Sunnuntailisät pois ja sassiin

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies (kok.) sanoo Savon Sanomissa, että sunnuntaityöstä maksettava tuplapalkka on jäänne entisiltä ajoilta, jolloin sunnuntai oli kirkko- ja pyhäpäivä.

– Milloin todetaan, että sunnuntain tuplapalkka on yksinkertaisesti vanhentunut ajatus, hän kysyy.

Häkämies katsoo, että maailma on muuttunut. Ihmiset liikkuvat myös sunnuntaisin, kun kaupat ovat auki. Moni olisi hänen mukaan valmis tekemään töitä myös sunnuntaisin, jos se vain olisi mahdollista. Mutta kuinka moni?

Entinen elinkeinoministeri ja sittemmin yritysten etujen valvontaan hypännyt elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies on aikaisemminkin herättänyt pahennusta​ toteamalla, että palkankorotukset tulisi jäädyttää vuosiksi ja suomalaisten tulisi alistua palkka-aleen. Hänen mukaansa palkankorotukset pitäisi pitää nollan tuntumassa ainakin ensi vuosikymmenenen puolelle saakka, jotta Suomen kilpailukyky kohenisi. Tästä huolimatta omistaan Häkämies ei ole ollut  koskaan valmis tinkimään.

Hän ei myöskään ole missään vaiheessa huomioinut sitä, että sovitut palkankorotukset ovat pienempiä kuin hintojen yleinen nousu, mikä syö palkansaajien ostovoimaa entisestään. Suomalaisten ostovoima on jo nyt Euroopan häntäpäätä.

Moni katsoo, että Jyri Häkäniemen puheissa piilee totuuden siemen. Pyhäpäiväkorvaukset eivät kuulu osaksi nykyaikaista yhteiskuntaa, joka elää vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä.

Pohdin myös itse näiden lisien merkitystä, ja tavallaan näen ongelman. Lähestyin aihetta näkökulmasta, jossa viikonloppulisiä maksettaisiin vain silloin, kun viikkotyötunnit ovat jo entuudestaan täynnä – vaihdetaan niin sanotusti vapaa-aikaa rahaan. Tämä on kuitenkin väärä lähestymistapa.

En väitä, etteikö vanhoja normeja olisi toisinaan hyvä kyseenalaistaa. Tarkastella perinteitä uudestaan ja kokeilla kepillä jäätä. Tuolloin tulisi mielestäni kuitenkin pyrkiä ajattelemaan huomattavasti laaja-alaisemmin, eikä rajata näkökulmaa muutaman havaitun epäkohdan perusteella.

Esimerkiksi kaupan aloilla sunnuntailisät muodostavat merkittävän osan koko palkasta. Jos lisät poistettaisiin, niin tämä johtaisi koko palkkarakenteen uudistamiseen, jonka myötä myös tavallinen palkka olisi pakko nostaa kilpailukykyiselle tasolle. Sama pätee siivoojiin, ja moneen muuhunkin matalapalkkaiseen ammattikuntaan. Juuri tästä syystä palvelualojen ammattiliitto PAM on vastustanut hyvin äänekkäästi kauppojen sunnuntaisäätelystä luopumista sekä -lisistä tinkimistä.

Kenties olisi aiheellista pohtia myös sitä, että jos kaupat ja ravintolat tekisivät persnettoa viikonloppulisiä maksaessaan, niin oletan, että tuolloin kaupat pysyisivät viikonloppuisin kiinni. Näin ei kuitenkaan ole, vaan sen sijaan yhä useampi kauppa hakee lupia pysyäkseen auki vuoden jokaisena päivänä ja kellon aikaa katsomatta. Joten voisimmeko nyt lopettaa nämä tyhjänpäiväiset höpötykset liian kalliista viikonlopputyöstä?

 

 

masik
Sitoutumaton Helsinki

Kolarista ponnistanut puuhamies. Mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne edusta organisaatioita, joissa toimin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu