Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Insinöörit vastustamaan aktiivimallia - "Luvassa jättimäinen mielenilmaus"

  • kuva: https://paikat.te-palvelut.fi
    kuva: https://paikat.te-palvelut.fi

Eduskunnan joulukuussa hyväksymä esitys työttömyysturvalain muuttamisesta on saanut ammattijärjestöt ja kansalaisliikkeet valpastumaan. Työttömyysturvan niin kutsuttu aktiivimalli astui voimaan vuodenvaihteessa. Siitä lähtien aihe on pysynyt otsikoissa lähes päivittäin. 

Työmarkkinakeskusjärjestö SAK ilmoitti muutama viikko sitten järjestävänsä poliittisen mielenilmauksen aktiivimallin vastustamiseksi. Eilen myös akavalainen 70 000 jäsenen Insinööriliitto ilmoitti osallistuvansa mielenilmaukseen aktiivimallia vastaan. Mielenilmaus järjestetään Helsingin Senaatintorilla 2. helmikuuta.

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo totesi virallisessa tiedotteessa, että liitto on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja vastustaa yksittäistä lakihanketta työttömän aktiivimallista, eikä suinkaan "maan hallitusta".

 

LIITON MUKAAN aktiivimalli ei edusta hyvää lainsäädäntöä, jollaista Suomi tarvitsee menestyäkseen, eikä eduskunnan joulukuussa hyväksymä laki aktiivimallista ole sitä. Eduskunnan enemmistö muun muassa jätti sivuun perustuslakivaliokunnan esiin nostamat lakiesityksen puutteet.

Mielenilmauksen kautta liitto haluaa osoittaa olevansa tyytymätön tapaan, jolla hallitus on kehittänyt työelämää ja vaikuttanut liiton jäsenten asemaan.

– Insinööriliiton mielestä ei ole oikeudenmukaista, että ihminen voi joutua työttömyysturvan leikkausten kohteeksi ilman, että hänellä on mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan, Salo toteaa.

Salo muistuttaa myös maan hallituksen luvanneen kilpailukykysopimuksen solmimisen yhteydessä, että työttömyysturvaa ei enää leikattaisi. 

– Aktiivimalli on keino ja peruste leikata työttömyysturvaa, ei mikään aktiivisuuden osoitus. Kyllä omaehtoisen kouluttautumisen ja aktiivisen työnhaun pitää olla riittäviä osoituksia aktiivisuudesta ja halusta palata työelämään.

Senaatintorilla järjestettävä mielenilmaus on avoin kaikille. Tähän mennessä useat työmarkkinajärjestöt ovat ilmoittaneet osallistuvansa tilaisuuteen. Työmarkkinajärjestöjen lisäksi paikalle odotetaan saapuvan useiden eri puolueiden edustajia sekä Joukkovoima -kansanliikkeen ryhmittymä.

 

KOHUN JA TULEVAN MIELENILMAUKSEN aikaan saanut aktiivimalli leikkaa työttömyysturvaa 65 päivältä 4,65 prosenttia, jos työtön ei tee kolmen kuukauden aikana 18 tuntia työtä, toimi yrittäjänä tai osallistu työllisyyskoulutukseen. Aktiivimallia on arvosteltu mm. siitä, ettei se ota lainkaan huomioon alueellisia eroja eri maakuntien ja kaupunkien välillä. Esimerkiksi Uudellamaalla on tarjolla huomattavasti enemmän avoimia työpaikkoja kuin vaikkapa Keski-Suomessa. 

Parjattu malli koskettaa myös vammaisia ja eläkeputkessa olevia työttömiä työnhakijoita. Työttömyysturvan lainsäädännön muutos on monelta osin keskeneräinen. Tällä hetkellä se koskettaa myös henkilöitä, joilla on lääkärin määräämä sairausloma, mutta ei päätöstä tai vireilläolevaa hakemusta työttömyyseläkkeestä. Tällä tavoin työkyvytön henkilö voidaan pakottaa tekemään työtä, toimimaan yrittäjänä tai osallistumaan työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin.

Ensimmäinen työkyvyttömyystapaus nousi esiin viime viikolla, kun suomalainen vihreän liikkeen aatteelliselle perustalle pohjautuva yhteiskunnallinen uutis- ja ajankohtaislehti Vihreä Lanka kirjoitti pääkaupunkiseudulla sattuneen tapauksen, jossa lääkärin vuoden 2018 määräämällä sairauslomalla olevalle henkilölle kerrottiin TE-toimistosta, että aktiivimallin vaatimukset koskettavat myös häntä. 

 

HENKILÖ OLI OLLUT sairauslomalla vuosien ajan, muttei tästä huolimatta ollut saanut työeläkeyhtiöltä myönteistä päätöstä määräaikaiselle eläkkeelle. Koska Kelan sairauspäivärahaa voi maksaa enintään 300 päivää, henkilölle on maksettu työmarkkinatukea.

Vihreän Langan haastattelema Kelan johtava tutkija Pertti Honkanen sanoo, että nykyisessä järjestelmässä voi syntyä tilanne, jossa sairauslomalla oleva joutuu aktiivimallin piiriin.

- Se on tilanne, jota lait eivät ota huomioon ja menevät ristiin. Kyseessä on aika ikävä väliinputoaminen, Honkasen kerrotaan sanoneen.

Kelan lakimies Eeva Vartio puolestaan vahvisti samaisessa julkaisussa, että aktiivimallin vaatimukset koskevat henkilöä, jonka työttömyyseläkehakemus on hylätty. Edes valittaminen Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakuntaan ei pelasta häntä aktivoinnilta. 

Hylkäyspäätöksen saanut ihminen voi päästä eroon aktiivimallin vaatimuksista tekemällä uuden työkyvyttömyyseläkehakemuksen. Aktiivimallia ei sovelleta hakemuksen vireilletulopäivästä päätöksen antokuukauden viimeiseen päivään. 

Työkyvyttömyyseläkettä voi hakea niin monta kertaa kuin haluaa. Toisin sanoen, paperin pyörittäminen tulee lisääntymään räjähdysmäisesti, kun pitkäaikaiset sairauslomalaiset pyritään aktivoimaan väkisin takaisin työelämään. 

 

INSINÖÖRI- JA YRITTÄJÄTAUSTAN omaava pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on puolustanut kiisteltyä aktiivimallia. Sipilän mukaan aktiivimallin arvosteluun liittyy samanlaista pelottelua kuin työttömien haastatteluiden lisäämisen yhteydessä havaittiin noin vuosi sitten. Hallitus päätti muuttaa TE-toimistojen toimintaa viime vuoden alussa siten, että työttömät pyritään haastattelemaan kolmen kuukauden välein.

– Tähän kauteen on liittynyt tällainen pelottelu, että jokaista asiaa käydään läpi hyvin pelonsekaisin tuntein. Esimerkiksi sitä, että työttömiä haastatellaan kolmen kuukauden välein ja tehdään henkilökohtainen työllistämissuunnitelma. Ei siitä kukaan enää puhu, koska se havaittiin hyväksi, Sipilä sanoi keskustan puheenjohtajapäivillä Helsingissä.

Pääministeri pyrki sittemmin kannustamaan myös yrittäjät mukaan hallituksen aktiivimalliin. Viitasaarella viime lauantaina pitämässään puheessa Sipilä mainitsi yritysten pienestä panoksesta ja työttömille aukeavista unelmaduuneista.

– Reilun sadan euron kuukausipanostuksella on nyt mahdollista palkata työtön henkilö tekemään jotain yrityksen kannalta tarpeellista työtä kuuden tunnin ajaksi kuukaudessa. Kohteita varmasti löytyy jokaisesta yrityksestä. Työttömälle nämä lyhyetkin pestit voivat merkitä unelmaduuniin vievän polun aukeamista, hän totesi puheessaan.

 

PUHEESTA TOSIN EI SELVINNYT sen tarkemmin, millaisiin unelmaduuneihin työtön voi alkaa ilman asiaankuuluvaa perehdytystä ja kokemusta. Tästä syystä Valtiosihteeri Martti Hetemäki joutuikin oikomaan pääministeri Sipilän aktiivimallista haastattelutunnilla esittämiä näkemyksiä. 

Hetemäen mukaan tarkoitus ei ole pakottaa työttömiä muutaman tunnin silpputöihin, sitä tuskin haluavat sen paremmin työttömät kuin työnantajatkaan.

– Ei ole tarkoitus, eikä hän varmaan sitä tarkoittanutkaan. Hän varmaan tarkoitti, että jos työtä löytyisi edes sen verran. Eivät ensinnäkään työttömät halua yleisemmin tällaista todella lyhyttä pätkää eivätkä myöskään työnantajat varmaan halua. Olisin todella yllättynyt, jos työpaikat olisivat tällaisia 18 tunnin pätkiä kolmessa kuukaudessa, Hetemäki summaa lausunnon herättämiä ajatuksia Ylellä.

Hetemäki pitää kolmen tunnin pätkätöitä epärealistisina ja kaukaisina arkitodellisuudesta, sillä pelkästään työmatkoihin tulee kulumaan valtavasti aikaa. Toisaalta samaan aikaan lienee aiheellista pohtia, onko aktiivimallin tarkoituskaan onnistua, vai onko se vain keino leikata työttömyysturvaa ja esittää leikkauksen olevan työttömästä itsestään kiinni.

Hallituksen oman laskelman mukaan kaikki työttömät tulevat aktivoitumaan, jonka seurauksena työttömyysturva tulee jopa paranemaan. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole selvää, minne pitkäaikaissairaat, vammaiset ja eläkeputkessa olevat tullaan työllistämään. Työttömistä puhumattakaan.

 

  • Samaan aikaan Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan uutta omatoimisen työnhaun mallia, jossa työtön velvoitetaan hakemaan vähintään yhtä työpaikkaa viikossa. Työnhausta pitäisi raportoida viikoittain sähköisesti TE-toimistolle. 
  • Moni pelkää tulevan työnhakupakon johtavan tilanteeseen, jossa työnantajat eivät ilmoita enää lainkaan avoimista työpaikoista, sillä harvalla yrityksellä on resursseja kahlata lävitse jopa tuhansia työhakemuksia viikoittain.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Nähdäkseni hallituksen aktiivimallin perusidea on kyyninen tilastopuljaus, jolla 1 tunnin viikossa työskentelevät siivotaan työttömyystilastoista työllisiksi.

Näin hallitus vaalivuoteen valmistuessa voi osoittaa että työllisyysaste on noussut, heidän keinonsa ovat tepsineet eikä kukaan välitä siitä, että työpaikat eivät ole vastaavasti kasvaneet. Yhden viikkotunnin työ tekee työttömästä työllisen - tilastoissa. (tilastokeskuksen käyttämä kansainvälinen määritelmä)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tuokin on hyvin todennäköistä, mutta uskon kyseessä olevan ennen kaikkea raju leikkaus työttömyysturvaan. Tiedä vaikka olisi budjetoitu jo etukäteen säästöiksi. Tässä vaiheessa pitäisi jokaiselle olla lähes itsestäänselvää, etteivät kaikki tule löytämään kolmea tuntia viikossa töitä.

Eilen työministeri Lindström kertoi, että TE-toimistot tulevat saamaan huomattavan lisärahoituksen. Ilmeisesti tällä aletaan sitten ostelemaan yksityiseltä sektorilta "löydä oma voimaeläimesi" -työllistämiskursseja. Karavaani kulkee - ja kojootit ulvoo!, totesi muuan poliitikko joskus aikoinaan.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Tää on muuten jännä juttu, että ne ihmiset joita aktiivimalli ei koske ovat pitkälti henkisesti tukemassa aktiivimallia. Tälläinen kutina minulle on tullut. Ehkä se on tää meidän kansanluonne, että kuka ei töitä tee hänen ei syömänkään pidä. Ja ehkä meillä on voimakasta ajattelua että olemisesta ei pidä maksaa ja työtöntä voi vähän kepittääkin.

Kontrastina esmes turvapaikanhakijoiden saamiin tukiin ja kustannuksiin valtion aktiivimallin kautta saava rahallinen säästö on pennosia, mutta samanlaista mutinaa ei ainakaan julkisesti siirtolaiskustannuksia kohtaan ole ilmennyt.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #3

Tämä tuntuu kertakaikkisen typerältä hommalta. Henkilökohtaisesti kannatan (en varauksetta) lyhyiden työsuhteiden solmimista ja elintason nostamista pienillä lisähommilla, jos sellaiseen vain on mahdollisuus, mutta tässä nyt mennään taas kerran perse edellä puuhun ja ymmärretään koko konsepti väärin. Ei varsinaisesti yllätä minua.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #4

Siinä on vain se ongelma, että sovitellun päivärahan hakeminen kestää paljon kauemmin. Voi tulla pitkiäkin selvitystilanteita esimerkiksi lomien suhteen. Pahimmillaan onnekas työkeikan napannut työn sankari odottelee siis muutaman kuukauden, että työttömyyskassa tai kela pohtii asioita. Nyt kun näiden pätkätyöansaan joutuneiden määrä aktiivimallin myötä todennäköisesti räjähtää käsiin samalla kun kassat menevät tukkoon aktiivimallin vaatimien selvitysten vuoksi, on odotettavissa, että loppukeväästä työttömät eivät saa hyvin pitkään aikaan rahaa.

Tämä on siis ihan selkeästi pääteltävissä tällä hetkellä ilman mitään salaista tietoa. Poliitikot tulevat siitä yllättymään. Se tuntuu aika epäoikeudenmukaiselta, että jollakin pellellä on oikeus sotkea toisten raha-asiat ja perääntyä sitten tietämättömyyden verhon taakse vaikka asia on itsestäänselvä ja ennakoitavissa.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #6

Ville, kyllä.

Koska mitään lisäresursseja ei ole tulossa ennen kuin on "seurattu", eli ensimmäiset sanktiot annettu ja huomattu että tukkoon meni.

Lainsäädännön ei pitäisi olla koskaan tälläistä.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #7

Hallituksella on ilmeisesti niin vankka suosio tällä hetkellä, että on varaa suututtaa iso joukko ihmisiä lopullisesti. Minusta se alkaa olla jo vaarallista, että keväällä on paljon rahattomia ja vihaisia ihmisiä epätoivoisessa tilanteessa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #7

Näinpä juuri. Melko kokeelliselta vaikuttaa. Harmi vain, että ihmiskoe koskee kaikista huono-osaisimpia, joiden luottamus yhteiskuntaan on muutenkin melko kortilla.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #22

Tuo koe osuu myös jo valmiiksi ahtaalle ajettuun kelaan ja työttömyyskassoihin. Jostakin täytyy löytyä resursseja, jos käsittelytyön määrä kasvaa valtavasti. Valtio maksaa varmasti lopulta kelalle ja työvoimahallinnolle syntyneet lisäkulut mutta kuka korvaa kassoille aiheutuneen lisätyön? Todennäköisesti se tulee kassojen jäsenmaksuihin, eli maksatetaan työntekijöiden ja työttömien tilipusseista. Jäsenmaksujen kasvaessa yhä harvempi liittyy työttömyyskassan jäseneksi.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #25

Lindström lupasi eilen telkkarissa, että rahaa löytyy kyllä. Siihen löytyy rahaa. Syntyy työpaikkoja virastoihin.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

"Eilen työministeri Lindström kertoi, että TE-toimistot tulevat saamaan huomattavan lisärahoituksen. "

Miten tämä on mahdollista, koska aktiivimallin piti olla kustannusneutraali, eli sen ei pitänyt nostaa kustannuksia. Jos TE-toimistot saavat huomattavan lisärahoituksen, ainoa keino pitää aktiivimalli kustannusneutraalina, on ottaa sama raha pois työttömiltä työnhakijoilta. Tämä taas on hallitusohjelman vastaista, mutta tosin, eihän hallituskaan ole koossa ihan laillisesti.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #27

Tutkimattomia ovat herrojen tiet. Tämä ei ole ensimmäinen saatikka viimeinen kerta, kun me elämme poliitikkojen mukaan paradoksissa.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Se mikä on pistänyt huomioksi tässä aktiivimallissa, niin erityisen paljon sitä on puolustanut Juhani Vartiainen. Sen sijaan keskusta ja muu kokoomusväki on ollut aika hiljaa. Myös siniset ovat olleet aivan hiljaa. Lain käsittelypäiväkin viimevuoden puolella oli sellainen, että hallituksen edustajia salissa ei keskustelemassa ollut. Ben Z kävi siellä jonkun kommentin sanomassa, mutta muuten ministerit ja hallituspuolueiden edustajat olivat tiessään.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Hyvä huomio. Minustakin tuntuu, että puolue ja taustaväki ei ole aivan yksimielinen tämän asian suhteen. Lindström toimii siltikin vain kumileimasimena. Seuraavissa vaaleissa Lindström tuskin on edes ehdolla. Muistaakseni mies kertoi pohtineensa lopettamista jo aiemmin. Hän ottaa nyt sitten iskut vastaan ja muut voivat seuraavissa vaaleissa kertoa, että emme me sitä tehneet, vaan se oli Jarppa.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Mitenkään väheksymättä tätä massatyöttömyys ongelmaa niin kuitenkin pitää katsoa myös kokonaisesti yhteiskunnan kannalta. Meidän sosialidemokraattinen pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta yskii todella vaikean työttyömyysongelman keskellä. Menetämme yli 200000 työkykyisen työpanoksen yhteiskunnan ja oman talouden parantamiseksi. Valtio on liki 110 miljardia velkaa hyvinvoitiyhteiskunnan ylläpitämiseksi, työttömyyskulut on luokkaa 5 miljardia vuodessa. Hallitus ponnistelee kaikin tavoin saadakseen nyt orastavaan työvoimapulaan paikkakunta ja työalaa vaivaavan kohtaamisongelman kimpussa.
Tuntuu kuin SAK ja nytkö Insinööriliitto haluava nousta barrikaadeille kapinaan laillista yhteiskuntaa kohtaan, onko tuossa järkeä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tämä kommentti ei oikeasti ole vastaamisen arvoinen, mutta vastataanpa kuitenkin. Ensinnäkin aktiivimalli on aikaisemmin sovitun kikyn vastainen. Minne me menetämme ne 200 000 ihmisen työkykyisen panoksen, kun töitä ei yksinkertaisesti ole? Pohjoismainen hyvinvointimallimme ei yski tippaakaan ja jos katsot valtionvelkaamme, niin se ei ole edes huolestuttavalla tasolla. Yhteiskuntamme vain saadaan näyttämään yskivältä. Niin ja jokainen joka väittää, että velkaa pitää alkaa maksamaan takaisin ja lyhentämään, koska syömme lapsiemme leipää ja elämme rutkasti yli varojemme, ei tiedä nykyajan talousjärjestelmästä hölkäsenpöläystä. Suomen velkataso on toistaiseksi aivan hyvällä tasolla. Vienti se on, mikä meillä täällä tökkii, eikä sillä ole työttömien kanssa mitään tekemistä. Onneksi viimeisimmät talousluvut ovat antaneet osviittaa paremmista ajoista.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Niin, pohjoismaista mallia on turha syyttää kun muissa pohjoismaissa työllisyysaste on paljon korkeampi. Kyllä Ruotsi ja Tanska ovat olleet enemmän pohjoismaisen mallin maita kuin Suomi.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #13

STTK:n pääekonomisti Ralf Sund tuossa taannoin muistuttikin Ylellä, että Suomessa on viisi kertaa pidempi karenssiaika kuin Ruotsissa. Eipä näy kyllä ainakaan työllisyysasteessa se.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #14

Sehän tarkoittaa vain, että viisinkertainen karenssi ei ole suomalaiselle riittävä. Pitää rankaista vielä vähän kovempaa. Suomalaiset ovat kovapäistä kansaa.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Pitäisikö kommenttien olla vain jees jees vai dialektiikkaa. Laita vastaisuudessa sääntö että vain blogiin myöteinen kommentointi on sallittua.
Veroeuroina työttömyyskulut veronmaksajilta pois otetaan.

Hyvää päivänjatkoa kuitenkin.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #18
Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #18

Tarkoitus ei tietenkään ollut tyrmätä sinua täysin, mutta vastaan kritiikkiin usein perusteellisemmalla kritiikillä. Se, joka leikkiin ryhtyy, niin se leikin kestäköön.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen Vastaus kommenttiin #23

Tuossa edessä teksti tv-ssä seisoo että SAK ehdottaa lievennyksiä hallitukselle aktiivimalliin. Alkuun varotus ja sitten mahdollisesti karenssien kiristys asteittain. Joten uskon että kolmikanta sopu löytyy.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #29

Olin eilen tilaisuudessa kuuntelemassa SAK:n kuulumisia ja näin tosiaan näyttää käyvän. Lakkoon tällä maalla ei ole varaa, koska olemme vasta päässeet orastavaan kasvuun. Eikä liitoillakaan ole varaa lakkoon. Katsotaan kuitenkin nyt. Ensi kuun jättimielenilmaus tulee näyttelemään sekin melko suurta roolia. Liitot eivät uskalla kuitenkaan mennä täysin jäseniensö toiveita vastaan, koska silloin nauraisi harakatkin. Sitten on vielä kansalaisaloite, jossa yli 130 000 nimeä.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #29

SAK:n ehdotus on lievennys ennen aktiivimallia olleeseen karenssikäytäntöön. Tämä aktiivimalli ei vaikuta mitenkään karensseihin nykytiedon mukaan. Toki olisi hyvä, jos järjettömästä karenssikäytännöstä luovuttaisiin.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #31

Mitä tässä olen haastellut tänään yrittäjäjärjestöissä toimivia tahoja, niin edes he eivät ole kovin innoissaan tästä aktiivimallista. Eräskin tuumasi, että yrittäjien pitäisi oma kansanliike perustaa, koska ei näistä nykyisistä yrittäjäpäättäjistä tunnu olevan kuin komediahahmoiksi.

Melko vahva näkemys, mutta suotakoon tämä hänelle.

Sieltä suunnalta tuli myös erillaisia ehdotuksia, kuten esimerkiksi työnantajamaksuihin väliaikainen alennus, kun palkataan vaikka mikroyrityksiin väkeä. Toinen puolestaan ehdotti työn verotuksen pienentämistä, jotta ihmisillä olisi varaa ostaa palveluita ja tätä kautta helpottaa siinä sivussa pienimuotoisen yrittämisen riskejä. Tuolloin palkoissakin olisi enemmän joustovaraa. Mikäli yrittäminen olisi helpompaa, niin myös kiinnostus itsensä työllistämiseen kasvaisi.

Mutta eipä näistä sen enempää. Kyse on vain mielipiteistä, jotka muutama kokoomusta ja keskustaa kannattava yrittäjä nosti tänään esiin. Hekään eivät olleet aivan yhtä mieltä hallituksen kanssa näistä aktivointihimmeleistä.

Jari Ikonen

Pidän melko pöyristyttvänä sitäkin, että kun laki astui voimaan 1.1.2018 ja työttömien pitää siis toimia lain vaatimusten mukaan sellaisessa tilanteessa että senparemmin TE-keskus, Kela tai työttömyyskassat eivät tiedä miten toimia tai ohjeistaa neuvoa kysyviä työttämiä mikä kunkin tilanteessa vaikuttaa "aktiisuuden" tulkintaan tammikuun aikana.

Kuvaavaa on, että KELA suunnittelee antavansa kirjalliset ohjeet vasta helmikuun alussa. Siis silloin kun 1/3 tarkastelukaudesta on kulunut. Tämä aiheuttaa varmuudella leikkuriin joutumista sadoilta tai tuhansilta työttömiltä.

TE-keskus taas suunnittelee palkkaavansa lisää väkeä 1.4. alkaen, jolloin siis työhönsä perehdyttättömät käsittelijät joutuvat heti purkamaan ruuhkaa. Kuvitteleeko Orpo, Lindström tai ao. johtavat virkamiehet ettei tästä aiheudu valtavasti virheellisä päätöksiä ja ruuhkia käsittelyyn. Entäpä ne muut työt (neuvonta ym.) sillä ajalla jolloin akuuttia ruuhkaa puretaan?

Entäpä se, että että varat lisäresurssointiin otetaan viime vuodelta säästyneistä 70 miljoonasta eurosta, jotka oli tarkoitettu työttömyyden hoitamiseen. NO MIKSI HEMMETISSÄ SUURTYÖTTÖMYYDEN TILANTEESSA NIITÄ RAHOJA EI KÄYTETTY JO VIIME VUONNA HELPOTTAMAAN TYÖTTÖMIEN KURJAA TILANNETTA? Voisiko työmisteri avata syitä tähän.

Kuka tahansa selväjärkinen voi päätellä, että oikeasti tässä on kysymys puhtaasti leikkurista.

Seuraava tilanne lankeaa päälle heti jos "aktiivimalli" tulee voimaan keväällä. Sitten vielä tulee lisää byrokratiaa miljoonien turhien työpaikkahakemusten arvoinnista.

Tässäpä norminpurkutalkoita Sipilän malliin.

Käyttäjän HeikkiTurunen kuva
Heikki Turunen

Pst. Kelan tutkija Pertti Honkanen, ei Hokkanen.

Kommentoin itse blogistakin, kunhan hellittää kiir

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Joko kyseessä on tilastopuljaus vaaleja varten, kuten Mikko Kokko toteaa, tai sitten hallitus on muuten vain täysin kuutamolla.

Toimivia ratkaisuja olisi kassikaupalla ja sitten kuitenkin tartutaan keppiin.

Toimivia esim: palkitseva aktiivimalli, ansiosidonnaisen porrastus, irtisanomissuojan heikennys, reaaliaikainen tulorekisteri, pätkätyökorvausten ennakkoilmoitus ja tasaus jälkikäteen, jne..

--

Mutta kun järjen käyttö ei ole tähän mennessä hallitukselta onnistunut, niin tuskin se onnistuu jatkossakaan.

Onneksi tätä kärsimysnäytelmää on enää vuosi jäljellä, jolloin hallitus kompuroi maaliinsa todnäk Kaikkosen johdolla.

Käyttäjän KaustiRantalainen kuva
Kausti Rantalainen

Olen nähnyt kommentteja, missä aktiivimallia kehutaan hyväksi sillä, että tilastojen mukaan se toimii niin kuin pitää ja tuo työpaikkoja.

Mietin mitä tilastoja voi olla olemasssa?

On olemassa ennusteita, ei tilastoja.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Hyvä pointti, Kausti. Tilastoja ei tosiaan ole olemassa. Kaikki perustuu arvioihin, ennusteisiin ja spekulaatioon. Kyse on myös hyvin moniulotteisesta asiasta, jonka vaikutukset voivat heijastua yhteiskuntaan laajemmin kuin oikein ymmärretäänkään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset