Rasismi http://zzz333.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132667/all Wed, 16 May 2018 22:02:41 +0300 fi Yhdenkin kerran vertaisesti http://janettegronfors.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255408-yhdenkin-kerran-vertaisesti
Viime viikkoina on tullut julkisuuteen useampi tapaus, jossa romaniväestöön kuuluvat henkilöt eivät ole saaneet palvelua etnisen taustansa vuoksi.

Etninen tausta ja eritoten romanitausta on ollut esteenä yhdenvertaiselle kohtelulle vuosikymmeniä Suomessa eli siinä ei valitettavasti ole mitään ihmeellistä. Erikoisia näistä viime aikojen tapauksista tulee siksi, että ne ovat ylittäneet laajasti uutiskynnyksen ja keskustelu aiheesta käy vilkkaana, etenkin sosiaalisessa mediassa.

Romanien vitsauksena on ollut aina nimi. ’Nimi ei miestä pahenna’ pitänee paikkansa pääväestöön kuuluvilla, mutta valitettavan usein ei romaneilla. ’Romanisukunimeksi’ tunnistettu sukunimi vaikeuttaa usein niin harjoittelu- kuin työpaikan saamista. Tämän tiedämme jo. Osalle ratkaisu on ollut nimen vaihtaminen ’suomalaiseksi’ ja elämän perusasiat ovat sitä myöden sujuneet paremmin.

Kuinka moni meistä on valmis luopumaan sukunimestään, siksi että ei kelpaa sen kanssa? Minä en luovu! Kannan ylpeästi edesmenneen äitini sukunimeä, joka tunnistetaan toisinaan myös romanisukunimeksi. Omalla kohdallani nimi ei ole ollut koskaan ongelma, mutta tummat piirteet kyllä.

Syyksi romanien syrjintään julkisissa paikoissa esitetään mantrana sitä, että on ollut ongelmia romaniasiakkaiden kanssa. Tunnemme toisiamme hyvin, tiedämme sukujemme historioita, koska ne ovat tärkeitä meille ja vahvistavat identiteettiämme yhteisön jäsenenä. Kollektiivisuuden varjopuoli on tiettävästi se, että se asettaa koko ryhmän syypääksi tietyn kansanosan häiriökäyttäytymiseen. Suomen romaniväestö on yhtenäinen pieni perinteinen etninen suomalainen vähemmistöryhmä, jossa on yhtä monta yksilöä kuin ryhmässä on henkilöitä. Yhdenvertaisesti yksilönä kohdattuna, kiitos, sitä toivon.

0

0 http://janettegronfors.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255408-yhdenkin-kerran-vertaisesti#comments Kollektiivisuus Rasismi Yhdenvertaisuus Yhteisö Yksilö Wed, 16 May 2018 19:02:41 +0000 Janette Grönfors http://janettegronfors.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255408-yhdenkin-kerran-vertaisesti
YLEn jankuttama ”geenirasismi” on huijausta http://ristojkoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255346-ylen-jankuttama-geenirasismi-on-huijausta

Yle vaan jauhaa tätä vanhaa kumottua paskaa kuin leipämyllyä.

Huijausvideo väittää, että ”jokainen on (”ajattelevasta”) "gee- nistään rasisti", mikä on vale. Ohjelman ”kokeet” eivät millään tavalla TODISTANEET, että niissä esiintyvät ”rotukytkennät” koehenkilöiden käyttäytymiseen ja tuntemuksiin olisivat nimen- omaan geneettisiä! Ne voivat olla puhtaasti opittua, kultuurista laatua, minkä aina on oltava perusolettamus. Muuta ei edes yritetty tietellisesti TODISTAA, vaan lähdettiin siitä, että kun jonkin asenteen KOHDE on biologinen ominaisuus, niin SE ASENNEKIN olisi myös ilman muuta ”biologinen”!!!

Laboratoriokokeet (joka on tarkastii ottaen TEKNISTEN tieteiden totuuskriteeri!) eivät kerro yhteis- kunnallisissa asioissa totuutta  oikein, vaan sopivasti veivaamalla eri tavoin väärennetyillä sellaisilla voidaan olla osoittavinaan mitä tahansa.”Koehenkilöitä” oli karkeasti kolmenlaisia:sellaisia,jotka ovat itse harjoittaneet rasismia (erityisesti valkoinen ”punaniska” aussimies),sellaisia,jotka kokivat aiheel- lisesti olleensa rasismin kohteina (erityisesti aussi aboriginaalinainen,ja myös kongolainen pakolais-taustainen mies, joka taisi olla ainoa, joka emotionaalisella tasolla ”ei ollut lainkaan rasisti”), ja sitten oli ”neutraaleja”, jotka kuitenkin olivat useimmiten eläneet pääasiassa "muiden kuin omanrotuisten" keskellä ja käyttivät näkyviä etnisiä ja uskonnollisia tunnusmerkkejä kuten mm. juontaja ja päähenkilö.

Punaniska ja abo pyrittiin saamaan emotionaalisesti ystävystymään ja ”ihastumaan” toisiinsa sen ”todistamiseksi,” että ”rasimingeenien kanssa voidaan elää” (joskin selvästikin VAIN JOS ”NE” TUNNUSTETAAN ja ”niitä varotaan” …)…

Tälläisella kusetetaan vain hyvin sivistymättömiä ja perustyhmiä, epäkriittisiä ihmisiä!

https://areena.yle.fi/1-4175085

Tiededokumentti: Oletko rasisti?

54 min

ma 14.5.2018

3 kk 2 pv

2781 katselua

Onko rasismi synnynnäistä vai opittua? Tutkimukset osoittavat, että alitajuntainen rasismi voidaan havaita erilaisten testien avulla. Dokumentti esittelee, kuinka aivojen rasistisia impulsseja voidaan havaita ja muuttaa.

Ohjelman tiedot

Alkuperäisnimi Are Your Racist?

Kuva16:9HD

TV-lähetyksen ääniraidatenglanti stereo

Tekstitys suomi

Katsottavissa vain Suomessa

Tämä huijausvideo EI OLE TIEDETTÄ EIKÄ SE OLE EDES DOKUMENTTI! "

Olen käsitellyt asiaa ja sen tieteellistä taustaa ja kansainvälisiä tieteellisiä artikkeleja aikaisempia samanlaisia YLE:n pläjäyksiä koskien:

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/04/jihuu-yle-n-puoskari-ja-haistapaskantiedeohjelma-prisma-studio-lopetti

JIHUU!!! YLE:N PUOSKARI- JA HAISTAPASKANTIEDEOHJELMA PRISMA STUDIO LOPETTI!!!

AINA MENI VAAN SKITSOMMAKSI JA SKITSOMMAKSI!!!

PRISMA STUDIO tykkäsi myös tehdä ääliömäisiä ”kokeita”, jotka oikeasti tieteellisesti koulutettuja kuten minua yleensä pöyristyttivät järjettömyydellään ja asiantuntemattomuudellaan.

Ohjleman linja oli yhdellä sanalla snoen ”ROTUMURHAPEILINEUROONIA”!

http://yle.fi/aihe/tiede/prisma-studio

Valittuja otteita:

”VAIN OMAAN ROTUUN KOHDISTUVA VÄKIVALTA HERÄTTÄÄ YHTÄÄNMIKÄÄNLAISIA TUNTEITA,
sanovat muka PRISMA STUDIOn ”Kokeet”…

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/yle-suoltaa-fasisti…

Tällaiset YLE:n ”kokeet” ovat puhdasta paskaa, kuten että ihmiset pystyisivät eläytymään vain omanrotuistensa (-väristensä) kokemuksiin, MUTTA EIVÄT TOISEN eli VÄÄRÄNVÄRISTEN:

” Italialaistutkijat näyttivät koehenkilöille videoita, jossa tuntemattoman ihmisen kättä pistetään hitaasti neulalla, ja mittasivat samalla koehenkilöiden aivovasteita TMS-laitteella. Toisen ihmisen kipu heijastuu myös katsojan aivoihin, mutta italialaistutkimus paljasti, että näin on vain, jos nämä kaksi ihmistä – kivun kokija (siis käsi videolla) ja katsoja – ovat samaa rotua.

Valkoihoiset koehenkilöt samaistuivat valkoihoisen käden kipuun ja tummaihoiset tummaihoisen, mutta valkoihoisia ei hetkauttanut tummaihoisen kipu eikä toisinpäin. ”

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/17/minako-rasisti

Originaali”tutkimus” on täällä Current Biology -sivustolta. (Tämä EI OLE biologiaa!)

http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0960982210005154

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/11/yle-toraytti-taas-tuutin-taydelta-paskaa-muka-vauvoilla-moraalivaisto

sunnuntai, 16. marraskuu 2014

OHO! YLE:n ”vauvojen reiluusmoraalivaisto” ”olikin” ”rotumurhapeilineuroni”…!

Kun YLEn asiakkaat kuten opettajat ja oppilaat etsivät netistä lisää tietoa ”kiinnostavasta” (vaikkakin ”sisäpiireihin rajoittuvasta” ”synnynnäisestä reiluusmoraalivaistosta”, niin sieltä löytyykin kyseisen tutkijan ”tutkimustuloksena” –

”ROTUMURHAPEILINEUROONI”!!!!

More: puppets getting hurt.jpg

http://www.hs.fi/radiotelevisio/a1383453501485?jako=edb56cf92283ea9659f633d82fa36afd&ref=tw-share

http://www.cbc.ca/natureofthings/features/research-on-infant-morality

Babies: Born to Be Good?

Watch Full Episode

The latest studies on the minds of infants reveal new information about how humans shape their moral views – and this research is being done by Canadians.

Studies by a group of Canadian-born or based psychologists have provided the first evidence that babies are hardwired with an innate sense of good and bad.

Uutiset Radio ja TV, Tiededokumentti

Vauvalla on moraalivaisto

Psykologit ovat alkaneet päästä selville siitä, miten paljon lapsi ymmärtää luonnostaan reiluu- desta
4.11.2013 2:00 0

Timo Peltonen, Yle

(Patatyhmä toimittaja ei ole ansinnäkään katsonut ohjelmaa EIKÄ VARSINKAAN LUKENUT TEKIJÖIDEN MUKA ”TIETEELLISIÄ TUTKIMUKSIA”, joissa puhutaan tosiasiassa ROTUMURHAPEILINEURONISTA eikä suinkaan mistään ”yleisestä reiluudesta”!

Mm. uusiseelantilainen psykologian tohtori Damian Scarf on osoittanut (niin ikään kokein yksityiskohtaisesti, vaikka tässä kokeessa on ”pieni piru” mukana…). mm. miten näitä valekokeita, erityisesti ”vauvojen geeniasenteita” koskevia, väärennetään: vauva (kuten aikuinenkin) voidaan saada SAMAISTUMAAN emotionaalisesti johnkin näytelmän tai nukkeshown hahmoon, jonka jälkeen hänen reaktionsa esitykseen seuraavat tämän ”idolin” kohtaloita, jolloin ne voidaan videoilla saada vaikuttamaan esimerkiksi ”sosiaalisten tilanteiden syvälliseltä ymmärtämiseltä (ilman mitään omaa kokemusta!) tai ”moraalisilta kannaotoilta”!

http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0042698

Social Evaluation or Simple Association? Simple Associations May Explain Moral Reasoning in Infants

Damian Scarf ,

Kana Imuta,

Michael Colombo,

Harlene Hayn

Published: August 8, 2012

https://doi.org/10.1371/journal.pone.0042698

Abstract

Are we born amoral or do we come into this world with a rudimentary moral compass? Hamlin and colleagues argue that at least one com- ponent of our moral system, the ability to evaluate other individuals as good or bad, is present from an early age. In their study, 6- and 10-month-old infants watched two social interactions – in one, infants observed the helper assist the climber achieve the goal of ascending a hill, while in the other, infants observed the hinderer prevent the climber from ascending the hill. When given a choice, the vast majority of infants picked the helper over the hinderer, suggesting that infants evaluated the helper as good and the hinderer as bad. Hamlin and colleagues concluded that the ability to evaluate individuals based on social interaction is innate. Here, we provide evidence that their findings reflect simple associations rather than social evaluations.

Dr Damian Scarf, University on Otago, Zew Zeeland, ”synnynainen ydintieto” -huijausten yksi paljastaja.

The Guardian:

0

Yle vaan jauhaa tätä vanhaa kumottua paskaa kuin leipämyllyä.

Huijausvideo väittää, että ”jokainen on (”ajattelevasta”) "gee- nistään rasisti", mikä on vale. Ohjelman ”kokeet” eivät millään tavalla TODISTANEET, että niissä esiintyvät ”rotukytkennät” koehenkilöiden käyttäytymiseen ja tuntemuksiin olisivat nimen- omaan geneettisiä! Ne voivat olla puhtaasti opittua, kultuurista laatua, minkä aina on oltava perusolettamus. Muuta ei edes yritetty tietellisesti TODISTAA, vaan lähdettiin siitä, että kun jonkin asenteen KOHDE on biologinen ominaisuus, niin SE ASENNEKIN olisi myös ilman muuta ”biologinen”!!!

Laboratoriokokeet (joka on tarkastii ottaen TEKNISTEN tieteiden totuuskriteeri!) eivät kerro yhteis- kunnallisissa asioissa totuutta  oikein, vaan sopivasti veivaamalla eri tavoin väärennetyillä sellaisilla voidaan olla osoittavinaan mitä tahansa.”Koehenkilöitä” oli karkeasti kolmenlaisia:sellaisia,jotka ovat itse harjoittaneet rasismia (erityisesti valkoinen ”punaniska” aussimies),sellaisia,jotka kokivat aiheel- lisesti olleensa rasismin kohteina (erityisesti aussi aboriginaalinainen,ja myös kongolainen pakolais-taustainen mies, joka taisi olla ainoa, joka emotionaalisella tasolla ”ei ollut lainkaan rasisti”), ja sitten oli ”neutraaleja”, jotka kuitenkin olivat useimmiten eläneet pääasiassa "muiden kuin omanrotuisten" keskellä ja käyttivät näkyviä etnisiä ja uskonnollisia tunnusmerkkejä kuten mm. juontaja ja päähenkilö.

Punaniska ja abo pyrittiin saamaan emotionaalisesti ystävystymään ja ”ihastumaan” toisiinsa sen ”todistamiseksi,” että ”rasimingeenien kanssa voidaan elää” (joskin selvästikin VAIN JOS ”NE” TUNNUSTETAAN ja ”niitä varotaan” …)…

Tälläisella kusetetaan vain hyvin sivistymättömiä ja perustyhmiä, epäkriittisiä ihmisiä!

https://areena.yle.fi/1-4175085

Tiededokumentti: Oletko rasisti?

• 54 min
• ma 14.5.2018
• 3 kk 2 pv
• 2781 katselua

Onko rasismi synnynnäistä vai opittua? Tutkimukset osoittavat, että alitajuntainen rasismi voidaan havaita erilaisten testien avulla. Dokumentti esittelee, kuinka aivojen rasistisia impulsseja voidaan havaita ja muuttaa.

Ohjelman tiedot

Alkuperäisnimi Are Your Racist?

Kuva16:9HD

TV-lähetyksen ääniraidatenglanti stereo

Tekstitys suomi

Katsottavissa vain Suomessa

Tämä huijausvideo EI OLE TIEDETTÄ EIKÄ SE OLE EDES DOKUMENTTI! "

Olen käsitellyt asiaa ja sen tieteellistä taustaa ja kansainvälisiä tieteellisiä artikkeleja aikaisempia samanlaisia YLE:n pläjäyksiä koskien:

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/04/jihuu-yle-n-puoskari-ja-haistapaskantiedeohjelma-prisma-studio-lopetti

JIHUU!!! YLE:N PUOSKARI- JA HAISTAPASKANTIEDEOHJELMA PRISMA STUDIO LOPETTI!!!

AINA MENI VAAN SKITSOMMAKSI JA SKITSOMMAKSI!!!

PRISMA STUDIO tykkäsi myös tehdä ääliömäisiä ”kokeita”, jotka oikeasti tieteellisesti koulutettuja kuten minua yleensä pöyristyttivät järjettömyydellään ja asiantuntemattomuudellaan.

Ohjleman linja oli yhdellä sanalla snoen ”ROTUMURHAPEILINEUROONIA”!

http://yle.fi/aihe/tiede/prisma-studio

Valittuja otteita:

VAIN OMAAN ROTUUN KOHDISTUVA VÄKIVALTA HERÄTTÄÄ YHTÄÄNMIKÄÄNLAISIA TUNTEITA,
sanovat muka PRISMA STUDIOn ”Kokeet”…

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/yle-suoltaa-fasisti…

Tällaiset YLE:n ”kokeet” ovat puhdasta paskaa, kuten että ihmiset pystyisivät eläytymään vain omanrotuistensa (-väristensä) kokemuksiin, MUTTA EIVÄT TOISEN eli VÄÄRÄNVÄRISTEN:

” Italialaistutkijat näyttivät koehenkilöille videoita, jossa tuntemattoman ihmisen kättä pistetään hitaasti neulalla, ja mittasivat samalla koehenkilöiden aivovasteita TMS-laitteella. Toisen ihmisen kipu heijastuu myös katsojan aivoihin, mutta italialaistutkimus paljasti, että näin on vain, jos nämä kaksi ihmistä – kivun kokija (siis käsi videolla) ja katsoja – ovat samaa rotua.

Valkoihoiset koehenkilöt samaistuivat valkoihoisen käden kipuun ja tummaihoiset tummaihoisen, mutta valkoihoisia ei hetkauttanut tummaihoisen kipu eikä toisinpäin. ”

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/17/minako-rasisti

Originaali”tutkimus” on täällä Current Biology -sivustolta. (Tämä EI OLE biologiaa!)

http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0960982210005154

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/11/yle-toraytti-taas-tuutin-taydelta-paskaa-muka-vauvoilla-moraalivaisto

sunnuntai, 16. marraskuu 2014

OHO! YLE:n ”vauvojen reiluusmoraalivaisto” ”olikin” ”rotumurhapeilineuroni”…!

Kun YLEn asiakkaat kuten opettajat ja oppilaat etsivät netistä lisää tietoa ”kiinnostavasta” (vaikkakin ”sisäpiireihin rajoittuvasta” ”synnynnäisestä reiluusmoraalivaistosta”, niin sieltä löytyykin kyseisen tutkijan ”tutkimustuloksena” –

”ROTUMURHAPEILINEUROONI”!!!!

More: puppets getting hurt.jpg

http://www.hs.fi/radiotelevisio/a1383453501485?jako=edb56cf92283ea9659f633d82fa36afd&ref=tw-share

http://www.cbc.ca/natureofthings/features/research-on-infant-morality

Babies: Born to Be Good?

Watch Full Episode

The latest studies on the minds of infants reveal new information about how humans shape their moral views – and this research is being done by Canadians.

Studies by a group of Canadian-born or based psychologists have provided the first evidence that babies are hardwired with an innate sense of good and bad.

Uutiset Radio ja TV, Tiededokumentti

Vauvalla on moraalivaisto

Psykologit ovat alkaneet päästä selville siitä, miten paljon lapsi ymmärtää luonnostaan reiluu- desta
4.11.2013 2:00 0

Timo Peltonen, Yle

(Patatyhmä toimittaja ei ole ansinnäkään katsonut ohjelmaa EIKÄ VARSINKAAN LUKENUT TEKIJÖIDEN MUKA ”TIETEELLISIÄ TUTKIMUKSIA”, joissa puhutaan tosiasiassa ROTUMURHAPEILINEURONISTA eikä suinkaan mistään ”yleisestä reiluudesta”!

Mm. uusiseelantilainen psykologian tohtori Damian Scarf on osoittanut (niin ikään kokein yksityiskohtaisesti, vaikka tässä kokeessa on ”pieni piru” mukana…). mm. miten näitä valekokeita, erityisesti ”vauvojen geeniasenteita” koskevia, väärennetään: vauva (kuten aikuinenkin) voidaan saada SAMAISTUMAAN emotionaalisesti johnkin näytelmän tai nukkeshown hahmoon, jonka jälkeen hänen reaktionsa esitykseen seuraavat tämän ”idolin” kohtaloita, jolloin ne voidaan videoilla saada vaikuttamaan esimerkiksi ”sosiaalisten tilanteiden syvälliseltä ymmärtämiseltä (ilman mitään omaa kokemusta!) tai ”moraalisilta kannaotoilta”!

http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0042698

Social Evaluation or Simple Association? Simple Associations May Explain Moral Reasoning in Infants

• Damian Scarf ,
• Kana Imuta,
• Michael Colombo,
• Harlene Hayn

PLOS

Abstract

Are we born amoral or do we come into this world with a rudimentary moral compass? Hamlin and colleagues argue that at least one com- ponent of our moral system, the ability to evaluate other individuals as good or bad, is present from an early age. In their study, 6- and 10-month-old infants watched two social interactions – in one, infants observed the helper assist the climber achieve the goal of ascending a hill, while in the other, infants observed the hinderer prevent the climber from ascending the hill. When given a choice, the vast majority of infants picked the helper over the hinderer, suggesting that infants evaluated the helper as good and the hinderer as bad. Hamlin and colleagues concluded that the ability to evaluate individuals based on social interaction is innate. Here, we provide evidence that their findings reflect simple associations rather than social evaluations.

Dr Damian Scarf, University on Otago, Zew Zeeland, ”synnynainen ydintieto” -huijausten yksi paljastaja.

The Guardian:

4 http://ristojkoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255346-ylen-jankuttama-geenirasismi-on-huijausta#comments Rasismi Rotumurhapeilineurooni Sosiobologia Tieteellinen ihmiskuva Tue, 15 May 2018 15:58:32 +0000 Risto Koivula http://ristojkoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255346-ylen-jankuttama-geenirasismi-on-huijausta
Etninen profilointi on hyväksyttävää http://mattihaapala94.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255047-etninen-profilointi-on-hyvaksyttavaa
Harry Bogomoloff lähti sohaisemaan kusiaispesää esittämällä aiheellisen huolen vieraista ihmisistä. Ja tottahan toki suvaitsevaisto ärähti kuin vegaani jauhelihaa nähdessään, jopa itse Kokoomuksen sisältä. Balkanmakkarat eivät koskaan aiheuta ongelmia ja sellainen luulo on silkkaa rasismia. Mutta miksi näiden arkihavaintojen pohjalta tehtyjen johtopäätösten tekeminen on niin ikävää?

Suvaitsevaistolla on vaikeuksia käsittää, että ihmisiä voidaan arvioida niiden ulkonäön perusteella – ja kamalinta on tajuta se, että etnisyys näkyy myös ulkonäössä. Kyllä ihmiset aina muuttavat käyttäytymistään kohdatessaan poikkeuksellisen ihmisen tai ryhmän, se on normaalia itsesuojeluvaistoa. On aivan validia päättelyä, jos yleisesti tiedetään tietyn ihmisryhmän todennäköisesti aiheuttavan ongelmia ja siitä vetää johtopäätöksen, että havaittu pienempi joukko saman ryhmän ihmisiä voi myös aiheuttaa ongelmia. Tavallisten ihmisten, olivatpa ne pääkaupungin valtuuston varapuheenjohtajia, harjoittama etninen profilointi on hyväksyttävää.

Tämä suvaitsevaisten hyvesignalointi on päätynyt jopa lainsäädäntöömme asti koskemaan viranomaistyötä. Vaikka toistaiseksi yksittäinen kansalainen voi tehdä deduktiivista päättelyä ympäristössään, sitä ei sallita poliisien toiminnalta – jos päättelyn kohteena on ulkomaalaisen näköinen henkilö.

On yksinkertaisesti typerää lainsäätäjiltä lähteä rajoittamaan ulkomaalaisvalvonnan toteutumista karsien sen kaikista tärkeimmän välineen, eli etnisen profiloinnin. Jo muutaman vuoden voimassa ollut säädös on ilmeisesti todettu jopa poliisien taholta hölmöksi, koska etnisen profiloinnin kieltoa tosiasiallisen julkisen vallan käytössä ei monessa tapauksessa noudateta.

Säädös itsessään rajoittaa poliisin toimintaa kohtuuttomasti siltä osin, kun sitä noudatetaan. Siinä on jo koomisia piirteitä, ettei ulkomaalaislain määräyksiä voi toteuttaa yleensä kaikista itsestään selvimmän asian kohdalla, eli että joku näyttää ulkomaalaiselta. Etnisyys vaikuttaa ihmisen ulkonäköön ja profiloinnin kannalta se on oleellinen ominaisuuspiirre ihmisillä. Luojan kiitos, että suvaitsevainen hurmos ei mennyt niin pitkälle, että profilointia ei oltaisi voitu tehdä laillisesti arvioimalla ikää ulkonäön pohjalta. Poliisin toimivien keinojen rajoittaminen suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisen hekuman tieltä ei ole mitenkään hyväksyttävää. Ulkomaalaisvalvonnan toteuttamista ei tule rajoittaa lainsäädännössä. Olisi parasta, että tämä Alexander Stubbin ja Päivi Räsäsen kosto poliiseille korjattaisiin pois päiväjärjestyksestä.

45 http://mattihaapala94.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255047-etninen-profilointi-on-hyvaksyttavaa#comments Balkanintumma Etninen profilointi Päättelykyky Poliisi Rasismi Tue, 08 May 2018 16:40:01 +0000 Matti Haapala http://mattihaapala94.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255047-etninen-profilointi-on-hyvaksyttavaa
Natsi-, rasisti-, persu- ja kielirasimikortit jyllää. Hiljentyäkö pitäisi? http://pekkahetta1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254751-natsi-rasisti-persu-ja-kielirasimikortit-jyllaa-hiljentyako-pitaisi
Kaikki alkoi, kun tein pari blogia, koska tunsin, että tämä saamelaisten pilkkaaminen alkoi mennä jo yli. Mutta kappas, tämä kääntyikin täysin mua vastaan. Omat koirat purevat, koska tuon ilmi myös ikävempää asiaa, varsinki Inarista päin. Twitterissä on alettu nyt haukkumaan jo mua, kun tongin saamelaisten hyvinvointi asiaa ja tuon samalla ilmi, että enhän ymmärrä enää saamenkielestäkään mitään. Blogit ja twiittaukset ovat siis onnistuneet.

Tuo kieliasia on siellä rasismina esiintyvä pahe ja sen asian haluan korjauttaa. Siellä on haukuttu myös Sebastian Tynkkystä olioksi ivallisesti. Myös hänen seksuaalisesta suuntautumisesta ilkuttiin. Myös Inka Kangasniemi on saanut paskaa päällensä. Alkaakohan siima kiristyä? Tämä kaikki vain siksi, koska kaikki ei ole meidän kanssa samaa mieltä. Liekkö pelottaa asioiden julkitulokin?

Olenko näiden saamelaisten mielestä kykenemätön hoitamaan asioita sen vuoksi, että sisäisen rasismin vuoksi en voi olla rehellinen saamelaisuudestani, vaan kielen menetys pitäisi piilottaa? #kielirasismi

Tämän porukan rasismi ja sorto kohdistuu juurikin omaan porukkaan ja mukana on henkilöitä, jotka ovat päättämässä meidän saamelaisten asioista.

Ehkä pelko sisäisen rasismin julkitulosta aiheuttaa persukortin, natsileiman, rasistileiman, lantalaisleiman ja tietenki kielettömyyskortin heiluttamisen.

Kun saamelaiskäräjälakityöryhmän muistio tulee julki, toivon, että päättäjät ovat valppaina tutustumaan saamelaisyhteisön sisällä vallitsevaan tilanteeseen. On aika ottaa poroa sarvista nyt kiinni.

14 http://pekkahetta1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254751-natsi-rasisti-persu-ja-kielirasimikortit-jyllaa-hiljentyako-pitaisi#comments Eduskunta Rasismi saamelaiset Totuus Wed, 02 May 2018 13:17:22 +0000 Pekka Hetta http://pekkahetta1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254751-natsi-rasisti-persu-ja-kielirasimikortit-jyllaa-hiljentyako-pitaisi
Heinämäki-gate, Kulttuurinen Appropriaatio ja Kulttuurimarxismi http://vinhirvel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254610-heinimaki-gate-kulttuurinen-appropriaatio-ja-kulttuurimarxismi
Vastine juttuun: https://ammat.fi/2018/04/29/herra-heinamaki-ja-kivinen-tie-tasavertaisuu...

Herra Heinämäki-lastenohjelma on hyllytetty ja poistettu Yle areenasta rasistisena. Yle päätti toimia näin, kun yksi saamelaisaktiivi Petra Laiti ( https://twitter.com/petralaiti?lang=fi ) ja kourallinen ammattiloukkaantuja kätyreitään nostivat asian twitterissä esiin.

Petri Laiti itse eräässä twiitissään viittaa siihen, että Heinämäen tekijät ovat kerjänneet verta nenästään myöntäessään Punanata intiaanihahmon ongelmalliseksi.*1

Käsittääkseni Petra Laiti viittaa joko Heinämäen tekijöiden tekemään Facebook videoon missä he nostavat kissan pöydälle.*2 Tekijät viittaavat myös hahmon ongelmallisuuteen Ilta-sanomien jutussa.*3

Taannoin Simpsonien Apu ääninäyttelijä Hank Azaria sortui samaan virheeseen kun häntä haastateltiin The Late Show with Stephen Colbertissa*4 Toisin kuin Heinimäki sarjan tekijät. Hank vaikuttaa ihan siltä, että hän saattaa olla iloinenkin jos tulee saamaan lähitulevaisuudessa kenkää Simpsoneista. Ainakin tällaisilla julkisilla kannanotoilla vihteentekijät tekevät ulos savustamisestaan loukkaantujille helppoa.

Ongelma on, että he vaikeuttavat samalla kaikkea viihteen ja komedian tekoa. Jos yhdelle vähemmistölle annetaan oikeus, ettei heitä saa esittää televisiossa tai heistä ei saa vitsailla. Ei ole mitään loogista syytä mikseivät kaikki vähemmistöt vaatisi samaa oikeutta ennen pitkään.

Kannattaisi myös kiinnittää huomiota siihen vasemmistolaisen identiteettipolitiikan negatiiviseen puoleen, että näyttäisi pahasti siltä, että vain valkoisia pyydetään astumaan sivuun työpaikoiltaan tähän ideaan vedoten. Haluatteko oikeasti elää maailmassa missä valkoinen heteromies saa kirjoittaa vain valkoisia heteromies hahmoja. Eihän valkoinen heteromies voi intiimisti tuntea muuta kuin oman identiteettinsä.

Tämä käsitteen valtaväestöä vastaan aseistaminen johtuu uskoakseni puhtaasti siitä, että monet näistä loukkaantujista uskovat akateemiseen rasismin määritelmään. Tämän määritelmän mukaan valkoisia kohtaan ei voi olla rasistinen.

Jos koet tämän yhteiskunta kehityksen vaaralliseksi tai edes vain hemmetin pöljäksi niin kannatta ehdottomasti tukea Heinämäki ohjelmaa kirjoittamalla adressi.*5 Adressissa on muuten tätä kirjoittaessa jo lähemmäs 3000 nimeä. 3000 on sama määrä kun saamea puhuvia on koko suomessa. Joko sarjalla on 3000 aktiivista fania tai vaikka porukka ei osaisikaan asiaa tällä tavalla artikuloida niin he kokevat, että jotain mätää tässä hommassa on. Mätää on mielestäni myös siinä miten nopeasti Yle tähän reagoi.

Simpsonien tapauksessa kaikki hahmot ovat jotain stereotyyppejä, eikä Apu ole edes ainoa rodullinen stereotypia. Onko siis ihme, ettei kohua ole nostettu stereotyyppisestä italialaisesta tai skottilaisesta hahmosta. He ovat varmasti vähintään yhtä loukkaavia kuin perheettään rakastava ja kovasti töitä tekevä Apu.

Tässä alkuperäisessä ämmien-blogin jutussa puhutaan tasavertaisuudesta. (yleensä puhutaan yhdenvertaisuudesta) Yhdenvertaisuus on laaja käsite. Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaiset lain edessä. Kaikilla ihmisillä tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet kouluttautua, tehdä töitä ja saada erilaisia palveluja. Henkilöön liittyvät tekijät eivät saa vaikuttaa ihmisten mahdollisuuksiin päästä koulutukseen, saada työtä ja erilaisia palveluja.
Henkilöön liittyvät syyt on lueteltu yhdenvertaisuuslaissa: ikä, etninen tai kansallinen alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, terveydentila, vammaisuus, sukupuolinen suuntautuminen tai muu henkilöön liittyvä syy. Erilainen kohtelu on kiellettyä, mutta mitään ylimääräisiä etuja eivät näihin ryhmiin kuuluvat voi vaatia.

Näin ollen edes Suomen perustuslain hengen mukaan vähemmistöillä ei pitäisi olla tällaista erityissokeutta loukkaantua ja vaatia, ettei heitä voida huumorin keinoin esittää julkisesti. Joko kaikista pitää voida vitsailla tai ei kestään. Huumori nimenomaan normalisoi marginalisoituja ryhmiä osaksi yhteiskuntaa. Pitää myös muistaa, että kaikesta voi aina loukkaantua.

Tämä kulttuurien omiminen on tärkeä osa äärivasemmiston agendaa tasapäistää kaikki. Jostain syystä tasapäistämien on aloitettu etnisistä ja sukupuoli perusteista mutta huomattavaa on, että merkittävä osa näitä radikaaleja ideoita kannattavista ääriajattelijoista on myös ekonomisesti sosialisteja tai jopa kommunisteja. Harmillista on, että tämä alun perin pelkästään äärivasemmiston ajama typerä idea on nykyään uinut valtavirtaan.

Mieleeni tulee yksi lyhyt tarina, joka aikoinaan pysäytti miettimään tätä nykyistä yhteiskunta kehitystä: A Short Story By Kurt Vonnegut (Harrison Bergeron) *6

Tarina alkaa sanoilla vuosi oli 2081 ja kaikki olivat viimein tasa-arvoisia...

Jos jostain syystä päättäisimmekin yhteiskuntana lähteä tälle lopputulemien tasa-arvon linjalle. Miksi äärivasemmisto saisi päättä, että tasa-arvottaminen tapahtuu ensisijaisesti sukupuolen ja etnisyyden suhteen? Nämä ovat loppujen lopuksi merkityksettömiä asioita, jotka eivät tee kenestäkään vähemmän tai enemmän arvokasta. Verrataanpa sukupuolta ja etnisyyttä vaikkapa älykkyysosamäärään ja kauneuteen. Huomaamme hyvin pian, että nämä ovat paljon enemmän eriarvoistavia tekijöitä yhteiskunnassamme.

Tere Sammallahti pääsee jälleen kerran asian ytimeen: Miksi hyväksymme identiteettipolitiikan tietylle osalle väestöä, mutta emme toisille? Pitäisikö vain yhteisesti päättää, että identiteettipolitiikka on pelleille!

https://twitter.com/TereSammallah…/status/990539879242194944

Loppuun vielä linkki podcastiimme Misandria FM missä käsittelimme Heinimäki-gatea taannoin:
https://youtu.be/ePeG3w7RYCU?t=33m20s

Lähteet:

1* Petra Laiti viittaa, että tekijät ovat nähneet hahmon ongelmalliseksi:

https://twitter.com/PetraLaiti/status/990566471511232512

2* Heinämäki nostaa kissan pöydälle:

https://www.facebook.com/latoorkesteri/videos/2006128746373910/

3* Heinämäki myöntää Ilta-sanomissa, että hahmo on koettu ongelmalliseksi myös tekijöiden parisssa:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005660481.html

4* The Late Show With Stephen Colbert haastattelu Hank Azzari clip:
https://mobile.twitter.com/colbertlateshow/status/988991809723318272/vid...

5* Heinämäki Addressi Käy kirjoittamassa:

https://www.adressit.com/ylen_peruttava_paatos_suositun_herra_heinamaen_lato-orkesteri_poisvetamisesta#form

6* A Short Story By Kurt Vonnegut (Harrison Bergeron) Read by Jordan Peterson:

https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/vvDYuj1Bs6Y?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/vvDYuj1Bs6Y?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>

30.4.2018 Väinö Hirvelä

0

Vastine juttuun: https://ammat.fi/2018/04/29/herra-heinamaki-ja-kivinen-tie-tasavertaisuuteen/

Herra Heinämäki-lastenohjelma on hyllytetty ja poistettu Yle areenasta rasistisena. Yle päätti toimia näin, kun yksi saamelaisaktiivi Petra Laiti ( https://twitter.com/petralaiti?lang=fi ) ja kourallinen ammattiloukkaantuja kätyreitään nostivat asian twitterissä esiin.

Petri Laiti itse eräässä twiitissään viittaa siihen, että Heinämäen tekijät ovat kerjänneet verta nenästään myöntäessään Punanata intiaanihahmon ongelmalliseksi.*1

Käsittääkseni Petra Laiti viittaa joko Heinämäen tekijöiden tekemään Facebook videoon missä he nostavat kissan pöydälle.*2 Tekijät viittaavat myös hahmon ongelmallisuuteen Ilta-sanomien jutussa.*3

Taannoin Simpsonien Apu ääninäyttelijä Hank Azaria sortui samaan virheeseen kun häntä haastateltiin The Late Show with Stephen Colbertissa*4 Toisin kuin Heinimäki sarjan tekijät. Hank vaikuttaa ihan siltä, että hän saattaa olla iloinenkin jos tulee saamaan lähitulevaisuudessa kenkää Simpsoneista. Ainakin tällaisilla julkisilla kannanotoilla vihteentekijät tekevät ulos savustamisestaan loukkaantujille helppoa.

Ongelma on, että he vaikeuttavat samalla kaikkea viihteen ja komedian tekoa. Jos yhdelle vähemmistölle annetaan oikeus, ettei heitä saa esittää televisiossa tai heistä ei saa vitsailla. Ei ole mitään loogista syytä mikseivät kaikki vähemmistöt vaatisi samaa oikeutta ennen pitkään.

Kannattaisi myös kiinnittää huomiota siihen vasemmistolaisen identiteettipolitiikan negatiiviseen puoleen, että näyttäisi pahasti siltä, että vain valkoisia pyydetään astumaan sivuun työpaikoiltaan tähän ideaan vedoten. Haluatteko oikeasti elää maailmassa missä valkoinen heteromies saa kirjoittaa vain valkoisia heteromies hahmoja. Eihän valkoinen heteromies voi intiimisti tuntea muuta kuin oman identiteettinsä.

Tämä käsitteen valtaväestöä vastaan aseistaminen johtuu uskoakseni puhtaasti siitä, että monet näistä loukkaantujista uskovat akateemiseen rasismin määritelmään. Tämän määritelmän mukaan valkoisia kohtaan ei voi olla rasistinen.

Jos koet tämän yhteiskunta kehityksen vaaralliseksi tai edes vain hemmetin pöljäksi niin kannatta ehdottomasti tukea Heinämäki ohjelmaa kirjoittamalla adressi.*5 Adressissa on muuten tätä kirjoittaessa jo lähemmäs 3000 nimeä. 3000 on sama määrä kun saamea puhuvia on koko suomessa. Joko sarjalla on 3000 aktiivista fania tai vaikka porukka ei osaisikaan asiaa tällä tavalla artikuloida niin he kokevat, että jotain mätää tässä hommassa on. Mätää on mielestäni myös siinä miten nopeasti Yle tähän reagoi.

Simpsonien tapauksessa kaikki hahmot ovat jotain stereotyyppejä, eikä Apu ole edes ainoa rodullinen stereotypia. Onko siis ihme, ettei kohua ole nostettu stereotyyppisestä italialaisesta tai skottilaisesta hahmosta. He ovat varmasti vähintään yhtä loukkaavia kuin perheettään rakastava ja kovasti töitä tekevä Apu.

Tässä alkuperäisessä ämmien-blogin jutussa puhutaan tasavertaisuudesta. (yleensä puhutaan yhdenvertaisuudesta) Yhdenvertaisuus on laaja käsite. Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaiset lain edessä. Kaikilla ihmisillä tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet kouluttautua, tehdä töitä ja saada erilaisia palveluja. Henkilöön liittyvät tekijät eivät saa vaikuttaa ihmisten mahdollisuuksiin päästä koulutukseen, saada työtä ja erilaisia palveluja.
Henkilöön liittyvät syyt on lueteltu yhdenvertaisuuslaissa: ikä, etninen tai kansallinen alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, terveydentila, vammaisuus, sukupuolinen suuntautuminen tai muu henkilöön liittyvä syy. Erilainen kohtelu on kiellettyä, mutta mitään ylimääräisiä etuja eivät näihin ryhmiin kuuluvat voi vaatia.

Näin ollen edes Suomen perustuslain hengen mukaan vähemmistöillä ei pitäisi olla tällaista erityissokeutta loukkaantua ja vaatia, ettei heitä voida huumorin keinoin esittää julkisesti. Joko kaikista pitää voida vitsailla tai ei kestään. Huumori nimenomaan normalisoi marginalisoituja ryhmiä osaksi yhteiskuntaa. Pitää myös muistaa, että kaikesta voi aina loukkaantua.

Tämä kulttuurien omiminen on tärkeä osa äärivasemmiston agendaa tasapäistää kaikki. Jostain syystä tasapäistämien on aloitettu etnisistä ja sukupuoli perusteista mutta huomattavaa on, että merkittävä osa näitä radikaaleja ideoita kannattavista ääriajattelijoista on myös ekonomisesti sosialisteja tai jopa kommunisteja. Harmillista on, että tämä alun perin pelkästään äärivasemmiston ajama typerä idea on nykyään uinut valtavirtaan.

Mieleeni tulee yksi lyhyt tarina, joka aikoinaan pysäytti miettimään tätä nykyistä yhteiskunta kehitystä: A Short Story By Kurt Vonnegut (Harrison Bergeron) *6

Tarina alkaa sanoilla vuosi oli 2081 ja kaikki olivat viimein tasa-arvoisia...

Jos jostain syystä päättäisimmekin yhteiskuntana lähteä tälle lopputulemien tasa-arvon linjalle. Miksi äärivasemmisto saisi päättä, että tasa-arvottaminen tapahtuu ensisijaisesti sukupuolen ja etnisyyden suhteen? Nämä ovat loppujen lopuksi merkityksettömiä asioita, jotka eivät tee kenestäkään vähemmän tai enemmän arvokasta. Verrataanpa sukupuolta ja etnisyyttä vaikkapa älykkyysosamäärään ja kauneuteen. Huomaamme hyvin pian, että nämä ovat paljon enemmän eriarvoistavia tekijöitä yhteiskunnassamme.

Tere Sammallahti pääsee jälleen kerran asian ytimeen: Miksi hyväksymme identiteettipolitiikan tietylle osalle väestöä, mutta emme toisille? Pitäisikö vain yhteisesti päättää, että identiteettipolitiikka on pelleille!

https://twitter.com/TereSammallah…/status/990539879242194944

Loppuun vielä linkki podcastiimme Misandria FM missä käsittelimme Heinimäki-gatea taannoin:
https://youtu.be/ePeG3w7RYCU?t=33m20s

Lähteet:

1* Petra Laiti viittaa, että tekijät ovat nähneet hahmon ongelmalliseksi:

https://twitter.com/PetraLaiti/status/990566471511232512

2* Heinämäki nostaa kissan pöydälle:

https://www.facebook.com/latoorkesteri/videos/2006128746373910/

3* Heinämäki myöntää Ilta-sanomissa, että hahmo on koettu ongelmalliseksi myös tekijöiden parisssa:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005660481.html

4* The Late Show With Stephen Colbert haastattelu Hank Azzari clip:
https://mobile.twitter.com/colbertlateshow/status/988991809723318272/video/1

5* Heinämäki Addressi Käy kirjoittamassa:

https://www.adressit.com/ylen_peruttava_paatos_suositun_herra_heinamaen_lato-orkesteri_poisvetamisesta#form

6* A Short Story By Kurt Vonnegut (Harrison Bergeron) Read by Jordan Peterson:

https://www.youtube.com/watch?v=vvDYuj1Bs6Y

30.4.2018 Väinö Hirvelä

27 http://vinhirvel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254610-heinimaki-gate-kulttuurinen-appropriaatio-ja-kulttuurimarxismi#comments Heinimäki Intiaanipäähine Rasismi Simpsons Yle Mon, 30 Apr 2018 00:15:53 +0000 Väinö Hirvelä http://vinhirvel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254610-heinimaki-gate-kulttuurinen-appropriaatio-ja-kulttuurimarxismi
Ruben Stiller keskustelee rasismista http://leenarosendahloshanhijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254607-ruben-stiller-keskustelee-rasismista
”Rasismi tarkoittaa toisen ihmisen tai ihmisryhmän arvottamista etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät. Rasismin määritteleminen on helppoa mutta sen tulkitsemisesta arkielämässä riidellään jatkuvasti.
Missä kulkee maahanmuuttokriittisyyden ja rasismin välinen raja? Onko puhe poliittisesta korrektisuudesta vain olkinukke, jolla lyödään vastustajaa? Millainen on rasistin psyyke? Kuinka monta rasistista ajatusta sinulla on päivässä?
Ruben Stillerin vieraina ovat kansalaisaktivisti Maryan Abdulkarim ja tietokirjailija Marko Hamilo”

(Yle Puhe, Oletko piilorasisti?)

Keskustelu Yle Puheessa Ruben Stillerin johdolla lähti käyntiin Hamilon kuuluisaksi tekemästä punavihreästä kuplasta Kalliossa. Viime presidentinvaaleissa Vihr. Haavisto sai ainoan voittonsa nimenomaan Kalliossa. Samoin kävi Vas. Li Anderssonille viime eduskuntavaaleissa.

Hamilo on myös huolestunut, että toimittajan tuntuvat edustavan suureta osin myös tätä punavihreää aatemaailmaa. Hän viittasi johonkin valtiotieteilijöiden (korjaus toimittajaopskelijoiden) poliittisesta suuntauksesta tehtyyn tutkimukseen Tampereen yliopistossa.

Abdulkarim heitti olkiukkona (korjaus: harhaanjohtava vihje ei olkiukko) vastaväitteen, että eikö Hamiloa huolestuta yhtään, että tutkimuksen mukaan poliiseista suurin osa on Kokoomuksen tai Perussuomalaisten äänestäjiä. Hamilo on kuitenkin kiinnostuneempi journalismista ja hän haluaa selittää sitä ilmiötä. Abdulkarim puhui vielä Keskustapuolueen täplistä, mutta siitä tuskin syntyy sen enempää yhteiskunnallista keskustelua.

Abdulkarim sanoo vielä, että vaikka sanotaan, ettei maahanmuutosta saa puhua, niin samalla Perussuomalaiset siitä koko ajan puhuvat. Ja maahanmuutosta on tehty 30 uutta lakia, joissa kiristetään maahanmuuttopolitiikkaa.

Tässä vaiheessa Marko Hamilo vetää ässän hihastaan eli Overtonin ikkunan. Esimerkkinä homous ei ollut hyväksyttävää, mutta kun Overtonin ikkuna siirtyi niin paljon, että homoudesta tuli hyväksyttävää ja lopulta homofobiasta se asia jota ei hyväksytä. Maahanmuuttoa kritisoiva keskustelu oli täysin sopimatonta vielä jokin aika sitten. Nyt Overtonin ikkuna on siirtynyt vähän siihen suuntaan, että myönnetään jotain ongelmia siihen liittyen.

Maryan Abdulkarim ihmettelee sitä, että muutama vuosi sitten tanskalaismies ampui Suomessa kaksi poliisia, niin miksi tanskalaisia ei estetty tulemasta maahan. Kun taas lähi-idästä ja pohjoisafrikasta tietynäköiset Islamia harjoittavat ihmiset, niin näitä ei haluta Suomeen. Se on oppikirjaesimerkki rasismista ja rotuopista, kun vielä muu maahanmuutto on toivottavaakin. Tummaihoinen ihminen on osa sitä kuvastoa, joka rakennetaan ei-toivotusta  maahanmuuttajasta.

Hamilo sanoo, ettei kenelläkään ole lähtökohtaisesti oikeutta muuttaa Suomeen. Ihmisoikeusjulistuksessa sanotaan,että ihmisellä on oikeus muuttaa pois maasta. Pakolaissopimuksessa olevan säädöksen mukaan turvapaikanhakijaa ei saa palauttaa sellaiseen maahan, jossa hän joutuu vaaraan.

Kulttuuri on uusi rotu. Koetaan, että nykyään on kulttuurirasismia. Hamilo toteaa, että rotua ei voi vaihtaa, mutta erikulttuurista tuleva voi assimiloitua suomalaiseen kulttuuriin. Abdulkarim kyseenalaistaa suomalaisen kulttuurin olemmassaolon ja on sitä mieltä, että suomalaisten on sopeuduttava.

Piilorasismiksi Ruben Stiller kokee suomalaisten liberaalien suuren synnittömien joukon, joka harvoin puhuu maahanmuuttoon liittyvistä ennakkoluuloistaan. Äärettömän tekopyhää!

Tämä kaikki ja paljon muuta on kuultavissa Yle puhe

39 http://leenarosendahloshanhijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254607-ruben-stiller-keskustelee-rasismista#comments Islam Rasismi Sun, 29 Apr 2018 19:38:35 +0000 Leena Rosendahl Os Hanhijärvi http://leenarosendahloshanhijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254607-ruben-stiller-keskustelee-rasismista
Herra Heinämäen intiaani - Yle toteuttaa rasismia http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254576-herra-heinamaen-intiaani-yle-toteuttaa-rasismia
30-luvulla natsit siivosivat vähemmistöjä näkyvistään. 2000-luvulla vähemmistöt siivoavat itse itseään muiden näkyviltä.

Tähän päädytään, kun annetaan tosiasiallinen valta äänekkäimmille jyrkille mielipiteille. Kun ei haluta loukata ketään, ei voida tehdä mitään. Diktatuureista tuttu sensuuri ottaa vallan. Armeijassa minulle kerrottiin toinen tie. Sanottiin, että kaikkia ei voi miellyttää. Joku valittaa aina. Joku ajattelee kuitenkin erilailla. Seuraa omaa linjaasi.

Somen avulla pienilukuiset äärimieliset ovat saaneet äänensä kuuluviin. Kun osa äärimielisistä edustaa vaikkapa Ylen toimittajan mielestä "hyvyyttä", saavat he suuren vallan. Niinpä saamelaistaustainen Petra Laiti sai lopetettua lastenohjelman, koska siinä oli - ei saamelainen vaan - intiaani. Laiti ei ole intiaani vaan ajallemme tyypillinen puolestaloukkaantuja. Koska hän kuuluu Suomessa kielivähemmistöön, hän kokee voivansa puhua intiaanien ja oletettavasti samanmielisten  intiaaniystäviensä puolesta. Nyt näyttää siltä, ettei Laiti edustakaan saamelaisten enemmistöä vaan yhdenlaista jyrkkää nationalistista vähemmistöä (monet saamelaiset ovat ottaneet Tere Sammallahteen yhteyttä). Asiaa olisi hyvä selvittää tarkemmin.

Itseasiassa Ylen Sami Koivisto loi stereotyyppisen kuvitelman väittäessään ohjelman intiaanin olevan stereotyyppinen. En ole tiennyt, että intiaanit ovat mykkiä saati että heitä pidettäisiin sellaisena. Miksi Yle ajattelee meidän pitävän intiaaneja mykkinä? Mistä sellainen kuvitelma on herännyt? Miksi se piti julistaa kaikelle kansalle, jos ei se pidä paikkaansa vai mikä se sitten intiaanissa oli stereotyyppisen loukkaavaa?

Kaiken loukkaantumisen välttäminen sotii sananvapaudesta esitettyjä keskeisiä huomioita vastaan. Loukkaantuminen ei näet ole sanan- ja ilmaisunvapauden raja. Sananvapautta määritelleet ovat ymmärtäneet sen pohdinnoissaan, mutta ajassamme tätä huomiota ei haluta noudattaa. Niinpä opportunisti voi käyttää loukkaantumisen pelkoa välineenä saada huomiota ja valtaa. Ja niin tapahtuu.

Vastikään oli turbaaneista samanlainen kohu. Sikhit käyttävät turbaaneja ja eräässä länsimaisessa muotinäytöksessä - ilmiselvästi monikulttuurisessa sellaisessa - oli samanlainen. Tosiasiassa turbaaneja on ollut siellä ja täällä aikojen alusta tähän päivään, sikhit eivät niitä omista vaikka ovatkin tunnettuja niistä. Kohun keskellä typerimpiä perusteluita turbaanikiellolle oli englantilaisten harrastama etninen syrjintä Intiassa siirtomaavallan aikana. Eli niiden joidenkin kauan sitten kuolleiden pahojen brittien takia kukaan miljardista länsimaisen kulttuurin edustajasta ei saa koskaan pukea ylleen turbaania? Missä yhteys ja kohtuus? Kääntyykö näissä tapauksissa syrjintä toisinpäin? Sehän ei ratkaise ongelmia.

Hyväntahtoiset hölmöt astuvat ketunraudasta toiseen, kun eivät mieti ja seuraa monipuolisesti harkittua omaa selvää linjaansa. Tällä kertaa Yle astui ansaan.

41 http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254576-herra-heinamaen-intiaani-yle-toteuttaa-rasismia#comments Kulttuurinen omiminen Monikulttuurisuus Rasismi saamelaiset Yle Sun, 29 Apr 2018 08:13:39 +0000 Mikko Kangasoja http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254576-herra-heinamaen-intiaani-yle-toteuttaa-rasismia
Rasistiset lastenohjelmat ja Heinämäkigate http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254560-rasistiset-lastenohjelmat-ja-heinamakigate
<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/2kEuOBUH304?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/2kEuOBUH304?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>

Yle on päättänyt lopettaa suositun Herra Heinämäki-lastenohjelman esittämisen Yle Areenassa ja arkistoida kaikki jaksot, koska Twitterissä joku väitti ohjelman olevan rasistinen Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöjä kohtaan. Näin, verorahoin kustannettu Suomen suurin mediakolossi taipuu parin some-kiukuttelijan edessä, joiden tärkein argumentti on se, että jonkun sukulaiset olivat asiasta jotain mieltä!

Kritiikin kirjoitti saamelaisnuorten puheenjohtaja Petra Laiti, joka on tullut tunnetuksi siitä, että hän löytää syyn loukkaantua asiasta kuin asiasta, ja saa journalistien lempisaamelaisena pähkähulluimmatkin ajatuksensa jakeluun valtavirtamedian kautta. Laiti puhuu natiiviamerikkalaisten äänellä, vaikka yhdeltäkään niin sanotulta intiaanilta asiaa ei ole kysytty. Mutta sillähän ei jo totutun kaavan mukaisesti ole mitään merkitystä, vaan tärkeintä on päästä luomaan draaman kaarta.

Ehkäpä eniten minua huolestuttava asia tässä koko tapauksessa on se, että tiedonvälityksen avoimuutta ja kansalaiskeskustelua edistävä Yle teki hätiköidyt johtopäätökset ilman syvempää kriittistä analyysiä saati minkäänlaista kansalaiskeskustelua. Avoimuuden nimissä poliittisesti aktiivinen ja selkeästi ääriajattelua edustava Laiti on itse muuttanut Twitter-profiilinsa yksityiseksi niin, ettei kukaan pääse seuraamaan hänen twiittailujaan ilman hänen erillistä hyväksyntäänsä. Laiti siis käsin valitsee samanmielisiä vahvistamaan kuplaansa ja sulkee kategorisesti kaikki muut, erityisesti erimieliset, ulos keskustelusta.

Päätöksellään siirtää kyseinen lastenohjelma pois Areenasta yhden ihmisen valituksen seurauksena, Yle antoi vahvan symbolisen signaalin siitä, että Suomen suurin mediatalo on valmis sensuuriin vain siksi, että joku on päättänyt loukkaantua. En minä sitä sano, että jokaista palautetta tai päätöstä pitäisi julkisesti puida, mutta nyt kyseessä on vakiintuneiden journalististen käytäntöjen, sekä koko kulttuurimme, alistamisesta hyvin perustavanlaatuiselle muutokselle, jonka ajava voima on äärimmäisen kiistanalaista aatetta kannattava, pieni radikalistien, vähemmistö.

Minä en verorahoitteista ja valtiollisessa ohjauksessa olevan median tarpeellistuutta ymmärrä muutenkaan. Mutta jos verorahoitteisesta, Suomen suurimmasta mediakolossista, tehdään tällaisen kulttuuritotalitarismin työkalu, niin Ylen lakkauttamisella on paljon isompi kiire kuin aikaisemmin on ymmärretty.

Ylen vastaus päätöstä seuranneeseen kritiikkiin on vähintään yhtä typerryttävä kuin itse päätöskin. Aivoon sattuu aivan erityisellä tavalla, kun julkisrahoitteisen ja Suomen suurimman mediatalon johtaja tiedotteessaan selkeästi tiedostaa rasismin olevan väärin, mutta heti seuraavassa lauseessa kertoo, ettei suurimmalla osalla suomalaisista tule olla ääntä vähemmistöjä koskevassa yhteiskunnallisessa keskustelussa ETNISYYTEMME TAKIA.

Laitin ja muiden sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturien vakiovastaus tässä kohtaa on, ettei valkoisia kohtaan voi olla rasisti, mikä ei väitteenä kestä loogista tarkastelua. Rasismin määritelmä ei sulje ulos ainuttakaan etnistä ryhmää missään sopimuksessa, laissa tai sanakirjamääritelmässä. Sen sanominen, ettei johonkin etniseen ryhmään voi kohdistua rasismia, on kuitenkin itsessään rasistinen lausunto, koska sillä yritetään riisua toisilta ihmisoikeuksia nimenomaan etnisyyteen perustuen.

Toisekseen, Ylen Areenassa ohjelman kotisivuilla lukee nyt, että ohjelma on poistettu, koska “ohjelman alkuperäiskansaa edustavan sivuroolin hahmoa voidaan pitää loukkaavana”. Voidaan pitää loukkaavana! Mitä tahansa voidaan pitää loukkaavana, kun tahtotila on olemassa!

Esimerkiksi CNN:n toimittaja otti pari kuukautta sitten väitti Ryhmä Haun ja Tuomas Veturin olevan fasistisia lastenohjelmia. Toimittaja summasi Tuomas Veturin yhteiskunnan olevan seksistinen luokkayhteiskunta ja korporatistis-totalitaristinen dystopia. Ryhmä Hau on kuulemma myös seksistinen siinä, missä sarjan ihmishahmoa, Rikua, toimittaja piti jumaluuskompleksisena hahmona, jolta lapset oppivat valkoista ylivaltaa hänen delegoidessaan tehtäviä muka alempiarvoisilleen.

Nyt sitten kaikki kuulolla olevat aikuisen, kättä ylös, jos tällainen kritiikki tuntuu kohtuulliselta eikä pikemminkin täysin harhaiselta ylianalysoinnilta? Sattumoisin Ryhmä Hau löytyy Yle Areenasta edelleen, ja fasistinen Tuomas Veturi ainakin Ruudun ja Katsomon nettipalveluista, vaikka niiden muka ongelmallisesta luonteesta on huomautettu jo kuukausia sitten. Eikö suomalaisella mediakentällä ajatella yhtään, mitä lapset näistä sarjoista oppivat?

Jos lastenohjelmien hahmojen pitää todellakin olla irrallaan kaikista mahdollisista pahantahtoisista tulkinnoista, niin vaihtoehto loogisesti on olla brutaalin todenmukainen. Tässä tapauksessa Herra Heinämäen orkesterin intiaanista olisi kenties pitänyt tuoda ilmi, että hän on työtön ja sosiaalisten ongelmien riskiryhmässä, ovathan jenkkilän natiivit kaikista vähemmistöryhmistä huonoiten työllistyneitä, mikä tietysti altistaa heidät myös muille sosiaalisille ongelmilla. Tai ehkäpä intiaanihahmo oltaisiin voitu esittää rikkaana kasinon omistajana, onhan natiivi-amerikkalaisille myönnetty erivapauksia uhkapelien pyörittämisen suhteen. Tai sitten voisimme, kypsien ja henkisesti vakaiden aikuisten tavoin todeta, että kyseessä on lastenohjelma, joka ei oikeasti loukannut yhtään ketään.

Minuun on näiden sulkapäähine- ja muiden kohujen tiimoilta ottanut useampikin saamelainen yhteyttä ja selittänyt, kuinka heitä ärsyttää, että käytännössä kaksi stadilaistunutta saamelaista ovat saaneet jo vuosia puhua mediassa kaikkien, myös edelleen pohjoisessa asuvien sekä erimielisten, saamelaisten äänellä. Saamani palautteen ja julkisesta keskustelusta muodostamani empirian perusteella uskallan sanoa, että suurinta osaa saamelaisista ei kiinnosta pätkän vertaa jotkut pilailupuoti-rääsyt, sulkapäähineet lastenohjelmissa tai 80-luvun sketsiohjelmat. Jossain Pulttiboisissa esitetyt saamelaiskarikatyyrit eivät näiden kuluneiden vuosikymmenien aikana ole luoneet lähellekään niin haitallisia stereotypioita saamelaisista kuin nämä pari helsinkiläistynyttä saamelaista ovat parin viime vuoden aikana onnistuneet räyhäämisellään rakentamaan.

Jos mediakenttämme polvistuu parin rasistileimaa heiluttavan häirikön edessä, niin kohta meillä ei ole sitä vapaata mediaa, jota vielä toistaiseksi Suomessa on pidetty yhtenä ylpeyden aiheena ja yhteiskunnan tukipilarina. Jos parin kiukuttelijan tarkkaan valituilla avainsanoilla höystetty, perusteeton ja loogisen tarkastelun edessä murentuva, kritiikki saa suomalaiset journalistit peloteltua näin hätiköityyn sensuuriin, niin on turha ihmetellä, miksi osa suomalaisista etsii vaihtoehtoa valemedioista. Jos edes Ylen kaltaisen instituution ei voida luottaa tekevän loogisesti perusteltuja ja hätiköimättömiä päätöksiä, niin mikä sen arvo meille enää on?

Jos kaikki, mitä voidaan pitää loukkaavana, kielletään, niin lopputulos on, että kaikki kielletään. Koska pakonomaisesti elämäänsä draamaa etsivät ihmiset kyllä pystyvät loukkaantumaan aivan mistä tahansa, kuten nämäkin esimerkit osoittavat. Minusta meidän ei tule alistua tällaiseen taantumuksellisuuteen, vaan meidän tulee päättäväisesti pysäyttää Suomen luisuminen kohti kulttuuritotalitarismia ja tehdä Suomesta jälleen kypsien aikuisten hallitsema yhteiskunta.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005660030.html
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/04/28/yle-vastaa-miksi-herra-heinamae...
https://twitter.com/samipkoivisto/status/990157222280822784
https://en.oxforddictionaries.com/definition/racism
https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1970/19700037
https://www.eirasismille.fi/mita-on-rasismi
https://areena.yle.fi/1-3823283
https://edition.cnn.com/2017/12/22/health/thomas-tank-engine-paw-patrol-...
https://areena.yle.fi/1-2213829
https://www.usnews.com/news/articles/2014/11/27/native-americans-left-be...

0

www.youtube.com/watch?v=2kEuOBUH304

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/04/28/yle-vastaa-miksi-herra-heinamaen-lato-orkesteri-siirtyy-ylen-elavaan-arkistoon
https://twitter.com/samipkoivisto/status/990157222280822784
https://en.oxforddictionaries.com/definition/racism
https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1970/19700037
https://www.eirasismille.fi/mita-on-rasismi
https://areena.yle.fi/1-3823283
https://edition.cnn.com/2017/12/22/health/thomas-tank-engine-paw-patrol-fascist-cartoon-strauss/index.html
https://areena.yle.fi/1-2213829
https://www.usnews.com/news/articles/2014/11/27/native-americans-left-behind-in-the-economic-recovery

84 http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254560-rasistiset-lastenohjelmat-ja-heinamakigate#comments Heinämäki Lastenohjelma Rasismi saamelaiset Yle Sat, 28 Apr 2018 15:47:50 +0000 Tere Sammallahti http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254560-rasistiset-lastenohjelmat-ja-heinamakigate
Poliittisen korrektiuden vaatimus ahdistaa jo! http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254529-poliittisen-korrektiuden-vaatimus-ahdistaa-jo
Yle on poistanut Areenasta suositun lastenohjelman sen sisältämän intiaanihahmon takia. Itse en seuraa lastenohjelmia, mutta hätkähdin tässä lähinnä sitä, miten pieni puolestaloukkaantujien vähemmistö voi sanella ison verorahoitteisen yhtiön toimintaa ja pakottaa lakkauttamis- ja sensurointipäätöksiin.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005660030.html

Kaava on sama kuin taannoisessa Stockmannin "tiernapoikakohussa", https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005504630.html , eli yhtiö koettaa ensin vedota terveeseen järkeen ja hyväntahtoisuuteen kertomalla, että ohjelmalla tai esityksellä ei pyritä loukkaamaan ketään - mutta se ei auta, kun puolestaloukkaantujien mitättömän pienen vähemmistön poliittisen korrektiuden terrori iskee. Siihen on nöyrryttävä yhtiön kuin yhtiön. (Miksi?)

Olen ollut huomaavinani tällaisten päätösten jälkeen yhä enenevää tyrmistystä suuren yleisön keskuudessa, ja nykyään jopa kauhunsekaista epäuskoa. Ihmiset kokevat, että käytännössä jo melkein mikä tahansa voidaan "ajatuskriminalisoida", ja puolestaloukkaantujien heiluttama leimakirves voi iskeä missä tahansa.

Ja kyllä, se voi iskeä myös niihin, jotka alun perin kuvittelivat olevansa "oikeinajattelijoiden" leirissä, esim. kirjailijoihin, taiteilijoihin tai toimittajiin - viime kädessä kukaan ei ole rasisminvastaisuudessan tarpeeksi oikeaoppinen!

Ikävin visio on tällaisen trendin mielikuvitusta, huumoria ja elämäniloa kaventavan itsesensuurin lisääntyminen. Samaan aikaan sosiaalisessa mediassa lisääntyvä vihapuhejahti vain lisää ahdistusta, koska myös siellä voi virtuaalinen giljotiini kolahtaa täysin mielivaltaisesti, usein jopa niin, ettei somettaja voi mitenkään mieltää, mistä ilmoitettu "yhteisönormien vastaisuus" johtuu. Joku vain on ilmiantanut, millä tahansa perusteella.

Ainoa keino vastustaa tätä poliittisen korrektiuden terroria on olla alistumatta itsesensuuriin, kaiken uhallakin. Etenkin jos itse tietää, että ei tarkoituksella loukkaa.  Ei tämä hullutus nimittäin voi jatkua loputtomiin.

77 http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254529-poliittisen-korrektiuden-vaatimus-ahdistaa-jo#comments Kulttuurinen omiminen Poliittinen korrektius Rasismi Sananvapaus Fri, 27 Apr 2018 20:42:27 +0000 Tuula Komsi http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254529-poliittisen-korrektiuden-vaatimus-ahdistaa-jo
Monikulttuurisuuden vastustamista ei pidä hävetä http://mattihaapala94.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253069-monikulttuurisuuden-vastustamista-ei-pida-haveta
Lapin Kansan pääkirjoituksen jälkiosassa (29.3.) syytetään Lapin Perussuomalaisia Nuoria rasismista, koska yhdistys uskaltaa kyseenalaistaa julkisten varojen käyttöä monikulttuurisuuden ylistämiseen ja sen aiheuttamien ongelmien vähättelyyn. Lausunto on mukamas ”malliesimerkki poliittisen populismin valepukuun puetusta rasismista”. Tämä paljastaa Lapin Kansan pääkirjoitustoimittajan suomalaisvastaisuuden ja todelliset motiivit: hänelle suomalaisen kulttuurin puolustaminen on rasismia.

Suomalaiset ovat ainutlaatuinen kansakunta Pohjois-Euroopassa. Sitä ei voi muut jäljentää kuin itse suomalaiset. Tämä alle viiden miljoonan hengen kansa on todellisen uhan alla, koska vähenevä väestö ynnättynä kasvavaan maahanmuuttajien määrään korvaa väestömme aivan ulkopuolisella porukalla. Tilastokeskuksen 29. maaliskuuta julkaiseman väestörakennetilaston mukaan suomea, ruotsia tai saamea puhuvien osuus Suomessa laski lähes 10 000 hengellä, kun taas vieraskielisten määrä nousi lähes 20 000 hengellä ja heidän osuus Suomessa kattaa jo 7 % väestöstä. Tämä viimeistään osoittaa väestönvaihdoksen.

Minä ja Lapin PS-Nuoret ei hyväksy missään olosuhteissa, että julkinen valta syysää suomalaisten veronmaksajien rahoja suomalaisuuden ja suomalaisten syrjäyttämiseen. Tämä ynnättynä vielä monikulttuurisuuden aiheuttamiin ongelmiin, joista olemme joutuneet kärsimään lähivuosina eri puolilla Suomea – näkyvimpänä Turun terrori-isku viime elokuussa.

Kehotan jokaista suomalaisuutta kannattavan olevan valppaana monikulttuurisuuden edessä. Pääkirjoitusten rasistileimojen pelossa ei pidä lannistua. Kenenkään monikulttuurisuutta vastustavan ei tarvitse hävetä. Jokainen suomalaisuuden puolesta ulkopuolista voimaa vastaan seisova ansaitsee kunniansa.

5 http://mattihaapala94.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253069-monikulttuurisuuden-vastustamista-ei-pida-haveta#comments Lappi Monikultturismi Monikulttuurisuus Rasismi suomalaisuus Arki 4.1: Oman kuntani tulee ottaa vastaan Suomesta turvapaikan saaneita. Fri, 30 Mar 2018 05:00:00 +0000 Matti Haapala http://mattihaapala94.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253069-monikulttuurisuuden-vastustamista-ei-pida-haveta
Kontekstilla ei ole merkitystä? - Ulinaa sitseistä ja sortorakenteista http://sebastianstenfors.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252926-kontekstilla-ei-ole-merkitysta-ulinaa-sitseista-ja-sortorakenteista
Maailmalla on saatu viimeisen vuoden aikana ajatus siitä, ettei tilanteella tai tarkoituksella, jossa sanot asian ole merkitystä sanottuun asiaan. Tästä uutisointi alkoi isommassa mittakaavassa Felix Kjellbergin, tutummin PewDiePien, rasismisyytöksistä, jossa hänet kuvattiin natsiksi ottamalla kasa irrallisia vitsejä hänestä fasistina. Odotamme tämän shown loppuhuipennusta, kun Mark Meechan, eli Count Dankula, saa tuomion luokkaavasta käytöksestä. Count Dankulahan siis opetti koiransa vastaamaan roomalaisella tervehdyksellä ja olemaan innoissaan kuullessaan lauseen “Gas the Jews”. Kyseessä oli shokkihuumori, mutta oikeus katsoi, että kontekstilla ei ole merkitystä sanottaessa “Gas the Jews”. Tällöin esimerkiksi tämä teksti on nykyisen skotlantilaisen oikeuskäsitteen mukaan tuomittavaa liian loukkaavana.

Miksi puhun tästä nyt? Näyttää siltä, että meidän suomalaisessa lintukodossamme halutaan larpata perässä. Meillä ei ole historiallista suurta siirtomaata ja olemme lähinnä olleet niitä orjia, joita esimerkiksi ruotsalaiset ovat historiassa alistaneet. Ulkomailta tutut argumentit valkoisesta alistamisesta eivät sovi siis oikein suomalaiseen yhteiskuntaan. Ennen kuin joku kerkeää kommentoimaan, niin kyllä, saamelaisilla on ollut heikommat oikeudet historiallisesti Suomessa ja jotain eugeniikkaakin taidettiin tutkia ruotsalaisten kanssa samoihin aikoihin. Nykyiset argumentit siinä keskustelussa eivät kuitenkaan tähtää kansojen tasa-arvoistamiseen, vaan esimerkiksi Twitter-keskusteluissa elää lähinnä ajatus saamelaisten ja suomalaisten täydestä eriyttämisestä. Kummallisesti tällaisen ajatuksen soihdunkantajina toimivat yleensä suurkaupungeissa asuvat saamelaiset, joilla on romanttinen kuva nomadisesta porotaloudesta.

Yle (https://yle.fi/uutiset/3-10134306) uutisoi loukkaavasta sitsi-perinteestä. Ajatetella, vuonna 2018 joku oli maalannut naamansa mustaksi ja mennyt esittämään Hollantilaista joulupukin apuria, joka muuten sattuu olemaan musta. Myöskin paikalla oli laulettu rasistisia sitsilauluja, jotka ilmeisesti olivat niin saatanallisia säkeitä, ettei edes Yle voinut niitä juttuunsa painaa. Nokkela nettietsivä löysi ne kuitenkin alkuperäisestä Jylkkärin jutusta ja tässäpä ne nyt ovat:

Kun mä kuolen natsilippuni sä saat
Kun mä kuolen natsilippuni sä saat
Koska olen Halla-aho enkä n——–ä taho
Kun mä kuolen natsilippuni sä saat

Kaikki varmaan osaavat lukea tekstissä pilkattavan Jussi Halla-ahoa, eikä vannottavan valaa hakaristilipulle. Sitsiperinteelle vieraammille henkilöille vähän maistiaisia omista sitsikokemuksistani. Siellä lauletaan usein Karjalaan marssimisesta, venäläisten huonoudesta ja ihannoidaan ruotsalaisia. Jonkun kerran olen myös Vöyrin marssin kuullut laulettavan tai muita sotalauluja. Myös ainakin kauppatieteen perinteessä seisotaan tuoleilla haalarit kintuissa laulaen Celine Dionia. Tämän lisäksi osallistujat ovat yleensä melko hirveässä humalassa. Sitsit sisältävät siis loukkaavaa tavaraa sieltä sun täältä ja ovat yleensä melko järkyttävää... perseilyä.

Pitäisikö koko homma siis vain lopettaa? Ei missään nimessä. Kyseessä on yhteisöllinen, huumoria täynnä oleva tapahtuma, jota kovimmat “sitsaajat” rakastavat. Kontekstilla on suuri merkitys nimenomaan sitsikulttuurissa. Jos uskoisin hetkeäkään blackfacejen, natsijuttujen tai ryssittelyjen tarkoituksena olisi ainoastaan loukata, olisin lopettanut osallistumisen sitsikulttuuriin ensimmäisen sitsini jälkeen. Kyseessä on kuitenkin vain perinteistä kumpuavaa yhteistä hauskaa, jossa on hieman me vastaan te -asetelmaa ja jokaista todennäköisesti loukataan jossain vaiheessa iltaa, mutta kyse on ennen kaikkea huumorista ja hauskanpidosta.

“Vähemmistöryhmiä pitää huumorissakin käsitellä varoen, heitä sorsitaan jo muutenkin. Tämä ei tarkoita, etteikö vähemmistöjä voisi käsitellä huumorin keinoin, mutta siinä täytyy huomioida se, että he ovat jo muutenkin sortorakenteiden kohteena, Forsgrén sanoo.” Minkä sortorakenteiden? Foliohattua voi alkaa kiristämään kun alkaa miettiä kaikkia niitä keinoja millä "instituutiot" yrittävät meitä sortaa. Ancapille verotus on sortoa, Beta-urokselle Tinder on sortoa ja kommunistille vapaa markkinatalous on pahimman luokan sortoa. Yksilötasolla meidän lait ovat kuitenkin luotu tasa-arvoisuuden periaatteen mukaan ja koettu sorto on täysin yksilöllistä etniseen taustaan tai sukupuoleen katsomatta. On täyttä hulluutta alkaa ryhmitellä ihmisiä sen mukaan ketä täytyy kohdella varoen ja ketä ei. Jokainen meistä kuuluu useaan ryhmään ja pelkän ihonvärin tai vaikka seksuaalisen suuntautumisen kautta itsensä määrittely on pahimman luokan rasismia.

Jos määrittelisin itseni vaikka vain valkoisena heteromiehenä, kokisin sortoa avioeroprosessissa, koulutuksessa ja vankilajärjestelmässämme. Onneksi olen kuitenkin yrittäjä, tietokonenörtti ja hieman tuota mahaakin on alkanut kertyä niin voin kokea näiden “sortorakenteiden” täyden spektrin ja nauttia itsestäni täysin yksilönä.

Bonus:

Tässä hieman lisää loukkaantumisen aiheita. Eliittikumppani.fi sponsoroi sitsejä joihin otettiin vain kauppa- ja lääketieteen opiskelijoita. Eräiden sitsien teemana oli “elämäm koulu”, jossa parodioitiin lähinnä ammattikoululaisia. Kylterit laulavat erään laulun säkeistössä, ettei diplomi-insinöörillä ole ystäviä. “Siirtomaa”-teemalla on järjestetty sitsit ja ensi viikolla Oulussa järjestetään “bensalenkkari” -bileet.

Noista pitäisi saada pari kohua aikaan, jos alkavat aiheet loppua.

3 http://sebastianstenfors.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252926-kontekstilla-ei-ole-merkitysta-ulinaa-sitseista-ja-sortorakenteista#comments Rasismi Sananvapaus Sitsit Sorto Yliopisto Tue, 27 Mar 2018 08:44:33 +0000 Sebastian Stenfors http://sebastianstenfors.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252926-kontekstilla-ei-ole-merkitysta-ulinaa-sitseista-ja-sortorakenteista
Olkaa rohkeampia http://karokankus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252866-olkaa-rohkeampia
Tämän vuoden rasisminvastaisen viikon yhtenä teemana on ollut arkipäivän rasismiin ja muuhun syrjintään puuttuminen, esimerkiksi joukkoliikennevälineissä. Kampanja käyttää sosiaalisessa mediassa häshtägejä #olenkanssasi #jagårmeddig ja #imwithyou. Rasismiin ja muuhun syrjivään käytökseen voi puuttua julkisessa tilassa menemällä uhrin luokse ja osoittamalla tälle tukensa.

Kerran ollessani syömässä ranskalaisessa ravintolassa Krakovassa odottelin kaikessa rauhassa ruoka-annostani. Useilla naispuolisilla tarjoilijoilla oli lyhyehköt ja ihoa myötäilevät nahkahameet. Annosta odottaessa huomasin toisen tarjoilijan, siis miehen, asettavan kätensä toviksi kollegansa nahkahameelle. Menin tapauksesta hämilleni enkä sanonut tai tehnyt mitään. Sillä hetkellä ei mieleeni juolahtanutkaan, että kyse voisi olla seksuaalisesta ahdistelusta. Nyt asian selvittäminen on liian myöhäistä.

Myöhemmin palattuani Suomeen istuin pöydässä lähikapassa ja vastapäätä istuivat mies ja nainen. Mies kosketteli naista jatkuvasti naisen näyttäessä vaivaantuneelta. Menin jälleen kerran hämilleni, enkä puuttunut tilanteeseen. Tällä kertaa menin sentään vaivaantuneen osapuolen luokse jälkeenpäin ja yritin mumista jotakin lohduttavaa.

Esimerkit eivät suoranaisesti liity rasismiin. Ne ovat kuitenkin ajankohtaisia muun muassa #metoo-kampanjan ja Aku Louhimiehen tapauksen takia. Sitä paitsi, myös Minna Canthin päivä oli aikaisemmin tällä viikolla. Kehotan kaikkia olemaan itseäni rohkeampia ja puuttumaan tällaisiin pieniin arkisiin epäkohtiin. Siis tehkää niin kuin minä sanon, ei niin kuin minä teen.

53 http://karokankus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252866-olkaa-rohkeampia#comments Kotimaa Metoo-kampanja Rasismi Rasisminvastainen viikko Sun, 25 Mar 2018 19:34:46 +0000 Karo Kankus http://karokankus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252866-olkaa-rohkeampia
Helsinkiläistä rasismia http://tuomaskoivuniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252792-helsinkilaista-rasismia
Helsingin seudun kauppakamari julkaisi kuukausi sitten Yritysten todellinen verojalanjälki -tutkimuksen, jonka mukaan Uudeltamaalta kerätään veroja sen väestöosuutta enemmän ja se on yksityissektorin työpaikkojen osalta ykkönen (Kauppakamari-lehti 22.2.2018). Uusimaa kuulemma rahoittaa muuta Suomea. Tutkimuksen uutisoinnissa nousi perinteiseen tapaan esiin tämä pääkaupunkiseudun ja uusmaalaisten uhriutuminen siitä, miten he raukkaparat ja kyseiselle alueelle sijoittuneet yritykset joutuvat elättämään maakuntien yrityksiä ja periferiassa asuvia kansalaisia.

Helsingin kellokkaiden ylimielinen suhtautuminen muualla maassa asuviin suomalaisiin tai maakuntien syyllistäminen on verrattavissa rasismiin. Parhaillaan käynnissä olevat maakunta- ja sote-uudistukset ovat pääkaupunkiseudun ja eräiden muiden suuriksi kaupungeiksi itseään nimittävien kylien johtajien kritiikin kohteita, sillä heidän mielestään elinkelvottomia alueita tekohengitetään näiden menestyjien rahoilla.

VMP, toteaisi tässä kohtaa eräs entinen ulko-, pää- ja valtiovarainministeri. Jos vastaavalla tavalla puhuttaisiin vaikkapa maahanmuuttajista tai muista vähemmistöryhmistä, julkisen sanan ja vallan tuomio olisi selvä - rasismia ja suvaitsemattomuutta.

Suomi elää tänäkin päivänä metsä-, paperi-, kone-, laite- ja metalliteollisuudesta, jotka ovat merkittäviä vientialoja. Suomalaisyritykset ovat näillä saroilla usein maailman kärkiyrityksiä, mutta voi kysyä, oletteko huomanneet, miten monta paperi-, sellu- tai terästehdasta Helsingissä on? Yritysten pääkonttorit voivat sijaita pääkaupungissa, mutta todellinen tulosta tuottava työ tehdään parhaimmillaan satojen kilometrin päässä muualla Suomessa. Eli yrityksen verojalanjälki ei siis kerro lopulta mitään siitä, kuka ketäkin elättää.

Helsinki on ollut ensin suuriruhtinaanmaan ja myöhemmin itsenäisen tasavallan pääkaupunki pian kaksisataa vuotta. On ollut luonnollista, että valtion, muiden yhteisöjen ja yritysten tärkeimmät hallintorakennukset ja pääkonttorit on rakennettu sinne. Pääkaupunkiseudulle ja sen lähiympäristöön on samalla rakentunut laaja yhteiskunnallisen infrastruktuurin ja yksityisten palveluiden verkko. Maakuntien ihmiset ovat vuosien aikana osallistuneet siellä olevien julkisten toimintojen kustantamiseen omalla veronmaksuosuudellaan.

Suomea rakennetaan yhdessä. Pieni maa pärjää maailman tuulissa yksituumaisuudella. Jokaisen kauhajokisen, suupohjalaisen tai helsinkiläisen ihmisen, yrityksen ja yhteisön panos on tärkeä ja arvokas isänmaan rakentamisessa.

Teksti julkaistu Kauhajoki-lehdessä 23.3.2018.

6 http://tuomaskoivuniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252792-helsinkilaista-rasismia#comments Aluepolitiikka Maakunta- ja soteuudistus Politiikka Rasismi Sat, 24 Mar 2018 10:44:30 +0000 Tuomas Koivuniemi http://tuomaskoivuniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252792-helsinkilaista-rasismia
#olentodistanut http://jukkalaulajainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252609-olentodistanut
Kun Twitterissä lähti käyntiin #olentodistanut kampanja rasismia vastaan, joutui se välittömästi trollauksen kohteeksi. Pahimman trollin heitti kuitenkin yllättäen Rosa Meriläinen kommentillaan twiittaukseen:

"#olentodistanut rasismia homoyhteisössä, erityisesti parisuhdetta etsiessä. Aivan liian monet valkoiset miehet kirjoittavat deittiprofiileissaan ”ei mustia, ei currya (intialaista), ei riisiä (itäaasialaiset).” Tämä on absoluuttisesti kuvottavaa, joka saa minut voimaan pahoin."

Johon Rosa vastasi:

"Tunnen monia sinkkunaisia, jotka eivät pidä itseään rasisteina, mutta tinderissä valitsevat vain valkoisia."

Oletin aluksi että tämähän on huumoria, mutta ilmeisesti ei. Eikö tässä ole jo aikamoinen ristiriita rasismin vastustuksen sekä feminismin kanssa? eräskin kommentoija:

"#olentodistanut feministisen hulluuden, jossa se kenen kanssa haluaa harrastaa irtosuhteita ei ole enää naisoletetun henkilön itsensä päätettävissä."

Tuon logiikan myötä todellakin miehillä saati naisilla ei saisi olla omaa päätösvaltaa siihen, kenen kanssa haluaa tinderistä tavata ja ehkä vähän irroitella?

Olen perin hämmentynyt. Valaiskaa toki ns. suvaitsevaiset ja feministit että missä nyt mennään?

https://twitter.com/RosaMerilainen/status/975388997156593664

0

Kun Twitterissä lähti käyntiin  kampanja rasismia vastaan, joutui se välittömästi trollauksen kohteeksi. Pahimman trollin heitti kuitenkin yllättäen Rosa Meriläinen kommentillaan twiittaukseen:

" rasismia homoyhteisössä, erityisesti parisuhdetta etsiessä. Aivan liian monet valkoiset miehet kirjoittavat deittiprofiileissaan ”ei mustia, ei currya (intialaista), ei riisiä (itäaasialaiset).” Tämä on absoluuttisesti kuvottavaa, joka saa minut voimaan pahoin."

Johon Rosa vastasi:

"Tunnen monia sinkkunaisia, jotka eivät pidä itseään rasisteina, mutta tinderissä valitsevat vain valkoisia."

Oletin aluksi että tämähän on huumoria, mutta ilmeisesti ei. Eikö tässä ole jo aikamoinen ristiriita rasismin vastustuksen sekä feminismin kanssa? eräskin kommentoija:

" feministisen hulluuden, jossa se kenen kanssa haluaa harrastaa irtosuhteita ei ole enää naisoletetun henkilön itsensä päätettävissä."

Tuon logiikan myötä todellakin miehillä saati naisilla ei saisi olla omaa päätösvaltaa siihen, kenen kanssa haluaa tinderistä tavata ja ehkä vähän irroitella?

Olen perin hämmentynyt. Valaiskaa toki ns. suvaitsevaiset ja feministit että missä nyt mennään?

https://twitter.com/RosaMerilainen/status/975388997156593664

11 http://jukkalaulajainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252609-olentodistanut#comments Feminismi Rasismi Tue, 20 Mar 2018 15:21:39 +0000 Jukka Laulajainen http://jukkalaulajainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252609-olentodistanut
Maahantulijoiden kolonialistinen asenne aiheuttaa rasismia http://pahis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252253-maahantulijoiden-kolonialistinen-asenne-aiheuttaa-rasismia
Suvaitsevaiset aloittivat eilen Twitterissä #olentodistanut-kampanjan, jonka tarkoituksena oli tuoda esille kuinka valtava ihmisoikeusongelma rasismi Suomessa on. Selaillessani kyseistä hashtagia osui silmiin vihreiden kansanedustaja Ozan Yanarin twiitti.

"On ihmisiä, jotka eivät kestä nähdä eritaustaisia ihmisiä päättävissä elimissä. Heidän pitää tottua siihen,että Suomi on myös meidän maamme. Me emme ole menossa mihinkään."

Yanarin ylimielinen ja kolonialistinen asenne tulee hyvin ilmi. "Me tulimme tänne, me jäämme tänne, ettekä te voi sille mitään, lälläslää."

Joten ei kai se mikään ihme ole, että joissain suomalaisissa voi herätä rasistisia ajatuksia? Tämän tajuamiseen ei pitäisi kellään mennä kovin kauan, jos vähänkään viitsii miettiä.

Siksi epäilyttääkin onko Ozanin heitto tehty tahallaan ja laskelmoidusti. Twiitti oli kuitenkin osa suvaitsevaisten antirasistista kampanjaa, joten ei olisi mikään ihme, jos sen tarkoituksena olisi nimenomaan ollut provosoida rasistisia kommentteja. Niitä kommentteja kauhistellessa on sitten hyvä uhriutua kovaan ääneen, kuten tapana on.

Yanar on myös aiemmin vaatinut luopumista presidentin syntyperävaatimuksesta, jotta maahantulijat voisivat miehittää myös sen viran.

Tässä nähdään jälleen se älyllisesti epärehellinen asenne, mikä suvaitsevaisilla on. Suomeen kohdistuva kolonialismi on ihan ok, mutta jos suomalaiset lähtisivät samalla asenteella mihin tahansa toiseen maahan, se tuomittaisiin välittömästi ja perusteellisesti.

Ei siis todellakaan tarvitse olla minkään sortin rasisti tunteakseen vastenmielisyyttä Ozan Yanarin käytöstä kohtaan. Siihen riittää ihan tervejärkiset anti-imperialistiset periaatteet, joita hyvin suuri osa suomalaisista kannattaa.

Kampanjan aloittanut (perusteilla oleva) yhdistys Fem-R näyttää olevan avoimesti keskustelun kieltämisen kannalla.

"Suosittelemme edelleen, että blokkaatte kaikki trollit suoralta kädeltä ettekä ala osallistumaan keskusteluun heidän kanssaan. Keskustelu ainoastaan lisää heidän intoaan ja sitä emme halua."

Näille suvaitsevaisille "trolli" tarkoittaa yleensä henkilöä, joka on vain eri mieltä asiasta. Sama meininki siis jatkuu kuin tähänkin asti. Keskustelun käymättä jättäminen ei kuitenkaan tee mitään itse ongelmille. Vaikka julkista keskustelua ei käydäkään, niin pinnan alla silti kytee.

Samalla yhteiskunnallinen jakautuminen jatkuu. Kieltäytymällä keskustelusta vain luodaan yhä syvemmät jakolinjat eri ihmisryhmien välille ja varmistetaan, ettei oikeille ongelmille tehdä yhtään mitään. Ei ole hankala ennustaa, että tulevaisuudessa tämän ansiosta ristiriidat tulevat leimahtamaan reilusti suurempiin mittasuhteisiin.

7 http://pahis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252253-maahantulijoiden-kolonialistinen-asenne-aiheuttaa-rasismia#comments Imperialismi Kolonialismi Maahanmuutto Rasismi Wed, 14 Mar 2018 10:19:28 +0000 Samuli Pahalahti http://pahis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252253-maahantulijoiden-kolonialistinen-asenne-aiheuttaa-rasismia