Moni nolaa vielä itsensä maahanmuuttajien palkkakeskusteluissa

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah esitti tänään oppisopimuskoulutuksen ajan palkoille omaa työehtosopimusta ja matalampaa kisällipalkkaa. Essayahin mukaan siitä olisi apua paitsi nuorille niin myös maahanmuuttajille.

– Tällainen ratkaisu voisi edesauttaa myös yhteiskuntasopimusneuvottelujen saamista vauhdikkaasti alkuun, Essayah kertoi lehdistölle lähettämässään tiedotteessa.

Essayah muistutti samalla, että nykymuotoinen oppisopimuskoulutus on sidoksissa työsopimussuhteeseen, jossa työnantaja saa pientä koulutuskorvausta työssä oppimisen ohjauksesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Myös erinäiset kankeat hallinnolliset prosessit vähentävät Essayahin mukaan yrittäjien intoa tarjota oppisopimuskoulutuspaikkoja. 

Keskustelu sai alkunsa, kun maahanmuutosta vastaava sisäministeri Petteri Orpo (kok.) totesi Helsingin Sanomien haastattelussa olevansa valmis poikkeuksellisiinkin keinoihin, ja jopa lainmuutoksiin, jotta maahanmuuttajat saataisiin nopeammin töihin. Ministerin mukaan maahanmuuttajia kyllä työllistetään, kunhan palkat joustavat alaspäin.

Monet meistä ovat tuijottaneet suu auki heidän ulostulojaan.

Tuntuu siltä kuin ammattipoliitikkomme eivät olisi tehneet elämänsä aikana päivääkään töitä. Essayan kohdalla asiantuntemuksen puute oli suorastaan tyrmistyttävä. Poliitikkona tämä olisi voinut perehtyä edes hieman tarkemmin suomalaisten työelämään ja työläisten porrastettuihin palkkarakenteisiin, sillä työehtosopimuksissammehan on jo käytössä matalampi oppipoika- ja kisällipalkka, koska kaikki palkasta kilpailukykyisen tekevät osat loistavat poissaolollaan, jos työnantaja niin vain tahtoo. 

Työelämällä on tarjota niin työehtosopimuksen mukaiset oppisopimuspalkat, aikapalkat, henkilökohtaisetlisät kuin eri kokemuksen omaavien omat palkkaryhmätkin. Tämän lisäksi käytössä on alaikäisille suunnatut vähimmäispalkat. Luuleeko tässä maassa oikeasti joku, että opiskelijoille maksettaisiin täyttä keskipalkkaa?

Kristillisdemokraattien Sari Essayhin typerään ulostuloon kiteytyy tämän maan kenties suurin ongelma. Suomessa julkista tilaa hallitsevat ihmiset, joilla ei ole pienintäkään hajua mistä he puhuvat. Tästä huolimatta he haluavat olla kovasti kaikesta mieltä ja heidän mielipiteitään kuunnellaan. 

Lähtökohtaisesti työehtojen polkeminen on täysin väärä tapa yrittää kotouttaa turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia. Se ei pelkästään loisi tarpeetonta vastakkainasettelua työntekijöiden välille, vaan se vaikeuttaisi myös sopeutumista entisestään, kun yhteiskunta asettaisi jäsenilleen eri arvon työelämässä.

Tuntuu kuin maahanmuuttajille olisi varattu Suomesta toisen luokan kansalaisuus ja yhteiskunnallinen asema. Onko tämä varmasti se signaali, jonka me haluamme tänne saapuneille lähettää?

 

masik
Sitoutumaton Helsinki

Kolarista ponnistanut puuhamies. Mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne edusta organisaatioita, joissa toimin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu