Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Laiskaa jättiläistä yksityistetään pikavauhtia

Muutama viikko sitten julkaistiin Elinkeinoelämän valtuuskunnan rahoittama analyysi valtion omistusten keventämisen lukuisista hyödyistä. Laiska jättiläinen -nimellä kulkevan analyysin on kirjoittanut Kauppalehden eläkkeelle jäänyt päätoimittaja ja tunnettu EK:n lobbari Hannu Leinonen. EVA:n analyysi on hyvin ajankohtainen, koska hallituksen on tarkoitus julkistaa lähiviikkoina valtion omistusstrategiset linjaukset. Se, kuinka paljon ne myötäilevät elinkeinoelämän keskusjärjestöjen ja oikeistoliberaalien ilmoittamia tarpeita, selvinee aika pian.

Keväällä on eduskuntaan muutenkin luvassa omistajaohjauksen uusi strategia, jonka oli tarkoitus tulla jo viime vuoden puolella. Pääministerinä Sipilä on ottanut poikkeuksellisesti itse vastuun valtion omistajaohjauksesta. Sipilän odotetaan tuovan linjaukset valtion omistamisen periaatteista, osakkeiden myymisestä tai säilyttämisestä. EVA:n analyysin ajoitus tuskin on sattumaa, sillä hallitus on ilmoittanut jo hyvissä ajoin aikeistaan ottaa valtion omistukset suurennuslasin alle. Valtiolla on omistuksia useissa kymmenissä yhtiöissä, joiden jakamat osingot kartuttivat viime vuonna yhteistä kassaamme yli 1,6 miljardin eurolla.

HANNU LEINOSEN tekemien laskelmien mukaan valtio voisi saada jopa 20 miljardin euron tulot yksityistämällä ja myymällä kaupallista toimintaa harjoittavia yhtiöitään. Myyntituloista yksitoista miljardia euroa tulisi valtion omistuksista pörssiyhtiöissä, joiden säilyttämiseen ei enää ole varsinaista strategista syytä. Toisin sanoen, valtuuskunnan mukaan valtion tulisi luopua lypsävistä lehmistä saadakseen hetkellistä helpotusta  velkataakkaansa, ja heittäytyä samalla täysin vapaiden markkinavoimien riepoteltavaksi - siinäpä sitä sanomaa kerrakseen.

Pelkästään myymällä listaamattomia kaupallisia yhtiöitään valtio saisi Leinosen arvion mukaan ainakin 2,7 miljardin euron tulot. Tähän yritysryhmään kuuluvat muiden muassa Posti ja valtion rautatieyhtiö VR. Lisäksi valtio voisi tienata noin 6,2 miljardia euroa yksityistämällä niin sanottuja erityistehtäviä hoitavia yhtiöitä, kuten esimerkiksi Veikkauksen, Alkon ja Finavian. Toisin sanoen, valtion tulisi yksityistää upporikkaat monopolinsa ja antaa uusliberaalien kääriä kermat kakun päältä.

Käytännössä Leinosen tekemä analyysi listaa viisi syytä, minkä vuoksi valtio on huono omistaja. Hänen entuudestaan tutut teesinsä ovat monin osin aiheellisiakin, mutta myös äärimmäisen ideologisia. Todellisia ratkaisuja analyysi ei tarjoa ainuttakaan. Lukijalle tekstistä jää mielikuva siitä, että tulevat veronmaksajapolvet eivät ansaitsisi saman kaltaista hyvinvointiyhteiskuntaa kuin minkä eläkkeellä puuhaileva Leinonen on saanut, vaan valtion tulisi luopua jokaisesta tulonlähteestä, niistä parhaimmistakin, ja keskittyä pelkästään verottamiseen.

 

 1.    Valtio-omistus politisoituu aina

 2.    Valtio-omistaja syrjäyttää yksityistä yritteliäisyyttä

 3.    Liiketoimintariskit eivät kuulu veronmaksajille

 4.    Valtio-omisteiset yhtiöt ovat jäykempiä

 5.    Valtio-omistus alentaa koko talouden suorituskykyä

 

Lähdetään liikkeelle kahdesta ensimmäisestä kohdasta listallamme eli minkä vuoksi valtio-omistuksilla on tapana politisoitua, mitä riskejä se pitää sisällään ja kuinka valtio-omistaja syrjäyttää yksityistä yritteliäisyyttä. Leinosen mukaan valtion omistus on aina ja väistämättä kaksisuuntainen riski, olipa valtio sitten kuinka vähäinen omistaja tahansa. Ensinnäkin valtion omistus on riski yritykselle, sillä se ei pysty varautumaan poliittisen omistajan halujen ailahteluihin. Toiseksi valtion omistus on riski omistajaa edustaville poliitikoille, jotka eivät kykene varautumaan yritystoimintaan liittyviin riskeihin. Tällaiset riskit johtuvat yleensä markkinatilanteiden ja maailman muutoksista, yritysstrategian epämääräisyydestä, yrityksen arkipäivistä pulmista tai huonosta johtamisesta, entinen päätoimittaja täsmentää.

Leinonen on oikeassa, valtio-omistajan tavoitteet määräytyvät aina poliittisesti, mutta onko se  loppujen lopuksi kuitenkaan niin ongelmallista, sillä eikö kansalaisten ylläpitämä yhteiskunta joka tapauksessa määrittele raamit yritysten toiminnalle. Huomattavasti enemmän huolta viime vuosina on herättänyt elinkeinoelämän ja ministereiden välinen yhteistyö, jonka aikana pyöröovi on käynyt melko tiheästi molempiin suuntiin. Hallituspaikalta on hypännyt ammattipoliitikkoja niin elinkeinoelämän kuin investointimarkkinoidenkin palvelukseen.Tämän kaltaiset uranvaihdot herättävät väkisinkin kysymyksiä siitä, keiden etua päättäjämme hallituskautenaan oikein ajoivat ja mitä he tekivät ansaitakseen hyväpalkkaiset huippuvirkansa.

LEINOSEN MUKAAN valtionyhtiöt joutuvat tasapainoilemaan työllisyyden, tasapainoisen alueellisen kehityksen, omavaraisuuden sekä työntekijöiden aseman välillä, joka vahingoittaa hauraita markkinoita. Toisaalta valtionyhtiöt ovat onnistuneet siinä kohtalaisen hyvin, mikäli parin viime vuoden aikana julistettuja jätti-irtisanomisia ei lasketa mukaan. Tästä nimenomaisesta syystä tasapainoilua onkin hyvin vaikea hahmottaa negatiivisena tekijänä. Käsittääkseni maamme tasapuolinen kehittäminen ja kansalaisten hyvinvointi ovat yksiä keskeisimmistä hyvinvoinnin kriteereistä, johon meidän tulisi toteutetussa politiikassa pyrkiä myös tulevaisuudessa. 

Käytännössä yksityistäminen tarkoittaa aina pääoman siirtämistä julkisesta yksityiseen omistukseen. Perinteisissä markkinatalousmaissa julkisten omistusten yksityistämistä on harjoitettu 1980-luvun jälkeen. Toisinaan valtion omistusten yksityistämisessä on onnistuttu erinomaisesti, kun taas toisinaan kaupat ovat olleet valtion kannalta erittäin haitallisia, kun pääoma on valunut yksityistettyjen monopolien kautta ympäri maailmaa sijaitseviin veroparatiiseihin - esim. Caruna, Digita, Suomen Autokatsastus ja lannoiteyhtiö Kemira Growhow. Edellä mainituista yrityksistä on luovuttu osittain poliittisista syistä, jolloin omistusten vähentäminen on ollut tärkeämpää kuin yrityskauppojen mahdollisten seuraamusten pohdinta tai ehtojen tarkastaminen. 

Päättäjien ottamaa linjaa ja heidän ajamiaan kehitysstrategioita on vaikea pitää millään mittarilla mitattuna positiivisena maamme tulevaisuutta ajatellen, vaikka ne sellaisena mielellään esitetäänkin. Ja juuri tämän vuoksi Leinosen analyysi on ontuva, sillä täysin yksityiseen talouteen nojaava yhteiskuntamalli olisi hyppy tuntemattomaan tilanteeseen, josta ei ole enää takaisinpaluuta. Historia on opettanut meille, että pääomalla on tapana karata sinne missä sen tuotto on suurin. Suomi tulee tuskin koskaan olemaan tämä maa.

ELINKEINOELÄMÄN VALTUUSKUNNAN rahoittama analyysi lähtee liikkeelle ajatuksesta, että jokainen suomalainen ja ulkomainen yritys kantaisi veronsa tunnollisesti, eikä omistusten myyminen vaikuttaisi näin ikään lainkaan valtion tulokertymiin. Tämä ei tietystikään pidä paikkaansa. Viime vuosien kohuotsikot ja tietovuodot ovat osoittaneet, että aggressiivinen verosuunnittelu on paljon yleisempää kuin aikaisemmin on kuviteltu. Verotukseen kohdistuvat lakimme ovat täynnä yrityksen mentäviä aukkoja, joiden on alunperin kuviteltu lisäävän maamme houkuttelevuutta investointikohteena. Houkuttelevuuden sijaan ne ovatkin lisänneet verosuunnittelua, keskimääräistä alhaisemmasta yhteisöverosta huolimatta. Olipa aiheesta sitten mitä mieltä tahansa, niin jokaisen on pakko myöntää, että menestyvä valtionyhtiö tuottaa vaurautta koko yhteiskunnalle, kun taas omistusten myyminen tarjoaa pahimmassa tapauksessa vain hetkellistä helpotusta ja johtaa pahimmassa tapauksessa entistä syvempään velkakierteeseen sekä verokatoon. Juuri tästä syystä Leinosen linjaus ihmetyttääkin minua suunnattomasti. Elinkeinoelämän valtuuskunnan puheenjohtaja Jorma Ollilallahan on itselläkin paljon postilaatikoista Keski-Euroopassa, joten tämän aiheen ei pitäisi olla täysin vieras EVA:n vaikuttajienkaan keskuudessa.

Mitä tulee taas väitteeseen, jonka mukaan valtion oikeus säätää lakeja ja määräyksiä vääristää kilpailua ja markkinoita, niin olisin toivonut toimittajalta esimerkkejä vastaavanlaisista tilanteista, joissa valtio olisi syrjäyttänyt yksityisen toimijan säätämällä lakeja tämän pään menoksi. Julkisoikeuden mukaan valtio on ihmisyhdyskunta, joka käyttää määrätyllä alueella omintakeista ja pysyvää valtaa. Tällainen omintakeinen ja pysyvä valta tarkoittaa myös lakien ja määräyksien säätämistä, joiden kautta määritellään myös yrityselämän rajoitteet. Tietysti viranomaisvalvonnassakin sattuu ylilyöntejä, mutta ne tuskin ovat tarkoituksenhakuisia keinoja kilpailun vääristämiseksi.

ENTÄPÄ SITTEN analyysin kolmas listaama syy, jonka mukaan liiketoimintariskit eivät kuulu veronmaksajille. Hyvin moni on varmasti samaa mieltä Leinosen kanssa hänen esittämästään teesistä, mutta samaan aikaan tulisi silti muistaa, että tietyillä toimialoilla yrittäminen on väistämättäkin kannattamatonta suomalaisen yhteiskuntarakenteen sekä mitättömän alhaisen väestötiheyden vuoksi. Suomen väestötiheys on noin 17,64 asukasta maanpinta-alan neliökilometriä kohden, joten eurooppalaisessa ja pohjoismaisessakin vertailussa Suomi on keskimäärin varsin harvaan asuttu maa, jonka asutus keskittyy voimakkaasti Etelä-Suomeen. Pääosin kyse on peruspalveluista ja tietyistä elinehdoista, joiden takaaminen on yksi valtion keskeisimmistä tehtävistä. Totuus on, että yksityiset tahot ovat pääosin kiinnostuneita taajamien palveluista, eivätkä niinkään maaseudusta jonka asukkaat jäävät näiden palvelujen osalta valtion huomaan. 

Lähihistoriasta ei löydy kuin muutama tapaus, joissa veronmaksajien rahoja olisi pumpattu täysin kannattamattomaan toimintaan, jolla ei ole peruspalveluita ajatellen minkäänlaista toiminnallista arvoa. Kenties maineikkain näistä susiaitoista on Leinosenkin kritisoima, viime vuonna konkurssiin ajautunut Talvivaara Sotkamo, jonka työ- ja elinkeinoministeriö osti perustamansa Terrafame Mining -yhtiön alaisuuteen. Kaupan kautta valtio otti vastuun yhtiön nokkamiehenä toimineen Pekka Perän töppäilyistä, ja kippasi koko roskan veronmaksajien harteile. Tuoreimpien laskelmien mukaan kaivoksen ylläpitäminen maksaisi noin 11 miljoonalla euroa kuukaudessa. Ei tulisi kuitenkaan unohtaa, että Talvivaara on kaivosmies Perän lisäksi vähintään yhtä paljon entisen keskustalaispääministeri Matti Vanhasen toisen hallituksen groteski luomus. Hallituksen poliittiset kytkökset elinkeinoelämään olivat huomattavasti syvempiä kuin julkisesti on haluttu myöntää. Valtionyhtiöiden leimaamisen sijaan kritiikki tulisi osoittaa oikeistopuolueille, jotka vetivät valtion mukaan tähän toimintaan.

Neljäs väittämä, jonka mukaan valtionyhtiöt olisivat yksityistä puolta jäykempiä, pitäisivät palveluksessaan tarpeettoman suurta henkilöstöä ja maksaisivat yrityksen tuottavuuteen nähden aivan liian korkeita palkkoja, on tarkemman analyysin arvoinen väittämä, jonka ongelmat lepäävät omistajaohjauksessa ja heikossa johtamisessa. Yritysten johtoon on pesiytynyt poliittisten nimitysten seurauksena kasa kyvyttömiä johtajia, jotka eivät osaa uudistaa ja nykyaikaistaa henkilöstöpolitiikkaansa koskemaan tänä päivänä vallitsevaa taloustilannetta. Tämä tuskin on kuitenkaan elinkeinoelämän lobbareiden murhe, sillä eikö korkeampi ostovoima nimenomaan ole positiivinen ruiske kansantaloudelle ja maamme tulehtuneille sisämarkkinoille.

LOPULTA PÄÄSEMME viimeiseen väittämään, jonka mukaan valtio-omistus alentaisi tuntuvasti koko talouden suorituskykyä. Valtionomistusten vähentämistä perustellaan usein yksityistämisen kautta saavutettavalla tehokkuuden lisääntymisellä, joka tosin on historian valossa tarkasteltuna osoittautunut suhteellisen pieneksi, sekä sen piristävällä vaikutuksella talouden suorituskykyyn, kun käytössä olevan pääoman taloudellinen tuottavuus parantuu. Leinosen mukaan valtio-omisteisten yhtiöiden suuri osuus taloudessa johtaa juuri tehottomuutensa vuoksi potentiaalista alempaan talouskasvuun ja hyvinvointiin. Tämäkään monella eri tasolla vaeltava argumentti ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton, koska samaan aikaan yksityinen omistus ei välttämättä pysty kohdentamaan voimavarojaan yhtä tehokkaasti kuin valtio, jonka toimintamahdollisuuksia lisää entisestään sen kattava yhteiskunnallinen läsnäolo sekä edellämainittujen pakkokeinojen käytön mahdollisuus, joka toimii yleensä periaatteellisena perusteluna valtion tuotannolliselle omistukselle. 

Perinteisen keynesiläisen yleisteorian mukaan kilpailulliset ja vapaat markkinat eivät pysty takaamaan riittävää tuottavien investointien määrää. Suomella on tästä tuntuvasti omakohtaista kokemusta, kun Helsingin pörssin yhtiöt päättivät investointien sijaan maksaa tänä keväänä ennätyksellisen suuret osingot, vaikka taloudessamme on takana jo useita vaikeita vuosia eikä horisontissa näy vieläkään kasvua. Yritysten näkökulmasta katsottuna investoinneille ei ole tarvetta, koska riskit ovat suuret ja kysyntä on heikkoa. Rahastot ja yksityishenkilöt puolestaan antavat pääomansa mieluummin levätä sen aikaa, että talouskasvu lähtee toden teolla käyntiin tai vaihtoisesti varat sijoitetaan lupaavampiin kohteisiin. Tästä syystä moni puhuu investointien osittaisesta sosialisoinnista ainoana keinona lisätä työllisyyttä ja selvitä taloudellisista taantumista voittajana. Monen onneksi sellaiseen ei ole tarvetta, mikäli valtion omaisuutta ei pilkota ja myydä yksityisille sijoitusrahastoille lypsettäväksi.

Valtion tulisi laskusuhdanteessa pyrkiä tasoittamaan suuria suhdannevaihteluita ja haittavaikutuksia, vaikka julkisten menojen, investointien ja hankintojen lisääminen sekä verojen keväntäminen painaisivatkin valtion budjetin rajusti alijäämäiseksi. Nousukauden koittaessa julkisia menoja tulisi vastaavasti supistaa ja veroja kiristää, mikä taas kääntää budjetin jälleen ylijäämäisesi ja hillitsee talouden ylikuumenemista. Keynesin analyysit 1930-luvun suuresta lamasta soveltuvat ainakin päälinjojen osalta myös vuoden 2008 finanssikriisiä seuranneen sitkeän talousahdingon analysoimiseen. Suomessa on toimittu täysin päinvastaisella tavalla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Elinkeinoelämän valtuuskunnan omien sanojen mukaan heidän tavoitteenaan on taata suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestys, mutta viime vuosien raportit eivät varsinaisesti ole vakuuttaneet kovinkaan monia asiantuntijoita. Teidänkin olisi hyvä lukijoina tietää, että EVA:n taustalla häärää 25 suomalaista toimitusjohtajaa, jotka edustavat Elinkeinoelämän Keskusliittoa sekä Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliittoa - tästä syystä heidän kyselytutkimuksensa ja analyysinsä ovat sen mukaisia. Ei tule myöskään unohtaa sitä, kuinka valtuuskunta on tietosesti vääristellyt faktoja ja pyrkinyt tätä kautta vaikuttamaan ihmisten mielikuviin. Huvittavin esimerkki löytyy heidän viime vuoden lopussa julkaisemastaan, työaikoja koskevasta analyysistä jossa jätettiin tietoisesti mainitsematta joitakin merkittäviä vertailukohteita. Samaisen EVA:n mukaan suomalaiset ovat ahkeria, mutta pitävät itseään ahneina, suvaitsemattomina ja yhteistyökyvyttöminä.

Reilu vuosi sitten EVA varoitteli meitä siitä, kuinka Suomen työllisyysaste jäisi pysyvästi liian alhaiselle tasolle, ellei ulkomailta saataisi Suomeen reilusti lisää työikäistä väkeä, koska tarjonta lisää työpaikkoja. Tuolloisen arvion mukaan Suomeen tarvittaisiin joka vuosi 34 000 maahanmuuttajaa, jotta työvoima ei supistuisi. Samaisen vuoden lopussa selvisi, että saimme 32 500. Elinkeinoelämän keskusliitto ilmoitti jo ensikädessä, että he ovat kyllä valmiita palkkaamaan ja kouluttamaan Suomeen saapuneet pakolaiset ja turvapaikanhakijat – kunhan vain valtio suostuu hoitamaan heidän palkka- ja koulutuskustannukset sekä heikentämään yleissitovia työehtosopimuksia.

Tänä päivänä ojennetaan kättä vapaille ja kasvottomille markkinoille. Kilpailun rajoittaminen on näissä piireissä kirosana, mutta jos ja kun markkinat sitten hyytyvät, on pääoma samassa hetkessä valtion ja veronmaksajien kukkarolla kuin syrjäytynyt köyhä sossun luukulla. Nähtiinhän tämä jo vuonna 2008, kun maailmantalous läjähti naamalle kuin ylikäynyt vappusima. Tätä samaa on katseltu myös Talvivaarassa - tosin hieman pienemmässä mittakaavassa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Hyvä tosiaan pitää aina mielessä, että Elinkeinoelämän valtuuskunnan yksi keskeisimmistä tehtävistä on alusta lähtien ollut estää hyvinvointiyhteiskunnan laajeneminen. Järjestön henkisenä isänä toimineen Max Jakobsonin mukaan valtuuskunnan perustettiin, koska talouselämän edustajat ja oikeisto olivat huolissaan maan poliittisen kehityksen suunnasta. Erityisesti pelkoa herätti yksityiskoulujen asemaa vaikeuttanut peruskoulu, jota toimitusjohtajat vastustivat vasemmistolaisena salaliittona. Linja on kieltämättä pitänyt aika hyvin.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#2
Mikään noista väittämistä ei pidä paikkaansa. Melkoista jargonia, mutta kyllä tuon moni uskoo, jos on joulupukin vaatteet ja punaiset aatteen.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

YLE:n uutisia katsoessa ja kuunnellessa on vastuu kuuntelijalla ja katsojalla.

Minun mielestäni entinen koulujärjestelmä oli parempi. Kansakoulu ja oppikoulu.

Nyt on paljon työttömiä, kun on pakosta joutunut olemaan väärässä porukassa koulussa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #12

Nyt on paljon työttömiä, koska ei ole töitä. Mitä opetukseen tulee, niin tilastot ja tutkimukset puhuvat kyllä sen tason puolesta. Nykyiseltä koulutusjärjestelmältä kaipaisin enemmän joustavuutta työmarkkinoiden suuntaan. Suomessa koulutetaan liikaa ihmisiä aloille, joilla on jo ylitarjontaa. Koulumaailma on jumittunut 90-luvun IT-buumiin, vaikka se juna meni jo.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #13

#13
Saksan koulujärjestelmä toimii ja sen ansiosta heillä on töitä.

Saksassa sentään on kansaa ihan eri malliin kuin Suomessa ja silti niillä on töitä.

Itäsaksalaiset eivät työllisty niin hyvin, josta Suomi kopioi koulujärjestelmänsä.

Tilastot kertovat jopa mamujen paiskivan töitä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

En missään nimessä kannata kommunismia, jos niin ajattelit, mutta valtion omistusten myyminen sen vuoksi, että halutaan antaa yksityisille tahoille monopoliasema, on typerää. Ensinnäkin Suomesta ei löydy tarpeeksi pääomaa niin isoihin kauppoihin, joten voitte olla varmoja, että siellä on jälleen samat investointirahastot tulossa meidän markkinoille kuin ennenkin. Heidän taskussaan on jo Digita ja Caruna. Pian myös rautatieverkot.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Hain tuossa aineistoa blogitekstiin ja tuli vastaan tällainen uutinen vuodelta 2002. Nyt on kulunut neljätoista vuotta ja sama laulu soi vieläkin. Sinikka Mönkäre ei ole enää ministeri, mutta Saulista on tullut kyllä presidentti tässä välissä. Paljoa mikään muu ei ole tänä aikana muuttunut.

"Valtiovarainministeri Sauli Niinistö ehdotti eilen Helsingin Sanomissa, että valtionyhtiöiden myynnillä voitaisiin lyhentää mm. valtion velkaa. Niinistön mukaan valtionyhtiöt eivät tuottaneet viime vuonna tarpeeksi."

http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/monkare...

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Jep,

tämä on sellainen asia, jota en ole kyennyt ymmärtämään aiempien, enkä istuvan hallituksen osalta. Esimerkiksi tällä hetkellä Suomi saa lainaa nollakorolla. Siitä huolimatta nämä pisnesmiehet ovat myymässä muutaman prosentin vuodessa tuottavaa omaisuutta pois, lyhentääkseen noita nollakorkoisia lainoja.

Näin kauppatieteilijän matematiikalla tuossa otetaan muutama prosentti vuodessa turskaa, mutta ehkä moiselle manööverille löytyy joku toinen järkevä selitys.

En sinänsä pidä valtion omistusta minään itse tarkoituksena, ja siinä on toki perää, että valtion omistus joissain tapauksissa sotkee myös markkinoita. Sitä en kuitenkaan ymmärrä noin ihan järkevän taloudenpidon kannalta, että tuottavaa omaisuutta myydään pois.

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner

Hyvin sanottu. Haluaisin kyllä nähdä ne talousoppineet, joiden mielestä on järkevämpää myydä tuottoisaa liiketoimintaa, kuin ottaa lainaa nollakoroilla. Jos korko nousee merkittävästi, niin harkitaan sitten uudestaan. Valtio köyhtyy kummassakin tapauksessa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Näin se pähkinäkuoressa menee. En tiedä, jostain syystä tosiaan käyttäydytään kuin pikavippikierteessä bassoaan kanittava muusikko, eikä sille mitään varsinaista loogista perustelua löydy. Kyllä valtionyhtiöitä voi tietysti vähentää, mutta me näimme kuinka käy kun monopoleja tarjotaan ulkomaalaisille suurinvestoijille.
Kotimaassa taas ei ole tarpeeksi pääomaa minkään ostamiseen. Valtio on ainoa instanssi, joka voi sijoittaa sellaisia summia.

Tuo markkinoiden sotkeminen on hieman monipiippuinen juttu. Kuluttajan kannalta katsoen on varmasti hyvä, jos esimerkiksi Alkon tai Veikkauksen monopoli murretaan, mutta yhteiskuntaa ja kansantaloutta kokonaisuudessa ajatellen sen vaikutukset voivat olla toisenlaiset - katastrofaaliset.

Sitten on näitä muita, kuten tuo Digita ja Caruna sekä tietysti brittiläiselle sijoitusrahastolle myyty katsastusmonopoli, jonka seurauksena hinnat ovat nousseet samassa tahdissa verenpaineen kanssa. Kemira Growhown myynnin jälkeen puolestaan lannotteiden hinnat pompsahtivat 40 prosenttia. Se on sitä vapaata markkinataloutta. Toisaalta ei lannoitebisnekset valtiolle olisi kuulunut alunalkajaankaan.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #9

Nooh, Digita, Caruna ja katsastusmonopoli ovat enemmänkin esimerkkejä sellaisesta omistuksesta, joka _ei_ sotkenut markkinoita. Julkisen monopolin korvaaminen yksityisellä ei nyt varsinaisesti muuta tilannetta, paitsi valtion ja uuden omistajan saamien tulojen osalta.

Edelliset ovat siis ennemminkin esimerkkejä siitä, miten kaikki yhdessä roudaavat kultamunia munivaa hanhea kohti lahtipölkkyä.

Kemira Growhow taas on monellakin tapaa hiukan erikoinen keissi. Jos Yara nosti lannoitteiden hintoja 40%, se kertoo lähinnä siitä, että aiempi hinta oli vahvasti subventoitu. Toisella puolen on sitten se, että ottaen huomioon sekä lannoitteiden myyntitulot kaupasta eteenpäin + kaupan sivutuotteena menneen fosfaattiesiintymän arvon, kauppahinta oli kaukana siitä, mitä se puhtaasti taloudellisin mittarein olisi ollut.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #10

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:han pyysi silloin Kilpailuvirastoa selvittämään, käyttääkö Yara määräävää markkina-asemaansa väärin. Toisaalta MTK:n rooli tuossa kaupassa ei ollut ihan itsestään selvä. Kilpailuvirasto katsoi jo aikaisemmin sormien lävitse Kemiran ja siitä irroitetun GrowHow:n omaa lannotemonopolia. Kyse on tietystikin vuoden 2007 keväällä tiukennetusta lannoiteasetuksesta, joka mahdollisti tämän monopolin syntymisen. Kemira Growhow myytiin maailman suurimmalle kivennäislannoitteiden tarjoajalle, norjalaiselle Yara Internationalille ASA:lle miltei heti, kun laki oli lyöty pöytään.

Nyt Suomessa pitää käyttää kaikkeen viljelyyn puhtaampaa fosforia kuin Euroopassa vaaditaan luomulle. Tätä puhtaampaa tavaraa saadaan sattumalta vain nyt Yaralle luovutetuista kaivoksista - esimerkiksi Soklista tulisi tällaista. Eikö olekin aikamoinen paketti? Toisin sanoen, Yara on yksi markkinoiden ainoista lannoitevalmistajista, joka saa myydä tuotteitaan Suomessa. Leinosen mainitsema valtion oikeus vääristää markkinoita lainsäädännöllään näin ikään toteutui, mutta voittaja ei suinkaan ollut valtio vaan yksityinen toimija. Kyllä tuossa minusta jokin haisee, eikä se taida olla lannoite.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Saattaisi olla valtiolle edullista yksityistää puolustuslaitos. Se jos mikä on tehoton. Myytäsiin yksityisille vaikkapa varuskunnittain yksiköt. Yksityisten ohjauksessa ne voisivat tehdä valtion ja muidenkin kanssa puolustus/vartiointisopimuksia. Kansainvälinen kilpailu kuuluisi tietysti asiaan.

Myös yksityinen poliisi olisi tehokas. Oikeuslaitos pyytäisi poliisiyhtiöiltä tarjouksia roistojen kiinniotosta ja laillisuuden valvomisesta. Onhan jenkeissä vankilatkin yksityistetty.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset