Mikä hitto lapsia vaivaa?

Muutama päivä sitten Yle kirjoitti, kuinka yhä useampi lapsi Suomessa syö psyykelääkkeitä. Viime vuonna lääkkeitä määrättiin noin 16 000 lapselle, kun vielä vuonna 2008 lääkityksen alaisia lapsia oli alle 10 000. Eniten kasvua on tapahtunut tarkkaavaisuushäiriöiden hoitoon tarkoitettujen stimulanttien parissa, joka on yli kaksinkertaistunut seitsemässä vuodessa. Myös psykoosi- masennuslääkkeitä määrätään entistä useammin.

Arvioiden mukaan neurologisia poikkeuksia esiintyisi jopa 3 – 6 prosentilla suomalaisista lapsista.

Kehityskäyrä on hurjaa katsottavaa. Esimerkiksi vielä vuonna 2000 ADHD-lääkehoitoa sai vain 200 alle 18-vuotiasta, kun tänä päivänä puhumme jo reilusti yli 9 000 potilaasta. Tähän on vaikuttanut niin pitkävaikutteisten lääkkeiden kehittyminen kuin oireilun yleistyminenkin. Moni kuitenkin pohtii, ovatko erilaiset tarkkaavaisuushäiriöt ylidiagnosoituja. Ja kuka niillä tekee rahaa?

En suinkaan epäile etteikö tänä päivänä esiintyisi enemmän tarkkaavaisuushäiriöitä, sillä lapset elävät ympäristöissä, joihin ihminen ei ole vielä täysin sopeutunut. Maailma on pullollaan ulkoisia häiriötekijöitä, ja myös ydinperheen sekä kasvatuksen luonne on käynyt läpi valtavia murrosvaiheita. Samaan aikaan luokkakokojen räjähdysmäinen kasvu ja se, että vanhemmilla on yhä vähemmän aikaa lapsilleen ovat johtaneet väistämättä poikkeaviin tilanteisiin ja käyttäytymisiin. Mutta ovatko kaikki tapaukset diagnoosin arvoisia, vai voisiko lääke sittenkin löytyä vanhempien lämpimästä sylistä ja ymmärtäväisen aikuisen olkapäästä?

Täytyy kuitenkin muistaa, että lasten paha olo on kautta aikojen esiintynyt poikkeavana käytöksenä, kuten ylivilkkautena tai sulkeutuneisuutena. Normaalinkin ihmisen tarkkaavaisuudessa ja aktiivisuudessa ilmenee huomattavaa vaihtelua päivän aikana, joka korostuu entisestään elämäntilanteiden muuttuessa sekä erilaisten häiriötekijöiden lisääntyessä. Me olemme kaikki vain ihmisiä.

Tutkijoiden mukaan lyhyellä aikavälillä lasten tarkkaavaisuushäiriöiden absoluuttisesta kasvusta ei ole kiistatonta näyttöä. Psykiatrien mukaan kyse on enemmän siitä, että nyt ADHD:n ja ADD:n kaltaiset keskittymishäiriöt osataan tunnistaa entistä paremmin. Oireen laaja-alaisessa tunnistamisessa auttaa heidän mukaansa niin koulun ja päiväkodin henkilökunta kuin alan ammattilaisetkin.

Lastenpsykiatrit uskovat, että diagnoosien yleistymisen taustalta voidaan kartoittaa useita eri syitä. Esimerkiksi psykoosilääkkeiden kohdalla kasvu ei johdu sairauksien yleistymisestä, vaan siitä, että lääkkeillä voidaan nykyään hoitaa myös lasten aggressiivisuutta, joka taas on hienoisessa kasvussa. Myös aggressiivisuus on yksi edellä mainituista lapsen pahoinvoinnin oireista. Lähtökohtaisestikaan lapsia ei tulisi diagnosoida kuten aikuisia, sillä lapset eivät osaa käsitellä ja puhua tunteistaan samalla tavalla. Lapset osoittavat tunteita käytöksellään – sillä poikkeavallakin.

Vaikka Ylen artikkelissa asiantuntijat vannoivatkin hyvän ja tehokkaan lääkehoidon nimeen, en itse ole täysin vakuuttunut metodeista ja niiden eettisyydestä. Minun mielestäni pilleripurkin sijaan tulisi aivan ensitöiksi kartoittaa lapsen elinympäristö. Lääkehoidon tulisi olla se viimeinen oljenkorsi, sillä niillä hoidetaan vain oireita, ei itse sairautta. Kukaan ei tiedä minkälaisia neurologisia tuhoja erilaiset lääkkeet voivat saada aikaiseksi lapsen herkässä ja muovautuvassa mielessä, sillä niiden pitkäaikaisvaikutuksista ei ole tietoa. Me emme tiedä millaisia aikuisia heistä tulee. 

Tästä syystä myönnänkin olevani huolissa meidän valitsemastamme kehityssuunnasta. Poikkeavuuksia ei suvaita, jonka vuoksi lapsistamme tulee helposti ahtaiden normien uhreja. Vai onko kyseessä samanlainen lobbaus, jolla saatiin noin 700 000 suomalaista syömään mielialalääkkeitä. Seula joko vuotaa tai sitten siitä on tullut aivan liian tarkka.

masik
Sitoutumaton Helsinki

Kolarista ponnistanut puuhamies. Mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne edusta organisaatioita, joissa toimin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu