Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Euroopan unioni - unelma joka särkyi

  • Euroopan unioni - unelma joka särkyi
  • kuva: wikimedia commons
    kuva: wikimedia commons

Jotkut teistä saattavatkin tietää, että minä olen aina tukenut Euroopan unionia aatteellisella tasolla, vaikka olenkin kritisoinut toistuvasti sen menettelytapoja eri kriisien kohdalla. Suomen paikka on mielestäni ollut Euroopan unionissa ja osana läntistä arvoyhteisöä, jonka me kaikki eurooppalaiset jaamme keskenämme. Pidin sitä pitkään itsestäänselvyytenä, että vaikka siltoja olikin vielä paljon edessä, niin me suomalaiset olimme jo ylittäneet Rubikon-joen, eikä perääntyminen olisi enää mahdollista. Kuvittelin meidän oikeasti tarvitsevan eurooppalaista yhteistyötä, jonka avulla voisimme ratkaista yhteisiä ongelmiamme. Sittemmin olen viisastunut, huomannut olleeni väärässä.

Totuushan on, että EU ei ole pelkästään poskettoman kallis rakennelma, vaan tämän lisäksi se on myös äärettömän tehoton. Euroopan unioni ei ole onnistunut ratkaisemaan tähän mennessä ainuttakaan sen keskeisistä ongelmista. Ei liene siis mikään ihme, että kulunut vuosikymmen on saanut minutkin pohtimaan mahdollista elämää Brysselin ulkopuolella.

Amerikkalainen talousnobelisti Paul Krugman on huomauttanut useamman kerran Euroopan kääntyneen omaa perusajatustaan vastaan, ja muuttuneen autoritaariseksi ja salamyhkäiseksi. Ja ei hän aivan tuulesta tätä väitettään ole temmannut. Kyllähän se kieltämättä hieman hullulta tuntuu, kun me eurooppalaiset kuulemme kaikkia koskevista asioista poliitikkojemme sijaan ympäristöjärjestö Greenpeacelta ja ilmiantosivusto Wikileaksilta. Kaduilla huhuillaan suoranaisesta demokratiavajeesta, joka vieraannuttaa eurooppalaisia yhä kauemmas päätöksenteosta ja vaikuttamisesta. Krugmanin sanoissa saattaa piilotella viisauden alku. Ja saattaa olla piilottelemattakin.

Jos totta puhutaan, niin Brysselistä käsin valtaa käyttävälle eliitille on mielestäni muodostunut huono tapa naamioida heidän ideologiansa asiantuntijuudeksi ja teeskennellä, että heidän toimensa olisivat ainoa olemassa oleva keino tai tapa säästää eurooppalaiset entistäkin syvemmältä upposukellukselta. Toisinaan huonot päätökset ja varsinaiset virheetkin esitetään ainoina vaihtoehtoina, joita kenenkään ei sopisi julkisesti kritisoida. Ei liene siis mikään ihme, että Euroopan unionista on hyvää vauhtia tulossa feodaalinen harvainvalta ja plutokratia. Pitkään jatkuneen liittovaltiokehityksen sijaan meidän tulisi ottaa muutama askel taaksepäin ja palata takaisin ruohonjuuritasolle. Sen pitäisi olla päivän selvää, että demokratia ei voi toteutua ilman avointa julkista keskustelua. 

Todennäköisesti näistä kaikista pahin toimielin on julkisuudelta piilotteleva Euroopan komissio, joka ei mielestäni kuuluisi demokratiaan lainkaan. Komission nimittäminen on kokonaan kansalaisten vallan ulottumattomissa, vaikka sillä on selkeästi eniten päätäntävaltaa eurooppalaisten asioiden hoitamisessa. Komissiolla on esimerkiksi yksinoikeus tehdä lakialoitteita sekä nostaa kanteita unionin jäsenvaltiota vastaan, mikäli se katsoo maan rikkoneen yhteisiä pelisääntöjämme. Eihän tämän näin aivan pitänyt mennä. Tilannetta ei varsinaisesti paranna lainkaan komission ilkeämielinen tapa osoittaa suoranaista arroganssia jäsenvaltioidensa ministereitä, europarlamentaarikoita ja kansalaisia kohtaan.

Hyvänä esimerkkinä tästä on kauppakomissaari Cecilia Malmströmin viime vuotinen lausunto, jossa hän totesi ettei hän tarvitse eurooppalaisilta mandaattia päätöksentekoon. Ja jos koko itsenäisen historiamme kallein poliitikkokin kelpaa unioniin komissaariksi, niin voidaan surutta sanoa, että johtavassa elimessä laatukriteerit eivät ole kovinkaan korkealla. Jyrki Kataisen nimittäminen hyväpalkkaiseen leikkikomissaarin virkaan oli kuin litsari jokaisen suomalaisen poskelle. Huolta herätti etenkin se, että tästä sovittiin jo etukäteen kokoomusjohtajan pääministerikaudella. Jälkikäteen on mahdotonta sanoa sitä, kuinka paljon tarjottu komissaarin salkku vaikutti maassamme harjoitettuun politiikkaan.

Euroopan unioniin kohdistunut kritiikki on ollut rajussa kasvussa joka puolella Eurooppaa. Siitä on tullut yksi keskeisimmistä arkipäivän ilmiöistä, joka yhdistää eurooppalaisia valtakunnan rajoja tai yhteiskunnallista asemaa katsomatta. Porukasta löytyy niin saksalaisia maanviljelijöitä, ranskalaisia siivoojia, vanhan koulukunnan karvalakkikommunisteja, oikeistolaisia mielipidevankeja kuin punavihreitä yliopistovaikuttajiakin. Joitakin heistä yhdistää heidän vihansa epäonnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan, kun taas toisten ajatukset lepäävät syvällä eurooppalaisessa talouspolitiikassa ja demokratiassa. Kriisien aikana viljellyt virheelliset selitysmallit ja toimimattomat ratkaisut ovat saaneet monet menettämään uskonsa koko järjestelmään.

Ensin eurooppalaiset joutuivat pitkän ja kivuliaan taantuman kouriin, joka johti useassa jäsenvaltiossa suorastaan katastrofaaliseen työttömyystilanteeseen, ajaen kansalaisia köyhyyden kierteen ja toivottomuuden kouriin. Pian tämän jälkeen miljoonat turvapaikanhakijat saapuivat Eurooppaan etsimään uutta kotia, eivätkä saamattomat päättäjät ole vieläkään onnistuneet löytämään yhteistä ja kestävää ratkaisua tähän yli kaksi vuotta välejä kiristäneeseen kriisiin. Nyt olisi jo korkea aika ottaa päät pois pensaasta, ennen kuin on aivan liian myöhäistä. Pakko. Jostain syystä me kuvittelemme vieläkin, että loppujen lopuksi eurooppalainen yhteisvastuu tulee aina kannattelemaan heikompiakin maita, vaikka aika on osoittanut meidän olleen jo monta kertaa väärässä.

Samaan aikaan työpöydällä lepää edelleen lukuisista valuvioista kärsivä yhteisvaluutta euro, joka on odottanut Euroopan keskuspankin eli EKP:n tekevän jotain sen huolien eteen. Valitettavasti kansan vallan ulottumattomissa oleva EKP ei ole lukuisista lupauksistaan huolimatta suostunut vieläkään siihen rooliin, joka sille valuuttakriisin hoidossa epäilemättä kuuluisi. Vastuunkantamisen sijaan EKP:lla on päätetty pumpata ja äyskäröidä veronmaksajien rahoja - toivottu parasta ja pelätty pahinta. 

Euroopan unioni mielletään usein rauhan projektiksi, josta meidän jokaisen tulisi olla ensisijaisesti kiitollinen, koska se on johtanut historiamme pitkäkestoisimpaan rauhalliseen ajanjaksoon. Tässä on kai pieni totuuden siemen, vaikka henkilökohtaisesti laskenkin unionin enemmän talouspainotteiseksi projektiksi. Mutta jos me olisimme nyt edes hetken ajan täysin rehellisiä itsellemme, niin huomaisimme, että eiväthän poliitikot tätä yhtenäistä Eurooppaa ole luoneet, vaan me eurooppalaiset olemme tehneet sen verkostoitumalla ja tutustumalla naapurikansoihimme. Tänä päivänä matkat ovat lyhyitä, eikä ystävyys ja rakkaus tunne enää samalla tavalla maantieteellisiä rajoja kuin vielä viime vuosisadan alkupuoliskolla. Käytännössä on hyvin vaikea edes kuvitella tilannetta, jossa eurooppalaiset kansat tarttuisivat jälleen aseisiinsa ja lähtisivät näyttämään naapureilleen, että mistä se kana pissii. Tätä tuskin tulee tapahtumaan ainakaan muutamaan sukupolveen.

Euroopan yhdentymistä tapahtuu berliiniläisillä yöklubeilla, pariisilaisissa kahviloissa ja ateenalaisten yliopistojen kampusten käytävillä, eikä suinkaan ylipalkattujen virkamiesten neuvottelusaleissa. Tietysti unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 45 artiklassa mainittu vapaa liikkuvuus voidaan katsoa yhdeksi merkittäväksi yhdentymistä edistäneeksi tekijäksi, mutta tämän artiklan kirjoittamisen jälkeen on ehditty kulkemaan jo melko pitkä matka kohti mielivaltaista byrokratiaa. Kyse ei ole enää pitkään aikaan ollut yhdentymisestä, vaan yli 33 000 byrokraatin leipäpuusta sekä siitä kuinka paljon vettä vessan vetämisessä saa kulua, ja kuinka korkealla leikkipuistojen keinut voivat olla maanpinnasta. Me olemme luoneet hirviön.

Jos me nyt kuitenkin jotain olemme oppineet tästä pitkittyneestä taantumasta ja sitä seuranneesta turvapaikanhakijakriisistä niin sen, että Euroopan unioni ei ole niin vakaa ja yhtenäinen kuin pitkään kuviteltiin. Eurooppalaiset eivät ole yhtä suurta ja onnellista perhettä, vaikka kuinka haluaisimme elää kosmopoliittisessa ympäristössä; toiset tuntuvat aina olevan hieman vahvempia ja paremmassa asemassa kuin toiset. Köyhyys ja pitkäakaistyöttömyys repivät kansakuntia kahtia ja yli viisikymmentä vuotta jatkunut eurooppalainen integraatiokin tuntuu palaneen tuhkaksi vain muutamassa hassussa vuodessa. 

Nyt on selvitettävänä enää se, onko kyseessä alun loppu vaiko lopun alku. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

18Suosittele

18 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Todettakoon vielä sen verran, että allekirjoittanut ei ole koskaan ollut erityisen EU-kriittinen henkilö. Päinvastoin, rakastan vapaata liikkuvuutta sekä käsitettä ulkorajapolitiikasta muutenkin - jos se vain toimisi. Myös yhteinen valuutta olisi hienoa asia, mutta valitettavasti jäsenvaltiot ovat rakenteiltaan niin erilaisia ja niin epätasa-arvoisia, että euro ei tule koskaan olemaan tie onneen. Se on täynnä valuvikoja. Tällä hetkellä unionia näyttäisi vaivaavan apatia ja kyvyttömyys tehdä yhteisiä päätöksiä sekä ajatella sen jäsenmaidensa parasta.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Olemme tiemme valinneet, se on kivikkoinen ja liejuinen. Vain yhdessä voimme jotenkin selvitä. Mitä on Suomi-niminen kääpiövaltio globaalissa riistotaloudessa? On tietysti mahdollisuus liittyä Putinin Unioniin, houkutteleeko se, kysykää balteilta?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Miksi EU:n vaihtoehto on automaattisesti Putinin liittovaltio?
Kysy sinä puolestasi Islannilta, Sveitsiltä tai Norjalta.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Unioni on alkanut elää omaa elämäänsä. Joku Brysseli virkamiehineen on jo valtio valtiossa.

Ja mitä yhteiseen eurooppalaiseen identiteettiin tulee, joka olisi tärkeä asia unionin yhtenäisyydelle, niin europarlamentin puheita kun kuuntelee, niin kyllä ajatusmaailmoilla on karmea ero ympäri euroopan.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Suomessa elää jostain syystä paradigma, jonka mukaan meistä suoraan Neuvostoliiton vasallivaltio, jos kokeilemme omia siipiämme. Saksassa puolestaan pelotellaan sillä, että jos nyt rakenneltu liittovaltio romahtaa, niin se tarkoittaa automaattisesti sitä, että alle viikon sisällä uunit pärähtävät taas käyntiin ja puolet Euroopasta raahataan hiuksista keskitysleireille. Harva tuntuu käsittävän, että nämä ovat vain valtaapitävien tahojen luomia mielikuvia. Tällä hetkellä tuntuu, että britit kävisivät kaikista tervejärkisintä keskustelua niin eurosta kuin Euroopan unionistakin.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tietysti onhan siinä olemassa selvä riski, että koko unioni romahtaa kuin korttitalo, jos joku sen jäsenistä päättää jättäytyä tämän hulluuden ulkopuolelle. Mutta eikö se tarkoita enemmänkin sitä, että silloin tämä ei ole ollut toimiva paketti lähtökohtaisestikaan? Euroopan unioni ei ole onnistunut ratkaisemaan yhtäkään sen keskeisimmistä ongelmista: turvapaikanhakijakriisi, yhteisvaluutta euro sekä jäsenvaltioiden kilpailukyvyllinen sekä taloudellinen eriarvoisuus.

Useat taloustieteilijät ovat sitä mieltä, että Saksa (ja muut suuret talousmaat, kuten Ranska, Espanja ja Iso-Britannia) on rakentanut tullimaksujen avulla Eurooppaan omat henkilökohtaiset markkinansa, joiden avulla se kykenee pitämään teollisuutensa käynnissä ja saksalaistyövoiman kiireisenä. Muut euromaat ovat joutuneet taipumaan saksalaisen tavaratulvan alla, eikä niiden oma talous pääse tästä syystä toipumaan. Vyön kiristäminen on pakottanut talousjättiläisen naapurimaat yhä riippuvaisemmiksi Saksan taloudesta. Jotkut puhuvat jopa uuskolonialistisista markkinoista, joissa Saksa esittäytyy vapaakauppasopimusten kautta euroalueen ainoana mahdollisena kauppakumppanina.

Ja niinhän sitä sanotaan, että yhden ylijäämä on toisen alijäämä ja yhden saatava on toisen velka. Talouskriisin aikana saksalaistuotteiden kysyntä on kasvanut vain entisestään. Saksan myönnytykseksi laskettakoon kuitenkin se, että en ole koskaan historian aikana törmännyt ilmiöön, jossa valtio alkaisi tahallisesti rapauttamaan omaa talouttaan, pelastaakseen muut talousongelmilta. Tilanteeseen sopineekin Henry Kissingerin unohtumattomat sanat, joiden mukaan "Saksa on liian suuri Euroopalle, mutta liian pieni maailmalle".

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Varmaan jokaisella valtiolla on joku outo traumansa syyksi olla osana unionia. Olen huomannut unionin rakenteessa sellaisen merkittävän ristiriidan, että useammassakin valtiossa valtaapitävät ja kansa on eri linjoilla vähän asiasta riippuen.

Jos otan kristallipalloni esiin, niin mikäli unionia pidetään väkisin koossa ja demokratiaa halveksutaan, mutta samalla ajaudutaan syvempään liittovaltiotilaan, niin voi olla että eurooppaan kylvetään taas katkeruuden ja sodan siemenet tulevaisuuteen.

Sen verran ihmisen historiasta on jokaisen syytä oppia, että pitää olla nöyrä rauhantilan edessä eikä uskotella itselleen että se olisi pysyvä asiantila. Vähän niinkuin parisuhde: rauhaa ja parisuhdetta pitää hoitaa tai seuraa sota ja ero.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tai vaihtoehtoisesti luodaan United States of Europe, mitä britit epäilevät tällä hetkellä ja Eurooppaan syntyy oikeasti yksi hiton iso valtio. Se vaatisi kuitenkin aikaa, ja sitä meillä ei tällä hetkellä ole enää kovin paljoa. Me olemme luoneet hirviön

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Martti Asikainen:
"Miksi EU:n vaihtoehto on automaattisesti Putinin liittovaltio?
Kysy sinä puolestasi Islannilta, Sveitsiltä tai Norjalta"

Nämä valtiot ovat hyvässä suojassa, Naton jäseniä tai keskellä EU:ta.
Eikö täten meidänkin pitäisi hakeutua samaan seuraan?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Miltä meidän nyt pitäisi suojautua?
Ei akuisten ihmisten tarvitse pelätä sängyn alla piilottelevia mörköjä.
Ihan hyvin me olemme tähänkin asti ilman suojaa pärjänneet, ja tulemme varmasti pärjäämään tulevaisuudessakin.

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner

Itse koen EU:n suurimpiin ongelmiin kuuluvan myös epäreiluuden sen jäsenten välillä. Isoilla mailla on suhteettoman suuri painoarvo yhteisessä päätöksenteossa ja osa jäsenistä on vuodesta toiseen nettomaksajia, kun osa on vapaamatkustajia asissa kuin asiassa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tämä on totta. EU on osaltaan myös eräänlainen tulonsiirtounioni. Puola esimerkiksi on ollut nettosaajana koko sen historian ajan. Samoin naapurimme Viro. Jos totta puhutaan niin jokainen näistä itäblokin entisistä valtioista on ollut nettosaajana. Samaan aikaan ne ovat kaikista kovimpia niskottelijoita ja junttaavat esimerkiksi turvapaikanhakijakysymyksessä kaiken aikaa vastaan.

Suomi puolestaan, noh, me kaikki tiedämme kyllä sen, kuinka paljon maamme on tälle unionille antanut ja mitä se on meille maksanut. Luokan ykkösoppilaita, jonka mielipiteellä ei ole mitään arvoa. Suurilla talouksilla on myös enemmän neuvotteluvaraa, mitä tulee jäsenmaksuihin ja muihinkin asioihin. Iso-Britannia on tästä hyvä esimerkki. Ja Saksa, jonka liittokansleri on tälläkin hetkellä vääntämässä turkkilaisten kanssa kättä komission heille lupaamasta viisumivapaudesta.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Suosittelun arvoista pohdintaa, blogistille kiitos siitä. Miksi kannatan EU.a, varmasti eräs syy on edemennyt sotaveteraani isäni, joka kolmelle pojalleen, suuriin ikäluokkiin syntyneille, aina painotti kuinka onnellisia saamme olla siitä ettemme ole joutunut kokemaan sitä sodan julmuutta jota hän pikakivärimiehenä joutui kokemaan, EU syntyi tarpeesta, jotta voisimme elää Euroopassa ilman sotia, tämä aina pakkaa unohtumaan, kun Eu:a, direktiiveistä, komissaareista puhutaan. Sotaa käymätön Eurooppa on kyllä sen arvoinen asia, että Suomen näkökulmasta typeriä päätöksiäkin europarlamentissä voidaan sietää kunhan saamme rakentaa maatamme ilman sotia.. Tuohon kysymykseen "onko alun loppu vai lopun alku" niin näkisin, että toivottavasti ihmiskunta on oppinut historiasta sen ettei kansalliskiihkoisuudesta seuraa mitään hyvää ja ulkoiset paineet, Kiina, Venäjä, USA, pakoittavat Euroopan maita tiiviimpään yhteistyöhön.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Hyviä pointteja, Arto. Ja kyllähän Euroopan unioni on omalla tavallaan tärkeä ja kaunis projekti, mutta se on karannut kokonaan meidän kansalaisten käsistä ja valvonnasta. Kuten Mikkokin tuossa yläpuolella viisaasti totesi, niin nämä 33 000 virkamiestä ja heidän sidosryhmänsä, joka on varmasti kolme kertaa tuon kokoinen porukka, muodostavat oman valtion Euroopan sisälle. Minä uskon ja totisesti toivon, että ihmiskunta on oppinut viime vuosisadan virheistään, vaikka äärioikeistolaiset liikkeet ovatkin nousussa.

Tavallaan tästäkin saadaan erikoinen oravanpyörä aikaiseksi, kun pitkään jatkuva taantuma, eriarvoisuus ja suoranainen köyhyys lisäävät jännitteitä eri kansanryhmien välillä ja se taas johtaa ääriliikkeiden kannatusten kasvuun. Jos ajatellaan aikaa tästä 83 vuotta taaksepäin, niin NSDP:hän nousi valtaan juurikin köyhyyden ja eriarvoisuuden vuoksi. Toinen maailmansota oli jättäny Saksan epäreilulla tavalla velanmaksajan rooliin ja monia maan viljelysrikkaimmista alueista miehittivät ulkomaalaiset sotilaat. Köyhyyden vuoksi ihmisiä kuoli nälkään. Tätä jatkui niin pitkään, kunnes sitten saapui porukka, joka sanoi, että nyt saa riittää. Me emme maksa enää penniäkään ja elvytämme maan talouden takaisin kukoistukseen.

Saksa kävi lävitse ihmiskunnan historian mahtavimman talouskasvun ajanjakson, joka johti lähes täystyöllisyyteen. Vasta sen jälkeen alkoi vasta paljastumaan, että millainen ideologia sielä taustalla oikeasti lepäsi. Ja sitä ihmiskunta tulee katumaan hamaan loppuun saakka.

Käyttäjän RiittaKlemettiLilja kuva
Riitta Klemetti Lilja

Cecilia Malmström on yksi esimerkki siitä miten valta toimii EU:ssa. Kas tässä ruotsalaisen Lasse Wikmanin näkemys heidän komissaaristaan EU:ssa.

"Brysselissä istuu ruotsalainen nainen joka ilman näkyviä protesteja on kaapannut itselleen rajattomasti valtaa. Nainen on Cecilia Malmström. Hän on itseasiassa diktaattori EU:ssa. Tämä saattaa kuulostaa hieman liian paksulta ja julmalta liioittelulta, mutta .... valitettavasti totuus on että hän on juuri nyt eräs maailman itsevaltaisimmista ihmisistä.
Miten se nyt niin voi olla? No, Cecilia neuvottelee yksin Yhdysvaltojen kanssa EU: n tulevaisuudesta TTIP kauppasopimuksen kautta.

TTIP on kiistelty sopimus, josta tiedetään että suurimmat voittajat ovat amerikkalaiset biotekniikan yritykset.
Cecilia on jo alusta alkaen ollut varma siitä että saa sopimuksen Yhdysvaltojen kanssa vietyä läpi. Jo tuollainen varmuus on merkillistä. Miten hän niin selvästi voi ottaa kantaa vastapuoleen, vaikka hän on aito ruotsalainen? On varmasti monia selityksiä. Yksi näistä on se että hänen lähin neuvonantajansa on ruotsalainen asianajaja, sellainen jonka tunnusmerkkinä on se, että hän työskentelee yhdysvaltalaisten yritysten parissa. Yritysten jotka haluavat pienintä mahdollista avoimuutta ulos päin ja mhdollisimman vähän ottaa huomioon henkilöstöään. Hän työskentelee voiton maksimoimiseksi ja siinä tavallinen ihminen vetää sen lyhyimmän korren.

Lisäksi Cecilialla on erittäin hyvä itsekontrolli. Kun hänet on kerran valittu suorittamaan neuvottelut, niin hän tekee siitä henkilökohtaisen kutsumuksen. Epäilemättä hän tekee 150 prosenttisen työn, vaikka EU sitten saakin huonon tai vaikka ihan katastrofaalisenkin sopimuksen.
Se on vain niin että nyt tilanne on sellainen että Cecilia ei hyväksy muttia.
Nyt kun osa sopimuksesta on vuotanut ulos, niin se raivostuttaa Ceciliaa. Hänen mielestään sopimusta joka koskettaa yli 500 miljoonaa ihmistä, ei kenenkään pitäisi saada lukea, katsoa tai kommentoida. Hämmästyttävää on koko tuollainen prosessi ja neuvottelut.

Hän on nyt mielivaltaisesti sanonut että kukaan ei pääse lukemaan mitä hän neuvottelee, muut kuin että parlamentaarikot saavat tulla Brysseliin, yksi kerrallaan. Hän kieltäytyy lähettämästä kopioita kullekin jäsenvaltiolle, näyttääkseen mitä hän neuvottelee. Nyt saa jokainen tulla Brysseliin. Siellä kansanedustajien pitää sallia ruopata itsensä niin, ettei puhelimia, paperia, kyniä tai muita vehkeitä jotka voisivat kopioida tekstejä tai monistaa, voi missään nimessä seurata hermeettisesti suljettuun lukusaliin jossa asiakirjoja säilytetään.
Jo tässä vaiheessa pitää järjestyksen ystävän todeta että kyllä tässä jotain hämärää on kun erästä maailman suurimmista sopimuksista käsitellään tällä tavalla, ja että meillä kansalaisilla joita se tulee koskemaan ei ole minkäänlaista valtaa sanoa siihen mitään.

Tämän takia Cecilia Malmström on juuri nyt maailmassa eniten mahtia omaava nainen ja diktaattori.
Jos tämä menee mielestäsi oikein, niin siinä vain istu rauhassa ja odottele yllätystä. Sitä Cecilian kauppasopimusta, missä hän antaa Yhdysvaltain saada kaiken mitä he haluavat.
Jos tykkäät että tämä menee väärin, niin sitten on aika koettaa saada äänensä kuuluviin, protestoida, kirjoittaa lukijoiden palstoille, soittaa poliitikoille, kirjoittaa blogeja saadakseen aikaan keskustelua, koettaa saada sanomalehdet, radio- ja televisio ottamaan tämä lähempään tarkasteluun. Voit tehdä kaiken muun, mutta et voi istua ja odottaa, sillä meillä on vain yksi ainoa mahdollisuus. Sen jos annamme mennä ohi, no, sitten me voimme sanoa ikuiset hyvästit Ruotsin itsenäiselle valtiolle."

Lasse Wikman, ‎Vi som vill göra Sverige till en GMO-fri zon!

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Juuri täsmälleen samanlaiset tunnelmat on itselläkin. EU oli hyvä idea, mutta salailu ja byrokratia on tuhonnut koko idean.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Selvitys: Kreikan tukirahat menneet lähes kokonaisuudessaan pankeille
Kreikalle myönnetyistä yli 200 miljardista eurosta alle 10 miljardia on ohjattu valtion budjettiin. Yli 95 prosenttia on käytetty lainojen maksuun ja järjestelyyn, lasketaan selvityksessä.

http://yle.fi/uutiset/selvitys_kreikan_tukirahat_m...

Euroopassa toteutettiin täsmälleen sama jekku kuin Yhdysvalloissa. Ihmiskunnan historian suurin valtionapuoperaatio eli TARP-ohjelma oli valtion keino pumpata veronmaksajien rahoja liikepankkien kyltymättömiin kitoihin ja kuitata samalla niiden tappiot ja riskit pois kuljeksimasta.

http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/199145-lahik...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Ihmiset ovat siitä mielenkiintoisia otuksia, että esimerkiksi "länsimaiseen arvoyhteisöön kuuluminen" toteutuu näppärästi, jos kaksi ehtoa toteutuu:

1) Ihmiset haluavat kuulua siihen (tässä tapauksessa siihen länsimaiseen arvoyhteisöön), ja...
2) Ihmiset kokevat, että he saavat tehdä sen päätöksen haluamisesta ja kuulemisesta aivan itse.

Pyssy ohimolla toki sanotaan kuuluvansa siihen länsimaiseen arvoyhteisöön. Syntyy helposti (aidosti tätä haluaville) vaikutelma, että nyt kaikki ovat samaa mieltä, ja että näin on hyvä (heitä on lukuisia tälläkin alustalla.)

Ja sitten levitellään käsiä, että miksi ihmeessä joku FN, AfD ja/tai ÖVP menestyy niin hyvin kuin ne menestyvät. He eivät huomaa, että "hiljainen enemmistö" haluaa vapaaehtoisesti määritellä sen, mihin he haluavat kuulua. Suurin osa varmasti haluaakin kuulua "länsimaiseen arvoyhteisöön", mutta pakotettuna mullittelevat sitten jotain muuta vaihtoehtoa.

Konsensuspuolueet ampuvat siis omia jalkojaan.

---

Olen Kreikassa käydessäni huomannut, että jos aikuisia ihmisiä kohdellaan kuin aikuisia ihmisiä, niin he alkavat myös käyttäytyä kuin aikuiset ihmiset. Suomessahan ei tähän uskalleta luottaa.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

EU voisi (ehkä) muuttua ja jopa sälyä hengissä, jos se tajuaisi, että ""hiljainen enemmistö" haluaa vapaaehtoisesti määritellä sen, mihin he haluavat kuulua."
---
Siinähän se on kiteytettynä. Miksi se ei kelpaa eurofantsuttelijoille?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Eikö se olisi aivan liian yksinkertainen vastaus näin moniulotteiseen kysymykseen? Eihän tuollainen yli 2000 vuotta vanha keksintö voisi toimia enää tänä päivänä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Jyrki Katainen lupasi tänään, että jos EU ei jaa vastuuta pakolaisista, niin muukin yhteistyö tulee vähenemään. Kenties meillä näkyy valoa tunnelin päässä?

http://yle.fi/uutiset/katainen_jos_eu_ei_jaa_vastu...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Länsimainen arvoyhteisö on käsityksenä muutenkin mielenkiintoinen, sillä kun katselee tämän päivän melskeitä Euroopassa, niin on hyvin vaikea enää erottaa sitä yhtenäistä länsimaista linjaa, josta puoluepolitiikassa aina puhutaan. Tyytymättömyys kasvaa joka puolella, minne silmä vain ulottuu.

"..jos aikuisia ihmisiä kohdellaan kuin aikuisia ihmisiä, niin he alkavat myös käyttäytyä kuin aikuiset ihmiset.." - ei lisättävää.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Se on vähän niin, että kestävää voi rakentaa vain kestävien arvojen pohjalta. Rauhanprojektina sitä brosyyreissa myydään, mutta minusta kaikki perustelut on edelleenkin taloudellisia - eikä edes enää "me tienataan tällä", vaan "jos hyppäätte nyt sivuun, teillä menee vieläkin huonommin."

Jos USA:ksi tavoittelee, pitää katsoa USA:n historiaan ja lakata kuvittelemasta, että se paljon vähemmällä onnistuisi. Se tietää aina kasvukipuja ja ne kasvukivut tuottaa aika paljon uhreja.

Toisaalta taas eurooppalaiset kansallisvaltiot ovat menestyneet erittäin hyvin.

Ehkä tässä taas korjataan ehjää. Minua kammottaa toisinaan se, miten helsinkikeskeinen Suomi on. Valtakunnalliset puheenaiheet ja suunnitelmat tuntuvat usein todella etäisiltä. Mitäs sitten, kun se keskus siirtyy vielä kauemmaksi.

Se automaattinen muottiin pakottaminen on se vika. Tässä pitäisi olla eurooppalainen Euroopassa, kun suomalaisena Suomessakin on jo vähän väkinäistä.

Pahin painajainen on ehkä se, että on kantamassa vastuuta muiden tekosista ilman, että kokee tai näkee minkäänlaista hyötyä. Että omaa kotiseutua koskevat asiat päätetään jossain, missä ei seuraukset paina. Minä haluan päättää mitä minun elämään kuuluu ja mitä ei. Minä haluan olla vastuussa mahdollisimman paljosta. Minä en halua, että joku keskieurooppalainen mulkku on tietävinään minua paremmin mikä minulle on hyväksi.

Mitään ongelmaa liittovaltiossa ei sinäänsä muuta ole. Vain se etäisyyden ja vallitsevien arvojen aiheuttama tilanne, jossa minä, minun kotini ja arvoni ovat pelkkä kärpäsen paska. Eivät ne ole kummoisessa arvossa nytkään, mutta ainakin ne, jotka ovat päättäneet ovat eläneet ja kasvaneet katsellen sitä samaa. Se on silti myös heidän kotinsa. Mitäs sitten, kun se on vain "jonkun muun" koti. Etäinen perähikiä, joka pitäisi lanata kaatopaikaksi.

Taustalla pilkahtee ahneus ja välinpitämättömyys, joka puetaan jonkinlaisen pseudotieteellisen maailmankuvan ja humanismin vaatteisiin.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Samoilla linjoilla olen kanssasi. Talous ja pelko tätä järjestelmää eteenpäin lykkii, eikä suinkaan valkoiset rauhankyyhkyt, vaikka tämä epäpyhä liittomme onkin rauhanpalkinnolla siunattu. Liittovaltio ei mielestäni ole ihanne, vaikka se tätä nykyistä järjestelmää tasa-arvoisempi saattaisi ollakin. Yhdysvaltoja ei voi pitää millään mittapuulla mitattuna koko maailman roolimallina, ellei sitten ole viimeisen päälle sekaisin tai usko sokeasti vahvimman lakiin. Me ihmiset olemme viallisia, sokeita ja välinpitämättömiä, ja niin ovat muuten päättäjätkin.

Suomi on varsinkin viime vuosikymmeninä muuttunut entistä helsinkikeskeisemmäksi, kun muuta maata on alettu pitämään lähinnä mummolana, jossa voi käydä kesäisin juomassa punaviinimarjamehua. Tämä kehitys on vahingoittanut muiden maakuntien kehittymistä ja autioittanut niitä entisestään. Asiaa ei ole helpottanut yhtään se, että Suomessa on jo vuosikymmenien ajan ollut trendinä kääntää kuntien tulonlähteet osoittamaan kohti valtion pohjattomalta tuntuvaa kirstua, kun taas kasvavat menot ovat jätetty lähes kokonaan velkaantuneiden ja köyhtyneiden kuntien sekä niiden päättäjien harteille. Tänä päivänä edes yksityismetsistä kerättävät verot eivät jää kunnille, sillä yksityismetsät asetettiin vuonna 2007 pääomaveron piiriin, kiinteistöveron sijaan.

Toisaalta samaan aikaan olen huomannut selvästi sellaista ilmapiiriä helsinkiläisissä kavereissani, että haluaisivat mielellään paeta maalle ja ostaa sekä omistaa jotain omaa. Käydä pitkänkin matkan takaa töissä ihan vain sen takia, että he voisivat heilua omalla tontilla munasillaan ja huutaa isosti perkelettä, jos heistä vain siltä tuntuu. Muutamat kavereistani ovat jopa tehneet niin. Muuttaneet maalle sähköttömään pirttiin, paljasjalkaiset kaupunkilaiset ja sinne vain landelle. Minun mailleni. Se on sitä oman itsensä herruutta, josta Hemingwaykin kirjoitti aika paljon.

Ihmisillä tuntuu usein unohtuvan se karu tosiasia, että me olemme ihmisiä. Pidämme yksinkertaisista asioista, simppelistä, ja siitä että tiedämme mitä ympärillämme tapahtuu. Haluamme kokea, että me olemme tärkeitä ja pystymme vaikuttamaan ympäristöömme, jos joskus vain mielimme. Mitä kauemmas valta Suomesta karkaa, niin sitä vaikeampaa siitä tulee. Johan siellä on nytkin luxemburgilainen kokovartaloverosuunnittelija ohjaamassa tätä eurooppalaista sirkustamme. Liian moni suomalainen kuvittelee, että meillä on Keski-Euroopassa merkitystä. Ei tavallinen kaduntallaaja täällä Saksassa ole edes tietoinen siitä, että Suomi on Euroopan unionin jäsen. Me olemme pohjoinen mörököllikansa, joka jöröttelee Perämeren pohjukassa. Sen verran he tietävät.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

"Mitään ongelmaa liittovaltiossa ei sinäänsä muuta ole. Vain se etäisyyden ja vallitsevien arvojen aiheuttama tilanne, jossa minä, minun kotini ja arvoni ovat pelkkä kärpäsen paska."

Hyvin sanottu. Onko "liittovaltiolle" mitään tarvetta? Mielestäni on kuitenkin; pelkästään yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä nykyisin ehkä liiankin hyvin toimiva ihmisten (pakolaisten) ja pääomien vapaa liikkuvuus. Se riittäisi hyvinkin. Turvallisuus on delegoitu Natolle ja yhteinen ulkopolitiikka no ....

En minäkään pidä siitä, että "joku keskieurooppalainen mulkku on tietävinään minua paremmin mikä minulle on hyväksi". Tarkoittaa karrikoidusti esim. "kurkkudirektiiviä" tai tervan vahingollisuutta.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Martti, hieno kirjoitus. Pohdit suuria kysymyksiä. Mikä olisi paras hallintomuoto?

Pitäisikö EU:n komission olla näkyvämpi rooli kuten maiden hallituksilla on.

Sitten tullaan ydinkysymykseen; johtajuus voi olla vain keskitetty. Jos kaikki johtavat, syntyy sekamelskaa. Jos valtaa keskitetään, EU alkaa muistuttaa liittovaltiota, joka Suomessa ymmärretään lähes kirosanaksi. Nyt ollaan jokojoko tilanteessa.

Tilanne muistuttaa suomalaista byrokratiaa. Lakeja on joka lähtöön joita viranomaiset valvovat tiukkapipoisesti, ilman minkäänlaista harkintaa. Lupia pitää saada joka asiaan, mutta vastuu on aina kansalaisella.

Hauskin esimerkki on Espoosta, jossa kunnan kotisairaanhoitajien pitää etsiä sallittu pysäköintialue, kotikäynneille, joiden kesto voi olla 10 minuuttia. Parkkipaikalle voi olla puoli kilometriäkin. Pysäköintilupaa ei saa kun laki kieltää!

Tämä Espoon esimerkki on kaukana EUsta mutta kaikista asioista ei pitäisi säätää lakia eikä direktiiviä, viranomaisillekin pitäisi jättää harkintavalta, silläkin uhalla, että he voisivat sitä käyttää väärin (korruptio).

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Todellisuudessa EU on jo liittovaltio, vaikka sitä ei haluta ääneen myöntääkään. Tai ainakin siinä on liittovaltiota muistuttavia piirteitä vaikka muille jakaa. Meillä on yhteinen budjetti, yhteinen alue, yhteiset lainsäädännöt, yhteiset virkamiehet ja osalla jopa yhteinen valuutta. Se ei kuitenkaan ole toimiva liittovaltio, ja se tässä on ongelman ydin. Enää pinnalla on kysymys, kuinka pitkälle tässä mennään, ja että mennäänkö.

Jos jotain olen miettinyt, niin sitä, että minkä ihmeen vuoksi Euroopan neuvostolla on yksi kiertävä puheenjohtaja ja yksi pysyvä puheenjohtaja. Mikä tämän kielitaidottoman EU-presidentiksi kutsutun Donald Tuskin funktio oikeastaan tässä kaikessa on, ja minkä vuoksi juuri hänet valittiin tähän tehtävään Herman van Rompayn jälkeen? Tuolla 300 000 eurolla vuodessa luulisi saavansa parasta, mitä hänelle palkkaa maksetaan. Minulle hänestä tulee lähinnä mieleen Ruotsin kuningas ja Suomen presidentti, joiden tehtävänä on lähinnä edustaa maitaan eri cocktailkutsuilla.

Tuo Espoon esimerkki on kyllä huvittava.
Ja äärimmäisen inhorealistinen.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Unioni ei tosiaan etene pikavauhdilla. Se on valitettavaa joskin ymmärrettävää. On kansallisvaltioiya joiden perinteeseen kuuluu rajoittaa omien kansalaistensa ja yritystensä toimintaedellytyksiä muita enemmän. Suomi mukaanlukien, siinä kärjessä.

Omalta osaltani idea kansallisesta yhteen hiileen puhaltamisesta särkyi jo 60-luvun lopulla. On vain eturyhmiä jotka koittavat nyhtää hynää toistensa taskusta.

Maantieteellisesti Suomi on jo sen tuhannen vuotta ollut joko itää tai länttä. Puolueettomuutta ei ole eikä tule. Askel pois lännestä on askel kohti itää ja päinvastoin.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tuossa juuri pohdin aikaisemmin itsekseni, että kuinka hullulta se tavallisesta kansalaisesta tuntuu, kun nämä eturyhmät vaihtelevat neljän vuoden välein. Välillä vedetään täyttä häkää tyyrpuuriin ja taas neljän vuoden päästä juostaan yhtä jalkaa paapuriin. Se luo turvattomuuden tunteen, jota on vaikea selittää. Ilmiö, joka on tänään oikein, voi olla neljän vuoden päästä täysin väärin. Sellainen on yhteiskunta - alati muovautuva ja paikkaansa hakeva.

Hyvin usein ihmisten kuulee valittavan kankeista virkamieskoneistoista, jotka tekevät muutoksen luomisesta hidasta ja vaikeakulkuista. Tavallaanhan se on juuri niiden tarkoituskin. Estää yhden hallituksen aikaan saama täydellinen tuho. Suunnan muuttamisesta on tehty niin vaikeaa, että siihen tarvitaan kaksi tai joskus jopa kolmekin hallituskautta, ennen kuin ruori lopulta kääntyy. Tietysti se vaikeuttaa samalla myös tihutöiden korjailuja. Loppujen lopuksi tylsät ja kankeat virkamiehet ovat täällä meidän turvanamme. Meitä varten.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset