Asikainen Martti Se olen vain minä puhumassa puuta heinää.

Noin yli 700 000 onnetonta

Luin taannoin eräästä tilastosta, että  yli 700 000 suomalaista käyttää vuosittain täysipäiväistä tai ajoittaista mielenterveydenhäiriöön tarkoitettua lääkettä. Määränä se on ylittää väestöllisesti jo 13% rajan 5 425 056 miljoonasta asukkaasta. Kun paneuduin asiaan enemmän, huomasin, että jokaisella sivustolla jossa asiasta kirjoitetaan, mainitaan aina se, että huomattavan suuri osa lääkkeiden käyttäjistä on vanhuksia ja keski-ikäisiä naisia.

Toisaalta luulisi kyllä, että sillä ei ole mitään merkitystä kuka lääkkeitä käyttää, niin kauan kuin niitä käytetään. Tästä huolimatta halutaan  yleistää ja luoda kohderyhmä. Ruma ja vaijettu totuus kuitenkin on se, että masennuslääkkeiden käyttö on kymmenkertaistunut Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana ja mikäli kasvu jatkuu samaa vauhtia, niin tilastollisen kehityksen mukaan koko maa tulee olemaan lääkityksen alainen alle kahdessakymmenessä vuodessa. Kokonainen onnellinen kansa.

Sairautenahan masennus on vakava, yksi vakavimmista. Siitä olen varmasti teidän kaikkien kanssa samaa mieltä. Tilastojen mukaan tämän päivän Suomessa vakavaa masennusta sairastaa noin 5 – 6 % väestöstä. Selvää on myös se, että tämä tilasto koostuu vain niistä henkilöistä, jotka päätyvät avun ääreen ja sulkeutuvat luomamme turvaverkon syleilyyn.

Minä itse kuitenkin uskon, että oikeasti luku on huomattavasti suurempi, sillä suomalaiselle luonnolle on hyvin tavanomaista vähätellä omaa mielenterveyttään. Aivan samalla tavalla kuin meidän luonteellemme on hyvin epätavanomaista pyytää keneltäkään apua, silloin kun me sitä tarvitsisimme. Lukunahan 5 – 6% väestöstä tuntuu aika pieneltä marginaalilta, mutta kun määrää ajattelee kokonaisuutena, niin se tarkoittaisi sitä, että koko Lahti, Jyväskylä ja Kuopio sairastaisi vakavaa masennusta samaan aikaan. Tässä valossa tarkasteluna voidaan minun mielestäni puhua jo jonkinasteisesta ”kansantaudista”.

Yleensä masennuksen katsotaan johtuvan pitkäaikaisesta stressistä, univaikeuksista ja ennen kaikkea yleisestä toivottomuuden tunteesta ja ahdistuksesta. Sairautena se voi johtua niin aivokemiallisesta reaktiosta, kuin ympäristön luomista häiriötekijöistäkin. Toisaalta en voi olla huomioimatta sitä seikkaa, että aikaisemmin mainitsemani hurja reseptimäärä kertoo myös hieman toisenlaista tarinaa. Minun mielestä on nimittäin aika outoa, että todella usein masennuksen hoitomuotona käytetään pelkästään mielialalääkkeitä, vaikka lääkkeet eivät itsessään poista masennuksen syytä. Ne ovat vain apuväline hoitamisessa, mutta eivät hoitomuoto. Lääkkeiden voidaan katsoa lievittävän ihmisen oloa ja antavan ihmiselle mahdollisuuden normaaliin toimintaan, mutta ne eivät sellaisenaan poista vielä masennusta. Tämän vuoksi ihmettelenkin, että näitä lääkkeitä jaellaan niin avokätisesti. Toisaalta perisuomalaiseen, melankoliseen elämänkatsomukseen on helppo myydä lääke, joka tekee ihmisen ”onnelliseksi”. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, vai mitä?

Minä muistan myös itse hyvin elävästi sen hetken, kun minulla diagnosoitiin masennus. Hetki ajoittui aikaan, kun lapseni oli juuri syntynyt. Minulla oli huomattavan pitkä ylityöjakso takanani ja edessäpäin häämötti samanlainen. Tuohon aikaan minä olin hyvin väsynyt, jonka vuoksi ajauduinkin omasta tahdostani työterveyshuollon piiriin kysymään apua. Ajatuksena oli, että minä saisin sieltä mukaani reseptin nukahtamislääkkeisiin, jonka käytön ajottaisin hetkittäisiin ja akuutteihin tarpeisiin. Minä en halunnut mitään muuta enempää, kuin nukkua yöni kunnolla. Muutama yö viikossa olisi riittänyt minulle.

Tämän johdosta minä menin työterveyslääkärin luokse ja kerroin tilanteestani. Kerroin ylitöistä, itkevästä vauvasta, väsymyksestä ja unettomuudesta. Mainitsin myös sen, että pääosin minä olen kuitenkin onnellinen, sillä minulla on vakituinen työpaikka, terve parisuhde ja vasta syntynyt poika, joka tekee elämästäni kokonaisen. ”Elämäni ei ole yhtään hölmömpää”, minä sanoin.

Tuolloinen vastaanottoni kesti kokonaisuudessaan hieman yli kahdeksan minuuttia, mutta ilmeisesti se oli riittävän pitkä aika diagnoosiin. Siinä missä sisään asteli riutunut ja väsynyt mies, joka halusi vain nukkua, astui sieltä ulos mies, joka oli diagnoosin mukaan syvästi masentunut. Kädessä minulla oli resepti kohtalaisen vahvaan mielialalääkkeeseen ja koska minä olin utelias, päädyin myös kokeilemaan lääkettä. Ei mennyt kauakaan kun minä jo huomasin sen, että lääke ei yksinkertaisesti ole minua varten. Aikaisemmin minusta tuntui, että tunnen liikaa, enkä saa nukuttua sen vuoksi, mutta sittemmin en tuntenut enää yhtään mitään – minä vain elin ja olin. Kävin töissä, tulin kotiin, nukuin ja söin. Unettomuuteen lääkkeestä ei ollut apua.

En yritä väittää etteikö mielialalääkkeistä olisi joillekin ihmisille apua, mutta minun mielestäni stressin diagnosoiminen masennukseksi, ilman syvempää perehtymistä asiaan, on eettisesti hyvin arveluttavaa toimintaa ja mietinkin, että kuinkakohan moni vakavasti masentuneiksi diagnosoiduista ihmisistä ovat samanlaisia kuin minä?

Pohdin asiaa pitkään ja minusta alkoi tuntumaan, että minun tarinani on vain yksi tuhansista, kenties sadoista tuhansista. Jokaisen tulisikin omalta osaltaan olla jollain tasolla huolestunut siitä, että masennuslääkkeitä annetaan tänä päivänä väärin perustein, eikä tästä ole oikeastaan kukaan vastuussa. Tämä hämmentää ja pelottaa, sillä eikö potilas-lääkärisuhteen tulisi perustua nimenomaan luottamukseen ja uskoon? Potilas luottaa siihen, että lääkäri tietää mikä hänelle on parhaaksi. Tämän vuoksi en voi olla ihmettelemättä sitä, kuinka työterveyslääkärimme, silmiään räpäyttämättä, kykeni diagnosoimaan minut mielenterveysongelmaiseksi alle kymmenen minuutin kohtaamisen perusteella. Mikä on se tekijä, joka on muuttanut hyvinvointiyhteiskuntamme niin raadolliseksi, että ihmisiä ja heidän vaikeuksiaan ei tarvitse enään käsitellä yksilötasolla, vaan meidät voidaan kaikki laskea samaan karsinaan, saman pilleripurkin ympärille?

Vaikka työterveyslääkärini perimmäinen tarkoitus olikin varmasti hyvä, ei toiminta hänen puoleltaan ollut tässä suhteessa kovinkaan vastuuntuntoista. Stressi ja väsymys eivät ole vielä masennusta, vaan tekijöitä jotka altistavat masennukselle. Kukapa meistä ei olisi kokenut työperäistä stressiä, väsymystä, ihmissuhdekuohujen kautta pursuavaa alakuloa tai menetyksen herättämää tuskaa. Ne ovat kaikki vain osa elämää ja sen luonnollisia ylä -ja alamäkiä. Jotenkin tuntuu, että tämän päivän Suomessa mielialalääkkeistä on tullut nuorille lääkäreille eräänlainen Monopolistakin tuttu ”Vapaudut vankilasta –kortti”. Pelataan varman päälle, mutta ei kuitenkaan loppuun asti. Vaikka tällä kortilla pyritäänkin ratkaisemaan ongelma kuin ongelma, se ei silti tarkoita sitä, että tästä kortista olisi tähän kaikkeen.

Masennuksesta on tullut yksi yhteiskuntamme hyväksytyimmistä "tabuista" ja kuten tilastotkin sen osoittavat, kyse ei ole harvinaisesta sairaudesta, mutta silti tästä kaikesta huolimatta mielialalääkkeiden käyttö koetaan usein häpeälliseksi.  Masennus ei ole niiden aiheiden joukossa, joista voisi puhua kahvipöydässä, kuten edellisen viikon noroviruksesta. Tämä johtaa helposti siihen, että siitä ei puhuta lainkaan, vaan se lakaistaan kaikessa hiljaisuudessa maton alle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (77 kommenttia)

ulf fallenius

Väittän että yli puolet massennuslääkkeiden käyttäjistä on lääkäreiden ja lääketehtaiden aikaan saannosta kun ihan ensimäiseksi tyrkätään masennuslääkkeitä vaikka vaivat olemattomat.Suurimassa tapauksissa riittäisi suurinpiirtein vähän paremmat elintavat niinkuin ulkoliikuntaa ja hauskaa tekemistä.Lääkkeet on bisness ilman moraalia ja Suomalaiset ovat herkkiä ottamaan lääkkeitä pieninpäänkiin vaivaan.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Olen itse huomannut aivan saman asian. Esimerkiksi omassa tapauksessani niinkin pieni asia kuin iltakävely auttoi unen saamiseen, vaikka työ itsessäänkin oli kyllä fyysistä työtä. Minun mielestä lääkärit omalla käytöksellään edesauttavat ja pienentävät kynnystä pilleripurkin avaamiseen, mutta jostain syystä siitä ei juurikaan puhuta.

Käyttäjän mattiuuk kuva
Matti Uusi-Kokko

Medikalisaatio on ongelma Suomessa, mutta sitä vastaan voi jokainen taistella pidättäytymällä turhista lääkkeistä. Maksakoot tyhmät itsensä kipeäksi, ei se ole järkeviltä pois. Hyviä esimerkkejä on kolesterolilääkkeet, laihdutuslääkkeet ja särkylääkkeet.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Ns. SSRI-lääkkeet ovat riehaannuttaneet masennustilastot. Ennen vanhaan sitä käytiin henkilökohtaisesti psykiatrin vastaanotolla ja sitä kautta haettiin eheyttä. Lienee selvää, ettei tällaisessa hoitomuodossa ole yksinkertaisesti "varaa" pitää kymmenystä masentuneena.

SSRI:n avulla kuitenkin tilanne saadaan "ulkoistettua". Vastakkain ovat siis eettiset, taloudelliset kuin ihmisarvollisetkin perustelut. Jos muuhun ei riitä resurssit, niin onko silloin SSRI huono idea? Mutta tehdäänkö diagnooseja entistäkin heppoisimmin perustein medikalisaation alttarilla?

Itse käytin vuosia sitten yhtä merkkiä, ja ystäväni kehottivat minua lopettamaan. Mikään ei tuntunut enää hyvältä, ei tosin pahaltakaan. Rutiinit suoriutui kuin robotilta. Ystäväni jollain kierolla tavallaan pitivät kuitenkin siitä minun räiskyvästä persoonasta. Rupesin tarkkailemaan itseäni ja totesin heidän olleen oikeassa. Tätäkö minä nyt sitten haluan? En. Lopetin sen merkin ja tarjottiin toista.

Tämä kuuri loppui kuitenkin nopeaan, kun absoluuttisessa rahattomuudessa pitänyt julkinen taho halusi minun kuitenkin ostavan nämä lääkkeet, ennen kuin saisin lisää tukea. Meni siinä sen verran aikaa selvittää heille, että tyhjästä on paha nyhjästä, että saamani ns. starttipaketti loppui, kuuri katkesi ja siitä nimenomaisesti sanottiin, ettei saisi käydä. Pohdin, että tuskinpa tämä on viimeinen kerta, kun tappelen näiden asioiden kanssa, joten jätän kokonaan sivuun.

Ajoittain on edelleen vaikeaa, esimerkiksi unen kanssa. On joskus useampikin päivä putkeen, jolloin pitää nukkua kahdessa otteessa sellaiset 4 tuntia.

Olen tosin kuullostellut herkemmin itseäni. Mistä minä pidän, mikä saa hyvälle tuulelle? Miten tasapainoilla tylsien ja mielenkiintoisten asioiden välillä onnistuneemmin? En tiedä tuleeko tämä reitti koskaan valmiiksi. Välillä tuntuu, että olen itseni kanssa todella sujut ja että nyt osaan ottaa itseni huomioon. Sitten taas iskee hetkittäin vähän heikompi kausi, jolloin itsestään ei tunnu saavan mitään irti. Arvioisin kuitenkin, että parempaan suuntaan ollaan menossa tässä n. 5 vuoden harjoittelun jälkeen. Kaikille tämä itsehoitokaan ei sovi, eikä siihen ole mahdollisuuksia.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Kuten sinäkin tässä sanoit, niin käytit vuosia lääkkeitä, mutta missään vaiheessa sinun hoidon aikana ei pureuduttu itse ongelmaan eikä siihen, mistä se kaikki kumpuaa. Tottakai hoito on kallista, eikä siihen näillä lukumäärillä voi olla varaa. Ei edes tämän päivän utopioissa elävällä Suomella. Minä en silti voi hyväksyä tuota kuinka niitä likimain tyrkytetään ihmisille, vaikka aivan varmasti jokainen reseptejä kirjoittavista tietää niiden vaikutuksista persoonallisuuteen, seksuaalisuuteen, sekä ihmisen kykyyn tuntea luonnollista iloa ja surua.

Minusta on hyvä Henri, että uskalsit itse ottaa sen askeleen ja hypätä pois purkin äärestä. Ei varmasti ollut helppo päätös ja voisin kuvitella, että vuosien käytön jälkeen tästä seurasi epämääräistä panikointia ja sähköistä pääkipua.

Minä joskus käytin nukahtamislääkkeitä univaikeuksiini, mutta ne olivat sellaista laatua, että jo kuukaudessa toleranssi nousi puolesta tabletista kahteen tablettiin. Tiesin, että tästä ei voi seurata mitään hyvään.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Korjataan hieman: en käyttänyt vuosia lääkkeitä, vaan vuosia sitten. Epävalistunut arvaukseni tuosta kestosta voisi olla n. yksi vuosi, ehkä hieman vähemmän. Varsinainen aikamäärä ei ole ollut minulle niin relevantti, että olisin tuota taltioinut tuon tarkemmin.

Jokaiselle suotakoon omat prioriteetit. Minä en katsonut itse ongelmien olevan niin suuret, että tahdottoman olmin oleskelu olisi ollut muutosta parempaan. Jollekulle toiselle se voi olla hyvä asia sekin. Hyvä asia on, että jokainen masennuslääkitty pysähtyisi varta vasten miettimään tilannettaan. Siinä mielessä tämänkin blogikirjoituksen avaus on kannustavaa.

Todettakoon vielä, että ensimmäisen merkin kuuri oli sen verran pitkä, ettei minulla ilmennyt paljoakaan sivuoireita, jos nyt ei lasketa yleistä "lamaantumista". Vieroitusoireita en sen sijaan muista kärsineeni. Lienen siis todella onnekas.

Käyttäjän DanielRavn kuva
Daniel Ravén

Itse olen pitkäaikainen (viides vuosi taitaa olla meneillään) SSRI-lääkkeen käyttäjä. Lääkityksen syy on lähes parikymmenvuotinen depressio teini-iästä saakka. On totta, että varsinkaan miehet eivät hae apua kovin herkästi. Omalla kohdallani laukaiseva tekijä oli se, että olin jo suunnitellut itsemurhani viimeistä piirtoa myöten valmiiksi (alkoholiavusteinen hypotermiakuolema läheisessä metsässä + kirje poliisille, jossa ruumiin nouto-ohjeet). Olin kuitenkin umpikujassa, koska en katsonut voivani panna suunnitelmaa täytäntöön niin kauan kun vanhempani olivat elossa. Tiedän, että etenkin depressiota niinikään sairastaneelle äidilleni lapsen itsemurha olisi ollut niin raju isku, että olisin käytännössä tuominnut hänetkin samalla kuolemaan. Vain tämän vuoksi taivuin lopulta hakemaan apua.

Usein kuulee kerrottavan, kuinka "onnellisuuspillereiden" lisäksi juuri muuta ei terveydenhuollon resurssipulasta johtuen ole tarjolla. Minulle kuitenkin tarjottiin välittömästi Kelan tukemaa terapiaa. Kieltäydyin, koska en uskonut sen tepsivän. Prosessi olisi myös ollut tuskallinen ja yhteiskunnalle huomattavasti kalliimpi kuin Kela-korvaus halvasta SSRI-napista. Minulle on ollut aina äärimmäisen tärkeää se, että olisin yhteiskunnalle plusmerkkinen tekijä, koska itsekunnioitukseni perustuu paljolti siihen. En voi myöskään kyllin korostaa sitä, että terapia ei sovellu kaikille. Ammattilainen on vain johdattelija, avustaja. Varsinaisen työn terapiassa tekee potilas itse. Siksi sekä kyky, halu että usko prosessiin ovat kaikki edellytyksiä terapian onnistumiselle.

Kokeilen aina välillä elämää ilman mielialalääkkeitä (ehkä 3-4 kertaa vuodessa). Nämä kokeilut eivät aiheuta ongelmia, koska vieroitusoireet ovat todella mitättömät - niitä hädin tuskin huomaa. Vaikutukset riippuvat senhetkisestä elämäntilanteesta. Stressaavan tai surua sisältävän vaiheen aikana lääkityksen poisjätöllä on lähes välittömiä vaikutuksia. Ajatukset alkavat pyöriä negatiivisissa asioissa ja niistä on todella vaikea irrottautua. Jään märehtimään asioita loputtomasti. Ilo katoaa ja työteho alenee. Kepeämmässä elämänvaiheessa on helpompi pärjätä ilman lääkettä, mutta silloinkin palaan jälleen iänikuiseen paheeseeni: pyörittelen asioita aivan liikaa ja teen liian vähän. Elämä alkaa ikään kuin tahmata.

Suurin yllätykseni SSRI-lääkkeiden suhteen oli se, että ne eivät tunnu miltään. Ennen käyttäjäksi ryhtymistäni luulin, että niistä tulisi sellainen olo kuin olisi jonkin aineen vaikutuksen alaisena. Mutta eivät ne tunnu yhtään miltään. Ainoat sivuvaikutukset, jotka huomaan ovat seksuaalisen halun väheneminen (kohdallani positiivista) ja tunneskaalan ääripäiden leikkautuminen (ei itketä leffassa). Tunteiden leikkautumista huomaan tosin vain surua tuottavissa asioissa. SSRI-lääke onkin mahdollistanut minulle pitkän pimeän tunnelin jälkeen lähestulkoon normaalin elämän ja myös ilon tuntemukset, jotka aiemmin tuntuivat olevan harvassa. Kohdallani lääkkeen suurin hyöty on siinä, että kun ennen analysoin pikku asiatkin puhki, pelkäsin tulevaa ja murehdin menneitä, suhtaudun kaikkeen nyt paljon rennommin. SSRI-lääkkeen ansiosta on todella helppoa olla onnellinen. Minun kohdallani se myös kirjaimellisesti pelasti henkeni. Käytän niitä todennäköisesti loppuelämäni.

Käyttäjän DanielRavn kuva
Daniel Ravén Vastaus kommenttiin #89

Tässä joulupuuroa keitellessäni piti sanomani, että vaikka Pekka Siikala vaikuttaakin olevan voimakkaasti mielipiteitä jakava persoona Puheenvuorossa, hän nosti esille mielestäni erittäin huomionarvoisen seikan - masennuslääkkeiden huomattavan suuret yksilölliset vaihtelut lääkevasteessa. Siinä missä jokin valmiste saattaa pelastaa yhden potilaan hengen, toiselle sama lääke voi aiheuttaa pelkkiä sivuvaikutuksia.

Omalla kohdallani oikean lääkkeen löytymistä edelsi jokseenkin piinaava puolivuotinen hakuprosessi, jonka aikana yritettiin löytää minun kohdallani sopivan vasteen tuottava lääke. Tuon periodin aikana olivat hanskat lentää useaan otteeseen tiskiin, kun irtokarkeistakin olisi saanut suotuisampia vaikutuksia. Myös potentimpaa SNRI-lääkettä kokeiltiin, mutta niinikään vailla mainittavia vaikutuksia. SNRI-kokeilu tosin tuotti elämäni ainoat mainitsemisen arvoiset vieroitusoireet: tuntui kuin olisi kylmä ja kuuma yhtäaikaa. Kyseisen harhapolun jälkeen palattiin vielä SSRI-lääkkeisiin, jolloin paroksetiinista löytyi lopulta apu tämän pääkopan välittäjäainekeitokseen. Maallikon näkökulmasta tuntuu jokseenkin eriskummalliselta, että toimintamekanismiltaan (serotoniinin takaisinoton hidastaminen) samanlaisten lääkkeiden molekyylitason eroavuudet aiheuttavat niin suurta variaatiota lopputuloksissa.

Mielialalääkkeille on myös tyypillistä, etteivät niiden suotuisat vaikutukset tule näkyviin kovin nopeasti. Vähintään kuukauden tai jopa kahden kokeilujaksoa suositellaan siksi todellisen vasteen selvittämiseksi. Tässä myös yksi syy oman lääkeodysseiani venymiseen.

Disclaimer: Viesti on kirjoitettu SSRI-lääkkeen vaikutuksen alaisena :)

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Minun ja työterveyslääkärini tapauksessa ei minkäänlaisia itsehoito-ohjeita edes annettu. Se oli raaka diagnoosi. Sittemin olen lukenut huomattavan määrän psykologiaa ja ties minkälaista huuhaakirjaa, jonka myötä olen löytänyt niitä asioita jotka oikeasti kiinnostavat minua. Asioita jotka pitävät elämän mielekkäänä ja toimintapainotteisena.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

En ole edes aivan varma, onko mitään ohjeistusta itsehoidon puolella olemassa. Käytin määritelmää aivan epätieteellisessä mielessä, jos kohta siksi, että se mielestäni kuvaa hyvin toimintaani.

Työterveydenhuollon puolella on varmastikin omat agendansa. Eittämättä olisi hyvä tutkia, voiko masennusta torjua jollain muulla tavoin tehokkaasti. Voisin kyllä ottaa osaa tämänlaiseen projektiin vapaaehtoispohjalta, koska ongelma on minustakin mennyt hälyttävälle tasolle.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #8

Tavallaanhan tässä toimii kyllä ne perinteiset "etsitään sisältöä elämään" -konstit, mutta kun ne esitetään ranskalaisilla viivoilla pienessä lehtisessä, niin ei ne oikeasti puhuttele yhtään ketään.

Tietysti kun oikeasti on kyse vakavasta masennuksesta ja kenties jopa itsetuhoisista ajatuksista, niin ei ihminen pysty aktivoimaan itseään sillä tavalla, että jaksaisi innostua liikunnasta, harrastuksista tai ystävällismielisistä lautapeli-illoista kavereiden kesken. Tuolloin lääkkeet tulevat kyllä tarpeeseen, että saa sen ensimmäisen sysäyksen jolla pystyy aloittamaan toiminnan uudestaan ja etsimään elämästä niitä valoisampia puoliakin.

Kari Luoto Vastaus kommenttiin #8

Jos haluat, sekä päästä masennuksesta, että toimia yhteiseksi eduksi, ryhdy seuraamaan kehittämääni kofeinismihoitoa, otaksun, että käytät, tai ainakin olet käyttänyt kofeiinia muodossa tai toisessa.

Jos toimit tiukasti ohjeen mukaan, saatat huomata selvä eron olossasi jo kun heräät hoidon aloittamisen jälkeisenä aamuna.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #11
Kari Luoto Vastaus kommenttiin #13

Kehoon kertyneen kofeiinin aiheuttama krooninen myrkytystila.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #15

Aa, pidän toki aina silloin tällöin kofeiinittomia kausia. Viimeisimmästä ei ole kauan aikaa.

Kari Luoto Vastaus kommenttiin #17

Kofeiinittomista kausista ei ole mitään hyötyä, paitsi että et saa lisää myrkkyjä elimistöösi sinä aikana. Kofeiinin aineenvaihduntajäämät poistetaan kehosta ruokavaliolla ja tietyillä ravintolisillä, hommaan voi kulua vuosia.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Minun mielestä muutenkaan alle kolmikymppisellä työterveyslääkärillä ei ole minkäänlaista taustaa diagnosoida ihmiselle vakavaa masennusta. Suomessa on MMT sitä varten.

Kyseessä oli siis julkisen sektorin työterveyslääkäri. En tiedä kuinka nämä asiat toimivat yksityisellä puolella.

Kari Luoto

Kärsin itse yli 20 vuotta vaikeasta, hoidolle resistentistä masennuksesta, yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä ja paniikkihäiriöstä. Mukana oli myös erittäin vaikeita neurologisia oireita.

Lopetin kofeiinin käytön 2008, psyyken ongelmat katosivat 4 kuukaudessa, fyysiset oireet ovat kestäneet kauemmin poistua, mutta nyt alan olla jo työkykyinen.

Kofeiini kertyy kehoon virtsahappomuotoisina aineenvaihduntajääminä, ja näiden jäämien neutralointi kehittämälläni hoidolla poistaa oireet jopa alle vuorokaudessa.

Kofeinismiblogissani asia on selitetty juurta jaksain hoitokeinoineen.

http://qmies.blogspot.fi/

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Aika uskomaton kertomus Kari.

Katselin sinun blogia ja täytyy sanoa, että todella mielenkiintoinen näkemys kaikkine huomioineen sinulla tuolla. Enkä epäile hetkeäkään etteikö kofeiini vaikuttaisi yksilökohtaisesti ihmisiin, koska sen vaikutus keskushermostoon ja aineenvaihdutaan on kuitenkin todistettavissa. Puhumattakaan sen vaikutuksesta esimerkiksi verenkiertoon, eli toisin sanoen ihmiseen kokonaisvaltaisesti. Mainitsemasi riipuvuuden voidaan usein katsoa olevan yksilökohtaista. Pitää perehtyä aiheeseen paremmin joku päivä.

Epäilemättä jos kofeiini löydettäisiin tänä päivänä, niin se kiellettäisiin huumausaineena. En silti aivan vakuutu siitä, että vaikutukset olisivat kaikkien kohdalla samat.

nm. kofeiininarkkari ja noin 14 kuppia päivässä. :)

Kari Luoto

Kofeiini aiheuttaa systeemisen myrkytyksen koska se toimii estämällä rentouttavia, rauhoittavia välittäjäaineita ja lisää stressihormonien pitoisuutta kaikkialla kehossa.

Vaikutukset eivät ole kaikkien kohdalla samat, jo kofeiinin metaboliassa voi olla hyvin suuria eroja. Jo pelkästään puoliintumisaika voi vaihdella tunnista yli sataan tuntiin.

Kofeiini aiheuttaa valtaosan sekä psyykkisistä, että fyysisistä kroonisista sairauksista nimenomaan stressihormonien avulla. Kertymisen aiheuttama krooninen myrkytys manifestoituu eri geeniperimällä ja elämäntavoilla eri tavoin. Yksi saa mielenterveysongelmia, toinen multippeliskeloorin, kolmas T2 diabeteksen, neljäs iskeemisen sydänsairauden, viides syövän, kuudes aivoinfarktin, seitsemäs dementian jne.

Kaiken kaikkiaan, kofeinismi aiheuttaa todennäköisesti noin 80% koko sairaanhoidon kuluista ja on käytännössä tällä hetkellä suurin tappaja aiheuttamillaan sairauksilla.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Mielenkiintoista. Olen lopettanut montakin asiaa, mutten koskaan kahvinjuontia. Voisipa kokeilla ihan huvikseen vaikka puolen vuoden ajan.

Kari Luoto

Jos lopetat, ryhdy samalla kehon puhdistusdieetille, muuten lopettaminen voi aiheuttaa jopa hengenvaaran. Kofeiinijäämien kontrolloimaton vapautuminen kehosta voi aiheuttaa jopa vammautumiseen tai kuolemaan johtavan kofeiinimyrkytyksen vielä kuukausia tai jopa vuosia lopettamisen jälkeen ellei jäämiä poisteta kehosta.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #76

Jääpi puhdistusdieetit tekemättä kyllä.

Kari Luoto Vastaus kommenttiin #83

Useimmilla se jää, harvalla on kanttia siihen hommaan.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Tulipa mieleen tämä Ylen areenasta löytyvä dokumentti, joka eilen tuli vastaan Facebookissa:
http://areena.yle.fi/tv/1203780

Tätä kirjoittaessa 28 päivää esitysaikaa vielä jäljellä. Aihe on joka tapauksessa mielenkiintoinen: kuinka lääketeollisuus vaikuttaa diagnosointeihin ja jopa tehtailee uusia sairauksia. Esimerkiksi ujoutta on nostettu sairaudeksi Yhdysvalloissa.

Vähättelemättä yhtään pitkäaikaiseen ja/tai syvään masennukseen sairastuneita, on voitava pohtia sitä onko tietynasteinen, lyhytaikainen masentuneisuus ollut joskus osa ihan normaalia, hyväksyttävää elämänkirjoa. Esimerkiksi isäni joskus kertoi nuorena miehenä kokeneen jonkin lyhyehkön ajanjakson, jolloin oli tavallista synkempi. Tuohon aikaan tuollaista ei kuitenkaan käsitteellistetty masennukseksi. Eikä ajateltu, että nyt pitäisi saada vaivaan jotain pillereitä. Isääni auttoi sen sijaan mm. aktiivinen liikunnan harrastaminen. Entä jos tällaisia asioita lähestytään 2010-luvulla aivan eri tavalla kuin joskus 60-luvulla?

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Nyt ollaan Ossi asian ytimessä, koska onnellisuuspillerithän ovat nimenomaan 2000-luvulla hurjiin mittasuhteisiin noussut ilmiö, joka kasvaa kaiken aikaa. Tutkiskelin tässä nettiä ja se on täynnä erillaisia kirjoituksia siitä, kuinka ihmiset käyvät jopa vuosia töissä pelkästään pillereiden avulla. Tai näin he asiat ainakin kokevat. Toisin sanoen minkäänlaista hoitoa ei ole edes tarkoitus antaa.

Olen itsekin jossain määrin melankolinen persoonallisuus, mutta koska olen harrastanut paljon itsetuskiskelua tiedän sen, että se on vain osa minun persoonallisuuttani. Myös minulla on ollut synkistelykausia niin kuin sinun isällä, mutta jopa niiden aikana minä tiedostan sen, että kyllä se Aurinko sieltä horisontista aina lopulta nousee.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Ehkä se synkistelyaika pitäisi nähdä samoin kuin pimeä kausi Suomessa. Kestäähän se aika pitkään, mutta toisaalta se aurinko tosiaan nousee sitten taas jossain vaiheessa. Ennen kuin se tapahtuu, tuon pimeänkin ajan voi käyttää jolla tavoin hyödyksi. Järvien jäädyttyä voi hiihtää lyhyen valoisan aikana, josta itse kovasti pidin etenkin Kuopiossa asuessani. Työssä käyvät voivat tuota tehdä ainakin viikonloppuisin, tai muulloin vapailla. Eikä se liikkuminen niin ankeaa ole pimeälläkään. Koiran ulkoiluttaminen öisin metsässä on nykyisinkin mukavaa puuhaa.

Kun Kuopiossa kanniskelin suksia tuomiokirkon ohi, kadun toisella puolella oli kallis kuntosali jossa oli vähän tympääntyneenkin näköisiä ihmisiä. Ulkona paistoi talviaurinko ja jotkut ne vain halusivat liikkua piilossa valolta milloin minkäkin vekottimen avulla. Hiihtäminen tai luistelu Kallavedellä ei maksa mitään, mutta eipä silti monelle kelvannut. Jännä juttu. Poikkeaa jo vähän aiheesta, mutta kuinkahan paljon tuollaiset kuntosalitkin ovat näyttäytymistä varten? Ehkä se kallis kuntosali nostaa enemmän sosiaalista statusta kuin hiihtäminen järvellä joka on niin so last season. Tai pitäisikö sanoa, so last century.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen Vastaus kommenttiin #21

Liikunnassa on tärkeintä (superlat.), että löytää sen mikä on kivaa - eikä mitään lajia pidä pitää so last season/century. Itse pidän eniten juuri kuntosalista. Kävelen myös päivittäin, mutta lasken sen ulkoiluksi en liikunnaksi, minkä opin edesmenneeltä koiraltani.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #21

Melankoliaa voi aina koittaa torjua huumorilla. Esimerkiksi kuntosaleista puhuttaessa näin:

http://www.filehurricane.com/media/1350

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas Vastaus kommenttiin #25

Koen asian niin, että synkkyyttä on monentyyppistä. Tässä voisin jakaa sellaisen karkeasti kahteen tyyppiin: passivoivaan ja luovaan. Passivoiva on sellaista lamauttavaa synkkyyttä, joka haittaa erinäisten asioiden tekemistä ja oman elämän eteenpäin viemistä. Luova on sitten sellaista, jonka voi kanavoida johonkin tekemiseen. Henkilöstä riippuen synkkyyttä voi purkaa musisoimalla, laulamalla, piirtämällä, maalaamalla, kirjoittamalla, runoilemalla ja miksei vaikka tanssimalla. Kyse ei ole siitä, että synkkyys pyrittäisiin jotenkin väkisin muuttamaan iloksi. Tai en ainakaan itse koe sitä niin. Pikemminkin kyse on siitä, että puretaan sitä omaa synkkää mieltä johonkin tekemiseen, ilman että pyrittäisiin siitä synkkyyden tilasta sen kummemmin pois. Miksi pyrkiä pois, jos sillä saa jotain aikaan? Tuolla tavoin se synkkyys ajan myötä kuitenkin jossain vaiheessa katoaa. Tai lievenee jollain tapaa.

Itsekään en usein kykene sanomaan milloin synkkyys on tuollaista ja milloin taas sitä passivoivaa sorttia. Joskus tuntuu siltä, että kyse on myös paljon näkökulmasta. Eli se passivoivakin synkkyys on lopulta ihan samaa, mutta jos sitä lähestyy kuin se olisi luovaa työskentelyä ruokkivaa, sellaiseksi se sitten myös muuttuu. Joskus ehkä toimii paremmin, joskus huonommin.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Hienoja ajatuksia koko ketjussa. Kiitos!
On hyvä, että voi ihan hyvällä omallatunnolla myöntää tai kokea olevansa ns. pohdiskeleva, joskus alakuloinen tai melankolinenkin persoonallisuus. Elämä on silti ihan hyvää, kun ei ota näitä nami-nami kiva-kiva -tyyppejä ns. tavoiteltaviksi esikuviksi: kukin olkoon erilainen.

Oman itsensä tiedostaminen on ok, ja erittäin hyvä on jos löytää ihmisiä, joiden parissa viihtyy naamakkain tai muuten. Jokin kiva toimintakin avittaa: itse käyn pari kertaa viikossa kuntosalilla hulvattoman huumoriporukan seassa, jotten raihnaistu; päivittäin ulkoileminen vaikka cityyn kävellen auttaa virkistymään ja henkisluontoiset (taide, aivovomistelu) harrastelut samoin ja muiden auttaminen yms. Musiikki on minun juttuni ja on sellainen yleislääke kaikkeen välillä ilo-suru tai riemu-ahdistus, jopa siihen, mihin joidenkin mielestä voi kuolla...

Myönnän kokeneeni kynnysjännityksiä, kun lähdin mukaan "sivulta" tulavana uutena ihmisenä. Onneksi ihmiset ovat keskimäärin ihan mukavia ja olin tervetullut - yllätyksekseni: otettiin hyvin vastaan ;-)

Uneen luulisin liikunnan, lukemisen, musiikin kuuntelun tms. auttaneen, vaikka joskus unta on liian vähän. Olen yrittänyt välttää sitä ajatusta, että "tämä on nyt sairautta": ilmeisesti silloin ei ihminen vielä ole ihan lääkityksen tarpeessa...
Asiat voisivat olla hullumminkin.

"Kuljin apealla miellä ja alla päin, kun kadulla jalattoman miehen näin". Kiitollisuus elämästä nousee;-)

Hyvää joulun aikaa!

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #51

Mukava että herättää Seppo ajatuksia.

Halusin tosiaan, että asiasta puhuttaisiin vähän enemmän kuin siitä tällä hetkellä puhutaan. Usein keskustelut joihin törmää on niin sanottuja "foliohattukeskusteluja", joissa vedetään mukaan maailman järjestystä ja ties mitä. Minäkään en ole kovin kokenut sivustojen käyttäjä, mutta silloin tällöin aina aktivoidun.

Uusi Suomi on aika mukava paikka tappaa aikaa ja saada asioihin valtamedian ulkopuolista perspektiiviä.

Sinulla on hyvä näkemys elämästäsi.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari Vastaus kommenttiin #59

Kiitos Martti.
Unohtui tuossa se ajatus, että mieleen saattaa hiipiä joskus myös syvä yksinäisyyden tunne, vaikka on ihmisten ympäröimä. Ehkä se on osa sitä eloomme kuuluvaa ns. elämäntuskaa: "Yksin olet sinä ihminen..."
Silloin ihminen joutunee kohtaamaan itsensä. Ei aina helppoa..., mutta kuuluu jokaiselle.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Muistutan, että masennuslääkkeitä määrätään myös selkäsärkyihin, hermosärkyihin ja muihin kroonisiin kiputiloihin.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Niin sanotusti ehkäistään etukäteen, jos vaikka masentuisi särkyjen vuoksi.

Kaveri kiteytti asian aika hyvin toteamalla, että koko kysymys on tänä päivänä vääristynyt ja kääntynyt päälaelleen. Sen voisikin esittää niin, että kysyy "onko sinulla jotain erityistä syytä, minkä takia et olisi masentunut?"

Monta kertaa monilla sitä ei ole.

Itsetutkiskelun ja oman persoonallisuuden kasvukipujen sijaan halutaan käyttää oikotietä ja avata se purkin kansi.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Itselleni on määrätty kipukynnyksen alentamiseen masennuslääkettä ja minähän en päätäni sekoita noilla mömmöillä. Haluan tuntea tunteet ja kipuhan on merkki, että jotain kehossa täytyy korjata. Mieluummin menen osteopaatille.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #33

On sadistista määrätä lääkitys kipukynnyksen alentamiseksi, sillä kipukynnyksen alentaminen tarkoittaa, että koet kivut entistä herkemmin ja voimakkaampina !

Taidat olla ymmärtänyt kovasti väärin masennuslääkkeen käytön kivunhoidossa. Se kun todellakin vaikuttaa kivun välittymiseen hermostossa täysin riippumatttomana muista mahdollisista mielenterveyden häiriöistä.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama Vastaus kommenttiin #79

HAH Nyt mä tajusin nostamiseen piti kirjoittaman :D

Minä olen itse pitkäaikainen hermokipupotilas, masennuslääke aiheuttaa minussa tylsistymistä ja esimerkiksi itku joka on tärkeä puhdistava keino tunteiden käsittelyssä jää pois. Haluan yhä tuntea omat tunteeni, joten siksi en käytä kipuuni masennuslääkettä vaan jotain ihan muuta. Mutta ensimmäisenä vain tuota tungetaan kouraan.

Olen muutenkin lääkeaineyliherkkä, eli reagoin herkästi jo pelkkään B-vitamiiniin.

Käyttäjän dzogchen kuva
Lasse Myllypuro

Ongelmat ilmestyvät enemmin tai myöhemmin kaikille. Kun olemassaololla ei ole tarkoitusta tai merkitystä. Tai emme edes ymmärrä kysyä miksi olen elossa, mitä elämä on?

Onneksi olemme itse vastuusta omasta elämästämme.

http://sphotos-d.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash3/6104...

Elämä olisi varmasti helvetillistä jos esim ihannoisi nykyajan median arvomaailmaa.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki
Käyttäjän Omena kuva
Janika Saimaa

Masennuslääkkeitä määrätään todella helposti. Sen sijaan, että mietittäisiin miksi niin ja noin monta prosenttia ihmisistä on masentuneita, voisi miettiä miksi niitä reseptejä kirjoitetaan niin helposti. Voisiko tämä olla osaltaan lääkareiden helppo tapa saada potilasjono nopeammin hoidettua: reseptilappu käteen, olkaa hyvä, näkemiin. Seuraava! Tai sitten lääkärit saavat bonusta/hyötyä joidenkin lääkkeiden kirjoittamisesta?

Itselläni on pari kokemusta lääkärin käteen tunkemista mielialalääkerepteistä. Viimeisin muutaman kuukauden takaa kun yrityksessä jossa työskentelin, alkoivat suuret YT:t. YT:den alkamisen aikaan koko suurelle organisaatiolle kerrottiin, että jos tuntuu pahalta, voi mennä työterveyshoitoon - henkilökuntaa siellä on lisätty että kaikki varmamasti saisivat hoitoa pikipuolin. Sain itsekin - kuten varmasti suurin osa (ehkä kaikki) henkilöistä jotka joutuivat irtisanomisuhan alle - hoitajalta kutsun tulle juttelemaan "sinullahan on lapsia ja olet yksinhuoltaja. Haluat varmaan purkaa hiukan huoliasi ammatti-ihmisen kanssa". Ystävllinen tarjous, ilman muuta otin sen vastaan. Juttelimme tunnin verran vastaanotolla ja sain mukaani kahta eri mielialalääkettä - vahvempaa ja miedompaa. Saisin itse päättää kummasta on apua. En hakenut lääkkeitä ja olen yhä pystyssä ja hengissä - vaikka potkut tulivatkin. Tietenkin masentaa ja mieli on usein maassa, tilanne tuntuu hetkittäin toivottomalta ja itku on herkässä. Mutta kellä ei olisi jos on saanut kenkää ja rahat loppu, lapset huollettavana ja koti ja eläminen maksettavana - mutta en piru vie ole sairas!

Toinen tilanne jossa minut "pakotettiin" ottamaan vastaan unilääkkeitä oli synnytyksen jälkeen. Siis heti kun oli synnyttänyt - suuren vauvan ihan luomuna ja olin menettänyt paljon verta, tuli anemia ja jalat pettivät alta. Väsytti ja pelotti kuinka saan huushollin hoidettua siinä kunnossa. En halunnut ottaa unilääkettä, en ole ikinä syönyt lääkkeitä muutenkaan. Pakko se lutikan kokoinen tabletti oli ottaa vastaan, että hoitaja lähtisi pois ja tuntisi tehneensä hommansa vastahakoisen potilaan kanssa - piilotin tabun nyrkkiin ja otin kotiin mukaan. Yhä ovat tabletit, niin särkylääkkeet kuin rauhoittavatkin, lääkekaapissa odottamassa tulevaa tarvetta.

Vastoinkäymiset kuuluvat elämään - se ei ole kivaa mutta ei niistä eroon pääse tabuja napsimalla. Monet eivät varmasti ilman lääkeapua selviäisi päivästä päivään - mutta ei niitä jokaisen ihmisen syödä tarvitse, ihan oikeasti! Lääketehtailijat ovat tästä ihan varmasti eri mieltä mutta pakkoko heitä on totella.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

"Vastoinkäymiset kuuluvat elämään - se ei ole kivaa mutta ei niistä eroon pääse tabuja napsimalla. Monet eivät varmasti ilman lääkeapua selviäisi päivästä päivään - mutta ei niitä jokaisen ihmisen syödä tarvitse, ihan oikeasti! Lääketehtailijat ovat tästä ihan varmasti eri mieltä mutta pakkoko heitä on totella."

Erittäin hyvä pointti. On luonnollista tuntea erillaisia tunteita - niin surua kuin iloakin. Täytyy sanoa, että sinulla oikeasti luonnetta, koska epäilemättä varsinkin synnytystilanteessa on unilääke varmasti tuntunut viekottelevalta vaihtoehdolta.

En kirjoituksessani missään nimessä syytä asiasta pelkästään lääkäreitä ja heidän avokätisyyttään reseptien suhteen. Se on aina lopulta ihmisen oma valinta ottaako lääkkeen käyttöön, vai jättääkö reseptin hyllyn pohjalle pölyttymään muiden joukkoon. Tässä kuitenkin tulee vastaan se tekijä, että lääkäri hyvin usein on ihmiselle auktoriteetti kun puhutaan terveydestä. Tällainen asema, joka perustuu luottamukseen, tuo mukanaan myös vastuuta. Hurjimmat tapaukset joista olen tänään kuullut ovat sellaisia, joissa 14-vuotiaalle koulukiusatulle tietokoneaddiktille määrättiin mielialalääkkeitä. Tällaisissa tapauksissa mennään minun mielestäni jo todella syvissä vesissä.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Muutaman seikan nostaisin keskusteluun:

1. On erikoista, että mikäli masennusoireita halutaan kontrolloida aineilla, niin sitä ei aloiteta AINA mäkikuismalla, jonka on kliinisissä tutkimuksissa todettu olevan yhtä toimiva tai parempi aine lievän ja keskivaikean masennuksen hoidossa. Lisäksi mäkikuismalla on tutkitusti paljon miedommat sivuvaikutukset mielialalääkkeisiin verrattuna. Minusta olisi perusteltua, että mäkikuisma olisi aina ensisijainen aine masennuksen hoidossa, mikäli jotakin ainetta halutaan äärätä.

2. Psykedeelisten aineiden, kuten psilosybiinin, teho masennuksen ja ahdistuksen hoidossa on saanut vahvistusta tutkimuksissa. Psykedeeliterapian etuna masennuslääkitykseen voidaan pitää sitä, että potilas ei tarvitse jatkuvaa lääkitystä, vaan yksi tai muutama terapiasessio voi riittää siihen, että potilas voi saa käsiteltyä sisäisiä ongelmiaan sen verran hyvin, että masennus ja ahdistus poistuvat kuukausiksi tai jopa vuosiksi eteen päin. Psykedeeliterapian idea on siinä, että potilas voi päästä kokemaan suuria merkityksellisyyden tunteita, joita voidaan verrata syviin uskonnollisiin kokemuksiin. Lisäksi psykedeelien vaikutuksen alaisena masennuspotilas voi saada kokonaan uudenlaisia näkökulmia elämäänsä ja ihmissuhteisiinsa. Tämä on masentuneelle erityisen tärkeää, sillä masentuneisuudelle on tyypillistä ajattelun itseään toistavuus ilman, että se etenisi kohti hyödyllisiä johtopäätöksiä koskien omaa elämää. Sitä vain junnataan samoja luuppeja päivästä toiseen.

Helsingin Sanomat: Taikasienten ainesosa lievittää ahdistusta

Hallusinogeenisten madonlakkien sisältämä psilosybiini on osoittautunut tehokkaaksi ahdistuksen lievittäjäksi. Yhden ainoan psilosybiiniannoksen ahdistusta lievittävä vaikutus tuntui vielä puolen vuoden kuluttua sen ottamisesta.

New Yorkin yliopiston tutkimuksessa oli mukana 12 terminaalivaiheen syöpää sairastavaa potilasta. Tutkimukseen valittiin tarkoituksellisesti niin sanottuja toivottomia tapauksia, sillä he eivät monestikaan saa apua ahdistusta lievittävistä lääkkeistä.

Potilaat saivat yhden annoksen joko psilosybiinia (0.2 milligrammaa kiloa kohden) tai niasiinia. Potilaat itse eivät tienneet kumpaa lääkettä he olivat saaneet, mutta 80 prosentissa tapauksista, he arvasivat sen oikein. Ryhmässä, joka oli saanut psilosybiiniä, mieliala alkoi kohentua selvästi kahden viikon kuluttua psilosybiinin ottamisesta. Useimmat psilosybiiniryhmässä olleista myös vähensivät kipulääkkeiden käyttämistä.

Psilosybiinillä ei havaittu haittavaikutuksia.

Tutkijoiden mukaan kyseessä on vasta pilottitutkimus ja psilosybiinin turvallisuutta on selvitettävä lisää. Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen kerta 40 vuoteen kun psilosybiinin käyttöä käsitellään arvostetussa psykiatrisessa tiedesarjassa. Muutama vuosi sitten psilosybiini oli tosin esillä yhdessä LSD:n kanssa tehokkaana sarjoittaisen päänsäryn vaimentajana.

Tutkijat varoittavat ihmisiä lääkitsemästä itseään suoraan madonlakeilla, sillä ne voivat aiheuttaa paniikkioireita ja muita pelkotiloja. Kaikki madonlakkilajit eivät edes sisällä psilosybiiniä

Tutkimuksen julkaisi Archives of General Psychiatry.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Taikasienten+a...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

On Pekka hienoa, että joku on uskaltanut tuoda oikeasti asian esiin oman nimensä varjolla ja etsiä myös vaihtoehtoisia keinoja ahdistuksen lievittämiseen nykyajan lääketeollisuusmonopolin raivotessa.

En ollut itse tuohon tutkimukseen törmännyt, vaikka sen luonne ei kyllä minulle yllätyksenä sinällään tule. Varsinkin näissä kriittisissä ääritapauksissa on minun mielestäni kaikki konstit sallittuja ja mahtavaa, että tällainen on ehkä nyt löytynyt.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Lääketiede metsästää toisinaan jonkin vaikuttavan aineen esim. ikivanhan perinnetiedon seasta, esim. jostain lääkekasvista, ja kaupallistaa sen lääkkeeksi. Ok, tuo auttaa usein monia ihmisiä olettaen että se oikeasti toimii. Ongelma on mielestäni kuitenkin siinä, että samaan aikaan erilaiset "skeptikot" saattavat leimata tuon perinteisen lääkekasvien käytön "huuhaaksi". Vaikka tuotakaan lääkettä ei olisi syntynyt jos ei olisi esim. kuunneltu jonkun sademetsissä asuvan alkuasukkaan ikivanhaa perimätietoa siitä mikä kasvi auttaa mihinkin vaivaan.

Masennukseen ei välttämättä löydy lääkettä sademetsän kasvista. Tuollainen asenne kuitenkin kertoo siitä, mikä asema ja valta lääketieteellä on ja miten ihmiset uskovat mielummin lääketeollisuuttakin, vaikka ei sekään aina ajattele vain altruistisesti ihmisten parasta. Hekin haluavat tehdä paljon rahaa. Terve skeptismi on ihan hyvä asia, mutta sitä pitäisi suunnata tasapuolisesti joka puolelle. Eikä jättää lääketieteen ja varsinkaan lääketeollisuuden auktoriteettilinnakkeet rauhaan. Niin vain valitettavan usein tehdään.

Jarmo Makkonen

Itse piristän itseäni lukemalla hallituksen ja varsinkin pääministerin pirteitä tiedonantoja ja seuraamalla YT-neuvotteluja joita tuleekin piristävään tahtiin nykyään. Positiivisuus Suomessa on ilmiömäisellä tasolla tänä päivänä ja ainoastaan masentavat lääkkeet pitävät jalat maassa.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Lisäksi serotoniinilääkkeet voivat aiheuttaa niin sanotun serotoniinisydrooman, jonka oireet muistuttavat taasen vakavaa ahdistusta. Serotoniinisydrooma voi ola myös hengenvaarallinen.

Lasse Askolin

Nyt alkoi vähennyslasku!
Minun osaltani se on 700 000 - 1.
Käytän jatkuvasti masennuslääkettä ja käyn säännölliesti avohoidossa mielenterveyshoitajan ja psykiatrin vataanotoilla.
Olen niin tasapainoinen, elävä sielu ja onnellinen kuin vain pystyn näkemään koko elämäni 68 vuoden ajalta.
Enää siis 699 999 onnetonta. Ja jouluksi muutama onnellisiksi. Teen parhaani, että onnettomien luku pienenee.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Erinomainen asenne Lasse, mutta etene kynnys kerrallaan ja lääkärien ohjeiden mukaan, että ei satu yllätyksiä ja ikäviä takapakkeja.

Näinhän se on, että ainoa joka voi ihmisen tehdä onnelliseksi on ihminen itse. Sinulla on onnelliset 68 vuotta takana ja toivottavasti monta mokomaa vielä edessä.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Tärkeintähän on puhua ensin lääkärin kanssa lopettamisaikeista, jos kokee ettei pillereitä enää tarvitse. Ja lopetus tulee tehdä aina asteittain, meinaan elimistö on jo niin tottunut lääkkeeseen, että herkästi tulee vieroitusoireita.

Missään nimessä minäkään en katsonut, että Martti Asikainen on lääkitystä vastaan, mutta on todellakin ihmisiä, joille niitä annetaan turhaan.

Lääkitystä ei pidä koskaan katkaista omin päin!

Käyttäjän jussikeskinen kuva
Jussi Keskinen

Totuus lääkkeistä,lääketehtaista,lääkäreistä ja hoidosta

http://masennuslaakkeista.nettisivu.org/laakkeiden...

Käyttäjän jussikeskinen kuva
Jussi Keskinen

Statiinit l. kolestrolilääkitys ja mielialalääkkeet ovat mieletön rahasampo lääketehtaille, sijoittajille ja lääkäreille. Moni toimiva lääke on ajettu alas tai tehty vaaralliseksi jotta saadaan uusi lääke markkinoille. Uudesta lääkkeestä otetaan kaikki irti - vaikka valheen ja vääristelyn voimalla. Useat lääkärit ovat myyneet sielunsa, joko tietäen tai tietämättömyyttään.

http://jussikeskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1127...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

27-vuotias tuttavani juuri tänään puhui tuosta, että kun noita kolesterolilääkkeitä suorastaan työnnetään sinua kohti ja sanotaan, että ei tässä oikein muu enää auta. Nyt poika syöt 40 vuotta kolesterolilääkkeitä. Kuulemma hänen ei tarvinnut paljoakaan nähdä vaivaa elämäntapamuutoksien eteen, että arvot laskivat 5.5 -> 3.5. Tietysti muutos lähtee aina itsestään ja jokainen ihminen kemioineen on aina yksittäistapaus.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Pitäisin mahdollisena, että masennusta aiheuttavat seuraavat syyt Suomessa, laittamatta näitä tärkeysjärjestykseen:

- kaamosmasennus omana ilmiönään (d-vitamiini, valo)

- liika yksilö&rahakeskeisyys kulttuurissamme, ja tästä seuraavat kohtuuttomat menestymis- ja näyttämispaineet

- joko uskonnon puute, tai sitten jollain tavalla vääristynyt uskonnollisuus (joka on esimerkiksi yltiöpositiivista joka johtaa pettymykseen tai lakihenkistä joka johtaa ahdistukseen), en silti mene väittämään, että kaikki uskonnottomat olisivat masentuneita, tai että uskovat eivät olisi masentuneita.

- perheiden hajoamiset ja sukujen hajanaisuus

- yllättävää kyllä, LIIKA POHTIMINEN voi aiheuttaa tai ylläpitää masennusta, sillä pohtiminen muuttuu helposti kehämaiseksi,

- elämänkriisit, työttömyydet, läheisten kuolemat jne.

Tarvitaan siis
- keskustelua
- omaa oivallustyöskentelyä: miksi olen masentunut, mutta oivallustyöskentelyn vaarana on se, että se muuttuu em. kaltaiseksi kehämaiseksi pohtimiseksi
- d-vitamiinia ja valoa
- läheisten huomioimista
- jopa kulttuurin muutosta, mikä voi olla turha toivo, jolloin täytyy muuttaa vain omaa kulttuuriaan

Käyttäjän juhamhakkinen kuva
Juha Häkkinen

Masennuksesta puhuttaessa on mielestäni hyvä muistaa että kyseessä on prosessi, ei objekti. Masennus on terminä nominalisointi verbistä masentua.

Usein kuulee sanottavan "Minulla on masennus." Masennus on substantiivi, joka siis ilmaisee asiaa tai esinettä. Tarkemmin, kyseessä on ei-laskettavissa oleva abstraktiosana. Masennus siis käytännössä tarkoittaa ihmisestä itsestään riippumatonta, passiivista ja ikuista kokemusta. Masennus ilmaistaan ihmisen ominaisuutena. Verrataan eroa sanontaan "Minä olen onnellinen." Jo sana "olen" on verbi, joka viittaa tekemiseen jonka kohde on "onnellinen". Käytännössä lause tarkoittaa, että onnellisuus on jollain tasolla aktiivista tekemistä, siten tilapäistä ja kenties olosuhteista riippuvaa. Harvoin kuulee sanottavan "Minulla on onni." Huomaatko eron?

Kenties asian tuominen kielellisessä abstraktiotasossa askeleen alaspäin voi avata joillekin ovia kohti parempaa huomista.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Nykyään se taitaa olla niin, että mihinkään ei saisi enää luottaa, jos haluaa säilyttää itsensä. Olen itse asiassa yllättynyt kaikista niistä tarinoista, joissa saadaan resepti, epäillään sen tarkoituksenmukaisuutta, mutta lopulta kuitenkin käytetään se.

Olen saanut reseptejä unilääkkeisiin ja masennuslääkkeisiin, joita kuitenkaan en koskaan käyttänyt. Kerran minulle on ehdotettu "rauhoittumista" mielisairaalassa, tarjousta en kuitenkaan ottanut vastaan. Vaikea sanoa, valitsinko paremmin, mutta olen niin paljon nähnyt ihmisiä lääkkeineen (läheltä ja kaukaa), että melkein ennemmin kuolen kuin kajoan niihin. Ja lopulta, unettomuus hävisi valvomalla ja ahdistus hävisi odottamalla, kuitenkin niin, että pyrki tekemään niin paljon kuin jaksoi.

Kai se on niinkin, että ihminen itse tietää kykeneekö selviämään vai ei ja kantaa valintojensa seuraukset.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Mielenkiintoinen kommenttiketju.

Yhteenvetona voin todeta, että Pekka Siikalan kommenttien lukeminen on parasta lääkkeetöntä terapiaa lukijan mahdolliseen alakuloon tai masennukseen, mitä tämä maa voi kansalaisilleen maksutta tarjota.

Vanha kansa sanoi, että naurattaa niin, että tyrät rytkyvät.

Käyttäjän TimoAlbertHeinonen kuva
Timo Albert Heinonen

Ihmiset masentuu kun ne ei enää pysty vaikuttamaan omiin asioihin.Masennus ja ahdistus on merkki ,että asioihin täytyy saada muutos.Siksi suomessa lääkitään kansaa avokätisesti,se estää kansan liikehdintää ja mielipiteiden vaihtoa kun suuri osa jengistä on mömmöistä zombina.Tällaiset kansaa huumaamaan luodut lääkkeet lanseerattiin 90-luvun laman aikana voimalla suomeen.Pistettiin kapinamieltä kuriin.Pystyykö tällainen mömmöpääsakki pian edes keskenään kommunikoimaan rakentavasti, kun hissi ei enää nouse yläkerrokseen?

Ulla-Kristiina Salmi

Vedän kerhoa mielenterveyskuntoutujille ja olen miettinyt, että mitä kuntoutumista se on, että ei jaksa tehdä mitään. Nukkuu ja syö ihan epäsäännöllisesti, ei käy ulkona muuta kuin autolla vajaan kilometrin päässä kaupassa. Lääkkeet turruttavat tuollaiseksi. Ei kiva.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Eilen eräs psykiatrisella työskentelvä tuttavani juuri sanoi, että liian usein nuo lääkkeet ovat sellaisia, että niitä annetaan ihmisille resurssipulan vuoksi,koska oikeaan hoitoon ole tuolloin varaa tai aikaa.

Ihmiset halutaan pitää niin sanotusti "vain hengissä" ja käynnissä siihen asti, että parempi ratkaisu löytyy (esim psykoterapia). Tämä taas voi puolestaan helposti johtaa siihen, että jotkut ovat "vain hengissä" kuolemaansa saakka, eikä sitä elämää oikeastaan päästä kokemaan ja elämään niin kuin se tulisi kokea ja elää. Mainitsemasi mielenterveyskuntoutujat kuulostavat juuri tällaisilta ihmisiltä, mutta onneksi heillä kuitenkin on kuntoutus nyt päällä, eli tunnelin päässä näkyy valoa.

Toisaalta kaverini sanoi alalla työskentelevänä ihmisenä myös sen, että lohdutuksekseni myös alan koulutus on tätä nykyään jossain määrin samaa mieltä minun kanssani ja myös opetus on mennyt viime aikoina siihen suuntaan.

Ulla-Kristiina Salmi

Ei tuo termi mielenterveuskuntoutujat käytännössä tarkoita mitään kuntoutusta. Se tarkoittaa, että heillä ei ole akuuttia sairaustilaa päällä. Eläkkeellä he ovat kaikki, ja ainoa ns hoito on tuo keskustelukerho, mihin vain pieni osa tulee ja tukihenkilö, joka käy kerran viikossa joillain. Suurimmalla osalla ei ole mitään.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #88

Yksinäisyys, kieltämättä surullinen kohtalo maamme vanhuksille. Toisaalta täytyy arvostaa, että on edes jotain, vaikka epäilemättä tulee mieleen, että emmekö me pystyisi parempaankin. Tietysti täytyy muistaa, että apu ja muutoshan lähtee ihmisestä itsestään. Olen lukenut erillaisista vapaaehtoisjärjestöistä, jotka järjestävät niin kutsuttua "juttuseuraa" vanhuksille.

Oma toimintani rajoittui lähinnä kahvitteluun naapurien kanssa Helsingissä asuessani. Joskus se tuntui raskaalta ja hetkittäin hieman arveluttavaltakin, kun naapurin vanha mummo katseli ikkunasta, että koska minä tulen töistä kotiin ja tulee rappukäytävään odottamaan, koska hänellä on jotain tärkeää asiaa joka muistui mieleen.

Muistan aina kuinka ylpeänä tämä esitteli lapsiensa ja lapsenlapsiensa kuvia. Tällaiset pienet kohtaamiset, ne eivät ole paljoa pois minulta, mutta toiselle ne voi merkitä hyvinkin paljon. Toisinaan niistä voi myös itse saada sisältöä elämään. Älkää ihmiset olko niin peloissanne naapurin hupsujen äkäpussimummelien suhteen. Toisinaan muutama ystävällinen sana riittää muuttamaan koko naapurussuhteen.

Ulla-Kristiina Salmi Vastaus kommenttiin #97

Mistä nyt vanhuksiin menit? Tärkeää asiaa toki sekin. Ei nuo kerholaiseni ole vanhuksia, vaan sairaseläkeläisiä. Nuorin heista on 21v, ja vanhin 48v.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #98

Pahoittelen väärinkäsitystäni. On kyllä varsin ikävää kuulla, että kyseessä on käytännössä nuoria ihmisiä isosta haarukasta, eikä enempää voida tehdä. Varmasti henkisesti raskasta sinullekin.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Hyviä sivustoja tullut esille aihepiiriä myötäillen. Toivottavasti niistä on apua ihmisille, jotka kokevat olevansa masentuneita. Tärkeintä on nimenomaan ymmärtää oma tila ja tilanteensa.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä burn-outista johtuvan masennuksen takia (F32.3) kohta 17 vuotta. Olen kokeillut 9 eri masennuslääkettä, kymmenettäkin olisi tarjottu... Nyt olen ollut 5 vuotta ilman masennuslääkitystä. Jokaisella on oikeus lääkkeettömään hoitoon.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Kelan maksamia masennuslääkkeitä söi vuonna 2011 noin 430 000 henkilöä. Mielialalääkkeitä käytetään muuhunkin kuin (pelkän) masennuksen hoitoon.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Kerrostalo on yksi pahan alku siellä on lämpö valmiina ja kahvin saa nappia painamalla sähköllä.
Mitään välttämätöntä ei itse tarvitse ponnistella selviäkseen tarpeistaan kunhan istuu tv:n ääreen ja miettii omaa toimettomuuttaan.
Kalatkin pöytäämme perataan aasiassa.
Ihmiselle on alkanut jäädä paljon tyhjää aikaa ja aikaisemmin ihminen kaatui illalla väsyneenä sänkyyn jaksamatta ajatella niin paljon.
Nämä ihmisen viimevuodet eivät kaikilta osin ole olleet siunaukseksi terveydelle.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Täytyy Keijo sanoa, että varmasti tuossakin on jonkin verran perää. Fyysinen turhautuminen ja liika energia, jota ei pureta mihinkään on yksi omiaan aiheuttamaan mm. unettomuutta. Tietysti, koska ihmiset ovat jokainen yksilöitä, niin ihan niin raakasti en lähtisi yleistämään.

Muistan kyllä omalta kohdalta, että kun saatoin lapioida hiiltä 16 tuntiakin päivässä yhdessä työpaikassani, niin kyllä sitä aika väsynyt oli murheita miettimään. Parhaillaan hurahti yli 2 kuukautta ilman yhtään ainuttakaan vapaapäivää. Toisaalta en ajattele sellaista enää ihmisen elämänä, kun sen ainut sisältö on työnteko, jonkun toisen laskuun.

Joka tapauksessa ainoa mihin minä tuolloin kaipasin oli petiin. Sama se oli pohjoisessa kun oltiin heinätöissä joskus aikoinaan.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Toinen asia on että ihmisellä TÄYTYY olla projekti jos ymmärrät vaikka kuinka vaatimaton.
Ilman projektia ihminen turhautuu ja vaipuu toivottomuuteen.
Nyt puhun omasta kokemuksestani.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

"koska ihmiset ovat jokainen yksilöitä, niin ihan niin raakasti en lähtisi yleistämään. "
Olen eri mieltä kun ajattelen ihmisen historiaa.
Ihminen historian valossa on luotu fyysiseen toimintaan,

" Toisaalta en ajattele sellaista enää ihmisen elämänä, kun sen ainut sisältö on työnteko, jonkun toisen laskuun.¤
Oletko ajatellut omaan laskuun oman hyvinvointisi kannalta.

Miksi kaikki fyysinen toiminta on toisten aiheuttama?

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

"koska ihmiset ovat jokainen yksilöitä, niin ihan niin raakasti en lähtisi yleistämään. "
Olen eri mieltä kun ajattelen ihmisen historiaa.
Ihminen historian valossa on luotu fyysiseen toimintaan,

" Toisaalta en ajattele sellaista enää ihmisen elämänä, kun sen ainut sisältö on työnteko, jonkun toisen laskuun.¤
Oletko ajatellut omaan laskuun oman hyvinvointisi kannalta.

Miksi kaikki fyysinen toiminta on toisten aiheuttama?

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Kävin tässä välillä lisäämässä itse pilkkomiani puita uuniin koska taitaa tulla kylmä yö.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

K.L.> Kävin tässä välillä lisäämässä itse pilkkomiani puita uuniin koska taitaa tulla kylmä yö.

oooooooooooooooooooooooo
Hyvä.
Tein ihan saman. Nyt takassa palaa tuli.
Hyvää yötä.

Käyttäjän NiinaAsikainen kuva
Niina Asikainen

Tässä lueskeltuani laitoin merkille, että asiasta todella on monta mielipidettä. Totta on, että masennuslääkkeitä määrätään hyvin helposti. Mitä vanhoihin ihmisiin tulee ja joskus jopa nuoriinkin, niin on tiedossa, että erillaiset sairaudet aiheuttavat apatiaa ja toimintakyvyttömyyttä tai jopa maniaa, myös sairastumismisvaiheessa. Näitä sairauksia ei itsessään välttämättä osata edes hakea, koska helpompi on kirjoittaa lääke ahdistukseen. Totta on, että lyhyellä käynnillä ei voi sanoa tietävänsä onko potilas todella masentunut, usein näissä ei ihmistä edes testata mitenkään, mutta käyntien tarkoitus ei varmasti ole yhteiskunnassa se, että tehdään pysyvää diagnoosia. Ihminen, jolla on vaikea masennus tulee hyvin todennäköisesti uudestaan vastaanotolle vaatimaan lisää tutkimuksia tai uusimaan reseptiä. Näissä on usein käytössä mittari eli jos tarve jatkuu vielä kolmen kuukauden jälkeen on syytä esimerkiksi tutkia, onko kyseessä vaikea sairaus. Lyhyen käynnin tarkoituksena ei ole jättää lääkitystä jatkuvaksi vaan auttaa tilapäisesti. Kysymys onkin, että erotatko yleisen väsymyksen masennuksesta kymmenessä minuutissa. Tähän voin sanoa, että lääkärit usein välttävät kirjoittamasta varsinaisia unilääkkeitä juurikin siitä syystä, että ne aiheuttavat nopeasti riippuvuuden ja annoksen noston. Lopetettaessa, jopa useiden päivien valvomisen, mistä syntyy taas omat ongelmat. Ilman systeemisiä haittavaikutuksia olevia lääkkeitä on loppujen lopuksi käytössä aika vähän ja tämän seurauksena syntyy tietysti tämä olen elossa, mutten tunne mitään reaktio myöskin. Ihmisen kuuluu tuntea. Itkeä ja nauraa, koska ilman sitä se ei olisi normaali. Itse voin omakohtaisesti sanoa hyvin vaihtelevalla elämänkokemuksella, että niitä tunnutaan määräävän melkeinpä väkisin eli jos elämä potkii päähän, niin sinulle täytyy syntyä sen seurauksena masennus tai muuten saatat olla siltä osin epäterve. Näin ei kaikkien kohdalla kuitenkaan ole, toiset vain kestävät ja jatkavat eteenpäin. Heillä on usein painavaa syy nousta sängystä ja jatkaa elämää. Itse en usko terapiakeskustelujen olevan avain ongelmien poistamiseen, koska jokainen tietää, etteivät asiat tai tapahtumat korvien välistä keskustelulla katoa mihinkään. Ne ovat ja pysyvät siellä, mutta niiden kanssa on vain opittava elämään shit happens asenteella. Ne ovat muistissa ja tuntuvat aina pahalta, mutta ilman niitä, se et olisi sinä.
Palatakseni vielä ikääntyneisiin ihmisiin, niin voin sanoa, että hyvin paljon on kysymys virikkeettömästä elämästä ilman sisältöä ja siitä seurannut apatia. Vaivat katoavat, kun on joku seurana tai mielekästä tekemistä, mutta koska lääkärit eivät voi kirjoittaa kotona asuvalle mummolle reseptiä missä lukisi "yksi ystävä. 2X päivässä, aamuin illoin.", niin se kirjoittaa siihen lääkkeen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset