Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Näkökulma: Tieverkon yhtiöittäminen haisee valheille ja propagandalle

  • kuva: wikimedia commons / jkbrooks85 (huom: tämäkään kuva ei ole suomesta)
    kuva: wikimedia commons / jkbrooks85 (huom: tämäkään kuva ei ole suomesta)

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) ehdotus tieverkoston yhtiöittämisestä sekä uudesta väyläyhtiöstä ovat saaneet murskaavaa kritiikkiä osakseen.

Tämän hetkisten tietojen mukaan liikenneministeriö pyrkii alentamaan liikenteen veroja 1,6 miljardilla eurolla ja siirtämään valtion tieverkon uuteen liikenneverkkoyhtiöön vuoden 2018 alussa. 

Samalla se pyrkii luomaan useille yksityisille toimijoille mahdollisuuden rahastaa kansalaisten autolla ajamisesta. Liikenne- ja viestintäministeriön ehotuksen mukaan tienkäyttömaksujen valvonta ei tulisi olemaan viranomaistehtävä. Poikkeuksellisesti hallituksen kärkihanketta on tällä kertaa kritisoitu kovaan ääneen molemmilta puolin väripalettia, eivätkä edes hallituspuolueiden kansanedustajat ole täysin vakuuttuneita sveitsittären aikomuksista.

Lähtökohtaisesti vaikuttaa siltä kuin Bernerin luotsaama liikenneministeriö olisi valjastanut koko koneistonsa sumuttamaan kansalaisia tuoreen ehdotuksensa taakse ja epäonnistunut siinä perinpohjaisesti. 

Ensin Liikenteen turvallisuuskeskus Trafi julkaisi kotisivuillaan harhaanjohtavan Live-laskurin, jolla autoilijan piti pystyä laskemaan, mitä uudenmallinen liikenteen hinnoittelu ja veroitus saattaisi tarkoittaa juuri hänen kohdallaan. Laskuri saatiin aikaiseksi jo ennen liikenneministeriön julkaisemaa raporttia.

Trafi ei pohjustuksessaan muistanut mainita sitä, että laskurissa verrataan vanhaa autoverollista autoa suoraan pakasta vedettyyn verottomaan pirssiin sekä muihin mahdollisiin vaihtoehtoihin, kuten kilometri- tai aikaperusteiseen käyttömaksuun.  Todellisuudessa laskurin esittämä malli ei toteudu kenenkään nykyisin auton omistavan kohdalla, koska eivät heidän veronsa sieltä minnekään häviä, mutta tämä ei näyttänyt turvallisuuskeskusta paljoa häiritsevän.

Trafin puolustuspuheen mukaan Live-laskurin tulokset ovat vain suuntaa antavia, vaikka kyllähän me sen itsekin tietysti huomasimme, että ne olivat poliittisesti väriteltyjä ja reilusti ministerin suuntaan antavia. Joka tapauksessa tämä Trafin vekkuli laskuri piirtää huolestuttavaa kuvaa maamme tilasta, kun Liikenteen turvallisuuskeskuskin voidaan tuosta noin vain valjastaa ministeriön poliittisen agendan ajamiseen. 

Tukea uudistukselle kosiskeltiin myös somilla puheilla polttoaineveron keventämisestä. Bernerin kaavaileman liikenneverkon käyttömaksun uskottiin laskevan polttoaineveroa jopa 200 miljoonalla eurolla. Suomen Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen tosin huomautti saman tien, että polttoaineveroa nostettiin 100 miljoonalla eurolla vain kolme viikkoa sitten.

- Julkisuuteen tätä hanketta on esitelty niin, että kukaan ei maksa enempää ja kaikki saavat lisää. Tämähän on mahdoton yhtälö, Niemisen kerrotaan sanoneen.

Suomen pääministeripuolue keskusta puolestaan julkaisi Twitter-tilillään järkyttävän viestin, jossa suomalaisen tieverkoston kuntoa pyrittiin havainnollistamaan kuvan avulla. Keskustan näkemyksien mukaan "teidemme rapistuminen on pysäytettävä ja nyt on aika hakea ratkaisuja". 

Lukijalle keskustan twiitistä syntyy käsitys siitä, että mainoskuva ajokelvottomasta tiestä olisi jostain päin Suomea. Tämä tosin ei pidä lainkaan paikkaansa, vaan kuva on lähtöisin Venäjältä, jossa sen on napannut venäläinen valokuvaaja Evgeniaa Freeman. Puolue pyrki tietoisesti johtamaan ihmisiä harhaa, kun se jätti kertomatta pysäyttävän kuvan alkuperän. Venäjän teiden rapistuminen tuskin on meidän suomalaisten murheemme. Tässä on tarpeeksi aivan omastakin takaa.

Tässä vaiheessa sen voi kai sanoa jo ääneen.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen pyrkimys vaikuttaisi olevan yhtiöittää ja laittaa myyntikuntoon kaikki julkinen infrastruktuuri viimeistäkin kusitolppaa myöten, eikä kansalaisilla ole siihen nokan koputtamista.

Hehän ovat politiikassa vain käymässä.

 

"Jos se näyttää ankalta,

ui niin kuin ankka ja vaakkuu kuin ankka,

niin se on todennäköisesti ankka."

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (68 kommenttia)

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

"Muutos tulee olemaan suurempi kuin auton keksiminen", valehtelee Anne Berner heti kärkeen noudattaen Goebbelsin neuvoa. Ja kuten Goebbels tiesi, moni ajattelee: "Ehkä siinä on jotain perääkin". Tämä sopii Bernerille, sillä kun asettaa maalin tavoitehorisontin taakse, puoleenväliin vastaantulo on voitto.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

AP: Näin autoilijoita rahastetaan – Bernerille mallia Italiasta?

"Kasvavien osinkojen lisäksi sijoittajat ovat saaneet nauttia tukevasta kurssinoususta.

Yhtiön osakekurssi on noussut pörssihistoriansa aikana 3 686 prosenttia. Kun osingot lasketaan mukaan, on Atlantia tarjonnut sijoittajille huiman 12 121 prosentin kokonaistuoton. Se tarkoittaa keskimäärin 19 prosentin keskimääräistä vuosituottoa. Tuhannen euron sijoitus olisi siis kasvanut 122 210 euroksi. Miljonääriksi olisi yltänyt noin 8 200 euron alkupääomalla."

http://www.arvopaperi.fi/kaikki_uutiset/nain-autoi...

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

"Tieverkon maksut tulevat putoamaan, mutta maksuista saatavat tulot nousemaan." Tässä toinen räikeä valhe, jota Berner toistelee niin kirkkain silmin, että moni hämmentyy: "Olenko minä tyhmä kun en ymmärrä." Goebbels teki mahdottomastakin mahdollisen.

On päivänselvää että tarkoitus on tehdä tieverkosta uusi Kalevalan Sampo jauhamaan rikkautta ja rahaa. Ehkä omalle suvulle ja tutuillekin, kuten lastensairaalakin. "Ei voi myydä, koska omistus on lakiin betonoitu." Toisaalla: "Voidaan myydä eduskunnan päätöksellä." Eli yhdellä äänestyksellä ja nuijan kopautuksella todella helposti ja nopeasti.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #4

Hallituspuolueiden kansanedustajat harvemmin vastustavat hallituksen "kärkihankkeita", vaikka kuinka sydämen päälle ottaisi. Toivon että vastustus nousisi perussuomalaisista, koska keskustan tai kokoomuksen kantoihin en pysty luottamaan. Jos persut tukevat tätä hanketta, niin silloin he sinetöivät oman kohtalonsa ja painuvat takaisin pieneksi marginaalipuolueeksi.

Puolueita tosiaan johdetaan melkomoisella diktatuurilla, jonka vuoksi se on aika helppo lyödä läpi asia kuin asia lävitse. Pelkällä oppositiolla ei paukut riitä torppaamaan yhtään mitään. Kauan eläköön puoluediktatuuri.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

En ehkä vertaisi innovaatiota auton keksimiseen. Sitä voisi verrata vaikkapa Apollo 11 kuulentoon - ohjelman kustannukset kun olivat nykyrahassa lähellä tuota 1.6 miljardia. Tosin nyt ei päästä kuuhun, mutta jotain samaa silti.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Facebookista lainattua; "Pitäisi jostain saada rahaa sen verran, että voisi ostaa muutaman sillan strategisista paikoista. Esimerkiksi Katajanokan saisi kaapattua kahdella sillan ostolla, Sitten vain 50 euron ylitysmaksu kaikilta".

Juhani Piri

http://www.trafi.fi/live-laskuri/

Näyttäis että laskennallinen autovero on poistunut laskurista (näyttää 0). Ainakin alle vm.2000 autojen kohdalta.

Juhani Piri

oman vm.97, 300e auton kustannukset nousisivat noin 400e/v tuon laskurin mukaan.
Halpaa kun näkkileipä tai sitten not.

Pirssi kuluttelee sen n.6l/100 (yhteiskulutus) ja omaa pienen 1,4l koneen. Auto muutenkin pikkunen. Honda civic

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Minulla nousisi n 250e kiinteällä, mutta kilometriperusteisena nousisi n. 1700e laskurin mukaan. Hyvin harva voittaa yli 200e, joten pääsääntöisesti kalliimpi on Bernerin malli.

Ja nämähän ovat vasta hyväksyttämisvaiheen hinnat, joilla hanke on helpompi ajaa läpi.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Talousdemarit -ryhmässä kirjoittava Hannu Rissanen kertoi laskeneensa piruuttaan autovero-laskurilla erilaisten autojen verotuksen. Hän otti kaikkien autojen hinnaksi ja iäksi saman, mutta muutti niiden CO2-päästöjä. Käytännössä Bernerin ehdottama autoveron poistaminen vie kokonaan edun pienipäätöisiltä autoilta ostettaessa. Hallitus ei nähtävästi halua maahamme hybridejä tai sähköautoja, eli mennään biodieselin ehdoilla. Tätä näkökulmaa kannattaisi ehkä tuoda enemmän esiin.

Rissanen pyytää ihmisiä todistamaan, että olisi laskenut totaalisen väärin ja ei ole käsittänyt mitään. Jos tosiaan on näin, niin me olemme menossa kovasti sinne syvintä tummaa kohti. Minulla ei ole nyt aikaa tarkistaa nyt hänen teesiään.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Mikä on Bio Diesel investointihankkeiden päivän tilanne ja montako on nurkan takana odottamassa?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #15

Biodieseliä aletaan valmistamaan Kemissä Lapin raaka-aineilla.

http://www.uusiteknologia.fi/2016/02/10/kemiin-mil...

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen Vastaus kommenttiin #16

Melko huono laitos, tuhlaa puun energiasisältöä. Olisi parempi polttaa lämmön ja sähkön yhteistuotannossa tai kotien pannuhuoneissa.

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/mt-kemiin-...

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"Hallitus ei nähtävästi halua maahamme hybridejä tai sähköautoja, eli mennään biodieselin ehdoilla."

Nojaa, miten sen nyt ottaa. Jos en jostain syystä käyttänyt laskuria väärin, niin Porsche Cayenne Hybrid 300+ heppaisen V6:n kanssa selviää huomattavasti pienemmällä asiakasmaksulla kuin 10 vuotta vanha sataheppainen Toyota Corolla.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Kuinkahan paljon tämäkin kritiikki itkettää Berneriä iltaisin? Toinen on melkein keksinyt auton uudestaan tai ainakin ikiliikkujan ja kaikki vaan haukkuu.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Liekö pojat joutuneet taas hakemaan itkunsekaista ministeriä Kesärannasta, joka ei halua enää edes liikkua julkisilla paikoilla yksin? Ei ole kovin helppoa tuo julkisen hyvinvoinnin tuhoaminen ja kavereiden beesaileminen ministerin asemasta.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Pruju täynnä haukuttavaa, ja aikuiset miehet hyökkäävät henkilön päälle. Jos en olisi kyynikko häpeäisin puolestanne.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #36

Henkilö itse altisti itsensä hyökkäyksille, kun meni kertomaan itkuisista hetkistään iltapäivälehdissä. Tai tavallaanhan se oli tyylipuhdas PR-kikka ja suoranaista sympatian kalastelua, mutta nähtävästi se kuitenkin voitti joidenkin sydämet puolelleen. Berner veti haastattelun suoraan käsikirjasta.

Jos et ole koskaan tutustunut tiedotus- ja suhdetoimitoimintaan, niin W. Timothy Coomsin j Sherry J.Holladayn "It's not just PR - Public relation in society" on aika helposti lähestyttävä teos. Suosittelen lämpimästi.

Taisin sinulle viimeksi jo sanoa, että en osaa oikein sanoa kumpi on oksettavampaa. Se kun kylmän laskelmoiva bisnesnainen vetoaa naiselliseen herkkyyteen ja nyyhkytarinaan, jonka myyttiä naiset ovat pyrkineet karistelemaan vuosikymmenien ajan pärjätäkseen yritysmaailmassa ja politiikassa, vaiko se että IS julkaisee tällaista amerikkalaistyyppistä kuraa, jonka ainoa tarkoitus on kerätä sympatiaa ja irtopisteitä. Lukijan valinta.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #40

Olen minä joskus tutustunut, sillä minä kommentoinkin tuota muuten arrvostamani Martti Asikainen -brandin sotkemista. Viimeksi melkein hain väkisin sitä konfliktia, blogissa tai kolumnissa kun voi ottaa aika karrikoivan linjan. Kommenttina tuollainen on kuitenkin vain tökerö ad hominem -moka. Sattuuhan näitä itse kullekin, mutta ei tyylipisteitä minulta tällä kertaa.

Jos kirjoittaisin kolumnin Rita Tainolan Berneristä kirjoittamasta henkilökuvasta, revittelisin toki itsekin säälimättä!

Lisäys: Näyttäisin toki olevan näkemykseni kanssa aika yksin, kun taas kiusaajien ympärille on kertynyt joukko selkääntaputtelijoita. Onneksi moraalinen kompassini ei kuitenkaan heilu huutoäänestysten mukaan.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #41

Hyvien puolulainen ja ministereiden kiusaamista vastaan.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Itsekritiikki ei ole ministerin vahvinpuoli.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Antti Keskinen toi hyvin esiin sen, millaisia matemaattisia harhoja tässä tehdään suosion saamiseksi. Tuo 200 miljoonan euron kevennys polttoaineveroon tarkoittaa noin 3 sentin alennusta polttoaineen hinnassa. Samaan aikaan käytettyjen autojen arvot romahtavat, eli uuden karhea kärry menettää leinonanosan arvostaan ja sen jälleenmyyntiarvo vedetään lattiakaivosta alas. Tämän jälkeen operaattorit ja muut välittäjäyhtiöt pääsevät rahastamaan autoilua ja voivat näin kasvattaa vapailla markkinoilla autoilun kustannuksia ja siten vaikuttaa suoraan kuljetuksiin ja sitä kautta tuotteiden hintoihin. Melko suurta mandaattia ollaan markkinavoimille nyt antamassa.

Olen Keskisen kanssa samaa mieltä. Autoliittohan tosiaan kommentoikin, että vastahan sitä polttoaineveroa korotettiin 100 miljoonalla eurolla vain noin 3 viikkoa sitten. Näkyykö kuinka paljon hinnassa - no ei kovin paljoa. Tällä lehmänkaupalla saadaan viime vuoteen nähden huima 1,5 sentin alennus polttoaineeseen ja maksellaan siitä lopun ikäämme, useammassa sukupolvessa.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Tätä Sipilää ja keskustaa tässä ihmettelen. Berner on Sipilän käsikassara, totta kai. Kovin läpinäkyviä purkimyksiä heillä on saada monopolista rahastusautomaatti. Onneksi kansalaiset ovat oppineet Kemirasta ja Carunasta, mitä tarkoittaa monopolin yksityistäminen.

Toisaalta jää kysymään keskustalaisten perään, että miten he ylipäätään ajattalevat asioita. Onhan heillä ollut tiedossa, mitä on tulossa, mutta kaikki kelpaa. Taitavat ajaa puolueensa seinään, kuten Vanhasen/Kiviniemen jäljiltä. Näyttää siltä, että keskustalaisille käy ihan mikä tahansa, kunhan sen yhteydessä vain puhutaan maakuntahallinnosta.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

EL: "Berner on Sipilän käsikassara..."

Kabinetin työnjohtajan eli Sipilän hyväksyntä Bernerin berneröinnille on. Lisäksi puolueen puheenjohtajan eli Sipilän hyväksyntä on Bernerin osallisuudelle Keskustassa.

Miten tähän suhtautuvat ne Keskustan parlamentaarikot, jotka ajattelevat keskustalaisesti eivätkä äärimmäiseltä oikealta laidalta?

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

"..jotka ajattelevat keskustalaisesti eivätkä ää...."

Sanos muuta. En ole muuta keksinyt kuin että heille riittää maakuntahallinto. Muutoin saa Sipilä huseetata mitä tahtoo.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Samalla Berner pelasti Sipilän nahan. Ennen tätä raporttia joka lehdessä huudettiin Sipilän eroa, ja varmaan puolet kansasta oli aivan valmiina tervaamaan koko kaverin. Nopeasti se saatiin uudet otsikot ja uudet murheet.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Lueskelin itse selvitysdokumenttia ja sieltä POMPPASI seuraava asia. Itse selvityksessä lukee: "Liikenneverkkoyhtiön hinnoittelu ohjaa liikennettä kuntien katuverkolle, minkä vuoksi on tärkeää, että kunnat voivat halutessaan ostaa palvelua liikenneverkkoyhtiöltä ja asettaa maksut myös katuverkon käytölle."

ELI LUVASSA VOISI OLLA NYKYISTEN PÄÄLLE KUNNALLISET TIENKÄYTTÖMAKSUT!!!

Tämä nostaisi autoilun kustannuksia entisestään.

Juhani Piri

Ei saakeli! Vetää melko hiljaiseksi...

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Juhanin tänään linkkaama Arvopaperin artikkeli Italiasta palauttaa mieleeni maan moottoritieverkosta ja yleensä tieverkosta kerrotun italiankielisessä wikitekstissä: siinä uumoillaan tulevassa mahdollisuutta asettaa vastaavat tienkäyttömaksut koko tiestölle kuin nyt on moottoriteillä. Hommaa lainsäädännöllisesti ohjaa valtio ja itsehallinnollinen kansallinen tieliikenneviranomainen (ANAS), mutta itse moottoritiet ovat yksityisiä megavoittojen tuottajia omistajilleen.

Mitä tästä voi päätellä? Anne Berner on ohjastanut assistenttinsa tutkaamaan Italian (ja kenties jonkin muunkin Unionin libertaarille sopivan jäsenvaltion) menettelytapoja.

Jos koko hanke on Unionin laajuinen, tämähän on vain loogista.

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

Nikolle: Eli toinen uusi kunnallinen kiinteistövero tulisi yhtiöittämisen kylkiäisenä kansalaisille! Hienoa!
Kepu saisi päätettäväkseen sekä maakunnallisista että kuntien miljardeista. Ei ihme että siellä uudistusta kannatetaan nimenomaan Bernerin esityksen pohjalta.

Käyttäjän jennitamminen kuva
Jenni Tamminen

Usari selvitti autovero-ongelmaa Trafin laskurissa: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/212748-trafi-vahv...

Tässä myös juttu keskustan kohukuvasta: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/212743-keskusta-m...

Totean vielä tässäkin, että kukaan ei ole todistanut kuvan olevan Venäjältä..vain kuvaajan olevan venäläinen. Ydinasia kuitenkin se, että kuva ei ole Suomesta, minkä keskusta on vahvistanut.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Jenni, tuo kunnallisten maksujen mahdollisuus on aika merkittävä ja siitä ei taideta olla juuri puhuttu.

Käyttäjän jennitamminen kuva
Jenni Tamminen

Joo, huomasin tuon kommenttisi. Katsotaan, jos ehdimme selvitellä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Mikään Shutterstockissa ei kyllä viittaa myöskään siihen, että kuva olisi otettu Suomessa, joten pelkästään todennäköisyyslaskennan kautta päästään siihen tulokseen, että kuva tuskin on täkäläistä tieperää.

Käyttäjän jennitamminen kuva
Jenni Tamminen

Näin juuri, mutta ei voi myöskään olla varma siitä, että se on otettu Venäjällä :)

(Joku voi pitää tätä hiusten halkomisena, mutta minusta on väärin sanoa yksiselitteisesti, että kuva on otettu Venäjällä...)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #26

Kuulin tuossa muuten juuri, että Uuden Suomen Markku Huusko on sairaslomalla helmikuun puoleen väliin asti ja toimit vastaavana päätoimittajana sen aikaa. Tämä tuli mieleen kun huomasin, että karusellissa pyörii kuutena viimeisimpänä nostona enemmän tai vähemmän puoltavia blogikirjoituksia ministeri Anne Bernerin epäselvyyksiä täynnä olevasta liikenneverkkoesityksestä, johon kansa on keskustalaisia myöten suhtautunut melko nuivasti.

Yksi nostoista on kokoomukselta ja kolme keskustalta (Tytti Määttä on entinen keskustalaisaktiivi, nykyinen kunnanjohtaja). Näiden lisäksi nostoina on neutraalin Ari Alsion ihan hyviä pointteja sisältävä kirjoitus ("Mikä mättää kansalaiset?") ja liberaalipuolueen Amos Aholan kirjoitus, jossa punnitaan eri mahdollisuuksia verottaa autoilua.

Ovatko nostot sattumaa, vai tulisiko tätä pitää statementtinä, Jenni?

Eikö muutaman päivän aikana tosiaan ole tullut yhtään kriittistä analyysiä liikenne- ja viestintäministeriön ehdotusta koskien?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #43

Eihän täällä eilisestä lähtien ole muuta ollutkaan. Valitettavasti suurin osa merkityksetöntä kuraa. Itselläsikin oli tällä kertaa kynä päässyt tylsymään. Väitätkö törmänneesi noston arvoisiin teksteihin aiheesta? Koska mitään kehuttavaa ei ollut, oli ehkä Alsion nosto perusteltua.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #44

Alsio veti hommat kakkoslevelille tunnustaessaan ihastuneensa Berneriin, Max. En ole vielä ehtinyt lukemaan eilisen ja tämän päivän kattauksia lävitse, mutta tuo alapuolella mainitsemani Huuskan teksti esimerkiksi on ihan hyvä. Tahtoo olla, että ne syvät analyysit tulevat vasta sunnuntaina tai maanantaina. Nyt on vielä kaikilla tunteet sen verran pinnassa. Minäkin esimerkiksi luin vain päivän uutiset lävitse, vilkaisin raporttia sivusilmällä ja yhdistelin langat toisiinsa, kun aloin jo kirjoittamaan. Mutta joo, ehkä vain näen piruja ja alan kyllästymään näihin keskustalaismiljonäärien sekoiluihin ja alituisiin kohuotsikoihin.

Hirveällä tohinalla kehitellään ja puuhaillaan kaikkea, mutta mitään ehdotusta ei saada valmiina pöytään, vaan aina vain visioidaan. Tuossahan jo höpistiin, että postiautot alkaisivat kyttäämään tienkäyttömaksuja. Postikin kun saisi ensin sen jakelupuolen kuntoon, niin alettaisiin sitten vasta puhumaan näistä ruohonleikkuupalveluista, vanhusten hoivapalveluista, siivouksista ja ruoanlaitosta.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #49

Martti,
ainakin minä siellä päivän pyörin, joskus muutama tunti sitten hävisi. Tätä nyt ei pro-Berner jutuksi ainakaan voi sanoa:

http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/22...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #53

Kappas vain. Minä en ollut huomannut, joten lukaisin jälkikäteen. Tuo oli hyvä ja laaja kirjoitus, Niko.

Käyttäjän jennitamminen kuva
Jenni Tamminen Vastaus kommenttiin #43

Heh, minusta taas meillä on ollut esillä pääosin kritiikki Berneriä ja esitystä kohtaan viime päivien aikana. Mitä tulee nostoihin, niin esim. Tytti Määttä ei kylläkään ota kantaa itse tuohon esitykseen, enkä nyt ainakaan tulkitsisi hänen sitä tuossa blogissa puolustavan. Amos Ahola ja Veikko Huuska taas ovat hyvinkin kriittisiä Berneriä kohtaan. Näin ollen väitteelläsi puolueellisuudesta ei mielestäni ole mitään pohjaa – se kertoo enemmän omasta kannastasi asiaan.

Haet nyt väkisin jotain statementtiä sieltä, missä sitä ei ole. Karusellinostoista on viime aikoina käyty keskustelua, mutta sanon vielä kerran: US pyrkii aina tasapuolisuuteen. Niin myös tässä asiassa, riippumatta siitä, mitä esimerkiksi sinä olet Bernerin esityksestä mieltä.

Ja kyllä, minä olen vt. päätoimittaja tällä hetkellä. Asia on ihan avoimesti kerrottu meillä jo joku aika sitten uutisoimalla Huuskon sairauslomasta sekä yhteystiedoissamme.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #45

No nyt on Huuskan kirjoitus siellä. Hän on yksi kaikista eniten arvostamimmistani Uuden Suomen kirjoittajista. Pysyy asiassa ja yleensä ilman hurmosta. Kiitoksia.

Käyttäjän jennitamminen kuva
Jenni Tamminen Vastaus kommenttiin #46

Itse asiassa Huuskan kohdalla oli sattunut joku fiba, luulin nostaneeni sen karuselliin, muttei se ollut mennytkään sinne. Nyt tosiaan on siellä :)

Näihin nostoihin liittyy vielä se, että niitähän tekee meillä useampi henkilö ja lisäksi "blogitarjonta" vaikuttaa niin, että joskus sattuu peräkkäin useampi "samanmielinen" nosto. Nyt esimerkiksi kovasti odottelen vihreiden suunnalta kantoja Bernerin hankkeeseen.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #47

Joo ymmärrän kyllä.

Tuolla somen puolella muuan henkilö totesi kummastelleensa, kun Kärnät pyörii parhaillaan kahella kasvolla samaan aikaan. Tiesin sanoa kokemuksestani sen verran, että Kärnä on tällä hetkellä kovassa nosteessa, jonka vuoksi ymmärrän sivuston halun nostaa hänen kirjoituksiaan. Tämän lisäksi ne käsittelivät kahta eri yhteiskunnallisesti merkittävää seikkaa. Kärnän kirjoitukset keräävät klikkejä, herättävät keskustelua ja nostavat ennen kaikkea tunteet pintaan somekansalla. Puolesta ja vastaan.

Minäkin koitin Vihreiden Facebook-sivulla tänään nostaa syvempää keskustelua tuosta autoveron poistamisesta. Käytin argumenttina tääläkin siteeraamaani Hannu Rissanen näkemystä. Tykkäyksiä se kyllä keräsi, mutta ei kukaan oikein näyttänyt ottavan palloa vastaan. Jäädään odottelemaan.

PS: Tulipa multa melkonen sanahirviö tuohon ylempään kommenttiin ("arvostamimmistani") Ei voi enää editoida pois.

Käyttäjän jennitamminen kuva
Jenni Tamminen Vastaus kommenttiin #48

No, Kärnä on vahva some-persoona. Meillä hän saa näkyvyyttä siksikin, että meillä on harmillisen vähän keskustalaisia bloggaajina. Joskus se, että halutaan kaikkien puolueiden kannat tarkoittaa sitä, että "aina ne samat" naamat pyörivät esillä... Nyt tosiaan myös Määttä ja Maijala ovat kirjoittaneet Berner-asiasta, mutta sitähän emme voineet eilen tietää :)

Mutta nämä ovat näitä asioita, joiden kanssa päivittäin tasapainottelemme.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #51

Ongelmana vaan alkaa olla se, että esim kumpaakaan näistä kirjoituksista Kärnä ei kommentoinut kertaakaan eli kirjoituksen jälkeen näkyy vain perävalot - se ei oikein mielestäni ole tämän foorumin idea... Menee vähän vaalimainonnan puolelle.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #52

Suurin osa poliitikoista tekee tuota. Ikävä kyllä. Ei se ole tosiaan kovin vuorovaikutuksellista toimintaa poliitikkojen puolelta, vaan pelkkää mielipiteen ilmaisua ja vaalimainontaa. Heti kun läpi lyödään, niin kommentointi loppuu siihen. Kärnäkin on vain varakansanedustajana Väyrystä tuuraamassa, että kyllä hänen tässä vaiheessa kannattaisi vielä kovastikin ottaa osaa kansalaiskeskusteluun.

Jos haluat Kärnän kanssa keskustella ja vaihtaa ajatuksia, niin se pitää tehdä hänen Facebook-seinällään. Mies on siellä melko aktiivinen.

Perussuomalaisten nykyistä ministeri Lindströmiä olen aina arvostanut siitä, että hän vastaa kansalaispalautteisiin itse ja kommentoi myös omia tekstejään. Me harvemmin olemme mistään samaa mieltä, mutta hattuani siltikin nostan.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #54

Tuo Kyllönen karusellissa on vähän liikaa, kun hän ei anna kommentoida ollenkaan.

En taida haluta mennä Kärnän FB-seinälle. On jotenkin hankalaa se, että täällä julkaistaan ja keskustelu siirtyy sinne FB-seinälle. Huomasin kerran, että minuun oli kohdistettu yhdellä seinällä pöyristyttäviä väitteitä enkä tiennyt niiden olemassaolosta ennen vinkkausta. On ikävää, että keskustelu siirtyy jonnekin muualle, missä ei huomaa puolustaa itseään. Vaikeneminen usein katsotaan myöntymisen tai tappion merkiksi, vaikka ei tiedä koko arvostelun olemassaolosta. Kohtuullisen paljon kirjoittavana on myös mahdotonta seurata kaikkia paikkoja.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #61

Ei niistä vinkkeleistä ja ilkeämielisistä puheista kannata niin välittää. Olet muistaakseni melko tuore kirjoittaja täällä, niin se voi aluksi tuntua aika tunkkaiselta, mutta kyllä sitä kaikkeen tottuu. Minä olen soittanut jo yli neljä vuotta suutani Uudessa Suomessa ja onhan niitä ollut kaikenlaisia. Milloin olen kommari, milloin kukkahattutäti, natsikin olen ollut - uusliberaali en sentään koskaan. Jätät ne puheet vain omaan arvoonsa, etkä googlaile omaa nimeäsi, vaikka kuinka tekisi mieli, niin kyllä se siitä.

Kun sinä saat tasaisen lukijakunnan itsellesi, niin sitten alkaa tulemaan sähköposteja, joissa on myös posiitivista palautetta, juttuideoita ja ihan keskustelunaloituksiakin. Minulle viestejä tulee usein vanhemmilta henkilöiltä, jotka ovat jo eläkkeellä. Huolissaan ovat tulevaisuudesta. Eivät niinkään omastaan, mutta lastensa ja lastenlastensa tulevaisuudesta.

Nuo sähköpostiviestit ovat henkisesti melko tärkeitä tällaiselle harrastelijabloggaajalle, joka ei tee tätä ollenkaan rahasta tai saa tästä mitään korvausta, koska usein tämä kirjoittaminen tuntuu kuin tuulimyllyjä vastaan taistelisi. Kommentitkin ovat epätasaisia, koska jotkut vain osaavat kommentoida paremmin kuin toiset.

Minä olen luvannut itselleni jo monta kertaa, että nyt lopetan tämän höpöttämisen ja suljen tekstinkäsittelyohjelman lopullisesti. Viimeinen blogikirjoitus, jossa heitän ikään kuin "morot ja kiitän", on ollut tuossa tietokoneen työpöydällä toista vuotta odottamassa vuoroaan. Eipä tästä silti ole mihinkään kadottu, mutta joskos tänä vuonna sitten.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #51

Onhan tänne tullut yksi keskustalainen lisää, Teurajärvi Oulusta.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #60

Eikös Teurajärvi ollut perussuomalaisia ja aktiivisia sellaisia? Muistaakseni teki silloin Lindströmille sen lokakamppanjan kannustinloukuista, ansiosidonnaisesta ja kodinhoidontuesta.

Naapurikylältä lähtöisin ja on muistaakseni sukuakin minulle.

Kaukaista tosin.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #63

Eihän se ninunvikasi ole jos laumassa on mustiakin lampaita.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Tuo ylempänä oleva lainaukseni on sivulta 75 itse selvityksessä.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #28

Jesh, kunhan koitin tehdä faktantarkistuksen helpoksi. :-)

Käyttäjän TimoKalliokoski kuva
Timo Kalliokoski

Kaasu puuttuu käyttövoimana Trafin laskurista kokonaan. Ihmettelen tätä siinä määrin, että oli pakko lähettää puljulle kysymys.

Juhani Piri

Kuinka moni on muuten huomioinut, että jos yhtiöitys tulee, niin polttoaineessa säilyy edelleen vero-osuus joka menee valtion kassaan. Polttoaineesta kerättävä vero ei siis mene tiestön ylläpitoon lainkaan.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Ei ne alkoholiverollakaan viinatehtaita rakenna.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Harmi, tosin se olisikin varmaan Suomen lopun alku..

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Sen verran paljon noita omituisuuksia löytyy, että Aake Kallialaa lainatakseni, nyt Keijolla alkaa olla vahva tunne...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Jussi,
tää oli loistava, heti muistui roolihahmo mieleen.. Mitähän vaaditaan siihe, että kaikki keijot heräisi?

Onneksi sentään Valtion taloudellinen tutkimuskeskus on hereillä:
"Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT varoittaa, että viestintä- ja liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) eilen esittelemä liikenneselvitys liioittelee hintojen halpuutusta ja päästövähennyksiä."

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/212757-vatt-varoi...

Juhani Piri

Lähtis virosta hakeen auton. Saattais itelläki riittää rahat uudempaan.

http://fin.auto24.ee/kasutatud/nimekiri.php?bn=2&a...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Yle Uutiset kirjoittaa Sipilän antaneen vahvan tuen Bernerin kiistellylle liikenneselvitykselle - "Rohkea ja ennakkoluuloton selvitys".

Ilmainen se tuskin kuitenkaan oli.

Niin se taitaa mennä, että kun kerran Berner tukee aina Sipilää, niin Julle tukee sitten aina takaisin. Muut olkoot hiljaa, kuten ovat tähänkin asti olleet. Orpoa lukuunottamatta pelkkiä statisteja tässä näytelmässä.

http://yle.fi/uutiset/3-9414968?origin=rss

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Martti,
mä en muuten käsitä, että 13,5 miljardin omaisuuden siirtoa ja yhtiöittämistä kommentoimassa on valtionvarainministeriöstä ainoana ollut joku varapäällikkö. Kuka ihme näin on päättänyt ja miksi?

Ylen mukaan Sipilän tuki oli vahva, mutta en nyt sitten tiedä kun tuota blogia lukee. Jo otsikko "Berneriltä rohkea ja ennakkoluuloton selvitys keskusteltavaksi" jättää kaikki ovet auki poistua, jos maa alkaa polttaa.. ;-) Bernerinä en hirveästi tuohon tukee selkääni nojaisi, saattaa hävitä ja osua takaraivo lattiaan. Taitavaa politikointia Sipilältä kyllä, yritysmies alkaa oppia. :-)

Sipilän blogi löytyy:
http://www.juhasi.fi/blogi/2017/01/20/15515

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Olettaisin kuntavaaleissa kepunkannatuksen romahtavan maaseudulla tälläisten ulostulojen jälkeen.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Epäilen samaa. Toisaalta keput on nyt täyden hämmennyksen vallassa. Puolue on jättänyt heidät yksin ja kylmilleen. Mistä uusi poliittinen koti? Sellaista ei olekaan.

Pekka Iiskonmaki

Suomessa on vallan kolmijako; vittuilu, uhkailu ja katteettomat lupaukset.

Tuossa vallan kolmijaossa piilee Suomen heikko kunto taloudessa. Kukaan ei enään luota siihen.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Tämän jälkeen alkaa olla epätodennäköistä, että esitys etenisi:
Petteri Orpo (kok) Helsingin sanomille tänään: "Orpo sanoi, että autoverotusta kevennetään jonkin verran asteittain niin kuin hallitusohjelmassa on luvattu. Muuten autoverotukseen ei ole odotettavissa muutoksia tällä vaalikaudella.

Orpo toivoi, että hänen esittämänsä viesti rauhoittaisi niitä kuluttajia, jotka harkitsevat parhaillaan uuden auton ostoa ja ovat ryhtyneet epäröimään verotuksesta tulleiden ristiriitaisten tietojen vuoksi."

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005055386.html

Alkaa olla Orpo vastaan Berner&Sipilä. Joko Sipilä uhkaa kävellä taas presidentin luo tai sitten tuki Bernerille katoaa. Veikkaan hänen valitsevan "miehekkäästi" jälkimmäisen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset