Veripalvelu – vampyyri hyväntekijän vaatteissa?

Punainen risti valkoisella pohjalla ei ole ensiavun tai sairaanhoidon tunnus, jota kuka tahansa voi vapaasti käyttää. Siitä on tullut avustustyön ja turvan symboli, jonka käyttö on tarkoin säädeltyä ja väärinkäyttö suoranainen rikos. Punaisen Ristin maailmanliikkeellä on suojamerkin syntyhistorian vuoksi erityisoikeus käyttää sodanajan symbolia toimintansa merkitsemiseen. Punaisen Ristin toiminta perustuu Geneven sopimukseen, ja vaikka se alunperin toimikin vain sodan uhrien auttamiseksi, on yhdistys ajan saatossa laajentanut toimintansa koskemaan kaikkia kriisitilanteita – ja veripalveluita.

Suomen Punainen Risti on aina nauttinut median koskemattomuudesta, ja sillä on erityisasema muihin hyväntekeväisyysorganisaatioihin nähden. Ihmisten hyväntahtoisuuden väärinkäytöksiä on tullut esiin muutamia, vaikka asiaa ei varsinaisesti olekaan koskaan pengottu läpikotaisin. Kukaan ei tunnu tietävän, mihin järjestön käyttöön luovutetut rahat loppujen lopuksi menevät. Ei se tosin tunnu ketään kiinnostavankaan. SPR myy ihmisille puhdasta omaatuntoa, ja monelle tämä riittää. Tärkeintähän on ajatus.

Noin viisi vuotta sitten MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma lähti selvittämään SPR:n ylläpitämän Veripalvelun ostamien konsulttipalveluiden epäselvyyksiä. Tämä johti lopulta poliisitutkintaan ja järjestön johtajan Jukka Rautosen irtisanomiseen ja oikeudenkäyntiin. Myös SPR:n pääsihteeriä Kristiina Kumpulaa epäiltiin tutkinnan aikana luottamusaseman väärinkäytöstä, mutta hän selvisi ilman syytteitä. Rautosen lisäksi jutussa olivat syytettyinä konsultti sekä toinen Veripalvelun johtaja. Konsulttia syytettiin avunannosta luottamusaseman väärinkäyttöön ja toista johtajaa törkeästä avustuspetoksesta. 

Veripalvelu oli ostanut vuosien 2004 – 2009 välisenä aikana miljoonilla euroilla palveluita luottokonsultiltaan, jonka kanssa Jukka Rautonen oli työskennellyt jo ennen siirtymistään hyväntekeväisyysjärjestön riveihin. Entiseltä työnantajalta tilattuja konsulttitöitä ei missään vaiheessa kilpailutettu eikä töistä laadittu erillisiä sopimuksia. Moni on myös pohtinut, että tarvitseeko Veripalvelu lainkaan asiakassuhteiden konsultointia, sillä niiden jos jonkin luulisi olevan jo tässä vaiheessa selvät. SPR esitti tuolloin, että oikeudenkäynnin asiakirjat salattaisiin, mutta Helsingin käräjäoikeus tyrmäsi suurimman osan salailuvaatimuksista aiheettomina. Perusteluissaan hyväntekijä vetosi mm. siihen, että asiakirjat paljastaisivat organisaation liikesalaisuuksia. 

Toisaalta jokaisen sopinee miettiä, että tulisiko tällaisella julkisesti rahoitulla hyväntekeväisyysorganisaatiolla edes olla mitään salaisuuksia. Ei minun mielestäni. Se, että johtajan ystäväksi paljastunut konsultti merkitsee joululounaasta työntunteja 5 400 euron edestä, ei varsinaisen ole mikään liikesalaisuus, vaan se on petos. Sittemmin on arvioitu, että vain 40 prosenttia konsulttiyhtiön laskutuksista olisi perustunut todellisiin tehtyihin tunteihin. Loput olivat ekstraa. Poliisin tutkintapöytäkirjan mukaan Rautonen myös peitteli menoja mm. jättämällä yhteenvedoista konsulttikulut kokonaan pois. 

Konsulttiselkkaus oli totisesti varsinainen farssi, joka vaikutti negatiivisesti koko organisaation imagoon. Monien oli vaikea sulattaa sitä, että tapauksesta ei jaettu ainuttakaan tuomiota. Helsingin käräjäoikeus nimittäin päätti hylätä kaikki syytteet Veripalvelun konsulttipalveluihin liittyvässä vyyhdissä, vaikka näytöt luottamusaseman väärinkäytöksestä hämärissä konsulttihankinnoissa olivat enemmän kuin selkeät. Joka tapauksessa ihmisten luottamus oli mennyt. Tämän eteen jouduttiin kamppanjoimaan valtavasti.

Suuren skandaalin jälkeen Veripalvelun uudeksi johtajaksi nousi lääketieteen ja kirurgian tohtori Martti Syrjälä. Ennen pestiään hän työskenteli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntaryhmään kuuluvan laboratorioliikelaitoksen toimitusjohtajana. Johtopenkillään Syrjälä nauttii 268 058 euron vuosiansioita, jonka kattamiseksi joudutaan epäilemättä luovuttamaan verilitra jos toinenkin. Syrjälän meriiteiksi voidaan laskea onnistunut kamppanjointi, joka palautti häpeässä rypineen yrityksen maineen takaisin ennalleen. Veripalvelu on onnistunut kerämään riittävän ja tasaisen määrän verta jo useamman vuoden ajan, eikä vuoden 2010 veripulasta ole enää tietoakaan. 

Esimerkiksi viime vuonna verenluovutuksia oli yhteensä 216 000. Plasma- ja verihiutaleluovutuksia oli puolestaan noin 4 000. On selvää, että suomalaisilla on yhä halua auttaa, ja tämä halu näkyy myös johtaja Syrjälän palkkakehityksessä sekä Veripalvelun liikevaihdossa. Toisaalta ovathan markkinatkin aika suotuisat. Tänä päivänä sairaalat ostavat erilaisia verivalmisteita joka vuosi jopa kymmenillä miljoonilla euroilla, ja kuten varmasti tiedättekin SPR:n Veripalvelu on valmisteiden ainoa myyjä.

Pelkästään viime vuonna yhtiön liikevaihto oli lähes 66 miljoonaa euroa. Henkilöstömenoihin tästä käytettiin noin 26 miljoonaa euroa ja yli 5 miljoona meni erilaisten tilojen vuokraamiseen. Täysin tyhjin käsin yhtiö ei kuitenkaan jäänyt, sillä vuoden lopussa tulokseksi ennen poistoja jäi ruhtinaalliset 6 160 230 euroa. Jonkun olisi kenties hyvä ottaa selvää, minne nämä rahat menevät ja kuinka niitä valvotaan.Tai valvotaanko niiden käyttöä lainkaan.

Myös minä olen joutunut pohtimaan viime aikoina suhtautumistani Veripalvelun toimintaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että verenluovutus tulisi siirtää pois yksityiseltä toimijalta täysin julkisen terveydenhuollon alaisuuteen, jolloin siitä tulisi neutraali tapahtuma. Tuolloin ei kenelläkään olisi enää varsinaisia esteitä verenluovutukseen sen vuoksi, että hän ei hyväksy yksityisen tahon muuta toimintaa humanitaarisella sektorilla. En luota organisaation kykyyn valvoa toimintaansa, eikä käsittääkseni luota kovin moni muukaan. 

Tapauksia on yksinkertaisesti ollut liikaa. Toinen suuri tapaus Suomessa lähti purkautumaan vuonna 2008, kun selvisi, että SPR:n maksuliikenteen ja kirjanpidon työntekijä oli kavaltanut järjestöltä vuosien saatossa jopa 424 000 euroa. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi asianomaisen reiluksi kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Ruotsissa puolestaan kohistiin saman kaltaisen tapauksen äärellä vain pari vuotta tämän jälkeen, kun selvisi, että Ruotsin Punaisen ristin entinen viestintäjohtaja Johan af Donner oli järjestelmällisesti kavaltanut järjestöltä jopa 800 000 euroa. Donnerin lisäksi syytettynä oli myös kaksi muuta johtajaa. 

Suurin yksittäinen kavallus tapahtui kuitenkin Yhdysvalloissa, jossa Punainen Risti onnistui kadottamaan lähes 500 miljoonaa dollaria Haitia varten keräämiään katastrofirahoja. Rahoilla oli tarkoitus rakentaa muun muassa uusia taloja jättijäristyksessä kotinsa menettäneille haitilaisille, sekä auttaa maata nousemaan takaisin jaloilleen. Kun rahojen kohtaloa lähdettiin selvittämään tutkimuksissa kävi ilmi, että käytännössä ainoa konkreettinen tulos, jota rahoilla oli saatu aikaiseksi, oli kuusi pysyvää kotia. Hienoja epäilemättä.

Älkää kuitenkaan käsittäkö minua väärin, en suinkaan väheksy hyväntekeväisyysjärjestöjen toiminnan tärkeyttä. Tiedän kyllä, että Suimessa tarvitaan päivittäin lähes 1 000 pussia verta, ja että hädänalaisten määrä kasvaa kaiken aikaa. Rautosen tapaus osoitti mielestäni selvästi sen, että organisaatio ei kykene valvomaan rahankäyttöään sisäisesti. Ei Suomessa, eikä missään muuallakaan. Joskus aikoinaan punaiseen ristiin valkoisella pohjalla vielä luotettiin. Tänä päivänä en ole enää niin varma.

masik
Sitoutumaton Helsinki

Kolarista ponnistanut puuhamies. Mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne edusta organisaatioita, joissa toimin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu