Mikä hitto lapsia vaivaa?
Muutama päivä sitten Yle kirjoitti, kuinka yhä useampi lapsi Suomessa syö psyykelääkkeitä. Viime vuonna lääkkeitä määrättiin noin 16 000 lapselle, kun vielä vuonna 2008 lääkityksen alaisia lapsia oli alle 10 000. Eniten kasvua on tapahtunut tarkkaavaisuushäiriöiden hoitoon tarkoitettujen stimulanttien parissa, joka on yli kaksinkertaistunut seitsemässä vuodessa. Myös psykoosi- masennuslääkkeitä määrätään entistä useammin.
Arvioiden mukaan neurologisia poikkeuksia esiintyisi jopa 3 – 6 prosentilla suomalaisista lapsista.
Kehityskäyrä on hurjaa katsottavaa. Esimerkiksi vielä vuonna 2000 ADHD-lääkehoitoa sai vain 200 alle 18-vuotiasta, kun tänä päivänä puhumme jo reilusti yli 9 000 potilaasta. Tähän on vaikuttanut niin pitkävaikutteisten lääkkeiden kehittyminen kuin oireilun yleistyminenkin. Moni kuitenkin pohtii, ovatko erilaiset tarkkaavaisuushäiriöt ylidiagnosoituja. Ja kuka niillä tekee rahaa?
En suinkaan epäile etteikö tänä päivänä esiintyisi enemmän tarkkaavaisuushäiriöitä, sillä lapset elävät ympäristöissä, joihin ihminen ei ole vielä täysin sopeutunut. Maailma on pullollaan ulkoisia häiriötekijöitä, ja myös ydinperheen sekä kasvatuksen luonne on käynyt läpi valtavia murrosvaiheita. Samaan aikaan luokkakokojen räjähdysmäinen kasvu ja se, että vanhemmilla on yhä vähemmän aikaa lapsilleen ovat johtaneet väistämättä poikkeaviin tilanteisiin ja käyttäytymisiin. Mutta ovatko kaikki tapaukset diagnoosin arvoisia, vai voisiko lääke sittenkin löytyä vanhempien lämpimästä sylistä ja ymmärtäväisen aikuisen olkapäästä?
Täytyy kuitenkin muistaa, että lasten paha olo on kautta aikojen esiintynyt poikkeavana käytöksenä, kuten ylivilkkautena tai sulkeutuneisuutena. Normaalinkin ihmisen tarkkaavaisuudessa ja aktiivisuudessa ilmenee huomattavaa vaihtelua päivän aikana, joka korostuu entisestään elämäntilanteiden muuttuessa sekä erilaisten häiriötekijöiden lisääntyessä. Me olemme kaikki vain ihmisiä.
Tutkijoiden mukaan lyhyellä aikavälillä lasten tarkkaavaisuushäiriöiden absoluuttisesta kasvusta ei ole kiistatonta näyttöä. Psykiatrien mukaan kyse on enemmän siitä, että nyt ADHD:n ja ADD:n kaltaiset keskittymishäiriöt osataan tunnistaa entistä paremmin. Oireen laaja-alaisessa tunnistamisessa auttaa heidän mukaansa niin koulun ja päiväkodin henkilökunta kuin alan ammattilaisetkin.
Lastenpsykiatrit uskovat, että diagnoosien yleistymisen taustalta voidaan kartoittaa useita eri syitä. Esimerkiksi psykoosilääkkeiden kohdalla kasvu ei johdu sairauksien yleistymisestä, vaan siitä, että lääkkeillä voidaan nykyään hoitaa myös lasten aggressiivisuutta, joka taas on hienoisessa kasvussa. Myös aggressiivisuus on yksi edellä mainituista lapsen pahoinvoinnin oireista. Lähtökohtaisestikaan lapsia ei tulisi diagnosoida kuten aikuisia, sillä lapset eivät osaa käsitellä ja puhua tunteistaan samalla tavalla. Lapset osoittavat tunteita käytöksellään – sillä poikkeavallakin.
Vaikka Ylen artikkelissa asiantuntijat vannoivatkin hyvän ja tehokkaan lääkehoidon nimeen, en itse ole täysin vakuuttunut metodeista ja niiden eettisyydestä. Minun mielestäni pilleripurkin sijaan tulisi aivan ensitöiksi kartoittaa lapsen elinympäristö. Lääkehoidon tulisi olla se viimeinen oljenkorsi, sillä niillä hoidetaan vain oireita, ei itse sairautta. Kukaan ei tiedä minkälaisia neurologisia tuhoja erilaiset lääkkeet voivat saada aikaiseksi lapsen herkässä ja muovautuvassa mielessä, sillä niiden pitkäaikaisvaikutuksista ei ole tietoa. Me emme tiedä millaisia aikuisia heistä tulee.
Tästä syystä myönnänkin olevani huolissa meidän valitsemastamme kehityssuunnasta. Poikkeavuuksia ei suvaita, jonka vuoksi lapsistamme tulee helposti ahtaiden normien uhreja. Vai onko kyseessä samanlainen lobbaus, jolla saatiin noin 700 000 suomalaista syömään mielialalääkkeitä. Seula joko vuotaa tai sitten siitä on tullut aivan liian tarkka.
En väitä, että lääkkeet olisivat pelkästään pahasta. Moni saa apua lääkkeistä, ja useat lääkkeistä ovat aivan turvallisia. Mielestäni kuitenkin tulisi pohtia sitä, että onko lääkehoito parasta mihin me pystymme. Yksi onnellinen ja hyvin lääkitty kansa.
Ilmoita asiaton viesti
”Mielestäni kuitenkin tulisi pohtia sitä, että onko lääkehoito parasta mihin me pystymme. ”
Oletko jostakin saanut sellaisen käsityksen, että asiaa eivät lainkaan pohtisi ne, jotka leipätyökseen vastaavat näistä asioista? Ei myöskään psykoterapia ole mikään uutinen kenellekään psykiatrian tai lastenpsykiatrian parissa työskentelevälle, mutta ei sekään ole mikään patenttiratkaisu tai ihmelääke kaikkiin ongelmiin.
Hyvä että toteat monien saavan apua lääkkeistä. Hoitosuunnitelmat pyritään räätälöimään yksilöllisesti tapauskohtaisesti, toki käytännön rajoitteena voivat olla paikalliset hoitomahdollisuudet. Toteutuva hoito on käytännössä useimmiten paras kysymykseen tuleva kompromissi, ja raadollisesti raha näyttelee osaa hoitoresurssien saamisessa käyttöön.
Mikä on varma: nämä asiat eivät yleensäkään ole yksinkertaisia eivätkä helppoja, ja vaikka meillä kaikilla onkin psyyke, se ei vielä riitä tekemään meistä asiantuntijoita psyyken hoidossa. Harva lähtisi väittelemään ortopedikirurgin, endokrinologin tai kardiologin kanssa oikeasta käyvästä hoidosta, mutta ei niin oppimatonta kyökkipsykologia etteikö tältä löytyisi parempi viisaus siitä, miten psyyken ongelmia kuuluu hoitaa ja kuinka väärin kaikki tehdään nyt.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa olen. Sen verran on tullut kasvatustieteitä, erityispedagogiikkaa ja psykologiaakin yliopistolla luettua. Ongelma lepää siinä, että teoria ja käytäntö vain harvoin kohtaavat. Teoria on luotu myötäilemään ideaalia yhteiskuntaa ja tilannetta, mutta valitettavasti me emme yleensä elä sellaisessa. Ja sen verran totean, että missään vaiheessa en ole psykoterapiaa täsmälääkkeeksi nimittänyt. Päinvastoin, se voi toisinaan olla jopa vahingollista pienille lapsille.
Kyllä minun mielestäni.jokaisen tulisi olla hieman antennit töröllään, kun kirjoitettujen reseptien määrä on neljäkymmentäviisikertaistunut kuluneen 15 vuoden aikana. Oireilun suhteen, jota pidettiin vielä tuhkarokon kaltaisena lastentautina 30 vuotta sitten.
Ja kun lääketeollisuuden epäeettisestä lobbauksesta ja lääkäreiden reseptimarkkinoista on tehty ajankohtaisohjelmia Yleä myöten. Puhumattakaan siitä kuinka etuuspiiriin kuuluva henkilö saa potkut sen vuoksi, että kehtaa kyseenalaistaa masennuslääkkeet.
Enkä minä tässä yksin suinkaan ole liikkeellä. Samaa mieltä ovat useat eri alojen asiantuntijat: http://m.iltalehti.fi/mieli/2015051719710238_md.shtml
Me luemme eri läksyjä, epäilen. Sinä uskot muutaman ammattikunnan järkymättömään moraaliin ja etiikkaan. Minä puolestani en ole uskonut enää muutamaan vuoteen, kun epäilyksen siemeniä on nostettu julkisuuteen kerta toisensa jälkeen. Aina huostaanottobisneksistä mielialalääkemonopoliin. Puhumattakaan kirjoitettujen reseptien provisiopalkoista tai yksityisen ja julkisen terveydenhuollon epäpyhästä allianssista.
Tulot kirjoitetuista resepteistä: http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176120-laaka…
Lääkärit yhdistelevät hyvällä tavalla töitä ja työnantajia: http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174622-laaka…
Lastensuojelu tänään: http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179691-laste…
Kansantautina masennus: http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/169586-kansa…
Ilmoita asiaton viesti
Katkelma edellä mainitusta tekstistä:
”Virallisten tahojen mukaan lääkäreiden valmistevalintoihin vaikuttavat käytettävissä oleva informaatio, jota dominoi lääketeollisuuden markkinointi.
Kyseessä on miljardibisnes, joka ei ole sen puhtaampaa kuin muukaan yritystoiminta. Esimerkiksi markkinoita johtava, tanskalainen lääkeyritys Lundbeck maksaa useiden eri maiden lääkäreille heidän ”konsultointiavustaan”.
Pelkästään Yhdysvalloissa näitä konsulttilääkäreitä on jo yli 19 000. Jokainen voikin pohtia mielessään sitä, mitä lääkettä nämä konsultit sitten potilailleen suosittelevat.”
Eli toisin sanoen se on vähän sama asia kuin, että elokuvaohjaaja kirjoittaisi itse oman elokuvansa arvion, ja tämän jälkeen maksaisi kriitikoille, että he julkaisisivat arvion omalla nimellään.
Ilmoita asiaton viesti
Helmikatko Keravalla on minulle täysin tuntematon toimija terveydenhuollossa – vieläköhän se mahtaa toimia? On pakko myöntää, että kieltämättä kummallinen palkkausperuste on tuo ilmoituksessa mainittujen kirjoitettujen reseptien määrä. Jos asia on edelleen ajankohtainen, siihen voisi kiinnittää terveydenhuoltoa valvovan viranomaisen, VALVIRAn huomiota. Ei tietenkään tarvita mitään kannustinta lisäämään lääkemääräyksiä, vaan hyvää diagnostista käytäntöä ja tarpeen mukaan arvioituja hoitomuotoja.
Silti: tämän erittäin epätyypillisen, etten sanoisi merkillisen työpaikkailmoituksen perusteella ei pidä huitaisten tehdä väärää yleistystä siitä, että Suomessa lääkärin ansiot olisivat jotenkin kytköksissä kirjoitettujen reseptien määrään.
Sinä luet läksyjä kasvatustieteissä, erityispedagogiikassa ja psykologiassakin. Minä taas olen oman osuuteni tehnyt työskentelemällä psykiatrian erikoislääkärinä runsaan 28 vuoden ajan ja siitä myös psykoterapeutin pätevyydellä runsaan 19 vuoden ajan. Minulla ei ole omaa kokemusta lastenpsykiatrian erikoisalasta, mutta olen toki saanut käsityksen sen erikoisalan edustajista eri koulutuksissa, ja mm. psykoterapian perusteiden ymmärtäminen edellyttää riittäviä tietoja ihmisen psyykkisestä kehityksestä varhaislapsuudesta lähtien.
Olen nähnyt Suomen terveydenhuollon toimintaa sisältä päin runsaiden 35 vuoden aikana terveyskeskuslääkäriajoistani lähtien, olen myös vuosien varrella ottanut lääkärin hoitovastuun erinäisestä määrästä potilaita, jotka ovat kärsineet kukin omanlaisistaan ongelmista – myös ulkomailla yhteensä n. 4 vuoden aikana. Siinä sivussa olen saanut omakohtaisen vaikutelmani myös alalla työskentelevien ammattietiikasta, joka poikkeaa huomattavasti sensaatiohakuisissa ajankohtaisohjelmissa esitetystä suoranaisesta vainoharhaisuudesta.
Lääkehoidolla on psykiatrialla oma tärkeä sijansa, mutta se ei ole enempää eikä vähempää kuin yksi hoitomuoto etuineen ja rajoituksineen. Samaa voi toki sanoa muistakin biologisista hoitomuodoista ja myös psykoterapiasta.
Lastensuojelusta en ole perillä työni kautta.
Jos jotakin olen oppinut työurani aikana, niin ennen kaikkea sen, että ihmisen psyykkiset ongelmat eivät ole mikään ”helppo nakki”, johon löytyy toimivat patenttiratkaisut tuosta vain. Mikään ei ole sen helpompaa kuin arvostella sivusta päin kuinka vaikeista psyykkisistä ongelmista kärsivää ei paranneta — aivan kuten jossakin olisi olemassa taikatemppu, jota vain ei haluta käyttää. Kriitikot eivät tietenkään kerro, mikä se taikatemppu olisi.
Tieteellinen tutkimus tuo koko ajan uutta tietoa ihmisen psyykkisten toimintojen eri aspekteista, ja etenkin biologinen tutkimus on saanut paljon vauhtia teknologian edistymisestä (mm. kuvantamistutkimukset ja genetiikassa edistyminen). Mitään ratkaisevia hoidollisia läpimurtoja ei kuitenkaan ole tullut laajaan kliiniseen käyttöön, vaan edistys esimerkiksi parempien lääkkeiden käyttöön saamisessa on verkkaista. Se ei kuitenkaan anna aihetta mitätöidä niitä tuloksia, joita jo nykyisillä hoitomenetelmillä käytännössä saadaan aikaan, verrattuna hoitamatta jättämiseen.
Mutta ehkäpä tämä on täysin väärä keskustelu yllä olevien näkökohtien kannalta, joten anteeksi jos aiheutan tällä turhaa hämminkiä. Ketä nämä asiat kiinnostavat muuten kuin noitavainojen kannalta, heidän kannattaisi tilaisuuden tullen haastattaa maassamme tänä päivänä toimivia lastenpsykiatrian, psykiatrian ja nuorisopsykiatrian professoreita, apulaisprofessoreita ja dosentteja. En usko heidän suhtautuvan välinpitämättömästi tai epäeettisesti omaan tieteenalaansa.
Ilmoita asiaton viesti
Varmaan nykystandardien mukaan minutkin olisi autistiksi lapsuudessani litistetty, kun saatoin tyytyväisenä piirrellä 10 tuntia putkeen Jurassic Park -julisteita ja Boba Fettejä omassa huoneessani. Ihan hiljaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuokin on muuten huvittava homma
Ei kelpaa kakara oli se äänekäs tai hiljainen
Kyllä aina diagnoosi löydetään ja saadaan lääkitys kohdilleen
Itse olin penskana molempia
Sekä ylen äänekäs mutta myös omissa oloissani viihtyvä
Välillä pitää nykyisinkin puhaltaa ja levätä hetki ihmiskontaktien jälkeen
Oma perhe ei häiritse mutta muiden seurasta vetäydyn
Muistan miettineeni sitä jo pienenä
Ettei mikään kelpaa
Kyllä on lapsessa vikaa jos se pyörällä kaahaa ja mekastaa
Tai sitten
Kyllä on lapsessa vikaa kun se vain Mekanoilla rakentaa tunti toisensa perään
Ilmoita asiaton viesti
Lapsuus on lääkitystä vaativa sairaus
Kaikkien ”tuhmien” lasten suojelupyhimys setä Luciferus piirtää ja kertoo
http://juhauronen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/viihde/1…
Ilmoita asiaton viesti
Taisi olla, että vielä 80-luvulla noita käyttäytymishäiriöitäkin pidettiin tuhkarokon kaltaisina lastentauteina, jotka kyllä hepottivat iän ja kasvatuksen myötä. Nyt on selvästi karannut mopo käsistä. Tietysti on tapauksia, joissa lääkityksesä on apua, mutta rajansa kaikella.
Ilmoita asiaton viesti
Voisikohan vikaa olla Suomessa myös siinä miten lapsiin suhtaudutaan ylipäätään. Onhan tietynlainen ”vapaaehtoinen lapsettomuus” jälkimodernistisen yhteiskunnan upouusi identiteetti, johon kiinnittyvät saattavat kohteliaasti tai vähemmän kohteliaasti toivoa, etteivät lapset häiritsisi heidän hedonistista elämäänsä. Lasten käytöksestä on helppo löytää korjattavaa (silloinkin kun se on maalaisjärjellä tulkittavissa ihan normaaliksi lapsen käytökseksi) jos jo pelkkä lähtökohta on se, ettei lapsia tulisi olla missään muualla kuin korkeintaan valvotusti HopLopissa leikkimässä.
Ilmoita asiaton viesti
Toisaalta olen sitä mieltä, että jos halutaan elää itselleen ja valitaan lapsettomuus, niin toivottavasti sillä tiellä myös pysytään, eikä anneta toisen osapuolen vaikuttaa päätökseen siten, että lähdetään leikkiin mukaan ilman sydäntä. Silloin ei vahingoitetan pelkästään omaa kuvajaista, vaan mukana on myös viattomia.
Täytyy sanoa, että minä kuvittelin itse itseni aina lapsettomana aikuisena. Tai ainakin nuoruudessani ja varhaisaikuisuudessani. Vahingon jälkeen toisin kuitenkin kävi, eikä mikään ole toistaiseksi tuonut elämääni suurempaa arvoa kuin lapseni. En silti väitä, että kaikille syntyisi tällainen kokemus, tai että kaikki voisivat sulautua vanhemman rooliin. Vaikka vanhemmuus onkin alkutaipaleella sopeutumista ja uhrautumista, niin paljon enemmän se minulle antoi kuin se koskaan olisi voinut ottaa. Se kävi kuin itsestään, vaikka tottakai pelkäsinkin aluksi.
Ilmoita asiaton viesti
Yllättävän monelle on diagnoosi lyöty
Joidenkin muksujen kohdalla hieman vierestä katsoneena ihmetellyt
Tullut vähän sellainen olo että juupa juu
Kai ne lääkärit tietää ja minä en vain näe
Omat kakrut ovat kaiketi olleet niin keskiarvoa että ovat säästyneet
Ei ole tarvinnut vääntää aiheesta
Lähipiirissä muutama kakru on ties mikä sekä lie ADHD tai asperger
Vaikka minun silmissäni näyttävät ihan tavan mukuloilta
Lapsen oloisia lapsia
Itse olin kylläkin ns ”tarkkiskamaa”
Sekään ei kyllä vaikuttanut muutoin kuin että tuli käytyä se koulu auttavasti edes loppuun asti ja päästötodistus saatua
Jos olisin ollut tavallisella luokalla en todennäköisesti olisi käynyt koulussa sitten sitäkään vähää
Elikkä uskon kyllä että joillain on tarvetta ainakin erityistoimenpiteisiin
Erikoisluokat jne jne
Lääkitykseen en kyllä usko paitsi jos tilanne on oikeasti vaikea
Itselleni ei junnuna mitään pillereitä lyöty
Ei tainnut silloin vielä olla muotia
Diagnoosi oli ”Järkevä poika joka toisinaan tekee järjettömiä asioita”
Noin sen muistaisin myös menneen
Luokan pelle, kaiken idiotismin seremoniamestari
Väheni huomattavasti kun keksin alkaa harrastaa musiikkia
Siinä se esiintymisentarve tuli ilmeisesti tyydytettyä
Välillä tuntuu että lääkkeitä jaellaan lapsille kuin karkkia
Halvemmaksi tulevat kuin järkätä lapsille/nuorille jotain tekemistä
Ilmoita asiaton viesti
Vaimoni kanssa joskus tuumailtiin, että voisikohan masennuslääkkeiden määrääminen johtua tosiaan myös siitä että niiden avulla ihmisestä tulee tosiaan helpommin osaansa tyytyväinen yhteiskunnan jäsen. En väitä, etteivätkö lääkkeet olisi monissa tapauksissa tarpeenkin, mutta mihin olemme päätyneet jos mitään muuta apua ei juurikaan saa? Ymmärtääkseni monet mielenterveyspuolen asiantuntijatkin ovat korostaneet, ettei esimerkiksi masennushoitoa ole alunperin tarkoitettu tehtäväksi pelkillä lääkkeillä vaan lääkkeet on osa kokonaisuutta johon kuuluu myös terapiaa. Mitä siitä seuraa yhteiskunnassa laajemmin, jos vähänkin normista poikkeavat lapset nähdään jollain tapaa viallisina ja heidät täytyy siten ”korjata” lääkkeillä? En ihmettele jos tuollaisessa yhteiskunnassa kiusaaminen lisääntyy. Yhteiskuntahan tällä tavoin viestii, että vika on nimenomaan siinä lääkittävässä lapsessa eikä lähes koskaan yhteiskunnan suhtautumisessa ihmisyyden kirjoon kaikkine monine puolineen.
Lapsiin tämä ei enää suoraan liity, mutta olen pohdiskellut syytä siihen miksi psykedeelit ovat ”pahoja huumeita” eikä niiden käyttöä mielenterveystyössä haluta juurikaan edistää nyt kun Timothy Learykin on vainaa. Yksi syy voi olla se, että psykedeelit saattavat auttaa parantumaan ”väärällä” tavalla. On tapauksia, joissa huumetrippi on johtanut masennuksesta toipumiseen, mutta se on tarkoittanut sitä että ihminen on lähtenyt asumaan luostariin tms, löytäen onnensa jostain aivan muualta kuin oravanpyörästä. Tällaista parantumista päättäjät eivät taida toivoa, vaikka sekin todennäköisesti vähentäisi sairaasta ihmisestä koituvia kustannuksia verrattuna siihen että tämä nostaisi eläkettä/työttömyyskorvausta/toimeentulotukea.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä ei kelpaa jos löytää onnen vääristä asioista
On paikka näytetty ja mainostettu miten kuluttaa
Jos tulee ilo ihmiselle omista mielihaluista
Kelle sitten myydään tavaroita ja pilleritä kun tavarat eivät tuo onnea
Ilmoita asiaton viesti
Uskon kuitenkin, että pohjimmiltaan yhteiskunnan ja työelämän normit ovat tiukentuneet, jonka vuoksi yhä useampi ei sovi muottiin. Syntyy ulkopuolisuuden kokemus, joka voi esiintyä mm. ahdistuksena. Myös työperäinen stressi on lisääntynyt, kun työelämä vaatii yhä enemmän erilaisia asioita. Tulee olla moniosaaja ja valmistautua kehittämään itseään koko elämän lävitse, sillä työn luonne ei ole enää samalla tavalla mekaanista kuin ennen.
Tähän tunteeseen lääkäreillä on valmis resepti. Tiedän tapauksia, joissa masennus on diagnosoitu viiden minuutin kohtaamisen jälkeen, eikä kyse ole ollut itsetuhoisista tapauksista, vaan työperäisestä väsymyksestä. Pitää jaksaa puurtaa.
Ilmoita asiaton viesti
Näin on, Ossi. Masennuslääkkeillä oli alunperin tarkoitus lääkitä oireita, jotta pystyttäisiin hoitamaan oireiden syitä. Ongelmaksi kuitenkin nousi yhteiskunnan resurssit, jonka vuoksi moni on joutunut odottamaan hoitoaan jo vuosikymmenien ajan. Löytyy niin paljon akuutimpiakin tapauksia.
Tietysti tässä on mukana myös tuo liiketoiminta ja henkilökohtaiset intressit, jotka luovat epäeettisen ulottuvuuden vielä läpinäkyvämmäksi.
Mielestäni John Oliver tarttui tähän vakavaan aiheeseen sopivan sarkastisesti: https://www.youtube.com/watch?v=YQZ2UeOTO3I
Lääkäreistä on tulossa monikansallisten lääkeyhtiöiden lobbareita.
Tuossa on viime vuotinen kirjoitukseni masennuslääkkeistä: http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/169586-kansa…
Ilmoita asiaton viesti
Somasti lapset leikkivät. Mukavasti menevät.
http://www.huxley.net/soma/meaning.html
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin huomioitu, Niko. Tämä minullekin tuli mieleen. Elämme groteskissa yhdistelmässä Huxleyn ja Orwellin dystopioita. Se ei ole mitään, mitä toivoisin lapsillemme.
Ilmoita asiaton viesti
Lukemisen arvoinen teksti psykiatrilta ja psykoterapeutti Ben Furmanilta. Tuo James Daviesin kirja menee todennäköisesti ostolistalleni tämän kirjoituksen myötä.
”Kun psykiatrista hoitojärjestelmää tarkastelee kriittisin silmin, ei voi välttyä siltä vaikutelmalta, että sitä ei ole koskaan luotu asiakkaita vaan mielenterveysalan työntekijöitä varten.
Psykiatrisen hoidon kehityshistoria voidaan kertoa monella eri tavalla. Se voidaan saada näyttämään menestystarinalta, jossa mielenterveyden häiriöitä on vähitellen alettu ymmärtää ja hoitaa yhä paremmin ja paremmin. Mutta kuten tämä kirja osoittaa, tarinalla on toinenkin puoli. Jos totuutta ei yritetä kaunistella, psykiatrian historia on omituinen sekoitus psykologisia kultteja, muotivirtauksia, oppiriitoja, valtataisteluja, lobbauksia, ammattiryhmien keskinäistä kädenvääntöjä ja haitallisia jos ei suorastaan julmia hoitokeinoja. Tämän päivän psykiatriaa hallitsee koulukunta, jota kutsutaan usein biologiseksi psykiatriaksi. Se on suuntaus, jota luonnehtii sekä aikuisten että lasten epidemiologiset mittasuhteet saavuttanut diagnosoiminen ja systemaattinen lääkitseminen. Olemme luoneet järjestelmän, jossa kukaan ei saa ongelmiinsa mitään apua ei saa ilman diagnoosia ja diagnoosin saaminen taas johtaa aina ihmisen lääkitsemiseen. Miten tässä näin kävi?”
http://www.benfurman.com/blog/2015/02/25/psykiatri…
Ilmoita asiaton viesti
”Psykiatria on aina ollut lääketieteen ruma ankanpoikanen. Se ei ole perinteisesti nauttinut lääketieteellisen yhteisön arvostusta ja sen vuoksi sillä on aina ollut tarve todistaa muulle lääkärikunnalle uskottavuuttaan. Vuosien saatossa psykiatria on turvautunut erilaisiin strategioihin nostaakseen statustaan isoveljiensä ja muun maailman silmissä.”
On tavallaan omituista, että tuo teksti on syntynyt pykoterapeutin ja psykiatrin kädestä. Se lisää uskottavuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Itse bloggasin tänän vanhemmuudesta. Jos lapset voivathuonosti, pitäisi asiaa peilata myös vanhemmuuden ja muun yhteiskunnallisen ilmapiirin kautta.
Meillä ei ole kovin helppoa myöskään yhdistää työelämää ja perhe-elämää. Lapset syntyvt työrytmiin.
Lisäksi on nämä eroriidat, joista bloggasin: http://hannakaisalahde.puheenvuoro.uusisuomi.fi/19…
Ilmoita asiaton viesti
”Paljon on puhuttu siitä, onko vanhemmuus hukassa. Vastaavissa tilanteissa ajattelen, että vanhemmuus on hukassa. Lapsi ei ole lähtökohtaisesti vanhempiensa omaisuutta, vaan oma itsellinen olento, jolla on subjektiivinen oikeus molempiin vanhempiinsa, heidän pyyteettömään rakkauteen sekä vanhemmuuteen”.
Hyvä kirjoitus, Hanna-Kaisa. Tämä usein unohtuu monelta. Toisaalta olen pitkälti niillä linjoilla, että vanhempien pahoinvointi heijastuu myös lapsiin. Ei vanhempia kuitenkaan voi heidän pahoinvoinnistaan syyttää, vaan tulisi enemmänkin käydä yhteiskunnallista keskustelua aiheesta, ja pohtia että missä me oikein menimme vikaan. Milloin suunta kääntyi?
Tottakai individualistisessa yhteiskunnassa vanhemmat vaativat yhä enemmän itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä osakseen. Epäilen, että monessa tapauksessa lapsia on tullut vain jossain vaiheessa tehtyä, ja että loppujen lopuksi ei ole ymmärretty, että kyse on oikeasta ihmisestä – itsenäisestä olennosta, jolla on oma tahto, omat toiveet, unelmat ja oma persoonallisuus.
Ilmoita asiaton viesti
”Toisaalta olen pitkälti niillä linjoilla, että vanhempien pahoinvointi heijastuu myös lapsiin. Ei vanhempia kuitenkaan voi heidän pahoinvoinnistaan syyttää, vaan tulisi enemmänkin käydä yhteiskunnallista keskustelua aiheesta, ja pohtia että missä me oikein menimme vikaan. Milloin suunta kääntyi?”
Tästä en enempää voisi olla kanssasi samaa mieltä. Yhteiskuntamme kielii yhä vahvemmin tehokkuutta ja epäinhimillisyyttä. Aiemmin otin esille mm. työelämän vaatimukset. Tehokkuusajattelun maksimointi on epäinhimillistä ja pitkässä juoksussa erittäin kestämätöntä. Ihmiset (miksei myös eläimet ja luontokin) voivat pahoin. Kaikki kun ollaan tavalla tai toisella kulutushyödykkeitä.
Ilmoita asiaton viesti
No, ehkä kemiallisesti toteutetusta lääkitsemisestä päästään kun genetiikka kehittyy sille tasolle, että ihmistaimia on helppo manipuloida ennen jo ennen niiden syntymää. Valtio voi määrätä pakolliseksi eräänlaisen geenimuuntelupaketin joka sisältää toki hyviäkin juttuja (rokotuksen kaltaisia toimenpiteitä), että sitten geenejä joilla kansalaiset leivotaan vallanpitäjille tavalla tai toisella kuuliaisiksi. Näin lääkkeitä ei totisesti sitten enää tarvita kun normaalius ja kuuliaisuus on istutettu ihmiseen jo ennen kuin mokoma oppii edes kävelemään.
Ilmoita asiaton viesti
Sitä odotellessa olkaamme siis onnellisen epätäydellisiä
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrän, että rasittava lapsi halutaan lääkitä vähemmän rasittavaksi rationalisoiden se auktoriteetin avulla. Sanotaan vaikka niin, että ymmärrän sen varsin hyvin. On kivaa, kun kaikki pysyvät Hyvän Ihmisen kriteerien sisällä.
Olen silti kiitollinen, ettei lääkitystä ollut kun minä olin lapsi. Voin ainakin sanoa olevani minä, en sitä, miksi minut on lääkkeillä muunnettu.
Olen kiitollinen, ettei kumpikaan lapsistani ole niin erilainen, että hänet pitäisi lääkitä normaaliksi.
Olen myös pettynyt ja hieman kauhuissani siitä, ettei ketään tunnu painavan mikään edellämainitussa. Minua se painaa, mutta voin elää sen tiedon kanssa, että se on arveluttavaa. Että olen osa sitä pahuutta, jolle olen niin mielelläni sokea.
Ilmoita asiaton viesti
KUNNAT MAKSAVAT
12.7.2014 09:57 Ilona Oksanen Kunnat, Vanhukset, Mielenterveys,lapset,perheet
A Companylla ei ole vielä sosiaali- ja terveysalan osaamista. Pian on. Jussin Kodit Oy:n Petteri Mäenpää siirtyy A Companyn palvelukseen ja alkaa katsella sopivia ostokohteita.
”Kehitysvammaiset, vanhukset, psykiatrista hoitoa tarvitsevat”, alkaa Mäenpään lista kiinnostuksen kohteista.
Hoidon tarvitsijoita on, mutta kuka maksaa?
Kunnat maksavat, koska pystymme tuottamaan palvelut halvemmalla kuin ne”, Mäenpää vastaa.Vai niin,tästä ovat asiantuntijat olleet eri mieltä jo vuosikausia sitten.Murto-osalla huostabisnekseen perustuvasta ”lastensuojelusta”,saataisiin lainmukaiset tuet hoideltua.Veronmaksajat rahoittivat 2006v.600-700 miljoonan edestä bisnestä(poliisitoimi maksoi saman vuodessa),viimeisin arvio,tästä salakähmäisestä liiketoiminnasta on 1,4 miljardia.
http://www.talouselama.fi/yrityskaupat/a+company+l……
Lieveilmiönä onkin sittense,että lapsia ei kotiin päästetäkkään kuin 18vuotiaana.Laitos päättää itse ns.”hoidon”tarpeen ja myös sen mikä ihmistä vaivaa.Mitä ”hoidollisempi ” lapsi/nuori on,sitä enemmän taotaan rahaa.Jopa 790 euroa vrk.Vanhemmuus ”tutkimukset”ynm.perheiden ja lasten syynäämistestit maksavat 5000-7000 yksityisten firmojen omien duunareiden tehtailemina,ja he myös päättävät mikä ”hoito”tarvitaan.Psykiatriset osastot joita yksityiset firmat ovat ostaneet,onkin oivallinen apuväline tässäkin bisneksessä.
Ilmankos mielenterveys jne.ongelmat ovatkin lisääntyneet Suomessa,maailman terveimpien lasten keskuudessa.Sarjayrittäjän sanoin:bisnestä,ei hyväntekeväisyyttä.Kasvuyrityksiä onkin tukenut sitrasijoittajakin.Huoliliputusmalli,joka syynää lapsia ja nuoria vanhempien selän takana on sitrasijoittajan maahan tuoma,apuväline seulontaan,ja huolien nousuun,sos.viranomaisten puuttumiseksi,ja THL:n ynm.”moniammatillisten asiantuntijoiden”,psykologien,opettajien,terveydenhoitajien, jne.kokoustamisiin,joissa perheitä kartoitetaan ja luokitellaan.
Perheet eivät kuulu näihin asiantuntijoihin,kuten eivät lastensuojelussa ylipäätään.
Laitos kävelee jopa sos.viranomaisten yli kun se ei halua rahasammostaan,eli lapsesta luopua.
Mitä sanoo laki lasten käyttämisestä bisneksen tekovälineenä TARJOUKSEN PERUSTEELLA??
Kunnat saavat VALTION tukea 2008 uudistetun lastensuojelulain/keskustan aila paloniemi ,perhehoitoliiton etujen valvoja,etunenässä huostakertoimen sisäänajossa) mukaisesti HUOSTAANOTTOIHIN,raha ei ole korvamerkittyä.
Valtio ei siis tue kuntien lastensuojelua muulta osin kuin HUOSTAKERTOIMEN mukaisesti.Monessa kunnassa ei perheille anneta edes LAKISÄÄTEISIÄ lastensuojelun tukitoimia,vaan ensisijaisena tukitoimena tarjotaan HUOSTAANOTTOA.Esimerkiksi silloin,kun lapsi on sairas tms. SUOMALAISILTA perheiltä evätyt TOIMEENTULOTUET,TERVEYDENHOIDON PALVELUT,ASUNNON SAANTI,LAPSEN HARRASTUKSEN TUKEMINEN HARKINNANVARAISEN TTT:n AVULLA EVÄTÄÄN(harrastus on vaihtunut huostaanotto hakemukseen!)
HERÄTYS!Kun muistetaan sekin,että laittomastikin huostaanotetut lapset ovat edelleen laitosten ja sijais,perhe ynm.jopa ulkomailla,huostassa.Pitää muistaa myös se,että suomessa jopa 14 v.lapsia ”hoidetaan ”aikuisten suljetuilla osastoilla,joka on lainvastaista.Vanhemmat vaiennetaan uhkailuin,ja syyttein.Eipä näy taaskaan hallituksen perhepolitiikasta keskustelua,ja sehän nyt on ollutkin kielletty aihe viimeiset 20 v.Hyvin on saatu perheet pelkäämään,ja eihän perheillä oikeuksia oikeastaan enää olekkaan.
Että turha on lapsia tai vanhempia syytellä,niin kauan kun rouvakerholaisten pakot lapsiperheitä kohtaan,selän takana hääriminen,yksipuoliset tuomiot, perheiden syynäämiset ynm.stasimainen valvonta ovat lastensuojelun asemasta,YK:n lastenoikeuksienkin vastaisesti suomessa käytössä.
Ilmoita asiaton viesti
Kun lanttumaakareista alettiin tehdä sitcommia, jossa radiopsykiatrin äänitarkkailija, Eläköitynyt poliisi-isä jatämän koira antavat parhaat neuvot, oli keksittävä muuta, kun kerta koulutus. Ja kas! jos jossain rysähtää, uutiset kertovat helpottunein äänin paikalle usutetun kriisiapua.
Nämä akateemiset itkijänaiset saapuvat haaskalle todennäkäisesti ennen mediheliä.
Arvaan monen sellaisen saaneen äkkilähdöt vaatiessaan uhreja ja omaisia ”puhumaanpuhumaan” kun haluaisi olla yksin.
No sitten ne keksi diagnosoida joka pennusta jonkin terapian tarpeen, jollei muuta, niin lespaavan äSSän.
Kun on kerta koulutettu, töitä on keksittävä.
Maksakaa kiltisti vaan tuon puoskarijoukon liksat.
Ilmoita asiaton viesti
Lääkitykseen joutuneiden ”omaperäisten” lasten suhteen voidaan todeta Lauri Viidan sanoin:
Ennen kuin sanot ketään omaperäiseksi, käy hänen kanssaan siellä, mistä hän on tullut.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin sanottu, Laurilta. Ja oikeassa paikassa siteerattu sinulta. Tämä täytyy laittaa korvan taakse.
Ilmoita asiaton viesti
Täältä löytyy vastaus.
http://qmies.blogspot.fi/
Ilmoita asiaton viesti