Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Trollijahti kiihtyy: Yle pitää eturintamaa

  • Trollijahti kiihtyy: Yle pitää eturintamaa
  • Trollijahti kiihtyy: Yle pitää eturintamaa

Katsoin eilen muutaman päivän takaisen Yle Kioski -ohjelman, jossa käsiteltiin pitkään mediassa esillä ollutta trolliaihetta. Ylen mukaan nettitrollit eli verkkohäiriköt ahdistelevat ihmisiä Internetissä. Myös viranomaiset ovat varoittaneet trolleista.

Keskustelu heräsi syyskuussa 2014, kun Ylen toimittaja Jessikka Aro pyysi lukijoiltaan apua juttuun, jota hän valmisteli Venäjän trolliarmeijasta ja nimettömistä verkkohäiriköistä, jotka pyrkivät levittämään Venäjän valtionjohdon viestejä sosiaalisessa mediassa. Aron mukaan tämä herätti trolliraivon, jolla pyrittiin vaientamaan hänet mustamaalaavilla yhteydenotoilla sähköpostitse ja puhelimitse.

Tästä syystä Yle lähetti tutkivat tähtitoimittajansa kolmeksi päiväksi Pietariin. Paikan päällä toimittajat seurasivat salamyhkäistä trollitehdasta, jonka kautta levitetään vuorokauden ympäri järjestelmällisesti tavoitteellista ja harkittua propagandaa, jolla pyritään manipuloimaan nettikeskusteluja niin, että ne tukisivat presidentti Vladimir Putinin ja venäläisjohdon agendaa.

Varmasti tällaisellekin raportoinnille on kysyntää, mutta haluaisin kuitenkin muistuttaa, että propaganda ja mielipidevaikuttaminen eivät suinkaan ole uusia ilmiöitä. Kyseessä on vanha ase ja tiedettävästi propaganda on aina ollut osa politiikkaa. Siihen ovat turvautuneet niin antiikin ateenalaispoliitikot kuin muinaiset roomalaisdiktaattoritkin. Vain keinot ovat uusia.

Nykyaikainen propagandakin on syntynyt jo 1800-luvulla, kun lukutaito alkoi yleistymään ja ihmiset kiinnostuivat enemmän politiikasta ja kirjallisuudesta. Modernia ja kärjistettyä propagandaa ovat hyödyntäneet viimeisen parin vuosisadan aikana niin englantilaiset, saksalaiset, neuvostokansalaiset kuin amerikkalaisetkin. Varsinkin sotien yhteydessä propaganda on noussut kerta toisensa jälkeen yhdeksi tärkeimmistä elementeistä.

Mietinkin, että miksi Yle sitten on hämmästynyt löydöistään? Kyllä, Venäjällä sijaitsee trollitehdas. Sen te olisitte voineet varmistaa jo aikaisemmin amerikkalaisista uutislähteistä sekä lukuisista vuodetuista dokumenteista, joita on käsitelty eri verkkomedioissa, kuten esimerkiksi Buzzfeedissa.

Toisaalta on myös hyvä muistaa, että tässäkin asiassa venäläiset ovat valtavasti meitä länsimaita jäljessä.

Vuonna 2011 brittilehti The Guardianin toimittajat Nick Fielding ja Ian Cobain uutisoivat, että Yhdysvaltain puolustusvoimat olisivat kehittäneet ohjelmiston, jonka avulla sosiaalisen median manipulointi muuttuisi helpommaksi kuin koskaan aikaisemmin. Tämä tuli esiin salaisiksi luokitelluista dokumenteista, jotka olivat syystä tai toisesta päätyneet valtamedian käsiin.

The Guardianin mukaan, ohjelmiston avulla yksi amerikkalaistrolli pystyisi kontrolloimaan saman aikaisesti jopa kymmeniä eri valeprofiileja ympäri maailmaa, ja levittämään amerikkalaismyönteistä propagandaa lukuisilla eri kielillä saman aikaisesti. Yle ei tiedettävästi ole vielä lähettänyt tutkivia journalistejaan amerikkalaisen trollitehtaan eteen häiriköimään.

Toimittajat uskoivat, että ohjelmisto kehitettiin vastavoimaksi Kiinan kasvavalle trolliarmeijalle, joka pyrkii kontrolloimaan ja estämään Internetin vapaata keskustelua. Useat kriitikot ovat kuitenkin ilmoittaneet olevansa huolissaan ohjelmiston mahdollisesta väärinkäytöstä. Ohjelmistonsa avulla Yhdysvaltain asevoimat kykenevät halutessaan luomaan valheellisen ilmapiirin verkkokeskusteluihin, ja muodostamaan valeprofiiliensa kautta konsensuksen, joka sulkee erimieliset sen ulkopuolelle.

Ei siis luulisi tulevan Ylelle (ja trolleja kaikkialla näkevälle Jessikka Arollekaan) minään yllätyksenä, että myös kolmas maailman suurvalloista pyrkii pelaamaan mielipiteistä käytävää valtapeliä, ja vaikuttamaan niihin sosiaalisen median kautta. Se mikä ennen häilytettiin kirjallisuuteen, puheisiin ja taiteeseen, löytyy nykyään sosiaalisesta mediasta ja siellä käytävästä vilkkaasta keskustelusta.

Kaiken kaikkiaan Ylen trollijahti on tuonut minun mielestäni huolestuttavia piirteitä julkiseen keskusteluun Suomessa. Trollinimikkeestä on tullut uudenlainen natsikortti ja leimakirves, joka voidaan nostaa esiin aina tarvittaessa, kun yhden keskustelijan mielipide eroaa vallitsevasta konsensuksesta. Tällaiseen törmää varsinkin sotilasliitto Natoa ja Euroopan unionia käsittelevien aiheiden parissa.

Kuten niin monesti aikaisemminkin olen jo tuonut esiin, suurin osa ihmisistä, jotka esittävät Venäjälle hyödyllisiä mielipiteitä, eivät suinkaan ajattele olevansa jonkun muun asialla. Epäilemättä Moskovan Kremlin on heille velkaa, vaikka he eivät itse sitä tietäisikään.

Käsittääkseni taloudellisesti mielipiteistään ovat hyötyneet vain Verkkomedian päätoimittaja Janus Putkonen sekä dosentti Johan Bäckmann, joihin oletetusti valtioneuvoston viestintäjohtaja ja Suomen turvallisuuskomitean asiantuntijajäsen Markku Mantilakin viittaa  puhuessaan muutamasta julkisuudenhakuisesta kellokkaasta, jotka syöttävät kummallisuuksia Venäjän mediaan.

Tämä on hyvin vaarallinen kehityssuunta, kun verovaroin rahoitettu valtiojohtoinen yleisradio alkaa näkemään trolleja kaikkialla, ja tekee trollijahdista sydämen asiansa.

***

- Sotaprofessori Aki-Mauri Huhtinen maanpuolustuskorkeakoulusta, onko teillä tietoa, että tällä hetkellä sosiaalisessa mediassa esiintyisi suomenkielellä trollaavia henkilöitä?

- Mä en pysty yksilöimään, että olis tällasia, Huhtinen toteaa epäröiden Ylelle.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Myönnän toki huomanneeni, että englanninkielisten julkaisujen yhteydessä voi törmätä näihin "trollailijoihin" (armeija tai ei), mutta eipä noita oikeasti suomalaisissa keskusteluissa juurikaan näe. Tai siis, uskon, että venäläiset maksulliset ja maksamattomatkin seuraavat pääosin englanninkielisiä uutislähteitä ja kirjoittavat sinne oman näkemyksensä ja mielipiteensä, minkä propagandakoneisto on luonut tai sitten ei.

Onkohan Kreml nyt minulle jotain velkaa, kun tällaisen blogikirjoituksen kyhäsin?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Karkkirahalle on aina käyttöä.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

En usko, että kelleen mitään maksetaan.Me hmiset kirjoitteleemme tänne lähinnä omia miettimisiämme ja silloin kun ne ovat vastakkaisia konseksun kanssa, rupeaa syytökset ja nimittelyt sinkoilemaan

Nämä palstat eivät suvaitse, jos ihminen on ihan omin ajatteluin tullut erilaisiin johtopäätöksiin , mitä joku enemmisrö pitää "muka "oikeana.
Tämmöinen enemmistö yleensä hylkii kaiken sen, mikä edes haiskahtaa totuudelta, ja kun se on oman mielipiteen vastainen, se poikkeuksetta on olevinaan "trolli"

Kun Soini yli kuusi vuotta sitten väitti, että krekusta tulee persnettoa, oli hirmulauma idiootteja nauramassa häntä ikäänkuin suohon.No, tänäpäivänä voidaan todeta, että he itse olivat ne naurettavat pösilöt ilman järjenhippuakaan.

Persujen politiikalla Suomella ei olisi yhtään tuki-ja takauspakettia taattavana, emmekä olisi Euroopan Varkaus Mekanismissakaan (EVM)

Mutta eihän näin järkevää politiikkaa saanut tehdä, senhän esittivät väärä puolue, persut.

Ja siksihän Suomi.neito onkin kaulaansa myöten kusessa, koska persuja ei kuunneltu.

Seppo Vaara

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Juuri noin itsekin asian koen. Olemme vaarallisilla vesillä kun tällaisia leimoja median toimesta lanseerataan ja niden avulla erilaisia mielipiteitä sitten vaiennetaan ilman keskustelua.

Tervetuloa Venäjän trolliarmeija -facebook ryhmään, joka syntyi ironisena vastavetona tuolle Jessikka Aron syksyllä alkaneelle trollijahdille:
https://www.facebook.com/groups/389891377829035/

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Kyllähän täällä Usarissa sananvapauden vartijat ovat selvästi trollien jäljillä; mikäli kirjoitat poikkipuolisesti jostain aiheesta josta he eivät pidä, olet putinistisen koneiston trolli, maanpetturitrolli tai natsitrolli - tutut rintamalinjat. Onhan julkisessa keskustelussa jo väläytelty ehdotuksia rekistereistä joihin voisi ilmoittaa epäilyttävistä teksteistä, itse asiassa yllätyin kun Puheenvuorossa sellaista ehdotti jopa eräs ilmeisen liberaali kirjoittaja.

Pahinta on se, että valtionjohdot (ympäri maailmaa) tuntuvat tätä käyttävän vaaliaseena. Kun mitään selvityksiä tai selvennyksiä ei tehdä, ihmiset kaivavat peloissaan poteroitaan yhä syvemmiksi, ja näin ainakin vältetään äänestäjäpako, koska mielipidettä muuttaessa sitä saattaisi tulla uskoneeksi jotain trollia. Tuttu massojen hallinnan tekniikka jo aikojen alusta.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Minä olin pari vuotta sitten juutalaisten palkkalistoilla erään mielestä. Saisivat pirulaiset maksaa enemmän, olen minä kuitenkin ammattimies.

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Täytyy varmaan itsekin tinkiä tuotoksista kun tuo ruplan kurssi on niin kelvoton.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Visukintut! *heristelee nyrkkiään*

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Ainahan siitä hieman törkyisen oloinen tunne itselle syntyy, kun jotain Naton täysjäsenyyttä kevyempää kantaa esille tuo. Propagandan tulosta sekin.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Pitänee myös ymmärtää propagandan ja trollauksen hienoinen ero.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Ylellä sitä ei nähtävästi tehdä. Trollaaminen on ilkeämielistä, usein riidanhakuista keskustelukulttuuria. Propaganda on sitä itseään. Venäjätrollit katsotaan propagandakoneiston osaksi.

Itse törmäsin trolleihin jo 90-luvulla keskusteluohjelma IRC:n puolella. Erotan trollin, mielipiteen ja propagandan mielestäni kohtalaisen hyvin toisistaan.

Kyse on nimenomaan siitä, että tätä termiä käytetään leimasimena.

Käyttäjän AnteroTossavainen kuva
Antero Tossavainen

"Propaganda on sitä itseään"

Euroopan unionin "Pravda" uutispalvelu
http://www.thetimes.co.uk/tto/news/world/europe/ar...

Vihjailu, että Ebola-virus on Venäjän kehittämä
http://www.welt.de/politik/ausland/article13145917...

Erityisesti nuorille kehitetty EU ja euro probagandaa
http://en.wikipedia.org/wiki/Captain_Euro
http://www.captaineuro.eu/

Suomen ”maikkarillakin” on pyörinyt jonkin aikaa unionia ylistäviä mainoksia

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

"Erityisesti nuorille kehitetty EU ja euro probagandaa
http://en.wikipedia.org/wiki/Captain_Euro
http://www.captaineuro.eu/"

Nämä oli kyllä huipentuma tälle aamulle,kiitos tästä :D

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Venäjätrollien jahtaaminen on propagandaa sinäänsä.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Ja se on mielenkiintoinen "ilmiö" sinänsä,että nyt koitetaan saada kansa toistensa kurkkuihin kiinni jopa valtiojohdosta käsin käyttäen siihen tietysti valtion omaa kanavaa.

Tämä toiminta se ei lakkaa yllättämästä.

Käyttäjän JukkaLaitinen kuva
Jukka Laitinen

Uusi ilmiö TROLLIT - vai onko?

Aikaisemmin puhuttiin propagandasta, siis siitä, että tuotettu viesti oli enemmäm tai vähemmän totta. Aikoinaan Neuvostoliiton propaganda ne YLEen kuin häkä ja sitä jaettiin YLEn kanavilla eteenpäin kritiikittä:
- "Neuvosliiton atomivoimaloista tuleva säteily ei ole terveydelle vaarallista.
- Baikalin sellutehtaan poistovesi (jätevesi) on juomakelpoista.
- Jne....

Kun sitten Neuvostoliitto kaatui, tuli eteen toinen totuus.

Nyt YLE meuhkaa Venäjän trolleista. Propagandaa ne vain tuottavat samaan tapaan kuin läntiset kolleegansa. Molemmat omien tarkoitusperiensä puolesta. Antaa tuottaa vain.

Tärkeintä on hankkia tieto useammasta lähteestä ja pitää mielessäterve lähdekritiikki olipa tieto peräisin mistä vain. Aikaisemmin länsi osasi kätkeä propagandansa paremmin.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Ei sen tarvitse kätkeä mitään, kun se omistaa todellisuuden. Ihmiset rakentavat maailmansa narratiiveista. Kuka omistaa ne narratiivit? Nykyään jo lastenohjelmista saakka?

Ne tarinat eivät tunne rajoja muuten kuin kielen kautta. Kun rajan kielimuuri on ylitetty, voi tarjota kaikille sitä omaa todellisuuttaan, omia kategorioitaan ja arvojaan.

Sitten vaan esittelee "faktat" niin, etteivät ne ole ristiriidassa kerrottujen narratiivien kanssa. Vaikka ihminen tajuaisikin, ettei "faktat" välttämättä olekaan faktoja, hän on taipuvainen uskomaan niihin, koska hän haluaa pitää maailmansa ehjänä.

Mustasukkaisesti, raivolla ja vaikka itseään pettäen. Kunhan vaan maailma säilyy ehjänä, tuttuna ja turvallisena.

Todellisuus pitää sisällään kaikki narratiivit. Sen voi kertoa miten vaan. Se on turvaton, vieras ja kauhea sotku.

Siksi pitää olla vähän hullu jos haluaa edes osan siitä nähdä.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

The Guardianin mukaan, ohjelmiston avulla yksi amerikkalaistrolli pystyisi kontrolloimaan saman aikaisesti jopa kymmeniä eri valeprofiileja ympäri maailmaa, ja levittämään amerikkalaismyönteistä propagandaa lukuisilla eri kielillä saman aikaisesti. Yle ei tiedettävästi ole vielä toistaiseksi lähettänyt tutkivia journalistejaan amerikkalaisen trollitehtaan eteen häiriköimään."

koko raportointi Ukrainasta on ollut länsimielisen trollitehtaan:Ylen ja heasarin tuotosta, tavoitteena on suoltaa niin demonisoivia ja valheellisia juttuja Venäjästä, että kansalaiset nattottuisisivat.

Silti tuloksena oli, että natokannatuslaski, mikä osoittaa, etteä ehken suomalaiset näkivät tämän törkeän probagandan läpi ja jopa ajattelivat itte asioita. Mikä oli tosi siistii, vau finskit osaa ajatella itte, jee!!!!

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Muuten on trollit hyvin saatu sisäistettyä kansan pariin..minuakin on sellaseksi kutsuttu,mutta silti saan trollien vastakohdilta lukea mikä on Putinin ja Venäjän agenda asiassa,vaikka se ei yhtään istuisi siihen mitä tälläkin hetkellä tapahtuu...ja trollit eivät ole sellasta tullut kertomaan..Trollit ovat siis hoitaneet asiansa huonosti.

Vaadin lisää trollaamista ihan vain siksi,koska näkökulmia otetaan vastaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset