Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Tuulivoima on mainettaan parempaa

Tuulivoimatuet nousivat jälleen esiin, kun pitkän uran populismin parissa tehnyt Eija-Riitta Korhola (kok) kirjoitti aiheesta Iltalehden blogisivustolla.  Korhola on täysin oikeilla jäljillä sanoessaan tuulitukien olevan suomalaisen järjettömyyden yksi huipentumista. Kyse on veronmaksajien rahojen haaskauksesta, johon ei nykytilanteessa olisi varaa. Keskustan alunperin räätälöimä tuulituki nielee Suomessa liki puoli miljoonaa euroa päivässä. Parin vuoden päästä tuen odotetaan nousevan jopa miljoonan euroon. Tukea maksetaan runsaat 50 euroa megawattitunnilta eli tuplaten sähkön hintaan verrattuna.

Nykyinen hallitus lupasi vielä virkaan astuessaan puuttua tuulitukien vääristämiin markkinoihin, mutta tämä lupaus jäi nähtävästi toteuttamatta, kuten kaikki muutkin heidän tähän astisista lupauksistaan. Korholan mukaan vastuullisten ministerien perustelu tukijärjettömyyden jatkamiselle oli kummallinen, sillä niissä yhdistettiin perustuslaillinen omaisuudensuoja ja elinkeinovapaus ylisuuriin tukiin tavalla, joka ei kestä lainkaan loogista tarkastelua. Hän kertookin pelkäävänsä, että tuulivoimabisneksellä rikastuvat juristit olisivat syöttäneet ministereille pajunköyttä asia-argumenttien seassa. Sama järjettömyys heijastuu myös EU:n päästökauppajärjestelyihin, jotka ovat yksi viime vuosien kirkkaasti typerimmistä toteutuksista.

Tuulivoiman tukemisessa on ollut aina kyse tulonsiirrosta, jossa keskiluokan varallisuutta jaetaan sijoittajille ja taataan heille vähintään 10 prosentin takuutuotto. Juuri nämä yhteisistä varoista maksetut tuet tekevät tuulivoimasta kallista ja käyttökelvotonta, pilaten samalla koko uusiutuvan energiamuodon maineen. Karultahan se tavallisista ihmisistä tuntuu, kun hallitus on leikellyt keski- ja pienituloisilta kaikilla mahdollisilla tavoilla säästääkseen 400 miljoonaa euroa. Samaan aikaan tuulivoimatoimijoille on varauduttu maksamaan tänä vuonna noin 300 miljoonaa euroa tukea. Jossain vaiheessa on päässyt tapahtumaan suunnitteluvirhe.

Kaikki kunnia Matti Vanhasen II-hallitukselle, joka silloisen elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen johdolla vei läpi uusiutuvan energian tukipaketin ja mahdollisti tätä myötä kasvavan tuulivoimamarkkinan syntymisen Suomeen. Tuulivoimasta tehtiin väkisin kannattava ja kannustava sijoituskohde. Esimerkiksi tuulipuistojen kehittäjä TuuliWatti teki toissa vuonna 39,3 miljoonan euron liikevaihdolla 26,2 miljoonaa euroa liikevoittoa eli noin 66,6 prosenttia yhtiön kokonaisliikevaihdosta. Tällaiseen liikevoittotasoon ei yltänyt kukaan muu. Tänä vuonna polttonesteitä myyvän ST1:n ja S-Ryhmän omistaman yhtiön uskotaan nappaavan noin 60 miljoonan euron tuet heidän energiapuuhasteluistaan, kun samaan aikaan lähes jokaista tavallista ihmistä koskettavaa tukimuotoa heikennetään. Eihän tämän nyt näin pitänyt mennä. 

Tuulivoima on kuitenkin mainettaan parempaa.

Todellisuudessa tuulivoiman tuottaminen on aika halpaa. Suomen valtio voisi aivan hyvin rakentaa myllyt vaikka itse - tosin siinä taitaisi tulla taas kilpailulaki vastaan. Joka tapauksessa tuulivoiman kannattavuus ei ole  koskaan ollut syöttötariffijärjestelmästä tai korkean pääoman tuottoprosenttiin laaditusta laista kiinni, jos ajatellaan sähköä lähtökohtaisesti. Kyllä tuulivoimalla omilleen pääsee ja vähän saattaa jäädä käteenkin pitkällä aikavälillä, mutta rahoiksi sillä ei ilman tukia löisi. Tästä syystä katsonkin, että tuulivoiman kohtalo olisi pitänyt alunperinkin jättää kansalaisten käsiin. Suomessa ei nimittäin vieläkään ole oikein ymmärretty, että säästöä ja ympäristöystävällisyyttä hakevat suomalaiset voisivat aivan hyvin perustaa myös itse omia tuulivoimasäätiöitä, joiden avulla he tuottaisivat tarvitsemansa sähkön. Käytännössä valtio voisi tukea tällaista toimintaa esimerkiksi myöntämällä kansalaisille nollakoron lainoja, mikäli he lupautuvat sijoittamaan lainaamansa summat tuulivoimaosuuskuntiin.

Tuulivoimaloiden käyttöikä on tämän hetkisillä laitteilla noin 20 - 25 vuotta, jonka aikana osia joudutaan vaihtamaan ja korjaamaan jonkin verran. Laitokset rakennetaan automaattisiksi, joten työvoimaa tarvitaan lähinnä edellä mainittujen vikojen korjaukseen ja huoltoon. Tuntuvan alkuinvestoinnin jälkeen käyttökustannukset jäävät näin ikään aika pieniksi.

Tällä hetkellä Suomessa rakennetaan pääosin 3 megawatin tuulivoimaloita. Vuoden 2014 keskiarvon mukaan kahden megawatin tuulivoimaloiden käyttötehokkuus oli 29 % luokkaa, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että kolmen megawatin myllystä irtoaisi vuodessa 7 626 420 kilowattitunnin edestä sähköä. Pohjoismaiden parasta tuottoa tahkotaan Perämereltä, jossa tuulivoimaloiden käyttötehokkuus nousee jopa 35 - 40 prosenttiin. Jos tuulivoimalan käyttöikä saadaan pidettyä kahdessakymmenessä viidessä vuodessa saataisiin tuona aikana tuotettua yhteensä 190 660 500 kWh. Jos tuottoa verrataan EU:n tekemän Household kWh -raportin keskiarvoon, jonka mukaan suomalaiset kotitaloudet maksoivat sähköstään viime vuonna 0.155 euroa kilowattitunnilta, olisi kotipolttoisen sähkön arvo noin 30 miljoonaa euroa, eikä siitä tarvitsisi maksaa lainkaan energiaveroa. Investointien takaisinmaksuaika olisi luonnellisestikin pitkä, mutta ei tuulivoimasäätiöllä voittoa haettaisikaan, vaan omavaraisuutta ja kustannustehokkuutta. Periaatteessa tuulivoimala tuottaisi omistajilleen ilmaista sähköä säästön muodossa.

Myös siirtomaksuilta vältyttäisiin, mikäli tuulivoima olisi pelkästään lokaalissa käytössä. Tuolloin yhteisön tai säätiön ei tarvitsisi käyttää kolmansien osapuolien vuokraamia kaliita siirtoverkkoja, vaan he voisivat pitäytyä täysin omavaraisina sähkön suhteen. Tietysti pienen sähkönsiirtoverkon rakentaminenkin maksaa hieman, mutta eivät hinnat aivan hirveitä voi olla, mikäli kyseessä on tiivis ja vakaa yhteisö. Tuulivoima ei ole yksityishenkilölle huono sijoitus, mutta sen kaupallinen potentiaali ilman tukia on aika pieni. Tästä syystä katsonkin, että teollisuustuulivoimasta tulisi luopua välittömästi ja jättää nämä puuhastelut yksityishenkilöiden käsiin. Antaa tuulivoimasäätiöille sekä hajautetulle energiantuotannolle mahdollisuus.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Valtion tulisi lopettaa tuo järjetön tuulivoiman tukeminen, joka valuu kokonaisuudessaan sijoittajien taskuun ja tukea enemmän paikallista sähköntuotantoa. Valtio voisi esimerkiksi myöntää suomalaisille nollakoron lainoja, mikäli he suostuvat sijoittamaan rahansa tuulivoimasäätiöön. Ei tämä näin voi mennä, että kuritetulta kansalta revitään 400 miljoonaa euroa säästöjä ja samaan aikaan tuetaan tuulivoimaa 300 miljoonalla eurolla.

Tuulivoimasäätiössä yhteisö rakentaa itselleen oman myllyn, jonka kapasiteetti käytetään kokonaisuudessaan yhteisön omiin tarpeisiin. Tällä tavoin asiakkaat välttyvät niin energiaveroilta kuin sähkönsiirtomaksuiltakin ja saavuttavat omavaraisen sähköntuotannon. Tuulivoimala maksaa itsensä takaisin elinkaarensa aikana, jonka vuoksi yksityishenkilölle tuulivoimasäätiö näyttäytyy kannattavana sijoituksena. Tuulivoimasäätiöden osuus sähköntuotannosta on kasvanut Keski-Euroopassa viime vuosina hurjaa vauhtia.

Täytyy myös muistaa, että jos ja kun TTIP-sopimus ratifioidaan, niin me joudumme elämään lopun ikäämme näiden tukien kanssa, jos peliä ei puhalleta poikki ennen kuin se tapahtuu.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Oli se tuulivoima kuinka hyvää ja kannatettavaa tahansa, niin yksi ongelma ei poistu koskaan ja se näkyy tuolla:

https://bitly.fi/oKYL3

Ja sama ongelma koskee myöskin aurinkovoimaa, jopa vieläkin enemmän.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Epätasainen tuotanto. Käytännössä sekään ei ole ongelma, mikäli käyttö lasketaan alakanttiin eikä yläkanttiin. Tai ainakaan se ei ole täällä päin tuntunut olleen ongelma. Tietysti kyse on pitkälti myös siitä, minne myllynsä pukkaa. Yhteisö (tai säätiö) voisi tarvittaessa myydä ylijäävän sähkön suoraan verkkoon. Myynnistä tulee tietysti maksaa verot. Tuet on mielestäni kuitenkin saatava hemmettiin tuosta touhusta.

Tiedätkö mikä se vasta kallista sähkö on? Olkiluoto III. Tähän mennessä raha on valahtanut noin 8.5 miljardia, eikä sähköä ole tullut vielä wattisekuntinkaan vertaa.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

OL3:n on luku sinänsä mutta sitten kun se starttaa, niin sieltä mahd. saadaan sähköä ainakin seuraavat viisikymmentä vuotta kertoimella 0,9.

Ja jos se kannatta ilman tukia, se tuulivoima, niin ei se minua haitanne kunhan eivät pystytä niitä aivan tuohon nurkille, eli noin 100 km pois päin nykysijainnista. Ydinvoimala on tervetullut vaikka naapuriin.

ps. Sitten jos se starttaa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #4

- Suomen tuuliolosuhteet ovat todistetusti hyvät, ja tuulivoimaloiden huipunkäyttöajat pärjäävät kansainvälisessäkin vertailussa, toteaa GreenStream Network Oyj:n energia- ja ilmastopolitiikan asiantuntija Sampo Seppänen

Roope Holopainen puolestaan totesi Facebookin puolella, että Suomessa voisi pohtia kotitalousvähennyksen nostamista ja liittämistä aurinko- ja tuulisähköön.

Minäkin olen ydinvoiman kannattaja, sillä se on puhtain energiamuoto. Ja tulee sellaisenaan halvemmaksi, vaikka lähetettäisiin jätteet raketilla Jupiterin taakse.

Käyttäjän ZeiEizh kuva
Juha-Matti Hakala

Tuulivoima on itse asiassa mainetta surkeampaa siinä, mihin se on tarkoitettu eli ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Saksassa päästöt ovat vaan kasvaneet koko ajan ja Tanskankin päästöt ovat korkeat verrattuna Suomen päästöihin.
Ranska ja Ruotsi sitä vastoin ovat pärjänneet hyvin päästöjen laskemisessa ydinvoimalla.

Ruotsin demarit käänsivät juuri kelkkansa ydinvoiman suhteen, he haluavat poistaa veron ja pitää voimalat päällä, koska ei ole mitään järkeä korvata ydinvoimaa tuulella. Se on kuin munan vaihtaisi munaan ja maksaisi siitä paljon.

Vaikka OL3 maksaisi sen 8,5 miljardia, niin Suomalaisille se maksaa sen 3,5 miljardia. Valmistajan moka ei tule tilaajalle maksettavaksi, jos välimiesoikeudessa on edes yksikin puoliksi rehellinen tuomari.

8,5 miljardilla saa apaut saman verran tuulivoimaa. Tuulivoiman ikä Suomessa on noin 20 vuotta. OL3 putputtaa 60-80 vuotta. Eli Tuulivoimaa kaivataan siis 3-4x saadakseen sama sähkömäärä aikaiseksi + säätövoima, oli se sitten mitä tahansa. Eli OL3 ei ole edes kallis tuossa suhteessa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Saksan päästöt ovat kasvaneet, koska siellä on perustettu uusia, jättimäisiä hiilivoimaloita paikkaamaan ydinvoiman kasvattamaa energiavajetta. Maa tarvitsee säävarmaa sähköntuotantoa. Esimerkiksi Vattenfall käynnisti viime vuonna Saksan Hampuriin jättiläismäisen hiilihirviön, joka päästää Helsingin Sanomien mukaan ilmaan 8,7 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuodessa. Kiviiili on edelleen liian halpaa - tuista huolimatta. Hyötysuhteeltaan nämä munaisjäänteet kalpenevat Helsingin Energian vastaavista, eikä lämpöä hyödynnetä juuri lainkaan. Myös Kölniin tuossa rakennettiin 2012 uusi kivihiilimörkö.

Pari vuotta sitten Saksan sähköstä 45 prosenttia tuotettiin hiilellä ja 11 prosenttia maakaasulla - jonka EU teki verotuksellaan käyttökelvottomaksi Ukrainan ja Venäjän kaasukiistan seurauksen (http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/177118-euroo...). Toistaiseksi Saksassa on vieläkin noin 15 prosenttia on ydinsähköä, mutta kuten moni varmasti muistaa niin Saksa päätti Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen luopua ydinvoimasta kokonaan vuoteen 2022 mennessä. Typerä valinta, jos minulta kysytään.

Käyttäjän procedescio kuva
Jouni Kari

Olen täysin samaa mieltä, että tuulivoiman tuki on haitallista. Se vaikuttaa valuvan lähes 100%:sti pois Suomesta. Ja kaikki raha, joka Suomen talouden kierrosta poistuu on tällä hetkellä erittäin huono juttu. Jokainen miljoona euroa joka poistuu kierrosta vastaa vaikutukseltaan jotain 2,5 miljoonan ja 10 miljoonan euron väliltä. Koska raha kiertäessään kansantaloudessa palveluntarjoajalta toiselle "kertautuu".

Tuulivoimaan liittyy myös suuria ongelmia, jos se sijaitsisi asutuksen lähellä. Sykkivä matalataajuinen melu on selkeä terveyshaitta. Myös mekaaniset rasitukset vaihteistossa ja koko rakenteessa ovat tällä hetkellä isoja lisäkustannuksia tuottava ongelma.

Aurinkoenergia vaikuttaa Suomessakin lupaavammalta. Hinnat laskevat koko ajan, hyötysuhde paranee koko ajan.

Energian varastoimiseen tapahtuu kehitystyötä koko ajan. Tässä kiinnostava suomalainen firma, joka yrittää ratkaista tätä ongelmaa.

Käyttäjän ZeiEizh kuva
Juha-Matti Hakala

Ollaan me vielä aika pitkällä järkevästä aurinkoenergiastakin, varsinkin talousmielessä.
Marokkoon rakennetaan 2000MWn aurinkovoimalaa, hintaa 9 miljardia. 26% kapasitteetikertoimella niitä tarvitaan ~3 tekemään OL3n verran sähköä. Sitten taas mietitään sitä, että OL3 elinkaari on se 60-80 vuotta, kun tuon Marokon laitoksen elinikä on 20-30 vuotta. Eli hinta on vielä noin 10x OL3n verrattuna ja paneelien hintakaan ei ole enää vuoden 2012 jälkeen laskeneet älyttömästi.

Teraloopissa itse lähinnä mietin vain, kuinka suuri tukisumma pojille annetaan.
https://planeetta.wordpress.com/2016/04/07/teraloo...

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Näin äkkiä ajattellen tuo Teraluuppi se vasta kusetus on, niin ja tuo Kaj Luukon kommentti herätti hieman hilpeyttä:

"Jos se sitten syystä tai toisesta hajoaa täydessä vauhdissa, vastaa purkautuva energia noi 15 kilotonnin latausta. Vastaa Hiroshiman pommia."

Siis sille uskalsi nauraa koska luupin todennäköisyys on hyvin vähän nollasta poikkeava, tai mistä sen tietää elämmehän Suomessa, kyllä täällä ennenkin on "osattu".

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tottakai paikka pitää valita tarkoin, ettei meluhaitat pääsisi vaivaamaan. Aurinkokennojen hinnat ovat tosiaan laskeneet aika reippaasti, mutta valitettavasti EU rätkäisi roimat verot halpoihin kiinalaisiin aurinkokennoihin, ettei ihan liian mukavaksi meininki menisi. Käsittääkseni aurinkoenergiaan aiotaan muutenkin lätkäistä uusia veroja, koska yhä useampi yksityishenkilö on alkanut pohtimaan vakavasti omavaraistaloutta sähkön suhteen.

Käyttäjän ZeiEizh kuva
Juha-Matti Hakala

Nyt reiluun vuoteen ei ole laskenut juuri penniäkään:
http://www.pv-magazine.com/fileadmin/uploads/bilde...

Koti-PV on ihan hyvä juttu, mutta se on harhakuvitelma siitä että se olisi kilpailijaksi ydinvoimalle.

Vakavaa juorua veroista en ole kuullut, mutta siitä että joutuisi maksamaa tai antaa ilmaiseksi ylijäämä verkkoon on kai suunnitteilla. Mikä on sikäli ymmärrettävää, että se helposti muodostuu yhtiöille ongelmaksi, kun ei ole ostajia kesällä keskellä päivää.

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen

Tämän näköistä sotkua saisit pistorasiastasi kun pihallesi 3 MW:n myllyn virittäisit; kysy nyt itseltäsi , kuka Sinulle sitten järjestää oikeaa sähköä , jota tarvitset n. 70 % ajastasi.

http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/kulutus-ja...

Tuulivoima ei ole hölynpölyä ; se on totaalista hölynpölyä ; historian loistavin viherkusetus , josta tullaan tekemään monia hassunhauskoja juttuja kun uskalletaan tunnustaa, ettei keisarilla todellakaan ole vaatteita.

http://www.kymensanomat.fi/Mielipide---Sana-on-vap...

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Tuossa hieman lisää sen tuulivoiman autuudesta; linkki johtaa YLEen:

http://yle.fi/uutiset/video_suomen_korkeimmat_tuul...

Ja alla lyhyt lainaus uutisesta.

"Ne ovat kuitenkin Suomen hiljaisimpia, lähtöääneltään 104,5 desibeliä."

Siis ovat Suomen hiljaismpia ? Tuosta 104,5 dB:stä ei ole kovin pitkä matka enää rajaan jonka jälkeen ääni tuntuu kipuna, on nimittäin kokemuksia siitäkin, ja sen kuulee vieläkin vaikka tapahtumasta on kulunut toistakymmentöä vuotta.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Asikainen on aina askelen edellä :)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Jonkun pitää tehdä ehdotuksia, koska muuten vain möristään eikä mitään konkreettista tapahdu. Noista tuulivoimatuista on päästävä eroon - keinolla millä hyvänsä. Ja tässä on oma ehdotukseni. Toivottavasti edes joku harkitsee sitä varteenotettavana vaihtoehtona.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Ensinnäkin haluan todeta sen verran, että potentiaalisen tuoton laskeminen vuonna 2005 aloitetulle rakennusprojektille, jonka valmistuminen tuntuu tänä päivänä yhtä todennäköiseltä kuin Jeesuksen ylösnousemus, on hieman huvittavaa. Olkiluoto 3:n valmistumisesta ei ole mitään takeita. Se voi olla viiden vuoden päästä tai joskus 2040 tienoilla. Tähän astisista aikatauluista tai etukäteen lasketuista rakentamiskustannuksista ei ole pitänyt yksikään.

Käyttäjän ZeiEizh kuva
Juha-Matti Hakala

Kyllä OL3 valmistuu, se on jo 99,5% valmis . Alustavat automaatio testit on jo aloitettu. Kaikki automaation osat ovat paikan päällä. Painekupu on testattu ja rauta on valmis, ollut jo yli vuoden ajan. OL3 on nyt niin pitkällä että TVO voi viedä sen loppuun asti omin voimin tai joku muu valmistaja joka tietää edes jotain PWR reaktoreista. En oikein ymmärrä miksi se voisi valmstua ennen kuin sopu saadaan aikaan koska se on jo loppusilausta vaille valmis. TVO aikaa toukokuussa hakea jo käynnistyslupaa TEM:ltä ja STUK tuskin antaa vihreä valoa jos se ei olisi valmis.
http://www.world-nuclear-news.org/NN-Olkiluoto-3-b...

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Puhutaanko nyt samasta STUK:ista, joka hyväksyi kahdesti rakennusvaiheessa romahtaneen Leningrad II voimalan piirustukset osana Fennovoiman hakemusta? Eiköhän siellä hehku vihreä valo koko ajan kun kellarissakin säteilee :D

Käyttäjän ZeiEizh kuva
Juha-Matti Hakala Vastaus kommenttiin #20

Sama STUK, joka on saanut palkintoja ja tunnustusta maailmalla.
Itse asiassa se suojakupu romahti vain kerran ja toisella kertaa meni liina poikki, mutta ei se teille nyt niin tarkkaa ole.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki Vastaus kommenttiin #20

"Puhutaanko nyt samasta STUK:ista, joka hyväksyi kahdesti rakennusvaiheessa romahtaneen Leningrad II voimalan piirustukset osana Fennovoiman hakemusta?"

Tuollahan nyt ei ole mitään tekemistä oikeastaan yhtään minkään kanssa. Eli piirustukset voivat olla vaikka kuinka hyvät mutta rakentaja saattaa mokata siitä huolimatta, ja lopputulos on mitä on. Kyllä täällä meilläkin on muutamia halleja romahtanut lumikuorman alle vain siitä syystä, että on unohtunut tai "unohtunut" muutamia tukia pois.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset