Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Kaikki blogit puheenaiheesta Hyvinvointivaltio

Kysymys vasemmistolle: Miten kasvatetaan tulonsiirtoja ilman talouskasvua?

Talouspoliittinen keskustelu ei tarvitse enää Pahkasikaa, riittää kun kurkkaa näin vaalien alla Twitteriin ja lukee vasemmistoehdokkaiden kirjoituksia. Tällä kertaa tulonsiirtojen lisäämistä vaativan puolueen ehdokas kertoo, ettei hänen uudessa utopiassaan enää tarvita talouskasvua. Aivan niin kuin olisin kuullut tämän joskus ennenkin...

Honkasalo palauttaa politiikan politiikkaan

Uusliberalismi Suomessa on kuin elefantti huoneessa, jota kukaan ei ole huomaavinaan. Kuvittelemme olevamme pohjoismainen hyvinvointivaltio, vaikka olemme leikanneet julkisia menoja, alentaneet veroja, yksityistäneet palveluita ja heikentäneet sosiaaliturvaa jo lähes 30 vuotta.

Toisinajattelijat

 

Selaillessa vanhoja uutisia silmiin pistää seuraava 15. päivältä helmikuuta 1966. ”Toisinajattelija Andrei Donatovit Sinjavski tuomittiin eilen Juli Danielin kanssa työleirille Siperiaan neuvostovastaisesta toiminnasta”. Arvatkaa, protestoiko Suomessa tuolloin kukaan tapahtunutta. Arvatkaa, protestoiko aikanaan kukaan marxismi-leninismin uskonnon edustaja koskaan toisinajattelijoiden leiri- tai mielisairaalatuomioita? Yhtäkään niistä? Nyt voikin sitten kiillottaa kilpeään ihmisoikeusaktivistina.

Hei hei hyvinvointivaltio!

Suomalaista hyvinvointivaltiota ollaan ajamassa alas. Mikään 2000-luvulla vallalla ollut hallitus ei ole suhtautunut yhtä vihamielisesti tasa-arvoista ja hyvinvoivaa suomalaista yhteiskuntaa kohtaan kuin Sipilän kolmen kopla. Yksityistä, aktivoi ja ulkoista voisi yhtä hyvin olla nykyhallituksen motto, jonka ohjaamana he ryöstävät köyhiltä ja antavat rikkaille.

Demokratiat taistelevat elämästään

Entinen Tanskan ulkoministeriön taloudellisten asioiden ja kauppapolitiikan valtiosihteeri, nykyisin jo varsin iäkkäänä miehenä Singaporessa vaikuttava Jørgen Ørstrøm-Møller, kirjoitti taannoin ajatuksia herättävän kolumnin kuudesta demokratiaa uhkaavasta vaarasta (linkitin se Facebookiinkin). Kommentoin sitä nyt tarkemmin.

Kuinka edustava demokratia on?

Esperi Care on vain jäävuorenhuippu jota hallituksen sote malli vain pahentaa

Esperi Caren toiminta on vain jäävuorenhuippu.

 

Jo viime hallituskauden aikana sukulaiseni ja tuttuni jotka ovat työskennelleet sosiaali ja terveyspalveluissa ovat kertoneet riittämättömästä henkilöstömitoituksesta, mistä viime hallitus yritti laittaa lakiin henkilöstöminimin, mutta kokoomuksen vastustuksen takia asia ei edennyt.

 

Miten Vasemmistoliitto rahoittaa uudistuksensa?

Vasemmistoliitto haastetaan usein kysymyksellä sen esittämien uudistuksien rahoittamistavasta. Kysymys on asiallinen ja aiheellinen. Ei ole olemassa mitään taikaseinää, josta valuuttaa tursuaisi mielin määrin. Siksi haluan nostaa esiin erään selkeän tavan siitä, mistä rahat tulisivat.

Hyvinvointivaltion rauniot

Vanhukset makaavat vaipoissaan ja pakkolääkittyinä. Sairaaloissa on liian vähän henkilökuntaa ja lääkärit ja hoitajat väsyvät työtaakkaansa. Veroihin nousupaineet. Työeläkemaksuihin nousupaineet. Olemme maailman kärkisijoilla verotuksessa. Rahaa ei kuitenkaan edes nyt riitä turvaamaan laadukkaat peruspalvelut.

Koulukiusaaminen on arkea. Lapsia kiusataan ja hakataan. Kuka haluaa tehdä lapsia tähän maahan, kun he joutuvat hakattavaksi ja kiusattavaksi kouluihin?

Itsenäisyyspäivän puhe

Pidin juhlapuheen 6.12.2018 Länsi-Tampereen Vasemmiston kutsusta Punainen itsenäisyyspäivä juhlassa Tampereella.

Aktiivileikkuri on iskenyt kipeästi moneen ihmiseen

 

Heinä-syyskuussa jo 158 000 työttömältä oli leikattu korvauksia, koska he eivät olleet saaneet aktiivimallin tiukkoja ehtoja täyttävää työ- tai koulutuspaikkaa. Iso joukko ihmisiä joutui siis rangaistuksen kouriin, koska kukaan ei ollut huolinut heitä töihin tai koulutukseen.
Työtönhän ei voi muuta tehdä kuin hakea, hakea ja taas uudelleen hakea paikkaansa.  Siihen, kenet työnantaja tai koulutuksen tarjoaja paikkaan valitsee, ei työtön pääse vaikuttaman mutta valitsematta jäänyt työtön joutuu silti tukileikkurin kurimukseen.   

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä