*

Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Sote-ratkaisu löytyi sopivasti pyhiksi

  • kuva: wikimedia commons / johannes jansson
    kuva: wikimedia commons / johannes jansson

Hallitus onnistui keskiviikkoiltana tekemään ratkaisun maakunta-, sote- ja valinnanvapauskysymykseensä. Kokonaisuudesta tiedotettiin eilen hieman kello kahdeksan jälkeen. Iltalehden saamien tietojen mukaan neuvottelut ovat olleet vaikeat, sillä aikataulut ovat pettäneet moneen kertaan ja haastetta on kuulemma riittänyt reippaanlaisesti vielä tänäänkin.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kertoi neuvotteluista poistuessaan olevansa tyytyväinen ratkaisuun. Uudistuksessa sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät pois 297 kunnalta 18 maakunnalle. Lisäksi yritysten roolia palveluiden tuottajana kasvatetaan niin sanotun valinnanvapauden myötä. Toisin sanoen palveluiden tuottaminen siirtyy kokoomuslaisten luotsaamille Attendo MedOnelle, Mehiläiselle ja Terveystalolle.

Tietystihän muutkin voivat halutessaan yrittää, mutta ahtaaksi tulevat epäilemättä pienten klinikoiden markkinat tulevaisuudessa käymään.

Lait palveluiden järjestämisestä ja maakuntien perustamisesta ovat jo käyneet lausuntokierroksella, kun taas hallituksen kaavailemasta valinnanvapaudesta tiedetään vielä melko vähän. Luit aivan oikein. Puhuin jo kolmannen kerran valinnanvapaudesta, sillä ei lehdissä paljoa muusta enää kirjoitetakaan. Sote-uudistukseen halutaan väkisinkin liittää mukaan mielleyhtymät valinnanvapaudesta. Keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessa valinnanvapaudesta puhui erityisen hartaasti sisäministeri Paula Risikko (kok), joka hehkutti jopa "nelinkertaista mahdollisuutta valita". Tässähän menee kohta sormi suuhun.

Tällä hetkellä on kuitenkin hyvin epävarmaa, paljonko tämä nelinkertainen mahdollisuutemme tulee meille maksamaan. Sote-uudistuksen alkuperäisenä tavoitteenahan oli hillitä kustannusten kasvua hurjalla kolmella miljardilla eurolla vuoteen 2029 mennessä. Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) ei kuitenkaan osannut vastata vakuuttavasti siihen, mistä nämä säästöt tulevat syntymään. Hän myönsi kysyttäessä, että valinnanvapauden myötä menot tulevat perustason palveluiden osalta kasvamaan, mutta vakuutti samassa yhteydessä, että erityistasolta saatavat säästöt eivät ole ”pelkästään uskon asia”.

No mutta kai se turha byrokratia sentään kuitenkin katoaa?

Hankala sanoa. Tavallaan on hienoa, että vastuu siirtyy kunnilta maakunnille ja kasaantuu näin ollen pienemmälle tontille, mutta teoria ja käytäntö voivat olla kovin erilaisia. Valinnanvapausmalli, joka perustuu monen eri palveluntuottajan ketjuun, saattaa pahimmassa tapauksessa pirstoa järjestelmää entisestään ja hankaloittaa yhteistyötä eri hoitoketjujen välillä. Tässä vaiheessa valinnanvapaus on mainittu jo niin monta kertaa eri yhteyksissä, että minäkin olen kohta myyty. Tämähän kuulostaa melkein tilaustyöltä. Samaan valinnanvapautta koskevaan mantraan törmää Iso-Britanniassa, Kanadassa ja Ruotsissa.

Ikuisena pessimistinä en voinut olla pohtimatta yllättävän ratkaisun ajankohtaa. Saksassa vaikeat päätökset ilmoitetaan aina futisturnausten aikaan, kun ihmisillä on muut asiat mielessä, eikä ketään kiinosta politiikka puupennin vertaa. Suomessa se taitaa sitten olla jääkiekko, juhannus ja joulunpyhät. Sote-ratkaisu piti saada nopeasti valmiiksi, jotta voitaisiin hiljentyä juhlan viettoon. Eduskunta kokoontuu seuraavan kerran 1. helmikuuta 2017. Toivottavasti arvon edustajat perehtyvät huolella hallituksen ratkaisuun 40 päivää kestävän joululomansa aikana. Kyllä siinä kinkunsulattelun ohessa joutaa pari ajatusta tällekin uhrata.

Ylen Tiina Merikannon loistavan ”Alkuperäiset soten tavoitteet vaarassa – tulossa on varsinainen jouluhimmeli” - analyysin löydät tämän linkin takaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (49 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Hetkinen oliko se nyt niin, että ministerikaudellaan sote-munan äitinä pidetty Laura Räty hyppäsi apulaiskaupunginjohtajan pestistä Terveystalolle ja sen serkkupoika Lasse Männistö meni ehdokkaaksi asettumisen sijaan vastaamaan Mehiläisen ulospäin myytävistä palveluista?

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Ajan hermolla elämistä, pelurin oiva perusominaisuus. Laura Räty sosiaali- ja terveysministerinä sekä Helsingin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana, mutta sisäpiiritiedon vieminen Terveystalolle on ilmeisesti yhtä oikein kuin niin ikään Kokoomuksen Jyri Häkämiehen siirtyminen elinkeinoministeristä EK:n toimitusjohtajaksi - Häkämiehen tekosen jälkeen asiasta vähän mutistiin, mutta sille ei tietenkään tehty mitään. Kun kolme kokoomuslaista siirtyy terveysbisnekseen, tiedän, että tämä bisnes on lähitulevaisuuden ala.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Hetkinen, eikös se ollut se Orpon avustaja, joka myös hyppäsi Mehiläiselle?
Joonas Turunen. Kyllä kelpaa himmelöintia katsella.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Bisnesmiehet teki raha-apajan.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Se ei pelaa joka pelkää. Saatiin taas yksi avoin hana veroparatiiseihin ja yhtiöiden sisäisiin lainajärjestelyihin, jonne verovarat uppoavat. Hauska kyllä, että tuota sote-uudistusta ei enää edes oikein yritetä perustella säästöillä, vaan puhutaan vain ja ainoastaan taianomaisesta valinnanvapaudesta, joka parantaa syövän ja saa rammankin kävelemään. Laiskaa kierrätyspolitiikkaa tai ainakin retoriikkaa. Tuota käytettiin jo 70-luvulla.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Aikataulu oli jo kauan sitten määritelty niin, että jouluun 2016 mennessä tämä on valmis ja helmikuussa eduskunnassa.

En ymmärrä, miksi valinnanvapaus nähdään valtavana virheenä ja uhkana. Minusta on hyvä, että meillä on S-ryhmän rinnalla K-ryhmä ja Lidl. Miksi noin 20 mrd euron sotessa ei voi olla tervettä kilpailua? Nythän maakunnan poliittiset päättäjät asettavat sille kriteerit.

Kuten olen jo kirjoittanut, maakunnan yhtiöt ja yksityiset yhtiöt luovat tinnakkain asetelman, josta asiakkaat ja veronmaksajat hyötyvät kuten tapahtuu kaupan alallakin.

Puhtaasti julkinen toiminta ei ole tehokkainta ja edullisinta.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Ensinnäkin sote-uudistuksella pyrittiin hakemaan säästöä eikä valinnanvapautta. Hallituksen mainitsemat kolmen miljardin euron säästöt vuoteen 2029 mennessä vaikuttavat melko epätodennäköisiltä.

Suomessa on tällä hetkellä valloilla on jossain määrin virheellinen käsitys, jonka mukaan yksityiset palveluntarjoajat olisivat automaattisesti toimintaperiaatteiltaan julkista sektoria tehokkaampia, ja pystyisivät tätä kautta säästämään pitkän pennin veronmaksajan lompakkoon. Säästöt eivät kuitenkaan synny pelkästä pyhästä hengestä ja sektorimasturbaatiosta, vaan organisaation keveydestä, henkilöstön määrästä sekä työntekijöiden palkkarakenteista, joita voidaan halutessa viilata myös julkisella sektorilla. Kansantaloutta tulisi muutenkin tarkastella sen kiertokulun kautta. En kai voi korostaa liikaa sitä pelkokuvaa, jossa terveydenhuoltoon korvamerkatut varat katoavat kokonaan Suomen talousalueelta ja kierrosta eri puolilla maailmaa sijaitseviin veroparatiiseihin. Tähän astiset kokemukset ovat osoittaneet, etteivät yksityiset terveyspalveluiden tarjoajat ole olleet erityisen innokkaita maksamaan voitoistaan veroja.

Mielestäni pelkästään kustannustehokkuutta, valinnanvapautta, asiakkaita ja tyytyväisyyttä tarkastelemalla syntyy hyvin vääristynyt kokonaiskuva. Me puhumme nyt kuitenkin palveluista, jotka ahmaisevat tällä hetkellä noin 9,4 prosenttia koko bruttokansantuotteestamme - tulevaisuudessa todennäköisesti vielä tätäkin enemmän. Toisaalta kuten Ylen Tiina Merikanto analyysissään totesi, "siitä, minkälainen uudistus käytännössä on tulossa, ei tiedä kukaan". Pelätään pahinta ja toivotaan parasta. Pysyn skeptisenä ja ennen kaikkea pessimistinä, koska silloin en pety koskaan. Jos jokin on minulle tullut yllätyksenä, niin se, että perussuomalaiset lähtivät tällaiseen himmelöintiin mukaan.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Yhdysvallat, jota muuten pidetään vapaan markkinatalouden kehtona ja valinnanvapauden luvattuna maana, havainnollistaa erinomaisesti sitä kehityskaarta, mihin julkisen terveydenhuollon yksityistäminen voi pahimmassa tapauksessa johtaa, ja joka meillä suomalaisillakin saattaa olla vielä edessämme.

Yhdysvalloissa terveydenhuolto ei ole pelkästään kalliimpaa ja tehottomampaa, vaan samaan aikaan se myös epäonnistuu toistuvasti vakavien sairauksien ennaltaehkäisyssä. Edellä mainittujen ongelmien lisäksi yksityistäminen on tuonut mukanaan petoksia, ylidiagnosointeja, lobbausta, eriarvoisuutta sekä rakenteellisia ja byrokraattisia esteitä vakavien kroonisten terveysongelmien hoitamisen suhteen. Taloudellisen kehityksen ja yhteistyön järjestö OECD:n mukaan Yhdysvallat käyttää vauraista länsimaisista valtioista selvästi eniten rahaa terveydenhuoltoonsa, mutta tästä huolimatta lähes 20 miljoonaa amerikkalaista köyhää on kokonaan terveydenhuollon ulkopuolella ja kymmenet miljoonat pienipalkkaiset työntekijät kärsivät sairauksista, joita heidän kehnot vakuutuksensa eivät kata. National Institute of Healthin mukaan Yhdysvalloissa ihmisten keskimääräinen eliniänennuste on teollistuneiden maiden alhaisin, eikä edes huomattavan kokoinen terveydenhuoltoon käytetty budjetti ole kääntänyt suuntaa parempaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n raportin mukaan Suomen terveydenhuoltomenojen suhde bruttokansantuotteeseen vuonna 2014 oli 9,4 prosenttia eli sama kuin ajankohtaa edeltäneenä vuonna. Tosin edelliseen vuoteen verrattuna 19,5 miljardiin euroon nouseet terveydenhuollon menot olivat kasvaneet reaalisesti 0,6 prosenttia. Terveydenhuollon julkisen rahoituksen osuus oli 75,6 prosenttia ja yksityisen rahoituksen osuus 24,4 prosenttia.

Aikaisemmin mainitsemassani Yhdysvalloissa terveydenhuoltoon kaadetaan jopa 18,5 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, kun taas Saksassa luku on 11,4 prosenttia. Tässä valossa tarkasteltuna suomalainen terveydenhuolto on edelleen hintasuhteeltaan varsin maltillinen sekä kansainvälisesti tarkasteltuna kustannustehokas ja kattava. Hyvin tehty, suomalainen terveydenhuolto. Julkisuudessa toistuvasti keskustelua herättäneessä valinnanvapaudessa tulisi pitää lähtökohtaisesti merkityksellisempänä sitä kuinka paljon sinun valintasi loppujen lopuksi tulee maksamaan, eikä suinkaan sitä kuinka vapaa sinä olet valitsemaan.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Britanniassa täysin maksuttoman terveydenhuollon menot ovat n. 10 % / BKT ja menot katetaan 99 % julkisin verovaroin. Perusterveydenhuolto on käytännössä liki kokonaan yksityisten praktiikoiden järjestämä. Jonoja ei ole, hoito on laadukasta ja lääkkeet ilmaisia lapsille, vanhuksille ja raskaana oleville. Vanhusten tai lasten sairastuttua lääkärit hoitavat potilaat kotikäynnein.

Suomessa siis neljännes terveydenhuollon menoista kustannetaan yksityisrahoitteisesti mm. palvelumaksuin.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #35

Britannian julkisia terveyspalveluita tuottavan National Healthcare Services NHS:n lopullinen yksityistäminenhän on seissyt pöydällä jo vuosien ajan odottamassa tarpeeksi myötämielistä ja rohkeaa hallintoa, vaikka monet sielläkin katsovatkin yksityisen sektorin palveluntuottajien olevan ennen kaikkea osa ongelmaa eikä ratkaisua. Koko sektorin yksityistäminen voi olla liian suuri riski. Nythän Suomessa ollaan ilmeisesti menossa vähän saman tyyppiseen malliin kuin briteillä on tällä hetkellä ja josta he haluavat luopua. En tosin ymmärrä miksi haluavat, koskka olen kuullut pelkkään hyvää siitä. Mikä tulisi tässä tilanteessa huomioida on se, että Iso-Britanniassa on oikeasti tervettä kilpailua, jota meillä Suomessa ei tahdo oikein olla millään alalla. Jos se ongelma saataisiin korjattua, niin minä olisin saman tien myyty.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

TK: "Puhtaasti julkinen toiminta ei ole tehokkainta ja edullisinta."

1) Lue tarkkaan blogistin kommentti sinulle.
2) Julkisen toiminnan ideana on väestön tavoitettavuus ja kenties pitkällä aikavälillä omakustanteisuus, jossa voidaan tarkastella yleistä hyvinvointia, kansanterveystilastoja, työkykyisyyttä yms. Yksityiselle bisnekselle nämä tekijät eivät merkitse voittomarginaalia, joka on sille välttämätön. Voittomarginaali onkin se tekijä, jonka verran yksityinen toimija lätökohtaisesti on kalliimpi (vaikka dumppaisi tarjouskilpailussa ensin julkisen toimijan). Yksityinen toimija hakeutuu myös helpoimpien ja rahakkaimpien tapausten pariin, kernaasti suurempiin keskuksiin ja verovapaat (omin luvin, kiitos aggressiivisen suunnittelun, jota ei pyritä mitenkään suitsimaan saati kriminalisoimaan) tulot KELA-tuettuina tuovat pelimerkkejä näille yrityksille samalla kun nuo rahat ovat pois kansantaloutemme kierrosta ja niin taloutemme perusta tätäkin kautta heikkenee, koska sitä heikennetään.

Tässä ei mennä terveydenhuollon tarpeiden ehdoilla vaan rahan. Se taas tunnetusti on hyvä neuvoja (sille päättäjälle, jolle sitä luvattominkin keinoin ohjataan).

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Eduskunnan ja hallituksen pyhät kestää 40 päivää. Työttömällä ei ole päivääkään lomaa, vain selvitymistä päivästä toiseen.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Joidenkin kinkut ovat isompia kuin toisten. Menee pitkään sulatella niitä. Myös minun mielestäni eduskunnan lomat ovat kohtuuttoman pitkät.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Korjaus, hallitus ei lomaile vaikka eduskunta istuntotauolla onkin.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Se pitää pääosin paikkansa. Tosin kyllä se hallituskin lomaili, mutta ei niin paljon. Viime jouluna Juha Sipilän (kesk.) hallituksen vuoden viimeiseen yleisistuntoon kokoontuvat pelkästään hallituksen silloiset naisministerit.

Tuolloisen päätöksen mukaan kokonaan ilman joululomaa jäi liikenne- ja viestintäministeri Berner. 21.12.2015–10.1.2015 väliselle ajanjaksolle eniten lomapäiviä, 19 kappaletta, siunautui perussuomalaisten silloiselle sosiaali- ja terveyministeri Mäntylälle. 16 lomapäivää saivat ympäristö- ja maatalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ja elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.). Entinen ”Trio Ässä” eli pääministeri Juha Sipilä, ulkoministeri Timo Soini (ps.) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) lomailivat kaikki 12 päivää.

Tämä tosin on täysin epärelevanttia, eikä sillä ole mitään tekemistä minkään kanssa. Kyllä hallituskin on lomansa ansainnut. Kansanedustajien lomat eivät kuitenkaan ole mielestäni millään tavalla suhteessa näkemieni hyvien periaatteiden kanssa.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Kyllä totta totisesti pitää paikkansa tämä professori Mauri Luukkalan toteama suomalaisen ja anglosaksisen kulttuurin erosta:
"Suomessa jos joku esittää idean, heti nousee joku, joka kertoo, miksi se ei voi toimia. Anglosaksisessa maailmassa, jos joku esittää idean, heti nouse joku, joka kertoo, miten se toimisi vielä paremmin."

Niistä, jotka tämänkin sote-ratkaisun tuomitsevat jo etukäteen, yksikään ei ole kertonut, miten se toimisi paremmin - vain sen, että se ei toimi. "Ei onnistu! Ei onnistu!"

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Kuten edellisessä sotea koskevassa kirjoituksessani totesin,

"Kaikesta tästä jupinastani huolimatta minä en ammu sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta ainakaan toistaiseksi täysin alas, vaan suhtaudun siihen epäilevästi ja vähän pelokkaasti. Toivon hallituspuolueiden tekevän jotain, mitä ne eivät ole tehneet koko hallituskautensa aikana - nimittäin yllättämään minut positiivisesti. Edetään varovaisen harkiten. Nyt meinaan ei ole varaa enää mennä perse edellä puuhun - takki alkaa olemaan tyhjä."

http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/226729-julki...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Saksassa homma toimii, koska osavaltiot ovat määritelleet hinnat, joita palveluista pyydetään. Jos ei kelpaa, niin voi suksia suolle. En ole varma, mutta taitaa olla myös palveluiden tarjoajien koollakin jotkut säädökset, koska tämä on täynnä pieniä yksityisklinikoita, eikä markkinoita ole päässyt hallitsemaa muutama jättiläinen, jotka fuusioituvat ja ostavat kaiken tieltään. Toivon, että sotesta tulee jotain sen kaltaista. Suomi on oligopolien maa niin päivittäistavarakaupassa kuin terveyspalveluissakin.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Eipä tässä juuri lomaa ehdi pitämään. Kalenteri heti vuodenvaihteen jälkeen täynnä. Koko syksy kului 300 kmn päässä kotoa Helsingissä kiireisessä työssä erossa perheestä. Viikonloputkin usein ohjelmaa täynnä. En valita, koska itse olen tähän hommaan suostunut.(Tähän hommaan voi muuten kuka tahansa täysikäinen pyrkiä ja päästä, jos halua ja kannatusta löytyy. Pätkätyö - neljä vuotta/pätkä). Mielenkiintoinen työ ja hyvä liksa. Haittana tosiaan hankalat matkat ja kiireet.

Soten osalta uskon kustannusten nousun hidastumiseen jopa 3 mrd e vuoteen 2030 mennessä. Nyt meillä on erittäin tehoton ja hajanainen malli (297 kuntaa, lähes 100 kuntayhtymää byrokratioineen), valtava hallinto, yhteistyö ei toimi, tietojärjestelmät ontuu, tilojen, laitteiden ja henkilöstön käyttö tehotonta, asiakkaiden pompottelua, ennaltaehkäisy heikkoa, tarpeettoman pitkiä odotusaikoja, työstä poissaoloja, sairauksien pahenemisia, hoitoketjujen katkeamisia jne. Kun nämä saadaan hoidettua kuntoon, tulee valtava säästö menoihin ja kasvu kansantalouteen.

Viisas ei vastusta uudistusta, vaan kannustaa siihen!

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tuo ero perheestä on varmasti henkisesti raskasta ja ennen kaikkea yksinäistä aikaa. Minä en välttämättä pystyisi siihen. Mutta se taitaa olla kutsumusammatti tuo politiikka, eikä siitä oikein malta pysyä erossa, jos on sellainen kipinä syttynyt.

Tuo byrokratia on vähän kaksipiippuinen juttu, koska nyt tulee pieniä toimijoita, joita pitää valvoa, ohjeistaa ja ojentaa. Se tulee varmasti lisäämään ainakin alussa kustannuksia, kun homma takkuilee eikä mikään meinaa toimia. Tuossa ylemmässä kommentissa mainitsin Saksan järjestelmän, jonka olen todennut hyväksi. Toivon Suomen ottavan enemmän täältä mallia sen suhteen. Ei saa olla olemassa riskiä siitä, että muutama markkinajättiläinen määrää tangon tahdin ja kirii hintoja kilpaa, koska kukaan ei ole laittamassa sille stoppia. Se ei ole mitään vapautta, vaan rahastusta.

Suomen Pankki julkaisi tänä vuonna arvion, jonka mukaan suomalaiset syövät euromaiden kalleinta ruokaa. Se tuskin tuli kenellekään yllätyksenä. Moni tietää myös syyn tähän, eikä se ole pelkästään korkeassa arvonlisäverossa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Viisas ei vastusta uudistusta, vaan kannustaa siihen!"

Niinkuin euroa ja yhteisvastuuta? uudistuksia nekin olivat. Kilpailu ei ole tasavertaista koska ylikansalliset yhtiöt saavat tehdä tulosta terveydenhoidolla verovapaasti, voi vaikka katsoa mitä Attendot ja muut ylikansalliset yhtiöt ovat maksaneet yhteisöveroa.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Ei euro ja eu olleet mitään meidän päättämiä uudistuksia. Niihin mentiin muiden ehdoilla. Hintaa voi kukin arvioida itsekseen.

Sote on sisäpoliittinen uudistus. Se on välttämätön. Siksi kaikki puolueet haluavat sen toteuttaa. Mallista on erilaisia näkemyksiä.

Attendot ym ovat jo Suomessa. Nyt ne rahastavat yksittäisiä kuntia. Sote-uudistuksella luodaan noin 400 hajanaisen organisaation tilalle 18 vahvaa toimijaa, jotka pystyvät neuvottelemaan niille ehtoja. Se on asiakkaiden ja veronmaksajien etu.

400:sta 18:aan siirtyminen vähentää valravasti hallintohimmeleitä ja -virkamiehiä. Tehoa tulee.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Sinä sanoit, viisas ei vastusta uudistusta ja minä esitin etteivät uudistukset ole välttämättä kuin käänne huonompaan suuntaan. Suomeen tehtiin muutama vuosi sitten ensivasteuudistus joka tuli tuplasti kalliimmaksi ja heikensi ensivasteen saatavuutta monilla paikkakunnilla. Uudistus toteutettiin siten että kilpailutukselle asetettiin niin suuret alueet että pienet ambulanssiyrittäjät putosivat pelistä pois ja isot sanelivat hinnat.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Täsmälleen sama riski on nytkin olemassa. Keskustelin tuossa keväällä erään pienen hammasklinikan omistajan kanssa ja hän kertoi saaneen yli miljoonan euron tarjouksen. Oli kuulemma kummissaan. Pienet ostetaan pois markkinoilta. Alalta kuin alalta. Tai sitten heidät säädellään kumoon. Saapa nähdä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Attendot ym ovat jo Suomessa. Nyt ne rahastavat yksittäisiä kuntia."

Kovin hyvin ovat persut jo sopeutuneet hallitukseen konsensusta hämmentämään. Et siis näe mitään ongelmaa ylikansallisten yhtiöiden veronkierrossa jota verosuunnitteluksi kutsutaan? Ketäs attendot kuppaavat soteuudistuksen jälkeen, maakuntia tietenkin, voitot ja pääomat valuvat ulkomaille.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Neuvottelut saatiin hyvin ajoitetusti valmiiksi, ainakin pelaajan näkökulmasta.

Ymmärrän sen, että perinteisestikin mm. hammaslääkärit ovat melkoisessa määrin yksityisvetoisia ja yksityisesti toimivia fysioterapeutteja on samoin aika paljon. En kuitenkaan ymmärrä enkä hyväksy luonnollisen monopolin eli perusterveydenhuollon kuin myöskään kalliin erikoisterveydenhuollon avaamista bisnekselle. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö terveyskeskuksiin ole jonoja, aikoja paikoin huonosti saatavissa ja järjestelmässä korjattavaa, päinvastoin: mielekäs tie ei kuitenkaan ole bisneyttäminen. Sillä saadaan aikaan palveluiden keskittyminen rahan, etenkin helpomman rahan luokse ja julkisnen sitten hoitakoon ikävät, vaikeat, kalliit tapaukset ja niin varsinkin syrjäseuduilla. Parhaimmillaan omakustannusperiaate, yhteiskunnan subventioin, julkisessa terveydenhuollossa on talousmielessä tavoiteltavaa. Omakustannusperiaate toteutuu etenkin siytä kautta, että pyritään varmistamaan jokaiselle kohtuullisella sijainnilla kohtuullisen hyvä hoito ilman yletöntä odottamista ja nimenomaan varallisuudesta riippumatta.

Kokoomus voi onnitella itseään, sillä tässäkin koalitiossa nimenomaan sen näköistä on päätöksenteko. Mooses on Mooses ja bisnes on bisnes.

Moraalinen kannanottoni: hädänalaisen hyväksikäyttäminen on alhaista. Juuri sitä Kokoomuksen tavoittelema malli ajaa. KELA-tuettuna veroparatiisittaminen jatkuu eikä aggressiivinen verosuunnittelu ole mallin ajajien kannalta muuta kuin laillista, ellei sitä kriminalisoida ja sitähän ei tehdä. Mielestäni markkinataloutta ei ole se, että luodaan voittomautomaatteja ja viime kädessä veronmaksaja kuittaa laskut, koska muita mahdollisuuksia ei jätetä. Markkinataloutta on kilpailla aidosti avoimilla markkinoilla, jossa on mahdollisuus toimimattoman pudota. Suomalaisessa yksityistämismallissa nämä tosi luuserit eivät tahdo aitoa markkinataloutta.

Valinnanvapaus? Ainakin voittoon pyrkivän palvelun tuottajalle valinnanvapaus toteutuu, siis tehdä tai olla tekemättä fyffeä ja vastaushan on, että niin paljon kuin ielu sietää.

Sietämätöntä valtakunnan kokonaishyvän kannalta (saksalainen perhelääkärimalli kun on kotimaisesta hankkeesta kuin toiselta planeetalta).

Toivon Vasemmistoliitolle ja Li Anderssonille sekä kaikille (näissä suhteissa) terveille poliittisille voimille voimia ja menestystä. Jotta voidaan korjata nyt rikottavana oleva perustaltaan terve mallimme.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Jouni, kuten olet jo aiemmin huomannut, olen yleensä kanssasi samaa mieltä; nyt taas en. Eikö ollut niin, että sixpackin aikana niin vasemmistoliitolla kuin demareilla oli oma mahdollisuutensa? Muistan tuskaisen hyvin miten Maria Guzenina-Richardson valmisteli asiaa... Eikö voitaisiin sopia siitä, että nyt (kaikki yhdessä) katsomme aivan rauhassa miten tämä malli lähtee toimimaan? Ja tuomitaan/puretaan vasta sitten kun siitä on riittävää näyttöä. Meillä täällä Kainuussa (kuten Ahvenanmaalla) on pitkäaikaiset kokemukset maakuntamallista, jolla on saatu ihan todelliset säästöt aikaan. Sinänsä perusmallissa ei olekaan mitään vikaa.

Mutta sekin on totta, että kokkarit toivat siihen oman lisämausteensa (jota valitan), mutta silläkin on nimi: demokratian kompromissi. Mitä Li Anderssoniin tulee, en ole vielä ollenkaan vakuuttunut hänen kyvyistään ja sen sanon myös vasemmistoliittoa äänestäneenä (Claes, Esko Seppänen ja Merja Kyllönen).

terveisin,
liikkuva äänestäjä
http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179142-parh...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Ilmari,
periaatteessa voisin olla samaa mieltä tästä kirjoittamastasi: "Eikö voitaisiin sopia siitä, että nyt (kaikki yhdessä) katsomme aivan rauhassa miten tämä malli lähtee toimimaan? Ja tuomitaan/puretaan vasta sitten kun siitä on riittävää näyttöä."

Kuitenkin puhutaan käytännössä varmaan reilusti yli viiden vuoden aikajänteestä mikäli ensin rakennetaan tämä valmiiksi ja todettaessa huonoksi rakennettaisiinkin joku toinen. Sen vuoksi olisi niin kovin tärkeää saada homma kerralla maaliin.

Vielä huonommin tuo edellinen hallitus hommaa hoiti. Kuitenkaan ei voi lähteä siitä, että mikä tahansa päätös kelpaa kunhan päätetään. Paljon on uudistuksessa hyvääkin, mutta riksejäkin on - toisaalta näin suuressa muutoksessa niitä on aina.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Ilmari, totta, usein olen samoilla linjoilla kerallasi, mutta ihmisiä kun olemme, jokaisen kanssa jokainen on jossakin asiassa/tilanteessa eri mieltä.

Edellisellä pelikaudella (nimitän etenkin tuota parlamenttikautta pelikaudeksi, sillä Jyrki Kataista pelurimpaa en hevin löydä (edes pelurien joukosta) saatiin aikaan nimenomaan sixpackia vetäneen Kokoomuksen hallituskynnysafäärit eli perustuslain muutoksen läpivienti ja ERVV (sekä versio 2.0 eli EVM) kuin myös puolustus"uudistus", jolla maa pudotettiin in spe NATO-kuntoon, jolloin ei olisi muita mahdollisuuksia kuin anoa kansalaisten kestoenemmistön tahdon vastaisesti sotilasliiton jäsenyyttä. Kaikki muu oli pientä sälää näihin nähden ja Kokoomus pelasikin erinomaisesti korttinsa. Vaikka SDP on mitä on, Maria Guzenina oli mielestäni edellisen hallituksen ainoita tosimiehiä (mitenkään sen vähentämättä hänen naiseuttaan) ja eihän se hänen toimialaansa koskeva mennyt läpi. Guzenina poistettiinkin ja jouduimme kärvistelemään Risikon touhuja katsellessa - sama kärvistely jatkuu. Demokratian kompromissa, kuten toteat, mutta kismitellen totean, että tottuneena peluripuolueena Kokoomus hallitsee korttien peluun jalon taidon. Edesmennyt sukulaismies totesi kauan sitten ollessani noin kymmenvuotias, että "porvareihin mää en luota ja sossut ei osaa".

Kainuun maakuntamallin toimivuutta olen mieluusti seurannut ja ottaen huomioon pitkät välimatkat, alati vähenevä ja vanheneva väestö, malli on toiminut mainiosti. Se on kuitenkin julkisvetoinen ja sellaisena se mielestäni pitäisi valtakunnan pitkäjänteinen kokonaishyvä huomioiden pitää koko maassa.

Mitä Li Anderssoniin tulee, en minä hänen kykyihinsä ehdoitta luota. En ole kaikessa samoilla linjoilla Vasemmistoliiton (jota myös minä olen aiemmin joitakin kertoja äänestänyt: Claes, muutamat eduskuntavaalit) kera, mutta puolueen linjauksissa etenkin sote, verotus, koulutus menevät 1:1 ajatteluni kanssa.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel Vastaus kommenttiin #34

Mukavaa joulua, kaikesta huolimatta tai juuri sen ansiosta!

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu Vastaus kommenttiin #36

Kiitos samoin! Zalig Kerstfeest!

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi Vastaus kommenttiin #34

Tarkoitatko julkisvetoisuudella sitä, että yksityiset tuottajat poistettaisiin kokonaan? Jos et niin kuinka paljon niitä saisi sotessa olla? Onko nyt paljon moititut Attendo, Terveystalo, Mehiläinen ym ajettava alas vai rajattava nykyiselleen vai annettava niiden vielä kasvaa?

Nyt hallituksen sote-uudistus asettaa ne kilpailuasetelmaan julkisen toimijan rinnalla. Se estää niiden nykyisen rahastusmahdollisuuden. Kun vielä hallitus toteuttaa lopultakin periaatteen, että verot maksetaan siihen maahan, jossa tulos tehdään niin kokonaisuus paranee todella erinomaisesti.

Vasemmistoliiton politiikkaa en ymmärrä ollenkaan. Se esitti eilen päättyneessä budjettikeskustelussa useiden miljardien menolisäyksiä ilman tuloja eli velkarahoituksella. Hulvattomasti velkaa seuraavien sukupolvien maksettavaksi.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu Vastaus kommenttiin #38

TK: "Tarkoitatko julkisvetoisuudella sitä, että yksityiset tuottajat poistettaisiin kokonaan? Jos et niin kuinka paljon niitä saisi sotessa olla? Onko nyt paljon moititut Attendo, Terveystalo, Mehiläinen ym ajettava alas vai rajattava nykyiselleen vai annettava niiden vielä kasvaa?"

Periaatteessa tarkoitan niiden poistamista tyystin, mutta sopimukset on tehty ja niitä on kunnioitettava. Aggressiiviseen verosuunnitteluun on puututtava, mutta tätä koalitiota se ei kiinnosta: varmuudella Kokoomusta ei missään oloissa, Keskustassa on mahdollisesti tervehenkisiäkin, mutta Sipilä-Berner-vetoisessa puolueessa oletettavasti he eivät saa ääntään kuuluviin, PS:ssa ymmärtääkseni on tässä suhteessa tervehenkisiä, mutta saavatko he äänensä kuuluviin, on auki. Toteuttamaansa veroparatiisittamista ajatellen, näiden firmojen kasvulle veronmaksajan maksaessa automaattisesti laskut pitäisi olla ehdoton stoppi. 2011 vielä ajattelin ja uskoin, että (ainakin tuolloin) verotuskysymyksissä kaksi toisiaan lähinnä ollutta puoluetta, PS ja Vasemmistoliitto löytäisivät toisensa, mutta valiutettavasti näin ei käynyt.

Toinen kappaleesi: katsotaan mitä tapahtuu, mutta hurskaaseen toiveeseesi yhdyn.

En ole Vasemmistoliiton edustaja enkä kannattajakaan, vaikka se tietyissä suhteissa onkin yksi harvoja terveitä voimia eduskunnassamme. Sitä ja SDP:tä kuitenkin kernaasti syytetään nimenomaan velkahalukkuudesta. Itse näen tässä todellisen keskustelun (mahdollisuudenkin) ohjaamoisen sivuun, sillä ainakin Vasemmitoliitossa näen tahdon paluuseen terveeseen verotukseen, jolla voidaan säilyttää ja korjata pohjoismainen hyvinvointi, jota pidempään on nakerrettu vähävähältä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tällä hallituksella on ollut paha tapa hosua asioiden kanssa (ja niin on monella edeltäjälläkin), jonka vuoksi pelkojen esittäminen on täysin aiheellista. Hyvässä lykyssä joku hallituksessa kuuleekin kansalaisten pelot ja huomioi ne näitä ratkaisuja tehdessä. Toivottavasti nyt tämän sote-asian kanssa mennään todella harkiten ja ennen kaikkea kansantaloutta ajatellen. Puhumme nyt kuitenkin bisneksestä joka nielee 9 prosenttia koko bruttokansantuotteestamme. Ei ole enää mitään nappikauppaa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Minä taas vieroksun tuota palveluiden keskittymistä. Meillä on jo päivittäistavarakaupassa pari suurta jättiläistä, jotka voivat melkein nimetä oman hintansa. Hintojen kiriminen taas on kertonut siitä, että vapaa kilpailu ei välttämättä toimi enää parhaalla mahdollisella tavalla tai ainakin se on vinksallaan. Pelottavaa jos terveyspalveluihin syntyy samanlaisia. Suuret terveysalantoimijat ovat aloittaneet jo nyt pienten kilpailijoiden ostamisen, ja samaan aikaan käynnissä on myös mittavia fuusioita. Tuoreimpana esimerkkinä Suomen Terveystalon ja Diakonissalaitoksen omistaman Diacorin fuusioituminen, jonka myötä terveyspalveluiden tuottajalla tulee olemaan maassamme yhteensä 183 toimipaikan jättiläisverkosto. Terveystalon terveyspalvelujen kokonaismyynti oli viime vuonna 505,6 miljoonaa euroa, kun taas Diacorin kokonaismyynti oli 129,2 miljoonaa euroa.

Terveysalan yksityistämisessä pitäisi käyttää varoittavana esimerkkinä hoivabisnestä, jota vanhuksilla tänä päivänä tehdään. Brittiläiset ja ruotsalaiset sijoitusyhtiöt pyörittävät mummobisnestä Suomessa, ja käärivät hirveät hillot veroparatiiseihin. Samaan aikaan lehdistö kirjottaa, kun vanhuksia kohdellaan niin samperin huonosti noissa hoivakodeissa. Ylityöllistetyt hoitajat saavat alati lokaa niskaan, kun hommat pyörii minimimiehityksillä - yrityksen tehtävähän on tehdä voittoa, eikä huolehtia siitä riittääkö työntekijöillä aikaa hoitaa kaikkia tasapuolisesti ja tarpeen mukaan.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Valinnanvapaudessakin tulisi huomioida se, että tämä vapaus korostuu vain asutuskeskuksissa. Jossain Lapissa asustelevalla mummolla valinnanvapaus tarkoittaa sitä, että lähteekö hän lasarettiin Rovaniemelle vai Kemiin. Etäisyydet pahimmassa tapauksessa satojen kilometrien pituisia. Tottakai sitä valinnanvapauskorttia voi tietysti aina heilutella, mutta harvoin se elämä on niin yksioikoista. Maaseudulle ei ole yksityisiä toimijoita aikaisemminkaan saatu, niin tuskin niitä saadaan tulevaisuudessakaan.

Hauska muuten miten julkisuudessa liikkuu taas monenlaisia huhuja sosiaali- ja terveysalan julkisten toimijoiden yhtioittämisestä ja palveluiden ostamisesta. Yhtiöittämistä on perusteltu tehokkuudella, kilpailulla sekä juridisilla velvotteilla ja Euroopan unionin vaatimuksilla, jotta markkinoiden toiminta ei häiriintyisi ja erilaisilla palveluntuottajilla olisi tasavertainen asema kilpailussa. Luulo ei ole tiedon väärti - edellä mainituista väittämistä yksikään ei pidä täysin paikkaansa.

Julkisia palveluita ei ole pakko yksityistää, mikäli valtio ei halua yksityistää niitä tai sitä ei muuten vain huvita leikkiä mukana. Tällä hetkellä yksityistämiseen ei ole olemassa minkään maailman juridisia velvotteita, eikä unioni ole ajanut meitä yksityistämään sosiaali- ja terveyspalveluitamme. Euroopan unionin perussopimukset eivät näin yleisesti ottaenkaan puutu jäsenvaltioiden peruspalveluiden tuotannon tapaan ellei maan sisämarkkinoita ole erikseen säännelty tai avattu, sillä tietyt palvelut ovat unionin oikeudessakin suojattu osana valtion käsitettä.

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Miksi sitten nykymalli ei toimi?

Miksi viime vaalikaudella Sdp, Vasemmistoliitto ja vihreät yrittivät uudistaa nykymallia, jos se on hyvä?

Niin, uudistus kaatui perustudlain vastaisuuteen.

Miksi edelliset hallitukset antoivat kansainvälisten firmojen rahastaa ja viedä voitot veroparatiiseihin? Miksi vasemmisto salli tämän?

Nyt korjataan se, mitä ei aiemmin ole haluttu ja osattu korjata.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Miksi edelliset hallitukset antoivat kansainvälisten firmojen rahastaa ja viedä voitot veroparatiiseihin?"

Mitä perussuomalaiset ovat suunnitelleet verosunnittelun suhteen? Katsoa vierestä vai. Tämä ylikansallisten yhtiöiden etuoikeus olii pitänyt laittaa ensiksi poikki ja sitten jakaa terveysmarkkinoita hallitusti. Nyt alkaa käymään kauppa pienillä terveysyhtiöillä, isot ulkomaiset pääomasijoittajat ostaa kaiken mikä irti lähtee.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Varmasti olisi osattu, mutta tahtotilasta se on ollut kiinni. Ei organisatoristen muutosten tekeminen nyt aivan mahdottomalta kuulosta enää nykypäivänä. Tuolla on kymmeniä firmoja Suomessakin, jotka tekee sen sinun puolestasi, jos vain tahdot.

Mikä perustelu tuo muuten on, että koska edelliset päättäjät antoivat kansallisten firmojen rahastaa ja viedä voitot veroparatiiseihin, niin nykyisenkin pitää tehdä samoin? Se oli typerää edellisiltä hallitukselta ja on vielä tyhmempää nykyiseltä hallitukselta, mikäli näin tulee käymään. Toivottavasti ei tapahdu.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

"Lähes neljä viidestä suomalaisesta on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että kunnan tulisi ensi sijassa itse järjestää sosiaali-, terveys-, ja koulutuspalvelut ja tuottaa ne kuntalaisilleen.

SDP:n kannattajista peräti 97 % on täysin tai jokseenkin samaa mieltä ajatuksen kanssa. Myös vasemmistoliiton kannattajat (94 %) ovat suurella joukolla julkisten tuottajien takana.

Kokoomuksen kannattajissa on puolestaan eniten niitä, jotka ovat eri mieltä väitteen kanssa. Yhteensä neljäkymmentä prosenttia on sitä mieltä, että kunnan ei välttämättä tule järjestää ja tuottaa itse sote-palveluja.

Perussuomalaisten kannattajista liki kolmannes voisi olla valmis luopumaan julkisesta sektorista ensisijaisena sote-tuottajana. Keskustan kannattajista valtaosa kannattajista (72 %) on jokseenkin samaa mieltä sen kanssa, että kunnan tulee ensisijaisesti itse järjestää ja tuottaa palvelut.

Vihreiden kannattajista suuri enemmistö tukee julkista puolta (79 %), mutta erimielisiäkin löytyy liki viidennes (18 %).

Tulokset käyvät ilmi Kalevi Sorsa -säätiön TNS-gallupilla teettämästä kuntavaalitutkimuksesta. Kyselyssä haastateltiin yli tuhatta suomalaista kevään 2016 aikana.

Hankekoordinaattori Samuli Sinisalon mukaan tulosten valossa kaikilla puolueilla on syytä varovaisuuteen sosiaali-, terveys-, ja koulutuspalveluita uudistettaessa.

Haastateltavat vastasivat valiten neljästä vaihtoehdosta jatkumolla täysin samaa mieltä (1) – täysin eri mieltä (4).

Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttia suuntaansa."

https://demokraatti.fi/tutkimus-murskaenemmisto-ka...

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Jos työterveyshuollon piirissä olevilta kysyttäisiin, haluavatko he palata työterveyshuollosta julkisen terveydenhuollon piiriin, varmaan lähes 100% haluaisi pysyä työterveyshuollon piirissä. Ja siellähän vallitsee jo valinnanvapaus, työnantajan (=maksaja) päättää, mitkä valinnat ovat valittavissa.

Joten ikävä kyllä tuo on malliesimerkki sellaisesta kyselystä, jossa lopputulos on hyvin pitkälle muokattavissa kysymyksenasettelulla. Jos kysttäisiin, pitäisikö ihmisille maksaa korkeampia palkkoja, veikkaisin ainakin 80% porukasta olevan samaa mieltä. Jos sitten kysyttäisiin myös, haluatko itse osallistua siihen, että naapurisi saa parempaa palkkaa, arvelisin, että tuskin edes 20% jäisi jäljelle siihen valmiita.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Hauska muuten, että Sitran tekemän tutkimuksen mukaan juuri "köyhät ja kipeät" kannattavat eniten sote-uudistusta: http://www.sitra.fi/uutiset/valintakokeilut-sote-p...

"Kyselyssä vastaajia pyydettiin arvioimaan, mihin annetuista ryhmistä hän kuuluu sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjänä. Arvioista muodostui neljä lähes yhtä suurta ryhmää. Vastaajista 26 prosenttia ilmoittaa olevansa erittäin kiinnostunut vertailemaan palveluja ja palveluiden tarjoajia ja 23 prosenttia harkitsisi asiakkaaksi siirtymistä, jos kuulisi hyvästä palvelun tarjoajasta. Noin puolet vastaajista voi siis laskea enemmän tai vähemmän kiinnostuneiksi palvelujen vertailemisesta."

Yrittäjä-lehden tutkimuksen mukaan taas jopa 70 % suomalaisista pitää valinnanvapautta tärkeänä sote-palveluissa ja antavat vahvan tuen sote-yrittäjyydelle. https://www.yrittajat.fi/uutiset/546659-70-suomala...

Kyselytutkimukset eivät kuitenkaan aina ole luotettavimpia mahdollisia lähteitä. Sitä ei tiedä, että kuinka johdattelevia kysymyksiä Kalevi Sorsa -säätiö, Sitra ja Yrittäjät ovat tehneet. Joskus kysymykset ovat liiotellen sanotusti sellaisia, että kysytään suunnilleen, että "haluaisitko saada jostain miljoona euroa?".

Ja sitten sen jälkeen lehdessä on hevosen kokoset skuupit, joiden mukaan suurin osa suomalaisista haluaisi ryöstää pankista miljoona euroa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Toimi,
kerrot blogissasi yhtiöittämisen tuovan läpinäkyvyyttä ja puolustat sitä täälläkin vahvasti. Asiahan on täysin päinvastainen, yhtiöittämisen myötä toiminta poistuu julkisuusperiaatteen piiristä ja jatkuvasti todetaan, ettei yhtiön tarvitse kertoa kaikista asioista ulospäin.

Oheisen linkin takaa löytyy Espoosta kaksi esimerkkiä yhtöitetyistä isoista hankkeista eli Länsimetro ja Jorvin sairaala. Kummassakin yhtiöittämisen avulla päätöksien salataan ja kymmenien miljoonien ylityksille ei tiedetä tarkkaa syytä. Tämäkö on sitä läpinäkyvyyttä, jota yhtiöitys tuo?

http://yle.fi/uutiset/3-9048421

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Tulevat julkiset yhtiöt toimivat osakeyhtiölain mukaisesti. Niiden osakkeenomistajana on maakunnan liikelaitos, jonka päättäjät ovat luottamushenkilöitä, jotka valitsee vaaleilla valittu maakuntavaltuusto. Yhtiöitä johtavat asiantuntijat.

Näin se on kunnallisissa osakeyhtiöissäkin. Liikesalaisuudet ovat ongelma.

On tarpeen arvioida julkisten yhtiöiden julkisuuden ja läpinäkyvyyden lisäämistä. Uskon että näin tapahtuu.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Lukuunottamatta maakunnan osallisuutta, niin vastaavalla tavalla nuo esimerkkinä olleet Espoon hankkeet on järjestetty - tulokset eivät mairittele. Piiloon jäävät asiat eivät välttämättä ole edes liikesalaisuuksia, vaan lakien suomaa mahdollisuutta käytetään hyväksi ikävien asioiden peittelyssä.

Julkisuuden arviointi lienee tarpeen, mutta ennen sitä ja sen myötä mahdollisesti tehtäviä lakimuutoksia ei voida väittää läpinäkyvyyden lisääntyvän.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Sillälailla se menee, että on tätä Sote-hommelia ollut yrittämässä melkein kaikki puolueet, että eipä sitä voi sanoa, että meitä ei ole kuunneltu.

Eipä ole ennen mikään onnistunut ja itketty on toisien olkaa vasten, syyllisä haettu ties mistä, mutta sieltä peilistä se löytyy.

No nyt tämä hallitus on ratkaisun tehnyt, jota monta vuotta on yritetty. Haukkua sitä saa tietysti, mutta ehkä kuitenkin on viisaampaa katsoa mitä tästä tulee, ei ole varmaan järkevää kommentoida asiaa, joka ei vielä edes ole toiminnassa.

Tällä tavalla se demokratia toimii, että vaaleissa kun voittaa ja läytää sopivat kaverit hallitukseen, niin silloin jotain ehkä saadaan päätettyä.

Demokratia toimii ja tulevaisuus kertoo oikeassa olijat.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Tämä sääntö sitoutumisesta vuodeksi samaan palveluntuottajaan on mielenkiintoinen. Itse tulen kiinnostuneena seuraamaan mitä tapahtuu alussa, kun tämä valinnanvapaus otetaan käyttöön. Millaisia markkinointikampanjoita tulemmekaan näkemään maakunnissa, kun suurella määrällä kunnallisia terveyspalveluita aiemmin käyttäneillä ihmisillä on yhtäkkiä vapaus valita palvelutuottajansa.

Toivottavasti uudet yhtiöitetyt pärjäävät tässä pelissä, kokemusta niillä ei siitä aiemmasta ole. Suurilla kaupallisilla toimijoilla on kokemusta ja varaa kampanjoida sekä luvata kymmenen hyvää ja kaunista.

Kun sitten valita on tehty, niin käyntikokemuksen laadusta huolimatta olet sitoutunut sinne vuodeksi. Toivottavasti käy onnellisesti ja kokemus on hyvä, vuosi on nimittäin sairastellessa pitkä aika ilman vaihtovapautta.

Aikaa myöden kokemusten karttuessa ja viidakkorummun tai somerummun päristessä tilanne tasaantuu ja aidosti hyviä palveluita tarjoavat menestyvät. Mutta alkutilanne on veikeä, kun ei kilpailla vain yksittäisistä käynneistä vaan vuodesta. Tuleeko kytkykauppaa, saako ilmaisen nallen?

Miksi tämä sääntö on muuten tehty?

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Onkohan tämä säästölaskelmissa mukana:
"Arvion mukaan valtakunnallisen tietojärjestelmän investointitarve on 1-2 miljardia euroa seuraavan kymmenen vuoden aikana."

Tämähän on vasta arvio ja nämä valtion hankkeet eivät kovin usein ole niissä pysyneet.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612222200044906...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset