*

Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Perussuomalaisten Tynkkynen ei ole mikään sananvapauden profeetta

  • kuva: big brother (promo)
    kuva: big brother (promo)

Tirkistelytalon kautta kansan tietouteen noussut perussuomalaisten nuorten entinen puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on saanut monen sukat pyörimään jaloissa. Kavereiden naamalle piereskellyt ja housuihinsa paskonut Tynkkynen itkeä tihrusti Oulun käräjäoikeudessa, jossa käsiteltiin hänen taannoisia Facebook-päivityksiään. Entistä tosi-tv-tähteä vainotaan kuulemma oikealta ja vasemmalta.

Käräjäoikeuen mukaan Tynkkynen oli kirjoittanut kolmessa julkisessa Facebook-kirjoituksessaan muun muassa, että islam pitää kitkeä Suomesta pois, ja vaatinut samalla islaminuskoisten ihmisten poistamista maasta massiivisten siirtojen avulla. Oulun käräjäoikeus piti kirjoituksia panettelevina, solvaavina ja osittain myös uhkaavina.

Tynkkyselle langetettiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta 50 kuuden euron suuruista päiväsakkoa eli yhteensä 300 euroa. Tämän lisäksi oikeus määräsi heinäkuiset kirjoitukset poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäviksi verkkomaailman unholaan.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei ole toistaiseksi ottanut kantaa siihen, voiko Tynkkynen asettua ehdolle tulevissa kunnallisvaaleissa. Hän kuitenkin kertoi STT:lle, että Tynkkysen olisi hyvä keskittyä välillä muuhunkin kuin konttaamaan vaipoissa kirkon portailla. Ravimiehen kokemuksella hän heitti vinkiksi mm. opiskelijoiden sosiaaliset kysymykset sekä nuorten työllisyyteen liittyvät hankaluudet.

Kirkon portailla konttaamisilla ulkoministeri Soini viittasi perussuomalaisten nuorten Facebookissa julkaisemaan videoon, jossa Tynkkynen könysi tökerösti bokserit jaloissaan Helsingin Tuomiokirkon portailla samalla kun naamareihin ja mustiin kaapuihin pukeutuneet hahmot ruoskivat häntä syvällä antaumuksella. Nuorisojärjestön mukaan video oli kehoitus murtaa maamme pakkoruotsin vallasta, vaikka hyvin monelle katsojalle itse sanoma jäi videon jälkeen melko epäselväksi. Syy tuskin oli katsojissa.

Tynkkystä ei kuitenkaan turhat tuomiot lannistaneet, vaan sittemmin hän on pyrkinyt haalimaan taakseen Ilja Janitskinin ääniä eräänlaisena suomalaisen sananvapauden suurlähettiläänä. Tynkkynen on loukkaantunut käräjäoikeuden arviosta, jossa hänen omien tulkintojensa mukaan muslimien profeetan nimittäminen "pedofiiliprofeetaksi" on ilmaisutavaltaan lähtökohtaisesti voimakkaan herjaava ja häpäisevä. Hän uskoo, että kyseessä oli täysin poliittinen tuomio.

Henkilökohtaisesti minä odotan, että josko suomalaiset jossain vaiheessa kyllästyisivät näihin kaiken maailman tynkkysiin, ja keskittyisivät viimeinkin asioihin joilla on jotain merkitystä.

Jokaiselle itseään kunnioittavalle henkilölle luulisi olleen alunperinkin selvää, että Tynkkynen elää näistä otsikoista ja hänellä on pakonomainen tarve tyrkkiä itseään huomion keskipisteeseen - niin sanotusti kohusta kohuun. Hyvin monet kuuluisuudet ovatkin kertoneet julkisuuden olevan kierolla tavalla koukuttavaa, kuin huumetta.

Välillä on oltu neitsyitä ja välillä heiluttu kirkon portailla vaipat jalassa. Toisinaan haukutaan islamia ja pyritään karkoittamaan muslimeita, kun taas joskus on paskat housuissa. Välillä daisarit ovat saaneet saman tien koneen käyntiin, mutta sitten on ollut myös niitä hetkiä, kun pitää villiintyä sylitanssiin tummaihoisen miehen kanssa julkisella paikalla.

Tynkkynen sai hölmöilemällä halvan ja runsaasti näkyvyyttä saaneen mainoskamppanjan tuleviin kunnallisvaaleihin, mikäli oululaisten nuorten poliittinen muisti vain riittää muutaman kuukauden päähän. Pari tirautettua kyyneltä meinaan kruunasivat ihan kaiken. Veronmaksajille hänen teatterinsa maksoikin sitten jo vähän enemmän kuin 300 euroa.

Tynkkynen ei ole mikään sananvapauden profeetta, vaan yksi seiskajulkkis muiden joukossa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (47 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Lisää syvyyttä asiaan tuo joidenkin perussuomalaisten käsitys, että hän on puolueen nouseva tähti. Tai mistäpä minä sen tietäisin. Voihan se tietysti niinkin olla.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Perussuomalaisten Tynkkynen ei ole mikään sananvapauden profeetta''

Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Suomen mittaristo on kovin erilainen kuin muualla.

Virossa olisi koko kansa tuomiolla Suomen asteikoilla.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Valaisetko hieman. Minun kohtaamani virolaiset ovat olleet todella monikansallisia, ystävällisiä ja avoimia kaikkia kohtaan, mutta olen kohdannut heitä lähinnä täällä Saksassa (ja joskus työmailla Suomessa). Onko siellä tosiaan niin rivoa kielenkäyttöä maahanmuuttajista?

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#3
Mikä on rivoa kenellekin. Kyllä Virossa on ihan virallinen linja maahanmuutossa.

Maahanmuutto pitää olla lähtöisin tarpeesta.

Esim. IT -puolella on jatkuvasti 5000 työpaikkaa auki ja suomalaisia tulee ihan kiitettävästi, joista käytetään ystävällistä nimeä poro. Pekka ja Ihana ovat myös suosittuja.

Muista kansoista on sitten jo laajempi repertuaari. Ei sitä koeta rasismiksi, vaan huumoriksi.

Suomalaiset on niin tosikkoja.

Käyttäjän VesaPeltola kuva
Vesa Peltola

Oman vähäisen kokemukseni mukaan Virossa on suomalaiseen standardiin aika kovaa tekstiä myös päälehtien mielipidepalstoilla esimerkiksi pakolaiskysymyksistä. Virossa on mielestäni parempi käytännön sananvapaus kuin Suomessa tai Ruotsissa. En usko, että Sebastian olisi Virossa saanut syytettä. Lainsäädäntöä en tunne, joten käsitykseni on arvaus.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #15

#15
Kaverini on juristi ja totesi, että Tynkkysen kommentit eivät olisi riittäneet edes syyteharkintaan.

Ei ole kauan, kun väärästä sanasta sai valtion kihlat ja junamatkan keskitysleirille.

Suomi on huono kopio Ruotsista ja Ruotsin on pakko hillitä vapaata sananvapautta.

On jopa ehdotettu, että Rinkebyn maininta väärässä yhteydessä on rasismia.

Virossa Lasnamäen sanominen olisi siten kiellettyä. En ihmettele miksi virolaiset pitävät suomalaisia outona kansana.

Suomen henkinen ilmapiiri on ahdas ja kieltolakia sovelletaan laajasti muuhunkin kuin alkoholiin.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #21

Laitatko lisää tästä Rinkebyn ehdotuksesta. Kuka sen esitti?

Arto Granlund ja Petteri Ritala kiteyttivät asian melko hyvin tuolla alapuolella. Suomi ei tosiaan ole Viro monessakaan suhteessa. Paikoittain se on melko hyvä asia, vaikka tietystihän se välillä syö miestä, kun Suomi on unionissa aina maksupuolella ja Viro pelkästään saa.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #22

#22
Tarkoitat varmaan, että Viro menestyy ilman velanottoa ja Suomi ei.

Erästä Ruotsin poliisia kritisoitiin kovasti, kun hän kertoa miten asiat Rinkebyssä todella ovat.

Totuus kirvelee aina eniten.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #41

Tarkoitan Euroopan unionilta saatua tukea. Viro ei ole ollut nettomaksaja vielä yhtenäkään vuonna, kuten varmasti tiesitkin.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #42

#42
Miksi edes pitäisi? Neuvostoliitto ryösti Viron aivan putipuhtaaksi. Kommunismi on todella raakaa ja julmaa kansalaisilleen.

Miehitetyn maan elämä ei ole herkkua orjilleen. Kaupoissa ei ollut edes ruokaa. Miehittäjä vei kaiken.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Ehkä olisi syytä miettiä asiaa valtiovallan suunnasta ja esittää kysymys, kumpi näistä on idiootti ja kumpi keräsi hyödyn vai Tynkkynen ?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Hyvä pointti, hämiö. Jompi kumpi tässä väkisinkin voitti. Tynkkysen rahat päiväsakkoihin tulevat valtiolta.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Eli suomeksi: On turha kiukutella Tynkylle oikeuskulujen yleissitovuudesta ja tukuutuksista veronmaksajilla. Syyllinen tähän on yleinen syyttäjä, ei Tynkky!

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Tynkkysen ymmärtäjiltä voi tietysti kysäistä, että "olisitko ylpeä omasta aikuisesta lapsestasi jos hän käyttäytysi kuten Tynkkynen" Itse ainakin häpeäisin lapseni puolesta.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

En ole ylpeä ja pidän sanoja tyhmänä, mutten laittomana syyttämiseen saatikka tuomioon asti!

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Jos se ei olut poliittinen tuomio niin ruvetaan sitten kunnolla haastamaan oikeuteen porukkaa.. kaikki ne sadat ihmiset jotka ovat haukkunut Lestodialaisia pedofiileiksi.. mitäs muuta? Tosiaan joku sanoi että suomalaiset olisi alkoholisteja ja vaimonhakkaajia. Ja tämä todettiin jonkun lehden kirjoituksessa erisanoilla, mutta tarkoitettiin samaa.. Tervo? Heitti raamatun lattialle se loukkaa uskontoani..

Käyttäjän dottore48 kuva
Kari Ellimäki

Suomen keskiaikaisten kiihotus- ja uskonrauha -pykälien johdosta Charlie Hebdon tai Jyllands-Postenin tyyppisten julkaisujen tekijät istuisivat täällä telkien takana.

Muistatteko vielä tragikoomiset Hannu Salaman Juhannustanssit-romaanista tehdyt jumalanpilkka -oikeudenkäynnit?

Olisikohan aika siirtyä 2000-luvulle ja poistaa nuo naurettavat lakipykälät, joiden tuomiot eivät varmasti menisi läpi
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Tanskan mediassa keskustellaan Islamista jollain lailla lähes joka päivä. Ministerit ovat aivan suoraan arvostelleet sitä, mm. nyktinen integraatioministeri Inger Stöjberg sanoi, että jos muslimien ei sovi integroitua tanskalaiseen yhteiskuntaan, pitää muuttaa pois Tanskasta. Hän on myös ehdottanut, että muslimeihin kohdistettaisiin erilaisia maahanmuuttokriteeereitä - ja juuri siksi, että kotouttaminen ei onnistu niinkuin länsimaista tuleville. -Kaikista yhteiskunnallisista asioista pitää voida keskustella ilman mitään poikkeusta demokratian pelisääntöjen mukaan. Avoimuus asioista ja sananvapaus edesauttaa yhteiskunnan koheesiota ja dynaamisuutta tarvittaviin muutoksiin. Suomessakin tällaisen suojelevan kuplan soisi jo puhkeavan, ja tällaisten naurattavien oikeudenkäyntien jäävän jo historiaan. Siitä hyötyisisvät itseasiassa kaikki, ja koko yhteiskunta.

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Ja oli Tynkkysen toimista mitä mieltä tahansa, kyllä hän tässä toimi sananvapauden profeettana. Tähän ehkä sopii taas se vertaus, että" tulipaloa sammutetaan väärin." Kyllä tällä merkitystä on.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

En lähtisi marttyyrin viittaa ylle laittamaan. Joko Tynkkynen on äärimmäisen älykäs ja toivoi saavansa tällaisen stigman päästäkseen Jussin ja Terhin kerhoon tai sitte hän kuvittelee, että mitä vain voi kirjoitella ilman seurauksia. En tunne miestä muuta kuin hänen itsensä luoman julkisuusprofiilin perusteella, joten hankala sanoa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Periaatteessa aika yksinkertainen asia, tervejärkinenkin ihminen voi vastustaa maahanmuuttoa ja turvapaikanhakijamääriä, mutta silloin ptää myös osata perustella asiansa.

Tässä esimerkki, miten normaali maahanmuuttoa vastustava ihminen voi argumentoida:

''Vastustan Suomen nykyistä linjaa maahanmuutossa, mielestäni Suomi ottaa liikaa turvapaikanhakijoita, lisäksi minua arveluttaa islaminsukon liittyminen nykyiseen terrorismiin ja naisten ja lasten oikeuksiin''

Jos Tynkkynen olisi puhunut esimerkiksi näin, niin tuskimpa olisi okeudessa itkenyt. Mutta kun normaalilla puheella ei saa näitä mitävittua-porukoita kiimaan, niin pitää käyttää ronskia ja lainvastaista kieltä, että saa julkisuutta ja tummia pelkäävät kaverit taputtelevat selkään.

Tuollaiset Hakkaraisen ja Tynkkysen puheet ovat juuri sellaisia yksinäisten lasten hiekkalaatikkoleikkejä, itkupotkuraivareita, kun kavelit ei leiki mun kaa.

Jos oikeasti haluaa muuttaa Suomen lakeja ja linjaa, niin se oikea paikka on se äänestyskoppi, noilla somejulkaisuilla ei tätä maata muuteta, eikä tuollaisilla ulostuloilla ole politiikan kanssa mitään tekemistä.

Siitä sitten vaan keräämään kannatusta vaaleissa ja Halla-Ahon kanssa suunnittelemaan tulevaa, se, että tällaiset asiat muuttuisivat näiden pölkkypäiden haluamaan suuntaan vaatiikin sitten jo lähes ehdottoman enemmistön eduskuntaan. Mutta vapaa maa ja siellä vaaleissa on jokaisella mahdollsuus.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tuolla Facebookin puolella yhdelle "suomalainen oikeusjärjestelmä, suvakit ja sananvapaus" -tyypille totesinkin, että olenhan minäkin kirjoitellut toisinaan melko avoimesti islamista, kyseenalaistanut joidenkin irakilaisten kertomukset ja Suomen Punaisen ristin vilpittömyyden veripalvelun suhteen, kertonut vastustavani täysin kontrolloimatonta maahanmuuttoa, joka on kuin luotu hyväksikäytettäväksi ja ounastellut korruptiota, mutta ei minulla ole koskaan tullut ongelmia edes US:n monen "natseiksi" mieltämän ylläpidon kanssa.

Kyse on sanavalinnoista, tekstin painotuksesta ja retoriikasta johon tartutaan. Asioista voi keskustella älykkäästi ja faktoihin nojaten, tai sitten voi mussuttaa jotain populismilla höystettyä rasistista höpöä, josta jaellaan tuomioita sen mukaisesti. Ei se kovin hankalaa tai monimutkaista ole. Sananvapaus ei tarkoita sitä, etteikö sinulla olisi vastuuta sanoistasi.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Asioista voi keskustella älykkäästi ja faktoihin nojaten..."

Kommenttina tuohon Tynkkys-luonnemurhaasi tuo on suorastaan osuvaa tekstiä. Kikattelen täällä ihan valtoimenaan.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #19

Pohdin pitkään, voiko tällaisen kirjoituksen kirjoittaa. Tämä menee Uuden Suomen rajapinnalla, mutta toisaalta kaikki esitetyt asiat on poimittu iltapäivälehdistä ja tosi-tv-ohjelmista, ja Tynkkynen on käsittääkseni julkisuuden henkilö ja poliitikko - tai sitten hemmetin taitava performanssitaiteilija. Joka tapauksessa kuljen kai sääntökirjan mukaan.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

Ronskia, lainvastaista kieltä, itkupotkuraivari?

"islam pitää kitkeä Suomesta pois, ja vaatinut samalla islaminuskoisten ihmisten poistamista maasta massiivisten siirtojen avulla"

En todellakaan ymmärrä. Pedofiiliprofeetta hipaisee edes läheltä, mutta siitäkin on täysin naurettavaa lähteä oikeutta käymään. Kyllä tässä on pölkkypäät ihan muualla.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Suomessa valitsee Suomen lait jotka eduskunnassa on aikoinaan säädetty. Ei syyttäjä ja oikeuslaitos voi toimia "yleisen mielipiteen" mukaan vaan lakien, ovat ne sitten kuinka "vääriä" tahansa. Ritala on oikeassa jos haluaa muutoksia laisäädöksiin se tapahtuu eduskunnassa, ei somessa, ei vaippahousuissa kirkon rappusilla, ei oikeussalissa itkua tihruttamalla.

Käyttäjän suvituuli952 kuva
Juha Lehtinen

Tynkkysestä viis - ellei sitten Asikainenkin halua ratsastaa Tynkkysen julkisuusarvolla ..

Mutta kun Asikainenkin kirjoittaa:

"Sananvapaus ei tarkoita sitä, etteikö sinulla olisi vastuuta sanoistasi"

..ollaankin jo tärkeämmässä asiassa.

Tynkkysen tuomiollakin tuota vastuuta mitataan. Eilen professorit telkkarissa totesivat, että meillä alkaa olla tarpeeksi oikeustapauksia siihen, että on olemassa "oikeuskäytäntö", jolla näitä tuomitaan.

Tähän on siis tultu - ja näiden tuomioiden myötä kansan keskuudessa sellaiset käsitteet kuin 'vihapuhe' ja 'uskonrauhan rikkominen' menettävät sen vähänkin merkityksen mitä niillä on ollut - mitäs tästä tuumaa Asikainen?

Tuohon liittyen Asikainen voisi myös kertoa näkemyksensä seuraavasta:

Pitäisiköhän Suomen syyttäjälaitoksenkin hieman katsoa peiliin, ja miettiä, että tässä "vihapuheen kitkemis-kiimassa" voitaisi rauhoittua?

Olisiko Asikaisella tuumausta seuraavaan?

Mikä on mietityn ja sanotun ajatuksen ero? ..tuumi sitä (älä kuitenkaan ääneen - saatat syyllistyä rikokseen) ...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tottakai kannatan sitä, että kierroksia laskettaisiin hiemaan. Tuskin tuosta aiheesta uskaltaa kohta puhuakaan, kun heti olet joko "saunan taakse vietävä suvakki, joka saa vielä palkkansa" tai "petipuuhista Hitlerin kanssa unelmoiva rasisti". Mielestäni Charlie Hebdon jälkeen järjestetty Muhammad-pilapiirrosjupakka oli hyvä idea, koska islamista ei saa tehdä länsimaista tabua. Koettelu, väheksyntä ja rajojen rikkominen on osa maallistumisprosessia.

Muistutan nyt, että on kuitenkin täysin eri asia puhua islaminuskoisista kuin islamista järjestäytyneenä uskontona. Moni näistä höyrypäistä voisi ottaa mallia vaikka Richard Dawkinssilta, miten debattia voidaan käydä ilman rasismia tai ennakkoluuloja.

Samaan vastakkainasetteluun törmää Nato-keskusteluissa, joissa neutraalia maaperää ei tunnu olevankaan.

Mitä tuohon julkisuudella ratsastamiseen tulee, niin mitä ihmettä minä sillä täällä Saksassa tekisin. Yhteiskunnallisista asioista ja yhteiskunnallisista vaikuttajista bloggaaminen on minulle pelkkä harrastus, joka on kohtalaisen leppoisaa puuhaa. Toistaiseksi ei ole kadulla tunnistettu, ja toivottavasti tilanne pysyy myös sellaisena, kun ei tässä olla.politiikkaan lähdössä.

Lopetan siinä vaiheessa saman tien, kun tämä alkaa vaikuttamaan jollain tapaa yksityiselämään. Minä olen siinä mielessä ihanteellisessa tilanteessa, että kirjoittaminen ei periaatteenkaan tasolla voi tehdä elämälleni hallaa. Tai.noh, vasta paluumuutonyhteydessä, jos sellainen eteen tulee.

Käyttäjän suvituuli952 kuva
Juha Lehtinen

ok.

Enkä tuolla "julkisuudella ratsastamisella" nyt ihan Saksan valloittamista tarkoittanut .. lähinnä klikkauksia täällä vaatimattomassa Puheenvuorossa, mutta ei siitää sen enempää.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Jos teillä olisi pakottava tarve tuoda julki, että ette pidä islamista, ette siihen uskovista, ettekä maahanmuuttajista, niin montako eri vaihtoehtoa teillä olisi kertoa asia joutumatta oikeuteen? Fiksut älyävät kyllä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Mistä tällainen pakottava tarve syntyy? Kuulostaa hieman tärähtäneeltä ja neuroottiseltakin. Se on eri asia tuoda sellaisia mielipiteitä esiin kavereiden kesken, kun että jakaa ne julkisesti kaiken maailman pällisteltäväksi ja pyrkii vaikuttamaan niiden kautta. Laita varsin niihin keskusteluihin islamin tilalle juutalaisuus ja muslimin tilalle juutalainen, niin johan alkaa polvet tutista.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Raimon pointti lienee, että tapoja on rajattomasti. Kukapa nyt ei olisi vähän tärähtänyt, jotkut meistä myös neuroottisia.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #30

Tietty näin. Tärähtäneisyys on uusi normaali. Tai saattanut olla sitä kyllä aina.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Tynkkynen elää varmastikin julkisuudesta (jossain määrin), mutta samalla sillä on pointti ja esittää asiansa viihdyttävästi (mielipideasia). Pakkoruotsivideo saattoi hyvinkin avata silmiä, aiheuttihan se keskustelua.

Jos joku ei tyylistä tykkää, niin se on makuasia. Asiaa on silti takana.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Olen aika varma, että sekä puheet muslimien poistamisesta maasta [uskontonsa perusteella], että ruoskintavideo toimivat lähinnä aiottua tavoitetta vastaan. Paradoksaalisesti Tynkkysen tuomio saattaa auttaa häntä suitsimaan kommunikaationsa tavoitettaan hyödyttäväksi.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Olen aika varma, että sekä puheet muslimien poistamisesta maasta"

Eikös Tynkkynen vaatinut Islamin poistamista Suomesta, ei muslimien. On hieman eri asia.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #36

En ole kyseisiä tekstejä nähnyt, koska ne on poistettu unholaan, mutta YLE Uutisten mukaan kyse oli nimenomaan muslimien poistamisesta maasta. Periaatteessaaha tällä ei ole juurikaan merkitystä, koska se ei ole eri asia. Mikäli haluat poistaa islamin maasta, niin joudut tuolloin poistamaan myös muslimit maasta. He kun uskovat islamiin. Käsittääkseni maassamme vielä toistaiseksi on kuitenkin uskonvapaus.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #37

Islam on takapajuinen uskonto, kulttuuri ja laki eikä mitään fyysistä. Aivan sama jos vaatisi natsismin poistamista Suomesta.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #36

Islam piti muistaakseni kitkeä ja muslimit poistaa. Kyllä hän joka tapauksessa ehdotti muslimien poistamista ja heidän maahanpääsyn epäämistä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Eivät kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkominen ole makuasioita, vaan ne ovat Suomen lainkin mukaan rikoksia, kuten taannoinen käräjäoikeuden tuomio antoi ymmärtää. Onko ne huhut muuten vieläkään varmistuneet, joiden mukaan Tynkkynen aikoisi valittaa tuomiostaan hovioikeuteen?

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Kyllä siinä suhteessa peli on menetetty, kun Tynkkynen katsoi "kollegansa" Halla-ahon tavoin viisaammaksi avustaa itse itseään ilman juristia. Valittaa toki saa, mutta ei se enää hovissa selittelemällä parane.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

BB-tynkis on vain julkisuuden kipeä pyrkyri minun mielestäni, se selvisi on silloin kuin BB:tä seurasin.

Käyttäjän andreas kuva
Andreas Pyy

Suvaitsevaiset eivät ole sananvapauden profeettoja, vaan sen vastakohtia, sillä he ovat aina ensimmäisenä Suomessa vaientamassa kaikki epämiellyttävät - mm. islamia ja monikulttuuria kritisoivat - mielipiteet. Ainoa varsinainen syyhän tuon kaltaiselle mielipidevainolle on se, että suvaitsevaiset kokevat loukkantuvansa tietyistä voimakkaista mielipiteistä. Tuo ei tietenkään ole mikään älyllinen lähtökohta tuomitsemiselle. Käytännössä tuomioita "vihapuheesta" ja "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" jaetaan sen takia, että suvaitsevaiset kärsivät huonosta itsetunnosta ja munattomuudesta.

Loogisesti ajatellen on samantekevää mitä laki asiasta sanoo, sillä laki ja juridiikka eivät edusta loogista ajattelua, eikä moraalista argumenttia voi perustaa lakiin vedoten, sillä monen maan lait, Suomen lait mukaanlukien, sisältävät järjettömyyksiä ja ristiriitaisuuksia. Suomessa lait on valjastettu lähinnä tiettyjen ideologioiden - kuten monikulttuurin - ja tiettyjen uskonryhmien erityiskohteluun ja suojeluun ja tähän olisi saatava muutos jos aidossa demokratiassa halutaan elää.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

"Suvaitsevaisten" utopiassa kaikki muut on hiljennetty.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Richard Dawkinsin kirjoja löytyy jokaisesta hyvinvarustellusta kirjakaupasta. Huonosti ovat vaientaneet. Minä ostin viime reissullani Jumalharhan (The God Delusion, 2006).

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Myös Christopher Hitchensiä voi lämpimästi suositella. Jos ei ole lukumiehiä, kannattaa kuitenkin tubesta katsoa Dawkinsin ja Hitchensin argumentaatioita. Painivat, lievästi ilmaistuna, eri sarjassa näiden meidän kotoisten loanheittäjiemme kanssa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #45

Todellakin. Heidän keskustelu- ja väittelytilaisuuksista saattaa vahingossa vaikka oppia jotain.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset