Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Kaikki blogit puheenaiheesta Finanssivalvonta

Taitetusta eläkeindeksistä taas liikkeellä valhetietoa

# Eläkkeiden taitettu indeksi on ollut voimassa vuodesta 1996, jolloin se otettiin muka väliaikaisesti käyttöön mutta on ”unohtunut” voimaan vuodesta vuoteen.  Nyt sitten eläkeyhtiöt yrittävät väittää, ettei se ole mitenkään alentanut eläkkeiden tasoa. Helsingin Sanomissa julkaistiin 17.9. asiasta käppyröitä, joiden perusteella selitetään, että ilman palkkoihin sitomistakin eläkeläistalouksien tulotaso on kasvanut lähes samaa vauhtia kuin palkansaajien.

Onko Finanssivalvonta hyvä-veli-ökyily-mafian työkalu?

# Luimme Helsingin Sanomista 15.9. kaksi asiallisen tuntuista kirjoitusta, jotka lyövät toisiaan korville. Eläketurvakeskuksen johtaja Mikko Kautto kirjoitaa, että asiantuntijalla ei ole varaa politikointiin. Hän pyrkii omalla tyyillään lyttäämään lattian rakoon ”lähinnä vain poliitikko Kimmo Kiljusen” vaatimukset siitä, että pari kymmentä vuotta voimassa ollut taitettu eläkeindeksi korjattaisiin oikeudenmukaiseksi.

Käteinen raha on vapauden ja demokratian tunnusmerkki

Tiedotus- ja toitotusvälineet ovat tänään raportoineet laajasti pankkiautomaattien vähentämisestä ja erään pankkiryhmän päätöksestä alkaa periä maksua käteisen rahan nostamisesta.

SUOMEN NORDEA SIIRTYMÄSSÄ RUOTSIIN, PITÄISIKÖ ASIAKKAIDEN ÄÄNESTÄÄ RAHOILLAAN?

Pienomistajat voivat Nordean 17. maaliskuuta 2016 järjestettävässä yhtiökokouksessa nostaa kriittisen äänensä esiin ja jos joku suuromistaja pohtii asiaa hieman tarkemmin ja äänestää muutosta vastaan, Suomen Nordean asema voidaan turvata. Kun riittävän moni asiakas äänestää veloillaan tai rahoillaan, Nordea voidaan pakottaa luopumaan suomalaisen pankkitoiminnan alasajosuunnitelmastaan.

Pikavipeistä vertaislainoihin

Paljon porua herättäneiden pikavippien suurimmat ylilyönnit saatiin pitkälti suitsittua lainsäädännöllä, juuri niiden aiheuttamien ongelmien takia. Niiden tilalle nyt ovat tulleet ns. vertaislainat, jotka eivät ole minkäänlaisen valvonnan alla.

Vertaislainoihin paneutuneet yritykset eivät toimi lainanantajina, vaan ainoastaan saattavat lainaa tarvitsevat ja sitä antavat yksityishenkilöt yhteen toistensa kanssa ja ottavat siitä oman palkkionsa. Näin ollen vertaislainat eivät kuulu Finanssivalvonnan eikä minkään muunkaan valvonnan piiriin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä