Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Irakilaiset ovat yhä kysymysmerkki

  • kuva: google maps
    kuva: google maps
  • kuva: skyscanner.de
    kuva: skyscanner.de

Viime vuonna Eurooppa kohtasi ennen näkemättömän maahanmuuttotulvan, kun yli 1,5 miljoonaa turvapaikanhakijaa ylitti maantieteelliset rajamme. Suomikin sai tästä osansa, tarjoten väliaikaisen turvasataman yli 30 000 turvapaikanhakijalle.

Suurin osa turvapaikanhakijoita on saapunut Suomeen pohjoista reittiä pitkin, joka on kuljettanut heidät Tanskan kautta Ruotsiin ja sieltä Haaparannan ja Tornion kautta Suomeen. Moni suomalainen on ehtinyt miettimään, minkä vuoksi lähes kaikki heistä ovat nuoria miehiä. Sellaisia, joiden pitäisi olla puolustamassa ja rakentamassa omaa maataan, eikä vikittelemässä tyttöjä suomalaisen ostarin kulmilla. Kaikki ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertaista.

Maahanmuuttoviraston tekemät tilastot ovat osoittaneet, että kansan keskuudessa levinneissä ihmettelyissä on pieni totuuden siemen, vaikka alunperin tilastoja pyrittiinkiin kaunistelemaan median toimesta. Tilastojen mukaan viime vuonna Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista yli 80 prosenttia oli miehiä, kun vielä edeltävänä vuotena miesten osuus oli vain 71,5 prosenttia. Reilusti yli kuusikymmentäprosenttia Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista on lähtöisin Irakista.

Irakilaiset ovat olleet jo vuosien ajan suurin turvapaikanhakijaryhmämme. Suomen suosioon irakilaisten keskuudessa uskotaan ennen kaikkea vaikuttaneen lukuisat myönteiset turvapaikkapäätökset. Hakijat ovat kotimaassaan seuranneet tilastoista, miten eri Euroopan maat hyväksyvät turvapaikkahakemuksia. Tilastojen valossa tarkasteltuna irakilaisena on huomattavasti helpompaa päästä Suomeen kuin esimerkiksi maahanmuuttajien perinteiseen suosikkimaahan, Ruotsiin.

Ruotsin ja Suomen erot selittyvät erilaisista tulkinnoista Irakin eri alueiden vaarallisuudesta. Suomi piti aikaisemmin Irakin pääkaupunkia Bagdadia ja maan keskiosia turvattomina alueina.  Ruotsi puolestaan on tehnyt kielteisiä päätöksiä myös Bagdadin alueen hakijoille jo vuosien ajan. Naapurimme on ollut kaukaa viisas. Hakijoiden palauttamista kotimaahan on helpottanut myös se, että Ruotsilla on takaisinottosopimus Irakin valtion kanssa.

Suomen maahanmuuttoministerinä vuosina 2007 - 2011 toiminut Astrid Thors lupasi toimikaudellaan, että myös Suomi solmisi palautussopimuksen Irakin kanssa viimeistään vuoden 2009 loppuun mennessä, ja siitä oli tarkoitus tulla sisällöllisesti hyvin samanlainen kuin Ruotsin vastaavasta, mutta lupaukseksihan se vain jäi. Sopimus loistaa yhä poissaolollaan, mutkistaen samalla myös viranomaistemme toimintaa erilaisissa käännytystapauksissa. Poliisi ja viranomaiset voivat kohdata tulevaisuudessa huomattavia haasteita pyrkiessään palauttamaan kielteisen päätöksen saaneita irakilaisia takaisin heidän kotimaahansa.

Lähes kaikki kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat määrätään luonnollisestikin poistumaan maasta, mutta aivan niin yksinkertaisesta se ei ole. Kielteinen päätös ei nimittäin tarkoita sitä, että he tekisivät niin kuin viranomaiset määräävät. Palauttaaksemme kielteisen päätöksen saaneet henkilöt takaisin heidän kotimaihinsa, me tarvitsemme maan virallisen hallituksen kanssa sovitun kahden välisen palautussopimuksen - ja sitä meillä ei ole. Palauttamissopimus mahdollistaisi henkilön nopean käännytyksen, mikäli jo alkuselvityksessä todetaan ettei turvapaikan saamiselle ole edellytyksiä.  

Poliisin mukaan puuttuvat sopimukset haittaavat jo nyt selvästi pakkopalautusten onnistumisia, sillä ihmisiä on vaikea saada lähtemään ilman heidän suostumustaan. Moni kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija menee niin sanotusti maan alle, ja jatkaa elämäänsä Suomessa tai jossain muussa Euroopan maassa laittomana siirtolaisena. Vaikka Suomi onkin tiukentanut suhtautumistaan joidenkin maiden turvallisuuspolitiikkaan, ei ongelma ole poistunut mihinkään. Suomelta puuttuu edelleen tarvittavat palautussopimukset, vaikka neuvottelut niistä ovat olleet käynnissä yli seitsemän vuoden ajan.

Myös elintaso on vilahdellut keskusteluissa toistuvasti, ja vaikka asiantuntijat ovatkin torpanneet väitteet elintasopakolaisuudesta tuntuvat todisteet puhuvan heitä vastaan. Eräskin hakijoista uskoi pystyvänsä suorittamaan Bagdadissa aloittamansa hammaslääketieteen opinnot loppuun Suomen kamaralla. Kun totuus sitten lopulta valkeni, päätti hän lähteä takaisin vaaroja täynnä olevalle taipaleelle hoitamaan kotimaassa sairastunutta ätiään. Toisilta taas loppuvat rahat tai sää ei ole hyvä. Irakilaisnuorten tiedetään itkeneen yhteisöpalvelu Facebookissa sitä, kuinka Suomessa falafel maksaa noin seitsemän euroa ja kotona sen saa jopa 50 sentillä. Ei siis ihme, että jopa maahanmuuttovirastossa on viime kuukausina tehty orastavia arvioita siitä, kuinka irakilaisilla olisi ollut vääriä oletuksia Suomen turvapaikkapolitiikasta. 

Kyse ei ole yksittäistapauksista, sillä viime vuoden loppupuolella tuhannet Suomeen saapuneet irakilaiset peruivat turvapaikkahakemuksiaan, koska maamme ei tarjonnutkaan sitä, mitä he olivat kuvitelleet ja toivoneet. Suomi ei ollut se paratiisi, joka heille luvattiin. Ei tarvitse olla kovinkaan välkky ymmärtääkseen, että aikaisempi tulotaso ja koulutus näyttelevän suurta roolia siinä, kuinka mielellään turvapaikanhakija tänne pohjolaan lopulta jää. Toisin sanoen viime aikoina otsikoissa roikkunut pelko aivovuodosta ei koske pelkästään kantasuomalaisia, vaan myös irakilaiset korkeasti koulutetut henkilöt lähtevät mieluummin takaisin kotimaahansa, kun jäävät tänne kituuttelemaan.

Hyvin usein viranomaisten ja asiantuntijoiden suusta kuulee lausuntoja siitä, kuinka Välimeren ylittäminen huterilla veneillä on niin riskialtista, ettei siihen helpostikaan ryhdytä. Juuri tästä syystä lähtijät ovat kuulemma todennäköisimmin nuoria miehiä. En henkilökohtaisesti epäile tätä tarinaa, sillä onhan meillä suomalaisilla jo pitkä kokemus ankkurilapsista, joita tänne on saapunut 90-luvun alusta lähtien. Perhe tulee perästä, niin kuin sen kuuluukin. Maahanmuuttoviraston mukaan perheen voi saada nopeimmillaan puolessatoista vuodessa Suomeen. Toisaalta henkilökohtaisesti en usko, että maahamme saapuneet irakilaiset olisivat kulkeneet Välimeren kautta, ja maksaneet tuhansia euroja siellä operoiville salakuljettajille.

Huomattavasti helpompaa ja halvempaa on yksinkertaisesti lentää Bagdadista suoraan Istanbuliin tai Ankaraan, kun reittilennot maksavat alle 300 euroa ja niitä lentää lähes päivittäin. Lehdistön sepittelemät kertomukset irakilaisten vaarantäytteisistä matkoista tuntuvat tässä valossa tarkasteltuna absurdeilta. Kukaan rationaalinen ihminen ei vaarantaisi henkeään, kun on olemassa myös nopeampia ja turvallisempia reittejä Eurooppaan. Turkista käsin ei ole enää temppu eikä mikään ylittää EU-alueen rajaa.

Tiedettävästi Turkkiin pääsee lentämällä myös monesta muusta niin kutsutusta kriisipesäkkeestä. Välimeren ylitse Libyasta Italiaan ja Kreikkaan tulevat vain sellaiset ihmiset, jotka eivät pysty lentämään ja joilla ei ole muuta mahdollisuutta.

Tietysti se kutkuttelee kivasti itsetuntoa, kun edes jossain päin maailmaa mekin kelpaamme, mutta joudun pakostakin tarkastelemaan tilannetta suuremman kuvan kautta. Pidän elintasosurffareiden toimintaa epäeettisenä ja moraalittomana, koska jokainen heidän kuluttamansa euro on poissa ihmisiltä, jotka apua kipeimmin tarvitsevat. Ennen kaikkea nämä rahat ovat poissa sotaa ja vainoja pakenevien syyrialaisten varainkeruulippaista. Samalla nämä seikkailunhaluiset falafel-nuorukaiset luovat tietämättään jännitteitä pitkästä taantumasta kärsivän kantaväestön ja turvapaikanhakijoiden välille, ja niistä joutuvat kärsimään kaikki kotiaan etsivät pakolaiset.

Julkisuuteen annettujen tietojen mukaan jokainen aikuinen turvapaikanhakija maksaa veronmaksajille noin 44 euroa vuorokaudessa. Vuositasolla kustannukset ovat näin ikään noin 16 000 euroa aikuista kohden, joka on luonnollisestikin vain löyhä viranomaisarvio turvapaikanhakijakriisin todellisista kustannuksista. Lasten osalta summan kerrotaan olevan  noin kaksinkertainen. Turvapaikanhakijoiden määrän äkillisen kasvun vuoksi ollaan nyt tilanteessa, jossa uusia vastaanottokeskuksia joudutaan perustamaan kaiken aikaa lisää. Henkilökuntaan ja muiden maahanmuuttajien parissa työskentelevien ihmisten palkkakustannuksiin ja keskusten ylläpitomenoihin tarvitaan yhä enemmän valtion rahaa, ja jos tuhannet näistä hakijoista ovat maassamme perusteettomasti, niin kyllähän se keskustelun ilmapiiriä kärjistää. 

En missään nimessä väitä, etteikö irakilaisten joukossa olisi apua tarvitsevia ihmisiä lainkaan.

Kysymys on enemmänkin siitä, kuinka me löydämme nämä jyvät akanoista. Ja kuinka me onnistumme poistamaan kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat maastamme.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Huomioithan että tekstiä ei ole kirjoitettu rasistisen agendan levittämiseksi tai sen kaltaisen keskusteluun yllyttämiseksi. Tarkastelen tilannetta objektiivisesti. Taustatyönä poimin tekstiin katkelmia suomalaisen valtamedian uutisista sekä eri asiantuntija- ja viranomaislausunnoista. Sekaannuksen välttämiseksi lausuntoja antaneiden asiantuntijoiden nimiä ei ole mainittu tekstissä erikseen, koska pääosin kyse on allekirjoittaneen omista pohdinnoista.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Facebookin puolella lukujani korjailtiin hieman;

Turvapaikanhakijoita 21.12.2015 oli tullut 32252, turvapaikkahakemuksia oli käsitelty 6766. Rauenneita tai peruttuja hakemuksia 42,4% ei luonnollisestikaan käsitelty lainkaan (hakemukset palautettiin Dublin-asetuksen mukaisesti toiseen maahan). Turvapaikka kiellettiin 18% käsitellyistä tapauksista, ja turvapaikka myönnettiin 25,5%.

Lähde: maahanmuuttovirasto.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Kiitos kun jaksoit lukea. Tällaiset pidemmät ja kenties analyyttisemmät tekstit eivät oikein tahdo myydä täällä Uudessa Suomessa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset