Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Kansanedustaja Packalén löysi joukostamme maanpettureita

  • Kansanedustaja Packalén löysi joukostamme maanpettureita

Perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén käytti eilen poikkeuksellisen vahvaa retoriikkaa puhuessaan työnseisausta puuhaavista ammattiliitoista. Packalén mukaan AKT syyllistyy maanpetokselliseen toimintaan. Samalla hän ehdottin, että liiton kontolle kaatuisi täysimääräiset vahingonkorvaukset.

Packalén toivookin, että jokaiselle, joka terrorisoi liikenteen sujuvuutta, tulisi antaa sakkoa. Hänen mukaan maanpettureilla ei paljoa järki päätä pakota. Ammattiliittojen esitys on ollut surkeaa, Packalén tylytti yhteisöpalvelu Facebookissa.

Vaikea sanoa näin ulkopuolisena, mutta pohdin kuitenkin, että liekö poliisikansanedustaja Tom Packalénilla jäänyt korkki auki hänen ruhtinaallisen pitkän kesälomansa jälkeen, vai mistä se nyt tällä kertaa oikein kiikastaa. Jotain on epäilemättä vinksallaan. Ei ole hänen tapaistaan heittäytyä tunteiden valtaan. Julkisuudessa Packalén on aikaisemmin esiintynyt lähinnä maltillisena ja äärikonservatiivisena perussuomalaisena. Onpa mies äitynyt paimentamaan puolukavereitaankin, kun he ovat törttöileet sosiaalisen median ja viinapirujensa kanssa.

Packalén tuntuu olevan ihan omissa maailmoissaan. Jopa poliisien etujärjestön puheenjohtajakin on puhunut mahdollisesta lakosta, mutta kansanedustaja itse leimailee tällaiset puheet maanpetturuudeksi. Mutta eipä tämä ole ensimmäinen kerta, kun arvon kansanedustaja suutansa pieksää. Ja tuskin tämä on viimeinenkään. Joka tapauksessa, kyllä minusta ainakin kuulostaa siltä, että ei ole työväen kansanedustajan ääni joka siellä puhuu, vaan hallituksen uusi tiukka linjaus joka pitää.

Ikävää varmasti Packalén itsensä kannalta, kun pikkukunnan lähikuppilassa ei enää taputellakaan selkään, vaan kyräillään sen takana ja osoitetaan avointa halveksuntaa.

Toisaalta jokainenhan meistä itse korttinsa pelaa. Ilmeisesti Tom on katsonut, että pidemmälle pääsee, kun sanoo näin. Ja tekee sen vielä juuri nyt. Jos tuo nyt on herran mielipide, niin minkäpä sille voi. Hienoa, että hän uskaltaa tulla rohkeasti omana itsenänsä esiin, vaikka pidänkin kommentteja maanpetturuudesta rimanalituksena. Jos vain kaikki kansanedustajat ilmaisisivat yhtä suoria ja ehdottomia mielipiteitä, niin meidän äänestäjien ei tarvitsisi enää pohtia ehdokkaiden todellista kantaa.

Haluaisin tähän loppuun vielä todeta, että jos joku tämän maan on pettänyt, niin se on kansanedustaja Packalén itsensä edustama työväenpuolue. Ei sillä, pitkällehän pojat (ja tytöt) ovat pääseet pelkästään suuta pieksämällä, mutta vähän tulisi sentään puolueen aikaisempiakin linjauksia säilyttää. Jos nyt edes yhden lupauksen pitäisivät. Ihan kaikkea ei tulisi myydä, kun hallituspaikka aukeaa.

Periaatteita ei koskaan.  

 

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Iltasanomat.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Marko Parkkola

Packalen taitaa olla persujen Zyzze. Silloin kun tarvitaan yliampuvaa puhetta, Packalen astuu aitioon. Entisenä persuna sanoisi, että hänen puheet kannattaa antaa mennä vasemmalta sisään ja oikealta ulos.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

En minä Beniäkään arvosta, myönnän. Packalén menee kuitenkin retoriikassaan vähän liian pitkälle, kun aletaan jo maanpettureita nimeämään. Tämä voi johtua verbaalisesta lahjattomuudesta. Tai sellainen minulla ensimmäisenä tulee mieleen, koska asian olisi voinut esittää noin biljoonalla muullakin tavalla, mutta mistäpä minä sitä sanomaan.

Marko Parkkola

Packalenilta on aiemminkin tullut aika erikoista lausuntoa, joten en voi kuin olettaa, että häntä käytetään ns. rakkikoirana.

Politiikkahan on smokes and mirrors pohjimmiltaan. Olen törmännyt vain yhdessä paikassa toimivaan politiikkaan. Se oli pienen kunnan Keiteleen paikallispolitiikka. Kunta oli niin pieni ja rahaongelmissa, että siellä ei parannut alkaa pelaamaan poliittisia pelejä, vaan kaikki työskentelivät kunnan eteen. Se oli mahtavaa aikaa, kun istuin itse kunnan sivistyslautakunnassa.

On ymmärrettävää, että eduskunnassa ollaan montaa eri mieltä asioista ja jotkut asiat ovat erityisen kärjekkäitä. Kuitenkaan peliä pelaamalla nämä asiat eivät hoidu. Herää sellainenkin kysymys, että osaavatko poliittiset päättäjämme oikeastaan muuta kuin pelata pelejä vai (foliohattuvaihtoehto) onko kaiken tarkoitus ollakin pelejä ja oikeat päätökset tehdään kulissien takana ohi demokratian, ehkä aivan joidenkin muiden (reptiliaanit) toimesta jopa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #13

Sellaisen ideaalin tilanteen kun saavuttaisi, jossa suomalaiset ajattelisivat yhdessä Suomen parasta. Veljesjärjestöt lakastuisivat ja ajatuksissa siintäisi vain Suomineito. Keksisin äkkiseltään kymmeniä ideoita.

Lähtisin liikkeelle EU:sta, josta suomalaiset eivät ole vielä oppineet kuppaamaan samalla tavalla rahaa joka ikiseen kissanristiäiseen, kuten valtaosa muista EU-valtioista. Vähintäänkin pitäisi omat ottaa takaisin.

Marko Parkkola Vastaus kommenttiin #15

"Lähtisin liikkeelle EU:sta, josta suomalaiset eivät ole vielä oppineet kuppaamaan"

Hitto että nauroin :)

No minun ratkaisu ei olisi lähteä liikkeelle EU:sta, vaan lähteä EU:sta :)

Mutta nyt pois koneelta ja muihin hommiin.

Keijo Räävi

Vihapuhe ay-liikettä ja maahanmuuttajia kohtaan on somessa noussut kriittiselle tasolle.

Jopa perussuomalaisilla on enemmän ystäviä ja puolestapuhujia.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

"Ikävää varmasti Packalén itsensä kannalta, kun pikkukunnan lähikuppilassa ei enää taputellakaan selkään, vaan kyräillään sen takana ja osoitetaan avointa halveksunta"

Toisin sanoen, pitäisikö blogisin mielestä kansanedustajien pyrkiä vain keräämään selkääntaputuksia sen sijaan, että puhuisivat ja toimisivat niinkuin mielestänsä oikein on?

Minun mielestäni yhteiskuntarauhan turhanpäiväinen järkyttäminen tällä hetkellä on henkistä maanpetturuutta. Se mitä tarvitaan, on hallituksen tukeminen ja keskusteluun osallistuminen asiallisella tavalla. Se meininki, että aina ikäänkuin suunnitellaan "vallankaappausta" (nimenomaan lainausmerkeissä) eli esim. harjoitetaan jok'ikisen hallituksen haukkumista paskaksi vain periaatteen vuoksi ja oman pahan olon ulkoistamiseksi, ei vie tätä maata mihinkään.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Eikö puolue lähinnä sillä mentaliteetilla ole löytänyt tiensä tuonne tähtikaartiin. Lupaamalla asioita tyytymättömille kansalaisille ja haukkumalla kaikki muut. Kokoomuksenkin. Lupasivat muutosta ja raivosivat vanhoista puolueista, jotka ovat kaikki samanlaisia, mutta tuliko sitä muutosta oikeasti? Minusta kun tuntuu, että koko hallitusohjelma on kuin suoraan kokoomusnuorten käsikirjasta.

Sinun mielestä kansan tulee tukea hallitusta, jonka linjauksia he eivät ole valmiita nielemään. Hallituksen toteuttamasta politiikasta huolimatta.

Vai että on se nykyään maanpetturuutta olla toista mieltä hallituksen toteuttaman politiikan kanssa?

Oletko aivan varma, että olet kasvanut Suomessa, sillä maailmankuvasi tuntuu ainakin näin kommentin perusteella kovin totalitaariselta? Me pohjoismaalaiset olemme tottuneet elämään demokratiassa.

Ja se tarkoittaa kansanvaltaa.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Niin kauan kuin valtionvelka on täysin kestämättömällä tasolla eli omien lasteni tulevaisuuden Suomi uhattuna, en lämpene ay-liikkeen tavalle toimia yhteiskunnassa. En aina hallitustenkaan, siitä ei ole kysymys. Mutta missä on aito halu saada Suomi kuntoon, ei aina vain oma rahapussi. Uskon, että sitä halua tällä hallituksella on.

Vihanpitoa muistuttava infantiilinen vastakkainasettelu on purettava. On toki surullista, että politiikassa syyttelyä usein käytetään poliittisen nosteen aikaansaamiseen - sille en tietenkään lämpene.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Yksikään AY-liikkeen tekemä myönnytys, joita tähän mennessä talouskasvun hyväksi on vuosien mittaan tehty, ei ole tuonut yhtään uutta työpaikkaa Suomeen. Sen sijaan yritysten maksamat osingot ovat olleet vuodesta toiseen huipputasoa.

Nyt kun lisämyönnytyksiä haetaan väkisin hallituksen käytettävissä olevin pakkokeinoin, ei AY-liikkeellä ole heittää vastapainoksi muuta kuin pakkokeinoja.

Kysymys ei ole maanpetturuudesta, jota harrastaa pikemminkin hallitus leväperäisellä, maailmoja syleilevällä politiikallaan.

Kysymys on siitä, paljonko lisää EK voi riipiä työntekijöiden selkänahasta ilman että asiaan puututaan. Esim. pankit tahkoavat huipputulosta, vaikka lamaa on kestänyt jo seitsemän vuotta.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Alkuvuodestahan Taloussanomat juuri puhui, että lamasta huolimatta Suomessa maksetaan ennätysosinkoja. Ei tarvi kahta kertaa miettiä, että mistä ne osingot on vedetty, kerran vientikin on niin heikkoa, vai mitä?

Käyttäjän PekkaKeskinen kuva
Pekka Keskinen Vastaus kommenttiin #16

Lähtökohta on kuitenkin se, että pörssiyhtiön tehtävä on tuottaa osakkeen omistajille voittoa. Jos ei tuota, niin sijoittajat ei sijoita. Jos talousnäkymät on huonoja, niin yhtiön ei ole silloin järkeä investoida, koska panos/tuotto ei kohtaa, eikä osakkeen arvo nouse. Silloin todennäköisimmin maksetaan ulos isompia osinkoja.

Mitä tulee muuten aiheeseen AKT, niin AKT:llä on avain ammattiliittona iso valta, mutta se ei ymmärrä yhteiskunnallista vastuutaan, vaan on valmis syömään oman etunsa nimissä toisen leipää. Työtaistelu ja lakko-oikeus on työntekijän ehdottomia oikeuksia, mutta ne pitää olla jossain suhteessa. Nykyinen lakkosakko on riittämätön, myös vahingonkorvauksen mahdollisuus pitää ottaa mukaan. Aivan samalla tavalla kuin työnantaja joutuu maksamaan työntekijällä lainvastaisesta toiminnasta vahingonkorvausta, niin myös työntekijöiden pitäisi maksaa työnantajalle vahingonkorvaus lain tai työehtosopimuksen vastaisesta menettelystä.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Jos poliisien lakko ei vaaranna mitään niin mitä tehdä koko ammattikunnalla. Packalénin puheiden perusteella täytyy toivoa että eduskuntaan on valittu ammattikunnan heikointa ainesta.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Näin minäkin totisesti toivon. Poliisien etujärjestöjen puheenjohtaja tosin on aina vaikuttanut ihan viksulta kaverilta. On populismia ja _populismia_.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Olin töissä Lyypekissä suomalaisessa huolintafirmassa vuonna 1991, jolloin AKT oli lakossa. Silloin tehtiin kammottavaa haittaa asiakassuhteille ja koko Suomi-kuvalle. Hyvä, kun kehtasi suomalaisena kaupungilla kulkea.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Olen töissä ja opiskelijana suomalaisena Saksassa ja nauravathan meille jo variksetkin. Kaikki on subjektiivista. Täällä päin lakot ovat arkipäivää. Ranskassa niitä on vieläkin useammin - lähes joka kuukausi jossain.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tiedätkö miltä tuntui, kun päiväkodin tädit olivat lähes kuukauden lakossa tuossa toukokuun kieppeillä. No odota, kun kerron - ei hyvältä. Päiväkodit olivat kiinni ja se teki lastenhoidon järjestelemisestä äärimmäisen hankalaa. Mutta päiväkodin tädeillä ja sedillä oli silti aivan kelpo syy heidän lakkoonsa. Eivät he sitä huvikseen pitäneet.

Julkinen liikenne on noin vuoden aikana ollut lakossa niin monta kertaa, että yhdellä kädellä ei pysty enää laskemaan. Ja yleensä useamman päivän ajan. Tiedätkö miltä tuntuu sukeltaa Düsseldorfista joka aamu Duisburgiin ilman julkista liikennettä tai autoa. Odota kun kerron sinulle - ei hyvältä, mutta heillä on hyvä syy lakkoihin. Eivät he ahneuttaan niitä pidä.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Minulla ei ollut aavistustakaan saksalaisten aktiivisesta lakkoilusta. Suomen media ei niistä juuri puhu eikä pukahda.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #11

Eikä tule puhumaan tulevaisuudessakaan. Tämä oli minun mielestäni Suomen viestintäkentän pohjanoteeraus, http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179833-yli-1...

Yli 100 000 ihmistä marssi EU:n sydämessä Brysselissä ja Belgiassa oli päällä yleislakko, mutta Suomessa tästä koko skenaariosta oli vain postimerkin kokoinen uutinen Ylellä. Huomioitavaa on, että Ylen oli pakko jo pelkästään lainkin velvoittamana uutisoida aiheesta.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #12

Ilmankos sitten eräiden tahojen täällä Suomessa on helppo paheksua lakkoja ja työnseisauksia jonain vallan kauhistuttavina ja eriskummallisina tapahtumina.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Kun avainryhmien ahneus karkaa käsistä, yhteiskunta on lirissä. Presidentti Ronald Reaganin suurimpia saavutuksia oli lennonjohtajien lakon murtaminen vuonna 1981.

Jari Rauhala Vastaus kommenttiin #20

Olet oikeassa Snellman. Nyt on yhtiöiden omistajien ahneus karannut käsistä, yksi avanryhmistä, joilla on vaikutus politiikan tekoon, mikäli lehtikirjoituksiin on uskominen ja kappas vain Sipilä vaikuttaa olevan yksi heistä. On tämä toisaalta hauskaa, vaikka asia on vakava.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Lieneekö kansanedustaja Packalèn ( ps.) sekoittanut keskenään maanpetoksen ja valtiopetoksen ?

Merkittävin ero näillä rikoksilla on, että valtiopetoksessa rikos tehdään yhteiskuntajärjestystä vastaan toimimatta vieraan valtion hyväksi.

Kysynkin, onko kansanedustaja Packalen ( ps.) ilmoittanut, minkä vieraan valtion hyväksi nykyiset maanpetturit toimivat ?

Jari Rauhala

Muistaakseni Packalen antoi "siunauksensa" tälle hallitsemattomalle maahanmuutolle, josta tähän mennessä maahan on tullut 78% asevelvollisikäisiä miehiä ja itse aiheessta, Syyriasta 3%. Mutta populismilla ja mediaa myöäilemällä ilmeisesti ratsastetaan.

Entä jos / kun yhteiskuntarauha alkaa natisemaan ylläolevan seurauksena, niin mikä on Packalenin seuraava suunniteltu sävel maanpetturuudesta?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Poliisit mukana työnseisauksessa – ”Mahdotonta hyväksyä hallituksen pakkotoimia”

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/113970-myos-poliis...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset