Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Fortumin sähköverkko myydään!

Tänään tuli varmistus siitä, että energiayhtiö Fortum myy sähkönsiirtoliiketoimintonsa. Kauppahinta on noin 2,55 miljardia euroa ja se kattaa koko Fortumin sähkönsiirtoverkon, joka on n. 20 prosentin markkinaosuudella Suomen suurin.

Ostajana olevan Suomi Power Networksin osakkaita ovat Keva (12,5%), Lähi-Tapiola (7,5%) ja investointiyhtiöt Borealis Infrastructure Management Inc. (40%) sekä First State Investments (40%). Marginaali suomalaisomistus ei näin ikään paljoa lohduta, vaan infrastruktuurimme karkaa globaalien markkinatalouksien riepoteltavaksi.

En voi olla huomioimatta sitä, kuinka historia toistaa itseään ja kansa vain myhäilee, kun tärkeimpiä infrastruktuurejamme kaupataan. Aivan kuin Fortumin sähköverkon käyttäjillä olisi mahdollisuus valita se, kenen sähköverkkoja he käyttävät. Kyseessä on varman tuoton monopoli, joka myydään nyt sitten pois.

Aivan tulee mieleeni 2000-luvun alku ja nousukausi, kun Digitan verkko myytiin ranskalaiselle TDF-konsernille ja joka sittemin myi Digitan Australiaan. Kaupasta saatiin 260 milj. euroa joka maksettiin kahdessa erässä, ja jonka avulla YLE sitten toteutti digi-TV:n.

Tänä päivänä Yle maksaa vuosittain verkosta liki 50 milj. euroa vuokraa, joka tulee suoraan veronmaksajien kukkarosta. Maksua on kertynyt jo pitkästi yli saadun summan ja verkon käyttökustannukset Suomessa ovat tuplasti yhtä suuret kuin esimerkiksi Ruotsissa.  Niin räikeältä kuin se kuulostaakin, niin Digitan myynnistä ei joutunut kukaan vastuuseen, ja lopulta koko aihe hautautui historiaan.

Lyhyen tähtäimen politiikka ei koskaan johda mihinkään ja lopulta siinä aina häviää. Häviäjiä emme ole pelkästään me, vaan myös lapsemme ja lapsenlapsemme. En voi kuin ihmetellä, että miksei kukaan koskaan puhalla peliä poikki.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän TiinaMariaSandberg kuva
Tiina Sandberg

Mielestäni tämä johtuu siitä, että valtion puuttumista asioihin nykyään karsastetaan ja koko hallitus liputtaa varauksetta markkinoiden kaiken ratkaiseville kyvyille. On muka hieno tehdä isoa bisnestä.

Valitettavasti nyt mennään kohti sitä tilannetta, että valtio todellakin pyörittää jossain pienessä konttorissa paria paperia. Mitään valtaa ei kohta enää ole, koska se on innoissaan annettu pois.

Valitettavasti edes oppositiolta ei näytä löytyvän kanttia kyseenalaistamiseen vaan sekin soutaa tasatahtiin yhteisissä talokoissa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

2,55 miljardia euroa voi tuntua isolta summalta nyt, mutta kun sen on maksanut tuplana takaisin kymmenen vuoden päästä voi miettiä, että oliko tässä nyt sittenkään mitään järkeä. Yle on varmasti sen kokenut Digitan muodossa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

En yksinkertaisesti voi käsittää tätä nykypäivän linjausta. Saatika sitten hyväksyä sitä. Tuntuu olevan ajan henki, että edellisten sukupolvien työllä ja verorahoilla maksetut verkostot toistuvasti siirretään ensin yksityiseen omistukseen ja sen jälkeen ulkomaisille sijoittajille. Mikään ei ole parempi lypsylehmä kuin kokonainen maa, joka on riippuvainen sinusta.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Fortum teki vain osittaiset sipilät. Kotimaista omistusta sentään jäi. Siitä onko Fortumin verkonmyynti kansallisesti merkittävä asia en ole varma. Ehkä firma tarvitsee lisää pääomaa Venäjän investointeihinsa. Valtion/veronmaksajien ja osakkaiden kannalta kiinnostavinta ovat lisääkö kauppa Fortumista saatavia tuloja.

Käyttäjän MarkusViitala kuva
Markus Viitala

Se kotimainenkin (jäänyt 20 %) omistus saattaa olla vain silmänlumetta. katsotaanpas vaikka vuoden tai parin päästähä saattaa nuokin jo olla myyty (annettu) pois.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Minä uskon myöskin, että Fortum tähtää suurella kanuunalla Venäjän epävakaille ja outoja riittejä seuraaville markkinoille myydessään pois omistuksiaan Pohjoismaista. Saa nähdä miten käy. En omaa riskianalysoijan tai taloustieteilijän taustaa, mutta tuntuma on huono.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Aldous Huxley oli pelottavan oikeassa. Tänä päivänä tietoa ei tarvitse edes pimittää, koska normaali ihminen on täysin välinpitämätön tärkeitä asioita kohtaan. Mediaähky hukuttaa meidät kaikkeen triviaan ja BB-tulokset ovat yksilölle tärkeämpää kuin se, että oma kotimaa myydään jalkojen alta.

Jouko Koskinen

Eikös se ole hyvä juttu että joku vielä uskaltaa sijoittaa Suomeen?

Suomalaisten omat kokemukset eivät juuri kannusta siihen. Muistamme millainen parku syntyi kun Kekkonen ( UKK ) osti jonkun pienen kosken onkipaikakseen. Padottu jo voimantuotantoon.

Entäs kun eräs kepulainen sijoitti velkarahaa Talvivaaraan -- sitä pidettiin rikoksena. Jotenkin kateus on vaihtunut ilvehtimiseksi.

Nyt voimaloita saa rakentaa vain naapurimaihin. No sehän tarkoittaa pitkiä siirtolinjoja, häviöitä ja tuottoja vain verkkobisnekselle.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Unohdat kepulaisen suhteen sen, että tämän epäiltiin sijoittaneen rahaa, koska tiesi yrityksestä tietoja mitä muut eivät tietäneet. Yritys oli seisonut ennen sijoitusta jo kaksi vuotta, eikä tämä "kepulainen" ollut sijoittanut pennin jeniä. Finanssivalvonta näki henkilön kuitenkin olevan syytön. Toisaalta tällä ei ole mitään tekemistä Fortumin sähköverkon myymisen kanssa. Olet oikeassa, että Suomessa säädökset ovat tekemässä elämästä ankeaa, mutta samaan aikaan niitä voidaan venyttää ja niissä voidaan joustaa, mikäli se on tietyn eliitin etu (kuten Talvivaara on osoittanut).

On helppo sijoittaa Suomeen, kun kyse on varmasta sijoituksesta ja vielä varmemmasta tuotosta.

Käyttäjän StefanTallqvist kuva
Stefan H. Tallqvist

Suomen sähköverkko on osa pohjoismaista yhteiskäyttöverkkoa. Kantaverkko on yhdistetty Norjan-, Ruotsin-, Venäjän- ja Viron verkkoon. Näin Fortum kääräisisi Suomesta ja Ruotsista yhteensä yli kuuden miljardin euron myyntihinnan. Lisäksi yhtiö on myymässä myös Norjan sähkönsiirtoliiketoimintansa. Sen hinnan Citi haarukoi liikkuvan 300–500 miljoonassa eurossa.

Vuoden 2013 lopussa Fingridin omistus on jakaantunut seuraavasti: Suomen valtio 41,6 % (55,4% äänistä), Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 19,9 %, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma 12,2 %, Huoltovarmuuskeskus 11,6% ja muut institutionaaliset sijoittajat n. 15 %.

Historia:

Sähkömarkkinalaki tuli voimaan 1995 ja se edellytti, että sähkön myynnin ja siirron liiketoimet tuli erottaa toisistaan. Niinpä perustettiin Suomen Kantaverkko Oyj. Yhtiön perustivat vuonna 1996 Imatran Voima Oy, Pohjolan Voima Oy ja Suomen valtio. Suomen Kantaverkko Oy osti IVO Voimansiirto Oy:ltä ja Teollisuuden Voimansiirto Oy:ltä näiden yhtiöiden omistamat 400:n, 220:n ja tärkeimmät 110 kilovoltin sähkönsiirtoverkot, jotka yhdessä muodostavat Suomen kantaverkon. Myöhemmin osakkaiksi tulivat vakuutusyhtiöt Pohjola, Sampo ja Tapiola-ryhmä. Yhtiön nimi muutettiin Fingrid Oyj:ksi vuonna 1999. Vuonna 2011 voimaan tullut EU:n kolmas lakipaketti edellytti, että tuottajat eivät saaneet omistaa siirtoyhtiöitä. Fortum ja Pohjolan voima joutuivat luopumaan omistuksesta ja suurimmaksi omistajaksi tuli Suomen valtio.

Nikola Tesla oli amerikanserbialainen fyysikko ja keksijä. Hän osallistui muun muassa vaihtovirran, monivaihejärjestelmän ja induktiomoottorin kehittämiseen, jotka ovat keskeisiä nykyaikaisessa sähköenergian jakelussa ja käytössä. Teslan langaton tehonsiirto pitäisi vain keksiä uudestaan!

(Käytetty useita lähteitä)

Käyttäjän MarkusViitala kuva
Markus Viitala

"Teslan langaton tehonsiirto pitäisi vain keksiä uudestaan!"

Tietenkin se pitäisi keksiä uudestaan, koska sellaista toimivaa keksintöä ei ole ollut olemassakaan. Nero Tesla jokatapuksessa oli, mutta tuo oli sumutus...

Sähkömagneettinen induktio mahdollistaa langattoman tehonsiirron ja sitähän onkin käytetty hyväksi jo 1800-luvun alkupuolelta asti, kun Faraday ken keksi.

Käyttäjän StefanTallqvist kuva
Stefan H. Tallqvist

Tietenkin Tesla oli vanha vitsi, mutta ei aivan. Teslan aikana rakennettiin aivan valtavia suurjännitegeneraattoreita, varsinkin Venäjällä. Sen tapaisia generaattoreita HVDC Tasasähkökaapelien yhteydessä tarvitaan.

Sitä paitsi miltei kaikki energia on langattomasti auringosta tullut teho, reaaliaikainen säteilyteho, fossiilinen teho, ja jopa ydinvoima, jos alkuaineet kerran ovat syntyneet auringoissa.

Käyttäjän MarkusViitala kuva
Markus Viitala Vastaus kommenttiin #16

Joo, tunnetaan Teslamuuntaja nimelläkin. Korkealla jännitteellä siirrettäessä saadaan tosiaan häviöt pinemmiksi.

Tarkennetaan että maapallon alkuaineet ovat syntyneet muissa jo edesmenneissä tähdissä, (paitsi vety ja osa heliumista) mutta ei auringossa. Siten ydinvoima ei ole auringosta kotoisin.

Käyttäjän StefanTallqvist kuva
Stefan H. Tallqvist Vastaus kommenttiin #20

Tarkennetaan, kirjoitin "...auringoissa." monikossa!

Olisi ehkä pitänyt kirjoittaa pienissä ja suurissa kvasaareissa, muissa avaruuden rajuissa prosesseissa, sekä omassa auringossamme.

Kiitos Fortum Markets Lämpöisistä Joulutähti korista.

Jouko Koskinen

Häviötöntä voimansiirtoa ei ole eikä tule. Pari vuotta sitten tilintarkastajat huomauttivat kun Pohjoismaisen verkon siirtohäviöt vastasivat yhden ydinvoimalan tehoa:
http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/voimajarje...

HVDC-tasasähkökaapeli hukkaa vähiten mutta maksaa ns. pirusti.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Fortum Sähkönsiirto Oy valittiin vuoden 2013 verkkoyhtiöksi Lontoossa. Viime vuoden tilikauden päätöslaskelmien mukaan (Kauppalehti/Yrityshaku) yrityksen kasvu oli noin 19,5% ja sen nettotulos oli 62,606 miljoonaa euroa. Omavaraisuusasteen kerrotaan olleen 41,2% luokkaa.

Samaan aikaan Fortumin liikevoitto on ollut yli 30% liikevaihdosta. Jos verkkoyhtiöliiketoiminnan tuotto on ollut vähän pienempää niin missään tapauksessa se ei ole ollut huonoa, kuten tilastoista tulee esiin.

Jotu Karjalainen

Harvalla, vapaasti kilpailluilla markkinoilla toimivan yrityksen, voittoprosentti huitelee 30 prosentissa.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #14

Ehdottoman samaa mieltä, mutta monopolilla saa paljon aikaan.

Käyttäjän StefanTallqvist kuva
Stefan H. Tallqvist

Jäikö tämä ymmärtämättä (?): "Sähkömarkkinalaki tuli voimaan 1995 ja se edellytti, että sähkön myynnin ja siirron liiketoimet tuli erottaa toisistaan."

Fortum sähkön tuottajana siis keskittyy tuottamaan ja myymään, ja samalla tuo valtion kassaan melkoisen lisän!

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Ilmeisesti sinulla jäi ymmärtämättä, että nyt on vuosi 2013 ja sähkön myynti ja siirron liiketoimet on jo erotettu toisistaan - eri yhtiöihin.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Jäikö tämä ymmärtämättä (?):"

Jäikö tämä ymmärtämättä, sähkönsiirtoverkkoa olisi voitu tarjota suomalaisille piensijoittajille tai eläkevakuutusyhtiöille, tuotto olisi idioottivarmaa ja sata kertaa varmempaa ja parempaa kuin mitä Fortum on Venäjän sijoituksistaan saanut. Harvinaisen typerää touhua hallitukselta, vähän kuin Soneran ostama ilma.

Veikka Mattila

Minulla on vahva epäilys, että sähköverkkojen ostaja on tehnyt vähän laskelmia, millaisilla sähkönsiirtohintojen korotuksilla tämä kauppa kannattaa. Sähköverkkoaan ei voi kilpailuttaa, joten tässä on leivottu loistava rahastusmonopoli omistajille katsastusfirmojen omistajien tapaan.

Kuinkakohan suuria sähkönsiirtohintojen korotusten on oltava, että sijoittajat ovat kauppaan tyytyväisiä?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Sen tulee tulevaisuus näyttämään, mutta olet kyllä oikeilla jäljillä, Veikka. Sen verran suuresta sijoituksesta on kyse, että ei ne tällaiseen leikkimielellä kylmiltään lähde.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Inhoan sitä, kun olen oikeassa.
Nyt on otsikoissa Carunan voitot.
Yli 50 miljoonaa pelkästä sähkönsiirrosta.

http://yle.fi/uutiset/yhtio_teki_50_miljoonan_euro...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset