*

Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

SSAB uunotti suomalaisia

  • kuva: wikimedia commons
    kuva: wikimedia commons

Suomalainen teräsyhtiö Rautaruukki Oyj joutui ruotsalaisen SSAB:n nielaisemaksi vuoden 2014 tammikuussa. Tuolloin päätettiin, että Rautaruukin omistajuus siirtyisi pienemmälle kilpailijalle  SSAB:lle, ja suomalaisista osakkeenomistajista tulisi näin ikään SSAB:n omistajia. Tosin vaihdossa tarjotuista SSAB:n osakkeista noin 72 prosenttia oli niin kutsuttuja B-sarjan osakkeita, jotka antoivat kukin vain yhden äänen kymmenesosan yhtiökokouksessa, kun taas tavanomaiset A-sarjan osakkeet antavat kokonaisen äänen.

Osakevaihdon jälkeen Rautaruukin entisillä omistajilla oli hallussaan 42 prosenttia SSAB:n pääomasta, mutta äänivalta säilyi ruotsalaisilla. Rautaruukin osakkeet tarjosivat vain 25 prosentin äänivallan. Yhdistyneen teräsjätin kotipaikkana säilyisi Tukholma, jonka pörssiin sen osake on ensisijaisesti listattu. 

Ei siis ihme, että ruotsalaisten hymy on ollut viime aikoina herkässä. Ilman B-sarjan osakekikkailuja Industrivärdenin rooli keskeisenä omistajana olisi kadonnut, ja valta yhtiössä siirtynyt suomalaisille. Tiedettävästi talousongelmien kanssa paininut SSAB oli myös kärsinyt taantumasta huomattavasti Rautaruukkia enemmän. Rautaruukin oma johto oli kehnosta kaupasta innoissaan, sillä sen toteutuminen tiesi johtoportaalle mittavia bonuksia ja tuntuvaa kasvua heidän osakesalkuissaan. Yhtiön tulevaisuudella ei ollut enää niin väliä. Veloistaan huolimatta SSAB oli onnistunut kaappaamaan itseään suuremman kilpailijan pois markkinoilta. Ja vieläpä tuntuvasti alle sen markkina-arvon. 

Totesin jo tuolloin, että tulevaisuudessa työpaikat tulisivat katoamaan pääosin Suomesta, josta on hyvää vauhtia muodostumassa eurooppalainen tytäryhtiötalous ja globaali keppihevonen. Elinkeino- ja teollisuuspoliittinen stratgiamme on antanut tästä viitteitä jo pitkän aikaa. Ikävältähän se kuulostaa, mutta mittavat yt-neuvottelut eivät tulleet kovinkaan suurena yllätyksenä. Suomessa ei osata katsoa tulevaisuuteen.

Lokakuussa 2015 SSAB ilmoitti aloittavansa mittavat yhteistoimintaneuvottelut Raahen terästehtaalla sekä rakentamisen divisioonassaan Ruukki Constructionissa. Teräsjättiläinen kävi jo alkuvuodesta yhdet yt-neuvottelut Suomen konsernitoimistossaan. Tällä kertaa vaarassa on jopa 295 työpaikkaa, kun yt-neuvottelujen piirissä on yhteensä noin 2 900 työntekijää. Entisellä Rautaruukin Raahen tehtaalla eli nykyisellä SSAB Europen tehtaalla neuvottelujen piirissä on koko henkilöstö eli 2455 työntekijää. Neuvottelujen on arvioitu kestävän vähintään kuusi viikkoa.  Työntekijät ovat ilmoittaneet lakkoaikeistaan.

Irtisanomisten kerrotaan olevan osa aikaisemmin ilmoitettua tehostamis- ja synergiaohjelmaa, joka on seurausta SSAB:n ja Rautaruukin viimevuotisesta yhdistymisestä. Tosin vielä vuosi aikaisemmin ilmoitettiin, että yt-neuvottelut tulisivat koskemaan pääosin SSAB:n Ruotsin osastoja sekä Hämeenlinnaa, sillä Rautaruukki oli vain hieman ennen yhdistymistä käynyt lävitse mittavia henkilöstövähennyksiä sekä investoinut tuntuvia määriä Raahen terästehtaan saneeraukseen. 

Taustalla kerrotaan olevan myös tämän hetkinen heikko markkinatilanne. Ruotsalaisen SSAB:n liikevoitto ilman kertaeriä putosi heinä-syyskuussa miinukselle ja tappioita kertoi noin 20 miljoonan euron edestä. Toisaalta alkuvuoden kaksi ensimmäistä neljännystä olivat erittäin tuottoisia. Yhtiön virallisen tiedotteen mukaan valuuttakurssimuutokset ovat vaikuttaneet tuntuvasti liikevoiton supistumiseen. Samaan aikaan myös epäterve kilpailu on syönyt yhtiön osuuksia markkinoilla. Ensin romahti Venäjän vienti, ja nyt myös katteet Pohjois-Amerikkaan vietävistä kvarttolevyistä ovat pienentyneet tuntuvasti.

Samaan aikaan teräsyhtiö toteuttaa Luulajan masuunille mittavaa peruskorjausta, jonka kustannusarviot ovat nousseet jo 300 miljoonaan kruunuun eli noin 32 miljoonaan euroon. Ja tästä syystä myös tilikausi voi vaikuttaa tietämättömän silmiin hyvin laihalta ja lohduttomalta. Tulevaisuudessa SSAB tulee suorittamaan lukuisia kalliita saneerauksia modernisoidakseen Ruotsin yksikkönsä. Kyse ei näin ikään ole kertaluontoisesta menoerästä, vaikka se siltä vaikuttaisikin.

Ruotsalaisen SSAB:n laitteistot ovat tiedettävästi olleet jo pitkään ajastaan jäljessä, kun taas Ruukin terästehtaalla on valehtelematta yhdet Euroopan parhaista masuuneista, jotka uusittiin vain muutama vuosi sitten. Tästä syystä tuntuukin perin kummalliselta, että SSAB on kuluneen vuoden aikana ohjannut häikäilemättömästi suurimman osan tilauksistaan suoraan Ruotsiin, jonka myötä Ruukin tehdas on joutunut käymään puoliteholla. Tiedettävästi Ruotsissa on Suomea korkeammat työvoimakustannukset.

Suurista muutoksista huolimatta SSAB uskoo teräksen kysynnän kasvavan ensi vuonna jonkin verran sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa. Ja suurimmat investoinnit ja saneerauksetkin ovat pian jo tehty. Tunnelin päässä näkyy valoa, vaikka 295 suomalaista tuleekin menettämään leipäpuunsa. Pelkään silti, että tämä on vasta alkua. Suomalaisia taidettiin uunottaa pahemman kerran.

Noh, ainakin Rautaruukin entinen toimitusjohtaja Sakari Tamminen pääsi mukavasti eläkkeelle, kaupasta kertyneet miljoonat taskussaan. Viime vuonna 478 prosentin korotuksen bonuksiinsa saanut Tamminenhan karkasikin suorinta tietä Portugaliin, jotta verottaja ei pääsisi käsiksi hänen hyvin ansaittuihin eläkemiljooniinsa.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Asiaan perehtymättömille tiedoksi, että Rautaruukki Oyj oli siis suomalainen pörssiyhtiö, joka oli erikoistunut teräkseen ja teräsrakentamiseen. Rautaruukin tinkimätön laatu tunnettiin ympäri maailmaa. SSAB nappasi suurimman kilpailijansa pois markkinoilta rahan ja ahneuden voimalla.

Yhtiö perustettiin alunperin valtionyhtiöksi 1960-luvulla. Sen suurimmat rekisteröidyt omistajat vuonna 2013 olivat: Solidium 39,67 %, Varma 2,51 %, Nordea rahastot 1,66 % ja Valtion Eläkerahasto 1,41 %.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

SSAB:n osakeenomistajat ovat kaikki tasavertaisessa asemassa omistamiensa osakkeiden suhteen olivatpa he ruotsalaisia, suomalaisia tai kiinalaisia. Kaikilla osakkeilla on, sarjansa perusteella, sama pörssiarvo.

Alan kannattavuus kokonaisuudessaan on edelleen heikko, ja Aasian ylikapasiteetin aiheuttama lisääntynyt vienti alhaisilla hinnoilla vaikuttaa negatiivisesti mahdollisuuteen tehdä tyydyttävää tulosta. Vaikkakin SSAB:n kanta on, että vapaa kauppa on tärkeää globaalin terästeollisuuden kehittämisen kannalta, on kilpailu nykyisessä tilanteessa epätervettä ja toimenpiteitä tarvitaan Euroopan ja Pohjois-Amerikan terästeollisuuden säilyttämiseksi.

Oliko blogisi tarkoitus todistaa, että jos Rautaruukki olisi ollut itsenäinen, se olisi ollut voitollinen ja tässä markkinatilanteessa ?

Suomen valtion omistama Solidium on edelleen SSAB:n suurin omistaja 17,11 % lla.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tuostahan tuo käy selväksi, että tappiot ovat käytännössä Luulajan masuunin peruskorjaukseen käytetyt rahat. Samaan aikaan tilaukset ovat Rautaruukin työntekijöiden mukaan menneet enemmän tai vähemmän Ruotsiin, koska ilmeisesti sielläpäin osataan pitää huolta omistaan. Kun kävin kesällä Raahessa, niin ajoa oli tasan sen verran, että työntekijät saisivat palkkansa. Ei voitu pienentää. Haluaisin myös huomauttaa, että työvoimakustannukset ovat Ruotsissa korkeammat kuin Suomessa (Tämä käy selville Eurostatin tilastoista).

Ja kannattaisi selvittää asiaa vähän tarkemmin. Ainakin fuusioitumisen yhteydessä puhuttiin A- ja B-sarjan osakkeista, joista jälkimmäisiä tarjottiin suomalaisille. Sama pörssiarvo niillä on - se on totta, mutta äänivalta katosi.

Aikaisemmin valtion sijoitusyhtiö Solidium piti valtaa Rautaruukissa. Solidiumin kotimaakytkentöjen vuoksi myös Suomen ja suomalaisten etu oli edustettuna yrityksessä. Totesin yhdistymisen aikaan, että vaikka tuolloin näyttikin, että kaupasta tulee pelkkää hyvää pääoman muodossa, niin kaikki tuskin tulee olemaan niin ruusuntuoksuista. Ja eihän se ollutkaan. Nyt meiltä katoaa taas Suomesta noin 300 veronmaksajaa ja tulee 300 työtöntä lisää. Tai tietysti he voivat alkaa puhelinmyyjiksi, sillä jos et ole huomannut, niin ainoat vapaat työpaikat ovat tänä päivänä puhelinmyyjille (en ota luvussa huomioon luonnollisia poistumia, kuten varhaiseläkettä).

Ja jos katsotaan historiaa, niin vuoden 2013 lopulla Rautaruukki Oyj:n liikevaihto supistui silloisen vuoden kolmannella neljänneksellä edellisen vuoden vertailujaksosta jonkin verran. Kannattavuus ja tulos puolestaan koheni huomattavasti. Vilkaise varsin SSAB:n vastaavia lukuja.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

"Tulevaisuudessa työpaikat tulevat katoamaan pääosin Suomesta, josta on hyvää vauhtia muodostumassa eurooppalainen tytäryhtiötalous ja globaali keppihevonen. Elinkeino- ja teollisuuspoliittinen strategiamme on antanut tästä viitteitä jo pitkään, eikä mittavat yt-neuvottelut tulleet näin ikään kovinkaan suurena yllätyksenä. Suomessa ei osata katsoa tulevaisuuteen."

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

#2 Luitko edes tai ymmärsitkö kirjoituksesta yhtään mitään?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Pohdin samaa. Tietysti jos kaikkea mitataan osinkotuloina, mutta mielestäni valtion tulisi tarkastella asioita hieman syvemmin. Nähdä se suuri kuva taustalta (lue: kansantalous).

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Kimmo Saarikko

Luin. Ymmärsin lukemani. SSAB ei tehnyt Q3 tai Q1-Q3 tappiota sen takia, että SSAB:n äänivalta on äänivaltaisten osakeomistuksen perusteella ruotsalaisella Industrivärdenin omistuksessa.

Vuoden 2014 osakevaihtotarjouksen arvo oli 1,1 miljardia euroa. Tarjouksessa oli 20 prosentin preemio eli ylihinta, kun sitä verrataan SSAB:n ja Rautaruukin painotettuihin keskikursseihin edellisen kolmen viime kuukauden aikana.

Teräksen heikon kysynnän lisäksi toinen syy tappioon on ollut valuuttakurssimuutokset. Suuresti ihailemasi Ruotsin kruunu ei ole ollut hyväksi yhtiölle.

Tämänhetkinen heikko tulos ja lyhyen ajan näkymät eivät myöskään tarkoita sitä, että yhtiö tulee olemaan tästä ikuisesti eteenpäin tappiollinen eikä se koskaan enää palkkaa uutta työvoimaa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #15

Aivan, valuuttakurssit myös osallisena. Mistäköhän nyt päättelit, että ihailen Ruotsin kruunua? Kyllä sinun ikääsi asti ehtineen ihmisen olettaisi oppineen älykkään argumentoinnin ja debatin perusedellytykset.

1. Älä levitä huhuja tai valheita.

En ole koskaan sanonut ihailevani kruunua. Ei kukaan väitä, että yhtiö tulisi olemaan ikuisesti tappiollinen. Väitin, että tässä koko kaupassa toimittiin jossain määrin:

a.) Vastuuttomasti
b.) Harhaanjohtavasti
c.) Lyhytnäköisesti
d.) Omia etuuksia tavoitellen

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #16

Martti Asikainen

Tuossa viestissäni #15 oli vastaanottajana Kimmo Saarikko. Kuinka saatoit luulla, että sanoma oli sinulle ?

Sekaannusten välttämiseksi vastaan kommentteihin aina vastaanottajan nimellä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #18

Kännykällä katsellen. Pieni ruutu ja vielä pienempi ikkuna ja pahoittelen siitä. Ihaileeko muuten Kimmo Saarikko kruunua?

Käyttäjän TimoKalliokoski kuva
Timo Kalliokoski

Suomen eliitti myy Suomen, kansantalouden ja ihmiset je heidä elämisen mahdollisuutensa oman voiton pyyteessään. Näitä tarinoita on aivan liikaa ja niihin törmää päivittäin.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Jossain vaiheessa volyymi hiipuu, kun ei ole enää mitään myytävää. Surullista, sitä tämä on. Tuolla on aina uusi rymyremmi neljän vuoden ajan päättämässä näistä asioista. Nyt siellä on Lenita Toivakka. Viimeksi Pekka Haavisto.

Täytyy sanoa, että viime vuosina valtion omaisuutta on myyty tavalla, joka panee väkisinkin epäilemään, että tällä on tähdätty vain taloudenhoidon epäonnistumisten peittelemiseen ja lyhytnäköiseen suosion ylläpitämiseen. Toisinaan kenties jopa omanedun tavoitteluun.

Käyttäjän TimoKalliokoski kuva
Timo Kalliokoski

Jos haluaisi jotakin kritiikkiä kohdistaa hyvään bloggaukseesi, se on tuo otsikko. SSABhan ei ole uunottanut suomalaisia, vaan SSAB onnistui voitelemaan Rautaruukin johtajat?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #10

Näinhän se tietysti on. Pohdin aluksi jotain sen suuntaista otsikointia, mutta en löytänyt sanoja.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

Oli hyvä kirjoitus.
Pakko laittaa linkki kummipojalle, joka töissä kyseisessä yhtiössä.
Saavat ruokatunnilla lukea asiaa....

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Kiitos, Arto.

Ruukin tehtaalla on ainakin tällä hetkellä hiljaisempaa. Päättivät mennä lakkoon. Ja ihan oikea päätös se kyllä oli, kun tilannetta vähänkään tarkemmin pohtii.

Käyttäjän TimoKalliokoski kuva
Timo Kalliokoski

Laitan tähän yhden vanhan bloggauksen tällaisesta vähän samantapaisesta ihmettelystä: miten uuno voi olla?

http://timokalliokoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/14...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Ja tarinoita piisaa Postista Digitaan. Tuo tosin oli kyllä jo ihan omassa luokassaan.

Mohamed Rasal

Mutta jahdataan kuuden euron pitsaa vaikka koko maa on talousrikollisten hallinnassa. Puolueena tuo lähtee kokoomuksesta, joka on talousrikollisten oma etujärjestö.

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

"Kuluneena vuonna SSAB on häikäilemättä siirtänyt suurimman osan tilauksistaan Ruotsiin, jonka myötä Ruukin tehdas on joutunut käymään puoliteholla."

Esim. Stora Ensokin on siirtänyt tuotantoa Ruotsiin. Toimitusjohtaja Karvinen sanoi Dagens Industrissa mm. seuraavaa:

"Yhtiön Ruotsin-tehtaat pyörivät Karvisen mukaan täysillä, ja suurimmat tuotannon alasajot tehdään Suomessa. Hänen mukaansa jokainen prosentti, minkä Ruotsin kruunun arvo putoaa, nostaa yhtiön tulosta 115 miljoonalla kruunulla."

SSAB:n tuotantosiirtojen takana on Ruotsin kruunu. Sitä vain ei sanota ääneen. On näet menossa sisäinen devalvaatio ja palkkamaltti.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

EK ehdotti juuri, että maahanmuuttajia alettaisiin kotouttamaan ilmaistyön kautta.

http://www.talouselama.fi/uutiset/ek-lta-ehdotus-m...

Suomalaiset hurraavat tohkeissaan, kun toivovat, että maahanmuuttajat laitetaan töihin. Eivät ymmärrä, että tämä on sitä sisäistä devalvaatiota, josta aikaisemmin puhuin.

Kirjoitin tästä tuossa syyskuun tienoilla.

http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201658-pakol...

"Tiesittekö muuten, että Brysselin ekonomistit laskivat viime helmikuussa EU-maiden tarvitsevan yli 56 miljoonaa vierastyöläistä vuoteen 2050 mennessä. Laskelmaan päädyttiin Eurostatin silloisten väestöraporttien avulla, joissa tarkasteltiin Euroopan syntyvyys- ja kuolleisuustilastoja. Tämä tarkoittaisi noin 1,42 miljoonaa tulijaa jokainen vuosi. Ilmoille heiteltiin jopa ajatuksia Afrikkaan perustettavista työvoimatoimistoista, joiden kautta työntekijät pääsisivät pikakaistaa pitkin suoraan Eurooppaan. Nyt ongelma tuntuu ratkenneen kuin itsestään.

Suomessa on selvästi kyse sisäisestä devalvaatiosta ja maan väestörakenteesta. Ei se salaisuus ole, että euroa on pidetään liian vahvana valuuttana lähes kaikille muille euromaille paitsi Saksalle. Sen kurssi määräytyy markkinoiden kautta, eikä sitä voi devalvoida. Ja jos euroa ei voi delvalvoida, niin silloin valtioiden sisäinen devalvaatio toteutetaan työvoiman tarjonnan ja sen kustannusten kautta. Tällä hetkellä Suomeen luodaan paarialuokkaa, jotta myös tulevaisuuden ikäpolvet saisivat perseenpesijöitä vanhainkotiin ja jonkun moppaamaan metrotunnelin lattioita verestä, kusesta ja oksennuksesta. Myös osa suomalaisista putoaa väistämättäkin tähän alempaan yhteiskuntaluokkaan."

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

En tietystikään usko, että koulutetuilla ihmisillä olisi kovinkaan pian hätää. Kyse on enemmänkin sellaisista aloista, joista suomalaiset ovat hiljalleen kaikonneet. Tai joita ei suostuta tekemään 6-8 euron tuntiliksalla. Esimerkiksi siivojat, bussikuskit, lumenpudottajat, elävät tykinkuulat ja astronautit. Myöhemmin ehkä keittolakokit.

Onhan tuosta merkkejä ollut ilmassa jo pitkään, kun eri yritykset ovat käyttäneet työvoimatoimiston asiakkaita "kuntouttavana työvoimana". Kahdeksan tunnin päiviä ilman palkkaa - pelkällä työmarkkinatuella.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #22

"En tietystikään usko, että koulutetuilla ihmisillä olisi kovinkaan pian hätää."

Lääkäreitä lukuunottamatta nuorilla kuolutetuilla ei juuri tulevaisuus häikäise. Varsinkin teollisuus on täysin kuollut eikä ilman kokemusta tai kunnon suhteita ole mitään mahdollisuuksia.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Eräs kaverini totesi Facebookin puolella, että hän lähtisi itsekin Tammisen asemassa pois Suomesta. Miehellä oli kuitenkin sen verran eeppinen ura Ruukilla, että kaikki ihmiset osakkeenomistajasta duunariin vihaavat häntä kuin kuppaa. Itse en miestä tunne, mutta tuon viime vuotisen teon perusteella en varmasti tarjoaisi kaljaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset