Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Kaikki blogit puheenaiheesta Puolueiden kannatus

Suomi, ruotsi ja valhe

Ennen vaaleja maamme viralliset kielet olivat suomi, ruotsi ja valhe. Vaalien jälkeen tilanne ei ole muuttunut mihinkään. Antti Rinne sanoi aamulla tv:ssä, että vasemmisto sai vaaleissa voiton ja heidän on nyt muodostettava hallitus. Anteeksi mikä voitto? Vaaleissa annettiin noin 3 miljoonaa ääntä ja noista sdp, vihreät ja vasemmisto keräsi noin reilut 1 miljoonaa. Porvaripuolueita äänesti siis noin 2 miljoonaa. Kummalla taholla on kansan enemmistö takana: vasemmistolla vai oikeistolla? Olisihan se aivan merkillistä että vähemmistö hallitsisi enemmistöä.

Että ei mitään merkitystä?

Miten niin hallituksen ulkopuolisella suomalaisittain suurella puoluella, jolla on äänestäneistä 15-20 prosentin kannatus ei ole mitään merkitystä?

Liittopäivävaaleista vuosi

Viikolla tuli kuluneeksi vuosi Saksan viimeisistä liittopäivävaaleista. Puoli vuotta vaalien jälkeen Saksaan saatiin uusi enemmistöhallitus vaikeuksien jälkeen samalle pohjalle kuin viime vaalikaudella oli, eli niin sanottu Groko-hallitus (CDU/CSU ja SPD). Uuden hallituksen tie ei ole ollut helppo, se on kulkenut kriisistä toiseen. On puhuttu myös siitä, että Angela Merkelin ote on herpaantunut ja hänen asemansa on heikentynyt. Toistaiseksi hallitus kuitenkin jatkaa.

Kansa tietää. Persut nousussa, eikä mikään yllätys, Beck is back.

 

Totisesti Perussuomalaiset ovat jyrkässä nosteessa, tämä tapahtuma ei ole mikään ihme vaan odotettu ja pelätty seuraus vuosikymmenten jatkuneesta poliittisen hyvä veli sekä hyvä sisko tästä sulle, tästä mulle suhmuroinnista.

Onko maakuntauudistus keskustan kannatukselle kohtalokas?

Tänään on taas päivä, jolloin puolueiden kannatuksia puntaroidaan puoleen jos toiseenkin.

Aamun HS-on julkaissut omat puolueiden kannatusluvut (HS-gallup).

SDP ja kokoomus on vuorotelleet  tämän vuoden puolella kärkipaikalla (Poll results)

Kolmen kärki on HS-gallupissa

SDP 21,4 %, Kokoomus 20,6 %  ja Keskusta 15,7 %.

****

Sinisten kohtalo kiinnostaa

Ylen viimeisin kannatusmittaus kertoo, että sinisten kannatus on edelleen matalalla https://yle.fi/uutiset/3-10136813

 

Nukkuvat on 2020-luvun pääministeripuolue

Hyviä uutisia Nukkuvista! 

Nukkuvien puolue – Nukkuvat ry:n säännöt on hyväksytty 20.11.2017 yhdistysrekisterissä. Voimme alkaa tosissamme kiihdyttämään kohti eduskuntavaaleja 2019. Kannattajakorttikeräys on käynnissä juuri sopivasti ja jos kansanedustajaehdokkuus kiinnostaa, käy antamassa tukesi ja tietosi kotisivuillamme.

Nukkuvat mukaan Ylen puoluegalluppiin!

Juuri julkaistu Ylen teettämä puolueiden kannatusmittaus vaikuttaa suorastaan kuolettavan tylsältä. 

Demareiden kannatus


 

Eilisaamun (28.8.2017) Helsingin Sanomien vaaligallupin mukaan demareiden puoluekannatus on hieman heikompi kuin Vihreiden. Kumpikin on noin 17 %, mutta oppositiopuolue Vihreiden kannatus on nousussa ja oppositiopuolue demareiden laskussa. Kukaan ei tietysti pysty sanomaan varmasti, mistä tällainen kannatuskehitys johtuu, mutta aina voi esittää arvauksia.

Moni haluaa olla suurin puolue -viikon parhaat "päästöt !

Kuluneella viikolla on julkaistu kahdet puoluekannatusmittaukset (HS-gallup ja  Yle ).

Kannatusmittausten jälkeen julkisuuteen on päästetty viikon varrella monenlaisia "päästöjä", kuka haluaa olla suurin puolue. Tässä kolmen parhaan kärki:

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä