*

Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Kaikki blogit puheenaiheesta Fortum

Tämä kaikki sinun tulisi tietää Carunasta

Suomalaisten vyönsolkia alituiseen kiristävä Caruna Networks -konserni on noussut jälleen viime vikkoina otsikoihin, kun toimittajat kiinnostuivat sähkönsiirtoyhtiön edellisen vuoden liikevoitoista.

Sähkönsiirtoyhtiö Caruna Oy maksoi vuonna 2016 yli 150 miljoonan euron liikevoitoista veroja vain 0,28 prosenttia. Yhtiön oman näkemyksen mukaan liiketoiminta on hyvin kannattavaa, mutta isot rahoituskulut painavat tuloksen kerta toisensa jälkeen tappiolle.

Teoria case Chempolisista ja biotalouden kärkihanke

Eilisen blogini kommenteissa minut haastettiin esittämään teoriani siitä, kuinka Chempolisin järjestelyt on tehty ja mistä syystä. Mielestäni järjestelyjen perustelut eivät kestä analyyttistä tarkastelua ilman, että taustalla on jotain muuta kuin nyt näemme. Toisaalta suurin osa jää salassapitositoumuksien, liikesalaisuuksien ja mahdollisten dokumentoimattomien keskustelujen verhon taakse.

Chempolisin kaverikapitalismi: Sipilät, Fortum, Taaleri ja Fagernäs

Chempoliksen rahoitusosapuolilla vaikuttaisi olevan paljon yhteyksiä, joissa yhdistävänä tekijänä on Fortum, joka yhdessä Taalerin kanssa pelasti Chempoliksen konkurssilta. Taalerin hallituksen puheenjohtaja on Peter Fagernäs, joka toimi Fortumin hallituksen puheenjohtajana vuosina 2001-2009 puolustaen voimakkaasti toimitusjohtaja Liliusta johdon optiojärjestelyissä. Asiasta nousseen kohun myötä Fagernäs joutui eroamaan vuonna 2009. Samalla kun Fagernäs on Taalerin hallituksen puheenjohtaja on hänen perheensä luotsaama Hermitage & Co Oy suurin Taalerin omistaja.

Sipilän allekirjoittaman 750 000 euron Chempolis-lainan kohtalo

Pressiklubin lopuksi Stiller esitti eilen vetoomuksen pääministeri Sipilälle selvittää Chempolikselle antamansa 750 000 euron lainan kohtalo. Jostain syystä media on pääosin jättänyt Sipilän rauhaan tässä asiassa vaikkei hän koskaan ole selvittänyt mitä tuolle on oikein tapahtunut. Viikkoja on kulunut asian esilletulosta eikä hän ole edelleenkään kertonut onko se maksettu takaisin, ja jos on niin missä vaiheessa. Lainahetkellä hän oli vielä Fortel Invest Oy:n toimitusjohtaja.

Yle kertoo artikkelissaan:

Juha Sipilän osuus Fortumin Chempolis-sijoituksessa

Tässä linkki Ylen uutiseen, jossa kerrotaan Fortumin pelastaneen Sipilän lasten osittain omistama yhtiö: http://yle.fi/uutiset/3-9395763

Pari huomiota Fortumin taivalta vuosia mielenkiinnolla seuranneena. Jutussa liehitellään ajatuspolulla: pääministeri Sipilä, omistajaohjaus, valtion pääomistama pörssiyhtiö Fortum, sijoitus Chempoliin, Sipilän sukulaisten omistaman yhtiön pelastaminen valtion rahoilla.

Talouden elefantit asialla Karjalassa: syntyy vesivoimaloita – ja mitä muuta?

Talouden elefantit asialla Karjalassa: syntyy pienvesivoimaloita – ja mitä muuta?

*

Myönnän, että minua kiinnostaa Venäjä, energia ja talouden rakenteet, muun muassa.

Jossain tapauksessa Venäjän seuraaminen on helpointa katsomalla, mitä tapahtuu lähialueellamme, Karjalassa, sieltä saa parhaiten ja ”ruohonjuuritasolta” tietoa; samalla näyttää siltä, että – ainakin suuressa kuvassa – Karjala on yllättävänkin ilmaiseva ikkuna.

*

Eräs hanke

Onko Putin jättänyt kotiläksyt tekemättä?

Viime viikolla Sauli Niinistön Venäjän vierailun aikana Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi Venäjän lainaavan ydinvoimaa rakentavalle Fennovoimalle seitsemän miljardia dollaria. Oletettu lainan saaja Fennovoima ei tiedä asiasta mitään?

Samaisessa tilaisuudessa Putin kertoi Fortumin olevan investoimassa neljä miljardia dollaria Siperiaan ja Uralille Venäjälle. Fortumin mukaan mitään uusia suurinvestointeja Venäjälle ei ole suunnitteilla?

Mikä mahtaa olla motiivi näihin Putinin heittoihin vai jäikö kotiläksyt tekemättä?

Fortumin sähköverkkojen myynti; Alaston totuus Eduskunnan pöytäkirjan sivuilta

Fortumin sähköverkkojen myynti käsiteltiin Eduskunnan täysistunnossa torstaina 12.12.2013. 

On aika julkaista istunnon pöytäkirja Fortum-kaupan osalta.  Jokainen suomalainen saa omin silmin lukea, miten edustajamme asiaan suhtautuivat tuolla "kriittisellä hetkellä."

Pöytäkirja esitetään alla sellaisenaan, vain eräät "herkut" olen itse vahventanut (VH).

Caruna-puhallus eduskunnan ulkopuolelta katsottuna

Ai, että se sieppaa pientä ihmistä. Nimittäin lukea siitä, kuinka aiemman hallituksen sallima sähköverkon myynti näkyy nyt kohonneina sähkön siirtohintoina. Tarina on vanha tuttu: valtioenemmistöiselle liiketoiminnalle, joka on aikanaan perustettu verovaroin, löytyy yksityinen ostaja. Poliitikot väittävät, että eihän tässä nyt mikään muutu, ja samoin liiketoimintaa ostastelevat sijoittajat. Mutta perkules, kun kauppa on tehty ja yksityiset, yleensä ulkomaalaiset sijoittajat ovat päässeet monopoliasemaan, nousevat hinnat. Vaikka kaikki lupasivat aivan muuta.

 

Fortumin sähkön jakeluverkon myynti oli typerää

Pari vuotta sitten valtio myi Fortumin sähkön jakeluverkon yhtiölle, josta ulkomaiset sijoittajat omistavat 80 %.

Tuolloin sekä pääministeri Jyrki Katainen (kok) että elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) pitivät Fortumin sähköverkon myyntiä hyvänä ratkaisuna. Samaa mieltä olivat myös demariministerit. On suorastaan surkuhupaisaa, sillä nyt erityisesti demareiden taholta arvostellaan yhtiön toimintaa!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä