Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Näkökulma: Me murhasimme Matin

  • kuva: matti nykänen paraguyayan postimerkissä v. 1990 / wikimedia commons
    kuva: matti nykänen paraguyayan postimerkissä v. 1990 / wikimedia commons

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ajasta ikuisuuteen siirtyneen kansallissankari Matti Nykäsen tarina on niin monella eri tapaa traaginen, etten oikein osaa pukea sitä sanoiksi. En ainakaan tavalla, joka tekisi sille kunniaa.

Matka koko kansan suosikkiurheilijasta iltapäivälehtien hovinarriksi on ollut täynnä ylä- ja alamäkiä. 

Nykäsen kuolema näyttää syrjäyttäneen jopa viime viikkoina vanhustenhoidosta ja maahanmuutosta nousseet kohut median uutisoinnin sekä sosiaalisen median raivokkaan keskustelun ykkösaiheena.

Kansa ei tunnu saavan koskaan tarpeekseen mäkikotkastaan. Joidenkin rakasta ja toisten vihaama. Jotin kertoo osaltaan sekin, että hakukonejätti Google tarjoaa hänen nimellään lähes kymmenen miljoonaa osumaa.

Lukuisat urheilu- ja julkkismaailmasta tutut kasvot ovat haistaneet veren ja innostuneet groteskilla tavalla jakamaan koskettavia muistojaan Matin kanssa viettämistään hetkistä. Suotakoon se heille, mutta en siltikään voi olla pohtimatta, minkä vuoksi se pitää tehdä julkisuudessa.

Missä nämä kaikki välittävät ihmiset oikein olivat silloin, kun nelinkertaisen olympiavoittajan mopo karkasi totaalisesti käsistä? Entä miksi moniongelmaista, keski-ikäistä miestä suorastaan yllytettiin polttamaan kynttilää sen molemmista päistä?

Moni on myös kysellyt, että mihin tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöstä kärsinyt Matti Nykänen sitten kuolin. Tavallaan hän kuoli meihin ja klikkaamiimme umpisurkeisiin lööppiotsikoihin.

Klikkaus klikkaukselta.

Me murhasimme Matin.

Totta kai elämässä on omavastuu, en minä sitä lähde kiistämään, mutta tavallaan meistä jokainen on osaltaan vastuussa hänen kuolemastaan. Hän ei ollut ensimmäinen, joka koki kilpauran jälkeisen tyhjyyden ja kaipuuta juovuttavaan julkisuuteen.

Se koukuttaa ja me katsoimme vierestä superlahjakkuuden addiktoituvan.

Sain toissayönä tekstiviestin saksalaiselta kaveriltani, joka oli kuullut mäkikotkan laskeutuneen. Se sai minut pohtimaan asiaa retrospektiivisesti.

"Ruhe in Frieden, Matty Nykänen. Er war einer der größsten meiner Jugend. Ruhe in Frieden." 

Eräs ystäväni totesikin viisaasti, että näin jälkikäteen on helppo katsella sitä nuorta maailmanmestaria, joka juoksi aamuisin viidentoista kilometrin lenkkejä, vaikkei olisi tarvinnutkaan. Mikä energia ja sitoutuneisuus!

Suomi ei ole kovin tunnettu siitä, että se pitäisi huolta kansallissankareistaan heidän kilpauriensa jälkeen.  Parhaimmassa tapauksessa saattaa päästä Kiteelle urheilukentän vahtimestariksi. 

Peiliin katsomisen paikka maassa, jossa peileihin ei tuijotella. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Puheenvuoroonkin kirjoittava Jouni Snellman totesi eilen Facebookissa, kun tein tämän avauksen, että hän ei hyväksy kollektiivista vastuuta. Jos edes vankila ei pysäytä jonkun riehumista, niin ei siinä suuri yleisökään mitään voi.

Ymmärrän hyvin hänenkin pointtinsa.

Minusta kollektiivinen vastuu joko on, tai sitten sitä ei ole lainkaan. Ja jos sovitaan, ettei kollektiivista vastuuta ole olemassakaan, niin se voi pahimmassa tapauaksessa avata sellaisen Pandoran lippaan, ettei sinne oikeasti halua kukaan mennä enää tänä päivänä. Yhteiskuntarakenteemme ja -filosofiamme on muodostunut niin eri tavalla.

Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila puolestaan sanoi, ettei pelkkä tunnettavuus suuren yleisön keskuudessa riitä kriteeriksi valtiollisiin hautajaisiin, ja jos Nykänen olisi kyllin arvokas saadakseen tuon kunnian, niin sen myötä rima laskisi niin alas, että paljon muitakin menestyneitä urheilijoita ja viihdetaiteilijoita pitäisi haudata valtiollisesti.

Toisaalta eipä noita nelinkertaisia olympiamitalisteja ihan hirveän montaa ole. Jos on samassa kategoriassa Lasse Virenin ja Pertti Karppisen kanssa, niin ei rima vapise edes valtiollisten hautajaisten kohdalla. Unohtakaa Samurai ja muistakaa kaikki se, mitä Matti oikeasti saavutti. Silloin kun hänellä oli kaikki vielä hyvin.

Ehkä Matti syntyi 10 vuotta liian aikaisin, niin kuin Henri Alakylä totesi. Neurologiset häiriöt tulivat tunnetuksi vasta myöhemmin ja silloin hänellä olisi ainakin teoriassa ollut mahdollisuudet saada toimivaa hoitoa. Mutta olisiko menestystä tullut, jos hänet olisi kesytetty ja valjastettu tähän tasaharmauteen?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Valtiollisista hautajaisista sen verran, että kannattaisi kysyä tässä Matin omaisten mielipidettä.
Tietääkseni hänen jälkikasvunsa on halunnut elää poissa julkisuudesta ja näin ollen voisi kunnioittaa heidän mielipidettään asiassa. Että voisivat halutessaan jättää jäähyväiset ilman julkisuuden ristitulta.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Lopullisen sanan sanoo Matin omaiset.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kollektiivinen vastuu tyyliin "me kaikki olemme syyllisiä" on kyllä suoraan sanottuna typerää jeesustelua.

Voi olla, että joukossamme on monia, jotka ovat myötävaikuttaneet tarpeettomasti kyseisen henkilön kokemaan yleiseen stressiin, mutta siinä tapauksessa se olisi vain sellaisen porukan sisäinen kollektiivinen vastuu. Ei minulla olisi siihen osaa eikä arpaa. Mitä inhottavaa blogisti itse on tehnyt Matti Mykäselle ollessaan valmis myöntämään syyllisytensä?

Monikertainen maailmanmestari ja olympiavoittaja sekä kautta maailman kuuluisuutta osakseen saanut urheilija voisi toki ansaita valtiollisen hautaamisen, kun sellainen on tehty joillekin muillekin menestyneille urheilijoille. Tämä kunnianosoitus olisi kunnianosoitus vain ja ainoastaan urheilusaavutuksille, muut asiat silloin eivät vaakakupissa painaisi.

Lisäksi olen sitä mieltä, että Matti oli hyvin paksunahkainen julkisuuden pyöritykselle eikä hänen ongelmansa sellaisesta johtunut. Julkisuuden pyöritys oli seurausta ongelmista, jotka aiheuttivat sensaatioita. Myöskään hänen kuolinsyytään ei ole edes kovin selkeästi kerrottu. Tiedämme ainoastaan, että hvyin normaalissa arjessa se tapahtui, kuten monien muidenkin kohdalla saattaa tapahtua.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Hannele Neuvosta lainaten,

"Missä olivat ne kasvatuksen ammattilaiset, jotka tarjoavat varhaista puuttumista, tiukkoja rajoja ja rakkautta? Kansan kaksinaismoralismi on raaka palkinto. Tässä on mielestäni syvällisemmän pohdiskelun paikka, miksi sallimme ajojahdin.

On muistettava, että kysessä oli tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöstä kärsivä lapsi, ei koulutusta, eikä mitään muutakaan saavutusta kuin jalustalle nosto. Miten olisitte itse suhtautuneet, jos kysessä olisi oma poika?

Jos kollektiivista vastuuta ei ole olemassa, niin silloin yhteiskunta menettää sosiaalisen koheesion, se lakkaa olemasta."

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

No, jos olet tuota mieltä kuin viimeisessä lauseessa toteat, niin asiasta on turha taittaa peistä enempää. Minä nimittäin kiellän oman syyllisyyteni murhaan, jota blogiotsikossa esität.

Kollektiivinen syyllisyys on jopa rasismin kasvualusta. Jos joku on syntynyt mustaksi, niin hän siis kantaa syyllisyyden siitä, että mustat tekevät enemmän rikoksia kuin valkoiset Yhdysvalloissa. Tai mitenkä olisi juutalaissyyllisyys natsisaksassa. Sinun mielestäsi kaikki suomalaiset ovat syyllisiä "Matin murhaamiseen". Jos maahanmuuttaja saa jossain vaiheessa Suomen passin, niin muuttuuko hän siinä vaiheessa murhaajaksi?

En mitenkään ymmärrä ajatusmaailmaasi.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #4

Mutta jostain syystä kollektiivinen syyllisyys on silti ihan totisinta totta, kun puhutaan länsimaiden toimista kehitysmaissa, valkoisen miehen etuoikeudesta, seksuaalisesta häirinnästä, politiikasta ja ilmastonmuutoksesta. Minun mielestäni tällaiset elämänkerrat osoittavat kulttuurimme olevan vakavasti sairas. Se selvästi saalistaa, elää ja ruokkii itseään näillä henkisesti epätasapainossa olevilla Matti Nykäsillä ja Henna Kalinaisilla. Luulen, että kaikki näkevät (ja näkivät), että he eivät voi hyvin, mutta tästä huolimatta heitä vaanitaan. Samaan aikaan tuollainen toiminnallinen kulttuuri, jossa ei välitetä ihmisen elämästä vaan ennen kaikkea viihdearvosta, on tavallaan täysin keinotekoisesti luotua. Median tarkasti räätälöimää. En usko, että kukaan haluaisi tuollaista läheiselleen. Tai hyväksyisi sitä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #4

Tietääkseni joissakin mielisairaaloissa esiteltiin sairaita uteliaan yleisön huvitukseksi rahaa vastaan vielä 1800-luvulla. Maailma on noista ajoista muuttunut, mutta tänä päivänä tosi-tv:t ja seiskahommat toimivat vähän samanlaisina väylinä isommalle yleisölle. Eräs totesikin, että tämä on koko kansan koulukiusaamista heikompiaan kohtaan. Mieti nyt vaikka Tapio Suomistakin.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

#2:
"Kollektiivinen vastuu tyyliin "me kaikki olemme syyllisiä" on kyllä suoraan sanottuna typerää jeesustelua"

Täsmälleen samaa mieltä. En parhaalla tahdollanikaan keksi, miten minä mahdollisesti olisin vaikuttanut mihinkään suuntaan Matin elämään tai elämäntapoihin. Kantakoot sitä kollektiivista syyllisyyttä ne, jotka omalta kohdaltaan katsovat siihen olevan aihetta. Useimmissa tapaukaissa tuo jeesustelu, jossa muille kaupitellaan kollektiivista vastuuta vaikuttaa lähinnä siltä viimeiseltä yritykselta saada Matista irti vielä jotakin hyötyä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Tapoimmeko me Juice Leskisen? Irwin Goodmanin? Junnu Vainion?

Olisiko Matti elänyt pidempään, jos olisimme unohtaneet hänet? Yksikään lehti ei olisi kirjoittanut? Kukaan ei olisi avannut linkkiä uutiseen?

Ja Asikainen, mitä sillä on väliä? Matti avasi itsensä ja elämänsä julkisiksi. Kaipasi hyväksyntää ja kaiketi saikin sitä. Miksi muuten olisi palastellut itsensä ja elämänsä nähtävillemme? Mies kuoli osin ehkä itse aiheuttamiinsa oireisiin. Sairaalle miehelle ei löytynyt apua, koska sairas mies ei sellaista halunnut eikä apuun tarttunut.

Jokainen meistä kuolee. Nyt kyse lieneekin siitä, että Matti oli kuollessaan varsin nuori. Kuoliko Matti Nykänen sitten liian varhain?

Kuinka monta Matti-otsikkoa olisit, Asikainen, vielä halunnut nähdä?

Minä en tappanut Mattia. Ihailin miestä, saavutuksiaan ja kunnioitin myös hänen tapaansa elää. Mies eli omanlaisensa elämän ja kuoli oman kuvansa kanssa sopusoinnussa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Hyvä kysymys. Tavallaan kulttuurimme tappoi heidätkin. Alkoholi on tehokas huume, se tappaa ilman klikkiotsikoitakin aika monta keski-ikästä miestä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Kulttuurimme. Tuon osan hyväksyn.

Julkisesti kukaan meistä ei kerro juopottelusta. Emmekä puhu juopottelun toistuvuudesta. Häpeäkö meidät saa puhumaan "juhlimisesta" juopottelun sijaan?

Miksi häpeämme kattaa myös toisen tekemiset?

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Tappaa se kahvikin, jos sitä ylenmäärin juo. Lopullinen vastaa on käyttäjällä. JUkaan ei väkisin sitä suuhun kaada. Ja alkoholi on päihde, ei niinkään huume.Jos ruvettaisiin syyllistämmn muita kaikkien julkisuuden henkilöiden alkoholistien kuolemasta, mitä siitä tulisi?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Totta kai moni olisi voinut puuttua varhain ja edes yrittää asettaa rajoja. Ei minunkaan omatuntoni puhdas ole, vaikka yritinkin maanitella Mattia nukkumaan eräänä yönä Hennalan kasarmilla vuonna 1985, kun hänellä oli täysi vauhti päällä. Olen sitä mieltä, että intissä olisi voitu Matin toilailujen suhteen tehdä enemmänkin, silloin hän oli vasta parikymppinen.

https://www.is.fi/makihyppy/art-2000005991152.html

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tuohon aikaan ei varmaankaan ollut vielä kovin paljoa tietoa tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöstä. Melko vähän sitä oli kenelläkään eväitä toimia, kun maailma vie mennessään. Yksi käännekohdista Matin elämässä saattoi olla se, kun hän kieltäytyi Jyväskylän PR-pestistä. Elämä olisi saattanut olla hyvin toisenlaista, jos hän olisi ottanut pestin vastaan.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Ehkäpä se rajojen asettaminen olisi hetkellisesti voinut auttaa, muttei vapaata sielua voi loppujen lopuksi pysäyttää mikään.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

En kyllä suostu ottamaan vastuuta Matin kuolemasta! Matti oli poikkeusyksilö, fyysisesti ja motorisesti lahjakas mutta henkisesti ehkä ADHD-oireyhtymästä kärsivä ikuinen lapsi. Alkoholismi ei välttämättä liity tähän millään lailla ja olisi voinut puhjeta aivan urheilumenestyksestä riippumatta. Elämä olisi voinut olla vielä paljon kurjempaa kuin se nyt oli meidän suomalaisten urheiluhullujen tukemana.

Ikävä kyllä alkoholismi on parantumaton sairaus ja hoidolla voidaan parantaa vain oireita ei itse tautia. Hoitokin edellyttää henkilöltä aivan poikkeuksellista ryhtiä ja itsekuria ja tätä Matilta ilmeisesti puuttui. Rötöstelyt olivat seurausta alkoholismista eivät urheilumenestyksestä.

Vaikka Matti ei ollut mikään mallikansalainen, niin loistavien urheilumenestystensä ansiosta hän on kyllä ansainnut valtiolliset hautajaiset. Toisaalta tämä valtiollisten hautajaisten käsite voitaisiin kyllä pudottaa siltä juhlalliselta jalustaltaan, mikä sillä on, ja todeta vain, että Matti haudataan valtion kustannuksella. Tämä siksikin, että hautajaiset maksavat nykyisin aivan liikaa!

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Minusta valtiolliset hautajaiset olisivat tarpeen. Matti kosketti suomalaisia urheilijana ja uran jälkeen. Moni haluaa ottaa osaa Matin hautajaisiin, omaisille koko kansan kekkereiden järjestämisvastuuta ei voi langettaa.

Matti ansaitsee valtiolliset hautajaiset. Ei valtion kustantamia hautajaisia, vaan nimenomaan valtiolliset hautajaiset, ihan kunnon peijaiset.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

" kasvot ovat haistaneet veren ja innostuneet groteskilla tavalla jakamaan koskettavia muistojaan"

Katse peiliin Martti Asikainen . Itse tässä Mässäilet Matin kuolemalla .

Antaisit sururauhaa ihmisille .

Kyl täs itsel ainakin jonkun aikaa menee käsitellä jotta Matti on kuollut oikeasti .

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Matti oli kingi omalla alallaan. Mihin hän tosissaan ryhtyi, hän ei ollut ainoastaan hyvä, vaan paras.

En usko, että Matti sääliä kaipaa, vaan sitä, että hänet muistetaan hänen ansioistaan.

Jos jotakin voisi sormella osoittaa Matin kuolemasta, niin se on kuitenkin loppujen lopuksi hän itse.

Matti on ansainnut arvoisensa hautajaiset. Hän oli legenda jo eläessään!

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Iskitpä kätesi aiheeseen, josta varmasti saat myös vastaan.

Luulen kuitenkin ymmärtäväni, mitä tällä kertaa tarkoitat kollektiivisella vastuulla. Jokainen meistä ei varmaankaan ole ottanut osaa juuri Matin auttamatta jättämiseen tai hänen ongelmillaan mässäilyyn. Mutta monilla meistä on kullakin omat sokeat pisteemme, joissa unohdamme inhimillisyyden ja olemme valmiit ottamaan osaa kollektiiviseen pilkkaan tai tuomitsemiseen.

Voi tietenkin sanoa, että se on nykyajan maailman meno. Ei sitä kuitenkaan ole pakko hyväksyä. Peiliin katsominen on helpointa aloittaa itsestä. Aina silloin, kun on valmis riemuitsemaan toisen epäonnesta.

Voisi Matille tosiaan järjestää valtiolliset hautajaiset. Kyllä hän aikanaan niin monta riemun hetkeä toi meille. Joskus muihin nähden ylivertaisena, joskus vain näyttämällä, että hermo kestää tiukassakin paikassa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset