Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Tulot kirjoitetuista resepteistä - lääkäri provisiopalkalle

  • kuvakaappaus: 16.9.2014
    kuvakaappaus: 16.9.2014

Hämmästelin tänään Työvoimatoimiston ylläpitämältä Mol.fi-sivustolta löytyvää työpaikkailmoitusta, jossa haetaan yleislääkäriä osa-aikaiseen etätyöhön. Pikaisesti katsottuna ilmoitus ei nyt liikaa ajatuksia herättänyt, mutta kun huomasin, että ilmoituksessa lääkärille luvataan maksaa provisiopalkkaa kirjoitettujen reseptien mukaan, niin  en voinut jättää asiaa sikseen. 

Toivottavasti valtamediankin kiinnostuu aiheesta.

Eli mitä enemmän pillerereitä lääkäri liikkeelle saa, niin sitä parempaa palkkaa hän töistään korjaa.

Moni tuttavani ehti jo ihmettelemäänkin, että ei kai tämä voi olla edes laillista, mutta siellä se vain Työvoimatoimiston sivuilla lukee. Ilmeisesti tätä ei vain saisi sanoa ääneen.

Vai eikö teistä tällaisissa palkkausjärjestelyissä kuljeta jo eettisyyden rajamailla?

Mielestäni viimeistään tässä vaiheessa voidaan jo puhua siitä, kuinka suomalainen terveydenhuolto on kriisissä. Kriisissä, josta voittajina selviytyvät vain monikansalliset lääkeyhtiöt sekä julkiselle sektorille palvelujaan myyvät yksityiset lääkäritalot ja lääkärit, jotka "yhdistelevät hyvällä tavalla töitä ja työnantajia" lypsääkseen avokätisestä yhteiskunnasta sen viimeisenkin euron. Terveyden nimissä.

Varmasti moni pohtiikin jo, että onko kummallisempaa kannustinjärjestelmää aikaisemmin nähtykään. Katkaisuhoidossa olevien lääkitykset, kun eivät varsinaisesti kuitenkaan mitään nuhalääkeitä ole, vaan kyse on vahvoista lääkityksistä, joita ei aivan huolimattomasti saisi edes kirjoitella.

Ei, Suomessa ei ole aikaisemmin kummallisempaa nähty. 

Yhdysvalloissahan reseptipalkkaus on ollut arkipäivää jo pitkään.


Alapuolelta löydät työpaikkailmoituksen lyhentämättömänä:

Helmikatko tekee asiakkaan kotona tapahtuvaa alkoholiongelmaisen katkaisuhoitoa. Yrityksen toiminta-alue on pääkaupunkiseutu. 

Haemme yleislääkäriä osa-aikaiseen etätyöhön puhelinpäivystykseen / konsultointiin. Työaika riippuu asiakasmääristä sekä vastaanotettavien puheluiden määrästä, työaika n. 30-60 min päivässä. Palkka maksetaan provisiona kirjoitettujen reseptien määrän mukaan. Työ sopii erittäin hyvin lisätyötä ja -ansiota haluavalle. 

Toivomme lääkäriltä osaamista alkoholiongelmaisen hoidossa ja katkaisuhoidossa käytettävistä lääkkeistä. Työryhmä koostuu päihdetyöntekijöistä jotka ovat jo pitkään työskennelleet katkaisuhoidon parissa

Ilmoitus jätetty: 09.06.2014

Ilmoitusnumero: 8491419.

 

 

Aiheeseen liittyviä kirjoituksiani:

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Kuinka hullunkurisesti asioiden täytyykään olla, että voi edes tuollaisen ilmoituksen kirjoittaa Työvoimatoimiston sivuille? Uskomatonta.

Nyt liikutaan eettisesti jo niin arveluttavalla alueella, että sanattomaksihan tämä vetää.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Otin varmuuden vuoksi ilmoituksesta kuvakaappauksen, koska se tulee epäilemättä pian joko muuttumaan tai katoamaan.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Sitä saa mitä mittaa. Ihminen on melko epeli pelaamaan pelejä ja se ei lie lääkärin hoksottimilla temppu eikä mikään keksiä kuinka maksimoida reseptimäärä.

Kuulostaa aika hurjalta.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Katkolla siis tarvitaan konsultoiva lääkäri... vakinaista ei voida palkata kustannussyistä ja kun kulttuurissamme on tullut tavaksi, että tarvittavat lääkemääräykset kirjoittaa lääkäri...
Usein terveydenhuollossa on niin, että lääkäri toimii tarvittavana kumileimasimena... lainsäädäntö vaatii... hoitopaikan pisteytyskin paranee, kun on nimetty lääkäri hoitamassa hommat...
Lääkäriliitto on tehnyt lääkäreistä korvaamattomia, ja tämä näkyy lääkäripulana ja palkkauksessa... Lääkärit leimaavat usein myös sairasloman tai eläkepäätöksen tai ajoluvan tai...
Ok... takaisin katkolle. Alkoholivieroitus vaatii lääkitystä (siihen on monia vaihtoehtoja lääkevalmisteidenkin osalta) koska vieroitusoireet ovat hengenvaarallisia (toisin kuin opioidiriippuvaisten vieroitusoireet)... Useinmiten katkaisuhoidon jälkeen on tarkoituksenmukaista ohjata potilas asianmukaiseen kuntoutukseen (jolloin lääkkeeitä ei enää tarvita vieroitushoitoon, ja ne ovat pikemminkin haitaksi)... tässä kuitenkin säästetään rahaa ja katkaisussa ollaan taas avopalveluissa pokkuroinnin jälkeen...
Katkaisuhoito voidaan hoitaa myös sillä, millä se on tullutkin... aivan klinikkaoloissa valvotusti... tällöin reseptiä ei tarvita... anniskeluoikeudet, ken ties ;)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Lainaus tekstistäni Kansantautina masennus:

"Virallisten tahojen mukaan lääkäreiden valmistevalintoihin vaikuttavat käytettävissä oleva informaatio, jota dominoi lääketeollisuuden markkinointi.

Kyseessä on miljardibisnes, joka ei ole sen puhtaampaa kuin muukaan yritystoiminta, ja esimerkiksi markkinoita johtava, tanskalainen lääkeyritys Lundbeck maksaa useiden eri maiden lääkäreille heidän "konsultointiavustaan".

Pelkästään Yhdysvalloissa näitä konsulttilääkäreitä on jo yli 19 000. Jokainen voikin pohtia mielessään sitä, mitä lääkettä nämä konsultit sitten potilailleen suosittelevat."

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Iltalehti uutisoi varhaan aamulla, että:

"Haemme yleislääkäriä osa-aikaiseen etätyöhön puhelinpäivystykseen / konsultointiin. Työaika riippuu asiakasmääristä sekä vastaanotettavien puheluiden määrästä, työaika n. 30-60 min päivässä. Palkka maksetaan provisiona kirjoitettujen reseptien määrän mukaan. Työ sopii erittäin hyvin lisätyötä ja -ansiota haluavalle", työpaikkailmoituksessa kuvataan.

Työn tarjoaja esittäytyy asiakkaan kotona tapahtuvaa alkoholiongelmaisen katkaisuhoitoa tarjoavaksi yritykseksi, jonka toiminta-alue on pääkaupunkiseutu.

Hämmennystä on herättänyt erityisesti palkanmaksua koskeva kohta.

"Äärimmäisen huolissani"

Työpaikkailmoitus oli jätetty TE-palveluiden internetsivuille 9. kesäkuuta ja se poistettiin varhain keskiviikkoaamuna.

Syy lienee Lääkäriliiton tuohtunut yhteydenotto.

Liiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve kertoo kuulleensa työpaikkailmoituksesta eilen illalla ja ryhtyneensä selvittämään asiaa heti aamusta.

- Se on ehdottomasti lääkärin etiikan vastaista. Lääkärin palkka ei missään tapauksessa voi muodostua siitä, että hänelle maksetaan provisioita sillä perusteella, miten paljon hän kirjoittaa lääkkeitä, lähetteitä tai tutkimustoimenpiteitä, Pälve linjaa.

Onko kuvailtu toiminta vain epäeettistä vai jopa laitonta?

- Epäeettistä. Veikkaan, että työn tarjoaja ei itse ole lääkäri. Meille tämä on ihan selvää pässinlihaa.

Pälve ei muista kuulleensa aiemmin vastaavasta.

- Tämä on uutta ja ihmeellistä, ja sen takia olen äärimmäisen huolissani. Tällainen voi johtaa siihen, että reseptejä kirjoitetaan silloinkin, kun se ei olisi aivan välttämätöntä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014091718669869_u...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tilanne edistyy: Reseptiprovikan tarjoaja - "En ole lääkäri, vaan yrittäjä".

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2014091718670457_uu....

Käyttäjän TonyKunnari kuva
Tony Kunnari

Huomasin heti luettuani tuon ilmoituksen, että jokin tässä mättää, koska ensimmäisenä mieleen tuli ajatus oudosta palkkaustavasta, mutta samaan aikaan kuitenkin siinä oli jotain tuttua ja loogista. Lopullinen yhdistävä muuttuja, joka lopulta hahmotti miulle seuraavan päätelmän, tuli tässä vaiheessa, kun luin kyseessä olevan yrittäjä. Tämä vain ei ymmärtänyt kaikkia kaavan muuttujia. Mie sen sijaan ymmärrän (luulin ymmärtäneeni kts. kohta EDIT).

Päätelmä:

— Yrittäjä päätti provisiopalkkauksen olevan yritykselle hyödyllinen tapa palkata työntekijä, koska rajoittavina muuttujina ovat asiakkaiden määrä ja heihin suunnattu aika, sekä vähemmän rajoittava lääkkeitä määräävän hoitajan tilannepohjainen päätäntävalta että tämän läsnäolo (fyysinen; puhelimen välityksellä toimiva näennäinen "läsnäolo" ei rajoita).

(Huom: Yrittäjä ei päätynyt suoraan provisioon edellä mainitusta syystä vaan monetaarisesta syystä. Edellä mainittu syy tosin pätee, vaikka hänen monetaarinen syynsä olisikin heittänyt volttia.)

— Edellä mainituista syistä reseptitehtailua ei synny, koska nämä muuttujat rajoittavat tuottoa. Tämä tosin ei ole syy siihen miksi tämän tyyppinen, monimutkaisempi menetelmä on suosittu muualla vaan päinvastoin siitä syystä, että kyseessä on samankaltainen menetelmä (tai useampia) vaan ei näin yksinkertainen, kuin mitä tällä yrittäjällä oli mielessä.

— Hoidon palkkio ei toimi rajoittavana muuttujana, koska tämä on tällä hetkellä vielä liian subjektiivinen käsite.

— Lääkärit kaihtavat reseptiprovisiota siitä syystä, koska A ) he eivät ymmärrä miten se toimii ja / tai B ) reseptiprovision kaavaa voidaan työnantajana muuttaa, joka mahdollisesti johtaa reseptitehtailuun, jos tämä esittelee kaavaan lisää muuttujia tai poistaa jomman kumman tai molemmat edellä mainituista rajoittavista päämuuttujista, jotka ovat asiakkaiden määrä ja heihin suunnatun ajan määrä. B vaihtoehto on enemmän pelon johdattama syy, joka toimii rajoittavana muuttujana itse isommassa kaavassa.

Kaikkein tärkeintä on siis siinä miten tuo provisio määräytyy. Kaikkein tärkeintä on siis se miten mitäkin tehdään, ei se miksi sitä jotain tehdään. Heikki Pälve loi väärän diagnoosin näin ollen yrittäjästä eli väärinymmärsi yrittäjän tarkoituksen ennakko-olettamuksen mukaan, joka perustuu hänen aikaisempiin kokemuksiinsa, mutta joiden joukossa ei välttämättä ole tilannetta, jossa vastaan olisi tullut näinkin yksinkertainen yrittäjä.

EDIT: Löysin yhden muuttujan lisää vielä rajoittavien muuttujien listaan. Puhelinmyyntiä ja päivystystä erottaa se, että päivystykseen soitetaan.

Ps: Muuttujia on vielä lisää toki muutama, mutta en näe syytä alkaa selvittämään niitä kaikkia tässä vaiheessa. Parempi kirjoittaa vähemmän ja saada porukka ymmärtämään enemmän, kuin selittää enemmän ja saada porukka ymmärtämään vähemmän.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset