Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Pokémon Go saapui kreivin aikaan

Illan hämärtyessä toisiinsa kietoutuneet pariskunnat vaeltelevat kännykät käsissä pitkin autioituneita katuja. Himmeät valot saavat varjot leikkimään seinustoilla. Juutalaisten synagoogaa vartioivat poliisit ihmettelevät ääneen vilkasta liikennettä. Jokin katukuvassa on selvästi muuttunut.

Mekin olimme poikani kanssa iltakävelyllä, kunnes jossain vaiheessa meidät pysäytti skeittilaudallaan tuhatta ja sataa pöristellyt nuorukainen. Nuhjuisesti pukeutunut ja selvästi päihtynyt hurjastelija kysyi pojaltani saksaksi, onko näiltä kulmilta löytynyt mitään harvinaisuuksia. Ei ollut löytynyt, valittelimme yhteen äänee. "Eipä sitten mitään. Eipä muuta kuin onnea matkaan!", hän huikkasi. Lähtiessään syrjäytyneen oloinen nuorukainen heitti vielä muksulleni ilmaisen vinkin, minne hänen kannattaisi seuraavaksi mennä, jos hän haluaa löytää erikoisempia otuksia. Poikani oli silminnähden haltioissaan. Hän nimittäin tuntee joka ikisen lajikkeen nimeltään, ja nyt puhuttiin todellisesta aarteesta. 

Viikko sitten kävimme puistossa, jossa oli paljon muitakin ihmisiä. Lepuuttamaan väsyneitä jalkojamme. Jahti ei tunnu katsovan ikää, sillä paikalla näytti olevan väkeä koko ikähaitarilta. Jotkut lapsiensa kanssa, toiset lapsia itsekin. Istahdin puun alle nauttimaan sen varjon suomasta helpotuksesta ja otin vesipullostani kunnon kulauksen. Lämmin päivä, muistan miettineeni. Taas oli kävelty melko paljon. Jokainen askel kuitenkin on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Parikymppinen nuorimies istuutui viereeni ja tervehti minua kohteliaasti. Pohdin hetken aikaa, että mistä hän minut oikein tuntee - ei yhtään mistään. Hänkin oli osa jahtia. Poikani juoksenteli ympäri leikkikenttää, ja välillä kuulin hänen kiljahtavan puhtaasta riemusta ja ilosta. Ilmeisesti taas oli napannut. Tänään syö hyvin, ajattelin.

Seuraani liittynyt poika aloitti keskustelun kanssani. Hän kertoi juuri jättäneensä asepalveluksensa kesken, koska se ei kuulemma ollut oikein hänen paikkansa. "Selkä ei yksinkertaisesti kestänyt", poika tuumasi. Kerroin käyneeni armeijan Sodankylässä. Tunnustin sen vuoden olleen elämäni helpointa aikaa. Armeijassa ei tarvitse huolehtia juuri mistään - teet vain niin kuin käsketään ja teet sen niin hyvin kuin osaat, sanoin. Kunnioitin ja ymmärsin silti hänenkin valintaansa ja tuin sitä parhaani mukaan. Ei kenenkään kannata itseään kiduttaa, jos paikat eivät kestä. Tai jos mieli on hauras. En ole koskaan ollut erityisen ahdasmielinen tai konservatiivi. Myöhemmin tapasimme sattumalta uudestaan eräässä ravintolassa. Poikani esitteli hänelle innoissaan kasvavaa kokoelmaansa, ja hän puolestaan näytti omansa.

Puhun tietystikin huippusuositusta Pokémon Go -mobiilipelistä, jonka pelaajat ovat vallanneet kadut viime viikkoina. Harva on onnistunut välttymään Pokémon Go:n manialta. Sen pelaajiin kirjaimellisesti törmää vääjäämättäkin kaikilla julkisilla paikoilla, kun kännyköitään tuijottavat pelaajat eivät aina katso eteensä. Muutama viikko sitten julkaistusta mobiilipelistä on kasvanut maailmanlaajuinen hitti, jonka suosio on ylittänyt kaikki odotukset. Pelissä metsästetään Pokémon-hahmoja puhelimen kameran ja paikkatietojen avulla aidosta ympäristöstä, kuten kaduilta tai julkisista rakennuksista. Joidenkin mielestä peli on lapsellisuuden huipentuma, mutta minä kyllä katselen laajennettua todellisuutta hieman erilaisin silmin. Ihailen vilpittömästi sen potentiaalia niin markkinoinnissa, sivistämisessä kuin sosiaalisessa kanssakäymisessäkin.

Pokémon Go on tuottanut yhteiskuntaan harvinaista yhteisöllisyyttä, jonka luulin kadonneen jo vuosikymmeniä sitten. Se saa erilaisista taustoista ponnahtavat ventovieraat ihmiset keskustelemaan toistensa kanssa ilman ennakkoluuloja ja kiusallisuuden tuntemusta, kun perinteiset sosioekonomiset ja sukupolvien väliset rajat murtuvat virtuaalisessa peliympäristössä. Peliä pelataan samalla puolella - toinen toistaan opastaen. Kukaan kohtaamistamme ihmisistä ei vähätellyt tai panetellut koulutaipaleensa alussa olevaa lastani hänen ikänsä tähden, vaan kaikki olivat avoimesti iloisia ja ryhmähenkisiä pelaajia. Poikani kun tuntuu olevan pelista aivan yhtä innoissaan kuin samassa puistossa pokémoneja metsästävä kahden lapsen äitikin. Tai asepalveluksensa kesken jättänyt nuorimies, joka etsii pokémonien lisäksi itselleen työpaikkaa.

Peli on saanut ihmiset liikkumaan. Samalla se on palauttanut elämän kuoleville paikkakunnille, joissa ei ollut näkynyt enää ristinsieluakaan sen jälkeen, kun helppoudestaan tunnettu sosiaalinen media nappasi niskalenkin tosielämän kohtaamisista ja tarpeesta tutustua uusiin ihmisiin. Peli saapui kreivin aikaan. Suomessahan on jo pitkään puhuttu siitä, kuinka liikalihavuus on ollut järkyttävässä kasvussa jo useamman vuoden ajan. Ja siitä kuinka aikuiset eivät vietä tarpeeksi aikaa lastensa kanssa. Poikanikin on talsinut muutaman viikon aikana pienillä jaloillaan montakymmentä kilometriä. Hetkittäin tuntuu, että väsyisin jopa ennen häntä. 

Runsaasti ulkoilevat pelaajat ovat tietämättään rauhoittaneet villeimmätkin seudut. Suomessakin on alkanut olemaan sellaisia puistoja ja metsätaipaleita, joihin ei ole oikein tahtonut uskaltaa edes mennä enää hämärän tultua. Yksi tällaisista paikoista oli Helsingissä sijaitseva Kaisaniemen puisto, jota pidettiin öiseen aikaan melko pahamaineisena. Nyt sielläkin näkyy vain pimeydestä loistavia kännyköiden ruutuja ja lippalakkipäisiä poikia metsästämässä harvinaisia pokémoneja. Saman ilmiön havaitsin myös täällä Saksassa, kun kävin viime yönä lenkillä. Tutut pirinurkkaukset ja pulsulaarit ovat täynnä kännyköitään näpläileviä teinejä ja aikuisia. Tämä muutos on tapahtunut joka puolella maailmaa, kun pokémonin pelaajat ovat vallanneet kadut takaisin pahantekijöiltä. Yhteisöllisyydessä näyttäisi olevan edelleen voimaa.  Tästä kaikesta saamme kiittää amerikkalaista Niantic Labs -peliyhtiötä.

Vanhemmille silti tiedoksi, että kaikella on rajansa.

Pitäkää hyvä huoli siitä, etteivät lapsenne jäisi täysin koukkuun mobiilipeliin.

Liika on aina liikaa. Lapasesta ei saisi lähteä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Olipa pelistä mitä mieltä tahansa, niin ajattelin silti tuoda esiin nämä muutamat seikat, jotka ovat tulleet mieleen tässä viime viikkojen aikana. Jopa 3 628 asukkaan Pellossakin lapset ja nuoret kävelivät ympäriinsä kännykät käsissä. Joillakin heistä vanhemmat mukana ja turvana. Sama oli havaittavissa Raahessa, Ylivieskassa, Oulussa ja Helsingissä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

"Sen sijaan on iso kasa sen mallisia kirjoituksia joissa ehdotetaan miten "Pokémon GO" -pitäisi vaihtaa johonkin joka on tulkittu kehittävämmäksi.

Tästä lähestymistavasta jonkinlaiseksi instant-klassikoksi on muuttunut Liisa Nyqvistin mielibidé "Helsingin Sanomissa". Hänen perusargumenttinaan on hyötyajattelu: "Tuo kaupungilla poukkoilu on hauskaa ja näyttää hauskalta, mutta se hyödyttää ainoastaan Nintendo-yritystä – ei meitä suomalaisia millään tavalla." Toisin oli jonain menneinä aikoina. "Niinä vuosikymmeninä, joina Suomesta rakennettiin hyvinvointivaltio, lähes kaikki yli 15-vuotiaat ja vähän nuoremmatkin olivat töissä – paitsi jos olivat koulussa. Jos vakituista työtä ei ollut, hoidettiin lapsia, poimittiin marjoja tai tehtiin jotain muuta avustavaa työtä."

Nykyaika on toisenlaista. Täällä ei tahdo kesätyöpaikkoja löytyä kuin kaikista yritteliäimmille. Moni asuu kaupungissa jonka lähialueella ei ole montaakaan marjastuspaikkaa. Nyqvist puhuu kuin että entinen maatalousympäristöön soveltuva elämäntapa onnistuisi automaattisesti asfalttiviidakossa jossa poimittu marja on lähinnä oikotie lyijymyrkytykseen."

- Väärin liikuttu / Tuomo Gren (Uusi Suomi)
http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220321-a...

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Pokemon on mielikuvituksen proteesi.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Mielenkiintoinen vertauskuva. Ja tavallaan totta. Toisaalta tällaisen pelin olisi voinut mistä vain, mutta Pokémon oli valmis brändi jonka vuoksi suosio tuli kuin itsestään. Moderni ihminen ja ennen kaikkea lapsi on melko laiska liikkumaan merkityksettömästi pelkästä liikkumisen ilosta. Siitähän urheilussakin on kyse. Liikunnasta, jota ajaa eteenpäin halu kehittyä ja voittaa.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Tokihan tällä logiikalla myös vaikkapa Sota ja Rauha on mielikuvituksen proteesi. Sitä samaa ovat Tuulen Viemää, Tähtien Sota, Aku Ankka jne.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen Vastaus kommenttiin #6

Eli logiikkasi tuon oman vertauksesi suhteen on rupua. Vai johtuuko tämä taas siitä, että kyseessä on videopeli? Suhtautumisesi niihin on jo nähty aiemmin melko vahvasti ainakin omissa teksteissäni.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #7

Kyse on luonnossa liikkumisen proteesi mielikuvitukselle. Pitää olla noita otuksia sen sijaan että nauttisi luonnossa. Pelillisyys onlöapsille valmentautumista liukuhihnatyöhön, tavaras tulee ja siihen pitää reagoida.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #8

Luonnossa liikkuminen siirtyy vanhemmilta lapsille. Jos aikuinen (tai ydinperhe) ei ohjasta ja kannusta kokemuksien kautta lasta siihen, niin tuskinpa tämä siitä kovin helposti innostuu, ellei sitten sekundaarisessa kasvuympäristössä ole kova kiinnostus luontoa kohtaan. Tosin moni lapsi voi liikkua luonnossa ja pelata pelejä. Ne eivät ole toisiaan poissulkevia tekijöitä. Esimerkiksi oma poikani oli juuri kaksi viikkoa Lapissa ennen kuin aloitti tämän kyseisen pelin. Nukkui laavussa, eikä valittanut sääskistä. Söi mustikoita ja variksenmarjoja, kalasti itse ruokansa ja oppi paljon sienistä. Typerää ja ummehtunutta edes väittää, että lapsi ei liikkuisi lainkaan luonnossa, jos hän pelaa video- ja mobiilipelejä. Pelit eivät ole luonnosta erkaantumisen syy, vaan kaupungistuminen.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #9
Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #10

Olkiukko on housuissasi, kun et nähtävästi selvää lausetta saa aikaiseksi. Tai edes yhtään väittelykykyistä ja perusteltua argumenttia. Piti vielä lisätä tuohon kaupungistumisen jatkeeksi laiska tai kiireinen vanhemmuus.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #11

Kuinka vanha on poikasi. Tuskin esikouluainen ...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #12

Sillä ei itseasiassa ole tässä tilanteessa mitään merkitystä, vaikka tämä ikähän tosin käy kyllä ilmi noin-muodossa tuolla itse kirjoituksessakin. Jota et ilmeisesti edes lukenut, koska et ottanut lainkaan kantaa siellä esittettyihin väitteisiin, vaan toit suoraan oman mielipiteesi esiin. Ja ilman minkäänlaista omakohtaista kokemusta ko. aihepiiristä.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #13

Iällä on valtavasti merkitystä!
http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/viihde/220599...

Sinulla on myös kovin outo käditys yhteisöllisyydestä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #14

Ja sinulla langanlaiha teesi jossa ei ole yhtä ainuttakaan väittämää, joka perustuisi jonkinlaiseen faktaan tai edes etäisesti muistuttaisi empiiristä sellaista. Samalla periaatteella monotonisena toimintana pidetty kävely totuttaa ihmistä monotoniseen työhön. Juokseminen puolestaan eläväksi tykinkuulaksi.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #12

Yhdestä asiasta olen kuitenkin samaa mieltä: Pokémon-ukkeleiden pitäisi luonnossa asutuskeskuksien sijaan. Onneksi sentään muistomerkit ja patsaat, historialliset paikat ja esimerkiksi kirjastot ovat huomioitu niin, että lapset jotain pelistä sentään oppivat. Sosiaalisen kanssakäymisen lisäksi siis.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"Pokémon Go on tuottanut yhteiskuntaan harvinaista yhteisöllisyyttä, jonka luulin kadonneen jo vuosikymmeniä sitten."

Muuten samaa mieltä, mutta en ole nähnyt yhdenkään "maahanmuuttajalta näyttävän" pelaavan sitä, vaikka Turussa tullut jo 50km käveltyä.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

Ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin. Netissä kirjoiteltu jo useista onnettomuuksista joihin ihmiset joutuneet kun kännykän ruutua tuijottaneet, eivätkä ympäristöään havannoi. Enkä haluaisi antaa kenellekään mitään "ideaa", mutta odottelen vaan sitä uutista kun "lure" laitetaan johonkin sopivaan paikkaan..ja sitten poksahtaa.

Innostuin itsekin aluksi tähän touhuun..toki vaan autolla "pokestoppeja" kierrellen ja pokemoneja ympäristöstä keräillen. Alkuinnostuksen laannuttua alkaa olla hieman "tässäkö tämä oli"-fiilis, mutta ehkä tämä luurissa kuitenkin saa olla toistaiseksi.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"mutta odottelen vaan sitä uutista kun "lure" laitetaan johonkin sopivaan paikkaan"

Turussa on eräässä paikassa lähes 24/7 kolme lurea lähekkäin päällä ja vaikka porukkaa siinä paljon hilluukin, ei se niin houkutteleva paikka ole iskeä verrattuna vaikka yleisötapahtumaan.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Facebookista lainattua,

"Jos Pokemon GO saa Raijan (72v) ja Ahmedin (14v) kaverijengin paiskaamaan ylävitoset Seurasaaren ulkoilmamuseossa, niin se ei voi olla valtavan huono juttu."

Itse näin eilen myös corfuun pukeutuneita tyttöjä pelaamassa puistossa. Näin, vaikka islam käsittääkseni pelin pannaan julistikin.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Kyllä noista proteeseista on hyötyä jonkin aikaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset