Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Pelätty EU-direktiivi on muutakin kuin meemejä - "Luommeko hirviön?"

  • tekemäni meemi vuonna 2013 reddittiin ilmestyneestä kuvasta
    tekemäni meemi vuonna 2013 reddittiin ilmestyneestä kuvasta

Brittiläinen lähetystoimintayhtiö BBC uutisoi viime viikon perjantaina Euroopan unionin rattaissa pyörivästä lakiesityksestä, joka on saanut monet Internetin ja sananvapauden puolustajat tolaltaan.

Tätä myöten myös Yle tarttui keskustelua herättäneeseen aiheeseen. Kyse on sentään Internetistä ja sen vapaudesta.

Juuri nyt EU:ssa käsitellään lakia, jonka tarkoitus on velvoittaa palveluntarjoajat, kuten Twitter tai Instagram varmistamaan, että käyttäjät saattavat näkyville vain sellaista materiaalia, jota heillä on oikeus käyttää. Muut kuvat, videot ja vaikkapa musiikki toistettaisiin automaattisesti uuden sisällöntunnistusohjelman avulla.

Tekijänoikeusdirektiivin uudistus pyrkii parantamaan alkuperäisten teosten tekijöiden mahdollisuuksia saada tuloja teoksistaan. Pyrkimys voi kuitenkin johtaa internetiä rajoittaviin sivuvaikutuksiin.

Moni pelkää lain vaikuttavan heidän rakkaimpien meemiensä kohtaloon. Miten käy Pepe Sammakon ja syöttötuolissa kiukuttelevan Donald Trumpin? Kim Jong-unin käskyjen? Putinin? Ole kuin Billin ja Kermitin?

Entä Grumpy Cat ja Doge?

Tällä hetkellä keskustelu pyörii lähinnä meemien ympärillä, mutta vaikutukset tulevat ulottumaan muuallekin Internettiin. YouTube esimerkiksi on mennyttä kalua, mikäli EU:n kolmastoista artikla selviää äänestyksen läpi.

Kyseinen uudistus ei varsinaisesti pyri muuttamaan tekijänoikeuksien perussääntöjä siitä, mitä saa julkaista ja mitä ei, mutta sisällön suodattaminen voi toimia arvaamattomalla tavalla.

Automaattinen sisällöntunnistus kuulostaa muutenkin melko pahalta, sillä eihän se ole mitään muuta kuin ennakkosensuuria. Jos olette aikaisemmin vitsailleet George Orwellin vuodesta 1984, niin nyt se vasta aiheellista olisikin. Me olemme tietämättämme luomassa hirviötä.

Sanaan kuuluu olennaisesti vapaus ja vastuu. Sama pätee Internettiin. Tästä syystä sosiaalisen median sensuroimista tulisi hankaloittaa, eikä suinkaan helpottaa sitä entisestään. Onko meemien alkuperäisten kuvien ottajien kassavirta tärkeämpi kuin 741,4 miljoonan ihmisen viestien ennakkosensuuri?

Sosiaalinen media on näytellyt keskeistä roolia lukuisissa kansannousuissa aina arabikeväästä lähtien. Se on toiminut keskeisenä instrumenttina paljastaessaan viranomaisten mielivaltaisia voimankäyttöjä ja sytyttänyt kokonaisia kansoja tuleen.

Ajatelkaa kuinka pitkälle automaattisen sisällöntunnistuksen voi pahimmassa tapauksessa viedä, jos väärät ihmiset pääsevät yllättäen valtaan? Emme varmaan ehtisi kissaakaan sanomaan, kun meillä voisi olla jo aihealueita, joista ei saisi enää keskustella. Algoritmit pitäisivät huolen siitä, ettei niin myöskään tapahdu. 

Kiinan kohtalo voi olla vain yhden äänestyksen päässä. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Sanaan kuuluu vapaus ja vastuu. Sama pätee Internettiin. Onko meemien alkuperäisten kuvien ottajien kassavirta tärkeämpi kuin 741,4 miljoonan ihmisen viestien ennakkosensuuri?

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

Heräsi sentään viimein YLE tähän. Totta kai, kun pääsi pilailemaan Trumpin kustannuksella. Sitä ei voi koskaan jättää väliin.

Meppien nimet ylös tässä vaiheessa. Tietää sitten mitä puoluetta ensi vaaleissa ei ainakaan tarvitse äänestää.

Mutta kuka tämän direktiivin ja etenkin sen 11 ja 13 kohdan on säveltänyt? Missä arkkitehti? Olisi hyvä saada vähän paheksuntaa siihenkin suuntaan, tai tästä kehittyy taas vuosittainen "missäs direktiivissä se tällä kertaa piileksii" kuurupiilo leikki.

Tekijänoikeusjärjestöille ei mikään riitä. Kukaan ei rikastu meemeillä, eikä Chisu mene konkkaan koska 9-vuotias latasi kappaleen ilmaiseksi. Mutta nämä syöpäläiset haluavat jokaisen sentin.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@2. Idean isää/äitiä ei ole tiedossa. Se on takuulla varmaa, että EU ei ainakaan ymmärrä yhtään mitään, mitä on päättämässä.

Espanjassa yritettiin tuota linkkiveroa ja Google pisti kaikki Espanjan mediat pimentoon ja siitä seurasi Espanjan medioiden rahojen pienentyminen reilusti ja se linkkivero peruutettiin.

Minä haistelen tässä, että kauhea katastrofi EU:lle on tulossa ja se tullaan peruuttamaan. Toivottavasti esitykset peruutetaan kokonaan.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Ei pelkästään EU:lle, vaan tämä voi rajoittaa myös merkittävästi sananvapautta. Yritin saada organisaatiotani ottamaan tähän kantaa, mutta vielä toistaiseksi ei ole kuulunut mitään.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi Vastaus kommenttiin #4

@4. Totta, unohdin ottaa mukaan sananvapauden. Hölmöä on siinä, että jos vahingossa lainaan lauseen "Vaikka olen eri mieltä kanssasi. Puolustan sananvapauttasi kuolemaan asti." ja minut pannaan maksamaan tuosta hyvästä...

Ohi mennen, kun julkaisin tekstini, niin tuli hetkeksi näyttöön "Pääsy kielletty" ja johtui varmaan siitä, että sinä kirjoitit samaan aikaan minun kommenttiani.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi Vastaus kommenttiin #5

@5. Laitetaan tähän Paalijärven kirjoitus, jossa sisältää myös toisen piraatin kirjoitus: http://usvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256679-intern...

Linkkiveroa joudut nyt kohta maksamaan, Martti. ;)

EDIT: Oikeastaan minun tai mistä sen tietää kenen pitää?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Ongelmahan tässä on tuo velvoittaminen. Muistan melkein kymmenen vuotta sitten Youtuben jo tunnistaneen musiikin ja blokanneen ääniraidan jostain hiihtovideostani. Ei siinä mitään, opinpahan käyttämään jatkossa teostovapaata tai pojan tekemää musiikkia. Valtion velvoite avaa kuitenkin oven pelottaville sivupoluille.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Minä halusin katsoa Nick Caven uppaaman livevideon hänen omasta keikastaan, mutta Saksan Geman (paikallinen Teosto) mielestä minulla ei ollut siihen oikeutta. Mietin myös, että kuinka nuo palvelut synkronoisivat keskenään. Ensin lataan kuvan Instagramiin ja sitten Facebook luulee, ettei minulla ole oikeutta omaan kuvaani, kun jaan sen siellä. Nämä ovat melko pieniä juttuja ja helposti kierrettävissä. Nuo mainitsemasi sivupolut tässä tosiaan hirvittävät.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Euroopan valiokunta äänesti uudesta sananvapautta rajoittavasta direktiivistä ja läpihän se meni että heilahti. Seuraavaksi äänestys siirtyy Euroopan parlamenttiin. Kiinnostuneet ehtivät siis vielä vaikuttamaan. Brittiläisen The Independentin mukaan laki tulee läpäistessään muuttamaan pysyvästi koko Internetin luonnetta, koska sen myötä mitä tahansa sisältöä voidaan poistaa ilman varoitusta. Käytännössä olisimme siis vain yhden äänestyksen päässä Kiinasta. Yksi huono hallitus riittää siihen, että Internet vapaana keskustelualustana on mennyttä kalua.

Käyttäjän tuomaslantto kuva
Tuomas Lantto

En kyllä ole mikään lakiasiantuntija, mutta näin maallikosta tämä sopii vähän huonosti yhteen Suomen perustuslain kanssa. Kun tuohonhan sitten sisältyy selkeästi tuo ennakolta estäminen.
"Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia."

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset