Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Susi on sudelle susi (Canis Lupus)

  • kuva: wikimedia commons / gunner ries amphibol
    kuva: wikimedia commons / gunner ries amphibol

Eräs tuttavani kysyi minulta eilen, että vihaanko minä susia. Ei, en minä vihaa, vastasin rutiininomaisesti. Miksi kukaan vihaisi niin harvinaista ja komeaa eläintä kuin susi, mietin. Ja upposin ajatuksiini. Ajatuksista syntyi teksti ja tekstistä blogi, jonka jaan nyt teidän kanssanne.

Uskokaa tai älkää, mutta minä olen viettänyt viimeisen kolmenkymmenen ikävuoteni aikana reippaasti yli vuoden luonnon helmassa yöpyen – nauttien Suomen upeista metsistä. Ja vaikka metsäöitä onkin ehtinyt kertyä jo satoja, niin en ole eläessäni koskaan törmännyt suteen. En kuunaan.

Karhujen kanssa minulla on kyllä ollut useita kertoja erimielisyyksiä, kun olen vahingossa hätistellyt mesikämmeniä heidän omilla maillaan. Eräänkin kerran minä meinasin joutua painimaan, mutta onnekseni oli vene vain muutaman hassun metrin päässä. Puhumattakaan niistä lukemattomista kerroista, kun karhu on käynyt yöllä protestiksi tyhjentämässä suoltaan kotamme sisäänkäynnin eteen. Toukokuussa 2014 valmistuneen arvion mukaan Suomessa eli ennen metsästyskautta vähintään 1405 - 1535 karhua. Minä olen nähnyt niistä ainakin kolme.

Olen minä ilveksiäkin tavannut. Tosin yleensä nämä vekkulin näköiset suippokorvat karsastavat ihmistä viimeiseen asti, ja luikkivat karkuun, jos siihen vain mahdollisuus tulee. Joka tapauksessa toukokuussa 2014 valmistuneen arvion mukaan Suomessa oli noin 2700–2900 aikuista ilvestä, joista sinunkaupat olen tehnyt ainakin kahden kanssa. 

- Mutta, että susia?

Euroopassa susi on erittäin harvinainen eläin. Ja onhan se nyt sanomattakin selvää, sillä tuhansia vuosia jatkunut susijahtimme sai aikaan niin perusteellista jälkeä, että susi on vasta viime aikoina onnistunut tekemään paluutaan Länsi-Eurooppaan. Tietääkseni susi on tullut takaisin mm. Ranskaan, Saksaan, Hollantiin ja Itävaltaan. Kyllä meillä Suomestakin sudet meinasivat loppua kesken jo kauan sitten, mutta onneksi naapurillamme Vladimirilla oli susia rajan tuntumassa jonoksi asti. Passia vailla vain.

 

Suomessa on tilaa myös susille

Sudella ei tänä päivänä ole varsinaista roolia ekologisessa kiertokulussamme missään päin Eurooppaa, mutta tästä huolimatta kukaan ei voi väittää etteikö susillakin olisi oikeutta elämään. Elinolojen pohtimisessa on kuitenkin otettava huomioon niiden inhimilliset ulottuvuudet. Villieläimet on opetettava elämään ihmisten ehdoilla. Ihmisten kanssa. Peläten. 

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi Suomen tämän hetkisen susikannan kooksi noin 140 – 155 sutta. Se on minun mielestäni aika vähän millä tahansa mittapuulla mitattuna. Varsinkin jos lähtee vertailemaan muihin eurooppalaisiin teollisuusvaltioihin. Esimerkiksi karvan verran pinta-alaltaan Suomea suuremmassa Saksassa on arvioiden mukaan yli 160 sutta. Sitä minä vain mietin, että jos täpötäyteen rakennetussa, yli 80 miljoonan asukkaan Saksassa on tilaa susille, niin miksei meillä täällä Suomessa sitten olisi? 

Ajatelkaahan nyt, että Italian niemimaallakin susikanta on kasvanut yli 600 yksilöön, vaikka niemimaa on lähes kolme kertaa Suomea pienempi ja siellä asuu yli 26 miljoonaa ihmistä. Olisikohan tässä sittenkin kyse siitä, että meidän suomalaisten saappaat vain ovat niin penteleen suuret, kun emme meinaa mahtua susien kanssa samojen rajojen sisälle? Vai johtuukohan tämä sittenkin siitä, että lähes koko historiamme ajan susi on saanut polvemme tutisemaan lubofobiasta, jota ruokittiin vielä moderneina päivinäkin erilaisilla tarinoilla ihmissusista, kehdonsyöjistä, yön hiljaisista ja hiipivistä metsästäjistä. Kansanperinteissämme susi on aina edustanut hallitsematonta, raakaa ja primitiivistä voimaa sekä toiminut osana pelon symboliikkaa. Possuillekin se puhisi, mokoma!

 

Ymmärrystä löytyy - Helsingistä

Keskustelu susista on haastavaa. Moni susialueilla asuva suomalainen on pahoittanut mielensä siitä, että Suomen susikantaa määräilevät Helsingistä käsin ihmiset, joilla ei ole mitään omakohtaista kokemusta asumisesta suden naapurissa. Siksi en uskokaan, että ratkaisu löytyisi koskaan lakipykälistä, vaan päättäjiemme on astuttava kansan pariin ja käytävä taajama-alueiden asukkaiden kanssa yhteistä dialogia, jonka kautta tulisi löytää yhteinen, kaikkia osapuolia miellyttävä konsensus.

Vaikka Suomen Riistakeskus onkin alkanut yhä enemmän kyselemään myös susireviirien sidosryhmien mielipiteitä susista sekä käyttänyt saatuja tietoja uusittavan sudenhoitosuunnitelman muovaamiseen, ei tämä ole silti rauhoittanut kiivaana käyvää susikeskustelua ja susivihaa. Käyty dialogi on ollut yksipuoleista, luulen.

Esimerkiksi Itä-Suomen metsästäjien mukaan alueella majailevat sudet ovat käyneet viime aikoina yhä röyhkeämmiksi, ja väitteiden mukaan sudet olisivat napanneet tai yrittäneen jahdata metsästäjien koiria tuon tuostakin, vaikka koirien välittömässä läheisyydessä olisikin ollut mukana ihmisiä. Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Ylä-Savossa onkin tivattu tiuhaan poliitikoilta ratkaisuja siihen, miten sudet saataisiin pysymään poissa ihmisten reviireiltä. Mikäli päätöksiä ei synny pian, tulee susien salametsästyksen suosio kasvamaan entistään. Paikalliset ovat turhautuneita.

Toisaalta metsästäjien ilmoituksista huolimatta ovat koiravahingot olleet viime vuosina selvästi laskussa. Vuonna 2012 koiravahinkoja kirjattiin kaiken kaikkiaan 48 ja niistä maksettiin korvauksia noin 140 000 euroa. Viime vuonna koiravahinkoja ilmoitettiin 25, joista korvauksia kertyi hieman yli 79 000 euron edestä. Tänä vuonna lukema on laskenut entisestään, ja marraskuun alussa riistavahinkorekisteriin oli kirjattu vain 14 susien aiheuttamaa koiravahinkoa.

Tietysti on selvää, että niin kutsutut pihasudet on hätisteltävä tavalla tai toisella takaisin luontoon. Tällaisissa tapauksissa kyse on jo turvallisuudesta. Toisaalta sudet liikkuvat ihmisasutusten lähistöllä vain öiseen aikaan, jos lainkaan, sillä yleensä huolen herättämiseksi on riittänyt pelkästään epämääräisiltä tuntuvat suden jäljet. Arvioiden mukaan lähes 90 prosenttia susihavainnoista on paljastunut jossain vaiheessa vääräksi hälytykseksi.

Viimeksi susi on tiettävästi hyökännyt ihmisen kimppuun Suomessa 1800-luvun loppupuolella. 

Suhteellisuudentajua peräänkuuluttaakseni totean, että esimerkiksi koirat ovat tappaneet viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ainakin 15 ihmistä. Tilanteita, joissa koira on hyökännyt ihmisen kimppuun, sattuu vuosittain satoja.

Mielestäni susikysymystä ei ole käsitelty vielä loppuun saakka, ja viimeistään nyt olisi aika päättää, miten susien kanssa tullaan toimimaan. Mitä saksalaiset ja italialaiset tekevät toisin, kun heidän keskustelupalstansa eivät huuda samanlaista syvää vihaa susia kohtaan kuin meillä täällä Suomessa?

 

Viekö pelko miestä, vai mies pelkoa

Susien yleisimmät kuolinsyyt Suomessa ovat liikenneonnettomuus sekä salakaato, joka vie mennessään noin 30 – 50 sutta vuodessa. Minä elin hyvin pitkään uskossa, että syynä salakaatoon olisi ihmisten pelko tai suoranainen viha eläimiä kohtaan, mutta mitä enemmän minä olen metsästäjien keskustelupalstoja lukenut, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä, että kyse on ennen kaikkea metsästyksestä harrastuksena.

Makea kuulemma olisi päästä sutta pasauttamaan, toteavat.

Tuntuukin, että hyvin usealle vuodesta 1973 asti säännöstelyssä ollut susi on kuin kielletty hedelmä, tai se puuttuva pokaali kirjahyllystä, jonka saavuttaessaan voi kehnompikin mies rehvastella paikallispubeissa ja metsästysseuroissa kuin savannien kaadetuista leijonista konsanaan. 

Sudesta on tullut voitonmerkki.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Todettakoon vielä sen verran, että allekirjoittanut on itsekin metsästystä ja kalastusta harrastava tomppeli, joka viihtyy luonnossa kuin kotonaan.

Olavi Mansikka

se pitää paikansa että sudet on tulleet lähelle. Oman koiran pentu toki jo aikuinen sai suden kimppuun kun omistaja oli 50 metrin päässä. Tällä kertaa susi kuitenkin joutui käpälämäkeen. Paisti kun puri takas. Ja kun seuraa on noita metsästyskoiria joutunut enemmän viime aikoina paistiksi. Susi pelko on kyllä mennyt järjettömäksi. Osittain varmaan voivat katsoa koirien omistajat peiliin. Koira päästetään irti kun tiedetään susien olevan alueella. Ja paikallisesti ne todella käyvät pihalla ja hyvinkin läheltä hakevat koiria sekä muita eläimiä. Vaikka ihminen olisi paikalla. Ite olen suden nähnyt metsässä pari kertaa. toisella kerralla kaukana toisella oltiin hyvinkin lähekkäin kun oli mussuttamassa seuran ampuman hirven suolia...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tiedä sitten, että kenen paistiksi, kun valtio maksaa monta tonnia koiraa kohti. Tänä vuonna tapauksia vain 14.

Missä pain muuten vaikutat?

Olavi Mansikka Vastaus kommenttiin #3

enpä usko että montaa tonnia. Laskennallisen arvon korvaavat eivät käyttöarvoa. Toi sattu Kuhmossa. Ite olen paljon Kittilän ja Kolarin metsissä ollut. Siellä en susia nähnyt. Kylläkin tuolla kuhmossa sotkamossa sonkajärvellä on..

En tohon ota kantaa. siis lukumäärään. ja älä väärää käsitystä saa en minä enkä ton koiran omistaja jonka päälle susi kävi vihata niitä. kyllä niitä mahtuu metsään.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kyllä Venäjä ja Virokin kuuluvat Eurooppaan näissämaissa ei olepuutosta susista, tuskimpa Romaniassakaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset