Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Lähikuvassa Goldman Sachs: Tie vallan ytimeen

  • Lähikuvassa Goldman Sachs: Tie vallan ytimeen

"...Most us of traders, we don't really care how they are going to fix the economy or how they are going to fix this whole situation. Our job is to make money from it, and personally I've been dreaming of this for 3 years. Wait, I have a confession to make. I go to bed every night and dream about another recession. I dream another moment like this. Why? Because people don't maybe remember, but in the 30's depression it wasn't just about the market crash. There were some people prepared to make money from that crash, and I think anybody can do that.."  - Alessio Rastani, Investor

Joskus ihmiset tai organisaatiot saavat maailmassa niin paljon valtaa, että ne alkavat muistuttamaan piirrettyjen ilkeitä äitipuolia. Yksi tällaisista organisaatioista on vuonna 1869 perustettu Goldman Sachs. Jo useamman kymmenen vuoden ajan Goldman Sachs on ollut pankki numero yksi, joka kerää listoilleen kaikista lahjakkaimpia ihmisiä ympäri maailmaa.  Samaan aikaan Goldman Sachsia pidetään yhtenä arvoituksellisimpana Wall Streetin pankeista. Se tekee eniten voittoa, kerää eniten tuottoa, eikä kukaan osaa varmuudella sanoa kuinka tämä kaikki tapahtuu. Varmaa on vain se, että aina kun markkinoilla kuohuu, missä päin maailmaa tahansa, on Goldman jollain tapaa osallinen tilanteeseen.

Vuonna 1999 pörssiin listautuneella Goldman Sachsilla on toimistoja maailman jokaisessa johtavassa talouskeskuksessa, kuten New Yorkissa, Frankfurtissa, Zürichissa, Pariisissa, Lontoossa, Hongkongissa, Singaporessa, Sydneyssä, Tokiossa ja Torontossa. Liikepankki toimii taloudellisena neuvonantajana monille merkittäville yhtiöille, valtioille sekä varakkaille perheille. Sen tarkkaan ja harkitusti kudottu verkosto ulottuu syvälle demokratian tuollepuolen. 

Historian saatossa yhtiötä on syytetty lukuisia kertoja pörssikeinottelusta ja maailmankaupan hintojen manipuloinnista, asiakkaidensa pettämisestä, koronkiskomisesta sekä moraalisesta rappiosta, joka uhkaa koko maailmantaloutta. Tänä päivänä Goldmanin vanhoja työntekijöitä löytyy lukuisista korkeista viroista ympäri maailmaa. Moni uskookin, että Goldman Sachs rikastuu itse aiheuttamiensa kriisien kautta myymällä todella monimutkaisia palveluita erittäin yksinkertaisille ihmisille.

Ei rahan tekemisessä mitään pahaa ole. Tuloksen tekeminen on yhtiön kuin yhtiön tavoite. Taloudessa finanssisektori näyttelee elintärkeää osaa luomalla siihen tarvittavaa likviditeettiä sekä suotuisia olosuhteita, jolla varmistetaan, että muilla sektoreilla olisi tilaisuuden tullen mahdollisuus investoida lupaaviin projekteihin. Pankkien yksi tärkeimmistä tehtävistä on pitää huoli, että talouskasvu etenisi tasaisesti ja ilman kupruja. Valitettavasti tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että sen koneisto on mennyt rikki. Juuri tämän vuoksi vaikutusvaltaiset liikepankit pystyvätkin horjuttamaan kokonaisia kansantalouksia epäsuorasti, luomalla inflaatiota, deflaatioita ja kuplia. Kuplan puhjetessa pankit voittavat aina. Oli kyse sitten omaisuuden ulosmittauksesta tai koronkiskonnasta, eikä Goldman Sachs ole tässä suhteessa poikkeus. Yli 80 vuoden ajan Goldman Sachs on ollut mukana jokaisen suuren talouskriisin taustalla. Jo vuonna 1929 Goldmanin todettiin olevan osittain valtaisan pörssiromahduksen ja suuren laman takana. 

Maailman vaikutusvaltaisin investointipankki on kuin vampyyri ihmiskunnan kaulavaltimolla, imien verta tasaisesti ja helittämättä. Valtavia johdannaismarkkinoita pyörittävä Goldman Sachs pystyy halutessaan järjestämään kriisejä kokonaisille mantereille. Samaan aikaan se on soluttautunut niin syvälle yhteiskuntarakenteisiin, etteivät edes poliittiset päättäjät uskalla puuttua pankin moraalittomaan ja lyhytnäköiseen toimintaan. Lähes 35 000 henkilöä työllistävä ja yli kolmessakymmenessä eri maassa toimiva Goldman Sachs on aina ollut talouselämän keskiössä. Pörssikeinottelun ytimessä.

 

Goldman Sachsin tie politiikkaan

Goldman Sachsilla ja Yhdysvaltain hallituksella on perinteisesti ollut hyvin läheinen suhde. Pankin johtoportaasta on tullut lukuisia valtiovarainministereitä. Vaikka vallansiirto New Yorkin talousmaailman ja Washingtonin hallintoelinten välillä olikin hyvin tiivistä jo 1970-luvulla, tapahtui varsinainen läpimurto vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin presidentti Bill Clintonin astuttua valtaan. Tuolloin vuosina 1993 - 1999 presidenttinä toiminut Clinton nimesi valtiovarainministerikseen Robert Rubinin, joka siirtyi kansakunnan palvelukseen suoraan Goldman Sachsilta. Tätä ennen Goldmanin johtoryhmän varapuheenjohtajanakin toiminut Rubin ehti työskennellä liikepankin palveluksessa kunnioitettavat 26 vuotta. Ei liene sattumaa, että Goldman Sachs oli Arkansasin tuolloisen kuvernöörin, Bill Clintonin, presidenttikamppanjan suurin yksittäinen tukija, lähes sadantuhannen dollarin lahjoituksellaan.

Virassa ollessaan Rubin purki varamiehensä Lawrence Summersin kanssa suuren laman aikana säädetyn Glass-Steagall -lain (1933), jonka tarkoituksena oli estää vuoden 2008 kaltaisia kriisejä tapahtumasta. Laki ylläpiti kaksiportaista pankkijärjestelmää, jossa välillisistä rahoituspalveluista vastaavat pankit erotettiin sijoituspankeista niin, että nämä eivät pystyisi keinottelemaan talletuksilla ja sijoituksilla kuten tänä päivänä. Lain kumoamisen jälkeen liike- ja sijoituspankit saivat jälleen vapauden yhdistyä ja määritellä itsenäisesti liiketoimintansa. Johdannaismarkkinat, joissa kaupankäynnin kohteena olevan sopimuksen arvo perustuu toisten hyödykkeiden arvoon, olivat vapautuneet.

Rubin ja Summers pyrkivät järjestelemään asioita niin, että tie uusliberalismille olisi avoin. Ensitöikseen heidän tuli kuitenkin päästä eroon maan finanssivalvonnan johdossa vuodesta 1994 asti toimineesta Brooksley Bornista, joka oli toistuvasti varoitellut maan hallintoa sekä valvontavirastoja Glass-Steagall -lain kumoamisen riskeistä sekä uusliberalismin ja neokonservatiivisuuden vaaroista. Bornista tuli talousaatteilla käydyn sodan ensimmäinen uhri. Hieman Bornin erottamisen jälkeen Rubinin luotsaaman laivaan hyppäsi yksi goldmanilainen lisää. Tällä kertaa kansakunnan palvelukseen siirtyi Gary Gensler, joka oli aikaisemmin kunnostautunut liikepankin historian nuorimpana osakkaana. Hänestä tuli valtiovarainministeriön rahoituslaitoksien apulaispääsihteeri. Hyvin pian pestin saatuaan  Gensler ylennettiin presidentin ja senaatin toimesta alivaltiosihteeriksi, jonka myötä hänen vastuualueensa koski jo koko kotimaisen rahoituksen osastoa. Varsinainen uraputki.

Toinen uhri löytyi vuonna 1999, kun pitkään varamiehenä toiminut Lawrence Summers nousi syrjään vetäytyvän Rubinin saappaisiin maan valtionvarainministerinä. Ensitöikseen hän painosti maailmanpankin pääjohtajaa, James Wolfensohnia, hankkiutumaan eroon pankin ongelmalliseksi käyneestä pääekonomistista, Joseph Stiglitzistä. Globalisaatiota vastustava Stiglitz oli suhtautunut hyvin kriittisesti Rubinin ja Summersin levittämään uusliberalismin aatteeseen. Harhaoppisena pidetty Stiglitz menetti virkansa jo seuraana vuonna.  

Kesti lähes kaksikymmentä vuotta ennen kuin presidentti Clinton oli valmis myöntämään, että hänen ei olisi koskaan pitänyt kuunnella Rubinin ja Summersin puheita johdannaismarkkinoiden vapauttamisesta. Glass-Steagallin laki oli ainoa keino, jolla me pystyimme säätelemään ja valvomaan johdannaismarkkinoita, Clinton totesi synkkänä vuonna 2010. Hän oli hylännyt lain, joka oli pakottanut pankit toimimaan harkiten.

Presidentin vaihduttua vuonna 2001 Lawrence Summers palasi takaisin Harvardin yliopiston johtoon, jossa hän jatkoi vielä viiden vuoden ajan. Erottuaan johtopallilta Summers on työllistänyt itseään kansainvälisten pankkien sekä Yhdysvaltain hallituksen talousasiantuntijana sekä neuvonantajana.

Vuonna 2001 järjestetyissä presidentinvaaleissa maan korkeimpaan virkaan nousi punaniskana pidetty, teksasilainen George W. Bush, jonka kausi muistetaan etenkin Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa hallinneesta terrorisminvastaisesta sodasta sekä hyökkäyksistä Afganistaniin ja Irakiin. Valtiovarainministerikseen Bush nosti republikaani Paul O'Neillin, joka ei tosin ehtinyt toimia virassa vuottakaan, kun hänet jo erottiin kansakunnan palveluksesta. Syyksi on epäilty solidaarisena pidetyn O'Neillin tapaa jakaa lehdistölle lausuntoja, jotka eivät edustaneet puolueen virallista linjaa. Työhyvinvoinnista usein paasannut O'Neill kannatti mm. varakkaiden veronkorotuksia sekä julkisen sektorin leikkauksia, jotta myös tulevaisuuden amerikkalaisilla olisi asutettavana hyvinvointivaltio.

Seuraavana rekeen hyppäsi konservatiivisena pidetty John W. Snow. Hänkään ei kestänyt loppuun saakka, vaan jo kolmen vuoden jälkeen Snow ilmoitti saaneensa tarpeekseen. 

Snowin eron myötä presidentti Bush oli jälleen lähtöpisteessä. Hänen oli etsittävä uusi valtiovarainministeri, mutta presidentin onneksi hänen kansliapäälliköllä oli juuri sopiva ehdokas mielessä. Tällä kertaa ministeriksi valittiin Wall Streetin haukkana tunnettu Henry Paulson, joka toimi ennen ministerinimitystään Goldman Sachsin johtokunnan puheenjohtajana sekä oikeus- ja valtioasiain yksikön toimitusjohtajana. Presidentille Paulsonia oli suositellut hänen kansiapäällikkönsä Joshua Bolten, joka oli jättänyt Goldmanin jo aikaisemmin hypätäkseen mukaan politiikkaan Bushin vaalikamppanjan imussa. Vain Paulson ja Bolten onnistuivat ympäröimään itsensä entisillä goldmanilasilla. Pankkiirit olivat soluttautuneet syvälle Yhdysvaltain valtiovarainministeriöön.

Ensimmäisenä sisään astuivat Bear Stearnsin Companyn entinen varapresidentti Warren Spector sekä goldmanilaiset Dan Jester, Edward Forst ja Steve Shafran. Shafranista tuli Paulsonin lähin neuvonantaja, kun toiset miehistä taas syventyivät muualle valtiovarain hallintaan. Tämän lisäksi valtiolle siirtyi myös Robert K. Steel, joka oli aikaisemmin toiminut Goldman Sachsin johtokunnan varapuheenjohtajana sekä työskennellyt liikepankissa  vuodesta 1976 lähtien. Vuosien 2006 - 2008 välisenä aikana alivaltiosihteerinä toiminut Steel keskittyi kotimaan talousasioiden hoitamiseen. Lähes samalla oven avauksella sisään astui myös toinen goldmanilainen, Kendrick Wilson, jonka Paulson hyväksyi neuvonantajakseen.

Bushin vaalikamppanjan aalloilla useisiin eri hallintoelimiin oli päässyt livahtamaan sisään goldmanin entisiä edunvalvojia. Yksi heistä oli Reuben Jeffrey, jonka presidentti nosti henkilökohtaiseksi erikoisavustajakseen 9/11 -kriisin jälkeen. Lähes kahden vuosikymmenen ajan Goldman Sachsilla työskennellyt Jeffrey neuvoi Bushia mm. Manhattanin jälleenrakennusprojektissa. Jeffreyn ura eteni nopeasti. Vain muutamassa vuodessa hän kohosi Pentagonin kautta  Commodity Futures Trading -komission eli Yhdysvaltojen finanssivalvonnan hallituksen puheenjohtajaksi. Seuraava ylennys saapui vuonna 2007, kun presidentti Bush nimitti hänet palveluksesta poistuvan Steelen paikalle talouden ja kaupankäynnin alivaltiosihteeriksi. Henry Paulsonista tuli myös Jeffreyn lähin esimies.

Päästyään takaisin vallankahvaan, goldmanilaiset eivät halunneet päästää enää irti. Maan valtiovarainministeriön hallitsemisesta ei kuitenkaan tulisi yhtä helppoa. Presidentti Bushilla oli edessään hänen toisen kautensa presidentinvaalit, eivätkä kannatuslukemat povanneet kovinkaan kummoista tulosta. Pankkiirien oli tehtävä nopeita siirtoja.  Tästä syystä, aivan kuten edeltävissäkin vaaleissa, joissa investointipakki tuki samaan aikaan demokaattien Al Gorea ja republikaanien George W. Bushia, pelasi Goldman Sachs kahdella eri korttipakalla myös vuonna 2004. Virallisten selvitysten mukaan pankki tuki demokraattien John Kerryä huomattavalla, noin 314 000 dollarin suuruisella lahjoituksella. Samaan aikaan se työnsi lähes 400 000 dollaria istuvan presidentin vaalikamppanjaan. Tällä varmistettiin, että pankin tarkkaan räätälöity hallinto maan valtiovarainministeriössä jatkuisi myös tulevaisuudessa. Vaalien lopullisella tuloksella ei ollut enää väliä.

 

Välinpitämätön talouspolitiikka johti kriisiin

Kahdeksan vuotta myöhemmin Rubinin ja Summersin alulle pistämä siemen oli alkanut itää, kun Yhdysvaltain finanssisektori matkasi kohti vääjäämätöntä romahdustaan. Varsinkin takaisinmaksukyvyiltään keskimääräistä lainaajaa heikommille lainanottajille myönnetyt, riskialttiit subprime-lainat olivat keränneet jo tummia pilviä ympärilleen - myrsky oli tulossa. Subprime-lainojen osuus asuntolainoista oli noussut vuosien 1995 -2005 välisenä aikana lähes kaksikymmentäviisi kertaiseksi ja niiden yhteisarvo oli jo 625 miljardia dollaria. Pienet pankit ja muut rahoitusyritykset olivat alkaneet myöntämään asuntolainoja ilman etukäteissäästöjä, eivätkä ne aina viitsineet tarkastaa edes lainanottajien todellisia vuosiansioitakaan. Pelkkä nimi riitti. Lainapolitiikka oli mennyt siihen pisteeseen, ettei lainoja tarvinnut aluksi lyhentää lainkaan. Piti vain muistaa maksaa niiden korot. Amerikka eli unelmaansa.

Kun asuntomarkkinoiden lainakriisi sitten puhkesi vuoden 2007 lopulla levisi se välittömästi myös rahoitussektorin puolelle, aiheuttaen lopulta koko maailmanlaajuisen talouden taantumisen. Subprime-kriisin aiheuttamat likviditeettiongelmat ja huomattavat luottotappiot olivat ajaneet suuretkin liikepankit syöksykierteeseen, josta ei ollut enää nousua. Goldmanilta kansakunnan palvelukseen hypänneellä Henry Paulsonilla oli kuitenkin suunnitelma Wall Streetin pankkien pelastamiseksi. Tällä kertaa mentäisiin veronmaksajien taskuille. 

Ensitöikseen Paulson pyrki pelastamaan maan viidenneksi suurimman investointipankin, Bear Stearns Companiesin, varmalta konkurssilta. Pelkkä keskuspankin rahoitus ei kuitenkaan riittänyt tasoittamaan markkinoita, jonka seurauksena rahoitusalalla toimiva suuryritys JPMorgan Chase päätyi ostamaan vakaviin vaikeuksiin ajautuneen kilpailijansa 240 miljoonalla dollarilla. Kaupan yhtedessä keskuspankki solmi suuryrityksen kanssa yli 29 miljardin dollarin lainasopimuksen Bear Stearnsin epälikvidin omaisuuden haltuunottoon liittyvien riskien kattamiseksi. 

Bear Stearnsin ongelmien uskotaan osaksi johtuneen Goldman Sachsin päätöksestä lopettaa investointipankin tukeminen. Goldmanin kerrotaan kehottaneen myös muita tekemään samoin. Tällaisista yksittäisistä signaaleista syntyneet negatiiviset huhut tarttuivat nopeasti epävarmoihin markinoihin, joka johti lopulta myös lukuisien muiden rahoitusyhtiöiden konkursseihin, haltuunottoihin ja yhdistymisiin. Syyskuuhun 2008 mennessä amerikkalaisten pankkien markkina-arvosta oli kadonnut yli biljoona dollaria.

Veronmaksajien rahoja pumpattiin myös kiinnitysluottoja ja asuntolainoja myöntäville Federal Home Loan Mortgage Corporationille ("freddie mac") sekä Federal National Mortgage Associationille ("fannie mae"), jotka hallitsivat yhdessä noin puolta Yhdysvaltain kiinnitysluottomarkkinoista. Vuoden 2010 toukokuuhun mennessä lasku yhtiöiden pelastamisesta oli kasvanut jo 126 miljardin dollarin suuruiseksi.

Tämän jälkeen tuli  Goldman Sachsin suurimman kilpailijan, konkurssikypsän Lehman Brothersin vuoro. Paulson teki selvän linjanmuutoksen ajamassaan politiikassa ja antoi Lehman Brothersin romahtaa. Pankki hakeutui Chapter 11-menettelyn mukaiseen yrityssaneeraukseen 15. syyskuuta 2008. Virallisen tiedotuksen mukaan investointipankille oli kertynyt velkaa 768 miljardin dollarin verran, joista yli 155 miljardia oli joukkovelkakirjoissa. Varoja pankilta löytyi vain 638 miljardin dollarin edestä. Hyvin pian tämän jälkeen Lehman Brothers joutui muiden jättiläisten nielemäksi, kun brittipankki Barclays osti sen Pohjois-Amerikan pankkitoiminnan ja Japanin suurin pankkiiriliike Nomura Holdings puolestaan nappasi sen Aasian, Tyynenmeren, Euroopan ja Lähi-idän toiminnot.

Vain päivä Lehman Brothersin romahtamisen jälkeen Paulson piti tiedotustilaisuuden, jossa hän ilmoitti pelastavansa maailman suurimman vakuutus- ja rahoitusyhtön American International Groupin noin 85 miljardin dollarin suuruisella apupaketilla. Paulson asetti yhtiölle kuitenkin tiukat vaatimukset, joiden yhtenä ehtona oli että AIG:n toimitusjohtajaksi nostettaisiin nöyränä katolilaisena pidetty Ed Liddy. Uuden vakanssinsa myötä Liddy erosi tehtävistään Goldman Sachsin johtokunassa, jossa hän oli toiminut vuodesta 2003 lähtien. Toimitusjohtajaksi noustuaan Liddy maksoi AIG:n saamasta 85 miljardin euron pelastuspaketista Goldman Sachsille noin 13 miljardin dollarin verran investointipankin saatavia, jotka perustuivat pankin vakuuttamiin roskalainoihin. Goldman sai lainoistaan täyden hinnan, kun taas tappiot ja lopullinen lasku jäivät veronmaksajien harteille.

American International Group oli toimiessaan sotkeentunut monimutkaisiin vakuutuskuvioihin, jotka olivat tehneet siitä suurten liikepankkien sätkynuken. AIG oli myöntänyt pankeille vakuutuksia, jotka velvoittivat sen korvaamaan mahdollisen lainojen arvon alenemisen. Kun asuntomarkkinat sitten odotetusti romahtivat, oli Goldman heti ensimmäisten joukossa vaatimassa AIG:lta korvauksia tappioistaan. Pelastusoperaation yhteydessä yhtiöön pumpattu raha meni vähentämättömänä omiaan vaativille, suurille investointipankeille. 

Myöhemmin on käynyt ilmi, että Goldman Sachs uskoi asuntomarkkinoiden romahtavan jo vuonna 2006, jonka vuoksi se oli valmistellut salassa itselleen investointistrategian, jossa yhtiö varautuisi tulevaan talouskriisiin. Goldman oli kaikessa hiljaisuudessa niputellut yksittäisiä asuntolainoja suuriksi paketeiksi ja myynyt niitä eteenpäin kilpailijoilleen. Samaan aikaan Goldman Sachs oli antanut asiakkailleen harhaanjohtavia tietoja sijoittajille myydyistä asuntolainapaketeista sekä vakuuttanut omat lainansa mm. AIG:n kautta.

Kukaan ei pysty varmuudella sanomaan tiesikö Henry Paulson Goldmanin strategiasta etukäteen, mutta ainakin hänen vanha koulukaverinsa ja sukunimikaimansa, suursijoittaja John Paulson tiesi. Paulsonin uskotaan tienanneen markkinoiden romahtamisella jopa 25 miljardia dollaria. Myös Goldman Sachs jäi selkeästi voittajien puolelle, vaikka sen asiakkaat kokivatkin järkyttäviä tappioita. Tämän johdosta Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvova Securities and Exchange Commission sekä Britannian valvontaviranomainen Financial Service Authority alkoivatkin tutkimaan Goldman Sachsia mahdollisen petoksen vuoksi vuonna 2010. Skandaali oli valmis. 

Todellisen pommin presidentti Bush ja valtiovarainministeri Paulson pudottivat kuitenkin vasta sitten, kun pelastusoperaatiot olivat saatu jo hyvään alkuun. Bushin hallinto oli päättänyt luoda finanssisektoria tukevan, yli 700 miljardin dollarin suuruisen rahaston, jonka kautta valtio ostaisi pankkien ongelmallisia papereita helpottaakseen niiden taakkaa. Kaikessa hiljaisuudessa Paulson ja hänen kollegansa olivat junailleet  kaikkien aikojen suurimman pankkienpelastusoperaation, jonka Yhdysvaltain kongressi sinetöi äänestyksellään. Troubled Asset Relief Program eli TARP-ohjelma otettiin käyttöön lokakuussa 2008.

Historian suurimman valtionapuoperaation johtajaksi nimitettiin Neel Kashkar, joka siirtyi uuteen virkaansa suoraan Goldman Sachsilta. Kashar oli aikaisemmin toiminut liikepankin informaatioteknologiaan ja tietoturvallisuuteen keskittyvän yksikön johtajana sekä yhtiön varapresidenttinä.

Vaikka investointipankit eivät olleet normaalisti finanssisektoria tukevan TARP-rahaston piirissä, ei tämä estänyt Goldman Sachsia pääsemästä käsiksi valtion pelastuspaketteihin. Syyskuun 21. päivä eli vain paria viikkoa ennen rahaston perustamista Goldman Sachs järjesti tiedotustilaisuuden, jossa pankki ilmoitti toimintansa hajauttamisesta sekä siirtymisestään perinteisempään holdingyhtiö -malliin. Tämä riitti siihen, että Goldman Sachs onnistui varmistamaan osuutensa myös TARP-rahaston huomattavan kokoisista varannoista. Goldman nappasi yli 10 miljardin dollarin siivun rahaston budjetista. 

Vain kahdeksan kuukautta rahaston perustamisen jälkeen Neel Kashar ilmoitti toukokuussa 2009 eroavansa tehtävistään. Kashkarin seuraajaksi rahaston johtoon valittiin edesmennyt Herbert M. Allison, joka oli aikaisemmin työskennellyt mm. investointipankki Merrill Lynchin sekä kiinnitysluottomarkkinoita hallitsevan Federal National Mortgage Associationin toimitusjohtajana.

Kymmenen miljardin dollarin puhallus sai myös New Yorkin keskuspankin (Federal Reserve System) kiinnostumaan Goldman Sachsin toimista. Juttu ei kuitenkaan koskaan edennyt kiinnostusta pidemmälle. Yhdeksi syyksi on epäilty New Yorkin Fedin johdossa toiminutta Stephen Friedmania, joka nosti samaan aikaan palkkaa Goldman Sachsin hallitustehtävistä. Friedman, joka oli Robert Rubinin ja Henry Paulsonin entinen kollega ja golfkaveri, oli työkennellyt Goldmanilla jo vuodesta 1966 lähtien.

Ja vaikka kyseessä olikin selkeä eturistiriita, jossa pukki oli päässyt kaalimaan vartijaksi, sai Friedman pitää molemmat virkansa valtiovarainministeriön vahvistuksella. Tässä vaiheessa jokainen varmasti tietää, kuka valtiovarainministeri oikein oli miehiään. Yllätyksenä tuskin tulee myöskään se, että ennen Stephen Friedmania New Yorkin Fedin johdossa oli ollut Gerald Corrigan, joka Fediltä lähdettyään on kohonnut goldmanilla vanhemman yhtiökumppanin ja toimitusjohtajan asemaan. 


Obaman piti edustaa muutosta

Vuoden 2008 lopussa pidettyjen presidentinvaalien aikaan panokset olivat koventuneet. Goldman Sachsin työntekijät tukivat Barack Obaman kamppanjaa lähes miljoonalla dollarilla, kun taas hänen haastajansa, senaattori John McCainin, suurimmat tukijat olivat muita finanssialan suuria pelaajia, kuten Merril Lynch, Morgan Stanley sekä JP Morgan. Barack Obaman vaalikolehti rikkoi koollaan maan kaikki aikaisemmat rahankeräysennätykset. Ei siis tullut lainkaan yllätyksenä, että miehestä tuli Yhdysvaltojen ensimmäinen musta presidentti.

Obamalta odotettiin paljon.  Taantuman myötä työttömyys oli räjähtänyt käsiin ja hyvin monet olivat menettäneet kotinsa. Myös Bushin aloittama ristiretki oli venynyt odotettua pidemmäksi, jonka myötä amerikkalaiset olivat väsyneet sotimaan. Obaman tehtäväksi tuli korjata maan talous, lopettaa sodat, kaventaa tuloeroja ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta sekä parantaa maan ulkosuhteita. Joissakin asioissa Nobelin rauhanpalkinnonkin itselleen napannut Obama onnistui odotettua paremmin, joissakin ei. Moni uskoi, että Wall Streetit päivät olisivat viimeinkin luetut, mutta hyvin pian kävi selväksi, että myös Obaman hallitus tulisi saamaan oman osuutensa Goldman Sachsia. Sisään marssi henkilöitä, kuten Sonal Shah, Mark Patterson, Gary Gensler, Robert Hormats, Michael Paese ja Timothy Geithner. Virtaus kulki voimaakkaasti myös toiseen suuntaan, kun edellisessä hallituksessa toimineet virkamiehet ja poliitikot lähtivät liikepankin palvelukseen. 

Goldman Sachsin entisestä varapresidenttistä ja toimitusjohtajasta Mark Pattersonista tuli valtiovarainministeriön kansliapäällikkö, kun taas Clintonin hallinnossakin työskennellyt Gary Gensler astui pankkien spekulatiivista kaupankäyntiä valvovan viraston johtoon. Valtiovarainministerikseen Obama nimesi Robert Rubinin ja Stephen Friedmanin suojattina pidetyn Timothy F. Geithnerin, joka oli aikaisemmin työskennellyt New Yorkin keskuspankin pääjohtajana Friedmanin jälkeen. Keskuspankin uudeksi pääjohtajaksi puolestaan valittiin aikaisemmin goldmanin pääekonomistina työskennellyt William Dudley. Hyvin pian tämän jälkeen Dudley kohosi myös maan osake- ja valuuttakaupoista päättävän Federal Open Market -komission varapuheenjohtajaksi.

Obaman hallinnon aikana Yhdysvaltain senaatti nimesi finanssikriisiä tutkivan komission pohtimaan maan talouden lamaannuttaneen kriisin syitä. Pari vuotta myöhemmin ilmestyneessä loppuraportissaan komission enemmistö katsoi syiden löytyvän valtiovallan puutteellisesta säätelystä, huonosta yritysjohtamisesta sekä yltiöpäisestä riskien ottamisesta. Raportti syytti maan keskuspankin aiempaa johtajaa Alan Greenspania säätelyn purkamisen suosimisesta ja välinpitämättömyydestä asuntokuplan kasvaessa. Samalla se mainitsi presidentti Bushin hallinnon olleen usein epäjohdonmukainen, kuten esimerkiksi Lehman Brothersin konkurssin käsittelemisessä. 

Myös Bill Clintonin demokraattihallintoa arvosteltiin ankarasti Glass-Steagall-lain kumoamisesta sekä johdannaiskaupan vapauttamisesta. Tätä pidettiin käännepisteenä kriisiä kohti kuljettaessa. Raportin mukaan Wall Streetin säätelyyn ei ollut poliittista tahtoa. Tiedettävästi finanssiala käytti pelkästään vuosien 1999 - 2008 välisenä aikana noin 2,7 milardia dollaria lobbaukseen ja siihen yhteydessä olevat tahot tekivät miljardin dollarin arvosta vaalirahoituslahjoituksia eri poliitikoille . Vaikka raportista tulee selvästi esille, että investointipankit olivat kietoneet politiikantekijät pikkusormiensa ympärille, selkeistä eturistiriidoista ei uskaltanut puhua kukaan. Ei, vaikka tiedettävästi monet vaikutusvaltaisimmista päättäjistä olivat olleet samaan aikaan osakkaina eri rahoitusyhtiössä.

Tätä kirjoittaessani presidentti Obaman viimeiset päivät Valkoisessa talossa häämöttävät. Nähtäväksi jää, ovatko amerikkalaiset oppineet yhtään mitään viime vuosien kriiseistään, vai onko poliittinen tahto kadonnut maasta ikuisiksi ajoiksi. 

 

Goldman Sachsin jalasija Euroopassa

Vaikka pitkään näyttikin, että Goldman Sachsin pelikenttänä toimi ennen kaikkea Yhdysvallat, oli liikepankki onnistunut saavuttamaan huomattavasti valtaa myös Euroopan kamaralla. Vuonna 2010 pinnalle nousi epäilyksiä, joiden mukaan investointipankki olisi auttanut Kreikkaa piilottamaan maan budjettivajeen sekä Goldman Sachsin sille aikaisemmin myöntämän 2,8 miljardin euron lainan epäilyttävän kuuloisella valuuttakaupalla, jossa maan velkaisia jenejä ja dollareita vaihdeltiin euroiksi. Tämä riitti siihen, että Kreikka saavutti Maastrichtin sopimusehtojen mukaisen tason ja liittyi yhteisvaluutta euroon vuonna 2001. Goldman Sachsin on laskettu eri lähteiden mukaan tehneen jo 2000-luvun alussa yli 600 miljoonan euron voitot Kreikan kanssa toteuttamillaan swap-järjestelyillä, joilla onnistuttiin piilottamaan peräti 2 prosenttia maan veloista.

Tuolloinen EU:n talouskomissaari vaati Euroopan talous- ja rahoitusasioiden neuvostoa Ecofinia sekä Euroopan tilastoviranomaista Eurostatia suorittamaan syvällisen ja perinpohjaisen tutkimuksen Kreikan epäillyistä valuuttakaupoista. Goldman Sachsin puhemies on toistuvasti kieltäytynyt kommentoimasta väitteitä, mutta pankin hallituksessa istuva New Yorkin entinen keskuspankin johtaja Gerald Corrigan myönsi Euroopan parlamentille, että pankki olisi valmis tekemään Kreikan kanssa vastaavanlaisia valuuttakauppoja myös tulevaisuudessa. Corriganin mukaan monet muutkin euromaat ovat tehneet samankaltaisia järjestelyitä täyttääkseen eurokriteerit. Hän ei kuitenkaan suostunut paljastamaan, että mistä maista tällä kertaa olisi kyse.

Kuluneen vuoden aikana Kreikan viranomaiset ovat pohtineet, tulisiko maan nostaa oikeuskanne Goldman Sachsia vastaan. Hyvin useat syyttävät Kreikan taloudellisesta ahdinkoa investointipankin junailemista järjestelyistä. Ajatus kanteesta sai alkunsa Kreikan keskuspankin entinen työntekijän Jaber George Jabbourin kirjoittamasta kirjeestä, joka oli osoitettu Kreikan nykyiselle hallitukselle. Jabbour uskoi, että maalla voisi hyvinkin olla mahdollisuus saada takaisin joitakin satoja miljoonia dollareita, joita se maksoi Goldmanille vuosituhannen alussa turvatakseen asemansa yhteisvaluutassa.

Sittemmin on myös esitetty, että Euroopan keskuspankin eli EKP:n nykyinen pääjohtaja Mario Draghi on saattanut olla osallisena Kreikan velkojen erikoisissa uudelleenjärjestelyissä. Draghi työskenteli Goldman Sachsin kansainvälisten toimintojen johtajana sekä johtokunan varapuheenjohtajana vuosina 2002 - 2005. Jotkut ovat menneet syytöksissään jopa niin pitkälle, etteivät he usko Draghin aseman EKP:n pääjohtajana olevan sattumaa, sillä jokainen varmasti muistaa, kuinka joulukuussa 2011 pääjohtaja Draghi hyväksyi 500 miljardin euron tukipaketin, jolla käytännössä pyrittiin pelastamaan Eurooppalaiset pankit uppoamiselta.

Seuraavan vuonna luotiinkin sitten jo kokonainen vakausmekanismi (European Stability Mechanism), joka merkitsi sitä, että tulevaisuudessa piikki olisi aina avoin ja sen kustantaisivat Euroopan unionin jäsenvaltiot ja niiden veronmaksajat. Miehen toimet eivät kuitenkaan jääneet tähän, sillä vain muutama viikko sitten Draghin väitettiin jyränneen lävitse kreikkalaisten pankkien hätälainojen oston EKP:n neuvoston kokouksessa. Mutta eipä siitä sen enempää, sillä tämän kuvionhan me kävimme jo kertaalleen lävitse tuolla ylempänä. Vain mantere oli toinen.

Loppujen lopuksi kaikessa on aina kyse luottoluokituksista. Jos pankki ilmoittaa, että valtio on maksukyvytön, voivat seuraukset olla dramaattiset, kuten me Kreikan kohdalla olemme jo kertaalleen todistaneet. Mikäli valtio haluaa tulevaisuudessa lainata rahaa, joutuu se käymään lävitse tuntuvat säästötoimenpiteet, jotka pitävät sisällään kansallisomaisuuden yksityistämistä ja perusolojen heikkenemistä. Kreikassa toimet ovat rapauttaneet koko yhteiskunnan.

Tuntuukin, että loppujen lopuksi koko Eurooppaa ravisteleva Kreikan talouden romahdus oli tarkkaan harkitun peittelyoperaation, löyhän talouspolitiika, korruption sekä epärehellisyyden summa,  jonka hintalappu maksatetaan eurooppalaisilla veronmaksajilla. Tulevaisuus ei kuitenkaan näytä yhtään sen valoisammalta, sillä Kreikan jälkeen kriisit ovat levinneet myös lukuisiin muihin EU-maihin.

Jos asiaa viitsii yhtään penkoa, niin  käy hyvin nopeasti selville, kuinka tilanne Euroopassa ei poikkea paljoakaan Atlantin takaisesta näytelmästä. Myös lukuisilla eurooppalaisilla mahtimiehillä on ollut epäilyttävän läheisiä yhteyksiä pankkijättiläiseen. Esimerkiksi EU-komission jäsenenä vuosina 1995-2004 toiminut italialainen Mario Monti siirtyi Goldman Sachsin neuvonantajaksi suoraan EU-pestinsä jälkeen. EU-komission määräyksestä hän kuitenkin joutui palaamaan takaisin ruotuun vuonna 2011, jolloin Monti nimettiin Italian pääministeriksi Silvio Berlusconin erottua Euroopan keskuspankin painostuksen seurauksena. Monti toimi pääministerinä vuoteen 2013 saakka, kunnes hänet korvasi Matteo Renzi.

Myös EU-komissaarina vuosien 1985 - 1989 ajan työskennellyt Peter Sutherland on löytänyt oman paikkansa yksityiseltä sektorilta. Kilpailulle eurooppalaiset tietoliikenne- ja energiamarkkinat avannut ja globalisaation isäksikin tituleerattu Sutherland toimii tänä päivänä Goldman Sachs Internationalin hallituksen puheenjohtajana. Onhan heitä muitakin ollut: Karel van Mierti, Otmar Issing, Petros Christodofou ja Antonio Borges. Enää ei ole epäilystäkään etteikö Goldman Sachs olisi ujuttautunut sisälle eurooppalaiseen politiikkaan. Nyt kysymys on vain siitä, kuinka syvällä se piilottelee.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Rakastan kyllä tuota Goldman Sachsin bisnesmallia, jossa myydään todella monimutkaisia palveluita erittäin yksinkertaisille ihmisille. Paras oli, kun yksi liikepankin toimitusjohtajista joutui senaatin eteen vastaamaan sen silloisista moraalittomuuksista, niin tämä totesi vain, että jos asiakas ostaisi meiltä talousneuvontapalveluita emme tietenkään neuvoisi tekemään näin. Mutta asiakas ei ole ostanut talousneuvontapalveluita, vaan investointipalveluita.

Senaatissa istuva Carl Levin syytti Goldmania asiakkaidensa huijaamisesta. Tiedettävästi liikepankki oli myynyt sijoittajille kuraa, jonka se ei missään vaiheessa edes uskonut tuottavan puupenniäkään. Päinvastoin, omat rahansa Goldman oli laittanut likoon epäonnistumisen puolesta.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Huh, aika tuhti paketti tuli. Nyt pitäisi vielä alkaa survomaan linkkejä tuonne tekstin väliin, sillä kaikki tieto on haettu virallisilta sivuilta ja vaikutusvaltaisista uutisjulkaisuista.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

Hyvä setti. Äläkä suotta rupea lähteistämään, pyytäköön ken jotain kohtaa epäilee.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Kiitos, Riku.

Ajattelin, että pelottaa tuo tekstin pituus kaikki pois, mutta on täällä jonkun verran väkeä nyt käynyt. Ei viitsinyt lähteä tiivistämään lähes 30 vuoden mullistuksia, jotka ovat vaikuttaneet joka puolella länsimaista maailmaa, muutaman lauseen tekstiin. Tai olisi ehkä viitsinyt, mutta se olisi ollut jo tehtävänäkin mahdotonta.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Pohdin tuossa tosiaan, kun Yhdysvalloissa tuli tuo koko maailmantaloutta horjutellut subprime-lainamarkkinoiden romahdus, ja jonka pelastamiseen amerikkalaiset veronmaksajat sylkivät toista biljoonaa dollaria rahaa, että onkohan Euroopassa meneillään samat kuviot. Tuolloin rahat virtasivat pitemittä puheitta suurimmille yhdysvaltalaisille liikepankeille.

Kuten tuossa tekstin lopussa esitän, Euroopan keskuspankin pääjohtajana toimiva Mario Draghihan oli aikaisemmin Goldman Sachsin kansainvälisten toimintojen johtaja sekä johtokunan varapuheenjohtajana vuosina 2002 - 2005. Draghin on väitetty muutama viikko sitten jyränneen läpi kreikkalaisten pankkien hätälainojen oston EKP:n neuvoston kokouksessa. EKP:n rahat ovat sinutkin rahojasi. Mitäpä te olette mieltä?

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

"että onkohan Euroopassa meneillään samat kuviot."

Tiedät varmasti Ylelläkin esitetyn dokumentin Troikan kylmä kyyti? Saman tutkivan journalistin Harald Schumannin toisessa dokkarissa The secret bank bailout, jäljitetään noita "rupumaiden" tukipakettirahoja. Schumann löytää Irlannin tukirahojen päätepysäkit, tai ainakin ne pankit joihin fyrkat valahtivat.

Tässä on dokkari jos et ole jo joskus katsonut. Suosittelen muille myös.

https://youtu.be/xu5sTyAXyAo

Ja tästä löytyy lista pankeista, joihin Irlannin pakon edessä ottama laina valui. Goldman oli luonnollisesti yksi "loppusijoituspaikka". Listalta löytyy myös muiden mielenkiintoisten nimien lisäksi pari meille suomalaisillekkin tuttua rahoituslaitosta..

http://order-order.com/2010/10/15/anglo-irish-bond...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Pitääpä laitta pyörimään, kun ei ole tullut katsottua. Tuo Irlannin kuvio erityisesti kiinnostaa, kun maahan on suomalaisena kohtalaisen helppo samaistua, vaikka taustat ovatkin erilaiset.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka Vastaus kommenttiin #9

"Varoufakis sanoi julkisuuteen vuodetussa puhelinkeskustelussa sijoittajille, että verohallinto on "suoraan ja täydellisesti troikan kontrollissa". Velkojien troikan muodostavat Euroopan komissio, Euroopan keskuspankki EKP ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF."

http://yle.fi/uutiset/varoufakis_syyttaa_velkojien...

Kun alkuperäiset sijoittajat ovat rahansa saaneet, kuten dokumentissa Irlannin kohdalla esitetään, nyt ollaan sitten kansan taskuilla Kreikassa.. Näin se homma pyörii. EU luonnollisesti kiistää noi väitteet ja sanoo tarjoavansa ainoastaan "teknistä neuvontaa".

Uskoo ken tahtoo..

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Taloussanomat: Lisää varjopankkeja – komissio edistää kulisseissa

"Julkisuudessa euroalueen instituutiot ovat luonnehtineet varjopankkien kasvua uhkaksi koko rahoitusjärjestelmälle, mutta kulisseissa Euroopan komissio kehittelee keinoja, joilla varjopankkisektoria voisi kasvattaa entisestään."

http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2015/07/07/lis...?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Taloussanomat: Pankit eivät kanna riskejä, joten sinä kannat

"Eurooppa on ajautumassa umpikujaan, jossa sen on päästettävä joko pankkeja tai vakuutusyhtiöitä kaatumaan. Kuka kantaa tappiot? Koska pankit, valtiot tai yritykset eivät halua sitä tehdä, jäljelle jää kovin vähän vaihtoehtoja".

http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2015/07/27/pan...?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tällä hetkellä dollarin arvo on korkeimmillaan yli kolmeenkymmeneen vuoteen.

Käyttäjän MikkoSipola kuva
Mikko Sipola

Uskon että GS:n vallassa on paljon kyse pankkien kyvystä luoda rahaa tyhjästä. 2008 kriisin aiheuttaneet asuntolainathan juuri olivat tätä tyhjästä luotua perusteetonta lainaa. Kun paljastui ettei tuolle rahalle ole vastinetta kupla puhkesi. Kuitenkin oikeus vaatia kiinteistöjä pankin omistukseen jäi!

Sama juttu Kreikassa. Nyt Kreikan kansallista omaisuutta uudelleenjärjestellään, vain koska lainaa voitiin myöntää ilman reaalista pääomaa. Sama kuin minä piirtäisin paperille satasen ja väittäisin että se on oikea. Jos et pystyisi maksamaan takaisin, vaatisin rannekelloasi maksuksi.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Näinhän se on, että veronmaksajat ne loppujen lopuksi aina kantavat nuo riskit. Ei se aivan reilulta tunnu, kun kyseessä on yksityisiä liikepankkeja.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Kauppalehti, 15.1.2016 8:28

Finanssikriisin jälkipuintia: Goldman maksaa 5,1 miljardia dollaria sakkoja

"Heikkolaatuisiin subprime-asuntolainoihin liittyvien sijoitustuotteiden myynnistä on koitunut suurpankeille jo yhteensä yli 40 miljardin dollarin sakko- ja korvauskulut.

Amerikkalainen investontipankki Goldman Sachs joutuu maksamaan 5,1 miljardia dollaria sakkoja ja muita kustannuksia arvopaperistettuihin asuntolainoihin liittyneistä väärinkäytöksistä (noin 4,7 mrd. euroa). Pankki kertoi tehneensä viranomaisten kanssa sopimuksen torstaina illalla.

Pankki on kirjannut odotettuja kuluja jo ennakkoon. Odotettua suurempi sakko leikkaa pankin neljännen neljänneksen tulosta kuitenkin noin 1,5 miljardilla dollarilla.

Sopimuksen mukaan Goldman Sachs maksaa 2,4 miljardia dollarin rangaistusmaksun (Civil Money Penalty) oikeusministeriölle. Lisäksi pankki maksaa yhteensä 875 miljoonaa dollaria muille viranomaisille. Sopimuksen mukaan pankki tarjoaa asiakkailleen yhteensä 1,8 miljardin dollarin hyvitykset asiakkaille, pääosin vaikeuksiin joutuneille asuntovelallisille.

Sakko liittyy vuoden 2008 finanssikriisiä edeltäneisiin tapahtumiin. Yhdysvaltojen viranomaisten mukaan suuret investointipankit ruokkivat arvopaperistettuihin asuntoluottoihin liittyvien sijoitusten kuplaa myymällä niitä asiakkaille väärillä perusteilla.

Viranomaiset ovat rankaisseet aiemmin vastaavista väärinkäytöksistä JPMorgan Chasea, Bank of Americaa ja Citigrouppia yhteensä 37 miljardin dollarin sakoilla ja asiakashyvityksillä. Näitä rikkomuksia ei ole käsitelty varsinaisissa oikeusistuimissa vaan maksut perustuvat viranomaisten ja pankkien välisiin sopimuksiin."

Hyvin mahdollista, että jos tätä sakkoa lähtisi purkamaan, niin taustalta löytyisi monenlaisia kompromisseja ja hyvityksiä, joita pankki pystyy hyväksikäyttämään. Lopullisen summan kuitenkin maksaa ennen kaikkea asiakkaat. Sakko on hyvin symbolinen.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/goldman-maksaa-5...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Merkit näkyivät eilen selvästi, kun Euroopan pörssien osakeindeksit upposivat lohduttomalle tasolle - tilanteen pelätään johtavan takaisin vuoden 2008 talouskriisiin. Eurooppalaistenkin lienee nyt jo korkea aika pohtia, että kuinka monta pankkia meillä on varaa vielä pelastaa?

http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211757-euroo...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset