Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Reilu kauppa kaunistaa

  • Reilu kauppa kaunistaa

Fairtrade Labelling Organization, joka Suomessa tunnetaan paremmin nimellä Reilun kaupan –organisaatio, on huomattavan suuri kehitysmaiden olojen parantamiseen keskittyvä järjestö. Järjestö voidaan jakaa kahteen eri osastoon, jotka ovat Reilun kaupan sertifiointijärjestelmä, sekä tuotteiden hyväksynnästä, toimintaperiaatteiden valvomisesta ja niiden määrittelemisestä vastaava kattojärjestelmä FLO International. Sertifiointijärjestelmän tehtävänä on ylläpitää sertifikaatteja, sekä kirjaa sen hankkineista tuotteista ja tuottajista.

Sitoutuminen organisaatioon velvoittaa tuottajat maksamaan organisaatiolle valvontakäynneistä aiheutuvat kulut, jonka myötä tarkastusmaksu voi nousta jopa yli 10 000 euroon. Organisaation mukaan pientilallinen maksaa valvontakäynnistä vähintään pari tuhatta euroa, mikäli sillä on siihen varaa. Pientilallisten tarkastuskäyntejä kuitenkin tuetaan ja rahoitetaan hyvin avokätisesti länsimaisten valtioiden eli veronmaksajien toimesta.

Periaatteessa järjestön määrittelemät laatuvaatimukset ovat hyvin yksinkertaisia. Pääpiirteittäin ne noudattavat Euroopassa vallitsevia, standartoituja ympäristölainsäädäntöjä, joiden mukaan tuottamisen tulee olla ympäristön kannalta kestävää sekä luonnon monimuotoisuutta vaalivaa. Tämän lisäksi organisaatio vaalii YK:n määrittelemiä vallitsevia ihmisoikeusjulistuksia taaten kieltäen mm. lapsi- ja halpatyövoiman hyväksikäytön. Samalla organisaatio takaa kehitysmaiden pientuottajille ja suurtilojen työntekijöille hieman paremman korvauksen tekemästään työstä, takuuhinnan tuotteista sekä pysyvät kauppasuhteet.

Reilun Kaupan omien verkkosivujen mukaan liki puolella heidän tuottajistana on myös luomusertifikaatti, vaikka toisaalta jokainen vähänkään valveutunut lukija tietää, että pelkkä luomusertifikaatti ei takaa tuotteen ympäristöystävällisyyttä.

 

Reilun kaupan synty epäreilussa maailmassa

Ajatus Reilusta kaupasta syntyi tarpeesta, ja empatiasta kehitysmaiden ihmisiä kohtaan.  Globaalit kysynnän ja tarjonnan lait eivät ottaneet tarpeeksi huomioon kaupankäynnin heikoimpia osapuolia, kuten esimerkiksi kehitysmaiden maataloustyöntekijöitä ja pienviljelijöitä.

Raaka-aineista käytävät markkinat ovat lähes kokonaan monikansallisten yhtiöden hallitsemia, ja tutkimusten mukaan 500 suurinta monikansallista yritystä hallitsee yli 70 prosenttia koko maailmankaupasta, kun taas 49 köyhintä valtiota, jotka toimivat raaka-ainetuottajina (ja joissa elää liki kymmenesosa koko maailmanväestöstä) hallitsee vain noin 0,5 prosenttia maailmankaupasta. Tällainen suhdanne, vaikka se perustuukin ”noin-arviointeihin”, kertoo hyvin pitkälle maapallon varauden jakaantumisesta ja planeetallamme vallitsevasta eriarvoisuudesta. Luonnollisestikin kilpailu heijastuu kaikista kovimmin primäärituotannon puolelle mm. epähumaaneina työolosuhteina ja kelvottomina työsopimuksina. 

Juuri tästä eriarvoisuudesta syntyi hollantilaisten avustustyöntekijöiden vuonna 1988 perustama Max Havelaar –kahvimerkki, joka oli maailman ensimmäinen Fairtrade -tuote.  Legendan mukaan avustustyöntekijät olivat tiedustelleet meksikolaisilta kahvinviljeliöiltä mitä he tarvitsisivat kaikkein eniten maailmassa. Viljelijöiden vastaus oli tyrmäävä. He toivoivat, että heille annettaisiin mahdollisuus ansaita toimeentulo heidän omalla työllään. Tähän aikaan kahvin markkinahinta oli pohjalukemissaan.

Aluksi Max Havelaar –merkin markkinat lepäsivät tiukasti Euroopassa, mutta hyvin pian se levisi myös Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Japaniin. Tämän myötä syntyivät myös Trans Fair ja Fair Trade –organisaatiot. Merkki takasi kuluttajalle sen, että kahvinviljeliöille oli maksettu kohtuullinen hinta raakakahvista. Vastuu ja valinta siirtyi kuluttajalle itselleen, jonka seurauksena kahvinjuonnista tuli myös eettinen valinta.

 

Jokaisella on oikeus tulla toimeen omalla työllään

Fairtrade painottaa visiossaan maailmaa, jossa kehitysmaiden viljelijöille ja työntekijöille olisi turvattu toimeentulo, sekä mahdollisuus kehittyä ja päättää itse omasta tulevaisuudestaan. Organisaatio taistelee kehitysmaiden tuottajien oikeuksista kansainvälisillä markkinoilla useden eri aseiden avulla, kuten esimerkiksi kuluttajien valistamisella, eettisempien vaihtoehtojen tarjoamisella, sekä tarkalla ja valvotulla sertifiointijärjestelmällään, joka sitoo tuottajat noudattamaan sovittuja säädöksiä.

Niin muualla länsimaissa kuin Suomessakin kauppoihin on ilmestynyt kaiken aikaa laajeneva kirjo erilaisia Fairtrade -tuotteita, kuten viinejä, tekstiilejä, koriste-esineitä ja jopa jalkapalloja. Samaan aikaan reiluuden ja eettisyyden periaatteita on alettu soveltaa liki kaikkiin Euroopassa käytettäviin trooppisiin tuotteisiin, ja esimerkiksi Iso-Britannian Fairtrade hallitsee jo yli 14 prosenttia alueen elintarvikemarkkinoista. Uusimpien tietojen mukaan tuotteiden suosio on ollut myös Intiassa hurjassa kasvussa, enkä yhtään ihmettele, sillä nykyäänhän erilaisia sertifioituja tuotteita on jo kymmeniä tuhansia, ja niitä myydään yli seitsemässäkymmenessä eri maassa

Organisaation tuotteiden suosion kasvaessa järjestö määritteli merkkinsä takana olevaan sertifiointijärjestelmään uusia säädöksiä, joista merkittävimmät uudistukset tulivat työntekijän perusoikeuksiin, jotka noudattavat YK:n ihmisoikeusjulistuksen artikloja. Samalla palkkatyöläiset saivat mm. oikeuden järjestäytymiseen, työturvallisuuteen ja työsuhteen jatkuvuuteen.

Tuolloin päätettiin päätettiin myös siitä, että tuotteista maksettava lisähinta ohjattaisiin suoraan työntekijöiden ylläpitämiin rahastoihin, jotka sitten päättäisi rahan käytöstä. Annettujen tietojen mukaan rahat käytettään pääosin asuntoihin, terveydenhuoltoon, paikallisten lasten koulutukseen ja muuhun yhteishyvään.

 

Ei paratiisia ilman käärmeitä

Vaikka pitkään käynnissä olikin selkeä hintasota Fairtraden ja muiden tuottajien kesken (kts. banaanisota), on huomattavan suuren näkyvyyden ja kasvavien markkinoiden myötä myös monikansalliset yritykset kiinnostuneet Reilun kaupan sertifikaatista sen markkina-arvon vuoksi. Kuluttajat on yllätetty jos jonkinlaisilla tuotteilla, joista varsinkin Nestlén lanseeraama Fairtrade-KitKat ja Starbucksin Fairtrade-kahvi ovat herättäneet avointa paheksuntaa.  

Kuten varmasti useat teistä tietävätkin, niin Nestlé kantaa repussaan paljon murheita jo useiden vuosikymmenien ajalta (kts. äidinmaidonkorvike, mugabe,  juomavesi). Myös Starbucks on ryvettynyt lukuisissa eri skandaaleissa. Starbucksin maine on kärsinyt toistuvasti erityisesti  Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa, joissa se on pyrkinyt kaikin keinoin estämään työntekijöitään muodostamasta itsenäisiä liittoja, jotka ajaisivat heidän etujaan, sekä kiertänyt paikallisten medialähteiden mukaan veroja hyvin näkyvästi.

FLO Internationalin edustajat ovat tehneet parhaansa puolustellakseen yhteistyötään epäeettisiksi laskettujen yritysten kanssa. Heidän mukaansa parantaminen on aloitettava jostain, eivätkä he voi edellyttää Nestléä toimimaan eettisemmin, mikäli he eivät itse ole valmiita auttamaan. Toisin sanoen lehdet kasvavat aina ensin puiden ja oksistojen latvoihin.

 

Kritiikki Suomessa yltyy

FairTrade Labelling –organisaation kasvaessa sitä on alkanut varjostamaan useat epäilykset toiminnan väärinkäytöksistä. Tästä on seurannut se, että jokainen yksittäinen yhtiön tavaramerkin alaisuudessa tapahtunut rikkomus on käsitelty sosiaalisessa mediassa hyvin avoimesti ja perusteellisesti. Toisaalta tätä kompensoidakseen voin todeta, että valtamedia kritisoi vain hyvin harvoin eettistä kaupparatsuaan.

Suomessa yksi merkittävimmistä keskustelun herättäjistä oli tapaus, jossa sosiologi ja kansalaisaktivisti Mervi Leppäkorpi vieraili pienellä bolivialaisella tilalla vuonna 2005.  Leppäkorven kirjan ja reportaasin mukaan bolivialaiset tuottajat eivät olleet edes tietoisia siitä, että heidän kinuansa oli kansainvälisen FairTrade Labelling –organisaation sertifioimaa. Myöskään heidän saama korvaus ei ollut sertifikaatin mukainen, vaan korkeammasta hinnasta ylijäävät rahat olivat hukkuneet länsimaihin sekä hallinnoivan kattojärjestön kuluihin.

Loputtomia rahareikiä ja pitkää ravintoketjua ihmettelivät myös toimittajat Martti Backman ja Boris Salomon Ylen tuottamassa MOT -jaksossa  ”Kierot banaanit” (2008). Ohjelmassa paneuduttiin ongelmiin ennenkaikkea suomalaisen kuluttajan näkökulmasta tarkastellen.  Toimittajien mukaan kuluttajahinnat ja tuottajille maksettu lisä eivät kohtaa toisiaan. Esimerkikseen he valitsivat Keskon, joka maksoi vuonna 2007 yli 60 000 euron lisenssimaksun myydäkseen reiluja kukkia. Tällä summalla rahoittettiin kattojärjestön toimintaa. 

Keskon myymistä ruusuista maksettiin jokaisesta reiluuslisää alle sentti. Kuluttaja puolestaan maksoi näistä ruusuista Keskon vähittäiskaupoissa liki 2 euroa enemmän kuin tavallisista ruusuista. Toisin sanoen rahat, joita eettisistä valinnoistamme lypsetään, uppoavat FLO Internationalin hallinnollisiin kuluihin ja loput jäävät ahneiden suomalaisten elintarvikejättiläisten taskuihin.

 

Kritiikki ulkomailla

Kansainvälisesti organisaatiota on kritisoitu mm. siitä, että heidän järjestelmänsä olisi epäoikeudenmukainen kehitysmaiden muita tuottajia kohtaan, koska kaikki eivät pääse siihen mukaan. Joidenkin arvioiden mukaan kehitysmaihin luodaan tietoista eriarvoisuutta, sillä toisten saama korkea hinta ja tuotteen kasvava kysyntä laskee muiden köyhempien maiden tuottajien tuotteiden kysyntää. Tämän kritiikin takana seisoo myös kansainvälisestikin tunnettu suomalainen kansantaloustieteen professori Pertti Haaparanta sekä Yhdysvaltoihin juurensa ulottava markkinaliberalistinen ajatushautomo Cato.

Haaparannan ja hänen aateveljiensä mukaan esimerkiksi monikansallisen Chiquita-yhtiön banaanintuottajat saivat vuonna 2004 tuntuvasti parempaa korvausta työstään kuin Fair Trade-tuottajat. Hän ihmetteleekin sitä, kuinka tämä on mahdollista, kun kuluttaja kuitenkin maksaa reiluista banaaneistaan huomattavasti enemmän.

Kritiikkiä on satanut myös Englannissa toimivalta Adam Smith –instituutiolta, jonka vuonna 2008 julkaisemassa ja Marc Sidwellin kirjoittamassa selvityksessä tulee esiin, että vain 10% Fair Trade -tuotteen hinnasta päätyisi todellisuudessa tuottajalle.

 

Viimeisimmät tutkimukset

Laajan kritiikin seurauksena myös Suomen ulkoministeriö kiinnostui aiheesta. Vuonna 2010 ulkoministeriö tilasi omat tutkimuksensa kasvavasta ilmiöstä. Lukuisten kenttätukimusten ja tilastojen jälkeen ulkoministeriön johtopäätös oli, että Reilun kaupan hinnasta valtaosa jää Suomeen. Tämä tuskin tuli meille kuluttajille yllätyksenä.

Tänä vuonna ilmestyi myös Saksalaisen Hohenheim yliopiston tuottama kattava tutkimus (2014), jonka mukaan FairTraden kahvintuottajat päätyisivät sopimuksista huolimatta tavallisia kahvintuottajia köyhemmiksi. Tutkijat olivat seuranneet Nicaraguan tasavallan kahvinviljelijöitä yli vuosikymmenen ajan. Tutkijoiden mukaan organisaation ideologia ja yritysstrategia on muutenkin hyvin ristiriitainen. He ihmettelevätkin hyvin avoimesti sitä, kuinka organisaatio voi riistää kalliita sertifikaattimaksuja kauppiaiden sijaan maailman köyhimmiltä viljelijöiltä.

 

Tuhannen ja yhden yön tarinoita

Pidän selvänä sitä, että kehitysmaat eivät vaurastu yhdessä yössä, eivätkä olot muutu inhimillisiksi vielä pitkään aikaan. Edessä on pitkä prosessi ja uskon, että vielä 20 vuotta myöhemminkin voimme sanoa, että FLO-järjestö on esitaistelija.

Edellä mainitut kritiikit voidaan vielä tässä vaiheessa laskea yksittäistapauksiksi, ja toivonkin, että sertifikaatin väärinkäytöksiä olisi mahdollisimman vähän. Uskon, että mikäli väärinkäytöksiä tapahtuisi usein olisi kupla jo puhjennut, sillä on selvää, että monikansalliset yritykset tekevät kaikkensa etsiäkseen heikkoja kohtia markkinoita vääristävästä FairTrade Labelling -organisaatiosta.

Organisaation sijaan hintoja miettiessä meidän suomalaisten tulisi kuluttajina kääntää katseemme elintarvikejättiläisiin Suomessa. Kuten ulkoministeriön raportistakin tulee esiin, valtaosa tuotteiden hinnoista jää Suomeen, kun pörssiyhtiöt kuten Kesko ja S-Ryhmä ottavat siivun eettisistä valinnoistamme.

 

Kuten lopuksi sanotaan

Mielipiteitä on monia, mutta päätöksen kuluttajina me teemme aina itse. Reilulla kaupalla on akileenkantapäänsä, mutta pääpiirteittäin katsoisin, että hyöty on vielä toistaiseksi suurempi kuin haitta. Se ei siltikään poista sitä tosiasiaa, että Reilu kauppa, niin kuin kaikki muukin kauppa, on bisnestä, ja että sen on tarkoitus luoda rahaa kattojärjestölle. Mitä kattojärjestö tällä rahalla sitten tekee onkin jo toinen kysymys, mutta käsittääkseni raha menee pääosin uusien merkkien valjastamiseen, hallinnollisiin kuluihin, sekä kehitysmaiden pienviljelijöille ja maataloustyöntekijöille.

Jokainen ihmisen toteuttama teko vaatii rahaa, eikä yksikään ihmisoikeus-, luonnonsuojelu-, tai eläinoikeusjärjestö toimi ilman lahjoituksia, tai kauppaa. FairTrade ei ole tässä asiassa poikkeus, vaan se yksi uusista jättiläisistä, jonka kohdalla kuluttaja elättää isoksi paisunutta organisaatiota.

Reilun kaupan ei koskaan ollut tarkoitus olla lopullinen vastaus maailman eriarvoisuuteen ja köyhyyteen, mutta tästä huolimatta se on vaikuttanut omalla toiminnallaan valtavasti siihen kuinka kuluttaja näkee käyttämänsä tuotteet. Keskiverto länsimainen kuluttaja on laiska antamaan lahjoituksia, koska se tuntuu monimutkaiselta ja työläältä, tai vaihtoehtoisesti avustusjärjestöt epäluotettavilta ja petollisilta. Tällaiselle henkilölle Reilu kauppa saattaa olla kohtalaisen helppo ja kivuton tapa toimia oikein, vaikka viljelijöiden todellinen hyöty jääkin pieneksi verrattuna ahneisiin kauppiaisiin ja verottajaan.

Valinta on meidän.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Ehkä minulla joskus tulee olemaan rahaa tarpeeksi, että voin matkustaa hyvän tahdon lähteille, ja nähdä omin silmin, mitä FairTrade on ja mitä se ei ole. Sitten kun näin tapahtuu, lupaan että kerron siitä myös teille.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Valitettavasti Suomen talous on kovin riippuvainen alkoholimonopolista ja alkoholinmyynnin tuomista veroista, ettei tuo tule koskaan menemään läpi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset