Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Surkeiden sattumusten Talvivaara

  • Surkeiden sattumusten Talvivaara
  • kuvat: wikimedia commons / antti länkinen
    kuvat: wikimedia commons / antti länkinen

Tämän päivän suurimmaksi yksittäiseksi uutiseksi on nousemassa Terrafamen tuoreet rahoitussotkut. Jälleen kerran rahattomaksi jäänyt valtion omistama kaivosyhtiö Terrafame tulee viimeinkin saamaan 250 miljoonan euron yksityisen rahoituksen. Rahoituksesta osan errotaan olevan lainaa, kun taas osa on oman pääoman ehtoista rahoitusta. Rahoituksen myötä 15,5 prosenttia Terrafamesta siirtyy pahamaineisen raaka-ainekauppias Trafiguran ja siihen kuuluvan Galena -sijoitusrahaston omistukseen.  

Rahoitusjärjestelyjen myötä valtio tulee jäämään 84 prosentin omistajuudella Terrafamen suurimmaksi omistajaksi. Pienet osuudet puolestaan menevät Trafiguralle ja finanssikonserni Sammolle. Terrafamen tiedotteen mukaan yksityinen rahoitusjärjestely tulee varmistamaan yhtiön toiminnan ylösajon loppuusaattamisen suunnitellusti. Loppuun saattamiseen arvioitiin vaativan noin 150 - 200 miljoonan euron rahoitusta.

Terrafame on ollut alusta lähtien varsinainen murheenkryyni, jonka valtio osti konkurssiin ajautuneelta Talvivaara Sotkamolta syksyllä 2015. Tähän päivään mennessä valtio on upottanut kaivokseen rahaa reilusti yli puoli miljardia euroa. Kesällä 2016 hallitus ilmoitti vielä valmistautuneensa kaivoksen hallittuun sulkemiseen. Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia arvioi kaivoksen 5 - 7 vuotta kestävän alasajon maksavan jopa puoli miljardia euroa. Lisäksi alueen valvonta jatkuisi kolmenkymmenen vuoden ajan. 

Tilanne muuttui kuitenkin radikaalisti marraskuussa 2016, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti yllättäen todistaneensa Talvivaaran ihmettä. Ei. Jeesuksen kasvot eivät piirtyneet lietealtaan pintavaahtoon, vaan sen sijaan kaivoksen ympäristö- ja prosessiasioissa oli pääministerin mukaan tapahtunut muutosta. Tästä syystä valtio ei lähtenyt tekemään Terrafamen Talvivaaran kaivoksesta huonoa sopimusta ulkopuolisen toimijan kanssa. 

- Nyt lähdetään siitä, että tehdään tämä projekti loppuun ja saadaan ympäristön kannalta kestävä toiminta pystyyn, Sipilän kerrotaan tuolloin sanoneen.

Tällä hetkellä julkisuuteen ei ole vielä vuotanut tarkkaa tietoa siitä, minkälaisen sopimuksen Terrafame Group on tehnyt uusien omistajiensa kanssa, mutta hieman tämä taas epäilyttävältä haiskahtaa. Pienosakkaaksi noussut Trafigura nimittäin on sitoutunut ostamaan kaivoksen kaiken nikkeli-kobolttisulfidin sekä 80 prosenttia kaivoksen sinkkisulfidista seuraavan seitsemän vuoden ajan, mutta jostain syystä hallituksen edustajat eivät ole hihkaisseet sanaakaan sovitusta ostohinnasta. Tästä voinee päätellä sen, että ostohinta tulee olemaan markkinoiden keskiarvoa alhaisempi ja etukäteen sovittu, vaikka lopullinen summa jääneekin liikesalaisuudeksi.

Kun ottaa huomioon sen, että tuohon surullisen kuuluisaan soramonttuun on upotettu tähän mennessä kaikkiaan yli miljardin verran veronmaksajien euroja, niin tuollaista 15,5 prosentin omistusta 75 miljoonan euron sijoituksella voi pitää millä tahansa mittarilla mitattuna melko huokeana tarjouksena. Tärkeämpää kai oli, että hallitus pystyisi kerrankin pitämään sanansa, ja hankkimaan kaivokselle lupaamaansa ulkopuolista rahaa. Pienikin määrä näytti riittävän. Pääministeri Sipilä on ollut kaiken aikaa luottavaisin mielin sen suhteen, että ulkopuolista rahaa tulisi jossain vaiheessa löytymään. Löytyihän sitä, kun oltiin valmiita ottamaan lukuisista ympäristörikoksista tuomittu veronkiertoyritys Trafigura mukaan.

Sanansa mittainen mies.

Lähde: Yle Uutiset

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Minun korvaani tämä kuulostaa siltä, että veronmaksajien lompakoilla tullaan käymään vielä moneen otteeseen, ennen kuin tämä seitsemän vuotta on ohitse.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Kuuntelin uutisissa millä hinnalla uusi osaomistaja tulee nikkelin ostamaan. Hinta muodostuu siis markkinahintojen mukaisesti ja kyse sopimusajan n. 3 miljardin ostoista eli pienikin alennus kuittaa ostajan sijoituksen nopeasti. Taitaa olla Sipilän pakkorako löytää ns yksityistä rahaa konkurssikaivokselle ja uusilla rahoitusjärjestelyillä pystytään vähän aikaa kuittaamaan tappiollista kaivostoimintaa,

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tämä on taas tätä perisuomalaista toimintaa, missä tappiot ovat julkisia ja voitot puolestaan yksityisiä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Eduskuntahan pidettiin loppuun asti pimennossa tuon uuden omistajan suhteen.

Sitä tässä mietitty, että kun Talvivaara sai silloin sen uraanin talteenottoluvan, että mikä sen uraanin kohtalo on ollut? Minne sitä säilötään, kuka sitä myy, ja kenelle sitä myydään?

Käyttäjän ZeiEizh kuva
Juha-Matti Hakala

Caverion, Kanada. Nythän ei saa ottaa enää sitä talteen.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Kiitos Juha-Matti selvennyksestä.

Olen nyt viisaampi. Eikö tuo Caverion ole entinen YIT?

Vai muistanko ihan väärin?

Käyttäjän ZeiEizh kuva
Juha-Matti Hakala Vastaus kommenttiin #16

Oops, anteeksi. Kännykkä teki autocorrectin. Camecon, siis. Kanukki kaivosfirma.
http://yle.fi/uutiset/3-5318678

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Liikeneuvotteluja on tapana käydä salassa!

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Ja liikevoitot siirretään veroparatiisiin salaisille tileille !

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas Vastaus kommenttiin #27

Tai valtion budjetin täytteeksi.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #30

Niin, tappiot luonnollisesti hoidetaan valtion budjetista .

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #34

Luonnollisestikin. Nuo meidän poliitikot ovat suorastaan kuuluisia bisnesvainustaan.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Miksiköhän Sampo on mukana? Palaavatko 90-luvun pankkikuprupiruettien peittelyt näin päivän rusettiluisteluun eli Sampo(nykyinen johto) sai käskyn, josta ei oikein voi kieltäytyä?

Käyttäjän suvituuli952 kuva
Juha Lehtinen

Minun pika-analyysi 19 minuutttia tiedotustilaisuuden alkamisesta oli tämä:

" "
@suvituuli1
bottom line (veikkaan että) ..kaivos, skeida ja velat jää veronmaksajalle .. trafigura kuorii tuotannon ja kassavirran terrafame
3:49 AM - 10 Feb 2017

" "

Vielä tässä vaiheessa ei kauhesti tarvetta muuttaa ...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Perinteinen valtion bisnesmalli. Minä olen 100-prosenttisen varma, että Trafigura tietää mihin soppaan se on lusikkansa laittamassa. Siellä on varmasti taitavampaa porukkaa arvioimassa hintakehityksiä kuin Suomen valtiolla. Ympäristövahingot jää veronmaksajien kontolle ja tappiot, kun taas malmit viedään pilkkahintaan.

Käyttäjän suvituuli952 kuva
Juha Lehtinen

Joo, sehän oli aika huvittavaa kun viime vuoden puolella valtion edustajat perustivat tuotto-arvionsa johonkin 'keski-arvoihin' joistakin metallien hinta-ennusteista ihan vakavalla naamalla.

Se, minkä Trafiguran kaverit - ja muut raaka-ainetreiderit -tietää, on se, ettei ne edes yritä ennustaa mitään tulevia hintoja.

Erilaisilla operaatioilla, niin fyysiseen raaka-aineen kuin niiden finansioiduilla johdannnaismarkkinoilla ne rakentaa häkkyrän, jossa riski on poistettu ja tietynsuuruinen voitto napsahtaa tilille ajan funktiona.

Tällä 'kaupalla' Trafigura varmistaa tälläisen häkkyrän yhden tai pari siivua. Ei sen enempää eikä juuri vähempää.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #10

Luulisi valtionkin asiantuntijoiden jotain Goldman Sachsin hopeabisneksistä oppineen. Raaka-aineiden hintojen manipulointi on kautta aikain ollut vielä suoraviivaisempaa kuin korko- tai valuuttamanipulaatio.

Käyttäjän suvituuli952 kuva
Juha Lehtinen Vastaus kommenttiin #13

Manipulointi ja manipulointi, no jaa ...

Kyllä raaka-aineiden hinnat pitkällä aikavälillä liikkuu aika hyvin juuri niiden syiden perusteella, kuten niiden teoriassa voi olettaakin liikkuvan. Kuten esim. Kiinan nousun aiheuttama parinkymmenen vuoden mittainen raaka-aineiden kysyntä- ja hintabuumi.

Keski-pitkällä aikavälillä (3-5v.) sattuu sitten kaikenlaista, mutta kysyntä ja tarjonta ratkaisee.

Perusmekanismi - mitä on vaikea manpuloida - on kuitenkin se, että tuottajat(kaivosyhtiö) pyrkivät tietysti maksimoimaan myymänsä raaka-aineen hinnan. Toisaalta toteutuvan maailmanmarkkinahinnan ratkaisevat alhaisimman (tuotantokustannus) hinnan tuottajat.

Tuosta seuraa hässäkkää ja kun siihen päälle tulee trafiguran tyyppiset toimijat niin - that's a market!

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Eikäs Sampo ole mukana vain lainoittajana ja oletan Sipilän takaavan lainat. Muuten vaikea ymmärtää miksi lähtisivät riskibisnekseen joka on tähän mennessä tuottanut vain tappiota.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Arttu Niskanen huomautti tuolla toisaalla, että samaan aikaan sontatunkion sulkemisesta poliittisesti tulee vielä entistäkin hankalampaa, koska silloin "sijoittajien luottamus petettäisiin".

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Monelle postiiviset talousuutiset Suomesta ovat erittäin vastenmielisiä, eikä tämä koske pelkästään Terrafamea.

Minusta on hyvin outoa, että "talousasiantuntijat" tuntuvat toivovan, että Terraframe ei missään nimessä onnistuisi saamaan tuotantoaan ja talouttaan kuntoon. Mieluummin oltaisiin valmiita maksamaan 300-500 miljoonaa kaivoksen alasajosta ja menettämään tähän saakka sijoitetut varat lopullisesti.

Sosialisteille ei riitä että kaivos sosialisoitiin. Se pitäisi vielä ajaa alas.

Monelle polttoaine omalle egolle on muiden epäonnistumiset ja niillä hekumointi. Kaikki jotka yrittävät jotain saada aikaan joutuvat huutomyrskyn kohteeksi ja jos menee pieleen, niin sitten lynkataan julkisesti.

Pitäisikö nyt seurata tämän päätöksen tuloksia seuraavat 3-5 vuotta.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

75 miljoonaa euroa? Siitäkö tässä oli kaikki kiinni? Montussa johon on työ- ja elinkeinoministeriön mukaan uponnut 1 - 1,5 miljardia euroa julkista rahaa.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Martti Asikainen

Sinun ja kannattajasi mielestä olisi siis järkevää kuopata ja maisemoida tämä 1-1,5 miljardia euroa maksanut monttu ja maksaa siitä vielä 300 miljoonaa lisää. Silloin kahden miljarin satasaus olisi menetetty ikuisiksi ajoiksi.

Tällä Trafiguran 75 miljoonan euron sopimuksella, joka ei ole veronmaksajien rahaa, voidaan nostaa kaivos parissa vuodessa täyteen tuotantoon. Itketään sitten kaatunutta maitoa, jos kaivos kaatuu.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #31

Ei minulla ole kannattajia, kun en ole poliittisesti aktiivinen.

Tämä peli olisi pitänyt puhaltaa poikki jo ennen kuin hallitus osti tuon montun. Pekka Perän olisi pitänyt antaa upota ongelmiensa kanssa, eikä ulkoistaa niitä veronmaksajille. Pienestä se oli taas kiinni kaivoksen kannattava toiminta.

Varmasti tuo 75 miljoonaa olisi löytynyt valtion omistakin taskuista, eikä olisi tuntunut enää niin missään soramonttuun upotetun miljardin jälkeen. Silloin ei olisi tarvinnut myöskään alkaa styylailemaan ympäristörikollisten ja veronkiertäjien kanssa. Lintilä sanoi että kaivos olisi nyt kunnossa ja ettei lisärahoitusta enää tarvittaisi tällä hallituskaudella. Tarkoitti varmaankin, ettei lisärahoitusta tarvita enää ennen kuntavaaleja.

Vaalien jälkeen sitten lisää.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

En nyt jotenkin ymmärrä, tähän päätökseen ja sen vaikuttimiin tuntuu kulminoituvan koko halituksen arvomaailma. Tarkoitus pyhittää keinot.

Lisäksi tuntuu, että perustelut ovat sellaisia, jotka tuntuvat pitävän kansaa tyhmänä. Erikoista on, että päätöstä ei tunnuta puolustettavan edes kannattajien joukossa. Kenties sen aika on huomenna yön yli nukkumisen jälkeen, kun ollaan keksitty edes jotain tämän eduksi ja hallituksen puolesta.

Viitaten Sipilän yritysmaailmaan, niin tällainen päätös voitaisiin yrityksessä viedä väkisin läpi ja arvostelu laantuisi pian työpaikan säilymisen vuoksi. Demokratiassa ei toivottavasti käy näin.

Linkkaan nyt tämän, jonka toivoin sinunkin Martti linkkaavan:
nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231244-rouhea-diili-tuo-terrafamen-rahoitus

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Toivottavasti kansa vielä joskus tajuaa, että nuo pukumiehetkin voi vaihtaa. Ei ole aina pakko samoja äänestää uunottamaan, kun välillä voi antaa jonkun toisenkin vetää viikseen. Tuo näkyy automaattisesti tuolla lisää puheenaiheesta. Tai liittyviä. Facebookin puolella lisäsinkin sen sivustolle, jossa käymme tällä hetkellä intensiivistä keskustelua.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Viisaita on Suomessa aina paljon, mutta koskaan ne ''viisaat'' ei ole siellä missä pitäisi.

Missä ne ''viisaat'' aina luuraa, ei ainakaan koskaan halituksessa, kun saa joka vuosi vuoden jälkeen lukea, että aina on tehty vääriä päätöksiä.

On se kumma, kun ne ''viisaat'' aina ovat nettipalstoilla, pitäiskö vinkata päättäjille, että täältä löytyy oikeat toimintaohjeet melkein kaikkeen.

Jälkiviisaus on sitä parasta viisautta.

Olisi pitänyt, mutku, eiku, jos ja kun.

Vielä kun joku kertois lottonumerot etukäteen, niin eihän tässä mitään hätää olis.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Talvivaaraa pidettiin kusetuksena alusta lähtien. Hallituksen lähtemistä mukaan pidettiin jo etukäteen virheenä. Hallittu alasajo tiedettiin keinoksi lobata lisärahoitusta. Minäkin kirjoitin näistä kaikista tapauksista. Tässäkin blogissa käsitellään juuri solmittua sopimusta, joka neuvoteltiin eduskunnalta piilossa.

Miten hemmetti kukaan voi olla etukäteen viisas, kun kaikki tehdään salassa?

Käyttäjän suvituuli952 kuva
Juha Lehtinen

Usko tai älä - täällä me/ne viisaat on.

Olen henkisesti itselleni luvannut, etten koskaan siteeraa seuraavaa kulunutta ja kliseenomaista fraasia - mutta menköön tämän kerran:

'Poliitikot kyllä tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta eivät uskalla sitä tehdä pelätessään vaalitappiota seuraavissa vaaleissa.'

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Talvivaaran kaivosta voisi tavallaan verrata ikiliikkujaan. Loppua sille ei ole näköpiirissä. Sen lopettamiseen ei auta mikään kansalaisaloite. Kansalaisaloite on tässä tapauksessa eräänlainen höyrypannun varoventtiili, jolla päästellään pois vähän ylimääräisiä paineita. Se on itse asiassa loistava väline siihen tarkoitukseen.
Kaivos syntyi tilanteessa, jossa Kepu oli keskeisesti mukana ja niin se on nytkin. Trafigura teki loistokaupat. Pienellä pääomalla yhtiö sai YKSINOIKEUDEN ostaa Terrafamen tuottaman nikkeli-kobolttisulfidin kokonaisuudessaan ja sinkkisulfidista 80 prosenttia seuraavan seitsemän vuoden ajan. Hinta on tietysti liikesalaisuus ja pysyy liikesalaisuutena. Uskon, että Eduskunta pidetään siitä myös ulkona. Valtioyhtiöt eivät kuulu suoranaisesti Eduskunnan toimivaltaan, vaan niiden omistajaohjauksesta huolehtii pääministeri. Sitä voisi kutsua demokratian ihmeeksi demokratiassa.
Pitkässä juoksussa ja isossa kuvassa näyttäisi siltä, että Talvivaara ei ole veronmaksajaa varten, vaan veronmaksaja on Talvivaaraa varten.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Katselin juuri YLEn uutiset aiheesta ml Lintilän haastattelu, ei kritiikin häivääkään. Heijasteleeko se yleistä käsitystä - ei taida.

Jääskeläisen linja ja hanska vaikuttaa pitävän.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Lintilän puhe ei vakuuttanut! Että oli sitten paljon ostajaehdokkaita, mutta tämä ympäristörikoksista tuomittu yritys veti pisimmän korren.

Muutoinkin haistoin koko rahoitusmallissa hätäratkaisun rikkisen hajun!

Terrafame - Nälkämaa, hyvin keksitty metafora, jolla Kainuun kansa saa myötätuntoa! Huh, huh!

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kalliiksi käyvät vuoden 2017 kuntavaalit suomalaisille veronmaksajille.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Kyllä taitaa olla kalleimmat kuntavaalit koko itsenäisen historiamme aikana.

Onneksi olkoon vain, Suomi.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Pienestä se oli taas kiinni. Varmasti tuo 75 miljoonaa olisi löytynyt valtion omistakin taskuista, eikä olisi tuntunut enää niin missään soramonttuun upotetun miljardin jälkeen. Silloin ei olisi tarvinnut myöskään alkaa styylailemaan ympäristörikollisten ja veronkiertäjien kanssa.

Lintilän mukaan kaivos ei tarvitse lisärahoitusta enää tällä hallituskaudella. Hän varmaankin tarkoitti, että ennen kuntavaaleja ei tarvita enää enempää.

http://www.talouselama.fi/uutiset/ministeri-lintil...

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Jo ennen kaupan julkistamista totesin eilen Asikaisen ottavan kantaa kauppahintaan. Ulkopuolinen sijoittaja antaa kuitenkin uskoa edelleen liuotus menetelmän toimivuudesta, joka on kyseen alaistettu jopa idean äidin itsensä taholta.

Millähän rahoin kaivosmontut ja ympäristötuhot aikanaan ennallistetaan luonnontilaisiksi ? Siilinjärven Yarallakin taitaa olla panttina vakuutta ennallistamiseen 250.000 euroa, joka tuntuu varsin pieneltä summalta fosforia vuotavan jättimäisen kipsivuoren jälkihoitoon saati sitten kymmenien neliökilometrien louhosalueiden ennallistamiseen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset