Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Kokoomus sai tänään täyden laidallisen

  • Kokoomus sai tänään täyden laidallisen

Aamu alkoi, kun Perussuomalaisten uutisportaali osoitti kykynsä tutkivaan journalismiin, ja julkaisi arkaluontoisia tietoja Suomen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeristä Alexander Stubbista (kok.).

Perussuomalaisten mukaan Matti Vanhasen toisessa hallituksessa ulkoasiainministeriksi Ilkka Kanervan (kok.) eron jälkeen vuonna 2008 noussut Alexander Stubb käytti häpeilemättä asemaansa ministerinä hyväksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Väitettyjen raskauttavien tietojen mukaan Stubb hyödynsi ministeriön virkakuntaan kuuluvia avustajia toistuvasti ja laajamittaisesti vuoden 2011 kamppanjassaan.

Stubbin avustajat matkustivat ministerin rinnalla päivin ja öin, arkisin ja viikonloppuisin, kirjoittaa Perussuomalaiset.

He olivat länsä vaalivideoita kuvatessa, vaalikonetta täyttäessä, Kokoomuksen kamppanjaristeilyllä, sunnuntaipäivän maalaismarkkinoilla, vaalikeskusteluissa ja –grilleissä. Tästä koituvat kulut päätyivät veronmaksajien kontolle, jotka näin ikään rahoittivat Alexander Stubbin vaalikamppanjan, lehti lataa.

Vaikka lehden haalimat kuitit ja kalenterimerkinnät osoittavatkin toista, on Eurooppa- ja ulkoasiainministeri Alexander Stubb kiistänyt väitteet.

Samaan aikaan kummastusta on herättänyt myös pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) tuore lausunto Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä ja kansan vastustuksesta.

Katainen kommentoi mahdollista sotilasliittoa kokoomuslaisen Verkkouutisen lauantaina julkaistussa haastattelussa todeten, että kansan vastustus olisi huono peruste torjua Nato –jäsenyys.

Kataisen mukaan näin suuressa asiassa ei voida olettaa, että kansa kykenisi oikeisiin johtopäätöksiin, koska heillä ei ole mahdollisuutta perehtyä kysymykseen niin yksityiskohtaisesti kuin poliitikoilla. Pääministeri ei näin ikään luota demokratiaan ja Suomen kansaan. Samalla hän tulee paljastaneeksi, että kansalta salataan tietoja.

Luonnollisestikin on mahdollista, että Katainen ei pohtinut ulostuloaan loppuun saakka, mutta mielestäni jokainen voi kuitenkin itse näiden kahden tapauksen perusteella päätellä sen, mikä on kokoomuksen nokkamiesten kanta demokratiaan ja omaan jääviyteensä.

 

Lähde: Uusi Suomi & Perussuomalaiset

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

15Suosittele

15 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Nähtäväksi jää, että vaikuttavatko tällaiset skenaariot yhtään mihinkään.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

No ehkä Rosatom on jälleen vähän lähempänä tavoitettaan ; )

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

En suoraan sanoen usko, että Vapaavuorella olisi mahdollisuuksia kokoomuksen johtoon, enkä oikeastaan välitäkään, koska poliittinen agenda tuskin on puheenjohtajasta yksin lähtöisin. Toisaalta kukapa sitä tietää.

Voi hyvinkin olla mahdollista, että vuodon takana olisivat Vapaavuorta kannattavat tahot, mutta toisaalta tärkeintä on, että tällaiset asiat selviää (vaikka sitte 3 vuotta tapahtuneen jälkeen). Tavalla, tai toisella.

Käyttäjän harmaasusi kuva
Harmaasusi ™

En usko että vaikuttaa, sillä:
"Jos äänestämisellä vaikuttaisi mihinkään,
se olisi kiellettyä"

(Mark Twain)


█║▌│█│║▌║││█║▌║▌║
H a r m a a s u s i ™ 2 0 1 4

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Hyvä lainaus Twainilta, Harmaasusi.

Ja aina ajankohtainen.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kuinkahan hyvin pysyy nyt erillään ministerin toimet ja eurovaaliehdokkuus ja kustannukset erillään?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Niin, ne menee niin helposti omat ja valtion rahat sekaisin, kun molempia riittää. Valtavasti on sosiaalisessa mediassa tietyt tahot kummastelleet sitä, että asia tuodaan esiin vasta nyt, mutta minä itse käsitin, että aikaisemmille syytöksille ei ollut varsinaisesti näyttöä. Ja, että tuo näyttö saatiin vasta nyt.

Samalla pohdin myös sitä, että jos on valmis kerran pyyhkimään ahterinsa jääviydellä, niin varmasti kynnys seuraavaan kertaan laskee. Ei tällaiset teot katoa, eikä sitä voi missään demokratiassa hyväksyä, että ministeri laittaa ministeriön työskentelemään vaalikamppanjansa eteen.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Miksi ei ota virkavapaata tai lomaa ministerin vakanssista, niin olisi helpompi itselleenkin erottaa vaalikustannukset ministeriyden kustannuksista? Sama luonnollisesti koskee ministeri Henna Virkkusta ja Päivi Räsästä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #5

Eihän se silloin nyt niin mukavaa enää ole, jos joutuu omasta pussistaan maksamaan.

No joo, leikki sikseen, kun on kuitenkin aika vakavasta virkarikkeestä kyse. Kiistäminen tekee tilanteesta mielestäni vieläkin pahemman.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #7

Suomessa on sellainen perinne, että oikeuslaitos jakaa tuomiot eikä niitä ole tapana jakaa nettikeskusteluissa. Varmaan Stubbin tapauksessakin on syytä puhua virkarikkeestä tjsp. vasta siinä tapauksessa, että hänet todetaan syylliseksi sellaiseen tai hän itse myöntää toimineensa väärin. Nyt on vain erään poliittisen lehden kyhäilemä syytös. Sen painoarvo on sama, kuin jos Tiedonantaja syyttäisi Soinia myymälävarkaaksi.

Stubbin tulisi tietysti siinä tapauksessa, että on syyllistynyt väärinkäytöksiin, tehdä johtopäätökset mahdollisimman nopeasti ja oma-alotteisesti. Ministerin luottamus on mennyttä, jos hän on syyllistynyt tuon kaltaisiin väärinkäytöksiin ministerin toimessaan aiemmin eli hänen tulisi välittömästi erota tehtävästään.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #10

En ole vielä toistaiseksi ajatellut, että käsittelisin Stubbia tervalla ja höyhenillä, koska en usko omankädenoikeuteen missään olosuhteissa, jos sitä mietit. Suomi on oikeusvaltio, mutta toisaalta olen sosiaalisessa mediassa kyllä sellaiseen vihamielisempään ilmapiiriinkin törmännyt.

Olet oikeassa, että asia menee ensin perustuslakivaliokunnalle ja Suomen oikeuskanslerille (mikäli kantelu tehdään). Oma luottamukseni kyseisiin instansseihin on kokenut kolauksia Himas-kohun, ja Paula Lehtomäen osakekauppojen seurauksena.

Aika näyttää, toivottavasti. Varmaa kuitenkin on, että tämä tulee vaikuttamaan seuraavan pääministerimme valintaan. Olivat väittämät sitten totta, tai ei.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #5

Juuri Uusi Suomi uutisoi kokoomuksen eurovaaliehdokkaasta, liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkusesta, joka joutui selittelemään päällekkäisiä projektejaan tänään järjestämässään tiedotustilaisuudessa.

–Liikenneministerin pesti laittoi myös kampanjan uusiksi siten, että kalenteri tuli täydemmäksi, Virkkunen kertoi medialle.

Mediassa ihmeteltiin sitä, kuinka on mahdollista hoitaa 30 päivässä, 100 eri tilaisuutta, 2 ministerinsalkkua ja 2 vaalit.

Ilmeisesti Henna kuitenkin onnistuu.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/68450-henna-virkku...

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #16

Martti, olethan tiedostanut että nainen pystyy jopa ajattelemaan ja miksei jopa tekemäänkin kahta työtä yhtä aikaa.:D Siis ilmeiseti kumpiakin kerrallaan.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #17

Sitä en epäile hetkeäkään. :)

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari Vastaus kommenttiin #17

Tarkoitatko yhtä työtä pikkuaivoilla ja toista isoilla...? :D

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #19

Seppo, itse kun en ole tuota tutkimusta tehnyt, enkä muuten liioin pannut merkillekään, vaan olen kuullut vain "kerskuttavan", niin enpä osaa sanoa ovatko molemmat lohkot käytössä. Vai voisiko olla niin että jos molempia voi yhtäaikaa käyttää, voisi jopa neljään yhtäaikaiseen suoritukseen olla mahdollisuutta. :D

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #20

Virkkunen varmaan luottaa tuohon neljän suorituksen teoriaan.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #21

30 päivää nyt menee "kahvilla ja tupakalla", mutta sen jälkeen varmasti alkaa jo kunnon päälle ottamaan.

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

...ja ruikutusta alakannelta.

Samaan aikaan YLE:n hallintoneuvosto, jossa istuvat puoluetukea nauttivat eduskuntapuolueet, voi linjata että esim. europarlamenttivaalien alla (maan kattavat henkilövaalit) järjestetään vain eduskunnassa istuvien puolueiden välisiä televisioväittelyitä ja pidetään muut rekisteröidyt puolueet herkkusieninä pimennossa.

Jaottelu eduskuntapuolueisiin ja muihin on erityisen hämmentävää ja moitittavaa juuri EU­vaaleissa, sillä nythän valitaan edustajia EU:n parlamenttiin ja sen poliittisiin ryhmittymiin, joissa on jäseniä monista maista. Suomen eduskunnalla ei ole mitään tekemistä näiden vaalien kanssa. Ylen periaatteella television ulkopuolelle tulisi sulkea myös viime EU­vaaleissa Britanniassa toiseksi eniten ääniä saanut puolue. Jos jaottelun perusteeksi otettaisiin EU­parlamenttipaikat, niin silloin myös Vasemmistoliitto tulisi sulkea Ylen logiikalla rupusakkiin ja kunnollisen medianäkyvyyden ulkopuolelle.

YLE on antamassa pienen myönnytyksen. Eduskunnan ulkopuolella olevien puolueiden radiotentiksi suunniteltu ohjelma näytetään myös televisiossa. YLEn hyljeksimälle joukolle ei olisi tulossa yhteistä vaalitenttiä ruotsiksi.

Muilta osin suunnitelma vaikuttaa säilyneen alkuperäisenä. Eduskuntapuolueille vaalitenttejä on siten tulossa kahdet eli sekä suomeksi että ruotsiksi, ja tämän lisäksi jokaiselle eduskuntapuolueelle puoluekohtainen koko päivän mittainen show televisiossa, radiossa ja netissä. Sellaista tilaisuutta, että maan todellinen oppositio pääsisi haastamaan ja keskustelemaan eduskuntapuolueiden kanssa, ei ole tulossa. Tällaista YLE tarkasti välttelee. Näin se rikkoo myös puoluelakia ja lakia yleisradiosta.

Aikaisemmin puolueiden syrjintään ovat reagoineet myös Euroopan turvallisuus­ ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n vaalitarkkailuelin ODIHR sekä Euroopan Neuvoston korruption vastainen toimielin Greco. Molemmat ovat kehottaneet Suomea kohtelemaan vaaleihin osallistuvia puolueita tasavertaisesti. Kehotus koskee valtion varoista jaettavaa puoluetukea ja julkisen palvelun laitoksena toimivan Yleisradion puolueille tarjoamaa ohjelma­aikaa.

...tällaisia taustoja vasten tuo ministeri Stubb´in toiminta tuntuu aika lailla irvokkaalta.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Siinäpä vasta olisikin hyvä tutkimuskohde graduaan miettivälle, tulevalle viestintätieteiden maisterille. Tai kansalaisaktiiville, jolla on aikaa ja virtaa.

Tuo medianäkyvyys meinaan.

Alexius Manfelt

Martti hyvä, ministeri Stubbilla on todella iso avustajakunta, yli kymmenen henkilöä. Kysyn vaan, että mitä he muuta tekisivät kuin ministerin vaalityötä? Lisäksi jo aiemmat avustajat ovat päässeet hyviin ja siisteihin sisätöihin esim. EK:n ja EU:n hommiin.

Kyllä Stubb tietää miten muut hoitavat hänenkin hommansa. Näin se vaan on!

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Koska suomalaisilta ole sitovassa tai edes neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä tiedusteltu halukkuutta liittyä Natoon, ei kansan kanta ole tiedossa. Se, että kaikenkarvaiset omaa liiketoimintaansa harjoittavat tutkimusfirmat suorittavat asiasta gallup-tyyppisiä kyselyjä, on aivan eri asia.

Nato-kansanäänestystä tähän maahan tuskin tulee, vaan aloite pysyy istuvalla hallituksella, keitä siihen minäkin vuonna kuuluukin. Kataisen tylyhkö ja ylimieliseltä vaikuttava "kansan vastustus olisi huono peruste torjua Nato–jäsenyys" on silkkaa asiaa, mikäli mainittu vastahanka on vain gallup-tulos. Itse asiasta sen verran, että jäsenyydestä Natossa ei olisi Suomelle ainakaan hyötyä, mikä toivottavasti ymmäretään myös maan hallituksessa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset