*

Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Suomeenkin rantautunut poliisivastaisuus on äärimmäisen lapsellista ja noloa

  • kuva: wikimedia commons
    kuva: wikimedia commons

Suomeenkin on nähtävästi rantautunut amerikkalaistyyppinen "fuck the police" -mentaliteetti, joka on mielestäni äärimmäisen lapsellista ja noloa. Siis että suomalainen poliisi olisi jotenkin pahanpuolulainen fasisti, tai jotakin, koska se turvaa rauhaa, eikä anna mielenosoittajien hakata toisiaan. Suomeen yritetään väkisin luoda kulttuuria, jota meillä täällä pohjolassa ei lähtökohtaisesti vielä ole. Twitterissä salonkikelpoisuuden saavuttanut kiiltokuva-anarkisti Suvi Auvinen huutaa poliisia murhaajaksi, ja sankka joukko vasemmistonuoria yhtyy hänen vihaiseen kuoroonsa.

Jostain kolosta se tällainenkin poliisiviha kumpuaa, mutta en kuollaksenikaan osaa sanoa mistä.

Kyllä minäkin ymmärtäisin tämän nykypäivän meiningin, jos nämä kaikki huutelijat olisivat 16-vuotiaita, joiden viikkorahoilla ostetun perjantaipänikän poliisit kaatoivat maahan, mutta kun joukossa on sellaisia nelikymppisiäkin nuoria, niin se menee jo vähän liian pitkälle. Syljetään poliisin päälle somessa, vittuillaan kaduilla minkä ehditään, ja sitten huudellaan mielenosoituksissa natsia ja fasistia, kun he eivät päästä riehuvia äläslääppäreitä vyörymään vastamielenosoittajien kimppuun. Jos ja kun jotain sitten tapahtuu, niin johan taas ollaan kovaan ääneen perustamassa komissiota tutkimaan, että miksi poliisi ei ollut paikalla. Poliisi tekee aina kaiken väärin. Tekipä hän sitten mitä tahansa, tai jätti tekemättä.

Olen pohtinut tätä jo hyvän aikaa. Mielestäni näistä huutelijoista jokainen voisi suunnitella seuraavan lomamatkansa Liberiaan, ja katsoa, että kuinka helppoa ja jatsahtavaa se elämä oikeasti on, kun kenelläkään ei ole virkavaltaa turvanaan ja tukenaan. Kun yhteiskunta on anarkistinen, ja tanhua tanssitaan vahvimman ja väkivaltaisimman ehdoilla. Tai vaihtoehtoisesti he voisivat käydä soittamassa turpaansa brasilialaisille tai kolumbialaisille poliiseille. Siinä käy muuten hyvin nopeasti selväksi, että mitä se oikesti tarkoittaa, kun kyttä on väkivaltainen fasistisika. Eivät olisi meinaan ensimmäiset aivot, jotka mäsähtäisivät tulikuumaan asfalttiin, jossain päin Etelä-Amerikkaa. Ja tuskin viimeisetkään.

Suomessa ei onneksemme ole näin.

Meidän suomalaisten tulisi muistaa, ettei se poliisinkaan työ mitään herkkua ole. Harva meistä on joutunut (tai tulee koskaan joutumaankaan) vastaavanlaiseen tilanteeseen, jossa ihminen joutuisi tekemään niin lopullisia ratkaisuja, kuin pari päivää sitten sattumalta nelostien tapahtumien keskelle osunut poliisi. Epäilemättä hänkin yritti kaikkensa, ennen kuin laukaisi kohtalokkaasti aseen. Luulisi sen nyt olevan tilastojenkin valossa tarkasteltuna päivänselvää, ettei suomalainen poliisi huvikseen nallejaan paukauttele. Jokaisesta tyhjästä hylsystä nousee sellainen paskamyrsky, ettei toista ole nähtykään. Lehdistöllä ja kansalla kun ei ole ollut tapana päästää poliisia ihan helpolla näissä kuolintapauksissa.

Tapausta tutkitaan, selvitellään ja pohditaan kuukausitolkulla, josko se poliisi olisi voinut sittenkin hypnotisoida epäillyn, leikkiä koiraa tai kutsua paikalle vaikka sheriffi McCloudin. Sam olisi sitten karismallaan johdattanut pahantekijän suoraan vankilaan. Kulkematta lähtöruudun kautta. Tuo jälkiviisaus se on aina helppoa. Todellisuus on toisenlaista, sillä hätätilanteessa poliisi elää aina hetkessä. Kyse sekunneista. Tai kuten eräs toinen kommentoija asian hienosti esitti, "liikkuvat kulkuneuvot, hätätilanne, rikoksia ja hengenvaara. On toimittava nopeasti". Poliisi tiesi ainoastaan sen, että kaahaaja puukotti seurassaan ollutta naista toistuvasti vastaan, eikä hän totellut saamiaan käskyjä. Piti päättää. Hänen päätöksensä pelasti todennäköisesti naisen hengen.

Tottakai kansalaisen kuuluu seurata poliisin toimia, ja niitä on hyvä myös kritisoida aina silloin kun siihen on syytä. Suomenkaan poliisivoimat eivät ole korruptiovapaat, kuten pari viime vuotta ovat meille osoittaneet. Mutta kun lyhyehkön ja epäselvän artikkelin perusteella aletaan huutelemaan poliisia murhaajaksi ja natsisiaksi, niin se on vain helvetin typerää ja älyllisesti laiskaa. Tämän päivän lehdessä juuri kerrottiin, että suomalaisen poliisin luoteihin on kuollut 7 ihmistä 2000 -luvulla. Jutun luettua ei tarvitse varmaankaan enää vääntää kenellekään rautalangasta sitä, miten äärimmäisen epätodennäköistä on tulla poliisin ampumaksi kotimaassamme.

Kiitos Suomen Poliisit.

- Martti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

33Suosittele

33 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (74 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Minulla itselläni on tosi laaja kaveriverkosto ulkomailla, ja jokainen Suomessa vieraillut tuttavani on ihmetellyt jälkikäteen sitä, kuinka reiluja ja avuliaita suomalaiset poliisit ovat. Myös minä olen laittanut tämän merkille, käytyäni noin 40 eri maassa ja asioituani useamman eri maan virkavallan kanssa.

Tässäpä ne seitsemän tapausta,

1. Mies riehui sekavassa tilassa vesurin kanssa, löi vesurilla poliisikoiran tajuttomaksi, tuli aseen kanssa poliisia kohti, poliisit ampuivat jalkaan kolmesti ennen kuin pysähtyi.
2. Mies ampui revolverilla ensin yhtä miestä vaikeasti haavoittaen ja uhkasi toisen henkeä.
3. Vahingonlaukaus aseenkäsittelyharjoituksissa kolmen poliisin ja yhden vartijan kesken.
4. Mies oli surmannut kaksi henkilöä kirveellä ja löi kiinniottotilanteessa poliisia kirveellä kypärään.
5. Mies oli puukottanut ja uhkasi puukolla kiinniottotilanteessa.
6. Mies uhkasi poliisia ampumisella.
7. Mies oli parhaillaan lyömässä puukolla naista toistuvasti vatsaan poliisin tullessa paikalle.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Tuohon voisi vielä ikään kuin vahvistukseksi pistää perään listan niistä kaikista tilanteista vuosien varrella, joissa suomalainen poliisi on pidättäytynyt tappavan voiman käytöstä, vaikka tilanteessa olisivat edellytykset varmasti täyttyneet.

Aloitetaan vaikka tällä:

http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/701804/Turkul...

Missähän muussa maassa tällä planeetalla voi ampua poliisia kohti konepistoolilla, ja kävellä tilanteesta hengissä? Police brutality!

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Lähinnä Pohjoismaissa ja ehkä parissa muussa Euroopan maassa. Harvassa kuitenkin ovat ne paikat. Erinomainen kommentti sinulta, Tomi.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #4

En tiedä mikä tilanne nykyään on, mutta ainakaan aiemmin Japanissa poliisilla ei kuulunut ampuma-ase tavalliseen varustukseen ollenkaan.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

On olemassa idiootteja, jotka sanan 'poliisi' kuullessaan laskevat alleen, ja sen minkä kirjoitustaito antaa myöten, ilmaisevat saman kirjallisessa muodossa. Ei näitä tarvitse ihmetellä, jotkut käyvät kuulemma mielenosoituksessa haukkumassa poliisia. Kun snagarilla joku vähän tinttaa nokkaan aiheesta, poliisia ollaan ensimmäisenä huutamassa apuun.

Alustavasti näyttää siltä, että poliisi tulee saamaan hengenpelastusmitalin. Tsemppiä poliisille, joka teki sen mitä piti.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Näitä arjen sankareita pitäisi saada paljon lisää.
Yhteiskunnassa kaikenlainen kurjuus lisääntyy ja poliisilta leikataan kun pitäisi lisätä.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Seuraa ennuste:

Nelostien mp-poliisille määrätään jonkinlainen sanktio. Prosessi tulee olemaan pitkä ja piinallinen, ja se johtaa langettavaan tuomioon.

Ennuste päättyy.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

Taisi olla IS:n sivulla,että Helsingin poliisilaitos oli antanut kiitokset sankari poliisille.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Tuo tieto tekee ennusteestani yhä rohkeamman.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Poliisille äärinmäisen vaikea paikka, vartalo laukaus tuskin lepettaa puukotusta, verenpaine laskee liian hitaasti joten tilanne jatkuisi. Siihen en ota kantaa mihin poliisi ampui, itse en olisi ampunut vartaloon.

Tapaus 1. osoittaa miten vaikea on kaveri pysäyttää nopeasti.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Poliisitkin ovat vain ihmisiä. Vahvuuksineen ja heikkouksineen.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Poliisikin on ihminen, tuossa tilanteessa ei ole vaihtoehtoa, jokain joka on saanut koulutuksen kyseisiin tilanteisiin, tietää mistä valot sammutetaan. Jos haluan laitta asuntoni pimeäksi, katkaisen virran pääsulakkeesta.

Reijo Jokela

"Suvi Auvinen huutaa poliisia murhaajaksi, ja sankka joukko vasemmistonuoria yhtyy hänen kuoroonsa".
Sama Auvinen muuten vaatii poliisia laittamaan äärijärjestöt kuriin. Jotakin kaksinaismoralismia havaittavissa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Laitanpa tännekin Facebookissa jakamani vinkin, jonka osoitin eräälle poliisivihaa potevalle kommentoijalle, että te muutkin voitte soveltaa sitä eri tapahtumissa. Jos poliisia heittelee kivillä, niin se saattaa vastata pidätyksellä, paineaseella tai kaasulla. Jos vieressäsi joku heittelee poliisia kivillä, niin kannattaa mennä vähän sivummalle. Näillä eväillä olen itse selvinnyt nuorempana aika monesta miekkarista ilman kolhuja. Tämä vinkki oli ilmainen.

Niko Sillanpää

Auvinen ja kumppanit nyt ovat niin vaikuttuneita Berliinin "autonomien" (= "antifasistit", "antirasistit" ym.) aatteista ja toimintatavoista, että haluavat tuoda kyseisen skenen laajemminkin Suomeen. Onnistumisen todennäköisyys on kyllä hyvin vähäinen, mutta silti.

Alla esimerkki viime heinäkuulta, otsikko:

"Berliinin mellakat: "Autonomit" pahoinpitelivät 123 poliisia Friedrichshainissa"

"Krawalle in Berlin: Autonome verletzen 123 Polizisten in Friedrichshain"

http://www.spiegel.de/politik/deutschland/krawalle...

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Ensimmäisten uutisten jälkeen tuo Orimattilan tapauskin kuulosti melko ylimitoitetulta poliisitoiminnalta, ajatella jos siellä autossa olisi ollut joku sairauskohtauksen saanut ja siksi ajajellut hieman vinksallaan. Onneksi tapaus päättyi kuitenkin sikäli onnellisesti että siellä hillui tappaja vapaalla ja poliisi teki ainoan oikean ratkaisun.

Toivottavasti nuori naisihminen selviää suuremmitta vammoitta.

Marko Parkkola

Minullakin on tapana sairauskohtauksissa painaa kaasu pohjaan ja kokeilla paljonko toitsu kulkee. Missä täällä on facepalm hymiö?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

No niin jotkut toimivat ratissa vähän kuin toiset. Itse en osaa edes autoa ajaa ja vielä vähemmän osaisin varmaan jossain Menierekohtauksessa.

Marko Parkkola Vastaus kommenttiin #17

Eli kirjoitat asiasta josta et tiedä mitään. Miten en ole yllättynyt.

Menieressä kaasun painaminen voisi ehkä onnistua, mutta Tumarkinin kohtauksessa ainakin olisi "hieman" hankala ajaa.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama Vastaus kommenttiin #18

No kuules tiedän. Minä en puhunut nyt epilepsiasta enkä mistään muustakaan. Sydänkohtaus, paniikkikohtaus, eli sua haittaa nyt kommentoiva persoonani.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"Ensimmäisten uutisten jälkeen tuo Orimattilan tapauskin kuulosti melko ylimitoitetulta poliisitoiminnalta..."

-kin? Voi toki olla että muotoilu on epähuomiossa hiukan hassu, mutta kyseinen pääte kuulostaa lähinnä siltä, että ylimitoitettu poliisitoiminta olisi jotenkin tavallistakin. Eiköhän Asikaisen blogin pähkinä ole juuri siinä, että Suomessa poliisilla ei ole tapana vetää yli, vaan ne harvat kerrat jolloin poliisi aseeseen tarttuu, tapahtuvat erittäin hyvästä syystä.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Kyllä on. Herra Solakivi. Enhän mä tässä nyt mitään toista mieltä olekkaan. Vai vaikuttaako kenties persoonani mielipiteeseesi?

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #19

Aivan kuten tuossa edellä jo kirjoitin, tartuin tuohon

"Orimattilan tapaus_kin_" ilmaisuun, koska se viittaa siihen, että niitä ylimitoitettuja olisi muita_kin_.

Usko tai älä, mutta kiinnostukseni sinun tai jonkun muun nettikeskustelijan persoonaan suppenee kohti nollaa.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama Vastaus kommenttiin #21

Eli -kin päätteestä kuvittelet lukevasi minun koko mielenmaisemani?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama Vastaus kommenttiin #21

Jes. Okei. Mitä väliä. Itse olen siis samaa mieltä asiasta kuin blogisti mutta -kin päätteeseen tartutaan? Onko tää sukua sitten-han päätteelle?

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Asiaan Taru!
Ojaanajo ja sen jälkeiset tapahtumat ovat kaksi eri asiaa.

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

Voisiko blogisti laittaa linkin siihen lähteeseen jonka mukaan Suvi Auvinen on syyttänyt poliisia murhaajaksi. Saati huutanut.

Tapahtuiko tämä huutaminen kovinkin suurella äänellä? Julkisesti vai yksityisesti?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Käy varsin seuraamassa rouvan Twitteriä.

"Jos kuka tahansa muu kuin poliisi ampuisi toisen ihmisen,tulisiko niin moni sanomaan et "odotetaan nyt että kuullaan kaikki yksityiskohdat"?" - Suvi Auvinen

"Seuraava askel on luonnollisesti tämä: kukaan ei voi uutisoida kun poliisi ei tiedota, ja mikään kiirehän ei ole tiedottaa.
#valtatie4" - Suvi Auvinen

"Ymmärrän että on IHAN VITUN KUUMOTTAVAA ajatella, että poliisi voi kohdistaa väkivaltaa/tappaa kenet hyvänsä. Mutta kun ne voi.
#valtatie4" - Suvi Auvinen

"Jos meillä on Suomessa ihmisiä monta kertaa vuodessa kuoliaaksi ampuva taho, jota ei voi kritisoida niin we're screwed, guys.
#valtatie4" - Suvi Auvinen

"Ihmisten into puolustella poliisin toimia johtuu siitä, että jokainen kuvittelee ettei voi itse joutua uhriksi. Kunnes joutuu.
#valtatie4" - Suvi Auvinen

"#valtatie4-ampumakeissiä ryntää varmasti puolustelemaan joukko ihmisiä, jotka sanoo että oma vika että tulee ammutuksi jos ajaa liian kovaa." - Suvi Auvinen

Sinne niin vain, kyllä sieltä lisääkin löytyy. Facebookista myös.

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

Kyllä minä nuo olen lukenut, kun olen seurannut Suvin twiittejä.

Kysyinkin missä hän on sanonut että kyseessä oli murha, ja huutanut siitä.

Voisitko laittaa linkin kyseiseen twittiin/kommenttiin, kun itse en ole huomannut?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #27

Ei teidän lillukanvarsien kääntelijöiden kanssa auta Maamme -laulukaan, kun ette nähtävästi keskustele lainkaan kirjoituksen aiheesta. Suvi Auvisen twiittien mukaan poliisilla on erityisoikeus ampua ihmisiä mielivaltaisesti. Poliisi voi kohdistaa väkivaltaa tai tappaa kenet hyvänsä, ilman mitään parempaa perustelua. Uhriksi voi joutua kuka vain meistä, ja kuulemma myös joutuu. Auvinen uskoo myös, ettei poliisia voi kritisoida, vaikka hän on perustanut koko höpöjulkisuutensa yhteiskunnan valtaapitävien elimien kritisoimiseen ja tienaa sillä elantonsa. Jos olisin tämän litannian kirjoittanut suoraan tuohon blogikirjoitukseni alkuun, niin silloin tämä teksti olisi kertonut Suvi Auvisesta, eikä suomalaisiin äärivasemmistolaisiin pesiytyneestä poliisivastaisuudesta, joka saa välillä suorastaan naurettavia piirteitä.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero Vastaus kommenttiin #30

Martti Asikainen. Tuskin meidän kannattaa mieltämme pahoittaa Suvi Auvisen, mielen pahoittumisesta. Mielestäni tämä kertoo suomalaiseen äärivasemmistoon pesiyntynestä poliisivastaisuudesta.

Suomalainen poliisi on paha, kun estää äärivasemmiston terrorin, toisin ajattelijoita kohtaan.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #48

Kuten totesinkin jo Henri Auterolle Facebookissa, en oikeasti halua sitä väkivaltaista mielenosoituskulttuuria Suomeen, mikä Saksasta löytyy. Se pilaa vasemmiston maineen ja leimaa tavalliset vasemmistoaktiivitkin poliisivihaajiksi, kun joka mielenosoituksen jälkeen ilmoitetaan lähes 100 poliisin loukkaantuneen. Ei kiitos sellaiselle. Tottakai se olisi mahtavaa, jos ihmiset aktivoituisivat, mutta riehuminen ei saa suurelta yleisöltä sympatiaa, eikä muutoksia saa ajettua lävitse ilman kansan tukea. Väkivalta ja sekoilu ei ole mikään ratkaisu.

Tämä Brysselin tapaus tarjosi hyvän esimerkin siitä, kuinka huomattavan kokoinen mielenosoitus leimataan ja pilataan. Brysselissä 100 000 - 120 000 ihmistä marssi leikkauksia ja muita säästötoimenpiteitä vastaan. Mukana olivat ay-liikkeet ja kaikki. Riehumisen vuoksi maailmalle levisi lähinnä uutisia palavista autoista ja sekoilevista aktivisteista. Todellisuudessa riehujia oli alle 100 tuossa marssissa (joidenkin silminnäkijöiden mukaan vain noin 20), mutta se riitti pilaamaan koko homman. Miksi antaa vastapuolelle ladattu ase käteen, kun voisi olla rauhallisemminkin ja saada sanoman oikeasti lävitse?

http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179833-yli-1...

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari Vastaus kommenttiin #30

Jos mielestäsi on "lillukanvarsia" se että väität Suvi Auvisen "huutaneen" poliisin olevan murhaaja, ja minä väitän ettei niin tapahtunut, niin olkoon vain. Saahan sitä blogissaan liioitella, tyyliseikkojen vuoksi, mutta suora hyökkäys nimettyä henkilöä kohtaan väitteellä joka ei pidä paikkaansa ei ole hyvän tavan mukaista. Olisit edes käyttänyt jotain muuta väitettä, sillä antipatiasi poliisin arvostelua kohtaan tulee kyllä ilmi vähemmälläkin.

Poliisilla ei tosiaan ole "mielivaltaista" oikeutta ampua ihmisiä, mutta oikeus ampua kuitenkin. Tällaista oikeutta toisen ampumiseen ei muilla ole, ja sen vuoksi on oltava varma ettei poliisi käytä oikeuttaan väärin.

Luulisi että tuossa ei ole mitään epäselvää, mutta ehkäpä sitten on.

Äärivasemmistolaisista ja heihin pesiytyneestä poliisvastaisuudesta en tiedä mitään, mutta kun kyseessä on muutama blogistin twiitti, josta olet pahoittanut mielesi, olisi varottava laajempaa poliittista yleistämistä. En tiedä Suvin puoluesidonnaisuuksista, mutta mielestäni hän on oikeassa kiinnittäessään huomion poliisin lisääntyneeseen, oikeutettuna pidettyyn väkivaltaan.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen Vastaus kommenttiin #27

Tommosta näsäviisastelua ei näe edes esikouluissa. Jos noista twiiteistä ei pysty tekemään samoja johtopäätöksiä kuin Asikainen teki, en tiedä mikä auttaisi. Ehkä peruskoulun luetun ymmärtämisen kertaus.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #37
Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari Vastaus kommenttiin #37

Tyypillinen vastaus kun joku on huomannut että blogisti valehteli.

Noista twiiteistä ei tosiaankaan voi vetää sellaista johtopäätöstä että Suvi Auvinen väittäisi poliisin olleen tuossa tapauksessa syyllistynyt murhaan.

Aleksin ja Martin kannattaisi ehkä siirtyä peruskoulun jälkeisten kurssien tutkiskeluun, esimerkiksi viestinnän peruskurssit yliopistolla, tai vaikkapa logiikan. Pelkällä peruskoulun kursseilla tuskin selviää tuontapaisen johdattelevan, ympyrälogiikkaa sisältävän valheellisen tekstin analyysistä.

Mutta en väitä että kyseessä olisi pelkkä koulutuksen puute. Ehkä paremminkin syvään juurtuneet asenteet siitä että poliisia ei saa arvostella.

Kerrataan vielä: poliisin arvostelu ei tarkoita syyttämistä murhasta.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #57

Tuota, miten niin valehtelin? Sinä tässä nyt jauhat ihan puutaheinää. Kyllä varmasti osaat itsekin lukea, mitä Auvinen on twiiteissään kirjoittanut. Tuo ei ole arvostelua, vaan suoranaista pelon lietsontaa ja syyttelyä. Varmasti sen itsekin huomaat, kun pari kertaa uudestaan luet nuo twiittaukset. Tee se vaikka ääneen, niin ne twiitit rekisteröityvät useammalle eri alueelle aivoissasi. Suvin tapa kritisoida on täysin samanlaista kuin mitä muukalaisvastaiset tahot käyttävät. Selkeästi ylimitoitettua ja erittäin yleistävää.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Ketähän tämä Suvi Auvinen huutaa avuksi jos kotiin tunkeudutaan, lompakkoa varastetaan tai puukkoa tarjotaan kylkeen? Kotiväkeä? Kavereita? Puoluetovereita? Pääministeriä vai ketä? Vastaan itse. Suomalaista, hänen mielestään paskaa poliisia!

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Auvisella on nuo V-alkuiset sivistyssanat vielä käytössään kansanomaisesti.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Poliisitkin todellakin ovat vain ihmisiä. He mm. tekevät rikoksia ja kiusaavat, ovat surkeita pomoja, möläyttelevät väärissä paikoissa ja tietämättöminä, juonittelevat ja sekoilevat sekä slarvailevat töissä ja vapaa-ajallaan vähintään siinä missä muutkin.

http://mikkoniskasaari.fi/blog

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

Kenenkään ei pitäisi olla arvostelun yläpuolella. Ei edes poliisin.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Kukaan ei ole sanonut, että poliisi olisi arvostelun yläpuolella, mutta on typerää tehdä yleistyksiä ja yrittää väkisin saada aikaan mielikuvaa, jonka mukaan yhteiskuntamme sisällä vallitsisi amerikkalaistyyppinen poliisiväkivallan kulttuuri.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Korjaan kommenttiasi Jukka Salakari sen verran, että puhukaamme ASIALLISESTA poliisin arvostelusta, ja silloin kun siihen on TODELLA tarvetta. Sellaisen kritiikin yläpuolella ei varmasti poliisi-instituutiokaan pyri olemaan.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #35

Paljosta haukkumisesta huolimatta suomalainen taksi muistaakseni oli toinen.

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari Vastaus kommenttiin #35

Suvi tietenkin kirjoittaa omalla tyylillään, mutta mielestäni ihan asiasta. Jos poliisin aiheuttamat kuolemantapaukset ovat lisääntyneet (jo kolme tänä vuonna), voi olla ihan aiheellista kysyä mistä tämä johtuu. Jos kaikki arvostelu ja kysely kielletään, ollaan väärillä jäljillä.

Eikös muuten poliisikin edelleen tutki tuota ampumistapausta, vai oliko se sillä selvä, kun ase pantiin takaisin koteloon?

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #59

"voi olla ihan aiheellista kysyä mistä tämä johtuu"

Kyllä, mutta jos automaattisesti lähtee etsimään sitä syytä poliisin puolelta niin tutkimusasetelma on kovin vajaavainen.

Okkamilaisittain yksinkertaisin syy, koska poliisit ovat suurimmalta osin olleet samoja jo useita vuosia on, että tilanteet joissa tappavaa voimaa tarvitaan ovat lisääntyneet.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Näin on, mutta selviäisimmeköhän kansallisesti ilman omaa poliisilaitosta? EMME! Ja varmasti ylivoimaisesti suurin osa poliisiorganisaation jäsenistä eivät ole mainitsemasilaisia henkilöitä.
Suomen Poliisi on laajan kansanosan mielestä luotetuin valtiollinen organisaatio. Koko maailman mitassakin. Ikävätkään yksittäistapaukset asiaa eivät muuksi muuta.

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

Onko tosiaan vain nuo kaksi vaihtoehtoa: poliisi on arvostelun yläpuolella tai poliisilaitosta ei ole lainkaan olemassa?

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen Vastaus kommenttiin #58

Kuka tällaista on väittänyt??

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Poliisin toimista löytyy myös oikeita syitä kritiikkiin, kuten Anneli Auerin rikostutkinta sekä Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion tapaukset ovat osoittaneet. Tämän lisäksi pöydälle voisi nostaa aidot tapaukset, joissa on kyse kymmenistä ellei jopa sadoista poliisin tekemistä laittomista tietojen urkkimisista. Liiallisesta väkivallasta Suomen poliisia ei kuitenkaan voi syyttää. Se, että nostetaan pari vasemmistoradikaalien kohteluun liittyvää yksittäistapausta leimaamaan koko poliisin toimintaa on vähän sama asia, kuin että yhdistäisi muutaman maahanmuuttajan tekemät rikokset jokaiseen maahanmuuttajaan ja pitäisi heitä kaikkia vastuullisina rikoksista.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Täyttä asiaa Martti Asikainen! Viimeisen lauseesi kiitoksiin yhdyn ilomielin.

On käsittämätöntä spekulointia tämän viimeksikin tapahtuneen poliisin aseenkäytön tiimoilta. Annetaan nyt hyvänen aika poliisin rauhassa selvittää mitä on tapahtunut. Uutisoinnin perusteella saa jotenkin sen käsityksen, että poliisi on tässäkin tapahtumassa se suurin roisto. Sitä en usko.

Aamulehdessä oli tänään selvitelty surmatapaukset (7) 2000-luvulta poliisien aseenkäytön vuoksi. Yhdessäkään tapauksessa en näe poliisin osalta mitään moitittavaa!

Näin suhtautuvat eräät maahanmuuttajat, tai tänne muuttaneet, henkilöt Suomen poliisiin!!??
http://perttirampanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/221...

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Opettajatkin todellakin ovat vain ihmisiä. He mm. tekevät rikoksia ja kiusaavat, ovat surkeita pomoja, möläyttelevät väärissä paikoissa ja tietämättöminä, juonittelevat ja sekoilevat sekä slarvailevat töissä ja vapaa-ajallaan vähintään siinä missä muutkin.
Poliisi kunnioittaa jos poliisia kunnioittaa, riidanhaastajat saa kiittää itseään kun joutuvat poliisien kanssa kahnauksiin. Sitten huudetaan yhteiskuntaa apuun kun poliisi kiusaa, ihme sakkia toi vasen laita.

Koska on tässä maassa poliisin luotiin kuollut täysin viaton "ohikulkija" ?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Mitäköhän pitäisi ajatella poliisisaappaan nuolijoista? Univormufetissi?

Hei Matti Lehtinen, olet surkea kommentoija, koska sinun täytyy käydä vänkyttämään henkilökohtaisuuksia.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Ketkähän ovat, tai ovat olleet suomalaisen poliisin saappaannuolijoita viime aikoina??
Nimeä vaikka yksikin.

Uniformufetissi heittoasi en ymmärrä alkuunkaan.

Etköhän Sinäkin Esa Mäkinen huuda suureen ääneen, tai vaikka vain pieneen, avuksesi suomalaista poliisia kun autoasi varastetaan, kotiisi tunkeudutaan, tai puukkoa tarjoillaan kylkeen, olit poliisista muuten mitä mieltä tahansa!

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Siis niinku täh? Kopsasin vain sun kommentin, oletko siis surkea? Ja miten niin henkilökohtaisuuksia, en ole sanallakaan kommentoinut sun henkilöä.

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Eniten minua häiritsee se, kun media kertoo varmana tietona olettamuksiaan: ensiksi "poliisi ampui kaahailijan, joka aiheutti vaaratilanteita", mikä on aivan absurdia. Kyllähän näitä ammuttavia riittäisi . Sitten poliisi median mukaan "esti rikoksen,", ampumalla jonkun - sehän on myös periaatteessa rikos, eikö niin? Haluaisin että media keskittyisi faktoihin,, eikä pyrkisi esittämään faktoina asoita joista kukaan ei edes vielä varmuudella tiedä ja tutkimukset on kesken. Media saisi jättää sen "kasvatustehtävänsä", ja antaa ihmisten itse tehdä johtopäätökset, kyllä he siihen pystyvät. -Ja kyllä poliisi on Suomessa hyvä, kävi tämän jutun miten tahansa. Tällaisia epäselviä tapauksia on todella harvoin, hyvää työtä tekevät.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Eiköhän tämäkin asia ole hyvinkin selvä kun annetaan poliisille työrauha selvittää asia.
Hyvää ja arvokasta työtä tekevät poliisit, siitä olen samaa mieltä!

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Media ei ehdi joka paikkaan. Suomalainen media haluaa tarkistaa asiat ennenkuin julkaistaan.

Käyttäjän PekkaNyknen kuva
Pekka Nykänen

Tämän päivän poliisi on hyvin koulutettu ja asiantuntuntija sekä soveltuvuudeltaan että henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan ja poliisialalle hakiessaan testattu. Tuo tietynlaisten tyyppien räkyttäminen poliisin mukamas huonosta asianhoidosta oli hyvinkin tuttua Helsingin poliisiajoiltani 1970 luvulta. Nyt se on vaan levinnyt joka tuuttiin ja mökkiin ja niin sanotuille dosenteille asti. Ikäänkuin poliisi tekisi ihmisille pahaa tahallaan ja luonnevikaisuuttaan. Poliisi näyttää tänäänkin olevan erinomainen valtion laitos karsimaan ns. mustat lampaat joukostaan. Ja kun karsitaan, sekin menee dosentaattoreiden mielestä väärin. Aarnio on heitetty pellolle ja monta muutakin oikeasti poliisiksi sopimatonta ja niin pitääkin. Näin poliisi pysyy puhtaana.

Semmoinen ylitarkastus ja tuomio, että poliisille annetaan sakkoja, kun hän katsoo ja tarkistaa jonkin henkilön tietoja tietojärjestelmästä, on tosi hölmöläisten puuhaa. Aloittaessani poliisiurani Helsingissä 70-luvun alussa, oli selvää, että kaikki tieto oli kaikkien poliisien käytössä ja sitä käytettiin (paitsi se kuuluisa Helsingin huumepoliisin tieto) tarkoituksin mallintaa tulevia tehtäviä, tutkintaa ja muuta selvitystyötä. Tiimipalaverit ja tutkinnan tai operaatioiden suunnittelu tapahtui juuri kaikkea laajaa poliisin käytössä olevaa tiedostoa hyväksi käyttäen. Nytkö ei mukamas poliisi saisi käyttää kaikkea jo hallussaan olevaa yleensä hyödyllistä tietoa edes virkakäyttöön. Kaikki tiedostojen katselu on lähtökohtaisesti virkakäyttöä, kunhan asiaa tarkastellaan riittävän laajasta persvektiivistä. Se on rikollista, jos tietoa käytetään väärin. Suojattakoon tieto jo viran puolesta ns. kriittisessä tutkintavaiheessa jne..
Ei liene montakaan sensaatiotapausta, jossa tietoa olisi suorastaan käytetty esim. siviilitarkoituksiin. Taitaa olla Euroopan ihmisoikeuskomissiolla töitä, kun se alkaa purkaa nuo poliiseihin kohdistuneet nähdäkseni väärät tuomiot. Mitä sanoo poliisin luottmusmies Yrjö Suhonen? Pekka Nykänen, ent.nimismies ja poliisi

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Minä olen poliisin vanha tuttu. Poliisi kuljettaa minua usein autollaan. Treenaamme samaa lajia ja hän asuu lähellä. Kivasti antaa kyydit. Jos olisin nainen tai homoseksuelli, voisin kyllä kenties "fuck the police". ... Mutta te taisittekin puhua jostain toisenlaisesta. Mutta tosiaan. Siinä on vielä vähemmän järkeä kuin tässä minun kommentissani.

Max Jussila

Minä olen myös poliisin vanha tuttu. Olen jopa asunut putkassa jonkin aikaa, kun poliisitalon yhteydessä ollutta asuntoa kunnostettiin. Putka ei kyllä ollut lukossa...Suomen poliisi on maailman ykkösluokkaa, vertailujakin olen saanut tehdä ja kokea.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Poliisi on luksusta, johon toivoisi olevan varaa enemmänkin.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Sanna Kauppinen otti minuun tänään yhteyttä sähköpostilla. Halusi keskustella heidän tekemästään kansalaisaloitteesta, mutta en ehtinyt vielä kirjoittamaan vastaustani loppuun. Kansalaisaloitteen tekijät olivat ensihoitajia ja he olivat huolissaan poliisien resurssien vähenemisestä. Poliisin nettomenot vuonna 2015 olivat 733,9 miljoonaa euroa. Ensi vuoden tavoite on 687,6 miljoonaa euroa, joten vähennystä on tulossa kaikkiaan 46,3 miljoonaa euroa.

- Valvonnan määrärahoja vähennetään 8 miljoonaa euroa.
- Hälytystoiminnan määrärahoja vähennetään 4 miljoonaa euroa.
- Rikostorjunnan määrärahoja vähennetään peräti 11.6 miljoonaa euroa.

Kansalaisaloitteen löydät täältä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2085

Aloitteessa on tällä hetkellä reilu 7000 nimeä. Keräys pyörii 8.1.2017 asti.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Oikein Petra!
Kansalaisten turvallisuus, niin sisäinen kuin ulkoinen, ovat äärimmäisen tärkeitä asioita. Niiden kaikinpuoliseen hoitamiseen täytyy löytyä resursseja.

Jani Pasma

Tuo pakolaisaalto oli taivaan lahja Suvi Auvisen kaltasille ihmisille päästä purkamaan sitä patoutunutta vihhaa tätä yhteiskuntaa kohtaan. Yhtään eivät käsitä sitä mitä Suomi on heilekki antanu. Valtio on tuomosille pelkkä mörkö. Veikkaan, että se huutelun aihe olis eri jos poliisi ei olis ampunu ketään koko 2000 luvulla, hallituksessa ei istus persut, kokoomus ja kepu, pakolaisaaltoa ei olis jne. Kyllä tuomoset yhteiskuntakelvottomat valopäät aina syyn keksii mistä huudella turuilla ja toreila. Nyt aihe sattuu olemaan tämä. Ihmetyttää ko media ei millään tavalla noteeraa tuomosten "kiihkoilijoitten" touhuja joten vedän johtopäätöksen, ehkäpä ne ovat Suvin kaltasten kanssa samaa mieltä

Mihail Seppälä

Blogauksen ongelman viitekehys on mielestäni väärä, koska jos ajattelee ihmisten tosiaan tuovan "fuck the police" - asenteen amerikoista ihan vaan koska pystyy.

Kielletään käytännössä kokonaiskuva, mitenkä asiat kurjistuu ympärillä ja valta pakenee kansalta pääomalle, mikä käytännössä tarkoittaa myös vallan kolmijako-oppi, poliisin asemaa myöten muuttuu samassa suhteessa.

Jos tästä näkökulmasta tarkkailee blogin kysymystä; Poliisi tehtävä on turvata kansalaisia? Ketä he turvaavat ja miltä he turvaavat? Miten ja miksi turvaamisen luonne muuttuu?

Käyttäjän dnaumov kuva
Dan Naumov

Se mikä ON erittäin lapsellista ja noloa on nyökkäillä ja nuolla julkisesti poliisin persettä ja suhtautua poliisiin ennakkoluulottomasti "hyvinä jätkinä" jos yhtää tuntee todellisia poliisin toimintatapoja muutakin kautta kuin TVn ruudun.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Kyllä meillä on aika pitkäaikaisena kulttuuriperintönä, että luottamus on niin kauan kunnes sen menettää. Ei keneenkään tai mihinkään tarvitse/kannata mitään ennakkoluuloja kohdistaa ennen kuin on jotain syytä epäillä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Olipa erittäin typerä kommentti Danilta.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina Palomäki

Jotkut varmaan huutelevat sen takia, koska kokevat Suomessa olevan luokkayhteiskunnan. Joihinkin ammatteihin (virkoihin) menee keskiluokkaiset ja joillekin jää hanttihommat tai työttömyys.

Sitten on niitä ikäviä juttuja, joissa joku yli-innokas poliisikoulusta juuri päässyt onnistuu vielä lisäämään juopaa "kahden kerroksen" välille. Mutta tämän ei tosiaan pitäisi aiheuttaa epäluottamusta koko poliisilaitosta vastaan.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Levottomuudet lisääntyvät kaikilla rintamilla, kun leivästä ja työpaikoista on tiukempaa. Samalla myös vastakkainasettelu ja ehdottomuus yleistyvät.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Jo 15kesäsenä Turkulaisena pikkurikollisena saanu poliiseilta turpaan niin että veri lensi. Js siitä pikkasen vanhempana jenkkiautoharrastajana -80luvun alkupuolella saanu poliisilta "huomiota" normikansalaista enemmän mutta kumma kun mitään vihaa niitä kohtaan ei syntynyt. Ite kerjäsin ja ite kärsin.
Aika mielenkiintoista kun ite tiedän mun historian niin sammunut kansankynttilä murjasee poliisin saappaannuolija vitsin.
Nyt muuten jos tulis joku tilanne jossa tarttis saada poliisi äkkiä paikalle niin ellei partio ole sattumalta lähistöllä, aikaa menisi noin 30-45minsaa vaikka Turku on linnuntietä pitkin vain ~8kilometrin päässä.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

96 prosenttia suomalaisista luottaa poliisiin kyselyn mukaan, että se poliisin arvostelusta tälläkin palstalla! Todella harvoja olette te, ketkä suomalaista poliisia liiallisesti kritikoitte.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset