Näkökulma: Lipponen ei tiedä mistä puhuu

Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön (kok.) kanssa maamme euroon ujuttanut entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) puolustaa raivokkaasti yhteisvaluuttaa Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa.

Lipposen mielestä se ei ole euron vika, jos asioita ei yksinkertaisesti osata hoitaa. Kuulemma on ollut naurussa pitelemistä, kun ihmiset toitottavat Ruotsin tehneen viisaan ratkaisun euron suhteen.

Samassa yhteydessä hän muistuttaa, että Ruotsi on elänyt niin kuin eurossa pitää elää, mutta Suomi ei ole tehnyt näin. Lipposen mukaan ongelma on Suomen työmarkkinoissa ja suomalaisten palkkakehityksessä, jotka on sotkettu "porvarijohtoisella politiikalla". Palkat ovat karanneet käsistä ja syöneet kilpailukykymme.

– Kun porvarit ovat johtaneet maata nyt 14 vuotta ja niin on mennyt kuin on mennyt, toivoisi, että Juha Sipilän (kesk.) hallitus muodostaisi poikkeuksen. Kiky-sopimuksella onkin korjattu hintakilpailukykyä. Nousu on mahdollinen, hän kirjoittaa HS:n mielipidepalstalla.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun entinen pääministeri hyökkää avoimesti porvarihallituksia vastaan. Esimerkiksi Ylen haastattelussa taannoin käynyt Lipponen muistutti, että Suomessa on ollut porvarillinen johto jo vuodesta 2003 lähtien. Tämä tarkoittaa viittä porvarillista pääministeriä ennen Juha Sipilää. Lipposen mukaan kilpailukyky menetettiin tuona aikana, kun palkat karkasivat käsistä. 

Ensinnäkin haluan tuoda esiin mielipiteeni, jonka mukaan Lipponen voidaan surutta laskea samaan porvarillisten pääministerien kerhoon. Lipponen oli ensimmäisenä aloittamassa valtion omistusten mittavat ulkoistamiset sekä yksityistämiset. Ei paljoa painaneet Digitat ja Sonerat, vaan menivät sen sileän tien. Ja jos pohtii Lipposen aikaista politiikkaa, niin enemmän hän on kokoomuslaisten kanssa veljeillyt kuin omien puolutovereidensa. Toimivasta vasemmistohallituksesta alkaa kohta olemaan jo 20 vuotta aikaa.

Rauha Sorsan muistolle.

Toisekseen haluaisin painottaa lukuisien talousasiantuntijoiden näkemyksiä, joiden mukaan kilpailukykysopimus olisi pelkkää näpertelyä ja tilastokikkailua, jolla tuskin tulee olemaan suurtakaan merkitystä suomalaisen työn todellisiin kustannuksiin ja kilpailukykymme kohenemiseen.

Tämän lisäksi tulisi huomioida, että Lipposen ensimmäisen hallituskauden lopulla suomalaisten ostovoima nousi OECD:n tilastojen mukaan ensimmäistä kertaa Ruotsin edelle. Kehitys oli tässä vaiheessa jo käynnistynyt, eikä siitä voi pelkästään porvariministereitä syyttää.

Entinen pääministerimme uskoo vielä vanhana miehenäkin euroon kuin pikkupoika Joulupukkiin. Ei sen tarvitse olla totta, koska se riittää kun vain uskoo tarpeeksi lujasti. 

Euro on luonut tonnikaupalla ongelmia lukuisissa eurooppalaisissa valtioissa, eikä loppua tunnu näkyvän. Taloustilanteemme on syössyt Suomen talouden historiamme pisimpään taatumaan, jota jäykkä yhteisvaluuttamme on pitkittänyt entisestään. Samaan seinään on törmätty niin Irlannissa, Kreikassa kuin Portugalissakin. Italiassa on tällä hetkellä syntymässä jo seuraava yhteisvaluuttaa koskeva kriisi. Euro hyödyttää vain kasvurohmuna pidettyä Saksaa, kun taas pienemmille euromaille se on ollut pääosin pelkkä taakka.

Suomessa kahdeksatta vuotta putkeen jatkunut taantuma on saanut aikaan sen, että moni tämän päivän nuorista työikäisistä ei välttämättä edes tiedä mitä nousukausi tarkoittaa. He ovat viettäneet koko aikuisuutensa epävarmassa taloustilanteessa, jossa pätkätyöt ovat enemmänkin normi kuin poikkeus ja työvoimatoimistojen mielivaltaiset työkokeilut ja -harjoittelut arkipäivää. Taantuma on tuhonnut perinteiset työmarkkinamme ja luonut täysin uusia tapoja hyödyntää ja hyväksikäyttää kasvavaa työreserviä. 

Tunnustan toki sen olleen alusta lähtien selvää, että suomalaisilla tulee vielä eteen vaikeat ajat, mutta euron vuoksi ne ovat olleet paljon vaikeammat kuin niiden olisi pitänyt olla. Meillä ei ole ollut käytössämme sitä asetta, johon taantumaan ajautuneet valtiot normaalisti tarttuvat. 

Nobel-palkittu taloustieteilijä Paul Krugman on kirjoittanut yhteisvaluutan oleva kuin "pakkopaita", joka estää Suomen talouden elpymisen. Krugman pitää valuutan devalvointia ainoana inhimillisenä keinona ulos pitkästä taantumasta. Valitettavasti yhteisvaluutan kurssi on kiveen kirjoitettu ja keskieurooppalaiseen talousveturiin sidottu, eikä suomalaisilla ole pienintäkään mahdollisuutta lähteä devalvoimaan sitä omien tarpeidensa mukaan. Ei se mikään salaisuus ole, että euroa pidetään liian vahvana valuuttana lähes kaikille muille euromaille paitsi Saksalle. Euro ei ollut mikään tuhkimotarina.

Ja kun euroa ei voi devalvoida, niin silloin valtioiden sisäinen devalvaatio toteutetaan työvoiman tarjonnan ja sen kustannusten kautta – palkkakustannuksia alentamalla ja korotukset jäädyttämällä. Tosin koska sisämarkkinamme ovat jäykät, eivätkä ne juurikaan jousta, niin palkkojen alentaminen on hankalaa. Se tulisi väistämättäkin pudottamaan entistä useamman valtion maksamien tukien varaan.

Suomea muutamaan otteeseen käsitellyt nobelisti ei vaikuttaisi olevan lainkaan huolissaan maamme nopeasta velkaantumisesta, vaan hän pitää "Suomen taudin" lähteenä ja ainoana syynä yhteisvaluuttaamme euroa. Tässä mielessä kansantalouden elvyttäminen velkarahalla ei ole täysin poissuljettu vaihtoehto, kunhan me ensin teemme jotain kilpailukykymme parantamiseksi. Palkkakehityshän ei itsessään ole ongelma, jos tuottavuus nousee vastaavasti. Mutta jos palkat kiihdyttävät tuotannon edelle, niin euroalueen jäsenenä tulee noutaja melko nopeasti. Kohtalomme näyttäisi olevan muiden käsissä.

Tietysti meidän täytyy yrittää ymmärtää Lipposenkin lähtökohdat. 

Ei hän tässä vaiheessa enää voi myöntää euron olleen virhe. 

 

        Lisää aiheesta,

masik
Sitoutumaton Helsinki

Kolarista ponnistanut puuhamies. Mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne edusta organisaatioita, joissa toimin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu