AAMULEHTI: Miksi blogisti ei voisi tehdä journalistista työtä?
Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen nosti tänään ruman ja karvaisen kissan pöydälle. Pääkirjoituksessa hän ruotii kovaan ääneen Helsingin Sanomien toimittajaa Annastiina Nykästä siitä, että tämä jättää työnsä toimittajana tekemättä. Jokisen mukaan Nykänen oli saanut FB:ssä Porvoon porvarikuplaansa tarpeeksi myönteistä palautetta Helsingin punavihreästä kuplasta ja päättänyt kirjoittaa kolumnin maaseudun moukista Helsingin Sanomiin ilman ainuttakaan journalistista suoritusta. Yksikin journalistinen teko olisi hänen mielestä riittänyt – soitto arvostelussa olleelle Aamulehden kolumnistille Tiina Keskiselle. Toimittajan keskeisin tehtävä on hankkiutua tiedon ensikäden lähteille, Jokinen lataa kovasanaisesti.
Jokisen mukaan se, kun toimittaja jättää työnsä tekemättä ja menee fiilispohjalta on ärsyttävää, huolestuttavaa ja tuottaa huonoa sisältöä. Journalismin tulisi erottua blogimaailman toimintatavoista. Samassa yhteydessä hän tosin soimaa myös kovaan sävyyn Imagen kehuttua blogistia, Sakari Timosta. Kovien asenteiden miehenä tunnettu Timonen oli mennyt arvostelemaan Aamulehden toimittajan Tuomas Rimpiläisen analyysia Loldiers of Odin- vastamielenosoituksista. Jokinen on pettynyt siihen, että Timonen ei koskaan vaivautunut soittamaan toimittaja Rimpiläiselle ja perehtymään tarkemmin tämän julkaiseman artikkelin taustoihin. Hän pohtiikin, että miksi blogisti ei voisi tehdä journalistista työtä, keskustella kohteidensa kanssa ja haastaa omat asenteensa. En tosin ole kyllä täysin varma siitä, että onko tällainen lapsellinen kritiikistä suuttuminen ja jälkipiikittely soveliasta lehden päätoimittajalta.
JOKISELLA ON valehtelematta myös hyviä pointteja, joissa valitettavasti tuntuu kuitenkin unohtuvan raaka todellisuus. Siinä missä ammattitoimittajalle maksetaan kuukaudessa 2 200 – 3 400 kuukaudessa palkkaa, tekee valtaosa meistä blogisteista työnsä ilmaiseksi. Toimittajan työssä faktojen tarkastaminen ja ihmisten perään soitteleminen tehdään työajalla. Blogistit sen sijaan käyvät päivätöissä tai opiskelevat, ja kirjoittavat tekstejään puhtaasti harrastuspohjalta ilman toimittajan ammatillista koulutusta tai taloudellista hyötyä. Harvalla blogistilla riittäisi rahkeet, intrestit ja resurssit siihen, että hän voisi alkaisi soittelemaan yksittäisten ihmisten perään. Saku saattaa jo jonkin verran Imagen blogillaan tienatakin, mutta tuskin se vielä päivätyöstä käy. Toimittajan kantojen perään soitteleminen ei ole hänen tehtävänsä, sillä Timonen on ammatiltaan lakimies. Rimpiläinen taas on toimittaja, joten hän voi kyllä itsekin korjata väärinkäsityksiä.
Blogien tarkoitus ei ole koskaan ollut korvata niin kutsuttua kovaa journalismia, vaan tukea objektiivisesti tuotettua sisältöä ja antaa sille tilaa hengittää. Blogikirjoitukset tuovat mediakenttään kaivattua monimuotoisuutta, eikä kirjoittajan käsiä sido samalla tavalla päätoimittajan toteuttama ennakkosensuuri kuin joidenkin lehtien ja toimittajien tapauksessa. Samaan aikaan amatöörikynäilijät ovat kirjoituksillaan haastaneet toimittajat ylittämään itsensä kerta toisensa jälkeen, jotta he kykenisivät säilyttämään asemansa yhteiskunnan virallisina tiedonantajina. Blogisteilta ei ole puuttunut rohkeutta huomautella yhteiskunnallisista epäkohdista, jos he sellaisiin ovat törmänneet – toisinaan epäkorrekteillakin tavoilla. Juuri tästä syystä blogit muodostavatkin eri keskustelupalstojen kanssa mahdollisuuden demokraattiseen ja riippumattomaan mediaan, jonka nopeus ylittää nykyisellään lähes kaiken muun median. Saman arvoisina niitä ei tulisi silti koskaan pitää – blogien lukeminen nimittäin vaatii ihmiseltä poikkeuksellisen paljon mediakriittisyyttä.
BLOGIEN LÄHDEAINEISTONA toimivat usein erilaiset viralliset tiedotteet sekä toimittajien tekemä journalistinen työ. Tästä syystä viime aikoina keskusteluissa ollut, pääosin laiskuudesta johtuva, journalistinen kriisi on todellinen uhka myös blogimaailmalle, koska, pitkällä aikavälillä se voi helposti johtaa kasvavaan disinformaatiokierteeseen. Tässä valossa tarkasteltuna tuntuu melko oudolta, että joku alkaa vaatimaan blogisteilta journalistisia sääntöjä, huoliteltua suomen kieltä ilman akateemista pohjaa ja odottaa heidän tekevän suuria journalistisia tekoja ilman palkkaa. Blogien maailma on ennen kaikkea tavallisen ihmisen maailma, jossa ei ole kyse pelkästään yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta vaan myös oppimisesta, jota tapahtuu vuorovaikutuksen sekä kirjoitusprosessin kautta. Keskustelunavauksia löytyy niin käsitöistä, valokuvaamisesta, ruoanlaitosta kuin politiikasta ja ympäristöstäkin. Jotkut ihmiset kirjoittavat edelleen elämästään, kun taas toiset seuraavat uutisia ja linkittävät niistä kaikkein mehukkaimmat analyysin kera omaan blogiinsa. Jotkut suosituimmista blogisteista julkaisevat pelkän referaatin päivän uutisesta, jonka jälkeen kommentoijat herättävät mielipiteillään blogin eloon. Toiset taas kirjoittavat blogeja lehmänkello kaulassa ja toivovat että heidät huomattaisiin, eikä sekään ole mielestäni väärin.
TÄSTÄ EI OLE KAUAAKAAN kun törmäsin useampaan eri keskustelulankaan, joissa ihmiset toruivat hyvin avoimesti blogistien ja yksityishenkilöiden kirjoittamien tekstien ja kommenttien kirjoitusasua. Jotkut menivät jopa niin pitkälle, että he toivoivat Uuden Suomen Puheenvuoron ylläpidon rajoittavan julkaistavia tekstejä, lisäämällä blogialustalle kirjalliset vähimmäisvaatimukset. Eräs palstan aktiivisista kommentoijista katsoi sen olevan väärin, kun Puheenvuorossa joutuu kärsimään blogistien kirjoitusvirheistä ja kamalista kieliasuista – kuin sanomaa korostaakseen kriitikko latasi kommenttiinsa mukaan useamman kirjoitusvirheen. Tämä näkemys ei ole uusi. Ennakkosensuuria on perusteltu aika ajoin muun muassa sillä, että myös printtilehtien julkaisemat lukijatekstit joutuvat käymään toimituksen mankelin ja oikoluvun lävitse.
Kirjoitusten ennakkotarkastamista ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertaista toteuttaa. Uuden Suomen blogistit ovat tiedettävästi poikkeuksellisen ahkeria kirjoittajia ja blogialustalla julkaistaan keskimäärin viisikymmentä kirjoitusta päivässä. Parhaimmillaan ihmiset saattavat julkaista saman päivän aikana useampia tekstejä eri aiheista, eikä yhdenkään toimituksen resurssit riittäisi niiden jokaisen oikolukemiseen ja käsittelyyn. Toimituksella ei yksinkertaisesti ole aikaa käydä lävitse kaikkia kirjoituksia, eikä siihen toisaalta ole tarvettakaan. Ei ole olemassa mitään oikeaa tai väärää tapaa kirjoittaa blogia. Loppujen lopuksi kyse on aina yleisöstä. Jonkun kirjoitustyyli ei sovi toiselle, kun taas toisen silmää se voi hyvinkin miellyttää akateemista loremipsusta enemmän. Tärkeintä on tekstin sisältö, josta meistä jokaisella on oma mielipiteemme. Kyllä maailmaan kirjoituksia mahtuu, eikä niitä ole pakko kaikkia lukea. Lopultahan meistä jokainen joutuu tekemään itse omat valintansa sen suhteen, mitä me luemme ja minkä me jätämme hyllyyn lojumaan.
Jos blogisti olisi journalisti, niin hän olisi toimittaja – eiku?
Ilmoita asiaton viesti
Jos Suomen valtamediassa olisi edes yksi lehti tai uutissivu joka kertoisi uutisia neutraalisti ja toimisi vallan vahtikoirana (AKA Mustina), Suomalaisilla ei olisi sellaista tunnetta että valtamedia kusettaa heitä. Suomalainen journalismi on aika yksipuolista ja puolueellista, joskus enemmän joskus vähemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä niitä on – jotkut enemmän jotkut vähemmän. Hyvin usein uutiset tulevat ulkomaisista lähteistä, ja ne julkaistaan käännettynä ilman sen kummempaa taustatutkimusta. Tarinoissa on kuitenkin aina kaksi tai useampia puolia, ja olisi mukava että tätä tuotaisiin ahkerammin esiin myös mediassa.
Ilmoita asiaton viesti
Monet työttömäksi joutuneet toimittajat ovat ruvenneet kirjoittamaan blogia.
Minua ärsyttää laiskat journalistit jotka omiin juttuihinsa referoivat jonkun blogin sellaisenaan.
Ilmoita asiaton viesti
Itsellä myös pistää vihaksi. Lähdettä harvoin mainitaan. Seuraan aktiivisesti useamman eri maan englanninkielisiä uutisia sekä saksalaista mediaa ja olen huomannut, että kolumnien käännöstyöt ovat todellista arkea suomalaisessa mediassa. Helppoa rahaa, eikä meriittejä useinkaan muisteta antaa tekstin todellisille kynäilijöille.
Ilmoita asiaton viesti
Somen aikana yhä useampi ymmärtää, että perinteinen media yrittää heitä johdatella. Kääntäen: toimittajat eivät ymmärrä, että somen aikana yksipuolinen ”totuus” ei enää onnistu.
Ilmoita asiaton viesti
Juurikin näin. Halvoista käännösjutuista ja väärän tiedon levittämisestä jää kiinni ennen kuin ehtii kissaa sanomaan. Tänä päivänä singaporelainen paikallislehti on vain muutaman klikin päässä ja monet ihmiset seuraavat mediaa globaalisti ilman kielirajotteita.
Tuo Aamulehden päätoimittajan Jouko Jokisen luoma asetelma on kuitenkin huvittava. Hän odottaa, että blogisteilla olisi samat resurssit ja mahdollisuudet kuin toimittajilla, jotka eivät selvästikään ole tehneet töitään viime vuosina. Tai siltä ainakin vaikuttaisi. Kuin vastavoimana köyhälle journalismille, Suomeen on noussut viime vuosina amatööripohjaisia verkkojulkaisuja kuin sieniä sateella.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos hyvästä ja osuvasta, sanoisinko journalistisesta, tekstistä. Minua on muutenkin huvittanut suuresti, kun tartutaan kolumneihin kuin ne olisivat artikkeleita. Koko formaattihan on luotu mielipiteiden, ei faktojen, esittämiseksi. Ajatushan on nimenomaan, ettei normaaleja journalistisia vaatimuksia objektiivisuudesta ja faktojen tarkistamisesta tarvitse noudattaa. Suurin osa blogeista ovat kolumneja, pakinoita ja mielipideosaston kirjoituksia. Aika hukassa on päätoimittaja, jos rupeaa näissä peräänkuuluttamaan journalistisia suorituksia – ihan kirjoittajan ammatista ja koulutuksesta riippumatta.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä tuosta päätoimittajan tekstistä selvästi tulee esiin se, että nyt on hiekkaa alushousuissa. Tällainen ei ainakaan omasta mielestäni osoita kovinkaan suurta ammattitaitoa, kun lehden päätoimittaja lähtee pääkirjoituksessaan runttaamaan kritisoijia oikein olan takaa. Tuota minäkin aina pyrin painottamaan, että valtaosa blogeista kertoo blogistin omista näkemyksistä – ne ovat omalla tavallaan nimenomaan mielipidekirjoituksia.
Ilmoita asiaton viesti
Ainakaan vielä toistaiseksi journalismin aatetta varjeleva Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen ei ole soittanut oppiensa mukaisesti Sakari Timoselle, Anna-Stina Nykäselle tai Timo Hänniselle ja kysynyt, että mitä nää oikei uliset meijä lehestä, häh?
Ilmoita asiaton viesti
Blogeja on niin moneen lähtöön. Esimerkiksi Puheenvuoron blogit ovat karkeasti määriteltynä yhteiskunnallisen kannanoton, mielipidevaikuttamisen ja tiedon välittämisen välimaastossa, ja kommentaattorit pitävät kyllä huolen siitä, että faktat osuvat edes jokseenkin kohdalleen. Jotkut kirjoitukset muistuttavat enemmän kolumneja kuin blogeja.
Mutta blogeja on tietysti joka lähtöön, aina martinaaitolehtimäiseen tuotesijoitteluun asti. Joskus yleisön on hieman vaikea jopa erottaa blogia artikkelista tai mainoksesta.
Blogit eroavat kuitenkin journalismista aika olennaisesti. Blogeissa on blogistin vapaus ja näkökulma, blogistilta ei vaadita yhtä paljon. Parhaimmillaan se voi toimia tukena journalismille, mutta väittäisin että enemmän näkee ihan roskaa kuin sitä, valitettavasti.
Ilmoita asiaton viesti
Näkökulma se on journalistillakin tuotoksissaan mukana, samaan tapaan kuin blogistilla. Kaikki me katsomme maailmaa omasta tulokulmastamme, eikä täydellistä objektiivisuutta tavallaan ole olemassakaan. Aamulehdessä ja Kansanuutisissa kirjoitetaan samasta asiasta hyvin eri painotuksin. On jotenkin ällistyttävää, että jopa entiset päätoimittajat ihmettelevät asiaa ääneen. Puhumattakaan siitä, että esittävät somessa tai vaihtoehtomediassa asioiden olevan toisin ja siellä kerrottavan absoluuttinen, objektiivinen totuus.
Ilmoita asiaton viesti
Totta tuokin, että mediassa, niin kuin kaikilla muillakin elämän osa-alueilla, vallitsee objektiivisuusharha. Täydellistä objektiivisuutta ei voi koskaan saavuttaa, koska olemme kulttuurimme ja ympäristömme tuotteita. Prosessoimme tietoa kaiken aikaa kogntiivisten kykyjemme ja rajoittuneisuuksiemme kautta. Tämä nostaa esiin filosofisen kysymyksen: yltääkö ihmisen todellisuus oikeasti hänen havaintokenttänsä ulkopuolelle.
Jokainenhan meistä elää tavallaan omassa todellisuudessaan, joka on sosiaalisen konstruktion tuote. Mutta nyt lähtivät taas ajatukset harhailemaan siihen malliin, että palataampa takaisin aiheeseen. Joka tapauksessa, journalistit kuitenkin – toivottavasti – pyrkivät objektiiviseen tiedonvälitykseen blogisteja aktiivisemmin.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin ja siksi on keksitty kolumni, jossa media vapauttaa, toimittajan tai muun kirjoittajan, objektiivisuuteen pyrkimisen velvoitteesta.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on kyllä aivan totta, Petra. Uudessa Suomessa on moneen eri kategoriaan meneviä blogeja, ja joidenkin kommentaattorit ovat luonteeltaan sellaisia, ettei sinne ampiaispesään viitsi sormeaan työntää. Toisissa blogeissa taas asialinja säilyy paljon pidempään. Tämän lisäksi olen huomannut, että täällä soi sama levy aivan liian usein. Käyttäjänä se on vähän tylsää, kun joutuu toistamaan samat argumentit joka päivä. Tästä syystä käytänkin usein hyväkseni copy/paste-ominaisuutta, koska turhapa tuota on pyörää joka päivä uudestaan kuvailla.
Juurikin tuo blogistin vapaus esittää asia oman näkökantansa mukaan on tärkeä huomio. Tietysti sitä aina toivoo silti blogisteilta, että he erottavat selkeästi omat kantansa ja virallisen tiedon tai uutisen toisistaan, koska muuten lukijan on vaikea havainnollistaa faktaa näkemyksistä ja fiktioista.
Tuohon esittämääni kieliasukysymykseen haluaisin vielä tarttua sen verran, että kirjakielen normithan ovat suositus hyväksyttävästä kielestä, mutta kirjoitettaessa ja tekstiä huollettaessa normia sovelletaan konkreettisiin sanoihin ja sanajonoihin. Jotta esimerkiksi osaisi merkitä pilkun säännön mukaan pää- ja sivulauseen väliin, on tunnistettava, mitkä tekstin sanat muodostavat päälauseen ja mitkä sivulauseen. Säännöt saattavat myös antaa useita hyväksyttäviä vaihtoehtoja, joista kirjoittajan on valittava paras. Blogimaailmassa akateeminen tai virallinen kieli ei ole niin suuri välttämättömyys kuin journalismissa, sillä on aina pohdittava kuinka hyvin virallinen teksti sopii blogitekstin aiheeseen ja koko alustan luonteeseen.
Ilmoita asiaton viesti
Jokisen kirjoituksessa on paljon hyviä huomioita kyllä. Olen samaa mieltä Yle Perjantai- ohjelman likilaskuisuudesta, valitettavasti. Se oli kuin Freak Show, jossa kuunneltiin tiukan näköisinä erikoisia ihmisiä, mutta padasta ei osattu kaivaa mitään. Toimittajat olivat sympaattisia, mutta katsojana kyllä harmitti, että siinä he vain möllöttivät kun kultatarjottimella olisi ollut vaikka mitä mitä ruotia. Siinä olisi ollut joku kokemuksen syvä rintaääni enemmän kuin paikallaan, toista tilaisuutta kun tuskin tulee.
Ilmoita asiaton viesti
En ole koskaan kuullutkaan kyseisestä ohjelmaformaatista, mutta pitää ajan kanssa joskus katsoa Areenasta, että tietää mistä oikein on kyse. Koskiko se muuten sitä paljon parjattua Janus Putkosen haastattelua, vai mistä siinä oikein puhuttiin?
Ilmoita asiaton viesti
Jos et halua väkisin heittää aikaasi hukkaan, en suosittele. Katsoin jonkin puheenvuoron kommenteista intoutuneena kun vieraina olivat Laura Huhtasaari ja Suvi Auvinen, en katso toista kertaa. Arvottomampaa ja mitäänsanomattomampaa ”asiaohjelmaa” saa kyllä hakea. Eivät osanneet haastaa kumpaakaan vierastaan hitustakaan, puhumattakaan että olisivat osanneet fasilitoida vuoropuhelua.
Edit: Korjasin Suvin sukunimen
Ilmoita asiaton viesti
Laiskuus, Martti, laiskuus vaivaa tämä päivän journalismia eikä vain tutkivaa journalismia. Odottelen vielä kirjoituksia miksi päättäjät evät edes puhu veroparatiisiyhtiöistä. Toinen esimerkki on se asiantuntijajournalismi. Jos esimerkiksi nyt joku toimittaja päättää, että olet sopiva asiantuntija johonkin aiheeseen, sitten naamasi on kaikkialla vaikka mielipiteesi ei muuttuisi. EU asioista puhuvat aina samat asiantuntijat, ym.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Saisi moni ammattitoimittaja ottaa opiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos sinulle, kun jaksoit lukea näin pitkän aloituksen, Ana María.
Tuo ammattiasiantuntijuus aihepiiriä katsomatta on kieltämättä todellinen ongelma Suomessa. Keskusteluohjelmien formaattikin on muuttunut enemmän tai vähemmän sellaiseksi, jossa joko asetetaan kaksi ääripäätä vastakkain tai vaihtoehtoisesti otetaan samanmielisiä ihmisiä studioon myötäilemään toistensa mielipiteitä. Näihin veroparatiiseihin pitäisi todellakin puuttua ja suomalaisten päättäjien tulisi mielestäni viedä asiaa ahkerammin eteenpäin tuolla EU:n sisällä – yhtenä ehtona suostumuksiimme.
Kirjoitan tässä juuri pidempää artikkelia yhdestä valtion yhtiöstä, jonka vuosiraportteja kävin lävitse monen vuoden ajalta. Enhän minä sellaista osaa niin kuin ammattitoimittajat tehdä, mutta kyllä ne yleensä jonkin verran keskustelua ovat nostaneet tuolla sosiaalisen median puolella ja se kaikki on kotiin päin. Suomi tarvitsee suuria muutoksia, jotka tulevat toivottavasti järistämään myös johtoporrasta.
Ilmoita asiaton viesti
Rupea tosiaankin ottaa päähän kun aina kysytään samalta asiantuntijalta.
Täytyy ottaa sekin huomioon, ettei asiantuntijan mielipidekään välttämättä ole mikään fakta.
Ilmoita asiaton viesti
Se nimenomaan pitää aina huomioida, ja pelkään ettei monikaan niin tee. Esimerkiksi ulkopoliittisten riskien ja geopoliittisten tilanteiden arvioinnissa käytetään pääosin asiantuntijoita, joiden yksikään arvioi ei ole viimeisen viiden vuoden aikana vielä osunut oikeaan. Eikö tutkijalla tarvitse olla mitään meriittejä esiintyäkseen median yleisasiantuntijana koko kansan edessä?
Ilmoita asiaton viesti
Ei tarvitse kuin Ruotsin puolelle vaihtaa niin löytyy laadukasta tutkivaa journalismia.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitatko vain Suomesta ulkomaille vietyjä voittoja, vai molempiin suuntiin? Hyvä esimerkki toissuuntaisesta liikkeestä olisi vaikkapa Fortum joka kotiuttaa Suomeen tukholmalaisten selkänahoista kaukolämpömonopolinsa turvin repimiään jättivoittoja. Suomen harjoittamasta verokilpailusta puhutaan käsittääkseni vielä vähemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Totta. Ja erittäin hyvä pointti.
Ilmoita asiaton viesti
Aika laillahan tässä on kyse siitä, että ”painettu” teksti käsitetään vieläkin uutissisällöksi kuten sata vuotta sitten. Uutisen ja kolumnin/blogikirjoituksen erottaminen toisistaan lienee siksi joillekin hankalaa. Blogistien tehtävänä ei ole kirjoittaa puhdasta uutistekstiä, joka on toimittajien työtä, vaan he esittävät asiansa aina yksityishenkilön kannanottona. Tietenkin toimittajakin voi ja saa kirjoittaa kolumneja viestimeensä (tai blogiinsa), jolloin hänen velvollisuutensa on huolehtia, ettei sellaista sekoiteta uutistekstiin.
Oma asiansa on se, että kolumnissa saatetaan levittää väärää tietoa esittämällä se faktana ilman, että kontekstista käy ilmi, että kyse on spekulaatiosta tai puhtaasti mielipiteestä ja kannanotosta.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä juttu on muutaman vuoden takaa, mutta uskon ettei mikään ole muuttunut:
http://www.niemanlab.org/2010/02/the-googlechina-h…
Ilmoita asiaton viesti