Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Propaganda ei ole länsimedialle täysin outo vieras

  • kuva: free photos
    kuva: free photos

Kun jännitteet Venäjän välillä jatkavat eskaloitumistaan, on länsimedian huomio kiinnittynyt toistuvasti idän levittämään propagandaan. Iltasanomissa nimettöminä esiintyvät toimittajat kertovat Putinin muokkaavan jopa sääennusteita. Saksalaisen Bild -lehden mukaan hän olisi myös Saksan liittokansleri Angela Merkelin romahtaneen suosion takana. The Sunin otsikoissa puolestaan puhutaan Vladimir Putinin loistokkaista propagandatytöistä, jotka seisovat brittiläisen uutistoimiston edessä. Kuvalla pyritään kuulemma järkyttämään Britanniaa. Politico taas kirjoitti pitkän artikkelin venäläisestä Russian Todaysta, joka esittää olevansa oikea uutiskanava, mutta suoltaa käytännössä pelkkää propagandaa ja disinformaatiota kellon ympäri. 

RUSSIA TODAY ON kieltämättä taidokkaasti rakennettu konsepti, jonka kautta pystytään vetoamaan miljooniin länsimaisiin toisinajattelijoihin. Putinin propagandakoneisto on onnistunut paljastamaan lukuisia länsimaalaisia leikkiuutisia ja tätä kautta horjuttanut länsimedian uskottavuutta kansalaisten silmissä. Tästä huolimatta ei kannata sortua naiiviuteen. Käynnissä on informaatiosota. Siinä missä Kremlin rahoittama RT esittäytyy lempeänä ja maltillisena uutiskanavana, jossa rakastetaan vanhoja kunnon salaliittoteorioita, suoltavat venäjänkieliset uutiset kotimaistemme tavoin puhdasta vihaa länsimaita kohtaan. Englanniksi uutisoivan RT:n yksi keskeisimmistä tehtävistä onkin heikentää länsimaisen median asemaa sen kotikentällä. Tästä nimenomaisesta syystä se ei voi hyökätä suoraan länsimaisia arvoja vastaan, vaan maltillisemman lähetymistavan avulla se pyrkii vaikuttamaan kansalaisten mielipiteisiin politiikasta ja heidän päättäjistään sekä vakuuttamaan kuulijat siitä, että heitä johdetaan harhaan. 

Tuoreimmassa Times -lehdessä  käsiteltiin RT:tä hyvin länsimaisesta näkökulmasta tarkastellen. Artikkelissa viitattiin mm. Oxfordin yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jonka mukaan RT:tä seuraavat ihmiset kantavat yleensä sisällään länsivastaisia näkemyksiä. Kirjoituksen sisältö oli hyvin yksiulotteista, eikä se mielestäni sopinut muuten tasokkaan lehden tyyliin. Timesin mukaan RT hyödyntää kanavallaan epäpäteviä ja hämäriä asiantuntijoita, jotka harvoin osoittavat minkäänlaisia merkkejä puolueettomuudesta. Ja mikä pahinta, asiantuntijoiden pääasiallisena tehtävänä näyttäisi olevan kylvää epäilyksen siemeniä kotisohville ja kääntää länsimaiset katsojat heidän omia hallintojaan vastaan. 

Kaikki eivät kuitenkaan ole täysin samaa mieltä. Sheffieldin yliopiston viestintäpuolen johdossa vaikuttavan professori Piers Robinsonin mukaan artikkelin viitekehyksestä kävi selvästi ilmi, kuinka sen avulla pyrittiin pelottelemaan ihmisiä, jotta he eivät seuraisi lännen ulkopuolisia medialähteitä, vaan pitäytyisivät länsimaisen konsensuksen piirissä. Russia Todayn seuraaminen oli verrattavissa isänmaanpetokseen. 

ROBINSONIN MUKAAN länteen on iskostettu hyvin syvään käsitys siitä, että vieraat vallat käyttäisivät median voimaa häikäilemättömästi hyväkseen, kun taas länsimaissa toimittajat olisivat objektiivisia, totuudenmukaisia ja sitoutumattomia vallan vahtikoiria, joiden keskeisenä tehtävänä olisi palvella yhteiskuntaa. The Guardianissa julkaistussa kirjoituksessaan Robinson esittää, että uutisistamme paistaisi lävitse diskurssi, jonka mukaan hallitusten ajama julkisuusdiplomatia, tiedottaminen sekä strateginen viestintä olisi totuudenmukaista ja lepäisi moraalisesti kestävällä pohjalla, kun taas esimerkiksi venäläiset ja kiinalaiset manipuloisivat ihmisiä häikäilemättömästi propagandakoneistonsa kautta. 

Kumpikaan edellä mainituista väittämistä ei nauti erityistä suosiota akateemisissa piireissä. Huomattava määrä tutkimusaineistoa tukee käsitystä, jonka mukaan läntiset tiedotusvälineet työskentelevät toisinaan hyvinkin tiiviissä yhteistyössä hallitusten kanssa. Tämän voi havaita erityisesti ulkopolitiikkaa ja taloutta koskevissa kysymyksissä. Toisin sanoen, levitetyt puolitotuudet ja mielipiteiden muokkaaminen eivät näin ikään ole täysin outo vieras täällä lännessäkään. RT:n tavoin myöskään länsimediat eivät aina täytä niille asetettuja demokraattisia odotuksia, vaan haastamisen sijaan ne pyrkivät vahvistamaan hallintokoneiston virallisia näkemyksiä.

Britanniassa viime kuukausina noussut kohu Irakin miehittämisestä vuonna 2003 on tarjonnut mielenkiintoisen mahdollisuuden vertailla median luomaa kuvaa todellisuuden narratiiviin. Taannoin julkaistu Chilcotin raportti piirtää karua kuvaa siitä, kuinka laskelmallisesti media ja hallitus juonittelivat kansan tuen heidän toteuttamalleen Lähi-idän ristiretkelle. Raportissa kuvaillaan hyvin yksityiskohtaisesti Washingtonin roolia terroristien tekemän 9/11 -iskun jälkeen läntisen sotilaskoalition perustamisessa ja terrorismin vastaisessa sodassa, jonka pääasiallisena tarkoituksena oli puhdistaa Lähi-Itä sen suurimmista ongelmista. Britannian pääministerinä toiminut Tony Blair oli erityisesti huolissaan kansan yleisestä mielipiteestä. Blairin mielestä onnistuakseen länsiliittoutuma ja terrorismin vastainen sota vaatisi taakseen hyvin omistautuneen ja tiiviin propagandakoneiston. 

Brittiläisen The Guardianin toimittajat Nick Fielding ja Ian Cobain puolestaan uutisoivat jo vuonna 2011 Yhdysvaltain puolustusvoimien kehittämästä ohjelmistosta, jonka avulla maan hallinto kykenee vaikuttamaan entistä tehokkaammin sosiaalisessa mediassa käytävään keskusteluun. Tieto kävi esiin salaisiksi luokitelluista dokumenteista, jotka olivat syystä tai toisesta vuotaneet valtamedian käsiin. Toimittajien mukaan yksi amerikkalainen informaatioupseeri pystyisi ohjelmiston avulla kontrolloimaan samanaikaisesti jopa kymmeniä eri valeprofiileja ympäri maailmaa, ja levittämään amerikkalaismyönteistä propagandaa lukuisilla eri kielillä. Toimittajat uskoivat, että ohjelmisto kehitettiin vastavoimaksi Kiinan kasvavalle informaatiovaikutukselle, jolla maa pyrkii kontrolloimaan ja estämään Internetin vapaata keskustelua. Lukuisat kriitikot ovat ilmoittaneet olevansa huolissaan ohjelmiston mahdollisesta väärinkäytöstä. Puolustusvoimien luoman ohjelmiston avulla asiantuntijat kykenevät halutessaan luomaan valheellisen ilmapiirin verkkokeskusteluihin ja rakentamaan tätä konsensuksen, joka sulkee erimieliset sen ulkopuolellle.

KOTIMAASSAMME VASTAAVANLAISIA tapauksia on ollut jonkin verran. Suomalaisen median suhtautuminen Irakin sotaan ei poikennut lainkaan sotilasliittoutuman sanelemasta propagandasta. Irakin sodan jälkeen koneiston rattaat suunnattiin ensin Egyptiin, Libyan sisällissotaan ja sittemmin sodan runtelemaan Syyriaan. Helsingin Sanomat mm. uutisoi tammikuussa 2014 Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hyökänneen kemiallisin asein siviiliväestön kimppuun. Massachusettsin teknillisen korkeakoulun tutkimuksen mukaan Ghoutan sariini-iskun jäljiltä löytyneiden improvisoitujen rakettien kantomatka oli niin lyhyt, ettei niitä voitu laukaista Syyrian hallituksen hallussa olleilta alueilta. Tutkijat myös korostivat, että Yhdysvallat oli aikeissa tehdä sotilaallisen iskun Syyrian hallitusta vastaan virheellisten tiedustelutietojen perusteella. Myös YK:n virallisen raportin mukaan hyökkäyksen takana ei ollut Syyrian hallitus, vaan yksi lukuisista alueella riehuvista kapinallisryhmistä, joista jotkut nauttivat lännen taloudellisesta ja aseellisesta tuesta. Tuettuihin ryhmiin kuuluvat myös pahamaineiset terroristiryhmät, kuten al-Qaidan yhtenä haarana pidetty Jabhal al-Nusra sekä raakalaismainen salafistiryhmä Ahrar al-Sham. Lukuisista korjauspyynnöistä huolimatta uutista ei ole muutettu myötäilemään totuutta. 

Suomen eduskunnan alaisuudessa toimiva valtakunnallinen julkisen palvelun yleisradiotoimintaa harjoittava viestintäyhtiö YLE puolestaan on myös toistuvasti pyrkinyt vaikuttamaan tavallisten ihmisten käymään keskusteluun Venäjän nykytilasta ja Naton roolista Suomen maaperällä. Suomalaisille virkamiehille on mm. tarjottu valmiuksia vastata kasvavaan informaatiosodankäyntiin, jossa propagandaan vastataan totuuden sijaan propagandalla. Kuluttajan näkökulmasta tarkasteltuna elämme siis hyvin hämmentäviä aikoja, kun jokainen joutuu lopulta etsimään itse vastauksia globaaleihin kysymyksiin. Olipa kyse sitten Libyan sisällissodasta, talous- tai turvapaikanhakijakriisistä tai ilmastonmuutoksesta. Tästä syystä pidänkin mediakasvatusta hyvin tärkeänä osana nykyajan opetusta, jotta oppisimme navigoimaan median lävitse ja puolustamaan itseämme manipulointia ja kasvavaa disinformaatiota vastaan. Professori Robinsonin mukaan ensimmäinen askel kohti tervettä tietoisuutta alkaa siitä, kun ihmiset ymmärtävät, että myöskään länsi ei ole propagandasta ja korruptiosta vapaa yhteisö, vaikka täällä autuaasti vieraita valtoja propagandistisista valheista demonisoidaankin. 

Toisena askeleena hän pitää sitä, kun ihminen oppii hakemaan hyödyllistä tietoa lukuisista eri lähteistä ja muodostamaan tätä kautta kokonaiskuvan tilanteesta. Robinsonin mukaan tiedonhaku tarkoittaa valtamedian ohella myös propagandaksi luokiteltujen lähteiden, kuten esimerkiksi Russia Todayn, al-Jazeeraan sekä Press TV:n, lukemista tietyllä varauksella. Valtamedia - mitä ikinä sillä tarkoitetaankaan - on aivan liian kunnioittava poliittista ja taloudellista valtaa kohtaan, jonka vuoksi kuluttajina meidän on pakko toisinaan turvautua myös niin kutsuttuihin valhemedioihin tai vaihtoehtomedioihin kuten Media Lensiin ja Spinwatchiin, koska vain tätä kautta me kuluttajat voimme tulla entistä tietoisemmiksi hallituksiemme toteuttamasta strategisesta manipuloinnista, johon valtaa pitävä eliitti on sortunut jo antiikin ateenalaispoliitikoista ja roomalaisdiktaattoreista lähtien. Jatkuvuutta ajatellen kansalaisten mediakasvatus ja ennen kaikkea medialukutaidon kehittäminen nousevat yhä tärkeämpään rooliin elämässämme, kun ihmisten mielipiteisiin pyritään vaikuttamaan yhä useamman kanavan kautta.

- Hyvänä esimerkkinä vaikutusvaltaisesta vaihtoehtomediasta voidaan pitää huippusuosittua Zero Hedge -talousblogia, joka on noussut valhemedian roolista yhdeksi maailman luetuimmista vaihtoehtoisista talousjulkaisuista, ja jota on siteerattu jopa valtavirtaan lasketussa Taloussanomissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Minulta kysyttiin Helsingissä puistokaljotellessa, että mistä minä oikein tietoni ammennan ja minkä ihmeen vuoksi, kun ulkopolitiikka ei varsinaisesti ole edes minun alaani. Kirjoitinpa tästä sitten vähän enemmän - itseäni viisaampia siteeraten.

Käyttäjän kimmokautio kuva
Kimmo Kautio

Laajensit aihetta juuri siihen suuntaan, kuin sitä pitikin laajentaa. Kirjoitin samansuuntaista juuri toissapäivänä ja luin myös tuon Piers Robinson kirjoituksen Guardianista.
Kiitos siis tästä täydentävästä kirjoituksestasi.

Yhden asian haluaisin tietää: Keitä mahtavat olla ne satakunta suomalaista virkamiestä ym. amerikkalaisen infosota-koulutuksen saanutta henkilöä? Miten moni heistä esiintyy mediassa asiantuntijoina tai moniko heistä on mahdollisesti esimerkiksi YLE:n toimittajia?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Listaa ei koskaan julkaistu, mutta siitä kirjoitettiin kyllä mediassa. Linkki on upotettu tekstiin. Minustakin olisi mukava tietää, että keitä Harvardiin oikein lähettiin.

"Harvardin yliopisto kouluttaa 100 suomalaista infosotaan: ”Venäjä on aktiivinen tällä puolella” - Iltasanomien uutinen aiheesta on täällä: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000101971...

Ylen englanninkielinen artikkeli puolestaan täällä: US experts gird Finnish officials for information war - http://yle.fi/uutiset/us_experts_gird_finnish_offi...

EDIT: Nähtävästi toimittajia ei ollut mukana, vaikka minulla omat epäilykseni onkin. Asiantuntijoita aivan varmasti. Toisaalta mieleeni muistui tämä vanha pätkä eräästä Ylen asiantuntijaillasta.

- Sotaprofessori Aki-Mauri Huhtinen maanpuolustuskorkeakoulusta, onko teillä tietoa, että tällä hetkellä sosiaalisessa mediassa esiintyisi suomenkielellä trollaavia henkilöitä?

- Mä en pysty yksilöimään, että olis tällasia, Huhtinen toteaa epäröiden Ylelle.

Ylen oma linjaus uutisineen antaa kyllä aivan erilaisen kuvan, vai mitä?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Minulta oli mennyt täysin ohitse tuo sinun parin päivän takainen kirjoituksesi "Trollauksen koko kuva?". Hyvin tiivistetty näkemys, jolle tosiaan on tilausta. Henkilökohtaisesti ymmärrän, että Russia Today on propagandakoneisto, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö informaation kautta vaikuttamista tapahtuisi myös kotikentällä. Propagandaa on ollut aina, ja sitä tulee aina olemaan.

Kimmo Kaution kirjoituksen samasta aiheesta voit lukea täältä: http://kimmokautio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220736...

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Hyvä on , kiinni jäin. Minun yhteyshenkilö on verenhimoinen Navy seal USA Todayssa. Olen nähnyt valon, en olisi muuten myöntänyt vaan jatkanut trollaamista. Hallelujaa Jahve.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Ylehän se näkee trolleja kaikkialla. Ensinnäkään en usko informaatioupseereiden kykenevän älykkääseen debattiin maailman toiseksi vaikeimmalla kielellä. Tulivatpa he sitten mistä tahansa. Sen sijaan media näyttelee isoa roolia ilmapiirin muutoksissa ja ihmisten mielipiteissä. Uskon kohdanneeni kerran oikean venäläistrollin. Se ei ollut kovin vaarallinen. Kirjoitin kokemuksestani myös blogin, jonka voit löytää tämän linkin takaa: http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195062-kohta...

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Selvä kaava näyttää länsimaissa olevan tuon median ja hallinnon suhteen. Median tehtävä on suojella hallintoa (mitä ikinä sitten hallinnolla tarkoitetaankin,mutta selkeästi pankkeja ja hallintojärjestelmää ainakin),koska niitä ei oikeastaan missään perinteisessä mediassa kyseenalaisteta. Vaan ongelmat ovat ikäänkuin tulleet aina ulkoapäin,jostakin länsimaisen tuoltapuolen tai sitten uhka on aina jossakin ulkopuolella ja nyt pitää sitten tiukentaa näitä ja näitä juttuja.

Jonakin päivänä ihmiset vain kyllästyvät ja länsimaisuudesta ei ole jäljellä kuin hallinto mikä kaadetaan myrskyisissä merkeissä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Venäjän oikeusministeriö: Levada-keskus olikin USA:n rahoittama
Tänään klo 18:41
Venäjän luotettavimpana pidetty tutkimuslaitos, Levada-keskus on suurimmaksi osaksi Yhdysvaltojen rahoittama, kertoo Venäjän oikeusministeriö.

Vuonna 2003 perustettu Levada-keskus-niminen tutkimuslaitos onkin suurimmaksi osaksi Yhdysvaltojen rahoittama, uutisoivat venäläismediat. Asia selvisi Venäjän oikeusministeriön suorittaman yllätystarkastuksen yhteydessä eilen maanantaina.

Tarkastuksessa havaittiin muun muassa, että suurin osa rahoituksesta tuli Yhdysvaltojen Wisconsinin yliopistolta, jonka valvovaksi viranomaiseksi on merkitty Yhdysvaltain puolustusministeriö.

http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/2016090622271170_ul...

Puolueetonta tutkimusta vieraan vallan puolustusvoimien alaisuudessa

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset