Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Eduskunta äänestää tänään hallituksen luottamuksesta

  • kuva: wikimedia commons
    kuva: wikimedia commons

Eduskunta äänestää tänään  hallituksen luottamuksesta. Luottamusäänestyksen takana on vihreiden ja vasemmistoliiton esittämä välikysymys valtiovarainministerin eduskunnalle antamasta virheellisestä tiedosta hallintarekisteriin liittyen, hallituksen lainvalmistelun tasosta ja hyvän hallinnon periaatteista.

Erityisen närkästynyt tapauksen johdosta on ollut vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, jonka mukaan hallituksen lainsäädännön valmistelu ei ole perustunut puolueettomaan tietoon, päätöksien vaikutuksia ei ole arvioitu kunnolla ja asiantuntijoiden näkemyksiä on väheksytty, joka on murentanut politiikan uskottavuutta entisestään. Kyse ei ole yksittäisestä virheestä tai huolimattomuudesta. Kyse on toistuvasta väärän tai puolueellisesti valikoidun tiedon antamisesta omien poliittisten tavoitteiden ajamiseksi, hän perusteli eilen eduskunnassa.

– Koko poliittisen järjestelmän ja demokratian kannalta on kestämätön tilanne, jos entistä useampi alkaa ajatella, että ministereihin tai muihin poliitikkoihin ei voi enää luottaa, silminähden pettynyt Arhinmäki jatkoi.

Lukuisia kertoja anteeksi pyydellyt valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) vaikutti eilen kuin toiselta mieheltä. Stubb kielsi eduskunnassa antaneensa tietoisesti ja toistuvasti väärää tietoa.

– Väitettä tietoisesta ja toistuvasta väärästä tiedon antamisesta pidän vääränä ja sopimattomana, Stubb sanoi ja totesi, että välikysymyksessä esitetään useita virheellisiä väitteitä.

Samalla Stubb kertoi olevansa syvästi närkästynyt siitä, että välikysymyskeskustelussa esitetään hänestä perusteettomia väitteitä. Poissa oli se nöyränä esiintynyt ministeri, johon me tutustuimme vielä muutama viikko sitten. Valtiovarainministerillä tuskin on silti mitään syytä huoleen, vaikka oppositio onkin haistanut veren.

Hallitus ei tule kaatumaan tänään, mutta ele onkin ennen kaikkea symbolinen. Hallituspuolueilla on yhteensä 123 paikkaa eduskunnassa, joka riittää paremmin kuin hyvin. Kansanedustajista tuskin yksikään tulee kusemaan omaan pesäänsä, vaikka yksittäisten edustajien puheissa onkin ollut viime aikoina havaittavissa selvää eripuraa sekä pettymystä.

Onko valtiovarainministeri ansainnut mielestänne luottamuksensa,

vai onko välikysymys kenties aiheellinen?

 

 

Tästä on kyse,

Stubb: Sain luvun omasta päästäni

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tällä hetkellä eduskunnassa istuva oppositio tekee juuri sitä, mitä puolueiden heidän asemassaan kuulukin tehdä. Se on aivan hyvä homma.

Samoilla tempuilla edellisen hallituksen hallituksen aikaan oppositiossa päivystäneet Keskusta ja Perussuomalaiset kasvattivat omaa kannatustaan. Politiikka se vasta yksinkertaista on.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Martti, kuitenkin ihmettelen vasemmistoliiton ja vihreiden epäluottamusäänestykseen menon perusteluja, jotka lausumaehdotuksen mukaan koskee huonoa lainvalmistelua. Nimittäin Kataisen hallituksen aikana, jossa olivat mukana niin vasemmistoliitto kuin vihreätkin, oli lainvalmistelu yhtä surkealla tasolla, jos ei jopa vieläkin surkeampaa. Muistelen kuinka osinkoverotusuudistukseen sisältyi outoja piirteitä, joita eivät minitut puolueet hallituksen tekemässä päätöksessä olleet huomanneet vaan nykyinen pääministeri Sipilä kuiskasi tuosta virheestä juuri Arhinmäen korvaan. Virheen Kataisen hallitus oikaisi. Tämän epäluottamusepisodin voi siten hyvällä syyllä katsoa vaikkapa kiitokseksi menneestä.

Kovin on likaista poliittista pelia ollut mielestäni kaiken aikaa opposition taholta Sipilän hallituksen aikana. Tuota epäluottamuslausetta ei olisi ollut pakko esittää kyseisillä perusteilla eli kohdistettuna lainvalmisteluun ja avoimmuuteen siinä. Nykyinen hallitus sentään antaa keskustella lainvalmisteluista keskeneräisinä olevista, jota ei aiemmin ole saanut tehdä vaan niitä on tehty hyvin salassa. Oma mielipiteeni on se että nykyinen avoimmuus on hyvä. Tällöin hallitus voi muuttaa lakiesityksiään ennen kuin niitä tuodaan eduskuntakäsittelyyn. Tähän ei siis oppositiopuolueet ole mukautuneet vaan pyörivät vanhoissa huonoissa tavoissa. Uudistus on tässäkin mielessä hyvä asia.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Nykyinen avoimuus on kieltämättä hyvä, mutta toisaalta Stubbin toiminta tässä tapauksessa on ollut ennen kaikkea omien poliittisten agendojen ajamista. Lukujen sekoittaminen ei yksinkertaisesti voi olla vahinko. Ja kun katselee eri lehtien järjestämiä galluppeja, niin vastanneista keskimäärin 88 prosenttia on sitä mieltä, että Stubb ei voi jatkaa tehtävissään. Luottamus on mennyt. Jos eduskunnassa käyttää argumenttina faktuaalisiksi väittämiään lukuja, jotka eivät loppujen lopuksi ole lähelläkään sitä, niin mennään jo aika heikoilla jäillä. Tilannetta ei paranna yhtään se, että hän myönsi vetäneensä luvut hatustaan.

Jos kyseessä olisi amerikkalainen poliitikko, niin koko vyyhti olisi heivattu avustajan syyksi, joka on levitellyt virheellistä informaatiota. Kansa olisi saanut poliittisen uhrinsa, vaikka todellinen syypää olisikin jatkanut poliittista uraansa ilman tahroja.

Valtiovarainministeri Stubb on narahdellut vastaavanlaisista valheista pelottavan usein. Lokakuun alussa hän sanoi toimittajille, että osakkeiden hallintarekisteri olisi pakko sallia myös suomalaisille, koska EU määrää niin. Taustalla on EU:n arvopaperikeskusasetus, jonka tavoite on avata arvopaperimarkkinoita kilpailulle.

Oikeusministeriö tosin on asiasta eri mieltä. Ministeriön mukaan on hyvin epätodennäköistä, että Suomen nykyinen järjestelmä katsottaisiin EU-asetuksen vastaiseksi. Suomi on nimenomaan pyrkinyt neuvottelemaan asetukseen poikkeuksen, jolla nykyistä avointa ja läpinäkyvää osakeomistusta voitaisiin jatkaa. Suomi on saanut ainakin tähän asti Euroopan unionin erityisluvan säilyttää pörssiomistusten avoimuus nykyisellään.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Arhinmäki ei ole vielä pyytänyt anteeksi sitä, että sammui pöytään viinan uuvuttamana Putinin kisoissa, vaikka olikin liikkeellä veronmaksajien rahoin ja ministerin edustamisen ominaisuudessa virkamiehenä.

Stubb taas puolestaan toheloi näkyvästi hallintarekisteri uudistuksen omavaltaisesti ja riman alittaen omista syistään, josta häntä on nyt huomautettu.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Kyllä kännääminen on vähän eri kaliiberin juttu kuin eduskunnan uunottaminen valheellisten lukujen valossa. Tai ainakin minun mielestäni, mutta tietysti kyse on myös elämänkatsomuksellisista asioista.

Ja kyllä hän muuten pahoitteli aikoinaan Ylellä.

"Paavo Arhinmäki pahoittelee, että hänen juhlintansa Suomen jääkiekkojoukkueen pronssimitalin jälkeen meni liian pitkälle."

http://yle.fi/uutiset/paavo_arhinmaki_sotshin_tapa...

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Suomen perustuslain 43. pykälä sallii epäluottamuslauseen esittämistä joko hallitukselle taikka yksittäiselle ministerille:

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

Mielestäni epäluottamuslauseen tekeminen koko hallitukselle ei ole viisasta, koska yksikään hallituspuolue ei halua luopua vallasta. Hallituksen mahdollinen kaatuminen johtaisi uusiin vaaleihin ja mikään ei takaisi, että keskusta tai kokoomus varmasti pääsisivät hallitukseen taikka hallituksessa niin vahvoihin asemiin kuin nyt. Perussuomalaisten kannatus luultavasti romahtaisi uusissa vaaleissa.

Olisi paljon ovelampaa antaa epäluottamuslause vain valtiovarainministeri Stubbille, koska tällöin olisi paljon pienempi kynnys esim. perussuomalaisten kansanedustajilla tukea epäluottamuslausetta. Stubb on toheloinut ja jos epäluottamuslause menisi läpi, niin hän joutuisi eroamaan valtiovarainministerin paikalta. Samalla saattaisi olla mahdollista lyödä kiilaa hallituspuolueiden väliin.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tämä on erinomainen pointti, Petri. Tuolloin jokainen valtapuolueistakin voisi pohtia itsekseen, että kuinka paljon Stubbin tukeminen heille tulee maksamaan seuraavien vaalien kannatuksesta, jotka ovat siis kuntavaalit ja ne pidetään vuonna 2017. Nyt on tärkeää punnita, että ovatko puolueet valmiita tarvittaessa maksamaan hinnan kokoomuspampun tukemisesta.

Myös Kokoomus voisi tuolloin osaltaan pohtia sitä, että haluaako se kantaa vastuun Alexander Stubbin sanoista, ja seisoa miehen takan loppuun saakka.

Stubbin eron myötä puolue nostaisi jonkun toisen valtiovarainministerikseen, eikä kokoomus siinä loppujen lopuksi menettäisi kuin yhden miehen. Moni ei välttämättä muista, että pääministerinä toiminut Anneli Jäätteenmäki joutui eroamaan vain 68 päivää virkaanastumisensa jälkeen, koska hän jäi kiinni valehtelusta. En tiedä, että millä tavalla tämä poikkeaisi muka tuosta tapauksesta.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Asiantuntijoiden mukaanhan nykyisessä järjestelmässämme osakeomistus on avoimempaa kuin monissa muissa maissa, joissa omistus on luovutettu "avoimiin" hallintarekistereihin. Toisinaan oikean omistajan selvittäminen voi olla viranomaisillekin lähes mahdotonta, kun omistusta on ketjuteltu kymmenien eri rekistereiden kautta.

Valtiovarainministeriön kaavaileman hallintarekisterin myötä arvopapereiden säilytyis avattaisiin kilpailulle, jonka seurauksena myös Suomeen syntyisi samankaltaisia rekisteriviidakkoja. Ministeri Stubbin mukaan esityksen tavoitteena on lisätä avoimuutta, vaikka asiantuntijalausuntojen valossa tarkasteltuna hallintarekisteri vaikuttaisi omistusten hallintaan nimenomaan päinvastaisella tavalla. Miksi väittää mustaa valkoiseksi? En tiedä.

Ja Stubb on lukenut avustajineen täsmälleen samat asiantuntijalausunnot kuin mekin mediasta. Ei tässä nyt mitään epäselvää pitäisi kyllä olla.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Kuten Alexander Stubb eilen sanoi, välikysymyksen väitteet ovat "vääriä ja sopimattomia." Kysymys on Paavo Arhinmäen vasemmistopopulistisesta kiimasta, jonka hän sai tartutettua Vihreiden Ville Niinistöön. Suomen poliittinen kartta on tämän alhaisen farssin jälkeen hieman erilainen: äärivasemmisto nostaa huonossa taloudellisessa tilanteessa päätään Tsiprasin populistien ja Espanjan malliin.

Vihreät olivat ennen liberaali keskiryhmä, mutta tämän hörhöilyn jälkeen matka takaisin on turhan pitkä. Loikka vasemmalle voi tietysti gallupeissa kannattaakin, sen verran katkerat ja ahdistuneet ovat tämän päivän tunnelmat. Suomen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, etteivät demarit lähteneet tuohon pelleilyyn mukaan.

Asia on verostalinistien möykätessä unohtunut: hallintarekisteri olisi ollut järkevä ja kauan kaivattu uudistus.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Perustele viimeinen väitteesi ja kuuntelen. Jos teet sen tarpeeksi taitavasti, niin voi muokata mielipidettäni. Ilman perusteluja argumentin pohja katoaa kuin yksinäinen huuto tuuleen.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Mielestäni ihmisten tai yritysten omistukset eivät kuulu kaikkien kateellisten ihmeteltäväksi. Tiedän, hallituksen perustelu oli tältä osin hieman erilainen.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #14

Se on ihan hyvä pointti, mutta tuskinpa siitä taloudellista haittaa kuitenkaan on. Ja tuo kateuskin, no joo, en tiedä. Joillakin saattaa olla lähipiireissään kateellisia ihmisiä, mutta silloin kannattaa enemmän pohtia piirinsä kaventamista.

Mitä lapsellisen kansan kateuteteen tulee, niin se nyt on yksi ja sama, jos pätäkkää löytyy. Kyllä hallintarekistereistä on enemmän haittaa kuin hyötyä, uskon.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Jouni, kyllä äänestyksessä demarit menivät samaan kelkkaan vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa.

https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/aanestys.a...

Eilinen oli omasta mielestäni täydellinen farssi opposition taholta ja varsinkin epäluottamuslauseen esittäneiden puolueiden taholta.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Ei niin lainkaan. Politiikassa pitää uskaltaa kokeilla kepillä jäätä, ja pitää huoli siitä, että jääviys eduskunnassa ja ennen kaikkea hallituksessa säilyy. Politiikassa pitää haastaa, sillä muuten väitteet, joiden mukaan on aivan sama ketä äänestää, pitävät paikkaansa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Kappas vain, RKP ja KD seisoivat Stubbin takana.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

No, demareita en nähnyt ainakaan uutisissa Arhinmäen kuorossa mekastamassa. Onhan se jo jotain.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #15

Joo, demarit olivat eilen aika vaitonaisia. Saavat toiminnastaan tyylipisteet. Toisaalta, eikö se ole vähän niin kun vasemmiston tehtävä räksyttää tällaisena aikana, kun kaikesta leikataan ja hallituksessa oikeistolaisia. Eilisiä päätöksiä vähittäiskauppojen aukiolon vapauttamisen ohessa:

1. Eläkkeensaajien asumistukea heikennettiin.
2. Kuntien peruspalvelujen valtionosuutta heikennettiin.
3. Lasten tasa-arvoista päivähoito-oikeutta rajattiin.
4. Itsensä työllistävien työttömyysturvaa heikennettiin.
5. Yliopistojen määrärahoja leikattiin enemmän kuin koskaan.
6. Lukukausimaksut otettiin käyttöön EU/ETA-alueen ulkopuolelta tuleville korkeakouluopiskelijoille.
7. Matka- ja lääkekorvauksia pienennettiin.
8. Lapsilisän indeksisidonnaisuus poistettiin.
9. Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja korotettiin.
10. Vuorotteluvapaaseen tuli rajoituksia.

http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208459-edusk...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #17

Tätä juuri tarkoitan katkerilla ja ahdistuneilla tunnelmilla. Stubb saa kuraa päällensä jopa siksi, että toivotti liian positiivisessa sävyssä hyvää huomenta!

http://nyt.fi/a1450156619331?ref=fb-share

Kun valtion rahoilla elämisestä on tullut uusi normaali, kaikki on tietysti pilalla, kun valtio leikkaa. Tähän rakoon iskee nyt myös Ville Niinistö.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #15

Jouni, ilmeisesti sinulta on jäänyt pimentöön se syy miksi demarit eivät olleet mukana itse peäluottamuslauseen esittämisessä hallitukselle?

Tässä luettavaksi syy miksi demarit jäivät pois esityksestä.
"Esimerkiksi vihreille ja vasemmistolle oli ihan selvä asia, ettei siihen mitään demareiden varjobudjetin osia ruveta tuomaan. Kysymys on lainsäädännöstä ja yleisestä valmistelusta, eikä yhden puolueen mielensä pahoittamisesta, Aalto sanoo.

– SDP on aina pelannut ja tulee pelaamaan tosi taktista valtapeliä. Heillä on paljon edustajia ja kokeneita konkareita ex-puhemiehestä lähtien. He osaavat käyttää aika hyvin pelialustaa ja tähän heillä on ehkä taipumustakin, Aalto jatkaa."

Siis pelinpolitiikkaa mitä suurimmassa määrin. Kuitenkin vain äänestyksessä esittivät hallitukselle epäluottamuslausetta.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #20

Asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät, sanoi meidän kaikkien rakastama U.K.Kekkonen. Vihreitä vain hirvittää, kun ovat nyt asemoituneet Arhinmäen ja Vasemmistoliiton apupuolueeksi. Touko Aallon selittelyt eivät tuota tosiasiaa muuta.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #21

Tuo on kieltämättä aikamoinen muutos, sillä vielä edellisellä hallituskaudellahan vihreät olivat valmiita tekemään käytännössä mitä tahansa, kunhan kehitysyhteistyörahoihin ei kosketa. Vihreät ovat Kokoomuksen tavoin profiloituneet kunnallispolitiikassa kohtalaisen innokkaina palveluiden yksityistäjinä, mutta kenties puolueen henkinen ilmanpiiri on muuttunut opposition aikana. En tiedä, mutta joka tapauksessa enemmän yhteistä vihreillä kokoomuslaisten kanssa on kuin vasemmiston.

Eräs vihreiden kannattaja tuumasikin minulle tuossa Facebookin puolella, että rehellisyyden nimissä kannattaa aina muistaa, että vielä alle vuosi sitten Vihreät olivat puolustamassa lapsilisien leikkauksia. Nyt puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto (ja Facebook-sivuston perusteella koko puolue) on tuominnut eiliset leikkaukset kohtalaisen kovin sanoin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #22

Martti kirjoitat "En tiedä, mutta joka tapauksessa enemmän yhteistä vihreillä kokoomuslaisten kanssa on kuin vasemmiston."

Tuosta olen kyllä eri mieltä, sillä kyllä vihreiden politiikka perustuu vasemmistolaiseen politiikkaan, oikeastaan jokaisella osa-alueella. Kuuluuhan puolueeseen tunnetusti myös monia (ääri)vasemmistolaisia edustajia.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #23

Juuret kyllä, mutta jos joitakin suurimmista yhteiskunnallisia kysymyksistä, niin Vihreiden linjaus myötäilee hyvin paljon Kokoomuksen vastaavaa. Vihreät ovat mm. avoimesti Nato-myönteinen puolue, joka kannattaa mm. palveluiden yksityistämistä ja läntistä eurohegemoniaa. Puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö kyllä tapaa kantaa huolta yhteiskunnallisesta eriarvoistumisesta sekä tuloerojen kasvusta, mutta valtaosa puolueen aktiiveista vaikuttaisi tästä huolimatta olevan lähempänä oikeaa kuin vasenta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #24

Voipi olla noissa asioissa mitä mainitset, mutta kyllä esim. tukipolitiikassa edustaa vihreät vasemmistolaistapolitiikkaa. Tukipoliitkalla on suurin merkitys valtion budjettimenoissa.

Käyttäjän rover kuva
Veikko Virta

Kun ministeri puhui eduskunnalle, me aivan tavalliset lehtienlukijat, tiesimme, että Alex puhui "muunneltua totuutta".
Eikö olisi aiheellista kysyä miksi?

Jos ministeri on tehtävistään ulkona kuin lintulauta, niin toki luulisi korvaavaa osaajaa?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Oli muuten hyviä argumentteja täällä aamutuimaan. Kiitos kaikille osallistuneille. Harvoin yllättyy tällä tavoin positiivisesti Uudessa Suomessa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset