Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Yle: Ovatko johtajien palkat karanneet lapasesta?

  • kuva: yle areena
    kuva: yle areena

Johtajien palkkaus erityisesti julkisomisteisissa yhtiöissä on herättänyt tunteita jo pitkään. Harvat pystyvät ymmärtämään sitä, kuinka johtajien tienestit voivat alituiseen kasvaa, vaikka samaan aikaan on painotettu palkkamalttia ja työntekijöiden palkkoja halutaan jopa laskea entisestään. Ylen aamu-tv:ssä keskusteltiin tänään siitä, paljonko toimitusjohtajalle kannattaa maksaa ja ovatko palkat enää edes kohtuullisia.

YLEN PAIKALLE RAAHAAMAT asiantuntijat olivat lähes yhtä mieltä siitä, että maksettu summa voi toisinaan olla liian suuri, mikäli yhtiöllä menee heikosti. Toisaalta taas jos pyyhkii erityisen hyvin, niin tuolloin toimitusjohtaja voi olla jopa alipalkattu. Kuulostaa melko monimutkaiselta.

Johtajien palkkaus määräytyy työn sisällön, tehtävän vaativuuden, henkilön osaamisen, suorituksen sekä palkkamarkkinoiden perusteella. Palkkavertailua tosin tehdään vain tapauskohtaisesti. Tämäpä vasta olikin informatiivinen ja syvä kommentti, eikö teistäkin?

Suomessa julkisomisteiden yritysten johtajien naurettavilta tuntuvia palkkoja on tavanomaisesti perusteltu kansainvälisesti kilpailukykyisillä palkoilla, joiden avulla pyritään sitouttamaan johtaja yritykseen sekä nappaamaan markkinoilta kaikista parhaat johtajatyypit. Toisaalta jos katselee valtion omistamien monopolien johtoportaita, niin ei siellä ole yhtä ainuttakaan kansainvälisesti menestynyttä johtajaa. Samaa päivitteli myös liikemiehenä tunnetuksi tullut ja sittemmin kansanedustajaksi noussut Hjallis Harkimo. 

- En tunne yhtään ainoatakaan toimitusjohtajaa, joka olisi lähtenyt meiltä ulkomaille. Toisaalta en kyllä tunne Stephen Elopia lukuun ottamatta myöskään yhtään ulkomaalaista toimitusjohtajaa, joka olisi tullut tänne Suomeen, Harkimo latasi Ylellä.

MYÖS MINÄ OLEN laittanut tämän merkille. Käytännössä se on pitkälti todettu fakta, ettei suomalaisille johtajille ole kysyntää ulkomailla, eikä heitä pidetä erityisen osaavina muihin kansallisuuksiin nähden. Valtion ylläpitämän monopolin pyörittäminen nyt tuskin muutenkaan on kovin haastavaa. Tästä syystä minua kiinnostaisikin tietää, että minkä ihmeen vuoksi johtajilla pitää olla kansainvälisesti kipailukykyinen palkka, kun ei ole kansainvälisesti kilpailukykyisiä johtajiakaan. Tilanne olisi täysin toinen, jos nämä johtajat olisivat käyneet näyttämässä kyntensä ulkomailla ja palaisivat takaisin Suomeen voittajina, mutta kun kyseessä kuitenkin on kotimaassa uransa tehneitä henkilöitä, jotka ovat toimeet koko elämänsä ajan kotimaisissa yrityksissä. Kenen kanssa me oikein kilpailemme näistä kansainvälisistä huippuosaajista?

Lisää aiheesta: Valtionyhtiöiden pomojen huippupalkat saavat ihmiset voimaan pahoin

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

VR:n Arolle yli 750 000 euroa, Postin Maliselle 580 000 euroa, Alkon Korhoselle 430 000 euroa ja Finnairin Vauramolle 900 000, Veikkauksen Sarekoskelle 385 000 euroa.. kansainvälisiä huippuosaajia. Ei monopolin pyörittäminen nyt niin vaativaa voi olla, kun sinä luot itse itsellesi säännöt, ja poliisikin on sinun puolellasi. Ei voi kuin ihmetellä, että mistä näille tyypeille oikein maksetaan?

Rahapelien ja viinan myymisestä suomalaisille yksinoikeudella, no mutta, siinäpä vasta onkin melkomoinen saavutus. Suomalaisethan tunnetusti vierastavat viinaa ja uhkapelejä. Ei tuo kyllä ole mikään ihmekään, että valtion yhtiöillä on tänä päivänä niin pirun huono kaiku kansan korvissa.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Eikä tässä vielä kaikki... Kaupan tekijäisiksi saat vielä supereläkkeen ! Suomessa kun ei tunneta eläkekattoa ja tämähän koskee tietenkin näitä valtiojohttoisia laitoksiakin toimareineen.` Haastavasta ` tehtävästä siis kunnon edut ja sitten rankan uran jälkeen hyvin ansaitulle eläkkeelle puuhastelemaan. Mielellään jo 60 vuotiaana poikkeussopimuksella.

Oikeudenmukaisuus ei tässä(kään) asiassa loista läsnäolollaan.

jk. Onhan tästä palkkauksesta toki jätetty toimepidealoitekin joskus keväällä.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/eduskuntaaloite/...

Hallituksella on taas tuhannen taalan paikka tehdä siis tuottavia ratkaisuja. Jää nähtöäväksi, mitä tapahtuu.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Tapauskohtaista tietysti. Mutta kyllä se ehdottomasti kuuluu hyvään johtamiseen että jos työntekijöiden eduista lähdetään tinkimään, johto tinkii vähintään samassa suhteessa. Mikään ei syö motivaatiota yhtä tehokkaasti kuin kokemus epäreilusta kohtelusta.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Minun mielestä yksityisellä puolella voidaan päsmäillä rahojen kanssa miten tykätään, mutta nämä valtionyhtiöt ovat sitten ihan eri lukunsa. Finnair on ollut tappiollinen luoja tietää kuinka kauon, ja vasta tänä vuonna on ollut pari kvarttaalia plussaa, kun kalustoa on myyty ja siirrytty yhä enemmän leasing-toimintaan. Postilla on mennyt jo vuosia ihan päin vaikka ja mitä. Tässä vaiheessa on hankalaa puhua ansaitusta liksasta, kun on kadotettu lähes miljardi ja käyty läpi lukemattomia yt-neuvotteluita.

Veikkaus ja Alko ovatkin sitten jo ihan oma lukunsa. Se ei oikeasti vaadi toimitusjohtajalta kovinkaan paljoa, että hän osaa myydä suomalaisille viinaa ja rahapelejä. Melko monelle meistä on niihin vähän taipumusta. Olet kyllä oikeassa tuon motivaatio-ongelman kanssa, mutta toisaalta se on kaksisuuntainen tie. Postilla suorittavassa portaassa on ollut rajuja yt-neuvotteluja, vuokratyövoimaa ja palkanalennuksia. Kuinka luulet heidän motivaation jakselevan, kun toimarille heitetään samaan aikaan bonuksia pöytään? Tosi huonosti, niin kuin sinäkin hyvin sanoit. Jos työntekijöiltä tingitään huonon tuloksen vuoksi, niin sen pitää näkyä johtoportaassakin.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Ovat. Perinteinen kohtuuttomuuden raja on ollut kymmenkertainen palkka verrattuna yrityksen matalimpaan palkkaan.
Hälytyskellojen tulisi soida myös silloin, jos yrityksen johtajalle maksetaan selvästi enemmän kuin vaikkapa pääministerille.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Varsinkin silloin, kun kyseessä on valtio-omisteiset monopoliyritykset.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Olet oikeassa, että valtionyhtiöiden, varsinkin monopoliasemassa olevien, johtajien palkkauksessa olisi maltillisuus toivottavaa.

Kiinnitin kuitenkin huomiota argumentaatioosi kansainvälisesti kilpailukykyisiin palkkoihin liittyen. Luulisi, että juuri se ettei tänne tule kansainvälisesti menestyneitä johtajia, todistaisi ettei Suomessa makseta johtajille kansainvälisesti kilpailukykyistä palkkaa. Asian laita lienee siis päin vastoin kuin esitit. Eli jos (tärkeä ehdollisuus) haluttaisiin niitä muualla menestyneitä, pitäisi maksaa enemmän, koska nyt emme niitä selvästikään pysty houkuttelemaan. Vaikka palkkiot saattavat [yli]suurilta tuntuakin, niiden kutsuminen kansainvälisesti kilpailukykyisiksi, pistää edellä kuvaamani valossa lähinnä hymyilyttämään.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Ei muuten johdu omien kokemuksieni mukaan siitä.

Tunnen itse lukuisia kansainvälisiä osaajia, jotka ovat hakeneet henkilökohtaisten syiden vuoksi Suomeen töihin. Ihan Amazanonin johtoportaasta lähtien, aina rahoitusalalle asti (älä kysy, avopuolisoni on ekonomisti). Ei irtoa työtä niin kirveelläkään. Suomalainen yrityskulttuuri on edelleen jumahtaneena 80-luvun henkeen, jossa luotetaan pelkästään omaan erinomaisuuteen, mutta onneksi se on pian muuttumassa tai ainakin hellittämässä, kun vanhempi kaarti lähtee eläkkeelle ja nuoret astuvat puikkoihin.

Kieli on yksi suurimmista ongelmista, sillä aika harvassa paikassa käytetään englantia työkielenä tai edes osataan puhua sitä sujuvasti. Monissa firmoissa se lukee kyllä paperilla, mutta käytäntö on sitten aivan toinen. Toinen syy on houkuttelevuus. Suomi ei yksinkertaisesti houkuttele väkeä. Ja kyllähän sinäkin varmasti sen tiedät, että ei nuo toimaripaikat koskaan missään "yleisessä haussa" ole sanan tosiasiallisessa merkityksessä olleet, vaan paikat menivät jo ennen kuin ne olivat edes vapautunet.

Pari täällä asuvaa finanssialan työntekijää on hakenut Suomesta töitä jo neljän vuoden ajan. Molemmat rautaisia ammattilaisia, hyvin palkattuja ja arvostettuja ainakin täällä päin. Suomeen he haluaisivat, koska toinen heistä on suomalainen, ja hän haluaisi tarjota Saksassa syntyneille lapsilleen myös palan suomalaista lapsuutta. Edes hetkeksi. Ei tahdo löytyä töitä molemmille, ja toisinaan on jopa tullut vastaan argumentteja, että hakija olisi liian kokenut tai taitava. Hyvä Suomi!

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Hmm, en tiedä miksi lähdit todistelemaan vastaan, näyttäisimme olevan yksimielisiä. Eli kun ei haluta muualla menestyneitä, ei kansainvälinen kilpailukyky ole argumentti.

Ei kannattaisi samaan kommenttiin laittaa, ettei ulkomaisia haluta ja ettei Suomi houkuttele. Nuo argumentit tekevät toisensa merkityksettömiksi. Itse asiassa koitit käsittääkseni todistella, että Suomi houkuttelee, mutta ylivoimainen talentti ei kelpaa ulkomailta tarjottuna?

p.s. Siinä vaiheessa, kun yhtiön hallitus hakee toimitusjohtajaa "yleisellä haulla", suosittelisin jättämään uppoavan laivan.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #11

Eivät täysin, koska myös tuo haluttomuus työntää pois luotaan. Asiat eivät koskaan ole niin yksinkertaisia. Hakijoita kyllä varmasti olisi, mutta he eivät tule tänne kehittääkseen kansainvälistä uraansa, vaan enemmänkin henkilökohtaisista syistä. Ja me emme halua heitä syystä tai toisesta Suomeen. Johtajaksi eivät ainakaan kelpaa, mutta jos metroa haluavat siivota, niin se käy. Tuo Slush on kyllä ollut ihan mainio homma Helsingissä verkostoitumiseen ja kansainvälistymiseen. Ja nyt on kuulemma tulossa joku Smash siihen vielä rinnalle. Kyseessä on Slush-perheeseen kuuluva, maailman ensimmäinen liikuntaan, terveyteen ja urheiluun keskittyvä start up -tapahtuma. Se järjestetään päivää ennen teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slushia. Pieniä askelia, mutta kyllä se siitä.

Tuokin on tietysti hyvä pointti, että yritys kyllä tietää mitä se haluaa ja mitä se teoriassa voi saada. Mutta en voi olla kummastelematta sitä, kuinka Suomessa nämä samat yritysmaailmat henkilöt pörräävät joka paikassa ja hallituksessa kuin kärpäset hevosraadon ympärillä. Päin prinkkalaa menee, mutta ei edes yritetä ajatella laatikon ulkopuolelta. Kyllä varmasti 400 000 - 900 000 eurolla kansainvälisenkin osaajan Suomeen saisi raahattua, mutta ensin pitää muuttaa aika monia asioita yrityselämästä. Pienin askelin.

Summa summarum, kyllä palkka on kansainvälisesti kilpailukykyinen, mutta sen saajat eivät ole. Kaiken lisäksi Suomessa on kohtalaisen hyvät tulospalkkiot ja bonusjärjestelmät, joka kyllä palkitsee kun teet työsi hyvin. Valtionyhtiöissähän jaellaan palkkioita jopa silloin, kun niihin ei ole mitään syytä ja kurssitkin tulevat nopeampaa alas kuin Matti Nykänen kultavuosinaan.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #13

En minäkään epäile, etteikö kansainvälisenkin osaajan saisi Suomeen 900 000 eurolla. Esimerkeissäsi taisi noiden osaajien saama raha olla luokkaa 250 000 - 450 000. Toki silläkin saa varmaan jonkun, mutta ei sitä samaa joka pyytää miljoonaa. Sitä en osaa arvioida onko tuo "osaaja ulkomailta" sitten parempi ja pystyvämpi. Mutta se on sitten oma keskustelunsa, kunhan ei aleta vertailemaan pelkästään bruttopalkkoja...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #18

En usko, että kansainvälinen osaaja pystyisi toimimaan suomalaisessa yritysmaailmassa, koska kulttuuri on todennäköisesti aika erilainen. Ja myös kieliongelmat tulisivat vastaan. Suomessa on minun mielestäni vähän samanlainen meininki kuin Saksassa, mutta se ei ole tässä tapauksessa hyvä asia, koska demografiset ja tuotannolliset haasteet tulevat aika nopeasti vastaan. Katse tulisi ennemmin suunnata Ruotsiin. Nokia oli hiljalleen muuttumassa suomalaista yrityskulttuuria, mutta se pentele meni ja romahti. Tästä aiheesta voitaisiin keskustella tunti tolkulla, mutta ei mennä siihen nyt.

Onneksi noihin nuorten perustamiin nyrkkipajafirmoihin on tullut viime vuosina vähän enemmän groovea siihen hommaan. Ulkomaalaisia ei pelätä, vaan ne nähdään mahdollisuutena, jos niiden osaamissetti vain on oikeanlainen. En nyt sano, että välttämättä ulkomaalaisia tarvittaisiin, mutta se olisi hyvä lisäys tähän meidän pakettiin, sillä jokainen tänne saapuva tuo oman historiansa mukanaan. Heillä on omat verkostonsa, jotka auttavat myös suomalaisia verkostoitumaan paremmin maailmalle. Ja meidän tulisi myös oppia myyymään. Nykytaidoillamme ei pärjää globaalissa kilpailussa. Lukuisat markkinoinnin asiantuntijat ovat todenneet, että suomalaiset eivät yksinkertaisesti osaa kaupata tuotteitaan, vaikka toisinaan niillä saattaisi olla huomattavakin markkina-arvo.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Olihan tuo kultakaivos VVO:n johtajan palkka bonuksineen kuukaudessa 62 000€ ja sen palkasta päättävät vvo:n hallituksessa istuvat ay-pomot.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Sille todellakin pitäisi tehdä jotain. Ja myös muille isoille vuokrafirmoille. Kuten pari päivää sitten puhuttiinkin, niin poikkeuksellisesti demarit ovat tosiaan ottaneet nyt VVO:n suurennuslasin alle, kun kunnallisvaalit ovat tulossa. Jospa nyt alkaisi tapahtumaan, kun omatkin hylkäävät.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Nimenomaan monopoliyritysten tulokset ilman mitään kilpailuasetelmaa on kuin veteen piirretty viiva. Miten arvottaa johtajan hyvyys tai huonous?

Kuitenkin suurin epäoikeudenmukaisuus on johtajien ison palkan päälle tulevat bonukset ym. ja huimat eläke-edut, jotka kattavat kuukausipalkan lisäksi noin 20-60 prosenttia peruspalkasta, jos tulos on hyvä, eli voitollinen.

Mieltäni jäi askarruttamaan taas kerran, että miksi ylimääräinen hyvänmiehen bonus lasketaan vain silloin kun menee hyvin, entä tappiolliset seuraavat tai menneet vuodet? Miksi johtajilta ei silloin peritä takaisin niitä ylimääräisiä palkkioita, jotka ovat tuon logiikan mukaan taas vain huonoa johtamista?

Yleiset maailmanmarkkinatilanteet ja raaka-aineiden nousut ja laskut "rahastaa" aina toimitusjohtaja yksin, mutta tappiot laskutetaan myös työntekijöiltä ja omistajilta. Työntekijöille potkut - palkanlaskut ja omistajille ei osinkoa.

Mainitsit muun muassa tuon Finnairin, jonka osake on Outokummun lailla ollut jo vuosikymmeniä monen osakkaan murheenkryyni. Näitä tappio-osakkeita ei edes viitsi enää myydä pois, kun edelleen odottaa sitä ihmejohtajaa, joka nostaa osakkeen ylös:) Tähän asti on nähty vain miljoonien erorahojen ja bonusten kanssa poistuneita toimareita?

Ja nyt professorien suulla kuullaan taas kerran, että se on hyvä näin, koska "hyville ja taitaville" tuloksentekijöille pitää maksaa kansainvälisten palkkataulukoiden mukaan? Joku tässä mättää pahasti... oma kieroutunut ajatteluniko?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tähän liittyy Kaija melko läheisesti myös tuo eilinen uutinen Digitan yt-neuvotteluista. Siellä pääoma jyllää. Tuntuu oikeasti ihan siltä kuin kaikki vain pyrkisivät viemään sen minkä suinkin ehtivät, ennen kuin sitten rysähtää tämä koko surkea korttitalo ja maa joutuu selvitystilaan. Digitallekaan ei ilmeisesti enää riitä, että se verenimijä ryystää suoraan suomineidon kaulavaltimosta, vaan nyt sitten pitää nuo työtkin halpuuttaa. Se on sijoitusrahastojen työ.

Tietämättömille tiedoksi, että aikoinaan Yleisradio sai Digitan myynnistä 260 miljoonaa euroa, jotka yhtiö keskitti television ja radion digitalisointiin. Suomalaiset tarvitsivat todella kipeästi digi-TV:tä. Tuolloin elettiin nousukautta vuonna 2005. Tänä päivänä valtiorahoitteinen Yle maksaa jakeluverkon käytöstä vuosittain liki 50 miljoonaa euroa vuokraa. Käyttökustannukset Suomessa ovat tuplasti yhtä suuret kuin esimerkiksi läntisessä naapurimaassamme Ruotsissa. Kiitos vain poliitikoille tästä(kin) huippukaupasta. Ja syitä ei toisiaankaan voi vierittää pelkästään oikeiston harteille, kun vasen laita oli SDP:n Jaakonsaarta myöten touhussa mukana.

http://yle.fi/uutiset/digita_aloittaa_yt-neuvottel...

Digitasta ja muustakin lisää täällä: http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203944-suome...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

"– Sitä en ymmärrä, jos saa millin palkkaa, ja sitten pitää maksaa vielä bonukset päälle. Eikö se palkka muka motivoi tarpeeksi? Harkimo kuittaa.

Proferssori Ikäheimon mukaan bonusten ja osakekannustinten osuus palkitsemisesta onkin noussut selvästi. Samaan aikaan kiinteät palkat eivät kuitenkaan ole pudonneet.

– Ja se onkin se oleellinen asia, että niiden olisi pitänyt pudota, Ikäheimo sanoo."

http://yle.fi/uutiset/onko_palkkakilpailu_lahtenyt...

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Itsestään selvää on myöskin, että konsultointiyritys Reward Agencyn perustaja ja omistaja Samuli Sistonen puolustaa johtajien palkkatasoa yleisesti...heh.

-Miksipä ei puolustaisi, kun oma toimeentulo, työ ja palkka riippuu juuri siitä, että johtajat ovat tyytyväisiä. Tällä varmistaa myös sen, että seuraavanakin vuonna hänet otetaan mukaan palkkoja ja bonuksia nostelemaan.

Juha Hämäläinen

Oy Suomi Ab = Poliittinen korruptio.

Lopetan puheenvuoroni ja jätän asian perustuslakituomioistuimen päätettäväksi.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Ei suinkaan Suomessa ole korruptiota. Maailman yksi vähiten korruptoituneista maista, kun eihän täällä rahakuoret vaihda omistajaa. Pelkästään palvelukset.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Paljon saa vettä virrata Vantaanjoessa, ennen kuin Helsinginniemelle pesiytyneet politikot suostuvat perustuslakituomioistuinta perustamaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset